No. 201
PERJANTAINA, ELOK. 27 P— FRIDAY, AUGUST 27
BOLSHEVIKIT LIEVENTÄVÄT
EHTOJAAN
(Jatkaa eoaimiiaetti «im ita)
Ostrolenka puolalaisilla
VARSOVA, elok. 27 p. — R inta
man keskustassa puolalaiset ovat
Tallanneet Ontrolenkan. Stavlakin ‘a
Koison Ja ovat parhaillaan marssi-
nu-ta kohti Osaoviecia.
RteUaaä
puolalaiset ovat vallanneet taktesin
Prublesxonln.
lä h e llä Lembergiä
oleva 6<>:» punainen divisioona pe
rääntyy kaakkoista kohti.
Suuria venäläisiä reservijoukkoja
kerrotaan kuletettavan
eteläiselle
rintamalle.
Puolalaisen
kenraalin
Mailerin kerrotaan saaneen tietoja,
että bolshevikit ovat kulottam assa
p-^rvi joukkoja myöskin pohjoisella'
rintamalle.
Venäjän neljännen arm eijan Jät
teet, Joilta Kolnon seutuvilla eden
neet puolalaiset sulkivat peräänty
m istien. ovat onnistuneet aukaise
maan itselleen tien itään kymme
nen tuntia kestäneen taistelun jäles-
t*. »anotaan täällä annetussa vlral-
Ilsessa lausunnossa
Neuvostojouk
kojen onnistui uudelleen jä rje ste t
tyinä aukaista itselleen tie ulos sa
titnesta, johon olivat Joutuneet, m ut
ta viim eisten tietojen mukaan Ruo
an neljäs arm eija, joka on monl-
lukuisempi, on ne saartan u t uudel
leen.
vankia ja yhdeksän tykkiä ja Bjo-
lostoklssa 7,000 vankia ja 18 tyk
kiä. (?)
Vankien joukossa on yksi
punaisen divisioonan komentaja.
Puolan rauhanvaltuuskunnan joh
taja
herra Dombskl on kutsuttu
Brest-Litovskiln neuvottelem aan Puo
lan hallituksen edustajien kanssa.
U lkom inisteriöstä tiedotettiin tä
nään, että puolalaisten rintam alla
saavuttam at voitot eivät ole saaneet
aikaan m uutosta Puolan suhtautu
m isessa rauhankysymykseen ja että
Puolan edustajat Minäkin konferens
Rintam an k eskustassa puolalaiset »issa koettavat kalkin keinoin saada
ovat saartan eet viidenentolsta venä verenvuodatuksen päättymään.
laisen arm eijan.(?) Multa neuvosto
Punaiset lieventävät ehtojaan.
joukkoja on uudelleen keskitetty eri
LONTOO,
elok. 27 p. — Venäjän
palkkoihin ja ne tekevät hyökkäyk
neuvostohallitukselta
saapui tänään
siä puolalaisia vastaan tarkotuksella
vastaus m inisterineuvoston presiden
m urtaa heidän rintam ansa.
tin A. J. Balfourin. noottiin, koskien
Lomzassa puolalaiset o ttivat 2,000 Venäjän Puolalle esittäm iä rauhan
Suomeen
3 5 .0 0
Sir
Hedman, Hornborg & Co.
New York, N. Y.
NKW YORK, elok. 21 p. — Vain
sen syyn takia, että hän on I. W.
W, liiton jäsen, vaikkakin on asu
nut tässä m aassa 11 vuotta, on
ruotsalainen työläinen Roland Sa
muelson karkotettu
kotimaahansa
hallituksen
siirtolais viranomaisten
toimesta.
, Hänen lakimiehensä Rose W eiss’in
lausunnon mukaan on karkottam inen
tapahtunut suoranaisesti vastoin työ-
sihteeri P ost’in ennemmin antam aa
vakuutusta, että I. VV. W. liiton jä
seniä ei saa karkottaa m aasta yk
sinkertaisesti siksi, että he ovat T.
