Image provided by: Astoria Public Library; Astoria, OR
About Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931 | View Entire Issue (Oct. 16, 1918)
täyttämishommassa, saavat nyt osta tärkeänä tekijänä maan puo alkaa toimimaan edes vähäsen karasti vastustaneen, mutta so hetkisen lepoa ja joutavat otta lustuskysymyksessä. Samoin on Nyt tulee ensin olemaan suuret taneuvoston enemmistö kuiten maan raitista ilmaa. Kiinni ovat hyväksytty ponsi joka kieltää markkinat, joissa myydään nais kin päätti asiassa vastoin hänen koulut, kirkot, teatterit — niinpä järjestyneen työväen enempään ten valmistamia käsitöitä. Myy tahtoaan. Sotaneuvoston neu liaalimmekin — ja kaikellaiset vuorovaikutukseen nykyisen ku jäiset tulevat olemaan marrask. vottelussa olivat läsnä kaikki ?n Saksan valtioiden hallitsijat. kokoukset kielletyt. Kuoleman vernöörin kanssa tämän avusta 3 päivänä suom. kansantalolia. KIVIHIILTÄ ja Muuttaa sekä säi tapauksia, mikäli olen kuullut miseksi Mooneyn vapauttamisek Ilmotan myös, että osaston en RIKKIKIILTÄ (Coka) lyttää ^lanoja ja huonekaluja. * ei ole kovin useita tapahtunut si. Tämä jälkimäinen ponsi on si kokous on t. k. 23 p. John Vähemmän tarpeellisil HOQUIAM, WASH. mutta sairaiden luku sen sijaan syntynyt siksi kun järjestynyt Laineen tuvalla. la aloilla työskente Tervetuloa on suurentunut. Omituista muu työväki on moneen eri kertaan uudet sekä kaikki vanhat jäse levät rekisteera- ten tässä taudin kytkemishom- vedonnut kuvernööriin Mooneyn net. taan massa on ollut se, että tämä vapauttamiseksi turhaan. Nyt Tietoja Suomesta. naapurikylä, Hoquiam, oli koko kun juuri kuvernöörin ehdokas Panen tähän kirjeen loppuun (T ru e translation filed with the Postmaster LE CLERC & OLSON touhuista mitään tietämättä vie Bell on antanut Mooneyn jutun lyhyen jäljennöksen vanhanmaan at Astoria, O re.. O ct. 16. 1918, as required by section 19 of the A ct ot Oct. 6th. I9i 7.) lä useita päiviä sen jälkeen kun suhteen lausunnon, jossa hän ei kirjeestä. Kirje on kirjotettu Rautatavaraa, .uuneja, maaleja, urheilu- .Aberdeen ja Cospomolis jo oli upaa mitään erikoista Mooneyn maalisk. 11 p. Pietarsaaren kau Salem;’ Ore., 15 p. lokak. — tavaroita ja laivatarpeita vat karanteenissa. Hoquiamissa rapauttamiseksi jos hän tulee pungissa. John Laineen vaimon Oregonissa toimiva hallituksen työnvälitystoimisto on valmista alettiin vasta sitten toimimaan <uvernööriksi valtiossa, niin ei äiti kirjottaa seuraavaa: 50 eekkeriä maata myytävänä 1% 308—8th St. Hoquiam, Wash. kun kauntin lääkäri,kävi virkan- ää mitään valoisaa tai lupaavaa Mainitsen tässä yhden tapa nut luettelon kaikista vähemmän mailia Winlockin asemalta. 15 eek Kaikesta käteiskaupasta myönnämme 10 pros, alennuksen._ sa puolesta asiaan käsiksi. Paik Mooneyn suhteen porvaripuoluei uksen, joka oli kyllä mieltäjär- tarpeellisista teollisuuslaitoksista, keriä peltoa, loppu laidunmaata jon ». e».»«»- ii M«■■ «wwW““ kakuntalaiset odottavat runsasta den ehdokkaiden puolesta. Mut kvttävä, sillä viikko aikaa on joista mieshenkilöitä koetetaan ka läpi on juokseva vesi. Uusi kar sadetta piiskaamaan “lentsun” ta on vksi ehdokas joka* tulee siitä, kun täällä oli seitsemän saada siirtymään tärkeämmille tano. Hyvä puutarha. 