Image provided by: Astoria Public Library; Astoria, OR
About Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931 | View Entire Issue (June 24, 1921)
V E N Ä JÄ L T Ä KRIMILLE m uo do stetaan it s e näinen TASAVALTA Ylelsvenäläisen toimeenpanevan keskuskomitean puhemiehistön ko- koukessa tehtiin päätös järjestötöi den ulottamisesta itsenäisen tasaval lan muodostamiseksi Krimille. Kan sallistan vähemmistöjen kansankomi salaatille annettiin tehtäväksi laatia suunnitelma tähän suuntaan. Tästä riippumatta päätettin lähettää erikoi nen komissioni Krimille, joka tulee tutkimaan maakysymystä, koska on havaittu, että Krimin eteläosassa ta- tarilainen väestö kärsii maan puu tetta. Samassa kokouksessa päätettiin muodostaa erikoinen komissioni, joka tulee pohtimaan kysymystä työläis tä ja talonpoikien valvonnan toimin tapiirin laajentamisesta. Ylelsvenäläl- stn toimeenpanevan keskuskomitean puhemiehistön puolelta on tähän ko- missioniin valittu jäseniksi Kalinin. Smldovitsh Ja Avanesson. Kolme muuta jäsentä valitsevat Tverin, Tu- lan ja Ivanovo-Wosnesenskin toi meenpanevat komiteat. POHJOIS-KAUKAASIAN TERVEH DYS VENÄJÄN KÖYHÄ LISTÖLLE. Kansallisuuksien kansankomissaari Stalin on saanut Beuraavan sähkö sanoman: “Pohjois-Kaukaasian sosia listisen ntuvostotasavallan perustava kongressi tervehtää työnsä ensi päi vänä Neuvosto-Venäjän köyhälistöä. Vapautuneina raskaasta sorrosta, elä hyttiä tänä historiallisena päivänä yksimielisiä vuorikansoja toivo kalk kien miljoonien Idän kansojen sor ron pikaisesta lopettamisesta ja nii den kanssa saada muodostaa neuvos totasavaltojen ainoa veljellinen liitto. .Me vuoristolaiset vannomme vihki vanune elämämme sosiaalisen val lankumouksen voitolle ja käydä käsi kädessä voittoisan Venäjän köyhä listön ja koko mailman köyhälistön kanssa.” PIETARIN KUVERNEMENTIN MA- yksestä takavarikoivat Kansan Tah oli M azdakin lahko, ishtarin jlOteläi* NUFAKTUURIO8ASTO SAA don kaikki tähän asti ilmestyneet •en, joka väitti, että inhim illisen y h VIRON KAUTTA numerot. Lehden viime numeroa el teiskunnan puuteet - voidaan parantaa N4m' ‘ M '“ ’ iakaa ih t“ n l i i . « .m « ™ .» !““.u * ! “ kokonalsuudMMan joutui vlr- vain tekem ällä niiden syyt m ah d otto m iksi. Mutta sellaisesta päätelm ästä PiA. i g ,n t it ovat tilanneet ne kaherrain luettavaksi. joh tu i m yös seuraus, jonka, pitäen Pietaria varten. — Tämän takavarlkkotoimenpiteen sosiaalisten puutteiden syitä vihassa vahvistaminen oli samana päivänä KEKSINTÖ LENTOKONEEN BENT- Oulun raastuvanoikeuden käsiteltä ja riidoissa ja näm ä syntyvät taasen ihm isten pyrkim yksistä om istam iseen SUNIN VALMISTAMISEKSI. vänä. Lehden hallinto sekä vas ja nautinnoihin, täytyi johtaa kaiken Prof. BJelinskljym keksinyt uuden taava toimittaja Kaarlo Kosunen on om aisuuden yh tey teen , vieläpä n ais menettelytavan lentokoneen bentsii- myöskin pantu syytteeseen. tenkin. nin valmistamiseksi naftatuotteista. Kansan Tahtoa, ei siis suvaita de Sellaisen yh teyd en syy on helposti hajoittamalla niitä kioraluminiumtlla. mokraattisessa oikeusvaltiossa. ym m ärrettävissä — m utta on m yös Keksintö on kokeiltu ja on Alettu ai- vaikeata ym m ärtää sitä kielteistä m er tä