Image provided by: Astoria Public Library; Astoria, OR
About Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931 | View Entire Issue (Dec. 24, 1918)
i Mo. 299 T O V E R I ui— U i— TOVERI IL H B M B U U B g lvjä. Kansanvaltaisen liikkeen nopea leveneminen kuitenkin pa kottaa heidät koristelemaan ai keitaan prameilla lauseparsilla ihmisyydestä. Työläisten tasa vallat olisi murskattava “ihmi syyden" tai “sivistyksen’’ nimes sä. Sulasta säälistä kärsiviä ih- misraukkoja kohtaan tahtoisivat he “uudelleen rakentaa" tai “va kiinnuttaa" sellaisten maiden ö- losuhteet. osaa sen saavutamisesta. Työ suurisuuntaisia suunnitelmia läiset eivät ole ainoastaan muo maan uudelleenjärjestämiseksi ja auotaalajua lyövään uncnkanonttaja, dostaneet sotilaittemme ja meri- on täysin tietoinen siitä, että se Utaaatyy Aatottaaaa. Oregon, joka p liva miestemme enemmistöä, ja kes voidaan aikaansaada vain käy täneet kuormaa kotona: kansan-1 mällä käsiksi mitä voimakkaim- TOIMITUSKUNTA: valtainen diplomatia, mikä ilme- piin pääoman etuihin. Maan W. N. REIVO, 8ULO SYVÄNEN. ni työväenpuolueen sotapäämää- kansallistuttaminen on mitä tär- ADOLPH SALMI. ALEX SEVO. rä-julistuksessa, on ollut yksi mi-; keintä: maa on kansan, ja sitä tä voimakkaimpia tekijöitä sodan tulee käyttää siten, että se tar TOVERI (T U K C O M R A C K ) voittamiseksi ja sen täytyy olla joaa korkean elintason kasvaval T ie organ ol tka Finniah workers in the yksi voimakkaimmista tekijöistä le maalaisväestölle, ei. minkään Weatern state». The only Finnish daily in the West. Published daily, except Sunday, maailman uudelleenrakentamisek laisten lainojen tai tariffien kaut nt Astoria, Ore., by the Western Work- man's Publishing Society. si. Rauha, jota työväestö tahtoo, ta. vaan tieteellisillä menettelyta __________ A N T T f J. P A fcTA N , M anager. on rauha joka perustuu kansain voilla ja vapauttamalla maan pa- Catered as aecoad-claae mail oaatur July 18, väliselle yhteistoiminnalle. - Työ ronisuudesta ja taantumukselli 1912, at the postoifice at Astoria, Oregon, Venäjän taloudellinen liitto under the Act oi March J, 1879. väenpuolue selittää ehdottomas- suudesta. ( Russian Economic League), jo- ti vastustavansa salaista diplo “Työväenpuolue, vaatii oleellis Jlmotushinta 60 senttiä tu o m i Kihlaus- ia vthkim äilm otuluct $ 1 4 0 kerta, hon kuuluu entisiä Venäjän ra-1 matiaa ja kaikenlaista tal’oudel ta ja pysyväistä parannusta ko $J.OO koiraa k e rta a , tavallista kokoa ja ha- ja maakajntalisteja ja van-p’s*a s,’taa. ja vaatii rauhansopi- ko väestön asuntoasiassa. Vä- suuremmat ilaotu kset tilan mukaan. S y n ty is i- ja aimenasuutosilmoiukiet $1.00 ker « „ , i...n-, , ' nmksen osaksi Ram hintauimiljoona taloa täytyy he ta, 82.00 kolme kertaa, tavallista kokoa. han hallituksen imperialisteja ia • .... ... oleelliseksi A ................. Kuoiezaarulmotukset, $1.50 kerta ilman värs politiikkoja « k ä ti • rakentath-valtion • kustannuk- hei.län nimin- :a," \ al,' ta O " '“™ järjestön. syä ja 50 senttiä lisämaksua jokaiselta sella. ja vuokrata kohtuullista värssyltä ja kiitoslauseelta. Halutaan tiedot, korkeintaan 30 sanaa, 50 maala.s.a luokka-ja li,keveljiaan. ten Kansojen liittoon, vuokraa vastaan, ja näitten ta’.o- tenttiä kerta, kolme kertaa $1.00. ff a ia a - ja avioereilaotukset. korkeintaan 76 on hiljattain julaissut (pääkort-' “Työväenpuolue tervehtii kan- jcn täytyy olla sellaisessa kun janaa, $2.00 kerta, kolme kertaa $5.00. New Yorkissa) “oh «an vallan ja vapauden leviämis-:nossa, jossa miehet ja naiset voi Suuremmista yhteisilmotuksista tilan mu teeristään kaan. Se on varottanut vat ihmisinä elää. Työväenpuo Kiitoalauseista tilan mukaau 60 senttiä tuu jelmansa’’ Xenäjän olojen “iiu-itä Europassa. m a lta siitä, että lue tulee painostamaan terveys- Faiakakunta-uutisilm ot ukset 60 senttiä tuuma. delleen järjestämisestä.” Se poik-! kokoomushallitusta säädöksiä järjestämällä terveys , keaa muiden * • i • • ..... i • i ¿vastarinta Europa» nuoria rnstajarvhinien oh-f . 