Image provided by: University of Oregon Libraries; Eugene, OR
About Toveritar. (Astoria, Or.) 19??-1930 | View Entire Issue (Aug. 16, 1921)
No 33 Tiistaina Elokuun 16 p — Tuesday Aug 16th 5 huone Hämärtyi pimeni sitten ae al koi pyöriä Hiin hapuili kädel lään kuin sokea ja hänen oma äänen sä oli kuuluvinaan jostakin kaukaa: — — Vettä olkaa hyvä Olen sairas Marcus joi ahnaasti tarjotun veden ja katui 'että oli pelästyttänyt Aure lian sentähden hän lisäsi tuomariin kääntyen: — Olen ollut kolme päivää kuu meessa äsken nousin ensikerran vuo teesta Hän oli pakottanut kasvonsa kyl miksi mutta katsahtaessaan toisen kerran Aureliaan täytyi hänen purra hammastaan jottei olisi huutanut syyttänyt noita pyöveleiksi tehnyt jo tain mieletöntä Aurelia oli tavattomasti laihtunut kasvot kalvenneet lumivalkoisiksi sil mien ympärillä tummat renkaat Mar cuksesta tuntui julmalta kieltää hänet tällaisella hetkellä hän olisi tahtonut heittäytyä polvilleen tytön eteen fl"a itkien suudella noita laihtuneita pikku käsiä — Herra kapteeni Ettekö todella kaan tunne tätä neitiä ? — kuului akkkia tuomarin epäluuloinen kavala ääni sitä oli vaikea tuntea samaksi kuin viime kerralla Marcus oli Aurelian silmissä vielä kin nähnyt kiellon ja tuomarin käär memäinen ääni herätti hänen vihansa: hän iski kuumeisen katseensa tuoma rin silmiin ja kysyi tuimasti: — Mikä antaa teille aiheen kysyä sitä toistamiseen? Jos teidän tehtä vänne on kuulustelu niin pyydän sitä itseni suhteen Olen odottanut siksi kauan että minulla on oikeus vaatia tutkintoa — tietoa miksi olen van gittu! Tämä hyökkäys tuli niin odotta matta että tuomari ällistyi mutta he ti hän tointui ja sanoi jäätävän kyl mästi : — Ehkä minä tiedän mitä kysyn — ja myöskin sen mikä koskee tei dän asiaanne herra kapteeni — Kun sen tiedätte herra tuomari niin ilmoittakaa siis mistä minua syy tetään ( Mitään vastaamatta kääntyi tuomari kysymyksillä Aurelian puoleen joka vastaili väsyneesti ja koneellisesti Kun tuomari tarkasteli muistiinpa nojaan katsahti Aurelia kerran Mar cukseen — ja tuo katse vaikutti hä neen kuni tulisen raudan kosketus Noissa mustissa suurennetuissa sil missä kuvastui ikäänkuin epätoivoinen rukous ja mykkä jähmettynyt kau hu Marcus muisti silmänräpäyksessä isävainaan -'katseen kun hän saapui sodasta — ja nyt Aurelia katsoi sa malla tavalla Eivätkä he voineet pu hua sanaakaan Kun tuomari taas kääntyi Aure lian puoleen kuuli Marcus sivultaan puhisevaa hengitystä kääntyessään näki hän santarmikapteenin viikset pörrössä tuijottavan tulisilla silmil lään Aureliaa — niinkuin suuri pak su kissa joka heinikossa väijyen liikkumattomalla katsellaan tuijottaa pientä pahaa aavistamatonta lin tua — Eikö teillä ole siis sanottavaa herra kapteeni? — kysyi taas tuomari katsoen Marcusta terävällä luihulla katsellaan ' — On — sanoi Marcus lujasti — Minä tahdon tietää miksi minut on vangittur — Olkaa hyvä nyt saatte poistua Ja Aurelia jäi sinne — niinkuin pieni lintu inhottavain korppikotkain keskelle ' KUOLLEET SILMÄT Antonius istui yksin huoneessaan Hänen kasvonsa olivat laihtuneet ja entisestäänkin kalvenneet — tukka näytti yhä vaalentuneen ohimoilta Äkkiä hän nousi kävelemään ja mu tisi hiljaa itsekseen: — # Kuinka kauan ne oikein pitävät häntä vankeudessa-- ? Antonius oli äsken käynyt ilmailuo saston ylipäällikön luona Marcuksen asian johdosta — ja tämäkin oli sa nonut olevansa voimaton armeijan kaikkivaltiasta santa rmistoa vastaan Kenenkä ne vangitsevat se pysyy siel lä kunnes ne katsovat hyväksi vapaut taa Antonius kaipasi Marcusta kuin vel jeänsä Ja mitä kauemmin hän oli vangittuna sitä suuremmaksi kasvoi hänen levottomuutensa Tapetaanko hänetkin — niinkuin omat veljet-—? Samalla tavalla pidettiin heitäkin en sin vangittuna ja sitten Antonius istahti nojatuoliin ja sy tytti sikaarin rauhoittaakseen mutta ei voinut Hän muisti taas sen ke vätpäivän yhtä elävänä kuin eilisen — elämänsä hirmuisimman päivän Hän seisoo raskaan rautapor tin takana ja odottaa Hänestä tun tuu ikäänkuin olisi jonkun kauhean olennon kynsissä Hän tuntee itsensä yhtä avuttomaksi kuin pieni vivisek torin pöytään sidottu koekaniini Ja hän karsii yhtä paljon kuin tuollai nen pieni uhriraukka Hänen ympärillään on hurmaava kevät Eriväristen kukkien koristama ruohokenttä muistuttaa kallisarvoista satumaista mattoa ja ihanien jätti Iäiskukkien lailla reunustavat sitä val koisina kukkivat tuomet omenapuut pihlajat — täyttäen ilman huumaa villa tuoksuillaan Taivaan syvää st neä vasten näyttää lehmusten ja saar nien vaalea vihreys ihmeellisen heleäl tä ja kirkkaalta Jossakin lähellä esittää satakieli ihanaa lauluaan sitä säestää lukemattomien lintujen helk kyvä kuoro ja läpinäkymättömän orapihlaja- aidan takaa kuuluu hiljai nen laineiden loiske — ikäänkuin ra kastavien hillitty hellä kuiskailu Mutta Antonius ei kuule mitään hän ei näe luonnon äskenpuhjennutta hurmaavaa nuoruutta Hänen kat seensa tahtoisi tunkeutua paksun tiili muurin lävitse nähdäkseen mitä tuos sa vanhassa hylätyssä linnakkeessa tapahtuu Aurinko paahtaa lämpi mänä vieno tuuli hyväilee hänen pos kiaan kuin rakastetun naisen käsi — mutta hänen hampaansa kalisevat vi lutautisen lailla Hänen toverinsa sotilaslääkärin pu kuun puettu mies käännähtää ja kat soo häntä taas tutkivasti Äkkiä alkoi muurien sisäpuolelta kuulua usean kuularuiskun korviasär kevä särinä — ja kukkivista pensais ta pyrähtivät pikkulinnut pelästyneinä lentoon Antoniuksen kasvot muuttuivat hir veän näköisiksi hän tarttui päähänsä niinkuin se olisi ollut halkeamaisil laan ja hänen kurkustaan tunkeutui tukehtunut korina Vieressä seisova toveri tarttui hä nen käteensä ja sähähti hänen kor vaansa läpitunkevasti : — Sinun täytyy kestää Muuten et voi kostaa! ' Antonius oli kuullut selvästi vain viimeisen sanan mutta heti pakotti hän itsensä tyynemmäksi ja pyyhkäsi tuskanhien kalpealta otsaltaan Kuularuiskut vaikenivat siellä kuu lui epämääräisiä ääniä moottorien su rinaa — mutta linnut olivat yhä ääne ti kuin kuolemankauhun