9 lypsyleh syvälle maan uumeniin. tekemään kaikkensa Mooneyn miestä yhdessä läjässä kuollee työaloille. Luettelo lähetetään mää, 2 hevosta, 8 sikaa. 1 sonni, 1 Ne korkeat kustannukset. Noin vapauttamiseksi ja se on sosia- na ja siinä oli teillekin tuttuja kaikille paikallisille työnvälitys- hieho ja tarpeelliset maanvijelyska- 250 työläistä, laivanikkareita istien kuvernöörinehdokas tove miehiä. Siinä olivat K. Suosalo toimikunnille. Suunnitelman mukaan naisia lut. putk¡työläisiä ja sen sellaisia, uh ri Henry Roser. Californian ja Linti Puuronen, Pekka Tihonen Hinta $6,500. Hyvät maksuehdot. kaa jättää tämän herttaisen A- <oko maailman järjestynyt työ Yrjö Erikson ja kaksi teille tun sijoitetaan näihin liikkeisiin si MIKE BLUM, Winlock, Wash. käli kuin mahdollista miesten ti berdeenin, koska elinkustannuk väki saa olla varma, että Moo- tematonta. set, vallankin asuntojen vuokrat neya ei hirtetä, jos tov. Roser Kirjeessä ei selitetä mikä mie lalle ja miehet siirretään tärke IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIH IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIH K I ovat niin kalliit, että eipä verto tulee valittua ja hänelle jää val het oli tappanut, mutta otaksua ämmille aloille. Miehille makse taan mikäli kuin mahdollista sa ja muualla. Eräskin perheelli ta sanoa viimeinen sana asias voidaan, että se on laittanen nen mies sanoo asuvansa kahdes sa. Vaalit on kohta käsissä, työtä, sillä nämä miehet olivat ma palkka tärkeillä teollisuusa sa pimeässä kevyesti kalustetus oletko sinä yhtään puhutellut toimineet innokkaasti sosialis loilla kun heidät siirretään työ sa huoneessa, joista täytyy mak työläistovereitasi, oletko puhunut min eteen. K. Suosalo oli edus hön samalla kun koetetaan so saa 30 doll. kuukaudessa. Teille miten tärkeää on saada kunnan jäsen, valittu 1916 Vaa vittaa asiat niin. ettei mitään miesten, naisten ja las Tämä Aberdeenin asuntopula tvöväen mies valtion vaikutta- san läänin pohjoisesta vaalipii- häiriötä teollisuudessa syntyisi onkin jo kerinnyt kuulua aina vimpaan toimeen? Ellet ole vie- j ristä. Kirjotan tämän siksi, et- siirtojen tähden. ten tavaroille. — Myy Työnvälitystoimiston neuvosto Ranskaan saakka. Sieltä nim lä mitään tehnyt, niin nyt on ai tä näkisimme kuinka Suomessa Myyn maani joka sijaitsee lähellä on vaatinut, että kaikki miehet eräs entinen aberdeeniläinen kir- ka, nyt on rauta kuumaa, työ on työläisiä murhattu niilläkin Marshfieldin kaupunkia; sisältää 43 mälä, joka voipi alentaa jottaa tuttavallensa, että hän on läiset ovat nyt herkempiä kuin paikkakunnilla, joissa ei ole niillä laitoksilla, jotka katsotaan eekkeriä josta 7 eekkeriä on vilje vähemmän tärkeiksi rekisteröivät lyksessä; 2 hedelmätarhaa joissa on stxlassa oppinut monta taloudel koskaan ennen koettamaan uusia suurempia taisteluja ollut, kuten elinkustannuksianne. vapaaehtoisesti ja viipymättä hal 200 puuta; 4 huoneinen asuintalo; punakaartilaiset lisesti arvokasta asiaa. Kun hän suuntia yhteiskuntajärjestelmäs Pietarsaaressa kanahuoneita; sekä muut tarvittu vielä kerran palaa takasin A- sä, nähtyään täydellisesti mitä eivät ottaneet osaa paikalliseen lituksen työnvälitystoimistoissa vat 53485348484853534853895353480002010101020202 ulkohuoneet; 1 dlskl-karhi; 1 piik ja paikallisen tvönvälitysneuvos- taisteluun, sillä työläiset olivat berdeeniin, niin ci hän kyllä ala entinen on ja mihin se vie. ki-karhi; 1 kymmenentuuman aura; enää makselemaan vuokria, vaan Kiristäjä vangittiin. 