Image provided by: Astoria Public Library; Astoria, OR
About Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931 | View Entire Issue (July 21, 1920)
kuturana tekijänä kuin mitä se on talla perukalla nykyään. Pojat ovat tain ottaneet uuden taktiikan asian ajoon nähden. On niin. luovuttu gei jaosta käsityksestä että vankiloi hin menemällä saataisi riistä jä t luo pumaan vainoista ja jättäm ään hei dät rauhassa jatkam aan työläisten järjestämistä. N oudatetaan siis sa- ro3a varovaisuuspolitiikkaa jonka käyttämisestä näm ät pojat antoivat meille aikoinaan “keltaisten" titte leitä Miksi tuplajuun vaikutus taa sen k^vaa, niin siihen on tekijänä »e. että on lakattu vain haukkumas- ------------ kaikkia muita työläisten jä rje stö jä ja siihen sijaan tehdään valistus työtä siellä missä työläiset ovat jo järjestyneitä kuin- myöskin m issä ne eivät vielä ole. Californiasta Marshfield, Ore. GRAYS HARBORIN ILMOTUS-OSASTO Eteenpäin sitä pyritään täälläkin, vaikka vaan hiljalleen. Järjestö n or- ganiseeraaja A. Hyrske puhui osas nuTb,Uk° kUUn 30 P teki Cailf. puolueen valtion toim eenpaneva ko tomme talolla tämän kuun 14, 15 ja LAKIMIES m itea sellaisen päätöksen, että sos. 16 päivien Iltoina. Putkueppä. Kaasunasettaja Kuten muistamme, oli hänen puhe Puolueen ehdokkaiksi tulevissa vaa tilaisuutensa järjestetty t. k. 15, 16 W. F. FERGUSON h* t n , VK°Idaan byväksyä sellaisia H öyry- ja kuum anveden läm m itys- ja li päiviksi, vaan koska hän saa henkilöitä, jotka mahdollisesti eivät (S u o m a la in en ) laitteita. Kaikki tarpeet ja työ S t — E- Aberdeen. ole puolueen jäseniä, kunhan he pui jo siksi ajoissa tänne, nim ittäin ABERDEEN, WASH. taataan. — K onttoripuhelin 47 4 . Kaikissa Oikeuksissa A su n top u h elin 96-J. — 507 1 St. ™ ai\ ° Vat oman am m attijärjestönsä m aanantaina 12 p., niin katsottiin SAM ja ANNA WALLI H oquiam , W ash. U y sih m ak sain eiu Jäseniä ja tietysti sopivaksi alkaa jo 14 p:nä. Room* 2 0 3 Lodie Bldg. Puheen alkam isesta ilmoitettiin jo myöskin nau ttiv at järjestö n sä luotta --- ------------------ - edellisenä päivänä, vaan siksi huo m usta ja hyväksyvät sos. puol. oh- V oin tehdä k en kän n e parem m iksi Je man. T ästä päätöksestä syntyi nosti, että osa meistä jäi tietäm ät kuin uudet. lainen, H O Q UIAM IN JALKINEKORJAUS- navakka keskustelu s. s. osastojen tömiksi. M ahdollisuutta siihen kyllä eniiu, olisi ollut. Jos haluaa, niin parissa PA JA neuvottelukokouksessa 31 p. touko- k u si aika tuopi m ukanaan uude Whiteside Undertaking Co. A . PO U K K U L A , om istaja. kuuta San Franciscossa. Kalkki ko tunnissa voi yksi henkilö ilm o ittaa ’ aatteet, mutta ottakaapa huom ioon vaikka suullisesti ja käydä talosta V . • , 811 J “ • Hautaantoimittajat I K|tta P*1“ 1’ * m yöskin uusi puku Evästä lujasti mukaan. Ne kol- kouksessa läsnä olleet (lukuunotta v esila ito k sen konttorin rinnalla. tuloon, sillä siksi pienellä alalla tääl T elefo o n i 1 3 6 -3 6 4 . — H oquiam in Nyt on tilaisuus saada m ieluisen ka _________ __________________ ! w a a niekvin meiltä, ei kolmekymmentä- m atta yhtä edustajaa). Jyrkästi tuo lä asustaa suomalaiset. Jääköön tä ä o so te: 4 2 0 K St. T elefo o n i 136. kaan, silla m eille on juuri saapunu ¡suuri varasto englantilaisia kankaita seitsemän, kuten