1 . . kan . virkailijain toiminnan paremmin T IL A U S H IN N A T ■ sanvaltoja vastaan ja erikoisesti Yhdysvalloissa ja Caaadaasa: Ykei vuosikerta . .$ 5.SU 6 kuukautta..$J.$o'julmista siinä, että siinä suoraan sekaantuminen I turopan taantu- terveyden säilyttämiseksi kuin 1 k u u k a u tta ... $1.60 1 k u u k a u s i... .60 Suomeen ja muualle ulkom aille: vaaditaan yksityisomistuksen i muksellisten puolesta, tulee o h vain sairauden parantamiseksi ja Yksi vuosikerta. $4.00 6 kuukautta. .$4.25 uudelleen voimaansaattamista! maan tuhoisa. Työväenpuolue vapaaksi kaikista alentavista ja S U B S C R IP T IO N R A T E S : Työvä Venäjällä ja “mitä voimaperäi- xaarii, että heti on liittolaisjou- tuskallisilta kyselyistä. Ia tba United State« and Canada One y e a r........... $5.50 Six months............$3.00 kot kutsuttava pois X’enäjältä. enpuolue tulee myös taistele fhree months. .$1.60 One m onth................. 60 sintä ja laajinta apua liittolaisil Maailman kansanvallan edun maan todellisen kansan valistuk Huoaeusto sijaitsee 10:nnen ja Duane katu ta” tämän aikaansaamiseksi. Ve vuoksi työväenpuolue kannattaa sen puisesta, joka on vapaa kai jen kalmassa. Telefooni: konttori 365, toimitus 832. näjän talonpojilta olisi takaisin Työläisten Internationalen pi kille ja jossa avustusta annetaan luokkaeroavaisuuksiin katsomat — Juhlapäivän takia ei T overi, ryöstettävä vallankuomuksen kaista elvyttämistä. "Ne periaatteet, jotka työvä- ta Ja Puolue tulee valvomaan si ilmesty huomenna ■ heille antamat maat ja ulkomais- --------- »«♦» »-------- tullaan anta- ... i ten pistimien avulla pitäisi estää en, )uolue tunnustaa liittolaisten ta’ etta oikeutta joista opetus sotapäämääriksi, tulee työväen- inaan opettajille. Uusiko vai vanha X enäjän karitsa vapautumasta ko puolue kohdistamaan meidän o- lopullisesti riippuu. jestys? ko sen olemassaolokautisen hir- iniin alaimaisuudessa oleviin “Työväenpuolue tulee vastus- «True translation hied with the PmtmaMet Vltta\an orjuutensa Pcrinn'i k a u s o i l i i n . Irlannille ja Indialle tamaan kaikkia - vritvksiä * joiden )4 1018, I n i Lf a _ »» --...._i « « i • V i .. l i « n • M • m c d ... . . . •* i t \s t o iis, t O I--. rc., Is— I icv. 24, r^quireil I n i •• in l .ecuon 19 oi the Act oi Oct. U h 19I7.J ; 11,10 n d l K l s t S - a K U ll l d U U U I b t > puolue vaatii vapautta kansan tarkotuksena on kuormittaa köy valtaisina oikeuksina, ja se tu hiä välillisillä verotuksilla. Työ "Yhteiskunnallisten olojen uu-j sa^ ’n suhteessa. lee ulottamaan kaikille alamai väenpuolue on kiinteästi tariffe deTeen järjestämisestä" puhuvat! Sellaisia mustia voimia löytyy suudessa oleville kansoille oikeu ja vastaan ja kannattaa vapaata nyt riistäjätkin hyvin paljon, uuden uudelleenjärjestäinis den itsemääräämiseen Englannin kauppaa. Tariffien kautta ei oh Harvoin näkee Hellaista sanoma suunnitelmien takaa, jotka ny vapaitten kansojen yhdyskunnas vastustettava kilpailua, joka pe rustuu ulkomaiseen hikipajateol lehteä, aikakausjulkaisua, “bul kyään täyttävät porvarilehtiä ja sa. “'Työväenpuolueen vetoomus lisuuteen, vaan sitä on vastustet- letinia” tai muuta julkisuustuo- joilla työväestöä niin täällä kuin kansalln ei ole ’lahkokuntalainen. i ta\ 4 kansainvälisellä työväen tetta, jossa ei olisi pitkiä haas muuallakin koetetaan harhauttaa ellei sellaista vetoomusta, joka! kunlaadinnalla mikä tekee hiki- tatteluja kauppakamarien jäse ajattelemasta