1 heodo- menneet kukin työhönsä, kun ton on hankittava naistyöläisiä kultiveitori y. m. farmityökaluja; pa kaivaa kuopan jonnekin takapi rc Maas niminen vihollismaalai- lahtarit alkoivat ampua venäläis suorittamaan saman tehtävän, rihevoset, molemmat tammoja ja vai keveät ajokärryt (buggy); hin halle, täyttää sen puolitiehen ve nen kirjoitti kiristy skirjeitä u- tä sotaväkeä niiden asuntoon. jonka miehiset työnsuorittajat ei jaat; ta ainoastaan $2000; edullisempaa vät „ennemmin suorittaneet lai dellä ja näin on hänellä asunto seille kaupungin saksalaisnimi- Lahtarien oli helppo valloittaa kauppaa ei ole saatavissa; jos näet sille perheille vaatien satoja dol Pietarsaaren kaupunki, mutta sii toksessa. mistä hänet siirretään te niin ostatte heti. (16) ja kylpyhuone itsellänsä. tärkeämpään tuotantolaitokseen. tä huolimatta täytyi sosialistit Koulutilastoa. Tilikautena, jo lareita suun kinniipitämiseksi W. Av Ackerman, Seuraavat ammatit on julistet ka päättyi viime kesak. 30 p. on koska muka yhdistys jonka pal tappaa. Lockhart Buldg., Marahfield, Ore. Suomalainen kuollut. Olin juu tu vähemmän tärkeiksi (non-es- kaupungin koulukustannukset veluksessa hän oli, sattumalta nousseet $5,4ö0.82 suuremmiksi oli saanut käsiinsä kirjeitä joi ri kirjettä sulkemassa, kun sain sential): H o q u in m , W a s h . Automobiili-toimitsijat, hu kuin oli arvio. Oppilaiden luku den sisältö oli hallitusvastainen. viestin, että täkäläisessä maina- oli lisääntynyt 2,958 :sta 3,782 :- Poliisi pääsi miehen perille ja rien sairaalassa on kuollut Fred vittelu-autojen ajurit, autojen puhdistajat ja muut teen. Siis lisäys 824. Kustan vangitsi hänet. Mikäli tiedetään Hill t. k. 10 päivän illalla nyky korjaajat, jotka «eivät suo nukset yhtä oppilasta kohden on ei mies saanut vielä keneltäkään ään liikkeellä olevaan kulkutau automobiiliajurit, rita hallitukselle tarpeellisten tai kohonnut $49.14 :sta $49.36 :een kiristvsrahoja. jos sai. niin oli tiin. Hill oli työssä Stockettis- tehdii kenkänne paremmiksi yleisölle välttämättömien tavaroi ! Aina tuoreita leivoksia kaikista j kuin uudet sa ja asui myös siellä. Hän oli ne varmaan sellaisilta, jotka ei eli 20 prosenttia oppilasta koh den kuletusta, kiinteimistöasioit- .Täten saamme sydämen surulla 1 lajeista saatavana. tuotu tänne sairaalaan, ollen tuo den. Kaikkiaan olivat kustan vät puhu mitään huonoa oman HOQUIAMIN JALKINEK0RJAU8- i h ilmottaa että rakas puo dessa jo hyvin huono. Hiilillä sijat, taiteilijat, ilmotusasiamie- nukset sanottuna tilikautena tunnon takia. PAJA liso ja isä American Bakery Kaupungin majuri sairaana on myös veli ollut Buttessa, het, saunottajat, parturit, keilara- A . Poukkula, omistaja. $209,055.13. 