Image provided by: University of Oregon Libraries; Eugene, OR
About Toveritar. (Astoria, Or.) 19??-1930 | View Entire Issue (May 25, 1920)
Tiistaina Toukokuun 25 p — Tuesday May 25 No 2 f 2 Vangin vaimo Kirj Hannu Moisio Erään vankileirin korttikanslia Pöydällä suuria laatikoita täynnä vangittujen kapinallisten luetteloi mista varten kirjoitettuja kaksois kortteja — Huoneessa työskentelee kolme miestä: kansliapäällikkö ja kaksi hänen katsantonsa alla työs- kentelevää vankia Kansliapäällikkö on mies kolmissakymmenissä tylyn ja epäystävällisen näköinen käytös kohtelias mutta tekee sentään luo taantyöntävän vaikutuksen Van geista on toinen jo keskiijän saavut tanut toinen ei varmaankaan ole vie lä kolmatta vuosikymmentä alotta nut — Kansliapäällikkö kirjoittaa pöydän toisessa päässä toisen pään ollessa nuoremman vangin hallussa ja vanhemman järjestellessä kortti kokoelmia Käytävästä alkaa kuulua hitaita epävarmoja askeleita ja ovelle il maantuu nainen Hän on vielä nuo ri tusTtin kahtakymmentä täyttänyt hento ujo tyttömäinen naisen ja lapsen väliltä Siinä ovella arkaillen seisoessaan tekee hän yhä enemmän hennon ja avuttoman vaikutuksen Hänen poskiensa pyöreys on jo mil tei tyystin kadonnut mutta poski päillä palavat pienet pyöreät punai set täplät Hänen silmänsä ovat su meat huomaa hänen paljon itkeneen Huulien puna ei sentään vielä ole kokonaan häipynyt ja hänen kaulan sa valkeus tulee yhä selvemmin nä kyviin mustan päällystakin rinnalla Kansliapäällikkö kohottaa katseen sa ylös papereistaan nainen astuu epäröiden muutaman askeleen py sähtyy epäröi ja sanoo vihdoin no peasti hermostuneesti: "Olen kuul lut että mieheni olisi kuollut Onko se totta?" — Kansliapäällikkö viittaa nuorenjmalle vangille ja tämä kysyy naiselta hänen miehensä nimeä "Holm Otto Emil Holm" vastaa nai nen yhä edelleen hermostuneella ää nellä Vanki menee "ruumisarkulle" laatikolle jossa ovat kuolleiden van kien ltaksolskortit ja leväyttää tottu neesti korttikokoelman auki Hrkirjai men kohdalta — Hoikka Hokkanen Hollo Holm aivan oikein Holm Ot to Emil "P:stäkö?" kysyy vanki "Niin P:stä 23-vuotias" vastaa nai nen äänellä jossa ilmenee toivoa epäilystä tuskaa iloa Sama on ja kortin ylälaitaan on kauniilla käsi alalla kirjoitettu sana — maalaisliit to Vanki tietää mitä se merkitsee Tuo mies on ammuttu ja ilkkuen o vat pyövelit kertoneet liittäneensä hä net maalaisliittoon Vangin valtaa raivokas viha hän aikoo repiä kädessään olevan kortin mutta suurilla ponnistuksilla saa hän itsensä hillityksi Ne roistot ! — Hm pltäisihän hänen jo olla tottu nut tähän tämmöiseen Mutta hän tuntee omituista hellyyttä tuota nais ta kohtaan joka seisoo tuossa kat soen häneen noilla rukoilevilla luot tavaisilla lapsensilmillään Kaikki perityt ritarilliset miehenvaistot he räävät hänessä ja hän tahtoo suojel la tuota jännityksestä vapisevaa hen toa olentoa Ei hän ei saata sanoa julmaa totuutta tuolle naiselle — Ai kaa voittaakseen sanoo hän naiselle niin iloisella äänellä kuin mahdollis ta: "Suokaa anteeksi! Minä katson vielä tarkemmin" Hän menee toi selle laatikolle ja alkaa etsiä vaikka tietääkin sen turhaksi sillä passitus kortit ja arkistokortit pitävät täy dellisesti yhtä Aivan oikein Tuossa on passitus kortti ja sen ylälaidassa näkee hän omalla käsialallaan 'kirjoitetuksi: am muttu ?5 18 Äänettömänä