ennemmin ilm oitet m itsivat sanottua päätöstä, sekä pää- mä mieliinne ja olkoon opiksi vas A b erdeen in o so te: I 06- I I I E. 2nd. joiden h yvyys taataan. — Mallin ji tiin. venäläistä, jotka ehken tänään te tt,,n - ellen väärin muista, että taisuuden varalle, sillä tiedämme ol työn panem m e ensiluokkaisen. I tai huomenna lähetetään Ellis saa saan tökomi tea tekee täm än asian la huolellisempia tällaisen tilanteen relle sieltä edelleen kotim aahan siir suom. sos. osastoille selväksi ja ko sattuessa. ABERDEENILÄISET! JALKINEIDEN I rettäväksi, on viranom aisten selos ottaa saada tuo päätös yleisäänes- Ensi Illan -puheesta en voi sanoa 72 7 J St. tusten mukaan hyvin varu stettu mat- tyksellä kumotuksi KORJAUSLIIKE m itään, sillä olen yksi joka en saa hoquiam , W ASH Tuo kom itea el ole asian suhteen nut asiasta tietää. Kuulemani mu katarpeilia. >10,000 arvosta sanot Luja työ hyvistä tarpeista halvalla. tiin jo lauantai-iltaan m ennessä aje tehnyt m itään, syytä laiminlyöntiin kaan oli kuulijoita hyvin vähän. PYSSY- JA LUKKO ! Myyn HYVIÄ KENKIÄ tun King kadun asem alle matka- en tiedä. Osastomme on tä tä asiaa S. s. osaston kokous pidettiin 15 \ TYÖTÄ —— valm istanut—— KOHTUHINNALLA, sillä se on sivu arkkuja. jotka sisältää kenkiä v aat käsitellyt parikin kertaa, on arvos p. alkaen kello 8 l. p. O sanotto oli toimi työni rinnalla teita y m. jokapäiväisessä eläm ässä tellut n iitä joille asian selostaminen siihenkin laimea, koska ei edes kaik LEWIS COUNTY CO-OPERATIVE ynnä kalkjllalata korjaustyötä teket CREAMERY tarvittavia tarpeita. Paljon ilm oite y. m olisi kuuluneet, vaan eivät ole ki osaston virkailijatkaan olleet saa L .L. NEAL. 202 So. F St. Aberdeen MYÖPI A IN A H ALVIM M ALLA myöskin käyneen lähteviä hy- m itään te h n e e t O saston kokoukses- puneet paikalle. I -- 1 - Moottoripyöriä, polkupyöriä Ja urhel kaikenlaisia ihmisiä. Ha kesäk- 25 p. päätettiin lähettää Chicagosta englanninkielisen "The S Q l I T U c i r | F 1 W F D C lutarpeita. valtion toim eenpanevalle New Day"-nimisen sosialistisen leh O U U 1 M MLKC. CO., Heidät kuulema viedään ensin Port- protesti Puhelin 330 landiin. sieltä edelleen toisten hei komitealle, e ttä osastomme el voi den toim istolta tullut kirje, otettiin 931 W est Marion St. — P h one 3 4 4 . ENTINEN 710 I katu, Hoquiam, Waah dän matkueeseensa liittyvien kana hyväksyä sellaista puolueen perustus huomioon ja siirrettiin seuraavaan lain ja periaatteiden rikkom ista. kokoukseen. A. Hyrske ehdotti, et si New Yorkiin lähetettäväksi. AATTE parhaan Ja puhtaamman Saimme protestiim m e vastauksen, tä olisi valittava keskuudestamm e palveluksen p a r t u riliikkeestänt Muistakaa ensi sunnuntaina olla jossa valtiokirjuri selostell syltä m it 811—J St., Hoquiamissa. asiamie8joukkue, eli -rengas, joka al Naalilla. Ensi sunnuntai-iltana on, kä pakottivat sellaisen päätöksen hy kaisi levittäm ään Toveri-lehteä ja ¡entisessä paikassa E. Heronj kuten jo ennemmin kerrottu, hyväl väksymiseen. K irjelm ässä tehtiin multa julkaisujam m e mahdollisim on ainoa suomalainen sillä alalla St., Aberdeen, Wash. lä ohjelmalla iltam at. On pieni näy selkoa, e ttä meidän, jos aiomme saa Grays Harborissa. Pestään, prässä man paljon ympäristöllemme. Ehdo töskappale. Leinolta puhe, on runo, da