Image provided by: Astoria Public Library; Astoria, OR
About Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931 | View Entire Issue (May 3, 1920)
San Francisco, Calif. on parhain mies maankamaralla ja haukkuu sanoin j a kuvin vas näinä päivinä julkisuuteen tullut. painosti, että hyväksytty ponsi EIVÄT SAANEET VAPPUA Meikäläiset jo lapsina olles tustajaansa “Hairam ia” koiraa- Kyllä on ohjelmaa, mutta vielä Englannin itsenäisten S'ap-Si lset cdustajat esittivät kan- merkitsi sitä, että Venäjää ja saan paljon kuulivat puhuttavan suurempi tulee olemaan se här LAILLISEKSI J U H L A - suhde Internationaleen sal.iskonventsiuoniigsa myöskin muita maita pyydetään yhteis mäläisten lännen vaellus, kun ne papin perheistä ja moni oli kyllä PÄIVAKSI SAKSASSA h u kn " saaorna^ h ti on os ehdotuksen, että työläisille mak toimintaan yleismailmallisen yh tilaisuudessa näkemäänkin maa- tettu rahalla “runnaam aan” eh kaikki ohjaavat silloin kulkunsa Berliini, toukok. 3 p. — So settaisiin paikka äskeisen yleis Lontoo, toukok. — - Englannin tenäisen Internationalen muo laispappiloissa papin rouvia dokkaan hyväksi, ei oikeastaan Fnscoon kesäjuhlille. Kuukausi sialistien esittämä ehdotus va lakon ajalta, mutta sekin äänes (ruustinnoita) ja pappilan ryök- ehdokkaan, mutta sen puolueen on enään aikaa jo ten pian on ti työväenlehti “Daily Herald” ker dostamiseksi. pun julistamisesta lailliseksi tettiin kumoon. Icyn »itä y- n<., mutta harva meis jonka ehdokkaana Mr. Hoover lattava eri paikkakuntia ne yli too Englannin Itsenäisen Työ juhlapäiväksi Saksassa kumottiin MYRSKY SURMANNUT väenpuolueen äskeisen kongres K E HYKSIÄ te h d M n iih i^ e Q mukaan tä on ollut näkemässä Minna on loinen lehti taas ylistää määräiset junat y. m. Täällä' ei sin sekä kansalliskon ventsioonissa KYMMENEN IHMISTÄ Intemationale-päätöksestä Canthin Papin perhettä”. Nyt H airam ia” m.ehien mieheksi ja o.e riittämään asti ilmalaivoja ja “ * uuu että Preussin maapäivilla. So- un siihen mainio tilaisuus san k“ , n k a Paljon hän on tehnyt hy mm ollen emme aio lähettää nii seuraavaa: Jiuskogce, Okia., 3 p. toukok. F.nglannin itsenäinen Työväen Iran»..«Jäisille toukokuun 8 p. vää cahfornialaisille, ja jos'hänet tä teitä noutamaan. Myöhään illalla raivonnut hir puolue päätti kongressissaan e- mumyrsky Peggs’in, Okia., tie-, Onnenpotkaus! Vaikka sattu klo H i. p., jolloin alkaa sen esi- äänestätte, mm sitte se vasta on- i (4ta , T o’sesta 1 nternationalesta noilla surmasi vähintäin kym-l tvs 20 f**hnt St. Siellä jokainen mies satulassa, jota ci ole ma se taisi olla, kun sain vähän äänellä 144 vastaan. väri: ti tulee olemaan tyytyväi koskaan ennen kuultu eikä näh- »alaa kuunnella pianon takaa kun menen ihmistä ja yli kolme J ämän jälkeen otettiin ratkais kymmentä loukkaantui. Tänään i laulajat olivat koolla keskustele nen i'tansa viettoon. Siis sinne Nauten > mi««t«„ riatti». — Kumpaakin pyytävät unio- tavaksi kysymys liitytäänkö suo lähti paikalle lääkäreitä ja sai-j mennään. . '. K o fjauR - ja p u h d i.tu rty ö ta te k massa omia “pisnes”-asioftaan ja msteja äänestämään. Molemmat päättivät tehdä Villen, vai oliko raan Moskovassa perustettuun raanhoitajattaria ,u ' a a ‘ Kun katselee paikkakunnan