näyttää hän korttia päällikölleen joka on tullut hänen selkänsä taakse "No miksi ette sano sitä hänelle?" Kans liapäällikön ääni on kylmä ja terävä Vanki katsahtaa päällikköönsä vihas ta kipenöivin silmin mutta täytyyhän hänen totella — Katsahtaiuattukaan naiseen silmät kiinteästi kädessään olevaan korttiin tähdättyinä puhuu hän matalalla epävarmalla sammal- televalla äänellä: "Niin tuota kyllä se on totta Miehenne on to dellakin kuollut" Samassa hän i käänkuin omia sanojaan säpsähtäen kohottaa katseensa Nainen kalpe nee horjahtaa mutta saa kiinni pöy dästä ja siihen nojautuen kysyy sil mät luonnottomasti laajentuneina ou dosti kiiluvina poskilla olevien pu naisten täplien laajentuessa tuskin kuuluvasti kuiskaten: "Mihin tä"u tiin?" Vanki säpsähtää Se on siis sittenkin sanottava Kumealla rinta äänellä vastaa hän lyhyesti: "Am muttu" Nainen tuijottaa hetkisen ikään kuin ei käsittäisi kuulemaansa Äk kiä tunkeutuu hänen rinnastaan vali tushuuto niin vihlova niin sydäntä särkevä että itse kanslianpäällikkö kin säpsähtää Sitten alkaa nainen itkeä kauheaa hysteeristä itkua Se muistuttaa suden ulvontaa mielipuo len naurua siinä ilmenee kuoletta vaa tuskaa sydäntävihlovaa valitus ta mittaamatonta surua ja vielä kauan naisen poistuttua kaikuu se kuulijan korvissa Nuorempi vanki on kuin pyörryk sissä Hän tuijottaa jyrkästi eteen sä hänen silmänsä kiiluvat kuin kuu meisen kasvonpiirteet ovat väänty neet kammottavaan irvistykseen ja hänen henkensä tuntuu harhailevan järjellisyyden ja mielipuolisuuden ra jamailla Vähitellen ja sentään tu lee ennalleen piirteet lauhtuvat kat seeseen tulee eloa ja käheänä kuis kauksena tunkeutuu hänen kurkus taan: "Kauheata!" "Jatkakaa työtänne?" kuuluu kans liapäällikön terävä ääni ja vähän a jan kuluttua rikkoo hiljaisuutta ai noastaan kynäin rapina Kuoletan kulkurin uni Läpi tiheän metsän kulki mies rikkinäiseen takkiin kääriytyneenä jolla hän koetti parhaansa mukaan suojata ruumistaan sillä kylmä vi hainen tuuli puhalsi aina hänen voi mattomiin ytimiinsä saakka Väsy neenä ja tylsänä laahusti hän pi meässä ja ponnisteli rajuilman voi mia vastaan jotka riehuivat hänen ympärillään Vaikka näytti kuin sortuisi hän näiden voimain alle niin kuitenkin hän yhä uudelleen kiiruh ti askeleitaan ja pakotti väsyneet voimansa uusiin ponnistuksiin Ka malata oli metsässä synkkä pimeys peitti puut ja myrskyn kammottava pauhina kohisi mahtavain jättiläis puiden latvoissa säestyksenään poik ki katkenneiden alaasyöksyväin ok sain ryske Mihin pyrki tuo mies? Missä oli hänen matkansa määrä? Tuskinpa hän olisi voinut antaa tähän vastausta Hän ponnisteli vaan eteenpäin itsekään tietämät tä mihin Jo viikkoja kuukausia harhaili hän työttömänä maailmaa jonka kultai nen nuoruuden unelma kerran oli hä nelle niin kauniiksi ja ihanaksi ku vannut Päivät pääksytysten laahus teli hän paikasta toiseen verstaasta verstaaseen — turhaan — mitään ei ollut tehtävää kaikki paikat olivat täydet! Hänen vatsansa oli tyhjä rohkeutensa murtunut elinvoimansa ehtynyt Eikö hänellä ollut kotia? Kerran oli mutta siitä oli niin kauan Hän oli silloin vielä nuori poika Nyt oli hän yksin maailmassa ilman ystä viä ilman omaisia vaimonsa oli ai koja sitten kuollut samoin lapsensa Nyt oli hän koditon ei kattoa pään päällä eikä leivänmurua Vaivaloisesti hapuili yksinäinen