Image provided by: Astoria Public Library; Astoria, OR
About Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931 | View Entire Issue (Sept. 22, 1920)
KESKIVIIKKONA, SYYSK. 22 8 — WED-3EPT. 22 No. 222 TOVERI paasivaltaa vastaan’*, jo ta hekin kunta polkee edustuksellisen ennemmin olivat saaneet am- nen joukkionsa ’’rakastettavien” Siit&kö, että “punaroistot” eivät näkivät lainlaatijakunnassa. hallitusjärjestelm än periaatteita nestian olivat yhä sittenkin vit ponnistusten jatkuessa asettaa anna suomalaisille herroille Petsa M utta vähään tiety sti rajpt- ja esiintyy diktaattorim aisesti iä suojatomia ja oikeastaan kai kalikka heille pyörään, m yrkyt moa, että kieltävät Vlenan-Karjalan tu i tällaisten ainesten apu. Ne riistäen kansajoukoilta kaiken ken lain ja suojeluksen ulko tämällä kaikki naapurit heitä liittym isen Suomeen, että sekaantu ovat m uutenkin epäilyttäviä ys oikeuden ja kontrollim ahdolli- puolella. vastaan, sallim atta heidän va- vat Suomen sisäasioihin ja vaativat täviä ja heidän avullaan ei voi suuden omassa valtiollisessa e- P itk in kesää on k erro ttu teA päästi hengittää jo kolmen vuo- täydellistä amnestlaa Kullervo Man da ratkaista m itään luokkatais lämässään. Uuden kerran kapi roristisista teoista reunavaltiois- den aikana, nerille ja “pankin ryöstäjälle’’ Ed telun kysymystä. Työväenjou- ta listit kääntävät dem okratian sa. Ja ju u ri se seikka selittää vard Gyllingille? •' i lll|lllllllllllllllllllll ' O ffice Seventh and Com m ercial St., kot itse riensivät toim intaan va irvistävät hampaat kansan tah Sillä totta tosiaan ei muuta syytä m iksi bolshevikien arm eijat o O pposite Post O ffice. litakseen edustajat uudelleen. toa vastaan. Näin tapahtuu Yh “kunnioitukselle** suomalaisten ta tetaan yleensä kaikkialla iloi Englannin sotakustannukset Phone: O ffice 36 5 , Editorial D ep’t 832 Työväestön saavuttama voit dysvalloissa, maassa, jonka pi ten holta vielä liene o llu t kansa joukkojen puolelta vaikuttavat muihinkin Post O ffice Address: to ei kuitenkaan ole vielä s i:nä, täisi olla todellisen vapaan kan vastaan. Ja kuka se on, joka tuon julkisen TOVERI, Box 9 9 , Astoria^, Ore. maihin että sosialistiset edustajat uu san vgltion ja jonka vapauksia “kunnioituksen” esille tuo? d lllU IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIP delleen saatiin valituksi. V oit yhä kiitellään ja ylistetään. Se on herra Paasikivi. Kuuluisa EDITOR1AL STAFF . . . . . . . ___... “Finanstidendessä” kirjoite- to ei ole siinä, että tämän kaut Elis Sulkanen, Managing Editor, Sulo M utta voitto oli työläisille tu M1TÄ MINÄ NÄIN VENÄ- taan siitä, kuinka E nglannin so- monarkisti. Maamme mustan taan Syvänen, Alex Savo, Toivo A . Johnson, ta olisi saatu turvatuksi edusta los eittenkin. N yt voidaan en JÄLLÄ?” takustannukset vaikuttavat vä- tumuksen tyypillisin edustaja. Se Leo Leino t jien loukkaamattomuus tai että tistä suuremmalla selvyydellä _ . lillisesti myöskin muiden mai- sama herra Paasikivi, joka on osau- olisi saatu turvatuksi yleensä paljastaa kapitalistisen järjes Englannissa on ilm estynyt den taloudelliseen elämään. Tä- nut ennen vanhaan yhtä suurella Entered as second-class mail matter edustusoikeudet