jotain aikaan tulevissa vaaleissa, tään, värjätään ja korjataan kaiken tus hyväksyttiin ja valittiin 4 henki- laisia na isten ja miesten vaatteita kertomus ja kauan sitte joukkoomme on yhdyttävä yhteistoim intaan radi öä toteuttam aan tätä asiaa, johon Otan tilauksia H ayskar Veljesten te- kuuluneelta m utta nykyään haalil- kaalisten uniojärjestöjen kanssa, tar- tuUvat Mrs. Koski, Mrs. Williams. kennlle puvuille. — M. HEIKKINEN Unime käyvälle yleisölle tuntem atto kotuksella saada yhteisiä ehdokkaita John Haglund ja Jack Langila. 413 E. Wishkan St. Telephone 147. South A b erd een issa, m yy k aik en malta toveri Lehtiseltä joitakin mu- sos. puolueen listalle. Erikoisesti Edelleen A. H yrske ehdotti että »ikkinumeroita. Hän myöskin tulco painostettiin sitä seikkaa, e ttä tällä olisi keskuuteemme perustettava a- i laista ruokatavaraa, m akeisia, tu pakkaa, y. m. — T avara taataan. The Reliable Laundrj soittamaan orgesterlssa ohjelm an jä l tavalla yhteistoim innan k autta voi gitatsionikom itea, täm äkin ehdotus JA A S U N T O A S A A T A V A N A keen alkavissa Iloisissa U nsseissa. taisiin osaltaan ehkäistä "kolmannen hyväksyttiin ja sam alla valittiin h en -Í MYÖS H IN N A T K OHTUULLISET. “T h a t’s A ll” Haali täyteen ensi sunnunU ina. ^ 21 llth St., H oquiam , W ash. puolueen" synty tai ainakin voitai kilot tähän komiteaan. Valituksi tu- ' ED. EKLUND siin saada enempi äänestäjiä. Toi li N. Hakanen, A. Salo ja John Wil tä ji 203 S. F . S T . P H O N E 29( Tacomalaiset hoi! E räs Industria- nen seikka m inkä tähden tuo päätös liams. Komitea päätti kokoontua seu- llstin kirjoittaja kerran päätti suo oli välttäm ätön, sanottiin oli se, raavana iltana eli 16 p. johon myös nien porvarelden niskaan täälltä että viime vaaleissa sos. puolue Ca- A. Hyrske lupasi saapua antam aan hyökkäävän rankaisuretkikunnan tu lfforniassa sai niin pienen äänim ää komitealle toim intaohjeita. Kokouk käytettävänä joka perjantai ja losta että: "odottukaahan. te Suo f MATTSSON rän, että jos se vielä siitä pienenee sen loputtua puhui A. Hyrske työ lauantai iltapäivällä sekä sun men porvarit, ihm issyöjät. Kyllä me täydellisen am m attikurssin su orit G JEWELRY CO. i tanut hieroja,. ja sairasvoim istelija. O Myy ja korjaa kelloja ja 1 vielä tulemme!” Niinpä m inäkin nyt tulevissa vaaleissa, niin puolue mo- läisten järjestäytym isestä ja eten nuntaina aamupäivällä. e ttiä ve..vulv-,i.-vei oikeutensa oua olla virallisena virallisena kin kuinka ouureua suurella syynä syyllä nyKyaika nykyaika Q & S IO B L O M juveelitavaraa. i 108 N orth D St. T elef. 1895-R. '.i^s.i, että odottakaahau te tacoma- n -----— 415 East Heron Street l puolueena. Näinollen selitetään että i uuri velvoittaa. Selvin sanoin ku ! 2419 C h e rrv ‘ s t H n n n L m ’ ut/a u laiset, kyllä me seattlelaiset täältä A berdeen, O ABERDEEN, WASHINGTON I vasi hän miten suuri on se työläis on saatava äänestäjiä keinolla tai vas* työläis- ----------------------- ' ään estäjiä tulemme. El pleksäjäislä eikä mi OOCKTOO 0 0 0 0 - 0 0 0 0 O O O O O O O O O O t tään sellaista o tetta varten, m utta toisella. No niin "suo siellä, vetelä joukko, joka on vallan tietäm ätön 500 miestä ja naista viettämään kanssanne hauskan ja täällä”, sanotaan. Jos puolue m enet sosialistisista