sa- n J r a. yhta hyvia’ ei niiItä ylimääräisellä t;uniaithtiä; niin kyllä huomaa niitaan hyvää työläisen odotetta se vaudeville", jotakin sinnepäin Internationaleen vai otetaanko junalla. Kauppalassa on kaiken * r hn u W ? e ,t 26th 2 1 Ave* S- W- 6. SaaU l«. W a .h Ranskan keskustalaisten kierto I se kumminkin oli. Koitan saa- kaikkiaan 250 asukasta. että politiikka on käynnissä. vissa. aina ne on pettäneet ja Yki kehuu “ f luu veriä”, että se nnn tulee nytkin Upahtumaan. I da asiasta tarkemman selvyyden tie. Toimeenpaneva komitea oli i ja sitte kerron milloin he sen te- tehnyt seuraavan esityksen: ... l ° rsta’na 6 p. on osaston ja ■ kevät. “Tämä kongressi kannattaa Sairaat miehet jM L U IiA N T I E T O J A ] Finnish W orkers Ass. kokouk-' JOHN TURNER i Sokerin hinta “jumppasi” tä Eonneenpanevan komitean pää ja naiset! set. Osaston kokouksessa on jo - ! nään $22.50 sadalle paunalle. töstä pyytää Sveitsin sosialisti- Suomalainen Räätäli maisella jäsenellä tilaisuus mak Kun nyt emännät menette ruo puoluetta järjestämään neuvot saa srta ylim ääräistä 50c verotus katavaroita Internationalen ostelemaan, niin telukokouksen s i k k a ’“ ‘‘ « “ e d - l - n U h k ö k o n e e t. « l a m yö" Jos se ei ole maksettu sii-i , saatte pärekorissa kantaa rahat kokoamiseksi, t^kotuksella muo Miehille ja naisille. Vaat Haluaisin M ada tie to o n i, o v a tk o ta. Tiet* elävien joukossa v e lje n i H E I K hen päivään mennessä, niin jä-j I myymälään ja takkinne taskussa dostaa Internationale, joka sei teet puhdistetaan ja prässä KI WESA. sekä v e lje n i t y t ä r F A N N I päämäärien tään. sen menettää äänestysoikeuten tavarat kotia. Ennen oli peruna soo sosialististen V£5A. Oulusta. J o . he itse e ivä t 109— 12th St., lä sa kokouksissa ja jäsenyytensä halvempi kuin kananmuna, nvt ’puolesta, antaa eri kansanryh tätä huomaa, niin p y y d ä n jo n k u n j o . Siis kaikki kokouk on päinvastoin, 'rusina perunoi mille oikeuden sovelluttaa poli-i hellä Washingtonia. Phone k» heistä jo ta in tie tä ä ilm o tta m a a n puolueessa. minulle osotteella: K A I J F VESA Broadway 990. seen ja jäsenkortti kuntoon. ta maksaa 60 senttiä, parhaat ka tilkkaansa kunkin maan erilaisiin' Decker Camp, C a .p a r , C a lif. poliittisiin ja teollsiin olosuhtei-' Kesäjuhlien ohjelma on juuri nanmunat 50 senttiä tusina. Kau — -----------------------------------— ----------------— ------ - ' i i j c n n a o i l JU DJ k - r ‘ MALIN, Sanipractic Physician Portland, Oregon. an aikaa sitte omenat maksoi siin ja kun kyselyt ja neuvot vat 85 senttiä “paksi”, siinä oli telut ovat päättyneet, kutsutaan noin 144 kappaletta, nyt ne -par koolle ylimääräinen kongressi W ASH. haat maksavat 5 senttiä kappale. keskustelemaan I oimeenpanevan OLEMME AVANNEET I-ähemmässä tulevaisuudessa ne komitean raportin johdosta.” Moskovan Internationaleen myyvät kai heiniäkin kappaleit- AUTOMOBIILIEN 1-1111, vaikkapa 5 senttiä heinä. suoranaisen liittymisen puolesta t®®ma,e ensiluokan valokuvia A ik o P h o t o kohtuullisilla hinnoilla. — Me ta- 1 terra selittävät korkeita hintoja annettiin 206 ääntä ja yllämai KORJAUSPAJAN työläisten syyksi, kun muka kis- nitun pyöreän ponnen puolesta työmme olevan tyy- dytt&vuä. — Antakaa meidän koettaa. 