telm än ja politiikan luonne ja Lansburyin k irja r - “M itä mi- ma vaikutus johtuu siitä, että menestyksellä kunnioittaa ei ainoas- July 18, 1912. at the Post O ffice at työväenluokan Astoria, O regon, under the A ct of porvarillisen järjestelm än lai laatu . E nglanti ottaa kivihiilestään taan “Punaroistoja”, vaan myöskin kaikessa alastom uudes na_ n.a,in ,YcnäJä51a • March 3, 1879. toksissa. Tämän kautta ei ole saan. T alla kirjalla on suuri m er-:m ujssa maissa korkeammat hin- todellisia roistojg, jolta ryssiläinen Työväen joukot näkevät saavutettu voittoa niille vapaa m itä on se kansanvalta, jota - i • • _ . nat ku*n omassa massaan, joten tsaari Nikolai on lähettänyt Suo m ielisille ja liberaalisille käsit maan porvaristo kannattaa. Suu Siitä kirjottaa Daily H erald muut maat tulevat välillisesti meen hoitamaan meidän “sisäisiä Voitto teille, mitä nämä ainekset ovat remmat työväenjoukot pääsevät Lansburyn ‘Mitä minä suorittam aan E nglannin hui- asioitamme.” olleet hakemassa silloin kuin he selville parlam entarism in luon nain V enäjällä on todenmukai-j keat sotakustannukset. Emme tiedä "ketä on suomettare Kun New Yorkin lainlaatijakun- ihanteidensa kannustam ina ovat teesta ja niistä m ahdollisuuksis nen inhim illinen asiakirja jo n -jesjm Tanska käyttää kuukau- laisten herrain vaikeampi (tai hel nan ylim ääräisissä vaaleissa o- antaneet äänensä sosialistisille ta m itä työläisillä on voittaa tä ka tarkoituksena on saattaa to- dessa 70,000 tonnia E nglannista pompi) kunnioittaa — Bobrikoffla tai Neuvosto-Venäjään näh- tuotuja kivihiiliä, joten vuotui- bolshevikien edustajia — mutta kyl vat sosialistit voittaneet. Kaik edustajille. Tällaisten ihantei män kautta. Porvariston häi tuus den aika on ollut ja mennyt. käilem ättöm yys kutsuu työväen „ n kunniaansa sanomalehdis- nen kulutus nousee yli 800,000 lä ne osaavat kunnioittaa kaikkia ki ne viisi sosialistista edusta N iille ei löydy enää elinmah- luokkaa toim intaan. Ja se nou tomme järjestelm ällisen valetul-! tonnia, niin joutuu Tanska täs- tarpeen vaatiessa. * . __ jaa, jotka lainlaatijakunnan e- e e « • dollisuutta yhteiskunnallisten see. Porvaristo ei tällä pelil- van ja Englannin hallituksen tä kivihiilim äärästä maksamaan O rjat kunnioittavat jokaista “her nemmistö karkoitti edellisestä lään sittenkään m ihinkään pää- järjestelm ällisen häpeäm ättä-1 loo milj. kruunua enemmän kuin ra a ”. jonka kädessä ne näkevät ------- - piis- istunnosta ovat tulleet valituksi luokkaristiriitojen seassa. myyden jälkeen. mitä m ainittu määrä maksaa olkoonpa -tuo piiska sitten teli M utta New Yorkin vaalit se. uudelleen. m uodostuivat voitoksi sen kaut K irjan tekijä on hyvä to d is-; Englannissa. Näin joutuu p ik - j^ punaisesta, valkoisesta tai mus t llllllllllllllllllllllllll » Ensimäisen kerran Amerikan ta, että niiden kautta työväki taja, hän kun itse ei ole bolshe- ku Tanskan maakin suoritta- tasta naha8ta- historiassa tapahtui, että lailli on saanut tehokkaasti lausua REUNAVALTOJEN VAL viki, vaan puhdasverinen eng- maan E nglannin sotakustannuk-l -^u,!a niin pian kuin piiska tila- sesti toimivan puolueen edusta tuomionsa lainlaatijakunnan häi lantilainen vaikkakin