611 I St. Huotari A Co. kaupassa. Sairaanhoitajattaret registeera- niin kertovat lehdet, sanoen tau mutta nykysin en tiedä missä tojen palvelijat, pallohuoneitten HOQUIAM, WASH palvelijat, ilmotusten liimaajat, 401— 8:e katu. hän on. ' E. J. L. taan. Toimitus on parhaillaan din olevan päänsärkyä. Liekö juomien pullottajat, sokerileipu päänsärky johtunut epäonnistu käynnissä Gravs Harborissa. ankaran keuhkokuumeen sai- rit, sikari Ja tupakkakauppojen utkiaeppM Kaasunasettaja • Laivanrakentajat pois työstä neesta yrityksestä ratsastaa kah rastettuaan nukkui kuolon u- myyjät, virvokej uomien myyjät, W . F. FERGUSON • Tänään, lauantaina, seisovat te della hevosella kuvernöörin eh-j neen Eurekassa, Californiassa, • Höyry- Ja kuumanveden llm m l • osakekauppiaat, rakennusurakoit syyskuun 11 p., 1918, 36 v„ 5 lakat hiljaisina kun työläiset pi dokasvaaleissa, eivät lehdet ker Palovakuutusten, kiinteän omai- ,*, '•lauteita. Kaikki tarpeet Ja • < sijat, joilla ei ole teetettävänään kuukauden ja 9 päivän vanha tävät vapaata. G. Harbor Aio ro. sodankäyntiin tarpeellisia raken na. Hän oli syntynyt Venes- e Suomen kuninkaaksi tiedottaa Konttoripuhelln 474 torship Co. telakoilla ilmotettiin järvellä. Kankaanpäässä, T. ja «uuden ja lainan välittäjä nuksia. saatavien perijät, tanssi- Asuntopuhelin 96— Ankaratta ehtoja vaadi jo perjantaina, että lauvantaina Tukholmasta tullut tieto valitun P. L. Häntä suremaan jäin e 507 I katu, Hoquiam, Wash. mestarit, yksityiset salapoliisit, on juhlapäivä eikä tehdä työtä jonkun vanhan saksalaisen ukon- minä kahden pienen lapsen Boom 4, F irst National Bank Build* kauppapal veli jät, kukkakauppi taan nyt Saksalta kanssa. Grand Smith Porterin telakalla rähjän. los uutisessa on perää tng, HOQUIAM. WASH. aat, hedelmäkauppiaat. romu ta Maria Saari. olen valmis kuninkaalle anta oli sanottu, että joka haluaa, niin (O. s. Siikala.) kyyditystallien saa tehdä työtä tavallisella päi maan niinkuin lahjaksi hyvän an litaariselta kannalta katsottuna. varakauppiaat, PYSSY- JA LUKKO- t RUOKAA JA HUONEITA väpalkalla, vaan kun miehet ei noksen ketun- tai torakanmy rk- Koska otaksutaan Saksan suun- palvelijat, panttiliikkeiden hoita TYÖTÄ % saatavana kohtuullisella Lepää rauhassa isä ja puo vät sitä halunneet, niin tuli siel kvä sillä ehdolla, että hän sen nittelevan entistä suurempisuun- jat, yksityiset työnvälitystoimis maksulla. liso rakas. Sua kaiholla aina I ottaa ja nauttii “terveydekseen.” taista vedenalaista sotaa, niin tojen virkailijat, vakuutusasia- läkin juhlanpito. ynnä kaikallaista korjaustyötä tekee muistamme, vaan sun rauhaasi E. MOLANDER, Ruttotauti leviää. Varovaisuus- sen johdosta on ryhdytty toimen miehet, pähkinäkajippiaat. ken 421— 11 st., Hoquiam, Wash emme koskaan häiritä tahdo, Ja sitten yöllä tuossa 12 tie L .L. NEAL. uinuos, uinuos sä povessa noissa oli koko kaupunki yhte toimenpiteisiin espanjalaisen in piteisiin, joiden tarkotuksena on kien kiillottajat, ikkunoiden pe Moottoripyöriä, polkupyöriä Ja urbäj- tarjoilijat, soodavesien maan. nä soiton ja äänen pauhuna. Soi fluenssan suhteen on edelleen jouduttaa sukelluslaivojen tuhoa sijät, lutarpeita. valmistajat. vuokra-autojen ja vat torvet, rummut, kirkkojen ryhdytty, m. m. koulut on yhdek jien valmistamista. ? Puhelin 330 kellot ja myllyjen pillit ja vielä si viikoksi sulettu. Mikä ilosa Liittolaisvallat eivät ole lausu hotellien vaunujen ajurit. 