W. VV: n jäseniä, koska Järjestö ker
ran on tunnustettu "lailliseksi’’ jä r
jestöksi.
Syynä karkotettua vas
taan on se, että hänen kerrotaan an
taneen I. W. VV: n laulukirjan erääl
le provokaattorille ja samalla lausu
neen. että presidentti Wilson ei tie
dä mitä hän tekee.’’
Oitaessanne pilettejä Suomeen m uistakaa että olemme vai-
«’S S M w S t a “ “ " * ,iojoi“ e
englannin
Finland Steamship Co. Agency
(Ainoa Suom alainen Pilettiliike New Yorkissa)
*
N e w Y o rk , N . Y.
P AIKKAKU HTIEH PIKKUILMOTUKSIA
IL M O r U S H IN N A T : — • K e rr a n ju la ia tu n a 3 sen ttiä sana.
A lin h in ta
50 tenttiä k e rta . — llm o tu a p a n n a a n 6 k e rta a leh teen joa 5 k e rra s ta
maksetaan. —
P a la ta tu u m a m aksaa 7 0 senttiä k e rta ja p an n a an
«Am
k e r‘ Ta J ° ' 5 , k e r r a tta m a ka etaa n . — S e i.o v a t ilm o itu k .e t
on $ 2.0 0 riv i k u u k a u d e lta , e li $ 7 .5 0 k u u k a u s i y h d e n tu u m a n a la lta
375
Coea'L
PLUTA.
—
H y v iä " fo r i a läp iä ” ja
laudan p a lo ja ain a saatava
A n ta k a a tila u k s en n e P e te r A la
WERNER L A G U S , « u o m a la in e n l ä i na
kän, Scandinavian A m e r ic a n Bank ta lo lle , ta i s o ittak aa n u m e ro lla 3 6 5
Bldg
T u n n it: 10---- 12 ap., 2— 4 ja
E - M athiaon, lakimies, huone
7— 8 ip.
T e l.: K o tiin 5 4 9 , K o n tto
305
Spexarth
Bldg., A tto ria , O ra
rim 829.
k u iv i a
JOHN W
L A N D E S . D . C .. E lla G.
Jone«, D. C ., C h iro p ra c to ra (S e lk ä
ranka-kirurgit). — P u h e lin : K e n w o o d
745.
7509 Sunnyaide A v e ., S e attle,
^»»k- — O tta k a a G re e n la k e k atu -
vaunu No. 20.
AJATTAKAA PARTANNE Ja lalk
tauttakaa hiuksenne H uttusen A
Kähkösen «spassa Uniontownissa.
RAVINTOLOITA
VICTOR80NIN RAVINTOLA Union
tow nisä» on parai ruokapaikka
uAAKARElTA
L Ä Ä K K E E T Ö N D r. Jay T . B a n g ., k ä -
aih.-erontaa.
P u h e lin 1 2 2 5 . — 5 4 0
C o m m e rc ia l St.
V A L O K U V A A J IA
H IE R O N T A A
antaa U ’m. G o im a n , 10 4
A s to r
St.
MODERN
PHOTO
C o m m e rc ia l
m istaa
h y v iä
St.
S T U D IO ,
T e l.
523
1093.
V a l
k o rk e a m m a n
s u o ritta n u t
tu tk in n o n
Hieroja ja Sairasvoimistelija
ALBERT POHJANTÄHTI
AUTOMOBIILIA VUOKRATTAVANA
C H z \S .
514,
L A U R U . A ju r ih ik a .
A s u n to o n 7 7 2 -J .
H IG H W A Y
ottaa vaataan s a ira ita 2 7 2 D u a n a St.,
8 )a 7 kadun v ä lillä . A t t o r ia .