hänen siä. A ina kun käytetään yksit Pa*sesti joutuu “h e r r a n ’ kädestä pois KOINEN TERRORI jat karkoitetaan edustukselli käilem ättöm iä taantum ukselli m „ yötätuntonsa on kokonaan bol- hehtolitra E nglannin --------------- — hiiliä, astuu orja hänen eteensä kädet sy sesta laitoksesta, jonka arvo pi- sia porvareita vastaan. Vaalien Lloyd George on erittäin voi- shevikien puolella. m erkitsee se 10 kr. Englannin vällä taskuissa ja sikaari suupieles täisi perustua ju u ri edusoikeu- mukana on tehty agitatsionia, makkaasti painostanut sitä, että Lansbury kääntää päähuomi- sotakustannusten peittäm iseksi, sä. H än nauraa vasten “h e rra n ' den koskemattomuuteen. Koko [jonka yhteydessä lienee tu llu t liittolaism aiden täytyy saada onsa bolshevikien suorittam aan N orjaa verottaa E nglanti sa- silm iä ja laulaa täyttä, kurkkua sii Amerikan perustuslain ja itse- suuremm ille ....................... joukoille selväksi takee.^ s“ ta» etteivät bolshevikit suunnattom aan työhön taistelus- maila tavalla. Siellä lasketaan tä kuinka hän näki sellaista unta näisyyden julistuksen kehutut kapitalistiluokan nykyinen val millään tavalla painosta reuna- sa näJkää, tauteja, sotaa, Venä- myöskin vuotuinen verotus Eng että “suuri maa oli ‘arja m aa ’ ja periaatteet lyötiin surkeasti nu tiollinen ihanne ja todellinen valtojen hallitusm uodoksi jä r jän kansan välinpitäm ättöm yyt- lännin sotakustannusten hyväk- pieni — ‘valtakunta’.” rin vain siitä syystä, että jo u k 7 valtion luonne. V aalit muodos jestelm iä, joita ne eivät itse ha tä ja kokem attom uutta vastaan, si kivihiilen hintojen kautta M utta kun tuo “ uni” loppuu ja norm aalitila palaa, palaa myöskin ko politikoitsijoita niin halusi tuivat oivalliseksi tilaisuudeksi luaisi ja että nuo kansat va Itse asiassa ovat bolshevikit tyh nousevan 100 milj. kruunuun, orja omalle paikalleen ja katsellen ja siten asettaen viheliäisen so- osottaa kuinka häikäilem ättö paasti saisivat valtiomuodostaan jaksi tehneet elämän koko näen- < eri herrojen eri värillisiä “piiskoja" sialistivainon edelle kaikkea mästi finanssikapitalism i muo päättää. Sovietti V enäjä on naisen ulkokultaisuuden. Heil- hän “kunnioittaa” n iitä kaikella ta lainm ukaisuutta. M utta erotta dostuu ja kuinka kaikki puheet teh n yt rauhan m iltei kaikkien lä ei ole komeita myymälöitä voin ja ilman, loppua ja rajotusta. minen tark o itti tiety sti paljon tasapuolisesta kansanvallasta o- reunavaltojen kanssa (viimeiset eikä upeita ravintoloita. “ P unaroistot” alkavat uudelleen enemmän. Se tark o itti osottaa vat utopistisia haaveita. T yö uutiset kertovat että rauha on M utta sensijaan on heillä pal- tulla porvaristom m e “ kunnioituksen ’ Y hdysvaltain taistelevalle työ väki lausui protestinsa porva allekirjoitettu Suomen ja Ve ijon enemmän hehkuvaa todel- esineeksi. väenluokalle sitä yksinkertaista ristoa ja sen edustajia vastaan. näjän välilläkin) ja se on tapah- lista sisäistä elämää, Kunnioitetava herra puheen» “K ansan Työssä” K ärpäsläppä. tosiasiaa, että porvarillinen kan E dustajat ovat nyt kykenevät tu n u t täydellisesti niin, että Lansbury kertoo että bolshe- sanvalta palvelee porvariston uusilla valtuuksilla