omaa pelastustaan |K>is-sulkee militaristit, voiton- i pajajärjesttLmän mahdottomaksi maksamisessa niltä, pankkiireilta, valtiomiehil- kapitalismin orjuudesta — pelas nylkijät ja virkapaikkojen tavot- i “Sotavelkojen telijat, katsota lahkolaisuudeksi, työväenpuolue tulee asettamaan tusta, joka voi tapahtua ainoas tä ja muilta riistomailman inerk: Tähän vetoomukseen sisältyvät kuorman leveinipien harteittei taan työ,väen luokkatietoise» vh kihenkilöiltä tästä asiasta. kaikki, jotka ovat päättäväisesti kannettavaksi erikoisesti verotta Mutta uudelleen järjestämisel teenliittvmisen ia tarmokkaan sillä kannalla, että voiton hedel- maila pääomaa. Ne jotka ovat lä tarkettavat he vanhan, mä- joukkotoiminnan kautta. miä ei saa hukata rikkaitten ja ¡sodan kautta saaneet suuria , taan tun, uksel’isten hyväksi, maisuuksia ovat velvolliset nivo.' däntvneen. sodan järkvtvksissäl . Z,’ L. « runn.1t,>neen järjestelmänsä Englannin Tyovaenpuo- tenkin vetoaa työväenpuolue yh maksamaan sodan, ja tvöväen- kahteen osaan — so-i puolue tulee vaatimaan raskaas- p a i k k a a m i s t a palvelemaan lUCeil Vaaliohjelma teiskunnan tamiehiin ja inerisotilaihin, Jotka* ti yleneviä suoranaisia verotuk- luokkansa tarkotuksia entiseen (Tmc trsr.iation nica with the postm»’ter ovat taistelleet maan taistelua siä vhä kohoavalla äärimäisellä . • • , , . • I at Astoria, O re., Dec. 24, 191?. as required tapaan, tai, JOS mahdollista, vie-l by tectian I9 o, the Act »l Oct. 6th. ,917.1 ulkomailla, ja kotona oleviin työ- rajalla. lätit työväestö tarkot taa pääoman asevelvt/lisuudella lä tehokkaammin, Palkkaorjaiij! joulukuun 14 päivänä toimi läi>nriehiin ja naisiin. nylkeminen luihin ja ytimiin j tettiin Englannissa yleiset parla- "Takaisinpalaava sotilas ja me “ Teollisuudessa työväenpuohu Työväenpuolue ot risotilas tulee jälleen’ työläiseksi vaatii sitä, että heti kansallistu saakka on heidän ihanteenaan menttivaalit. Hänen asiansa oli sama kuin | tetaan jaotetaan kansanvaltaisen Yhdessäkään heidän laskelma* ti niihin voimakkaasti osaa. Työ- kotonaolevien työläisten. Sodan i kontrollin alaiseksi sellaiset tär .väenpuolueen vaaliohjelmalta ei saan tai suunnitelmassaan ei näy vät sähkosanoniatoimistot kui aikana on suuresti tukahutettu j keiit yleishyötyvälineet kuten kai jälkeäkään aikomuksesta saattaa tenkaan lähettäneet laajemapa se sivi-.i- ja tcdlisuusvapauksia. ja vokset, rautatiet, laivaliikenne tuotant, »lait« »kset palvelemaan lostusta. vaikka tämä ohjelma oh sotilaat ja työläiset vaativ at oi-j asetehtaat ja sähkölaitokset keuten-a nyt takaisin. Työväen-( unionistisen liikkeen täydellistä kansojen tarpeita, ei. vaan enti Englannin vaaleissa kaikista tär puolue vaatii sitä. että kaikki t tunnustamista ja täyttä ulotta ja mieltäkiinnittävin. sen voittotuotannon ja imperia kein Ij.ntoon “ Dailv Newsin" mar. i soda’»aikaiset sivili-ja teollisuus- mi-'ta sekä yksityisissä työpai listisen markkinakilpailun uudel raskitun 28 päivän numerossa vaPaulisien rajotukset poistetaan j koissa että valtion toimissa. Työ leen järjestäminen on heidän juhlistaan tanta Tvöväenpuolu- n' S' Iiiaail!)J''.lnstu^aki peruute 1 väenpuolue työskentelee sen può een ohjelma kokonaisuudessaan ’,a.k ,*,1.,” en s,,tapalvelus tay-j lesta, että työväestön asema täy- pyrkimyksenään. Se kuuluu seuraavasti: delhsesti lakkautetaan ja kaikki ‘ dellisesti paranee, mikä mvöskir Niille kansakunnille, j«»idenl "Työväenpuolue on eronnut 1>1ollittlset van."It vapautetaan.