periaaatteista. samalla halutaan kylpemään NIEMEN hän myös huomautti, että suuri osa tää ääniä, se m enettää virallisen oi virkistävän toveri juhlan, jos vaan te Miesten vaatetustavaraa: MANDAN SAUNAAN vielä meidän osastojem m e jäsenistä keutensa. Jos se aikoo saada ääniä, siellä olette jo niistä välisistä rälil 106 E S tr e e t ei katso olevansa velvoitettu m itään i Kenkiä, Hattuja, Alusvaat- noistanne senverran selvinneet, että on sen luovuttava periaatteistaan. On Huoneita saatavana yksityisille, teitä, Matka-arkkuja y tekem ään yhteisen asiamme hyväk- m. Parhain paikka tehdä os- miehille ja naisille. (Entinen Joel olette avuliaana itsellenne Ja meille, hiukan ta rk astettav a mihin se joh toksensa __ si. vaan tuum aavat olevan sillä h y -' taa. Jos hyväksemme puolueen lis Haaviston liike) 106 E. st. että otatte nyt heti Ja pidätte pikku van. kun vaan maksavat jäsenm ak talle ehdokkaita, jotka eivät ole puo kokouksen, jossa päätätte m issä koh lueen jäseniä. Jos hyväksymme täi sunsa. taamme toisemme, vietäm m e sellai Viimeisessä puheessaan 16 p :n il RUOKAA JA ASUNTOA set sievät virkistyajuhlat. T oim itte laisen m enettelyn lakkaa puolueem 411—E. Heron St. Aberdeen, Wa.h. tana puituja selitti Kolmannen Inter me olem asta sos. puolue, siinä m er saatavana min, että saaadan syödä ja juoda ja nationalen perusteista. Tarkoin hän eikkiä lyödä, niin me koetam m e sit kityksessä, kuin sen p eriaatteet edel FIINA HIETANEN tulkitsi sen m ahdollisuuksista ja sen lyttävät, ja muodostuu jonkunlaiseksi te puolestamme tuoda henkisiä ra 315— 9th St. kokoomuspuolueeksi. sovittam isesta käytännössä toteutet vintoarvoja. Ja kylläpä niitäkin sopusoinnun tavaksi. Enin osa yleisöstä oli suo Hoquiam, Wash. saatte vaan itsekkin varustaa. Sa Puoluekuria ei myöskään voida käyt siollinen hänen katsantokannalleen. massa tilaisuudessa sitten, jos olette tää sellaisiin mahdollisesti valituiksi TUNNETTUJA KAIKKIA Syy niiksi puhujaa oltiin näin har tuleviin henkilöihin nähden, jotka ei saanut kyliänne m ököttäm isestä. valukuisena kuulemassa on siinä, e t CO-OPERATIVE KALA- JA MET- vät ole puolueen jäseniä. Myöskään t perustetaan sinne työläisten järjestö- emme sillä voi estää "kolmannen tä osa suom alaisista täällä on vielä * « to . Sosialisteja siellä kyllä on KENKIÄ SÄMIESTEN niin paljon ajastaan jälessä etteivät » thisla tulee niin että Tacomakln puolueen" syntyä, sillä se on jo syn MIESTEN PUKUJA TARPEITA Ja täm än maan työväestö kaipaa m uuta kun vaan saa työtä or oleva ihmisten joukossa myöskin tynyt. 302 SO- F ST. ABERDEEN, WASH. Phone 69 kokeilee tällä keskiluokan puolueel tehdä ja siitä niukan toimeentulon. ■ i yhteisessä joukkotoim innassa. Ovat siinä luulossa, että tuossa kun «Mi» varat, jos niitä sitten tulisi. la niin kauan kun se tulee huomaa aherran työni ääressä, niin eiköhän i maan pettyneensä, ja on lopultakin ‘ -i luonnollisesti perustetulle osaa-j Parhaat sikaarit ja paliopöydat. tuossa joskus rikastu. Se on kyllä liityttävä ainoan työväen puolueen, tai jos ei sellaista syntyisi. Jo 401 — 10 katu. Í varma, että niissä toiveissa saa ihmi ' V M ll. . ll. t u .r a b . . lo o n S e alt. - » ' ’ o u m . j . to lm lm m . siihen nen elaa eläm änsä aam usta aina eh- ANTAA TYÖLÄISILLE PARHAAN TAVARAN ' ' 'ston k * ,..tu