710 1 katu, Hoquiam. Wash. Sallikaa meidän pä kurkkuinstrumentitkin. Juh noma kaikille pojanvekarille tä neet julki sodanpäämääriään. SUOMALAINEN KUOLLUT la alkoi niiden viimeisten tieto mä koulunsulkeminen. näyttää teille Lontoo, lokak. 16 p:nä. — On RINTAMALLA. Lauantaina “Jeppe Niilonpoi- merkille pantava seikka, että jen saavuttua, joiden mukaan Taistelurintamalla Ranskassa t P A L L O H A A L I $ uutuuksiamme vaatetus-, rihkama-, keisari-raukka alkaa nöyrtymään kaa” katsomaan. Siinä on huvi liittolaisvallat eivät ole vielä tä on kuollut taistelussa saamis 4* HOQUIAMISSA 4* ja anelemaan armoa ja rauhaa. näytelmä. joka varmaan menee hän mennessä lausuneet julki so taan haavoista suomalainen Fi 4* PARHAAT S1KAARIT JA 4- alusvaate- ja sukkavarastostamme ihmisiin kuin terva kuivaan pun Oikaisu. — Viime kirjeessä danpäämääriään, kuten on teh lip Nasta. Brooklynista, New : 4- PALLOPÖYDÄT 4- kerrottiin toisen keräyslistan nin. Yleisöstä riippuu milloin nyt presidentti \\ ilson. Ne mie t YRJÖ KARI t ORKNEYS Debsin hyväksi ottaneen tov cappale päästään alkamaan. 4 ui luummin odottavat siihen saak Yorkista ja haavottunut on suo malainen Charles I’aloa(.'), Ne- Kirj. Waldemar Langlet. Airaek'in, mutta kun nyt sanom vaa ajoissa, niin tanssitaan lo ka kunnes onni sotarintamilla 304—8th St., kääntyy huomattavasti niiden gauneesta, Michiganista. me, että sen listan otti tov. Ke puksi. — Y eikko. Tässä on kirja joka sietä isi Ruokailijat huomatkaa HOQUIAM, WASH. puolelle. tola, on tämä asia korjattu. ROSVOT SAIVAT HYVÄN löytyä ainakin kaikissa kirj IS- Unionmies. Mikäli tiedetään Englannin ka Huhtalan ruokalassa “ SAALIIN toissa. Meillä on tätä teosta v ‘ • C ' l f s - MONTANA pinetti on sitä mieltä, että Sak 'St. Louis, 15 p. lokak. — lä saatavana mutta Suomessa el saatte maukkaan ja puhtaasti val- salta on vaadittava hyvitys sen Stauntonista, 111., on ilmoitettu, ir- mistetun ruuan. FINN CIGAR STORE tekemisiä tuhotöistä, myöskin että siellä kolme asetettua mies yhtään. Suomessa tämän 1; et- CALIFORNIA San Coulee 1002 J SL Hoquiam, Wash. Tupakkaa, sikaaria, makeisia ja kaikista niistä laivoista, mitkä tä ovat ryöstäneet Mount Olive tyä, joten koko paine kuumaa kahvia aina saatavana. Koska S. S. Osasto antoi mi sen sukellusveneet ovat upotta San Francisco & Staunton Coal Com kontto farmeilta säilyi tuli 808 J St. nulle määräyksen, että pitää kir neet. "a X I S rista kassan ia saaneet poin $1?.- tänne maahan. HOQUIAM, WASH. Mooneyn juttu. Californian jottaa Toveriin, niin täytyy sit- käytettävänä joka perjantai ja 000 taikka $20.000 saaliin. Ra Tätä kirjaa lukee 1 Saksan on pakko myöntyä liitto te yrittää. Mutta mitä sitä kir järjestyneen työväen edustajako lauantai iltapäivällä sekä sun- _ hat oli varattu hiilenkaivajille nia. Se on mielenkii laisten ehtoihin. kouksessa San Diegossa on hy jottaisi, se on kysymys, joka en ,j nuntaina aamupäivällä. ? lokak. 16 p :nä.