matkamies eteenpäin kompastuen raivaamattoman poltin kiviin ja kan toihin nousi ähkyen ylös ja horjahti taas uudelleen Hän oli niin väsynyt ja kuitenkaaan el hän suonut itsel leen lepoa hänen täytyi kulkea e teenpäin aivankuin häntä olisi ajanut joku salaperäinen pakottava voima jota ei voinut välttää Kylmä tunki hänen luittensa läpi jäsenet kävivät kankeiksi Äkkiä jäi hän seisomaan Pitemmälle eivät hänen jalkansa kannattaneet nyt täytyi hänen levätä Hein istuutui ' kalmon päähän ja voimattomina tah dottomasti painuivat silmäluomet kiinni Äkkiä huomasi hän häikäisevän kirkkaan valon edessään mutta pian se alkoi häipyä jättäen jälkeensä vaaiean namyn mäessään nam nan aavan verellä kostutetun kentän jo ka oli täynnä kumarassa liikkuvia kumman näköisiä eläjiä Heidän ylä puolellaan liikehti suhisten ja kä heästi rääkkyen kammottavia siivek käitä olentoja Kauhulta henkeään pidättäen kat seli väsynyt matkamies tätä ilmiötä Ylfympärinsä istui miehiä piirissä haamumaisessa vaatetuksessa Tum main päähineiden alta pisti esiin kal peita kasvoja Kolkosti muristen ia vihamielisiä olivat toiset kylmiä ko via ylpeitä ja luoksepääsemättömiä toiset Yhfäkkiä tunsi kulkija käteensä tarttuvan ja knn hän katsahti ylös seisoi loistava olento hänen edessään Tuo olento viittasi häntä vaieten luoksensa ja ojentaen oikeaa kät tään osottl miesten joukkoon päin "Kuka sinä olet?" kysyi kulkija vähemmän pelästyneenä kuin ute liaana tästä uudesta ilmiöstä "Minä olen tietäjä!" sanoi olento salaperäisesti "Ja ketä ovat nämä miehet?" "Tule kysy heiltä itseltään ketä he ovat mitä he ovt ajatelleet ja toimineet" Kulkija nousi ylös tällä kertaa niin helposti ja vapaasti kuin ei kos kaan ennen ja seurasi edellä leijaile vaa olentoa Ilman pelkoa ja epäilystä astui hän piirin luo ja jäi seisomaan erään yl peästi silmäilevän miehen eteen jon ka pää oli koristettu välkkyvällä kruunulla "Ken sinä olet?" kysyi kulkija Synkin ja tuijottavin katsein vas tasi mies: "Mahtava hallitsija olin minä ker ran jota miljoonain ihmisten vaie ten täytyi Jotella Ne heittäytyivät minun edessäni polvilleen suutelivat minun käsiäni ja ylistivät minun vii sauttani ja hyvyyttäni Kenkään ei rohjennut sanoa: 'jaa' kun minä sa noin: 'ei' tai 'ei' kun minä sanoin: 'jaa' Mitä minä toivoin tapahtui mitä minä käskin tehtiin kenelle olin armollinen se eli ja ketä minä vainosin se sortui Minä viittasin ja silloin oli sota ja tuhansien täy tyi vuodattaa verensä minun viit tauksestani Oli rauha ja ihmiset riemuitsivat silloin ja ylistivät minua ylistyslauluin ja kiitosrukouksin Oi se oli sittenkin ihanaa elämää jota minä en koskaan enää saa nauttia" lopetti hän huoaten "sillä kuolema riisti minut pois" "Tule kuiskasi opas ja hänen joh tavaan käteensä tarttuen meni kulki ja toisen luo "Ken sinä olet?" "Minäkin olin mahtava hallitsija mittaamaton oli valtakuntani ja kan sani laskettiin miljoonissa Minä o lin tyranni alamaisilleni ja kuljetin tuhansittain heitä mestauslavalle — se oli minun nautintoni minun huvi ni — verta täytyi minun nähdä sitä minä janosin Silloin nousi kansa minua vastaan ja minä sorruin rai voisan joukon iskujen alle Kuva patsaani syöstiin kumoon ja siihen kirjotettiin: "Alas tyrannit!" Nyt vasta huomasi kulkija sen ve risen vyön jonka puhuja oli kultai sen kruunun sijasta käärinyt päähänsä Vapisten