käytännöllisesti valmistaa teh AMERIKASTA TULLEET PROTES- kitystä, m ikä siltä oli käytännössä to taissa. TIKIRJELMÄT EIVÄT teu tettaessa — ja selitettävissä A a MIELLYTÄ sian siveysop in valossa naisesta, etii ERIKOINEN KOMITEA MOSKOVAN Suom. Työmies kertoo: kan, joka on elän yt yli A asian k aik JÄRJESTÄMISESTÄ TALOUDEL Eilisessä lehdessä kerroimme pii kien tapahtum ain, ajoista, jolloin se e LISESSA JA KULTTUURISESSA risihteeri Mäkisen pidättämisestä ja m iläinen hallitsija A ssurhanipal, tu SUHTEESSA. samassa yhteydessä takavarikoidusta hansia vuosia ennen K obadin h allitse Moskovan neuvoston puhemiehis kirjallisuudesta. m ista, kansoitti N iniveen bit birutinsa tössä on perustettu "Uuden Mosko Toissa päivänä pyysi Mäkinen pu voitettujen kuninkaitten tyttärillä, a- van tieteellinen komitea”, joka laatii helimitse Turun poliisimestarilta ta joilta, jolloin A h em en id eistä riippu suunnitelman Moskovan tulevasta jär kavarikoituja kirjoja takaisin, koska m attom at iraqniiaiset satraabit tuh lai jestämisestä taloudellisessa ja- kult ne eivät olleet takavarikkoon julis livat riistettyjä aarteitaan viljavissa tuurisessa suhteessa sekä "Uusi Mos tetut. Poliisimestari äski tiedustel haarem eissa ja sitten, jos tulem m e o- kova "-nimisen lehden julkaisemiseksi. la asiaa uudelleen seuraavana päi m alle aikakaudellem m e, jolloin m ah Komitean puheenjohtajaksi on valit vänä. tavat osm annit ja arabialaiset om is- tu Mihailovski, prof. Kafenhaus, prof. Eilen (toukok. 18 p:uä) sitten tivat haarem insa. V . aikkak in itäm ail- SJulgin, akadeeralkko Lazarev, ark tiedustelikin Mäkinen poliisimestarit- Ha pidetään naista alhaisena oliona, kitehti Stahusev, prof. Tarasevitsh ja ta asiaa ja poliisimestari vastasi, ; palvelijana tai parem m in orjana, joka kaupungin rakennuskoraissionista Spe- että kirjat saa takaisin vaikka heti. kuuluu om alle puolisolle ja isännälle, ranski. — Tästä tiedon saatuaan meni Mäki toisten kin , sam assa talossa asuvien nen hakemaan kirjojaan takaisin, jot- naisten m iehelle ja isännälle, niin sit- k hänelle annetuinkin. Poliisin huoa tekin, vaikkakin enem m än esineenä taan jäi edelleen punainen neula ja kuin sieluna, on naista aina pidetty Amerikasta tulleet protestikirjelmät. kallisarvoisena, hentona om aisuutena Suomen Työmies porvarival- tion kuritettavana vietin m ielessä ja yh teiskun nallisessa m ielessä jälkeläisten jaloina sy n n y t täjinä, jotka ikuistuttivat tuota per heen heim on ja suvun puhtautta, jo t ka niin suuresti ovat kunniassa aasia laisessa Persiassa. Sosialism in varhaisem pi historia on Kobad, joka oli M azdakin yh teis- rikas tiedoista, jotka kertovat kuinka kunnallisten aatteiden vakaum ukselli- erilaiset ajattelijat ja veljeskunnat o- nen kannattaja, teki voitavansa nou- vat su u n n itelleet jonkinlaisia kom m u dattaakseen niitä m yöskin k äytännös nistisia yh teiskun tia ja josk u s ovat sä. Mutta silloin, edelläm ainituista niitä käytän n össä toteu ttan eetk in . T ä l laisiin kuuluu epäilem ättä m yöskin kun ingas K obadin hanke, vanhassa Persiassa, josk in sillä ehkä on o m itu i krom aattinen harm onikka, T aco nen lu on n e, m utta P ersian oloissa täy ma, W