Pu
htiin 1089. — M y ö s k in
SAUNA
jlnton k äy te ttä vä n ä tiis ta in a , k e s k i
viikkona, p e rja n ta in a ja la u a n ta in a ,
ksilo I — n it p . p .
RAATALEITA
P u h eita
E X P R E S S '1Ä a je ta a n
K nappaan
asti
kau p u ng issa.
W . Bond St.
sekä
p u ita
ja
ain a
kolia
—
F ra n k Johnson.
P u h e lin 6 6 6 -J .
69
«.
A U T O J E N K O R J A U S T A — te h d ä la
h u o lellisesti ja nopeasti. —
Sand
v ik G a rag e , 2 3 3 T a y lo r St. — M u
chell a u to re n k a ita m y y d ä ä n .
heimo , räätälit. 122— lv
PSaaälaän.
224
T a y lo r
A va.
TUOREITA suomalaisia leivoksia o&
aina saatavana Home Baking Co
K oettakaa meidän tuotteita.
PALLOHAALIA
h aalia ah.
keiraiaa virvo kke ita , tu p akkaa >
^ • ‘ ^pellopöydät.
Sialla tavataan
^IK a .NN b katuu hausklmmln kun U
‘«tta Colombia Pool Haa Ute. Ta
*** tn 'maan.
F ra n k lin
A ve.
P u h e lin
p « m . dän m onipuolista varastoam me.
F IN N IS H M E R C A N T IL E C O .
‘ Taylor Are. Taikaa kuluttamaa1*
K A IK K E A s äh kö alaan k u u lu v a a
•^naUanae meille.
T .y lo , A v . . —
_ _ ‘ "Pekkaa
ja
"
P . llo k u o n .,
virv o k k e ita .
~05C4Ä PAAVOLA
RÄÄTÄLI
M IE H IL L E J A N A IS IL L E .
^2'
^
^ f* n k lin A v e ., A s to ria .
räätäli
tn»/ k* 2 ^ * *
hu.
O ra .
* m *»*aMHni kuuluvaa
puhdistus
•nko.xU na.
S. Hakola,
Baylor Ave.
ja
k o r-
U niontow n.
tä
teh d ää n
W e s te rsu n d ja
h a lv a lla
ja
213
W.
Bond St.
RUOKATAVARAA
T A Y L O R G R O C E R Y C O . m yy kai
kenlaista ruokatavaraa päivän hai-
vim piin hintoihin.
Varastom m e oa
ehdottom asti tu o retta.
Tuom m e ti
lauksenne k o tiin n e vapaasti. — 253
r aylor Ave.
1— 4 :3 0
Puhelin 1090.
OUNNARY A CO., käteiskauppa, en
tlaeaeä Hellborgte apteekklraken
Dukseasa. aoeittelee yleisölle uutta
rarastoaan ensiluokan ruokatavaraa
Palvelemme tältä parhaan kykymme
mukaan. Käykää katsomassa. Pn
heite ML Untoatorm.
FINNISH MBAT MARKET, Untoa
toim issa, oh paras palkka ostaa 11
haa Astorlassa. Koettakaa.
ja
.0 -
p im u kaen m u k aa n .
P u h e lin : M a in 8 3 3 8 .
ED. NELSONIN
PALLOHAALI
ILWACOSSA on paras paikka ku
luttaa joutoaikansa.
WYOMING KFYPORT M-
Käsittelee ensiluokan
r u o k a ta v a r a a koh
tuullisilla hinnoilla.
k iin a l a in e n
k , a , s v | s l ä ä k ä r i
LUONNON LÄÄKKEITÄ
E i le ik k a u k s ia . E i m itään
m y r k k y jä k ä y te tä m eidän
, erinom aisissa
lääkkeissä.
, /
*® lm is ta m m e lääk ke e m m e
u ris ta , kas
1 K iin a laisis ta ju
ntnrisf®
veistä, nupuista ja k u o ris
ta , suu rin osa näistä ovat
tu n te m a tto m . tä m ä n m aan
lä ä k e tie te e lle .