}merkitsee parempaa palkkaa jr tvöväestö on rvhtvnvt tarmok ! kokcxtmiishallituksesta ja kään ! ^''h'L kannattaa vapaita kan-1 parempia työehtoja. Ensimäise kaasti järjestämään \hteiskun-: tvv maan miesten ja naisten pito- 'alaisoiÄtuksia, vapaata paria-1 nä askeleena on kansallisen alun nallista oloja uudelle, koko kan leen ohjelmalla, mikä on taiste- mcnU,a- puhevapautta ia vastus i man palkan määrääminen, ja sei pimeitten poliittisten voimien! yhteydessä täytyy |w»istaa työttö san hyvinvoinnin kannalle, val luhaaste taantumukselle. vaikutusta sanoma'ehdistöön. mv vs. on tunnustettava vleiner “X’oitto on saavutettu ja työ i mistelevat riistäjämme veriloy- 1 yövuenpuoiue aikoo esittää oikeus tvöhön tai toimeentuloon ! v äestö ei vaadi niinkään vähää ; n rr nn nr n i 1. 11, n m 1 1 n rr. nn nm rnr. “Länsimaisen sivistyk sen” voittokulkua u n nm mnuin n ninninmiBi ixm nnm m manm mnxnTsm nRm mnnRm nnnT mnint TT fH rn nr. Grey selitti antavansa 3.5 milj. jällc. mutta piteli itse lihapa- koi veroja muilta. Persian hal litus ei saanut Azerbeidschanin kr. verran venäläis-englantilais- lasta kiinni. Heinäkuulla P ’12 oli yksinään maakunnasta, vaikka se on 'Per ta etumaksua santarmiston ¡estämiseksi ruotsalaisten johdol Tehrisissä 1.5C0 venäläistä soti- sia, i rikkain, vuosina PUI—Pd? (Jatk. edell. nrroun) la Persian eteläosaan, siis brit iästä ja tuhansia Pöhjoispersian viitaan veroja. Vehkeily isänmaansa pettäjien tiläisiin kanppatarkotuksiin, jos cr* .°?issa' ^ esc’lt’s^a hävittivät Pulaan saatettua hallitusta ki- yenaläiset sanomalehtien painoja ristettiin yhä uusilla vaatinufk- avulla. X’enäjälle paenneelle hallitsijal Eduskunta oli hajotettu. 'Sitä le suostuttiin antamaan eläke ja kielsivät lehtiä ilmestymästä, sil! i. Niiden laatua kuvaa var ei kutsuttu pariin vuoteen kool ja hänen veljelleen synninpääs Meschedissä oli eräs panpi sen- sinkin eräs. Svysk. 20 p:nä 1912 le. Ministerit vaihtuivat viisi tö sekä jos Persian puolesta ralaisineen pistäytynet Iinan R i-. saneli Grev Englannin hallituk- kuusi kertaa vuodessa, aina sen taistelemaan mahdolliset epä zan pyhäkköön vastustajiaan pa- sen puolesta Persian hallitirksul mukaan miten Englanti ja X e- säännölliset joukot riisuttaisiin koon. Se paikka piti olla iki le. että englantilais-intialaisi? näjä tulivat niihin tyttymättö- aseista ja Persia hyväksyisi v. v anhan persialaislain mukaan i joukkoja tultaisiin siirtämään miksi. Jos englantilais-venäläisiä 1907 englantilais-venäläisen so loukkaamaton. X enäläisten jou'k- pian Isfahanista Schirasiin ja vaatimuksia vastustettiin, tuotiin pimuksen. X’enäjän ehdotus oli k°len Päällikkö antoi pommit- että Persian hallituksen tuli pi tuota kansallispvhä'kköä. tää huolta niiden ylläpidosta se uusia sotajoukkoja, ja Persia että tuosta lainasta otettaisiin taa 8 prosenttia korkoa, mutta jalo- | 1 >vhnnvaeltai’a ¡a muita viatto-. kä että sen oli pahimmassa ta taipui. ! pauksessa rakennutettava Schi- Shusterin mukana erosivat hä mielinen Englanti tahtoi vain 7 mia tapettiin. Lräs rvoväripäallikkö Schtuf- 1 rafiin niille kasarmeja — Persi nen amerikkalaiset avustajansa, prosenttia! Persian oli taas an kustannuksella. Englanti Shusterin tilalle tuli entinen tul nettava myöten, maalisk. 20 p. seha-ed-Panleh, rupesi venäläis an lihallituksen päällikkö, belgialai 1912 hyväksvi se äsken maini ten avulla omavaltaisesti Tebri- koetti pakottaa hallitusta anta nen Mornard. Englannin lähetti tun englantilais-venäläisen so sin kuvernööriksi ja piti vuosi maan luvan rautatielle Moham Khorremabadiin läs oli pitänyt häntä aina “tyy pimuksen sisältämät vakuutuk kausia hirmuhallintoaan. sortaen tnera>hanista dyttävänä ia piti nvtkin ’hänen set, kuitenkin sillä ehdolla, että vapausliikettä. Englannin lahet- X enäjä samoin Dschulfa, Tebri- nimittämistään “kävtännöllisim- englantilais-venäläiset joukot vie tiläs \X. I ovvnley kertoo siitä —T rmian tielle. Kun moisia p<tna , koska hän oli t^ösken-1 täisiin pois