ash. T untom erkit: 3 rivinen, sin ym m ärrettävä. T uosta historiai- hsesta tapauksesta k ertoo italialainen 1 * 1 7 a,koiaU näppäm tä. 108 bassoa m u ilanon ____ ••r'__ i kuudessa rivissä. Tekijä C ahz Bros., B enedctta B onacelli M "Com-1 N ew York. On suurta kokoa, nikke- m unism o lehdessä seuraavaa: löidyt nurkat sekä koristettu enkelin Kobad, joka oli kuuluisaa S assa N äppäinten suojuksena on nidien hallitsijasukua, hallitsi Persiaa kuvilla. , U iverrettu hopeainen levy sekä bas 1480— 1531 j. K. Hän oli C osroe ' A n ostsh irvan isä, jonka hallitessa so-n äppäinten alla on nik k elöity levy Persian m ahtava ja viljelty valtak u n ja näppäim et on lävistetty sen lävitse. H arm onikka on jok seen k in uuden nä ta näytti pim ittävän jäljittelijänsä ja köinen, hinta arviolta $ 2 2 5 .0 0 . Jos rappeutuneen Bysantium in m ain een i Mutta m inkään kansakunnan eläm än joku tietää jotain tästä, pyydän p a lk ehdot eivät olleet niin sopim attom ia kiota vastaan ilm oittam aan m inulle kom m unistisen hallinnon toteu ttam i o so itteella : . Kobadin kommunisti nen yritys syistä, oli k ohtalokasta, että hänen täytyi niin väkivaltaisesti joutu a tör m ääm ään luokkien vallitsevia etu ja ja vallassaolevia käsityskan toja vastaan. < H änet kukistettiin valtaistuim elta tä Ruokatavarakauppa män yrityksen joh d osta. V . 4 9 7 ottaa kruunun haltuunsa hänen veljensä Kaikkea ensiluokan ruokatavaraa päivän halvimmille hinnoilla. Zam aspe. V an gittu n a onnistuu hänen suurin vaivoin pelastua, m utta k ar Wash. k o te ta a n A n dm eshin, eli “U nhoituk- j Ilwaco, sen ” linnaan, jottei hän kuolem an uhalla voisi enää lausua sen nim eä, joka sin ne oli sulettu. K uinka sitten K obadin onnistui paeta tästä elävit- ten haudoista, osoittaa legend a. H ä nen sisarensa, jok a oli m yöskin hä nen puolison sa —— taaskin yksi k u perkeikka m oraaleista kansojen k es kuudessa —— p elasti hänet. K obad sai takaisin valtaistuim en, m utta tosi asia on, että hänen täytyi ijäksi lu o pua toteuttam asta käytän töön Maz dakin aatteita, joille hän kuitenkin salassa pysyi aina uskollisena. H än lohdutti itseänsä h ed elm ättö män yrityk sen johdosta toim ittam alla m itä tarpeellisimrpia ja leropeim piä uu distuksia valtakuntansa hallinnossa: sääsi perusveron , vapautti veroista naiset ja lapset. Mitä tulee M azdakin oppeihin .tuntuu kuin olisivat ne v o it (Vanhin Suomalainen taneet ajassa K obadin, m uuten täm än laatuiset teoriat kiertelivät kalifienkin aik an a.” JOHN KAINU URHO JOHNSON . Ilwaco, Wash. Käsittelee ensiluokan r u o k a t a v a r a a koh tuullisilla hinnoilla. Rahoja välitämme Suomeen TäydelläTakuulla Varm im m in jaNopeimmin ¡ » “ Smk. 55.00 SSr Hedman, Hornborg & Co. 5 State Street BULGARIA JA VENÄJÄ NEUVOT- TELEVAT VANKIEN VAIHTA MISESTA. MOSKOVA, kesäk. (Vienin Rosta) — Bulgarian hallitus on lähettänyt kapteeni Krjusehinin tänne neuvotte lemaan neuvostohallituksen kanssa vankien vaihtamisesta Bulgarian ja Venäjän välillä. Pankkiliike Amerikassa) New York, N. Y. Pilettejä Suomeen Ostaessanne pilettejä Suomeen muistakaa että olemme val tuutetut pilettiasiamiehet kaikille linjoille sekä ENGLANNIN että SKANDINAVIAN kautta. Finland