Image provided by: Astoria Public Library; Astoria, OR
About Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931 | View Entire Issue (Sept. 21, 1920)
No. 221 TIISTAINA, SYYSK. 21 P.—TUESDAY, SEPT. 21 sl laulua työvlenlauluklrjista. Jonka hln pohJoig-SIperlan rannikolla, lä- Jälkeen valittiin puheenjohuja ja kir * Kap s ®r«“w’ta, niin pahoin, neuvostovallan erilaisille työaloille. | KUNNALLISVAALIT LAUKKAAS- juri. Muutamalla sanalla teki pu 3A. e t u hänen täytynee luopua nykyl- Ensimäisellä kerralla valmisti se 469 heenjohtaja selkoa, miksi kokous on oppilasta ja toisella kerralla v. 191JI ee tä tutkimusmatkaltaan pohjan pe Toimitetuissa Laukaan kunnallis kokoonkutsuttu. Hän sanoi: “Olem rillä Amundsenin päämääränä oli 709. Kolmannella opintokaudella, jo me kokoontuneet tänne suoraan «to pyrkiä pohjoisnavalle saman teorian ka kesti kuusi kuukautta, valmistui vaaleissa ovat ääniä saaneet sosia listit 1,416 ja yhdistyneet porvarit verimme haudalta. Kuten tiedätte, rotikaan. Jonka Nansen aikoinaan o- noin 1,000 neuvostotyöntekfjää. Nyt 474. Sosialistien tilintarkastajain lis Julisti kuolemansyitä tutkinut lauta on avatti vielä eri osasto puolue »otti oikeaksi, niin. ajelehtimalla jää ta sai 1,167 ääntä ja porvarien 281. kunta murhaajan syyttömäksi (Savo virran mukana. työntekijäin opettamista varten. En Sosialististen äänestäjitn lukumääri la on tä ti kirjottaessa vielä vanki si opintokauden ohjelmaan sisällyte lassa) sillä perusteella, että hän oli tään myöskin neuvosto-oikeuden o- on kunnassa yhä lisääntynyt. To silloin humalassa Ja ampui laukauk i petus kansantuomarien valmistamis- dennäköisesti saavat sosialistit val 1 ta varten. tuustoon 20 ja porvarit 7 edustajaa. sen vahingossa. Me Jokainen. U i ai nakin useimmat asioita seuranneet Oppilaiden, jotka pyrkivät yliopis epäilemme, josko asiata on kylliksi KUKKO MUNINUT, toon, tulee saada puolue- tai am tutkittu, että olisi saatu totuus ilmi. niattlosastoilta, tai muilta tyiiväen Harvinainen tapaus on sattunut e- Vaikka elämmekln kesäyön auringon MAHORKKA-TUPAKAN VARKAU järjestöiltä suositukset ja todistuk räässä talossa Kiskon Ylötkylässä. maassa niin elokuun 24 p:nä on kel set luotettavaisuudesa sekä siitä, et Kukko alkoi kaakottaa aivan kuin DESTA TUOMITTU KUO lo 10 aikana siksi pimeä, että el ole tä eivät ole rangaistut enempää puo kana ja teki sitä useita päiviä. Sit LEMAAN. puhelukaan lintujen ampumisesta “Kr. Gaseta” kertoo, että Muur- lue- kuin muistakaan rikoksista. Op ten eräänä päivänä alkoi se voida metsassä. kuten ampuja väitti, aiko- männin radan kuljetustyöläinen Ka pilaiden tulee osata lukea, kirjottaa pahoin ja makailla. Kun sitä alet neensa mennä sorsia ampumaan mut rasnewltsh Ja allkonduktöörl Maksi ja laskea, sekä olla terveet. Ikä tiin hoitaa ja tutkia, sai se kovia ta pyssy laukesi vahingossa edellä mov tuomittiin vk. 25 p:nä ammut raja on 18—40 ikävuoteen. Oppilaat kerrotulla seurauksella.’