Lääkkeem
me o vat v alm istetu t lu o n n on kasviksis
ta, ja o vat ne v o ito k k a a s ti p a ra n ta
neet v atsa viko ja , p ä ä n k ip u ja , k a ta rria ,
k e u h k o v ik o ja ,
re u m atis m ia ,
h erm o -
v ik o ja , veren h e ik k o u tta , m u n u ais tau
te ja , naisten ta u te ja , y . m .
K a ik k ia m iesten ja naisten ta u te ja
h o id etaan .
M . H E E W O C H IN E S E
M E D IC IN E
COMPANY
2 0 8 James St., 2 n d A v e n u e n kulm assa
P erustettu 1 9 0 3 .
SEATTLE, W ASH.
af
MYYTÄVÄNÄ
Ä .
p u u ,. _
KouTaptllerit o h o nyt nauttinut Ja voin tellU
rtknnttsa, e t t l lääkkeenne on ehdottoniastl i".
« S . sillä olen nyt täydellisesti terve In k y v a S
T id e la n d i ja y lä n k ö m a ita .
L a a d u l coinnisM , Ja cb n « eittänyt sitä muilbAbi tow
rulii. ui.
Kunuloituksi 11a,
Uvrnun Hill.
taa n ehd o tto m asti p a rh a ita . L äh e m p iä
e>
s,Tna,
t
kM.
tänöin
kaakauden
MSkemää-
tie to ja a n ta a :
a,T
käyttöohjeet
C H A S . H E IM O .
i v Ä J L « . 1" '““ ’ “ '
tuui>
(3 0 )
Q U IN C Y . O R E G O N
(x2)
H ALUTAAN
N ain e n k irja n p itä jä n ja jf ila k ir jo t -
ta ja n toim een. T ä y d e llin e n lu o m e n -
ja e n g la n n in k ie le n ta ito vaaditaan
seka
p ik a k irjo tu s ta i*o
en g lan n in
k ie le llä . K irjo tta k a a osotteella:
HUOTARI & CO.
Bo»
203,
A b e rd e e n .
V ..U P S I«
H .,..
*
r a n k k ia .
A b e rd e e n ,
L IQ N E L L CO .,
M e n e te ty t h a m p a a t.
Jos o lette m en ettän eet h a m
p aita n n e , n iin teidän tulisi k ii
re im m ite n saada uudet niiden
tila lle .
l e ette v o ittaisi k ilp a
juoksussa jos toinen ja lk a olisi
poissa.
M yö s kä än te ette voi
täydellisesti syödä a te rio ita jos
.
on p u u tteelliset h am p aat.
S IL A U S J A L IIT E T Y Ö
(C r o w n s and B rid g es)
1 - ,T a k a Tm m e . ^ e ik e n
työ m m e
k irja llis e s ti. —
Tässä konttorissa
kaikki silaus- ja liite ty ö tehdään pysyväistä. M e illä on erikoiakoneia-
to Jolla teem m e k o rja u s ty ö m m e ja h am paan n e tu levat aivan yhtä
hyviksi k u in e n n e n kin . — N e u v o tte lu ja tarkastus vapaasti. — H in
n at m itä k o h tu u llis im m a t.
DR. DORFNER
M in u n m e n e tte ly ta p a n i on n y t sama k u in se o li vuosia sitten että
in n u * » ! b in t o ja
h uom ioon
o tta m a tta .
Siipisadon aikana
T eid än kananne tarv itse v a t m ahdollisim m an
ravitsevaa ruokaa voidaksensa p äästä pian tä y
siin höyh en iin sä, eikä tu o tta a ta p p io ta m una-
tu o ta n n o ssa k äy ttäm ällä kolm e k u u k a u tta sii-
pisatoon.