Steamship Co. Agency (Ainoa Suomalainen Pilettiliike New Yorkissa) 5 State Street, New York, N. Y. V. k. 26 päivänä oli Tampereen raastuvanoikeuden ensimäisellä osas tolla päätöksen antamista varten e- slllä palnokannejuttu Suomen Työ miehen entistä vastaavaa toimittajaa Sauna avoinna lauantaisin m iehille ja gmn»n»n::»»nn»»»n»»n»»:m :t »»»mn»nc;w»nin»w»mm»awwiMW Emil Tuomea, Suomen Sosialistisen naisille. Työväenpuolueen puoluetoimikunnan MATTI PATANA puheenjohtajaa HJ. E. Eklundia Ja ILW ACO ,_______________________ W A SH . puoluesihteeri Arvo Tuomista vas taan nostettu painojuttu lehdessä julkaistun puoluetoimikunnan julis tuksen “Ihmisyyden ja oikeuden puo ( x l 3 ) M inulla on useita farm ia m yy lesta” johdosta sekä samassa yhtey tävänä, isom pia sekä pienem piä W ood- dessä käsitelty juttu runon "Suurena landin ja R idgefieldin ym päristöllä se s NEUVOSTOHALLITUS ON OSTA merkkipäivänä” johdosta. kä kaupungin taloja. K uten tunnetaan. NUT ULKOMAILTA W oodland on suuri suom alainen “ far- Kun ei vastaajilla, joista Tuomi 1,552 tonnia erilaisia Jyviä ja vihan m i-kontri . Siis tulkaa jou k k oon , n ä y oli itse saapuvilla sekä muut toi tän teille m illaista haluatte. K irjotta- nesten siemeniä, joista suurin osa on mittaja K. Kiven edustamina, sen kaa lähem piä tietoja o sotteella: jo saapunut Venäjälle. Sitäpaitsi on paremmin kuin yleisellä syyttäjällä maahan tuotu 2,621 tonnia pellava- kään ollut mitään lisättävää, antoi ABEL STEPH Riemeniä. Viimeaikoina on tuotu raastuvanoikeus päätöksensä. Vanhin ja Suurin Suomalainen Pankkiiriliike Amerikassa WOODLAND, WASH. huomattavia määriä kieuotekoisia Julistamassaan päätöksessä katsoi 24 STATE ST., • NEW YORK, N. Y. lannoitusaineita. Noin miljoona pun oikeus, etteivät kanteenalalset kirjo- MAATILA MYYTÄVÄNÄ. taa on ostettu perunoita ulkomailta. tukset ole sisältäneet kehotusta val Haarakonttorit: Brownsmeäd’issa, Clatsop Maanviljelyskoneita ja kaluja on ti tiopetokseen, Joten syyte siltä hylät 176 North Dearborn St., Chicago, lii. 115 Cherry S t, Seattle, Waah kauniissa, noin 20 mailia As- lattu Saksasta, Itävallasta. Tshekko tiin, mutta sen sijaan katsottiin nii ANTTI SIMILÄ, slovakiasta ja Ruotsista. 11,000 kpl. den, vaikkakin oikeuden päätöksen seen kuin olivat silloisen Persian k a n ioriasta, on nyt saatavana 60 Battery B 57, C. A. C. niittokoneita ja puoli milj. viikatetta perusteluissa myönnetään kapinan sakunnan. E n nenkaikkea puuttui ta CAMP LEWIS, Maa on pa WASH. eekkerin farmi. en saapunut maahan. Moskovaan, kukistamisessa menetellyn suurem loudellisen tarpeen virikettä. (x 2 7 ) rasta “tidelandi-” ja pohja Persia vallitsi Eufrat ja T igris-virto- I Pietariin Ja Ivanovo-Vosnosenskljn malla kovuudella kuin laillisen jär jen laaksoa — hedelm ällisintä s ilio i- : maata, mitä tällä ympäristöllä Raapuu ulkomailta suuria ellntarve- jestyksen palauttamiseksi olisi ollut scssa m aailm an tun tem uksessa, M e d i-, lastpja. Riigasta on Pietariin lähe tarpeellista, sisältäneen rikosten ylis D A I If f i I A A l i V I !