—Sak palkanmaksua varten. valla kokoonpantu “ j G. A . S J Ö B L O M , väksytty ponsi Yhdysvaltain työ siksi tulee eteen kun alottaa kir sa Lontoo, on nykyään sellaisessa ase väen sotalautakunnalle, jossa an jottamaan. Minun käsittääkseni massa, että sen on välttämättä Englantilaiset sosialis c j. 2419 Cherry St., Hoquiam. Wash. netaan Mooneyn juttu lautakun kirjeenvaihtajan pitäisi ensitilas hyväksyttävä liittolaisten sille a- OVAT JUURI 8AAPUNEET tit estetty pääse JS* SAUNA nan käsittelyn alaiseksi Mooneyn sa kertoa paikkakunnan työväen se^tamat rauhan ehdot. Tämä liiktttä vuoden 1905 joista valmistan pukuja miehil co' Heisön käytettävänä joka kesklviik- mästä Ranskaan vapauttamiseksi kuolemantuomi- liikkeestä ja sen toiminnasta ja saatiin tietää täällä eilen iltapäi le ja naisille. Uudempi malli ajoilta ja sen jälkeen, 0,1 ko, perjantai ja lauantai, alkaen klo erittäinkin suomalaisten työläis vällä luotettavalta taholta. ja sopivaisuus taataan. Vanhat 'ö- 2 j.p.p. sekä sunnuntaina klo 12:sts (T ru e translation filed with the Postmaster ainoa kirja joka käsi ten pyrkimyksistä. Mutta jos vaatteet puhdistetaan ja pr&a- Ore.. Oct. 16. 19,R. as required 1S_ aamupäivällä. Kapinetti on kutsuttu koolle at by Astoria, ja väli section 19 of the Act of .O c t 6»h. 1917.) väenhistoriaa sätään huolellisesti minäkin nyt puhuisin täältä suo keskustelemaan mitä tärkeim JOHN KNUT, liikettä Venäjällä ja Huom.l Union työtä. 409—11th SL Hoquiam, Wash. malaisten toiminnasta, niin ei mistä kysymyksistä, jotka koske Pariisi, lokak. 9 p:na. — Rans on un Ja V atsassa, P äänpakotus, K itkerää vet oma arvonsa. Ny tä su u ssa, Syriäminen poltto. Pakotit» paljon muuta tarvitse kertoa vat tapahtumia läheisessä tule kan viranomaiset ovat kieltäyty selässä Ja kylkiluiden alla, S appitauti, kuin piirtää kysymysmerkki ja vaisuudessa. 1" FREEMONT HOTELLI neet vahvistamasta Fairchildin ja K eltatauti, Kova vatsa. Ja yleensä heik lähettää sanomalehteen. Se kyl Fred Shawn passeja, jotka raie RÄÄTÄLI '1 en MYYTÄVÄNÄ ko ru a n su la lu s. ovat KAIKKI VATSA- Haluaako itse Hindenburg 727 J St. Hoquiam, Wash. lä puhuisi puolestaan, jos siihen het brittiläinen sosialistipuolue KATARRIN tuntom erkkejä. rauhaa? ,ri* Hyvällä liikepaikalla. L Täm ä tau ti on hyvin yleinen kansain nimitti veljesedustajikseen Rans alle vielä lisäisi suuren tanssi- »tl- Washington, lokak. 16 p ;nä.— me k esk u u d essa Ja sen oireet ovat niin ilmotuksen. Sellaista on pyrin kan sosialistien kokoukseen. — <jn „ Mrs. A. J. Johnson m onet ja v a lite le v a t e ttä monikin luu liikkeen historiaa Saksan 'hallituksen saattoi hy Raiv. 42 Fremont St., Portland, Ore. lee itseään vaivaa van keuhko, sydätt tömme nykyään. Onhan meillä väksymään presidentti \Yilsonin aikoina. t in. taudin, \a ik k a se jo h tu u ainoas kyllä S. S. Osasto olemassa. taan heikosta ru u an su la tu k se sta . rauhan ehdot ia pyytämään ase- mutta sekään ei voi paljoa to,m.a Hin(ienbur(; eikä sum- New Yorkissa uusia so tä. jotka eivät ole tutu Luk«kaa mitä tämä mies sanoo lääk' katkkta syystä, että siihen kuuluu min käestä: lisi kaan pasifistinen valtiokansleri näihin asioihin