Molting
avustaa teid än k an o jan n e kasvattam aan ta r v it
sem ansa 8,000 h ö y h en tä ja te tu le tte olem aan
y k si su o sitte lija tälle erinom aiselle tu o tte elle .
Älkää antako m inkään estää te itä k äy ttäm ästä
tätä seosta.
Se ta rk o itta a rahaa task u u n n e.
K u u lk aa m itä täm ä m ies sanoo:
M e veim m e kolm en vuoden ikäisiä k an o ja läp i siip i
sadon kuudcssaky mmenessä päivässä ja
saim m e ne
tu o ttam a an enem m än k u in n u o ret k an am m e.
T u le m
me ain a suosittelem aan seostanne." — L a y m o re P o u ltry
F a rm , L yn d e n , W ash.
T eid än k au p u n g issan n e
k äsittelee tavaroitam m e.
on k au p p ias jo k a
L illy s Lice L iq u id ja L ice P o w d er tulee s elv ittä
m ään syöpäiäiskysym yksen teille.
V a a tik a a n iitä . Jos
ei k a u p p ia illa n n e n iitä ole, n iin k irjo itta k a a m eille.
THE CHAS. H. LILLY
COMPANY,
Seattle
Y a k im a
P o rtla n d
E llensburg
W a p a to
S u p e rio r, W la
ASIAMIEHET!
SEKÄ PUKUJEN TILAAJAT LUKEKAA
K O SK I Räätäliliike
Valmistaa ehdottomasti parhaat puvut, paltot ja sadetakit.
Takaa työn, sopivaisuuden sekä tyydytyksen.
Leikkaa pukimet tilaajan'mittojen ja hänen vartalonsa mukaisesti.
\ almistaa ajallaan huolellisesti joka tilauksen kaikkiin eri muoteihin.
Neuloo vahvalla silkillä neuleet.
Korjaa pikaisestsi kaikki tilausvirheet.
Palauttaa rahat erehtyneille tyytymättömille.
Tekee UNION työtä, varustaen valmisteet UNION leimalla.
Kehoittaa tilaajia kääntymään asiamiestensä puoleen täydellä luot
tamuksella.
Ottaa lisää toimivia asiamiehiä
W ash.
Taka* kaikki lupaukset CHICAGO VALTIO-PANKIN luottamuksella.
Räätälit Huomatkaa
E n s ilu o k a n T e k in te k ijä saa pysyvän
ty ö p a ik a n .
L ä h e m m in :
HERM AN SALOM AA.
5 45
N o. T o w e r A ve.
C E N T R A L IA .
W A S H IN G T O N ,
(3 0 )1
KOSKI TAILORING CO.
4 0 — N. WELLS ST.
*
W ash.
O n yleensä tu n n e ttu a että m e
n ettely tap am m e
ovat eh d o tto
masti k äy tä n n ö llis iä y h tä h yvin
k u in
ne o vat k iv u tto m ia k in .
O le tte usein k u u lle e t k iv u tto
masta ham m asten ko rjau ksesta
ja n iin m o n ta ihm istä on ju u ri
täten jo h d e ttu h a rh a a n että he
tuskin enää uskovat sellaista o-
levan olem assakaan.
Jos olette
h erm o stu nu t ja uskotte että ette
voi kärsiä n iitä tuskia n iin tu l
kaa
silloin
suoraan m eidän
k o n tto riim m e , ette tu le e re h ty
m ään.
— I.lrnellln Apteekki ÖD ennrln—
— Suoni. Ajitcekkl TMy»Yallol.M»_
P*
H .y e .
Kivuton Hammaslääkäri
raioc«Aile, Mich.
‘" r* S» A- Llmicn, Suprrior, \VJ».
HYVÄ FARMI
MYYTÄVÄNÄ
W ASH.
P. O . P IE R S O N
BOSTON DENTISTS
(A le x a n d e ria
t n n ? n M
URHO JOHNSON
Ilwaco, Wash.