< W '* 20 eekkeriä “tidelan- ILM O ITUSH INN AT: — K erran ju laistu n a 3 senttiä sana. A lin hinta A u m dista” on puhdistettua, vilje tetty 70 vaunulastia leikkopapuja, 10 tämistä ja hallitusta ja laillista yh an laajoja laidunm aita, A rm enian vii r n J l l V i V V J A 50 senttiä kerta. — Ilm otus pann aan 6 kertaa leh teen joa 5 herratta vaunulastia riisiä ja 21 vaunulastia teiskuntajärjestystä halventavia Il nitarhoja, keskisen Persian ja K aldean ‘ m aksetaan. — P alstatuum a m akeaa 70 senttiä kerta ja lyksellä ja hedelmätarhana, leh teen 6 kertaa jos 5 kerrasta m aksetaan. — Seisovat ilm o ita k set Ulia, Moskovaan 73 vaunulastia leik meisesti perättömiä tietoja. Joiden taateleita antavia palm u lehtoja. Suu-1 loppuosa maata karjanlaitu JATKETTU HAKUAIKA. on $ 1 .2 5 rivi kuu kaudelta, eli $ 7 .5 0 ku u k au si yh d en tuum an a lalta. kopapuja, 23 lastia lihasäilykkeitä ja tarkotuksena on ollut juuri tuollainen ria rikkauksia kertyi m .m . siitä kau ___ _ * • men*. Asuinrakennukseen ja 13 vaunulastia talia. Riigaan on saa halventaminen, josta kyystä raastu pallisesta kauttakulusta, jota näihin T aikoih in harjoitettiin itäisen ja eteläi- OVCTtU VaStaaVOIl tOl~ Lääkäriä Räätäkiu . e t . navettaan on johdettu paino- punut höyrylaiva “Poznaan”, tuoden vanoikeus rikoslain 16: 24, 16: 8 ja sen A asian ja Europan välillä, k o sk a 377 tonnia lihasäilykkeitä, 246 tonnia 7: 1 mukaan tuomitsi kunkin vas on 2 nuorta he WERNER LAGUS, suomalainen lää>< LAINE & HEIMO, räätälit, 122- f f hemejauhoja ja 196 tonnia talia. 219 taajan 2 kuukaudeksi vankeuteen se pa sinne karavaanit virtaiiivat K eski- kiri, Scandinavian American Bank katu. Puhelin 1048. T äten ilm oitetaan T overin vastaa vosta, 7 hyvää lypsylehmää^ vaunulastia silliä on lähetetty Mosko kä Tuomen lisäksi yllämainitusta ru A asian sisäm aista K iinan silkkeineen ja kanoja, k a i k e n l a i s i a . Tun“it:. ’S ,—*2 2~ 4 ia ja Persian lahden satam iin, t y h je n s i-jvan toim ittajan toim i avoim eksi ja ha- sika . • _ • 1 e L i K o tiin vaan. nosto 1 kuukaudeksi vankeuteen, eli vät laivat kalliit kauppatavaransa, In- hukelpoiaten haettavaksi. ajoneuvoja j . i m a a n v . i l i j 7 e ----- l ö y i d n . . i TaL! K’,i“ 44 K"““ ' Konepajoja nämä rangaistukset yhdistettyinä pi tian rohdokset, h öysteet ja m a u s t e e n - OW‘ J ? tflturaf p SF KAUPPAKOMISSIONI, san om aienen toim itu styössä, m arxilai- koneita. Hinta kaikkineen on?™ , E. E. PAJ1JNEN, dettäväksi yhteensä 2 kuukautta Ja ’**■ ............... #en sosialism in tarkkaa tuntem usta, $9,doo, alle $5000 ja loppu 406 Spexarth ^ rakennuksessa. - — tejä aina varaetoeea. joka Lomosovin johdolla on matkus 15 päivää vankeudessa. t aitsi tätä — kahden eri laitoksen, , olla kuulunut S. S. Järjestöön vähin* Konttoripuhelin 675-R; asuni. 1378-R porataan ja tanut Riigaan neuvottelemaan Lat Vastaa.at ilmottivat tyytymättö jotka m yös pitivät koossa tätä m uu- ta’n yhden vuoden ajan ja om aksua 5 pros. korolla. elding & Mach,ne Works, 453 Tay. H UO M ! Tästä m aatilasta olisi m ak vian kanssa, on, allekirjoittanut sopi myyttä päätökseen. ten hajanaista ja suun naton ta im pe- i t‘n kim ättöm ästi sanotun järjestön toi- I?r , Puhelin 327, Asterin, Ora. settu $ I 0 ,0 0 0 joku aika takaisin, vaan muksen Latvian kanssa venäläisten Lakiasioitsijoita Tämän jälkeen otti raastuvanoi K unnsllisiaitu rin hohda Ra .