* yhteisessä rakennuksessa, taviksi punaiselle armeijalle lähetet asuvat Puheenjohtajan lopetettua keskus- tävän ------ . tupa, tupakan varastamisesta rauta- saavat yliopiston puolesta ruuan, a- teltlln hyvin vilkkaasti ja kaikki pu- tievaunusta. lusvaatteet ja 2,000 ruplaa palkkaa hujat syvästi paheksuivat sekä mur- ------- --- ----- kuukaudessa, joka voidaan tarpeen haa että viranomaisten leväperäl-! t u l ,P a *-OJA P IE T A R IS S A JA tullen korottaa. Oppilaat vapaute H aluaisin tietää missä on entinen syyttä tutkiessaan tapahtumaa. Vie- 8EN YMPÄRISTÖLLÄ taan sotapalveluksesta ja työvelvol vaim oni M A R Y K U R K IN E N ? K uulo läpä todettiin, että Savola samoin ! P- ^ vestlja” kertoo, että v.k. 28 lisuudesta koko Kurssien kurssien ajaksi, ajaksi. jen m ukaan pitäisi hänen olla P ort- kuin Mrs. Savolakin ovat vlranomal-' p:nft 0,1 tulipalo tuhonnut useita Kurssien loputtua hankitaan heilie andissa, O re. Jos et itse huomaa näitä rivejä, niin ehkä jo ku kansalai sille lasketelleet valheita. Jotka kalk ' kymmeniä taloja Pietarin laltakan- työpaikat. iotka kalk. nen voisi antaa tietoa hänestä. Asia ki ovat menneet täydestä. Viinat Pu»V?HIa n s Uudessa kylässä. Sa on tärkeä. — N. W . N ELSO N (en t. sanottiin vainajan tuoneen taloon moin on muutamin palkoin Pietaris ¡K u rk in e n ), 116— 4th A ve. So. Seatt le, Wash. vaikka vainaja tunnettiin raittiina ta Systerböckiin vievän rannikkora- miehenä ja Mrs. Savola samana yö dan varsilla sijaitsevissa metsissä Missä on J O H N L U D V IG F A G E R nä tunnusti tehneensä Juomat itse. Ja turvepehkusolssa syttynyt tulipa HOLM ? V iim einen osoite Seattle, W ash., vaan ei ole sieltä tullut k irje i TYÖVÄENTALO PALANUT Kaikki kokouksessa olleet olivat loja. jolta el ole onnistuttu vielä siin vastausta. Lähem piä tietoja hä- sitä mieltä, että tapahtuman yhtey saada sammumaan. I on, , ' ..........<vc»K!Kyian Siikajoen Keskikylän _____ _ ____ I t.v o v ä e n v h -In e,tä pyytää tyttärensä T yyn e M art- dessä on jossain “pukki haudattuna” N E U V O S T O -V E N Ä J Ä N T A L K O IS T A ¡ distyksen ta lo on palanut poroksi ' n iÎ r vCrhn Imin Puo,e* ta D A V ID P A - ja se on kalvettava esiin jos mahol- Talkoot. joita nykyisin oidetään ................~ — — ----------- - - ’ B°* U>t Florence' Wi’- lista. Valittiin komitea, jonka huo kom- I ..............l'TniHIIIIIH||||||HmnnTttnnttttm leksi Jätettiin kerätä rahaa ja pal- ympäri ympar\ Venäjän VenäJän ovat ovat tulleet tulleet kom IB 11 n i S t i SPn rtllfll llXÙOrt löunntnn . ö ~ kata lakimies joka tulisi valvomaau I i?