BOLSHEVIKIT LÄHETETÄÄN
KOTIIN
LONTOO, elok. 25 p. — Otsakkeel
la ’’Bolshevikit lähetetään kotia"
kertoo ’’Times", e ttä loput noin
4,000 m iestä niistä Ranskan rin ta
*a’va“ !«v>»t M’itta verta, pols-
malla olleista venäläisistä joukoista, :
K**Pe u ‘1*n » P ä a n s iry n Ja E lo tto m u u -
jion,
seka
kaikki
muut taudit jotka jo litm .it
otka Venäjän vallankumouksen puh
hermostosta,
liiallisesta työnteos-
jettu a kieltäytyivät enempää taiste t4. Mii., joista vioista johtuu
taas väsyttä
vä
tunne
ja
voiman
puute
ruumiissa
lem asta saksalaisia vastaan, lähetet
Llgnellin rautapillerit ovat helppoja
tiin M arseillesta t.k. 21 p. Neuvosto- nauttia ja lisäävät ruumiin pumoa ja voi
maa verrattain lyhyessä ajassa.
J
Venäjälle.
r<utft näette mitä crackin potilas ¿anoo:
—
ty ö
huolellisesti.
G ustafson, —
9— 12,
1 04 5.
WEST END »m«,
THE MINT
BHRLLV, elok. 26 p. — Sen jäl
keen kun alkuperäinen lakiehdotus
oli syrjäytetty on valtioneuvoston
käsiteltvänä uusi ehdotus maanpuo
lustusta koskevaksi laiksi. Liittou
tuneiden vaatim ukset on tyydytetty
lain ensim äisessä pykälässä, joka
kuuluu: Yleinen asevelvollisuus on
poistettu
ja
kaikki päinvastaiset
m ääräykset kumottu.
K u u d e n k y m m e n e n e e k k e rin fa rm i, jo s
ta 2 0 e e k k e riä on a la m a a ta ja lo p u t
m a k im a a ta . ■ N e lik e rro k s in e n uusi a-
MYYTÄVÄNÄ
su in rek en n u s. jo h to v es i talo o n , paa-
nsan ynnä m u u alle.
H e v o n e n , le h
H in ta $ 4 .0 0 0 .0 0 .
K U N T A R V IT S E T T E — huonekaluja, m iä, v as ik o ita y .m .
uunia, astioita, e n ttä ia k ia sellaisia, L ä h e m p iä tie to ja an ta a o m istaja
J O H N R A IS T A K K A
jo tk a ovat sopivia ruokataloihin. nnn
W A S H IN G T O N
muistakaa käydä tarkastelemassa m ei R O S E B U R G ,
1309
ÄLCBIN P A L L O H U O N E .
YLEINEN ASEVELVOLLISUUS
POISTETTU SAKSASSA
KONEPAJOJA
SEPÄN ja konetyötä tehdään huo
lelllsestl. Paatin rautoja Ja baa
kata.
P u helin 1 0 4 8 .
katteja aina varastossa.
Kaasuko
□eitä porataan ja hiotaan. — Wester»
K> hn mäki . räätäli U m o n to w Welding & Machine Worka. 453 Tay
Puhelin 327. Aatoria. Ore
m»»a, vdlnuataa p u k u ja n aisille is lor Are.
■•ickills.
V a a tte ita
p u h d is te ta a n
ja Kunnalilalalturln kohdalla.
laine
Puhelin: Broadway 118
Portland,
Oregon.
islavat
k u v ia .
SAUNOJA
Saomeaaa
ROCK 8PRINGS,
4" H 1 1 H 11 1 l i 1 1 | n | i | n i | t I , K E Y P O R T .
47—9th St. W.