Persiasta. Tätä eh- salais<-*s>.i kiertit- pyyteitä vastustettiin, kuohutti nellyt sopusointuisesti moleiu- toa ei Englanti eikä Venäjä lie- ^,r>eessa • er.bian tiallitUAsessa se noita suuria. Ne hautoivat pien lähetystöjen kanssa. Samal- tie aikoneetkaan täyttää. XTenä- on xarmaan eriniielisv vttä eri uusia metkuja, etsivät Persian la kun toimiin asetettiin moisia ! jän taholta rain ivailtiin sen asioista, mutta ihan erityisesti ohjiin miestä, joka taipuisi, ja kätyreita. pidettiin huolta vas- mukaisia vaatimuksia. G. Bucha- siitä mitä tapaa on käytettävä keksivät entisen hallitsijan ruti- tustavien ainesten poistamisesta. 1 nanille ilmotettiin helmik. 23 p. X’enäjän toimien vastustamiseksi vanhoillisen ministerin Saad-ed- maakunnassa, Daulehin. Hän oli hyvin pahas “ Kansanvaltaisen puolueen" joh- 1912. että Persian hallitus oli Azerbeidschanin taiia ajettiin vielä keväällä 1912 I varmaankin iloinen, jos venäläi- jossa kenraalikuvernööri on to- sa maineessa. Grev tnvönsi. ette-- parikymmentä pois I eheranista «et sotajoukot jäisivät Kasviniin, si-asiallisesti X’enäjän suojassa hän o!e "täydellinen". Hänelle 'hävyttömät ehdot tai esotettiin sopivalla tavalla niin että hallituksella olisi tie- tehnvt itsensä riippumattomak asetettiin si Teheranissa olevasta halli hänen oli annettava 1) lupaus lähteinään Europan-matkalle dossa venäläinen joukko, joka Persian vapauden nimessä käy- ! voisi päästä pääkaupunkiin koi tuksesta ja jossa X’enäjän nää- ettei aseta esteitä “Persian raha- konsuli on Pietarista tulleiden asiain tehokkaalle ia kunnialli riin edelleen sen rahastojen kimp 1 messa päivässä. puun. Sotajoukkoja sinne vie- . . . . . .... maila aiheutettiin leyottomuuk-i Englanti olisi kyllä suonut siä ja sitten vaadittiin valtiolta , tahtonut X enäiän vievän poi _____ __ vahingor»kuryauksia.| Kun vai- i i°ukt<«)iaan, mutta ei suostunut tä. ¡Qka on vuokrannut maansa sian kaikissa osissa olevat asiä- tion rahasto «»li tvhjennettv, }ts<L v’emaan \ ^ eaa” sellaisille. Samaa ( verojen kan- miehet antavat uina CipanKses- hommattiin sille lainoja, aset lä-Periasta. vaikka 'Persian hal toa on sovellutettu muissa seu sa hänelle ja hänen asettamil taen entistä kovempia ehtoja. litus vaati sitä u>eat kerrat! duissa Xenäjän vyöhykkeellä.” leen kuvernööreille siveellistä) 1) Englanti oli kateellinen Xeuä- Mainittu kenraalikuvernööri kis tukea. työaikaa lain perusteella rajotet- kummankin on seistävä vierek- 1 Vallankumouksellisella tava ja huomattavasti on muutet ka.’IL . .. , . • toivom- Tyovaenpuolueen ohjelma on (tervehdyksellä , J . tava lakeja, jotka koskevat teh- helppotajuinen ja rakentava. Se me tovereille rauhaisaa dasoloja, turvallisuutta ja työ on tarkotettu rakentamaan uut-1 j0Ufua ja Valoisampaa väen vakuutusta. L is ä ä n ty . “Työväenpuolue on aina kan ta maailmaa perustuslaillisilla! nattanut kummankin sukupuolen keinoilla. Se on kansallisen ja köön toimintakuntoi- yhtäläisiä oikeuksia, silloinkin kansainvälisen oikeuden o h je lm a ._____ kun toiset puolueet sitä vastus perustuen pysyväisille kansanval- g jjjjg köyhälistön sivis tivat tai ahdistivat naisia. Poli lan perusteille. Niinkin taantu tiikassa työväenpuolue kannat muksellisissa vaaleissa kuin nä tys- ja vapautustyössä taa täysi ikäisten täydellistä ää mä. joissa hallitus on riistänyt kaikkialla. nioikeutta, teollisuudessa yhtä kansan nuorison Tuurelta osalta läistä palkkaa ja työläismiesten äänioikeuden, työväenpuolue luot- Oregon ja naisten järjestämistä samaan tavasti vetoaa kansaan kannatta ammatti järjesti,liikkeeseen. Työ maan puolueen yhteiskunnallisen ASTORIA läisnaisille ja työläisen tai soti oikeuden ja taloudellisen vapau laan vaimolle työväenpuolue voi den ohjölmaa." Helmi, Hilma ja Antti Ran Kansallisen toimeenpanevan tala tehdä luottavaisen vetoomuksen. Sanna ja K n u u t P esonen komitean puolesta ohjelman ovat Parempi palkka ja työläisten tai Ju lia, Lila, H ilda ja Jack sotilaitten eläkkeet merkitsevät allekirjottaneet seuraavat henki Simonson parempia olosuhteita vaimolle ja löt : J. McGurk (puheenjohtaja). perheelle. 