osottamaan bolshevikit eivät ole saaneet ei- vikit ovat rakentaneet 62,238 johtaja” yhteiskunnallisia haluja- ja että koko maailmalle kuinka kansa- vätkä ole vaatineetkaan min- koulua, 3,780 korkeakoulua, ja- ~ , K uka on tuo “H erra Puheenjohta- valtion laitokset ovat porvaris joukot tukevat heidän pyrki- käänlaista valtaa näiden maiden kan.eet oppilaille Hanna, 7,800,000 op- ja ” ja kuka on se, joka häntä “kun- ton laitoksia, joita se yksinoi myksiään. Ne voivat paljastaa sisäisessä politiikassa kunhan pikirjaa, varustaneet heitä 9,-. nioittaa?” Vähän vastinetta O. M. Laurellin keutettuna hallitsee ja kontrol- kaikki Sweetin ja hänen liitto ne vain jättävät rauhaan Neu 450,000 parilla kenkiä ja 2,458,- Onko tuo “h erra“ joku "K ansojen kirjqtukseen ------ .......... Toverin Noissa 207 ot- leeraa luokkavaatimuksien mu laistensa juonet ja kutsua yhä vosto-Venäjän ja lakkaavat e- 000 puvulla. M utta ei siinä k a ik -' Liiton" edustaja taikka m ahtavain ! «ikolla “ Muistelmia Wyomingin mat kaisesti. Erottam isen tark o itu k suurem pia työväenjoukkoja to i siintym ästä liittoutuneiden kä k*- . ova* opettaneet luku- ja ym pärysvaltojen ensim äinen ministe- ' kalta. ' sena oli jouduttaa porvariston mintaan kapitalism ia vastaan. sissä puskureina ja kätyreinä si kirjoitustaitoa 65 prosentille a pu- i ri? Tai ehkä Yhdysvaltain elintarve- Ensiksi . — ■ » --■ » - — - ’ — -a» L. kebahtaa s Hannan luisu« ^oloja herruuskautta, jolloin kaikki Se ei ollut siis pelkkä vaalivoit tä vastaan. naisen arm eijan sotilaista. H e i- j diktaattori, josta riippuu pienten kuinka täällä asutaan hyvissä >loii nujerretaan arm otta väkivaltai to vaan se voidaan muodostaa reunavaltioissa ^än päämääränsä, jonka he e- kansojen eläm ä ja kuolema? ja kuinka täällä voi säästää maan o s sesti, jotka yrittävät uudistaa ja se oikein käytettynä muodos Useimmissa vallitsee m itä ra^kamaisin vai- päilcm ättä saavuttavat, on ylei- Ei ole. toa Varten tinoja. Tuo haiskahtaa yhteiskunnallista elämää pie tuukin yhdeksi voitoksi koko koinen komento. Suomen vai- nen kansanvalistus. ' Mutta kuka se sitten on? hyvin sellaiselta, ettet ole om illa asi- nemmässäkin mitassa. Teko oli köyhälistön arm eijalle sen ede T ähänastisella porvariem m e kitì- oillasia. Muuta sellaisella ei voi ym koinen terro ri on meille par- [ Naiset saavat palkkaa saman diktatoorinen. Erottam inen pal tessä pääoman varustuksia vas haiten tunnettu ------------ „ » a ... Siitä huoli- verran kuin m iehetkin, vaikka ,ellä se on eras “Punaroisto . Se märtää mikä kirjotuksen alkuosassa veli finanssikapitalism in luon taan. m atta Suomi on saanut rauhan heille työn tuotannollisuuteen on kuuluisa boisheviki ja lisäksi vic- ilm eqee, kun Laurell osaa käym äsel- nollista politiikkaa ja täydensi New Yorkin vaalit jos mikään Neuvosto-Venäjän kanssa. ¡nähden on m yönnetty 15 pros. ,a “ryssäläinen”. Se on "punaisen tään niin kehua U. P :n valtakunnan valtiollista taantum usta — teki osottaa, että Amerikan kansa on vähennys. diktatuurin” miehiä, “mailman vai hyviä puolia. Mukav» kyllä, L. käyt sen ilmeiseksi tosiasiaksi. M uissakin reunavaltioissa por- ~ tyytym ätön siihen poliittiseen Ä itiys on suuremman