I. W. W. laulukirja aiheutti
karkotuksen -
P ile tte jä S u o m e e n
5LOOP1N V a rie ty k a u p p a ,
R. W. W ykoff & Oinonen
T u n n it:
(Vanhin Suomalainen Pankkiliike Amerikassa)
5 State Street,
AUTOMOBIILIEN
KORJAUSPAJAN
HYVÄ KOTI
70 e e k k e rin fa rm i m y yd ä än ir t a i
m istoineen tai ilm an .
H in n o itta ja
I m u itta aopim ukaiata «aa tie to ja k ir jo t- M y y n
k o tin i, jo k a
a ija itte e
lähellä
■ tan talla ta i k ä y m ä llä k a tto m a a ta .
I yyn en m e re n
I orpeedo-aaem aa. H y
vä veneaatam a ja 12 e e k k e riä hyvää
MRS. L. P O R K K A
m aata, enim m äkai oaakai puh diatettua.
R- I . Bo» 134
S u u n p u u ta rh a , hyvä v e ti, 8 -h u o n ei-
B R U S H P R A IR IE ,
W ASH
nen u u d en aika in en aaunto, tam m iaet
_____ ___________________________ ( » 2 7 ) h u o n e ka lu t ja uuai piano.
lao oaana,
i h yv aro tu ia ta lehm ää ja 2 k e h o a ,
H l I i n H - 1 1111 t - f y 1 1 1 | 1 1 I I 1, p aljo n m a an v ilje ly a v ä lin e itä , k an ah u o -
h an o ja, hyvä tie. tele fo o n i ja
R Ä Ä T Ä L I I. H IIB A C K A
p o atik u lku .
15 m in u u tin m atka la i
valmistaa naisten Ja miesten vaattet tu rille , 3 laivaa jo k a p äivä Seattleen,
M y y n $ 8 0 0 0 .0 0 , p uolet
ta kohtuuhinnoilla. Vanhat myös si k y y t. 35 c.
litetttn.
kateen , loppu 6 proa. k o ro lla .
K ir
jo tta k a a o m is ta ja lle :
•
110 K . Street
Dr. Toivo Johnson
T ä y d e llä T a k u u lla V a r m im m in ja N o p e im m in
>
OLEMME AVANNEET
FARM I M YYTÄ VÄ N Ä .
t LVu
välitämme
5 State Street
PARHAIN RUOKAILUPAIKKA
PORTLANDISSA
252 Everett St. PORTLAND, ORE.
ehtoja.
Siinä neuvostohallitus sa
noo suostuvansa peruuttam aan vaati
I 1 1 1 l i .H I 1 I 1 H | | i j : | H |
muksen, että Puolaan on jä rje stet
O SC A R K O S K E N
*
tävä 200,000 m iestä käsittävä ase?- +
PALLOHUONE
4
on saatavana
4
tettu työlälsmllllsi. Neuvostohallituk
sen vastaus saapui täällä oleville * tupakoita, juomia Ja makeisia 4
ajanviettoa
4
V enäjän edustajille. He sanovat tä t 4 4 / , N o. 3rd S t.— 249 B.
Couch S t 4
P o rtla n d , O reg o n
4
män myönnytyksen olevan Italian ja
Englannin hallituksien vaatimuksen ■ H - ' n i l l l | | | | | | | | | | H „, , , ,
mukaisen.
e I
Moskovasta saapuneessa radiosano
m assa tiedotetaan, että punainen
ratsuväki on Lembergln rintam alla
p alve ltu a an Y h d y .v a lta in m eriväea-
m urtanut puolalaisten rintam an ja
h a m m a s lä ä k ä rin ä on n y t ta v a t
vallannut Stryin kaupungin. Pohjoi tavissa :
sella rintam alla punaisten joukkojen
R o om 4 0 5 M o rg a n Bldg.
kerrotaan yhä perääntyvän.
PO RTLAND,
OREGON
Rahoja
Sm k.
CAMP ONE
BOARDING HOUSE
CHICAGO, ILL.