'Li saa olla mitään X X L IL Hutchinson (varapuheen sukupuoli-puoluetta: työväenpuo johtaja), L Ramsay MacDonald lue on naisten puolue. Washington “Nainen on» rahaministerinä ko (rahastonhoitaja), A. G. C.ame-j tona. Työväenpuolue kannattaa ron. I. R. Clvnes, CL T. Cramp. • PORT ANGELES osuustoimintaliikettä sen vaaties 1’. XXL fowett, XX’. F. Purdy, T. •sa kohtuullisia elintarpeitten hin Richards, XXL CL Robinson. Ben HAUSKAA JO U LU A 1918 toja ja oikeudenmukaista jakelua Turner, Sidney XX ehb, James — ja — TARMOA L U O K K A T A ISTE ja sen vastustaessa epäoikeutet XXignall. Robert XX illiams, XXL LUSSA VU O D ELLE 1919 tua verotusta. Työväenpuolue Harris I. XXL Kneeshaw, James — to iv o tta a — tekee kaikkensa avustaakseen o-.; Maxton. George R. XX arne, XX . MAUNO SALM ELA smisti»iniintaliikettä sen taistelus T. XXilson, Florence Harrison llÖGh Spr. Squadron sa kansanvaltaisen elintarve<ään- Bell, Ethel Bentham. A. Susan! nöstelvn puolesta, ja tii.evassa Lawrence. Ethel Snowden, Art- taistelussa taantumusta vastaan hur Henderson (sihteeri). RO CH ESTER N ikolai, H anna. Toivo, W il liam , Je n n y ja A une S aari OIKAISUKSI. P e rja n tain lejidessä ju la istu ssa kir- ¡otuksessa “O iepas kohtuullinen S ain” on e rä s kohta “ v ä ä n ty n y t” to isen lai seksi kuin sen piti olla. T oisella si vulla ja toisen p alstan a la p ä ä ssä , vii m eisessä k ap p aleessa sa n o ta a n : "Vi allisten lask u jen m ukaan jäi tä s tä sum m asta ty ö läisten k esk im ääräisek si päiväpalkaksi vähem m än kuin $4. ja Collier s W eekly, e rä s h u o m attu por- v a ri^ h ti. laskee, e ttä k e sk im ä ärä i nen laiv a n te k ijä in p äiväpalkka oli vain $2.70." T äm än olisi p itän y t kuu lua. e ttä la iv a n te k ijä in sota-palkat kaikessa k e h u tu ssa “k o rk eu d e ssa an ” vastasiv at vain m ain itu n laisia palk koja ennen solaa. “ L A K I JA JÄ R JE S T Y S " V Ä IJ Y Y DENSMOREN HENKEÄ. “ En halua nykyisin m ennä San Franciscoon jo u tu ak sen i siellä a lt tiiksi am m attlv alam iesten koston- hankkeille," k e rro taa n Y hdysvaltain ty ö nvälitystoim iston y leisjo h tajan , J. B. D ensm oren, lausuneen sanom aleh tien h a a sta tte lijo ille , kun lie kysyivät, ;ttä aikooko hän m ennä todistam aan luurvalam iehistön “tu tk in n o ssa " siel lä. K uten ennem m in in on k erro ttu , hankki D ensm ore kuukausia k e s tä neellä salaisella, diktafoonin avulla to im itetulla tu tk in n o lla sellaisen s a r an to d istu k sia San Franciscon "lain a jä rje s ty k s e n ” jralvojain liittoutK m isesta p o rtto lap o litik o itsi jäin, imfr lam iesten ja m uiden hyvissä varois ia olevien rik o k sellisten kanssa, että oko sik äläin en h allin to k o n eisto on ’yt m ailm an tu o m ittav an a, h irv ittä vänä esim erk k in ä yhteiskunnallises- a m ädännäisyydestä. D ensm ore en a n ta n u t ym m ärtää -•ääneensä tu tk im isellaa n riittä v ästi unnfiiHiimmniummrmnin in in n r H u iiin iii - i .i T m n rr-.T i .i m i n TONO to d isteita siitä, e tte i tuo roikka hai- j käiie o tta a h en g iltä tai la itta a van j Mrs. Lyyli, M ary, H ilja, John kilaan kenen tah a n sa , jonka se k a t ja E. M. Hill * soo eduilleen vaarallisek si. P o rt ia» dissa ollessaan D ensm oren k e rro MAATA MYYTÄVÄNÄ! taan sanoneen, e ttä h ä n e t vo itaisiin SO e e k k e riä v ilje le m ä tö n tä m ustan m u