h u o le n -lankuinouksen Puhaltaja, ‘Buropan tää jonkun perheen suuta kuin enke värit mellastavat väkivaltaisessa idon esineenä. e s in e e n ä L ä n s in « synty- v n + v . kulttuurin vastustaJa' vastustaja, "hirm uvallan li Bileamin aasin. Ja tällaisena tuo edustusoike autokratiaan, joka nyt tässä ja Mutta m iksei L. luu„ aiOlävaaQ komennossa. n.viiiciiuur,»<i. P*^on Lapsen raakalaisessa uksia ja edustuksellisen valtio- maassa vallitsee. Latvian perustuslakikokoukseniessa saa aiti 8 viikkoa lomaa ja ja "punai8ea imperialia- ottanut huom ioon, että isom pien per- järjestelm än erästä toim inta T ältä kannalta katsoen jäi säännöllisissä kokouksissa on saa tälta aJalta kok° palkkansa , " \ . Ja raken*a?fa - ^e on yk- heitten täytyy hom m ata sivustapäin muotoa jyrkästi loukkaava erot toisarvoiseksi se saivatko edus- tehty välikysymyksiä, joissa on seka nau ttu erityisesti määrät- 1 n ta punarois,°Ja • Wden pa,k- lisätuloja kun ei m ainista tulevalla taminen herätti suurta mielen tienestillä tule toim een juuri m iten - .. . _ vaadittu turvallisuusm inisteriä ravintoa- Ìn n a r e m L ^ T m kiintoa ja joukko liberaalisia ai laatijakunnassa vaiko ei. Por- selittam ään tietaakö hän m itään H uolenpito lapsista on suo- j nuorassa U k s e s s a h irtto kään. Joilla perheillä ei ole sivutulo neksia riensi sitä tuomitsemaan.' värit olivat jo vaalien aikana hiljattaisesta vankien ampumi- I rastaan liikuttava. Kaikki pon- ja ja kun sattuu olem aan vastoinkäy Mutta sallikaa «itu v innassa k kaikilla a ik illa k e i n o i l l a ' ___ n ________ ___ , • ,..r M utta sallikaa sitten kysyä, ken misiä, niin täytyy turvaantua tove Erottam inen osotettiin laitto toim toiminnassa keinoilla sesta ilman , • m ■ inkäänlaisia tut . nistukset tarkoittavat heidän x o- 1IttV anQO •. • , , __ _________ , . t uskaltaa kunnioittaa moista “her- reittensa auttavaan käteen. Mitä tu maksi ja jo tk u t suuret porva estääkseen sosialistien valinnan, kim uksia ja jos hän tietää mi- •••«1 « > * * * * jo* juo nau tie tää m i- ionsa p a ra n tam ista. •Lastentar- n rilliset päivälehdet lausuivat et m u tta sen jäiseen iälk een muuiam m u u ta m ai at ^ v in toim x J • •• > •• on paat- .... u hoja, kouluja i 1 • löytyy ylen run- missä tuollainen lee asunto-oloihin niin näitä kana- , enpiteisiin hän ,• u. * barbaari ... tä vaikkakaan he eivät hyväksy m erkit olivat viittaamassa su- t änyt ryhtyä moisen kataluuden säästi, joissa ohjaajat suhtautu- m ökkejä ei ole vielä ylistänyt muut Maa on ihm eitä täv«p t p sosialismia, niin he pelkäävät, en, että edustajat saavat op estämiseksi. kuin Laurell, sillä näissä pahasesti tu V älikyselijöiden vat lapsiin suurella huom aavai-; roigt o h B . ' u.°, una että edustajien erottam inen joh keutensa P u h u tu in h an jo m .itaholta todistettiin eitä tuhan- suudella. aa n u h e tu T a in n n ^ h lee toim --------- een kun työläiset itse ne pi- taa vielä pahempaan ja siitä syystä hekin kehottivat äänes E dustajat _ ovat simmalPla “ X f* ™ ;, täjiä valitsemaan sosialistiset e- kaan käynyt. dustajat lainlaatijakuntaan uu erotetut uuden kerran. Uuden u itettiin huomiota siihen, että J a kaiken Chu^b.’ tämän ovat " . X k a k f a “ L “ ‘.'