v a k s i taloudelliset jarjestöt tooseen asti ja siltikin p etty n een ä,' J A R L 1 S E N P A L V E L U K S E N *•„ harkinnan mukaan E ik ö . tä- , ’* •«» sillä m uuta tietä jos emme p a ra n -, ME EMME KÄSITTELE MITÄÄN Puoli „ .m 0 K ? T h,aa r‘uo!ueen J j ««n ehdokkaat omikseen nuksia koita saada niin se ainakin osoittaa mahdottomaksi, siis h eittä M T U R H IA H IE N O U K S IA •a Hile tullaan? Olemmepa X “ , ’ähdo.tlivä sovit SH ty° lais,!le k äytännöllistä ja hyvää tavaraa. _ kää jo tu rh at toiveenne ja ruvetkaa • ■t e t u aellalsek.l rvnn.kk..- »“o '“ ™ Per,aatteiden .kus n e m n L T » neLVaatetU’ tBrpe“ a kÄykäÄ k y ‘y ™ « Ä n - d ä n hm tojam - i ,tlisi kaik u i. ii tannuksella. Nykyään on kansallis yhteisvoimin ajam aan asiaamme, niin ’ iJ l M • huom aam aan, että «»laessanne m eiltä säästätte rahaa. ln|uiu(a a sop ' 11 ¡puolueen yleisäänestyksella olevien silloin on tuloskin mahdollinen. •"ta Se on sunnuntai Me l |o|(, eil Meiltä saatte pilettejä Europaan ja päinvastoin. On täällä myös jyrkem m än kan- K a n n a tta k a a om ia liik 'litisimme aam usella kello o L h a I I v ».«« . . . U t C vä, v„, o„a k e itä n n e ) j o g ta v o ifc to T„ „11.1., . edellyttää, jos tulee hyväksytyksi, n a n o ,u » a t a . i e o lis itte s itte n v a s ta a n 4 1 , . . . . g/ — — — - - v v ,i ,,, . Jonkunlaiseen yhteistoim intaan radf kana siksi, että katsovat toimin * »a veisitte sinne m issä on ' x •• 405 Kahdeksas katu, HOQUIAM, WASH. «hila « „ „ lik ^ kd^ ist‘-n tjd v aen järjestöjen kanssa. tamme liian vanhoi’iiseksi. Se kuu . tulee teille. Sellaisia or Sopiiko# täm ä näin? lostaa joltakin ja sille annan kun vaan siinäkään ei vaadita nimeno Un näille juhlille tulee paljon maan hyväksytyksi puolueen ehdok nian, jos kerran on varma perus G. HARBOR VV. CO-OP. nuiiraLi,, i . d H llliill U U IIill |j i m i H i iim u i i i l l H U i m i m m u n i i , m , i i n , m u ei vain seattlelaiset. joten käiksi henkilöitä jotka eivät ole puo- minkä päälle rakentaa, niin on se MERCANTILE ASS’N • 1 1 «ka» aikoinaan täm än leh- Tahtoisin sen lueeen Jäseniä, eikä suinkaan tarko- varmalle kuuluvaa. (osuuskaupat) 1 M atoilla juhlapaikka, että osu- t.iän kysyä mikä on sitä uudempaa, paikoille, Teettehän sen? No. tuskaan liene sellainen. Mitä tulee Californlan valtion sos. puolueen vi onko se sitä että joutoajat istutaan 417 E. Wishkah S t äimiin vaan. — K irjeenvaihtaja. rallisen oikeuden m enettäm isen pel ja vietetään korttipoytien ja muiden Aberdeen, Wash. w«nNi,iiiiiiniiiimimi,iiiiihnMtii,iiinininHuHiuiiiumnRiiuniiiinuuiniiMMni koon, ja ett* meidän sentähden on kampiinkipoytien ääressä? Jos niin infiiiiHiiiii uU. linunniiHuimMimiMs Puhelin 322. on. niin häpeä puhuakin vasten pa huomioon otettava lahenneltävä sellaisia työväen ryh Todellisille jy r miä. jotka ovat vielä niin epäselvän rempia tietojaan, kooK 1 4 jAy y ,*?rf n* Q uin cys«». O rc., kemmän ja suoremman toiminnan 604 I S t , Hoquiam, W’n meru, ” eek k eriä. K aun is kol- luokkataistelun kannalla, e ttä eivät Puhelin 629. "»• ia - ,nen kuone »eka m uita huo- voi om aksua sos, puoluetta omaksi puolustajille pyydän huom auttaa, e t n d t* puita runsaasti. M yyn- puolueekseen, ja liittyä siihen. Mei tä eiko jo ole aika lyödä kasi käte- berdeen lääkäreitä , * ruttaa lasten pitkä k ou lu m at- hen ja ruveta yhteisvoimin toimi Ilta? LOrn4 kuono terv ey ten i. K iireh- dän on vaan silloin tehtävä yhä ta r valistustyötä heidän maan, sillä ei asiat korjaannu nur DR. A . H. SCHEFFSKY. lääkäri ja ‘ "(»omsan, m yyn y yn tiai tiaik a o o lyhyt. mokkaam paa keskuudessaan, että he vihdoinkin kissa pauhaten, vaan yhteen liittyen kiru rg i DR. H O LSTIN konttorissa, O TTO huusko , tulevat ajan ja olosuhteiden pakotta ja fnitä huonoksi tavataan, niin k a r Finch Buildingisssa 5 3 9 . — T unnit: Q u in cy, O re. I I — 12 ap. 2— 4 ja 7— 8 ip. Sun (2 2 ) minä näkem ään, että sos. puolue on sitaan pois ja tuleen heitetään. Siis nuntaina I l — 12 ap. P h on e 599, sittenkin ainoa todellinen tyotateke huutoni on. jokainen mukaan Ja k ai-¡793 8fl7 Mrs. A rra, konttorm ainen. -------- —__________________ ___ van luokan puolue, jonka avulla so kin voimin eteenpäin ryntääm ään. Olin unhoittaa tärkeän kohdan kerran kohoaa yhteiskuntaa hallitse iM n ziiaZ lO l < vaksi voimaksi. Meidän o n ’vaajt sai kirjeestäni pois. Toverin vastaava»- ta toim ittajasta E. Sulkasesta teki NIEMI JA LAINE K im alaiset lu on n on k asvis- ly te tu v ä puolueemme selvän luok Heron ja F katujen kulmassa. Aberdeen, Wash. laakkeet m en esty k sellises- kataistelun kannalle, ja hyljättävä A. Hyrake selvyyttä ja hän siihen j laittavat h u o n een n e kauniiksi, sisältä b vatsa-, m u kaikenlainen sovittelupolitiikka. persoonallisesti miehen tuntien, hy- ia ulhoa, maalilla ja paperilla. Myös* Cor. First and Commercial Sts., Raymond, Washington nuais- ja verih äiriöitä. h er Vin kykeni Hän totesi, että nyt OO kin ka,kenla*«>* m aaleja ja papereita Cal. valtion s. s. osastojen kuin m ostuneisuutta. h eik k o u t fX " t a . p äankipuja. reum atis- myöskin aluejärjestön virkailijain o L M elU m m e l o i m i , , W le voi Ja !” >a *ekä m uita m iesten lisi otettava täm ä asia tarkan h a r täytyy antaa Uydellmen tunnustus. 5 14 EU M arket St )• naisten tauteja. siis jos kerran näin on, että olemme Puhelin 5 1 3 . ’ A b erdeen W ash kinnan alaiseksi, eikä vaitiololla si saaneet miehen lehteä toimittain ia n. -- -------- --------------------------— ■ vuutettava. joka siihen täysin kykenee ja myös i Fort Braggic a. s osaston m ää KUNAFÍ¿tl-N/ N K ASVIK SIEN PILETTEJÄ SUOMEEN JA PÄINVASTOIN C räyksestä — M- Rossi. n!m\n SmeipaQ teMÄ tyonsa hyvin O letko h a n k k in u t To H fcW K O lSTU NTUA kallijoilla C aliforni,,, valtiossa. COLUMBIA HOTEL IV. A. Ackerman Aberdeen, Wash. KANSALAISET HUOMATKAA* ita K. E. Salo FRANK W ARTI0 chehalì T voita le ^ m MILD CAFE S TOM GEORGE Marion St. Grocery wi sh k a h Cl^aning Shop 11 Mrs' Helmi Hink R U 0 KA A Hilma Johnson SAUNA SIMON ARRA KUN TARVITSET SALM I ii SAVONEN COMPANY NYMAN VELJEKSET PALLOHAALI HOQUIAMISSA T Y Ö L Ä IS T E N K A U P P A Konstant Wasti u, Työläiset- OLOF RONKAINEN j Huotari & Co A kiinalainen Luonnon- kasvis Lääkäri M A AI ARIT Tekemällä ostoksenne meil tä säästätte rahaa ML WO, S. 208 Jam .^ °« 1 Cinese M edicina C o ., teamme Lähtiessänne ostoksille tar lehden kastakaa ilmotusosastoamme taan. jokaiseen asiam iehet Eno. kolkkaan Siis ' ’g r i l l e UUdeil ripeään toimin- tällä viikolla? tilauksen H u o ta ri & Co. m u iiiiiiiiin u m i 11111 i 1 ig ts c g ;