rh a ta S an F ran cisco ssa ja tusina m ullan m aata. Maa s ija its e e 7% am m attitiodistajia varm aankin olisi i m ailia W oodlandin k a u p u n g ista , Ct>w- valm iina v a p a u ttam a a n m u rh a a ja n sa- | ,jtz jtan n tissa, W a sh 4, suom alaiÄ m nom alla, e ttä D ensm ore y ritti am- : asu tu k se n k esk u u d essa. 1^2 m ailia pua jo tak in . O taksum a n ä y ttä ä v a r koululle ja 3/^ m ailia kauntftielle. sin o ikealta, sillä m uutam ia päiviä P uolet m a a sta h elp o sti puh d istetta- vaa, loppu l^h ti ja h a v u m e tsää sekä m yöhem m in p lirisy y ttä jä C harles Y. hyvä lähde vesi. H in n a sta y. m. F ickert hyökkäsi P alace ho tellissa e saapi lähem m in t e lä ä o so tte e lla : A. rään F rem o n t O lder nim isen porva F. W esa, Route 1, Box 47-D, Wood- rillisen sanom alehtim iehen kim ppuun • lancb W ash ja pahoinpiteli h ä n tä sen johdosta, e itä O lder oli ro h je n n u t ju la ista leh Olen ta a s e n tis e ss ä k o tik y lässän i d essään D ensm oren y. m. sy y tö k ja otan v a sta a n s a ira iia k u ten e n siä F ic k e rstia ja hänen kum ppanei nenkin. A nnan k ä sin h ie ro n ta a y. m. taa n v a sta a n : kun F ic k ertin k ä y ttä y hoitoa« ty m istä m o itittiin, puolustautui hän heti väittäm ällä, e ttä O lder n ä y tti ai- j kovan vetää jo ta k in a s e e n ta p a is ta • ta sk u sta a n , vaikka O lderilla ei ollut 1721 W. Main Ave., Spokane, W ash. m in k ään laista a se tta . E räs califo rn ialain en ty ö v äen leh ti : «0 N MAAMME KÖYHÄ, SIKSI SEN k irjo t ta a : KANSA PE T T U A SYÖ.” “Jo s D ensm ore saapuu San F ran T uossa ru n o sä k e e ssä k u v a stu u Suo- ciscon oikeustalon läheisyyteen, ta r-j nien k a n san m iei lala sy n nyinm aam - v itsee hän haulikoilla v a ru ste tu n me k a ru s ta luonnosta. M utta, vaik h en k iv artiasto n . D ensA ore ei «ole ka Suom i on m onessa s u h te e s s a köy yksin sitä m ieltä. Ne m eistä san hem pi lu o n n o n rik k au k sien puolesta fran cisco laisista. jo tk a olem m e pääs- kujn m<jni m uu p a -k k a m aapalloH a seet selville ‘Big Jim ' C allagherin n J n giltä h u o lim atta e , 8 eHä ()lisi talon ‘d y n a m iittiso im isesta ’, m urha o lut v ä lttä m ä tö n tä se k u rju u s, m itä y rity k se stä F ra n cis H en ey ta v a sta a n suuri k a n san en em m istö on saan u t avoim essa o ik eu sistu n n o ssa ja sitä i kärsiä, e ten k in viim e vuosina, jos se u ra n n e e sta M orris H a a s’in m drhaa- I siellä olisi ollut o sa p u ille k a a n kun- m isesta kop,»saan kaupungin vanki | jo;it(> y ln eIak u n n M a s lo ,Ma lassa, jo tta hän ei voisi k ie li,e l» y- , s lih e „ köyh ikeeBeea m ltä lem pien ra h a s ta ,te n s a ko n n an i» ,stu , , kan5am m e Iapset o v at s a a n e e t vuo- tie tä v ä t, e ttä D ensm oren henki ei oli ; s satoja k an taa. en su u ren a i palaneen pennin arvoinen ellei , .... . , , . s y.vna kun siellä on p e rin n ö llise t hauella olisi h e n k iv a rtia slo a taalla , ..................... ..... , , „ . i aate lissu v u t, jo tk a valtion puurova- ¡am ,, ' dilla lo s k a n a eläv ät. K iskovat suu cossa. i ria p alkkoja ilm an, e ttä te k is iv ä t m i tä ä n k an san hyväksi, s ä ä tä v ä t ja pe riv ä t ra s k a a t v erot palkoikseen. skottia ”, joka rietvsti piti lasket Nyt m aailm aa m u llistav a t ta p a h tu laman vasi edes otelevaan lai. m at ovat h e rä ttä n e e t S uom enkin kan naan ja sitten maksettämän tuon san o ik eu k siaan vaatim aan . K un on Tilda Erickson Maan lait olivat vain “paperi- paloja”. Venäjä sai vaatimansa rauta- tieluvan helmik. 