.k'.' kerran New Yorkin lainlaatija j ^ ^ “ tehneet , 5t„ „ a , ja -„„„aloittavat!” (TH E CO M RADE) The organ of the Finnish workers in the W estern States. The only Finnish Daily in the W est. Published Daily, except Sunday, at A storia, O rego by the W estern W orkm en's Publishii Society. JUTUN JATKOA Wyo. a Mistä syystä? ..................... .....................m« ;................................................. m m im i iiin i nn i m .......... . sit sen tänne. Kyllä se on sillä lailla, tt«»Hninim» i ni ii i ii M»Hum i ii tam« sen konferenssin vahva usko, jota mi- nä täällä tänään edustan. Siksi työ- väen taistefV ei ole taistelua yksin- , i l om aan hallitusta vastaan» vaan tulee se käsityksem m e mukaan olem aan taistelua taantumuksellisia voimia vas- — wS taan, joiden vaikutuksen alaiseksi hai- litus on antautunut siinä tapauksessa, sota.», periaatteeltaan väärä ja siksi työväki »• , i- w L . ei voi sitä sietää. Ennen tätä olivat i epäsuora s 1 enraa 1 * ‘*et om aksuisivat haliitusjärjestel hallitukset ryöstäneet ja murhanneet ? ** * . tU ’** u j man’ J°ka « «oveltuisi luttolaisvalloil- » . . « ruuntynnornn. Ja seurauksia ei vie- le)** tuhansia ilman, että siihen sekaannut- i- f........ LL tiin. Sekaantum attom uuden politiik- a ,,®"aan ' Ol u ennusU a. Pääm inisteri: — "Mitä meillä on ka on aina ollut ainakin tämän maan „ ” , ,n ,'na päät sen kanssa tekem istä. Se on heidän hallituksen politiikka. Niin sanottiin j __ v _: tf l 11, UfnU| **" *?. asiansa, ei m eidän. m eille tsaarin aikana. Mutta kun , U* o ^nrne’ e,ta Bevia: Se on heidän asiansa > dassa kuitenkaan julistam atta vallankumoua on k „ ,,„ S e T n i ? ’,,’ Ikk . f." - T i« ,« ! . M.U — samalla kun se tapa, jolla a se ista -( ettÄ *o U Julistetaan.” • 1 P° 11 ,nen te °« v®an m eillä olisi siihen sanom ista. M iia taan, rohkaistaan ja yllytetään toisia H uomautettuhan, että itse päämi neuvostovallankum ous, sen mukaan , 1 mitä kolm evuotinen politiikka osottaa. vo:_ _ _ • c yovaen täy en en välitä heidän hallitusmuodostaan. taistelem aan heille kuulum atonta tais- nisteri ilmoitti, että silloin kuin.- Puo- nähtävästi kuluttamaan e. että se ed u sta , j Jo , Ee EaIuavat o<taa valkka mlka. tuntuu la alotti taistelunsa, ei sen itsenäi- vaadittaisi nähtävästi kuluttamaan Enalannin lran u n telua suurvaltojen eduksi, , 11 . b . . . . . . . . ^ n g ia n n m kansan suuren enem m istön don se o n h e i d ä n y k j neiaan asiansa. meistä sen vastaiselta, mitä käsite- «yy» ollut vaarassa, myöntää p ääm i-, hansan varoja ja aseellisia voimia sen Ea|ua Ja taEtoa Bevin: — “Täm än me tahdoimme- tään kunniallisella diplomatialla ja nisteri asiaintilan silloin niin olleen. tuk®*»d«ttamiseksi, jota jotkut ovat hallitusvastainen. Se on taantumus- kjn tietää.” Puola läksi sotaan, vaikka sitä ei vaa- va,m i't nimittämään "kauheaksi vaa- vastainen ja sodanvastainen ” rehellisellä pelillä.” Pääm inisteri: — “Ei, jos se pan- ra uhannut ja sen oman työväen sitä Tämä on periaate, jonka e- Pääm inisteri: — “A inoastaan vksi "Meillä on se käsitys, että salaiset e- , r -¡n a a n väkivallalla, ym m ärrättehän. Ai- delleen kehittym istä ei työväki voi - • — J ” vastustaessa. kat- ky7 m y*’ E"“*" kaikkea m in i <>»«> noastaah. j o . se toteutetaan kansan voim at ovat tehneet työtä Europasta "Siksi me sanom m e: ei ole mitään nää joutilaana seisten sivull ja varsinkin Parisissa ja ovat olleet rauhan puolella ja luulen voivani sen vapaasta tahdosta." aella." oikeutta käyttää kansamme jäseniä, , .