“" ® PU,O’UFen jäsenten velyoi- että tulisi rehellinen oikeuden tu tk i-! ,Udek" ' Jokais(>n kommunistiseen mus. Komitean on myös huolehdit-1 ? “T T 1 k?u,uvan on rangaistua vainajan omaisuudesta om alsm idA -. siksi „.v.i 8en uhal,a o,tava vähintäin kaksi tava vainajan Ne [ 3 kunnes hänen veljensä antaa tarkem kertaa kuukaudessa talkoissa. pidetään joka lauantai 4—5 tuntia 2 pla ohjeita. . kerrallaan, ollen etupäässä puhdis- Jos vainajan sukulaiset tai tutta sekä puunhankintatarkotusta i 3 vat haluavat saada tapahtumasta tai tus- varten laitettuja ja ottavat niihin valnaJudTh lähempiä tietoja niin yh osaa muutkuin kuin puolueen jäse tenä komitean jäsenenä voin vastata net. monta kertaa ollen puolueeseen kyselyihin. kuulumattomat enemmistönä. Albert Suomela. Box 1397, Aina lauantaisin näkee talkoolais- «Anchorage, Alaska. ten suurin joukoin illalla päivätyön Toivotaan Työmiehen ja Industria- Vanhin ja Suurin Suomalainen P a nkkiiriliike Amerikassa sä päätyttyä rientävän talkoopaikoil- listln ottavan edelläolevan palstoil le johonkin Nevan varrelle, jossa he 24 STATE ST., NEW YORK, N. Y. leen. — A. S. suurempien talkoitten aikana soitto » H a a ra k o n tto rit: kunnan vieressä soitellessa innostu 176 N o rth Dearborn St., Chicago, III. 115 C h erry St., Seattle, W ash. nein mielin yksissä tuumin työsken Neuvosto-virkailijat, työn hyvin ¡ „ „ l i . televät. N e o » o » ,o .T lrk .lllJ a t, N. kauppi«. New Y ork..!, pyäh lyy '“"'»J»1- «PPltteet » ty ö lä is« täyttä HALITAAN TIETOJA^ poltteita ja pusersi lopulta ulos 87 gr. painavan kolme ruskuaista sisäl tävän munan. Sen jälkeen se on muninut joka päivä. Menahga Health Home l u o n n o n p a r a n t o la SUURIN Nimileimasimia kumis ta tehdään Toverissa; tilatkaa sellainen heti! Jossa JA on AJANMUKAISIN terveydenhoitoa valvovat T.RI O. O. JURVA —ja— T:R| IDA M. JURVA Uudista lehtesi tilaus Menahga, Mlnn. ajoissa! Porilandin ilmotuksia ....... ............... Willamette Boulevord Sanitorium SU O M ESTA R ahaa Suomeen JJ A A S:mhaa n y t . . • ( a ) D o lla r is ta K u r s s i« HUI tL FREmONT .t .r i.i« ^ „ , pii^ ttiin j . .¡¡koi,.in. ASUNTOA „ RUOKAA H H R i l i I M W o ° d ' * ’’ n HURUL1N - 42 Su - ; ¡—; K . . P O R T L A N D . O RE. SUNNARBORG S U O M A L A IS E T H U O M .! -:- Miesten ja Naisien Räätäliliike almistan pukuja $50.00 ylöspäin. ensiluokan työ. j 4 Park S t Union liike ia H* J A C KSON Portland, Ore. NIELSEN & LUNDBECK Seattle, Wash. S......... . . . . H a n n u la n a. W ii.it .e n In h a»li».* p a iv ln ä . | | 6 — 4 A ve. So. P erjan tain a, t. k. 1 t. k. 2 3 : “ T Y Ö V Ä E N 24 p ä i- J Y L IO P IS T O T RUN. P IE T A - PAIKKAKUNTIEN PIKKUILIW0TUKS1A Työväen yliopisto Pietarissa on a- - o. Pendle- lottanut työskentelynsä. Se tulee ie k ,..„ 6 " 'k .^ .p*i.“ 5uuk™ , . : : k“ : k.’ L r n“ 8 s k" ta p" v n tonissa. O re ., sekä Diam ondvillessä, j valmistamaan pääasiassa neuvosto- ou » 2 .0 0 rivi I , u „ k . „ j . | , . . . l i ,7 .5 0 ku u k , „ . i y h d T n T u u m .T 'X ,',',' Rock Springsissa, Superiorissa ja H ä n - työntekijöitä sekä maaseutua että ----. — . ..... natsa, Wwr, yo kaupunkeja varten. Sen jälkeen kun vallankumous on tuonut työläisille- SLOOPIN V arietyka u p p a , 373 Com'1 HIERONTAA AMUNDSENIN LAIVA TARTTU kin tilaisuuden tietojen hankkimi antaa W m . Gosman, 104 A »to r St. L Ä Ä K Ä R E IT Ä seen, on tällainen laitos varsin ter NUT JÄIHIN. PLLT A ‘ 7 " ,H y v ,ä *‘iö ri ••■Pi® ja vetullut työväestön sivistvspyrkimyk «SRATTLE. Wash - Alaskasta tu- 8,en kohottamiseksi. Be onkin jc V E R N E R L A G U S , suomalainen l i i kuivia laudan paloja aina saatava ka ri, Scandinavian A m erican Bank __ ...n a ita ,, tilauksenne Peter M na. A n takaa A la - lee tieto, että kapteeni Roald Amund- valmistanut edellisinä nenin laiva “Maud“ on tarttunut jäi- naan Buuren joukon työntekijöitä ?iin 829. Enoch E. M.thison, lakimies, kuons tttttntiiiiiiiilnnH ntniriinuuiiiiiiiiiUtä vana G am ie lähtee takaisin New Y o r- ltiin. pysähtyen K O ^ ? P AtL^ V - U°,MALA,NEN LE»PUR1. m .. ,* A A LEIPÄÄ JA KANELI-KORPPUJA M yym m e myöskin parhaita A laskan suolasill.ä. K o keilkaa liikettämme 109 r e n f r a . CAMP ONE SODERGRENIN BOARDING HOUSE KOTILÄÄKKEITÄ PARHAIN RUOKAILUPAIKKA mennessään «Kntt» :i micmi»»muunuu»nnm3u männälle, hyvästelemme ja poistum me. Saavumme klubitalolle. Semmoi seksi on muodostettu jonkun kreivi Kleinmlchelln entinen huvila aivan Nevan rannassa. Klubilla on m. ra. Joka arki-ilta. joko konsertti, tai elä vät kuvat vapaalla sisäänpääsyllä le pokodissa olijoille. Siellä järjeste tään my08 kilpasoutuja y. m. urhei luja. Rivi veneitä seisoo rannassa ja saa niitä lainata klhbln järjestä jältä, joka hoitaa klubin asioita. tiloja kuitenkin on vähän, tehtiin kiinteä päätös, että jokaisen oleske luaika on 2 viikkoa, vaan harvoissa tapauksissa myönnetään poikkeuksia. Nyt on jo saapunut työläisiä. Jo- katselle työläiselle maksetaan lepo ajalta täysi palkka ja Petrokommu- na on suostunut siihen, että asiano maisen elintarvekorttia saa sillä ai kaa käyttää hänen perheensä. 303 Spexarth Bldg., A storia, O re SUUTAREITA R A V IN T O L O IT A o . j a MSA — 275 W . Bond St. VICTORSONIN RAVINTOLA Union , ____________________ townlssa on paras ruokapalkka ! AJATTAKAA PARTANNE ja leik kauttakaa hiuksenne Huttusen Ä VALOKUVAAJIA . «’ähkösen napassa Unlontownissa. M ODERN PHOTO S T U D IO , 523 Com m ercial St. T el. mistaa hyviä kuvia. SAUNOJA Suomessa korkeam m an suorittanut 1093. V a l a u t o m o b iil ia v u o k r a t t a v a n a CHAS. LAURU, A ju riliik a . KANSALAISET HUOM' TUPAKKAA Toivosen liikkeessä 781 Mississippi A ve., P O R T L A N D , ORE. H U O M l M akeat keekit, kahvit ja tupakat, y. m. makeisia, virvotusjuom ia sekä ruo kaa saatavana. ROSLUND & HEILALA 252 Everett St., Portland, O re. j JO H N TU R N E R s u o m a la in en E. KUNKEL J A L K IN E K A U P P A r ä ä tä li M IE H IL L E JA N A IS IL L E lähellä W ashington „ t ree1 *®- — Phone: Broadway 990 PORTLAND, OREGON. Täysi varasto miesten, naisten ja lasten jalkineita. 