6 p:nä BB3. Englanti valin taoikctvlen Mo- maakunnan verotuloilla. Kuver 'lammerah-Khorremabadin rau nööri tuli siten rahallisesti riip F tatiehen. Nuo myönnytykset o- puvaksi Lontoosta eikä oman •isi valtiosäännön mukaan saa maansa hallituksesta. nti teiniä vain eduskunnan suos ain a ra h a a talletu ks ie n '■Lamaan tapaan koetettiin jär tumuksella ia olivat siis ilman suorittam lftttt varten T y ö lä iste n L u o tto y h d is ty s , sitä laittomia. Mutta l nglami ja jestää ruotsalaisten johtaman F lU M iu r x / Ma»« X enäjä löysivät persialaisista santarmiston asioita. Sille lai <8 W allace Ave.. hallitukseen kätyreitä. jotka rik tettiin erikoinen kontto "Persi koivat perustuslailliset vakuut- an keisarillisessa pankissa ”, jo ka oh puhtaasti englantilainen teet. Kätyrien kuntoa kuvaa eräs rahalait« »s, ja sieltä suoritettiin K isut jaloissa ja käsien nivelissä sekä esimerkki. Englannin ministeri kiak.su.t J ’crsian santarmiston v-’ ylimalkaan koko ruum iissa, ovat kaikki Towplev «anoi prinssi Salar-ed- bpäälkkölle. Menot tulivat tie reum atism in tun to m erk k ejä. — Täm ä on yleinen kansalaistem m e k e s Daulehia "epäily ttäyäksi vinti- tysti Persian laskuun — olivat tauti kuudessa täällä, jo h tu e n ilm&stosuh- öiksi , Ala-ei-Saltane'h mieli«ai- etumaksua isosta / prosentin lai leista y. m. ra aksi — ja kuitenkin nimitettiin nasta. Mutta santarmi joukot oli Kun kipu kaivaa lihaksia ja m u u ttu u urinssi Persian hallituksen vas vat kuitenkin riippuvaisia eng toisesta ruum iin o sasta toiseen k u tsu tusteluista huolimatta Xenäjän hntilaisten “auttaiie«’’ mielival taan sitä kuum e-reum atism iksi. Kun •aas kolotus ilm enee jäse n issä k u ts u kehotuksien mukaan Gilanin lasta. aan sitä kroonilliseksi reum atism iksi, maakunnan ia sittemmin Resch- la kun tu u tu u kovaa kihistävää kipua ja Kun muistamme, että “persia- tin kuvernööriksi. Tämä ruhti ulat a je ttu v a t ou se teiniä eli n k .klht.ä. kasakat olivat oikeastaan nas nani toimeen paljon levot Tiiset. enäjän käytettäviä ia santar- ! Arvoi8?»t Herra*u<n Kiitos urjraistänne Häntä kaunat' ^ tomuuksia. ■ h u u ic s k v m a n ia K a n n a u ivat- iv a t- n r s t o tu o l]a j, £ }a n n j sam, Kin Astrabadin persialaiset ka- n-;;n ni; nxiannm, josko olen saanut vastaanottaa tilasin teiltä, niin nyt mai- sakat, joiden määrän Venäiä " ° n° '" a nlolemm'" a su u r-, u' oli saanut lisätyksi 4,50’' mie heen. Salar-ed-Daulehin oli kui . ipu.-istimessa. »oka «hein m d «tanni? denkin lopulta paettava X’enä- , Kinsti enemmän ia enemmän, ia mtnäVn nytVa‘v Ä Ä r e ^ ^ pil n“tfo/i iän konsulaatin turviin. Sieltä s*n \ altiorahasto oh tyhjä, siltä ??iia l“11« £?rtaa tiUta 'uusia lääkkeitä. vietiin hän X'enäjälle, josta hoih-1 v'e ? v, eduskunta ja sen paraat «tvit Heum” !” mS5"kÄ t f f i J Ä tui Sveitsiin, mukanaan eläke, pohtikoitsijat ja sen ^ 5 lä ä k k e itä n n e , jonka Persian piti maksaa mo alaikäinen ruhtinas. hallitsijana ~ j S o i Ä ^ Ä S . komalle. kipuihin. 1 Kuu- Mornardin saatua Persian ra- Samalla kun kuristajat sorti- lääke y '1 llämaiuittuihin . ^ aioit,tuib,i a kipuihin. - lfta_ ha-asiat oikein kurjaan kuntoon ! yat vhdessä ja kilpaa, olivat ne kettä. rasiV^Uer^ • a, ---- ------- ------ Ulk°* oh anastajilla hyvä tilaisuus k ie -' toisilleen kateellisia ia vehkeili- ■aaisesti “ voideltavaksi. T ilatkaa lääkem ääräys No. 450, läh e toa rahallisia ktiristusnuoriaali {' ;‘t ^alakähmää toisiaan vastaan tetään postLssa läh e ty sk u lu t s u o rite t vhä tiukemmalle. Hallituksella ! koettaen vetää kuristettavalta tu na ei ollut rahaa Farsin kuverni»ö-' niahdollisimnian paljon saalista l.ignellm Apteekki on suurin_ — sucunal a p te e k k i Y hd ysvallo issa— rin palkkaamiseen. Englanti an- ■ itselleen. •». A. LIGNCLL CO., Superior, W ie. toi suoraan kuvernöörille “för- [ $100,000 REUMATISMI N ykyinen h in ta $2.50.