ja siksi kerinkäyttörajo- Trout Creek. Mich. — Arv kansalainen väliin jäseniä ja hekin ovat e- MIESTEN TARPEITA prinssi Maximilian, kerrotaan P A. L im ell: — N yt piirrän teili« Jonkun tuksia rivin. L ahettäm änne V atsakatarri lääke nimmäkseen isiä ja äitejä, joilla tänne eilen puolueettoman maan 3QUIAM, WASHINGTON mille kiville, No. 25«. Josta olen hyvin kiitollinen, sillä ei ole paljoa mahdollisuutta ot kautta saapuneessa tiedonannos (T ru e translation filed with the. Postmaster dottu • hyviin aistikkaisiin n iitä alkaessani nauttim aan, en ole «nem pää tuntenut kipua v a tsa ssa n i enkä rln taa osaa toimintaan. Tämä tun sa. at Astoria. O re.. Oct. 16, 1918. as required AATTE parhaan Ja puhtaamman nan alla. Joka ennen on vaivannut Joka by section 19 of the Act of Oet. 6th, 1917.) tuu kyllä häpeältä sanoa paik palveluksen p a r t u rililkkeeatäpl päivä 3 kk. ajan. Ja nyt voin niin h yviä Tämän tiedonannon mukaan,, laajempi. 10x8 tuumaa. Sivuja kuin ennenkin. — K eholtan toisiakin k a » 811—J St., Hoquiamissa. New York, 15 p. lokak. — kakunnalta, jossa nykyisin asuu von Hindenburg. tietäen Saksan TOHTORI 600 ja kuvia 150, painaakin 4 salaisia tilaam aan täm än lääkkeen tarvlt Uusi sokerinkävttöä koskeva pirisen sataa suomalaista. Kos armeijan epätoivoisen tilan pa taessa. K unnioituksella. Andrew Lehto. paunaa. — Tilataan osotteella; Täydelliseen hoitoon kuuluu suuri kahan taas vaikenee se päivä, remmin kuin kukaan sihiilihen- säädös, joka on astunut voimaan Toveri, Box 99, Astoria.Ore. — Emma Mäki Wickström pullo lääkettä, pulveria Ja liuskapillertä jolloin nekin työläiset, jotka nyt kilö ia olletikin sen seikan, että heti, määrää, ettei kauppapuo- ■uomal. lääkäri sisällisesti nautittavaksi, täysi kuukau« [ J Hinta $3.50. _____ deista saa myyda yhdellä kerral sosialismia halveksivat, ovat pa Saksalla ei ole enaa raaka-ainei «ien hoito. Tilatkaa lääkemääräys „ 214 Medical Bldg., Park & Alder St. No. 250. Lähetetään postissa lähetys- kotetut sen lipun ympärille ko ta. joista voisi valmistaa sota.- la kenellekään enempää kuin puo .10— 12, 2—4. Tilat-, torstai- Tehkää ostoksenne niis kulut suorhettuaa..........S hinnasta. Oletko hankkinut To Tunnit: koontumaan. Sekin päivä on tarpeita loppuun kuluneiden ti len kuukauden sokerianne«. Tä ja laavantai-iltöinä 7—8. Telefooni: —Li»nerN« .Apteekki on suurin— lalle. yaati hallitusta tekemään tä a emosta annetajjUl vain yhden verille uuden tilauksen Main 5193. ottice; MarehaU €070. tä liikkeistä, jotka il- kerran tuleva. —Suora Apteekki Yhdysvalloissa— ehdotuksen Prinssi kfrj^yj huu? eubBKualqi > vii- Siitä huilimatta. vaikka osaa- asunto — PORTLAND, ORE. •, A. LIQNILL OO., Superlor. Wl» to* onkin pieni, niin koetamme Miximilianin aselevosta. mottavat tässä lehdessä tällä viikolla? sanotaan t i l i an- V aJfv&a N ykyisen hinta $2.öu. HOQUIAMIN IL M O T U K S IA | O TT TRANSFER CO. Farmi myytävänä. LA VOGUE’N OSASTOKAUPPA FARMI Myytävänä. La Vogue Dept. Stora TykoWernerSaari Samuel Ibbitson ’ Yleisiä uutisia J I 1 f SAUNA - ' — ...... 1------------- • J — Uudet kesäkaekaat K ipu rin n a n a lla FRANK VARTIO * Lääkäreitä ; TOM GEORGE »