783 Mississippi Ave., Portland, Ore. P A R T U R I John Pesola Ehdottomasti hyvä työ. U N IO N S A P P A Pallohuone £ 1 a HA w , L / ^ IKAAR1T- TUPAK KAA, VIRVOTUSJUOMIA, Y M portlan B. M‘..... ippi f e CON. NISKANEN & AHO tutkinnon Hieroja ja Sairasvoimistelija on saatavana PORTLANDISSA 252 Everett St. PORTLAND, ORE. 793 Mississippi Ave. PORTLAND, OREGON Puhelin FARMILLE AIKOVAT HUOMATKAA! Suurempia ja pienempiä maita, ee- Ruoka, kuten muukin hoito on le ALBERT POHJANTÄHTI 514, Asuntoon 772-J. I „ kaupungin taloja ja iotteja m yy »ttaa vastaan sairaita 272 Duane St., pokodissa kaikkialla yhdenmukainen: tävänä Oregonissa sekä W'ashingtonin i ja 7 kadun välillä, A storia. Pu- H IG H W A Y EX P R E S S TÄ ajetaan aina Leipää jaetaan jokaista kohti I in ä o “““ *r7.“°i -5 i valtiossa. M onivuotinen kokemus. Knappaan asti sekä puita ja kolia Siinnuntai-lltasln esitetään saarella naulaa päivässä. Aamiaiseksi, joka i c A 11 M A Tupakkaa, makeisia, virvotusjuo a L bert harala . kaupungissa. — F ran k Johnson 69 oepperanäytrtksiä ja baletteja sitä , syödään klo 9, tarjotaan kahvia, lei-i 5 A U IN A mia ja kuumaa kahvia, aina saa 79314 Mississippi A ve., Portland, O re. W . Bond St. Puhelin 666-J. tavana. varten rakennetussa ulkoilmateatte- paa, 14 naulaa voita ja joko juustoa. käytettävänä tiistaina, keski- ¡V a n h in suomalainen liike lännellä ri*«a Teatteri on rakennettu haus-1 raunaa tal kalaflleetä; päivälliseksi, ‘ i nhko?a* lauantaina, KONEPAJOJA kello I — I l j. P- P- HOWELL & SON. l«a»tl ja käytännöllisesti; katsojalava 1 klo 12—2, ruokaa ja kahvia: Il A U T O J E N K O R J A U S T A — teh d älr 777 Mississippi A ve., P O R T L A N D IL A IS E T HUOM! huolellisesti ja nopeasti. — Sand lammen rantaan ja näyttämö orkes- iälliseksi, klo 5—7, samaa ruokaa RAATÄLEITÄ PORTLAND, OREGON. Vi k „ G ,r a « e’ 233 T a y lo r St. — Mi» Suosittelen uutta Jalkine-korjaus- »erisljoineen muutamia metrejä ulos kuin päivällä ja klo 9 111. teetä, lei i _____ autorenkaita liikettäni. Uudet ajanmukaiset ko rakennuksesta pienelle saarelle: ! paÄ, joko Juustoa, munaa tai kalaa , j m n e & HEIMO räätälit 122— Ib cheil --------^ or®nk«»ta myydään. myydään._______ neet. — Ehdottomasti hyvä työ. taustana metsää ja pensaita. Ket- j* puoli pulloa maltoa; jos mieluuni katu. Puhelin 1048. ’ ia k<» etröt* tehdUn hae Victor Mickelson «Jalavalle mahtuu noin kaksi Ja min haluaa maidon aamulla k a h v i n -------------------------------------------------- kettela*’ ?! P' at,D raut° ia Ä ba* 785 Mississippi Ave., Portland. Ore. Puoli