kääntyi hiin pois Mutta tietäjä huusi ankarasti: "Kenkään ei tee pahaa rankaise matta!" "Katso minua" vastasi ylpeä kol mas kulkijan kysymykseen katsos minua minäkin olen ruhtinas — raha- ja kaupparuhtinas minä olin rikkaampi ja mahtavampi kuin nämä - hallitsijat sillä minä huolehdin hei dän raha-asioistansa ja pidin heitä kokonaan käsissäni Minä omistin monta monta taloa ja tavaramaka siinia minun uljaat laivani kokonai nen laivasto risteili kalkkia meriä arkkuni täytti kulta ja hopea Jo kainen toivoni täytettiin sillä minä voin ostaa kaikki itselleni" Taiteili jat ja rakennusmestarit odottivat minun käskyjäni kauneimmat naiset kilpailivat suosiostani koko liuta palvelijoita ympäröi minua pöytäni oli täynnä herkullisimpia ruokia ja majassani kuohui jaloin viini ja sillä aikaa kun minä kokonaan heittäysin nautlnnoihin ja nautin elämän kaik kia riemuja kasvoi tavarani ja hy vyyteni äärettömyyksiin sillä tuhan sien ja taas tuhansien ahkerain kä sien niin maalla kuin merellä päi vin ja öin täytyi liikkua kootakseen minulle aarteita ja täyttääkseen mi nun rahakirstuni Katso tänne — " Hän avasi raudoitetun arkun joka oli hänen vierellään ja tuijotti ah neesti siihen Kulkija näkj välkky vää kultaa mutta hänen sitä kat soessaan muuttui säteilevä metalli punaseksi juoksevaksi aineeksi — vereksi joka alkoi liikkua nousi korkeammalle jä korkeammalle juoksi yli laitojen ja alkoi virrata le veänä jokena yli maan Inho ja kauhistus valtasi kulkijan ja pitäen opastaan kädestä astui hän ffopeasti edelleen "Minä olin maan rikkain mies" kertoi neljäs "Lukemattomia hove ja tehtaita kaivoksia ja sulattoja kutsuin minä omikseni ja mahtava miesten naisten ja lasten armeija teki työtä puolestani ja totteli käs kyjäni Aarteeni paisuivat mittaa mattomiksi enkä minä itsekään tien nyt kuinka paljon minä omistin — mutta omistaminen oli minun kor kein nautintoni — " Hänkin avasi suunnattoman arkun jossa kulta muuttui kuohuvaksi ve reksi ja kumpusi kuten suihkukaivo Toiset olennot viittailivat kulkijaa kuulemaan heidänkin kertomustaan mutta hän huusi torjuen kuoleman inhon täyttämänä: "Voi vaietkaa te julmat aaveet minä tunnen teidät kaikki sillä myös minun vereni olette te ottaneet Minkä synnin ja pahuuden verenhi mon ja voitonhalun syvyyden te pal jastattekaan minulle!" Mutta mitä? Verivirrat juoksivat kokoon ihmisolennoiksi Kuten maasta kasvaneena nousi kurjien ruumiiden valtava joukko esiin rää sylhin verhottuna laihtuneina nä länlelma surkastuneilla murheemur tamilia kasvoillaan köyristyneitä vaimoja vaaleita silmät kuopallaan olevia lapsia jotka hätä oli vienyt ennenaikaiseen hautaan epätoivoisia miehiä jotka kurjuudessa olivat jou tuneet rappiolle aaltoili edestakai sin Ja kaikilla oli helisevät kah leet käsissä ja jaloissa loppumaton valitus ja voivotus tunkille heidän suustaan ja palavalla halulla etsivät heidän kiillottamat silmänsä pelas tusta vapahdusta Ne olivat alamaisia orjia ja van keja jotka ruumiineen ja sieluilleen verineen ja ytimineen järjin ja sy dämin olivat olleet rikkauksien ja kullan hankinnassa 'Silmiään peittäen katseli kulkija heitä Hän tunsi heidät niin liian hyvin: nehän olivat hänen veljiään ja sisariaan hänen kärsimys- ja osa tovereitaan Kumarainen vanhus liopealiarmai ne partoineen ja hiuksineen piikki- (Jatkoa kahdeksannella sivulla)