vallassn Kuin juopuneena asteli Antonini ystävänsä rinnalla sannoitettua käy tävää myöten Oikealla näkyi vanho ja ruohottuneita pattereita taustalla pieni kasarmirakennus joka nyt oli palkkajoukon hallussa Nyt vasta hän muisti että täällä pantiin toimiin mil tei kaikki valtiollisten mestaukset He saapuivat pienen köynnöksen peitossa olevan huvilan eteen — ja palkkajoukon päällikkö tuli ulos Hänellä oli ryppyiset kuoppaiset kasvot hampaaton kokoonkutistunut suu ja sen yli kaareutui pitkä käyrä nenä — aivankuin petolinnun nokka Tuo kauhean näköinen pää keikkui rauhattomana pitkän ohuen kaulan varassa ja kun terävä kellertävä kali se kohdistui Antoniukseen välähti hä nen mieleensä inhoittava jättiläisuu ri raatolintu Ehkä herra översti suvaitsee tulla hiukan tännemmäkai? — - kuuli hän ystävänsä miltei kuiskaten kysyvän Antonius alkoi katsella vanhoja pat tereita mutta ikäänkuin noiduttuna täytyi hänen silloin tällein vilkaista tuota inhoitta vaa ihmistä Eräistä sa noista ja liikkeistä ymmärsi hän tä män tinkivän mahdollisimman korkea ta hintaa Ja kun hän näki toverinsa ojentavan överstille paksun setelitu kon alkoi hänen ruumiinsa väristä ennen tuntemattomasta raivosta ja in hosta — aivankuin olisi täytynyt voi mattomana katsella jotain kauheata raiskausta Hän näki överstin poistuvan ja he lähtivät kentälle Antonius tunsi jalkojensa uppoa van syvälle kuumaan hiekkaan se oli miltei polttavan kuumaa Se muistutti todellisuutta — mutta sittenkin hän luuli ensin uneksivansa nähdessään vaalealla hiekalla tuon sekavan kau hean rivin Ensimäisenä virui nuori tyttö pai naen kangistuvilla käsillään rintaansa Hänen vaalea tukkansa oli äskettäin kammattu ja hänen kuolemassakin kauniit kasvonsa olivat jäykistyneet raskaaseen loppumattomaan su ruun Antonius tuijotti tolkuttomana tyt töparkaa joka noin nuorena oli kär sinyt marttyyrikuoleman — Tuo muistikirjani — kuuli hän ystävänsä äreän äänen Lähelle tul tuaan tämä kuiskasi hiljaa — Urkkija tarkasta ruumiita Antonius totteli ja vilkaistuaan sivulleen näki hän epämiellyttävät lui hut kasvot ka väline silmineen He lähtivät eteenpäin Teloitetut olivat kaatuneet mitä erilaisempiin a sentoihin muutamat olivat luonnotto masti koukistuneet kasvot kuvaamat toman kauhun ja tuskan vääristämät jotkut näyttivät liikkumattominakin tuskallisesti hapuilevan ja eräs nuori mies oh kaivanut kätensä syvälle hiek kaan — iinkuin olisi viimeisellä epä toivon voimalla etsinyt sieltä pelas tusta elämää Antonius muuttui yhä kalpeammak si Hänen ystävänsä kaski hänen jää dä tarkastamaan erästä kaatunutta ja pyysi urkkijaa auttamaan hiukan itseään Kumartuessaan kuuli Antonius urk kijan kysyvän viattomasti: — Mitä tohtori tekee noista kun niin suuren hinnan maksoi? Antonius kuuli vain jonkun sanan mutta hän käsitti ystävänsä selittä vän että hän valmistaa jotain "ainet ta" ja vielä voittaakin Hän tiesi ys tävänsä eteväksi amatöörinäyttelijäksi mutta häntä kauhistutti kuullessaan tämän innostuneesti huudahtavan: — Aa! Sinusta tulisi erinomainen hyvää vaselinia! Todellakin— 1 Hän meni urkkijan luokse koetteli tämän käsivarsia selkää ja kehui yhä ihastuneempana Hän katseli urkki jaa samanlaisella katseella kuin näl käinen höyryävää paistia ja vihdoin kysyi salaperäisesti kuiskaten: — Etkö tule minulle palvelukseen—? Maksan sinulle viisituhatta vuodessa! Urkkijan huulet' alkoivat väristä hänen ruskeat kasvonsa muuttuivat kauhusta täplikkäiksi harmaankal peiksi ja hän yritti lähtemään — Elä älä nyt menel — - huudahti tohtori kiihkeästi — Puhutaan asia selväksi Minä maksan kahdeksantuhatta! - — Suokaa anteeksi teidän ylhäi syytenne översti odottaa — än kytti urkkija ja lähti — Minä annan kymmenentuhatta! Urkkija meni kuin takaa-ajettu Mutta kun Antonius meni ystävänsä luokse kuvastui hänen kasvoissaan sy vä inho Hän sylkäsi ikäänkuin olisi saanut suuhunsa jotain saastaista ja mutisi katkerasti: — Inhoittavaat Mutta tuohon pik kupy oveliin ei olisi mikään muu pys tynyt Ja ellei se poistunut olisit si nä velirukka antanut itsesi ilmi Äkkiä Antonius seisahtui ja hänen silmänsä laajenivat kauhusta siellä he makasivat rinnakkain — hänen molemmat veljensä — Koeta nyt olla tyyni! — kuuli hän toverinsa käheän äänen Antonius oli kuin potilas jota tus kallisen leikkauksen kestäessä kehoite taan yhtämittaa hymyilemään Hän kiristi hampaitaan hänen huulensa alkoi keinua kuin laiva myrskyssä — ja vaalea hiekka tuntui tummenevan aivankuin auringonpimennyksen aika na Antonius ei nähnyt muuta kuin heidät Sammumaton viha ja uhka kuvastui vanhemman voimakkaissa kasvoissa yhteenpuristettujen hampaitten välistä oli pursunut veri vaahtoa ja uskomat tomalla tahdonvoimalla oli hän viime hetkellä kohottanut jäykistyvän nyrk kinsä — hän näytti vieläkin äänet tömästi vannovan kostoa uhkaavan Hänen vierellään virui "pikkuveli" jota Antonius oli rakastanut enem män kuin ketään muuta Hän oli kah dessa kuukaudessa laihtunut niin pal jon että häntä oli vaikea tuntea: pos ket olivat kuopalla ja ennen sopiva kadettiuni vormu riippui hänen yllään avarana säkkinä Sekin oli sivusta repeytynyt tahrautuen vereen ja sa malla kohdalla näkyi hiekalla leveä punainen läiskä: siihen oli hänen nuo ri sydänverensä vuodatettu Mutta hänen lapsellisilla kasvoil laan ei enää näkynyt tuskaa ei vi haakaan — vain ihmettelyä Tuo viaton ylöspäin kohotettu katse näyt ti moittien ja ihmetellen kysyvän: miksi minkätähden minut tapettiin? Antonius tunsi jalkojensa horjuvan ja kärpäsparven inhoittava surina tun tui etenevän — sitten lakkasi kuulu masta Mutta silloin tohtori tarttui lujasti hänen käsivarteensa hänenkin äänensä oli kuuluvinaan jostain kau kaa: — Sinähän lupasit kostaa Niinkuin nääntynyt jalorotuinen juoksija vielä kerran ponnistaa vii meiset voimansa saadessaan armotto man piiskaniskun samoin vaikutti Antoniukseen nytkin sana kosto: hän näytti heti muuttuvan tyyneksi Mutta hänen sielussaan tuntui kaik ki sekaantuvan Hämärästi hän kä sitti ystävänsä varoittavan että Övers-