„ k o i ..... o ... . . . . . . p. , k k . . om istaja ei tahtonut luopua siitä sillä tukkien viennistä. Joita nyt uitetaan keus lopullisesti käsitelläkseen leh- nä kom m unistisen hallitusm uodon to vaatim uksineen ennen heinäkuun 26 hinnalla, vaan sittem m in on hän kuol- tNL)CH E. M ATH1SON, lakim ies, 305 Hvinaa pitkin. Riigan teollisuus- ja lut ja n y t on leski pakoitettu m yy- Sp exarth Bidg., A storia, O regon, den vastaavaa toimittajaa Eero Me- U u tta m iselle, nim . rrtariluokan ja Pa P- päivää, 1921, o to tteella : Paiiohaaleja tyoiaispiirelssä osoitetaan suurta mie- riluotoa vastaan mäan alen netulla hinnalla, kun yksin nostetun jutun piasäädyn. Ritariaaäty todentotta, _________ ei voi m aata viljellä alaikäisten lasten takiintna puutavarateollisuuden al Skandinavian maiden työväenpuoluei Ruokatavaraa KLUBIN FALLOHUöNE. hndto ala. so tin s ' johtokunta PUB’ kansaa. kamiselle Riigassa, joka voi alottaa den vastalauseen ja vetomuksen l‘°i"T n’Sr ' Maa voidaan m yydä kahdessa o sa s kerrassa; virvokkeita, tupakkaa ia au k toriteetillansa aina ham oista A h e - , r, qq WESTBOND GROCERY toimintansa kun Venäjältä tuodaan "Valkoista taantumusta vastaan — ’ m enidien a jo i.ta — tuo kuuluisa K y y - ' hyvät pallopöydät. Siellä tavataan! * A ito v ia , O regon sa, jos niin halutaan, toiselle osalle ei Ruokatavaraa. Kasviksia ia Hedelmiä tulisi kartanoa. tukkeja. Suomen vainottujen ludkkatai.steli- roksen, D areioksen ja K serksen hai- Z aina saatavana. — Puhelin $81. — Lähem piä tietoja saapi: T overin 279 W. Bond St. COLUMBIA POOL HALL. — Sikarin, jain puolesta" johdosta. litsijasuku — jonka satraapit ja m aa konttorista, Box 9 9 , A storia, O regon. , K R A P O T K IN IN M U IS TO . tupakkaa ja makeisia kaikesta laa- Aikaisemmin jättämäänsä vastinee herrat sittem m in perivät. Ja papisto, duata. Hyvä kohtelu kaikille. On julkaistu kilpailu muistotaulun seen ei vastaajalla ollut mitään li pyhän lieden ja Z oroasterin v an h o Leipureita valmistamisesta, joka kiinnitetään sättävää lukuunottamatta sitä, että jen tapojen vaalija, oli mitä m ahtavin TUOREITA suomalaisia leivoksia on aina saatavana Horna Baking C o. niiden talojen seinään. Joissa Kra- hän > Ö Y ST R A h jätti oikeuden harkittavaksi, ja rikkain näiden sam aisten Sassani K oettakaa m eidän tu otteita. — 1309 HEIKIN Pallohaali Upport*waiaaa. potkln asui Moskovassa ja Dmitrov- missä määrin esillä oleva juttu olisi dien aik oin a. D inkartkirja ju h lalli Hauskin paikka kuluttaa M onipuolinen suom alainen luonnon- ! nutt* pnls- Frankiin A v e . P uh elin 1 0 4 3 . klssa. ***ns*ryn Ja Elottomuu katsottava saman rikoksen jatkami sesti julisti hallituksen ja uskon non * 29 y 3 7 ’ Franklin A ve. Puhelin parantola. T ieteellisellä tark kuu den, seka kaikki muut taudit Jotka Johtuvat SHALJAPIN A M E R IK A A N . hf7'*oM osta, liia llise sta ty ö n te o s- seksi ja sellaisenaan käsiteltävä mui läheisen yh d istyk sen : m onasti kilpaili della järjestetään kylvyt. H iero n ta, jm .. * Joista Partureita vioista johtuu taas väsyttä Kuuluisa venäläinen laulaja Feodor den samanlaisten syytteiden yhtey tämä papisto valtion kanssa k ristitty ta, selkärangan käsittely, sähköä, vä mnne ja voiman puute ruumiissa. Kähkönen & Huttunen, 214 T aylor. y .m. Llgnellln rautaplllerlt ovat helDnots Shaljapin matkustaa tänä kesänä dessä. Lihakauppoja jen vainoam isessa. nauttia JS lisäävät ruum iin painoa j / v ^ i ’ H.u®m -.