tuhatta, mutta avajaisjuhlani- j kanssa, voi sen saada. Ruoka v a l- O H N MÄKI, RÄÄTÄLI U niontow ueita porataan JaMoUa’^ — Hieroja ja Sairasvoimistelija »uukstsaa kerrotaan olleen viisitu mistetaan ja tarjotaan jokaisessa ko- nissa. v a lm iita * p u ku ja naisille ie Welding & Machine Works, 453 Tay ottaa vastaan sairaita klo 9— 12 ap. hatta henkeä. Sisäänpääsy on kai dissa erikseen. «nielulle. V a a V tte ita puhdistet r“ - j aa tte ita puhdistetaan ’ ia ,m* A A.TG. Puhelin 327, Astori*. - Ore M u illa tunneilla sopimuksen Kunnalllslaiturin kohdalla. kille vapaa, myös kaupunkilaisille. . . . _ . ------ mu- iLepokotiasiaa johtaa nyt järjestely- «rässätäln. 224 T a y lo r A ve. ka an. O2> Emerson st., Portland. Näyttämöt alkavat klo 8 I. p. töiden aikana n. s. järjestävä esi- ~ MYYTÄVANA palveltuaan Y h d ysvaltain meriväes- Ef-ikuntalalolla tapaamme päivys- kunta, Kunta, joka joxa on sotilaallisesti kokoon- kokooii - f ZkCZ* A R l ä t/Z A t ä sä ham m aslääkärinä on nyt tavat tärän jäsenen ja hän antaa lähempiä pantu ja jonka puheenjohtajana toi- j tavissa : K U N T A R V IT S E T T E — huonekaluja, tietoja lepokodin Järjestelypuolesta. ! mll Venäjän Kommunistisen Puolu- Room 405 Morgan BIdg. uunia, astioita, e rittäin kin sellaisia, RÄÄTÄLI 792 Montana Ave., Portland, Ore. Tallä saarella on noin 70 huvilaa. I een Pietarin Komitean sihteeri tove- jotka ovat sopivia ruokataloihin, niin PORTLAND, OREGON MRS. AMANDA WEST muistakaa käydä tarkastelemassa mei- ’otka kaikki, sikäli kuin ehditään, ri Sorin. Kun järjestelytyöt on suo-.: T u n n i t : 9 — 12, I ---- 4:30 ja so M IE H IL L E JA N A IS IL L E . kello 3:lta iltapäivällä. r ^ . , . r ? ? nipuo*1,ta varaetoamma. — pimuksen mukaan. tulevat järjestettäviksi lepokodeiksi, ritettu, luovuttaa esikunta johdon si- F IN N IS H M E R C A N T IL E C O . 1377 F ran klin A ve., Astoria, Ore. avoinna Perjantaina ja Lauantaina A’ attuna on jo 25 ja niissä asukkai tä varten valittavalle toimikunnalle. Puhelin: Main 8338. K A IK K E A sähköalaan kuuluvaa työ- ■ ta noin tuhannen. Slestarjoella on . Kiitämme tiedoista ja jätämme hy- ! tä tehdään halvalla ja huolellisesti. n Soft Pietarhoviin. Oranienbaumiin västi virolaiselle oppaallemme, jo lle 1 PALLOHAALIA Westersund ja Custafson. — 213 W . j» Lugan aseman lähelle niitä jar- me puhuimme suomea, mutta Joka Jätetään myös. Lisäksi on suunni- meille puhui viroa, silti ymmärsim -LUBIN PALLOHUONE, *••>»> a k Bond St. . .. , kerrassa; virvo kkeita, tupakkaa i ------- -- leima järjestää talvikuukausia var-, me toisiamme mukiin menevasti. Syvä, p. | i Opöy a it. s »ellä tavatäa» 'en lepokoteja muutamiin keskikau Pitkin puistikkoista tietä me pa . ■ ,----—— -----7~Z2— ~ RUOKATAVARAA 252 Monroe St., Vancouver Ave. Kulmasaa. itu-erin ».1 it.t ™ . t- _ . . , , , , ■ . IIKANNE kuluu hausklmmtn kun V TAYLOR GROCERY CO. m yy kai PJ-rin taloihin Pietarissa. laamnie takaisin kaupunkiin päin., lefte Coiumbla Pool Haalita. Tw Ottakaa William Ave. (W. A.) tahi Russel- . kenlaista ruokatavaraa päivän hai Shaver (R. S.) katukaara Monroe kaaulle. Lepokoteihin pää.