-M ~ . . . . . o ,o tta ®- Puhun m yös toverieni puo- vastuussa kauheiden olojen jatkum i Bevin: — “Kyllä ymmärrän." M m . e„ ...4 ., y h lä ty , in k „ ¡ . ¡tt„ . ja valtakunnan ------- omai- sesta Venäjällä. — Meistä tuntuu maamme aineita ------------------------------ Lähetystö tahtoi sitten saada päämi En m m . . m . - m, h, . lu. mme O k o taiK>| myöskin siltä, että taantum ukselliset i ,uutta hyökkäävän hallituksen puo l u k . .,U p u o i..« .. nisterin suostum w s a i uksen w a » w ■» käydä « k o u ru a Kamen- ix o n iv » « Kun. A a la s a _ _ . LJ * • • . t voimat ovat koettaneet järjestää dip lustam iseksi", sanoi Bevin ja jatkoi: Seurataan ta- L e*ta* ° m onta jeffin ja Krastintn luona esittämä«^ Bevin : 'Hyvä on. Toinen tärkeä periaate on myös lom aattiset suhteet niin, että Venäjä pausten kulkua — ja asiaintilan to- taEZ " t ä m ä » ^ ^ - j a jos tarpeelliseksi kat tässä kysym yksessä, josta tahdomme näyttäisi aina olevan väärässä saadak dellisuutta — nimittäin, että Venäjää V * / <F ° ta* ,o t®®n« m yöskin Puolan lähetystössä huom auttaa. Me seen siten syyn jöu listaa liitto la is voi teille - reikoisesti ei ole tehty avoim eksi ja kaikki tä- on to d e n J ° ih " nipp“ m at,° muu’ V enäjän lähettien luona käyntiä pit emm e voi m yöntää oikeaksi sitä, e t min sodan Venäjää vastaan.” män hallituksen voimat ja erittäinkin • « U?*’. tO * * t P®®n»»»»®teri rauhalle vahingollisen» tä jos jossain maassa on vallanku M yönnettyään, että pääministerin Ranskan on käytetty sen enstäm isek- » o o lls en*^* tak ": J® lähem m in selvitettynä selvisi, ett» mous, että heti n kaikkien kan- . aim ien toisten toisien kan- i _ 100 o la n suhteen « ■■ vaarallista, sillä too m enetellä fu Puolan suhteen samalla samalla ~ on 1 kotirauhalle puheista ilm enee rauhanhalu, hali, *°Jen • ° “ Iaa,1,’et ,voimat käytetään ” m “ U8ta ’naa,,m a,ta Tämä on h i.- U v .ll* kuin tm ardedeltäjänm puolL T t vastoin Churchillin ei, joten , ¡ »en kukistamiseksi tai sen kehitys- tonalllnen »<><««•. ¿°‘® e « * »e, eikä toistasataa vuotta sitten että m e U m" noi, he «»vai tus siten ei ole tässä yksim ielinen, I m e n ,__ l j -. i i : ___ i_.;_ » i... , . kukaan m uuLian vrU «««» kieltää. f E . ij.1 . • a me e — m- täällä sillä tiliä edellytyksellä, edellvtvk .... etteivät har- kukaan muukaan voine m ahdollisuuksien enkaitem itekti. me voi hän jatkoi , . M .. , . , ne mm.»tön m ielipide on tässä maassa, u "^vä’k7 t e l , . j° tte‘ : Joita kl,bo,t«®t®. mutta tämän lupauk ilmeinen “Eilen iltana konferenssi k o k o n .i- ‘ "Mutta M“ !* ‘,m e‘nen k® nn.tu. annet- että me em m e ole pelanneet rehelli- taEtoi, „ T *™ " “ " Y " " vaikeaksi, suudessaan osotti selvästi, että työ- .