- A u rin gon k ylvyt otetaan New Yorkiin erään oopperan kutsus KYRÖN PARTURILIIK E, 431 BondSt. maa lercattain lyhyessä ajassa Asiaa harkittuaan antoi raastuvan K aikesta huolim atta K obad älysi värilasien läpi. M ineraalikyivyt ja T uiU n äette m itä eräskin potilas sanoo: AINA TUORE VARASTO ta Ameriltaan antamaan vlerallunäy- oikeus päätöksensä, jossa se ei kat Persian -kääreet tarvittaessa. valtakunnan valtiosäännön W EST BO ND BARBER SH O P ta lihaa. Ostamme suoraan fanm» I . .. Paliv-dalc, M lch. tÄBtöji. Shaljapin tulee esiintymään sonut äskenmainittuun juttujen yh tod ellisen ! p- A. Li aw-11, Superior, Win reform in kom m unistisessa DR. PETER KOKKO reiltä aikoja, lehmiä, vasikoita, knäw- Nriistofeleena “Faustissa”, “Boris distämiseen aihetta olevan, katsoen m ielessä ja hän ryhtyi tarm okkaisiin T S k -n S 11' ' Mut,iDut I" "»in tenu C hiropractic specialist ja y. m. — Puhelin 499. — A ston» Saunoja u-n?* 1 tU «n ebdottoms-tl Godunov in” nimiosassa ynnä muuta- sen sijaan kanteenalaisen Skandina yrityksiin »en toteu ttam isek si. Maat Markat, 254 Taylor Ave^ Aa* ras, sillä olen nyt täyrk-lUnenti terve Ja Ii»vä„s4 DR. ANNA KOKKO minntKsa, ja n|.-n esittänyt «Iti mulli. kb. tore toria. Ora. tnisi-a muissa loisto-osissaan. ! vian maiden työväenpuolueiden julis K uinka kerran näiden aatteiden y k KuocloitukiM'lls, Herman UIU. D. C. Ph. C. teilk ci. tuksen sisältävän kehotuksen valtio- sin äinen taim i puh kesi siiloin niin e p ä 4 6 7 W ill. Blvd., cor. A insw orth r a 7 ,l3iko*. ,tänM n kuukauden ISäkemää- yleisön käytettävänä tietoina, keski- E*ITYINEN MUSEO SÄVELTÄJÄ petokseen, minkä johdosta tuomitsi m ukana0 / ?? ^M h-apaaoti. käyttöohjeet OIi*’ P*rient*ina ja lauvantoina, FINNISH MEAT MARKET. Union* A v e ., Portland, O re. su otuisassa m aassa, ei ole vaikeata kallo 1 - - I | j. p. p U ysl hoito K° UneU kuua tovrmaan. on p a n e paikka ostaa T elep h o n e: W oodlaw n 2 1 5 0 glasunovin MUISTOLLE. toimittaja Meriluodon rikoslain 16: ym m ärtää vastaaivatko ne aasialaisen lihaa Aatonaaae. Koettakaa. O ttakaa St. Johns katuvaunu ja —Llenellin Apteekki on «nurin— Kansanvalistusseuran talossa Pie- 24. 16: 8 ja 7: 1 mukaan pidettä sielun ilm auksia, ottam alla huom ioon Hieroja ja Sairasvoimistelija jääkää p ois A insw orth A ven u ella. — Suoni. Apteekki YMyivailolssa — itr.bsa, jolla iuyös on A. Herzenin ni- väksi 7 kuukautta vankeudessa se- sen tavattom an taipu m uk sen painua 2 P» A. LIGNELL CO., Superior, Wia- ALBERT POHJANTÄHTI on näinä • iina päivinä avattu museo museo, i samassa yhteydessä syytteenalai- m ystilliseen m ietintään. V oim m e sa Myytävänä 272 Duane St , 6 ja 7 kadna välillä **aon nimitetty Glasunovin mukaan sena olleen kirjotuksen "Valkoisen noa aasialaisen , eroittam atta aik ak au Astoria, Ora. — Puhelin 1089. on mielenkiintoinen ja sisäi- Suomen valkoisesta