<y on järjestetty Puiden välistä vilkkuu Nevan tällä taa katsomaan vun piin hintoihin. Varastom m e oa pinta, -«.11« 1 0 - kertaa harvinaisen tyyni pinta. E- Puhelin: Woodlawn 276 — Portland, Ore. ehdottomasti tuoretta. Tuomina ti Ammattijärjestöjen välityksellä liukuu vene hiljaa eteen- lauksenne kotiinne vapaasti. — 233 ’‘Ann suosituksen perusteella. N y t dempänä ----- - THE MINT Taylor A ve. Puhelin 1090. kun tiloja vielä on vähän, on kotei- P*I°- 2 50 T a y lo r Avo. — Pallohuone. T u p akkaa ja virvokkeita. kin otettu työläisiä vain epäterveeni-1 Vastaamme soluu väkeä, lepokodin °V ?IiiAsR\ 4 C®” k lt®Iakauppa, eo »inomiltl ammattialoilta. Sitä mu- i asukkaita ja kaupunkilaisia He me Useaaä Hellbergta ^»teekklraken kään kuin tiloja tulee pääsee muita-1 nevät ulkoilmateatteriin katsomaan unisessa, ao aosittelee yleisölle uutta uutta LIHAKAUPPOJA -**—■ au ieiee yleisölle Hän menestyksellä hoitaa Reumatismia, Lannetautla, kalkkia Her- A IN A T U O R E V A R A S T O k a ik e n la l.- p ^ i 04* 0 ensilaok*n rookatavaraa kin. Ensi aluksi kun kodit avattiia. "Ruhtinas Jegorin” esitystä. r£°=lUl8ia tauteja. Antaa erikoishoitoa Siitinelimille, Iho M k t^ Z “ ' * O' e ," " , I J*"‘*mme °-” t ra” n" ' m .“ i Ä . j . ° w S .'.“X “ . , t . ’ : taudeille, Paanahalle ja Kasvoille. Eläkkeenä hän käyttää haude- r komitean välityksellä niihin neo kävelystä, mutta mieli on virkeä. On noja ym . _ Puhelin 499. — Astoria helln M l- Uniootoinx. kylpyja. teetä jota valmistetaan puiden kuorista, kasveista ja kas vien juurista kuten indianlt. Ne täydellisesti puhdistavat veren v°stotyontekljöltä. Nämä — suurin! nähty paalnen vallankumouksen saa- m **, M arket. 254 T a y lo r A ve., As kasvattavat voimakkaat hermot Ja lihaskudokset Naisten taudit Ora. E^ ”#'JREITA entisiä porvareita — viihtyivät vutuksista vutuksista. Oivallinen näyte siitä, toria. to ria. O re. ha.vaukset ja verenmyrkytys parannetaan. Teidän ei tarvitse pelata missä merkeissä kulkee vallanku- „ -------------------- .i» RiITA leivoksia oa nHs*a mainiosti ja pyysivät piden- .saavanne yskää sateisina aikoina. — Raajarikoille ja vanhoille nvstä oleskeluunsa liäkirintodiatuk- ihmisille annetaan täysi hoito. Vapaaboltoa köyhille keskiviikkoina. »elia jopa puolitoista kuukautta. Kuu työ. - Pietarin “Vapaudessa O. M j 4*4 Aatoriaaaa. Koettakaa. j »309 Frankin» Ava. 1043. 1,000 todistusta vaadittaessa. (' Portlandilaiset huom.! Selma Jokela - MeCone Dr. Toivo Johnson U LAK 1 A AV OLA SAUNA Herbal Sanitarium MRS. DR. WHEATLEY HOWE Indiani Tohtori