“ j , ° ' k? ,**L *O1P‘ val' ®«®ti V en ä jin asiassa? Meistä tuntuu* Revin- •‘V « .i- ~ J®“ 1«*®1 poliittisen puolueen lä- väki vaatii rauhaa ja ne tulevat kao- ? - “ “ kol,E e*ik ,v®U®nkumoui varmalta, että Ranskan ollessa liitto- e iv it di* • Ot* k ‘ hetyat*n kanssa tekem iseen- ---------¡U p ah tu u näytti meistä kuin kaikki la,.«m m e. olem m e «m antaneet Umn — P nattamaan ia , „kamaan k a .k l.a ,a » .j .'T ;'.“ “ ; la ,« m m e . alamme . „ . . „ . a , l .„ „ p „ , " . Lopuksi käytti pääm inisteri tilai YHTEISKUNNALLISIA M VALTIOL LISIA VIRTAUKSIA ULKOMAILLA Engla nnin työväen tais telu sotaa vastaan k u n Lloyd George oh palannut Lympnen konferenssista kiiruhti e- deiliscnä iltana järjestyneen työväen johdon yleisessä kokouksessa valittu toimiva kom itea” viemään kokouk sen paatoksen hallituksen tietoon he ti seuraavana aamuna. Johtajana toi mi parlamenttiryhmän puheenjohta ja Adam son .mutta lähemmin esitu asian pääm inisterille satam atyöläisten luottam usmies Hevin, joka tuli eri koisen huom atuksi satam tyoläisten palkankorotusasiaa teollisuusoileu- dessa. a saa* a Aluksi tahtoi hän antaa pääm inis terin ymmärtää, että työväen paatos V astustaa lakolla sotaa jos tarvitaan) ei koske yksinom aan suomalaisia, suo ranaisia sotavoim ia — sotaväen käyt töä taisteluihin — vaan on se m yös kin julistus epäsuoraa sodankäyntiä vastaanä saartoa U i sotaakäyvien am pum atarpeilla. U i muulla avunannolla avustam isU vastaan. Paatos ilmaisee U . r a la n la v i. p „ .l „ .„ .,„ k— « . ' J " '" * ' “ >« » usein „ ¡ n -»H. otU .k k .m m U r t k j ir f ¡¿ „ „ L X 7 , •uutta hyväkseen m oittiakseen työ olla p politiikkam m a e m määrääjänä. ö m iljoonan am m atillisesti järjesty .a ,” ^ . h d a l l ,.„ „ k ...n .h k m « m m U i ja M . luo.am m a .„ h ,.¡ .m m m . mu.k.n „m a ” I , väkeä sen ottam asta jyrkästä kanras neen työläisen suuren enem m istön e n edustajain välil- u . Se muka rohkaisee bolshevukkej > . . • ,. , , • “ artoa J®‘ketti.n. jollei laivojen, min valtoihin. Englannin kansa haluaa 1 a n u m ,ten n »a ............... ... J o . .o ta julistetaan ta, ryhdytään .m dnojen avulla. M i,«.vyöhykkeitä 1 ’ U’ tunteet. f evim n m yönnettyä, että jos taipum attom attom iksi iksi rauhantekoon. rauhantekoon. e o ä .u e r .- 1 m iinojen avulla. M iinavyohykkeiti ei ¡että se saisi määrätä itse suhteistaan J li P T e t t . j o . t to- o - , ta.pum aetaan, . . mam.a ma- o | . p p i.,« ,,^ N lili ei u |. j . po |,„ lk„ u . n ,,m „ k ,.yy. jo„ ,„ u y„ . T y ä y i„ UketyM öll le„ . koo Meillä on se käsitys, e t u V en ä •ä m tapauksessa, ,a a a „ k ------- ei . . hallituksen .............................................................................................. k„ . „ U. „ .„ .„ „ m j«’ pää- ( kom aailm alle sitten bolshe viki valla n - jän kohtelu sitten bolshevikkivallan töksestä johtuvaa, vaan niiden voi- kum ouksen.’ kum ouksen ei löydy vertaistaan maa- main voitto, jotka hallituksen sisällä Sellaiseksi olem m e me käsittäneet me pöydälle. Jos sota« käydään suo- ........ • . ^ u* ° s itte n , niin rohkaise« liittolaisten ottama ka®- ilman historiassa — koko ajan so- vaikuttavat, taantumuksen. Se on asem an ja siksi sanomme, että se on i rasti V enäjää vastaan Puolan tukemi- •’MhLT * i_ >ta my®® puol®laisia taipumattomaksi | j mutta otaksukaam m e, että puola sovintoon.. — E.