väestä” sisältä sia ja rotuja. Sillä jo s toiselta puo- i KUN TARVITSETTE — _ Wtäs ja käsittää sangen harvinaisia uunia, astioita, ertttäiakia Ien Intian ja Iraanin a tn a ja isten v ä vän kaikenlaisia rikoslain sosialisti- ••ioeita. Jotka ovat yhteydessä tuon pykälän mukaisia perättömyyksiä ja lillä oli jo havaittu Z oroasterin *ja jotka ovat sopivia ruol muistakaa käydä tarka *®Ur’*n venäläisen säveltäjän elämän halvennuksia, tuomiten Meriluodon Buddhan op p ien sulautu m ista, n iin j , HYVÄLLÄ ORKESTERIN SOITOLLA ON däa monipuolista *—< ... yletaön käytettävinä tiistaisin, kaaki- ‘oinnan kanssa. Tässä museossa niiden johdosta lisäksi 1 kuukaudek toiselta p u olen , lännestä, havaittiin FINNISH MERCANTILE CO. vukkoiam. perjantatoin ja lauantaisin. * Pantu näytteille m. m.: Glasunc- si vankeuteen eli rangaistukset yh sen sem iläisten jou k ossa pitk äaik ais “7, Hierontaa myöskin. rintakuvia, partituureja hänen e- distettyinä pidettäväksi yhteensä 7 ten h en k isten suh teid en joh d osta Pa- K. KOSKELO. 182— 10 S t ’lojmistä töistään, häntä koskevaa kuukautta ja 15 päivää vankeudessa. iestin an. A rabian ja K aldean kanssa, Puhelin 802. SLOOPIN Variotykauppa, 375 C am X Visuutta, erilaisia valokuvia Ola- jo p istäytyvän esiin hebrealaisuuden tJNJONTOW NIN H öyrysau n a on auki hänen elämänsä eri kau- kann on ym pärillä kristinuskon, g n o s Edistysmielistä painovapautta arkipäivinä paitsi m aanant. Puh. 572 kirjeitä, autografioita. käsiala- tilaisuu den ja m anik ealaisu uden vaso Weatenund & G u tta fm i ohjelmia y. m. kaikkiaaa Kanaan Tahdon kaikki numerot taka ja. kun nes islam in jo u k o t tu n k eu tu i suomalaiset aähkötyöläieet Ottakaa Fulton kaara 2nd ja Morrison St.— Tanssit alkaa 10 satakunta esinettä. Näyttelyn Suutareita varikoitu. — Lehden hallinto vat m aahan, toista vuosisataa K obadin ■U|/ar esf‘inyt prof- BJeljasev ja on ja pää lain eteen. k uolem asta, ja k ok o S isä-A asiassa soi kello a:30 illalla.—Oviraha: miehet 50c, naiset 30 senttiä. O. JÄMSÄ — 273 W. Bond StranL Autonajurejta Ä käynyt kiitollinen yleisö m. m. V. k. 24 p:nä varhain kello kuu M uham edian in n ostu n eita sanoja. tesai uisia työläisiä. Päivä, jolloin näy: den aikana aamulla saapuivat virka • Viettäkää Lauantai-iltanne raittiina ulkoilmassa. HIGHWAY EXPRESS'ia Sassanidien aikoin a oli Persiassa Jäävättiin. Järjestettiin konsertti, vallan edustajat Oulussa ilmestyvän p aljon lahkoja, jotka olivat jo k o k o ti Knappaan aari aalto puita j a { Ravintoloita esitettiin Glasunovin sävellyk- puoluelehden Kansan Tahdon paino- m aisia, tai saan eet alkunsa ym p äris kaupungissa. — Frank Joknaon, Portland Workers Educational Society Alameda Ava. Puhelin htó-J. palkkaan ja oikeusministerin määrä- töltä. Eräs tällaisista lah k okun nitta VICTORSONIN RAVINTOLA VARASTETTU: Ottakaa huomioonne! Farmeja Myytävänä R ahaa Suomeen 55.00 Kurssi n yt. . .1 S:mkaa Dollarista NIELSEN & LUNDBECK PAIKKAKUHTIEH PIKKUILMOTUKSIA 1 V mittajan toimi avoinna vesi* Z Ä « “.“ ?" WILLAMETTE BOULEVARD SANITARIUM Saoma/ainen Saana HAUSKAT TANSSIT Suomalainen Sauna JOKAISENA LAUANTAI-ILTANA RHOSE’S PARKISSA _ ja Scandinavian Soc. Club. on saatavana $7.00 2 » » - U