1F. BERKELEYN S. S. 0 . NÄYTELMÄSEURA k.!!vat ni,n suuria palkkoja työs- 472 ääntä. S t u d io Banxer & Oinonen Daily News huomauttaa yllä 8:nnen Ja Jackson katujen taan Riutta kukapa se itseään k u lm a s s a o » _• olevan päätöksen puolesta seu 47— 9th St. W. -------— esittää— -— syytttäisi, sitä ei ainakaan tee raa vaa: Päätös osottaa Englan kiskurit. K. K. Puhelin: Broadway 118 nin Itsenäisen Työväenpuolueen Hiukan vastinetta Lakkolaiselle tehneen pesäeron Toisesta Inter Portland, Oregon. Kalle Koski, 2450 A 15 St., nationalesta ja olevan nyt ha 3:ssa näytöksessä, kirj. Minna Canth. j San Francisco. lukkaan yhtymään Venäjän työ H y v ä ja h u o le llin e n ty ö . — Siisti ja puhdas huoneusto. — S u o m a- Niin vastenmielistä kuin minul väenliikkeeseen niin pian kuin la in en tu lk k i a in a tavattavissa. Näytäntö aika. kello 8 illalla. — Sisäänpääsy SO sentHä. le on vastata persoonakirjotuk yhteisymmärrys saadaan aikaan. Kongressi valitsi suunnan, jonka f » / V •’ F* f \ f tl f f r s » S» » e». . siin. näen sen välttämättömäksi vahaa Itaaaaaaa “- " r t - 1--- - n talla kertaa, ja koetan sen tehdä avulla parhaiten säilytetään puo •cierlttamlM* varon lueen yhtenäisyys ja yleisenä j niin lyhyesti kun mahdollista, Työläisten Luottoyhdistya. Kirjeenvarhtajan" velvollisuutena mielipiteenä on se, että Itsenäi Ara” nxhtmnt. M r *. on seurata lakkojen kulkua par- nen Työväenpuolue on Venäjäl ¿UOMALAINEN SAUNA le paljon suuremmasta avusta k<iari''a. unikaan ja siksi kävin KAIKILLE 1 03 — 12 A v e . & Y e s le rw a y . — A v o in n a j o k . päivä k ello 2 — 10 ip . Käätäli-l nion kokouksessa ja kuin mitä kilpailevat ryhmät o- SUOMALAINEN L a u v a n ta in a I I ap. | | ¡p . M O S E S T O IV O N E N . Kalle Kosken ollessa läsnä löy Iisivat. MAANMYYNTI JA Ennenkuin yllämainittu konip- simme union kirjoista ainoastaan ! yhden suomalaisen rikkurin ni romissipäätös tehtiin,’oli puhet LIIKEASI01MIST0 , . J» 16 p ä iv ä n ilto in a , ja la ito itte m e ille h au skat ik u i puolueen hajaantumisesta, men, jos suomalaisten -räätälien ta «st. muistossamme p ys yv ä t ¡H aisu t, jo s ta k aikesta v ie lä k in kiitos. — H ie n o ja n a h k a v e s k u ja , r .h .v Ö it ä , m iesten vöitä, veitsiä, k u l t a t . v .i - .a M e v ä litä m m e m aid en ja liik k e i joukossa o l i enemmän rikkurei- mutta nyt kun Internationalc- M k. s ilm u a . - K a ik ille tila u k s ille ¿ ik ä in e n ’ h u o m io M A R Y J A C A R L 1NSEL den m y y n tiä ja ostoa; p alo - ja h e n k i 3 kvsymys jäi avoimeksi, antaen ta, niin union jäsenten syyksi on v a k u u tu k s ia ; ra h an ly äh e ty n tä ja p ile t- KELSO, W A SH. luettava, etteivät ole paremmin kaikille ryhmille tilaisuuden e- te jä Suom een y . m . SEATTLE NOTION COMPANY huolehtineet rikkurien raporttaa- distää omia mielipiteitään, niin A S U T T U J A M A I T A M Y Y T Ä V Ä N Ä R oom B, P a cific B lock, unioon. Kalle Koski puolue toimii jälleen yhtenäise S eattle, W ash . M e illä on m y y tä v ä n ä useita h yviä .............................................................,u m tm Tm tnm ^ » " - ' n T i i i i iTTTunnu inisesta nä. ikäänkuin moittii minua kun il m a a tilo ja suo m alaisilla asuinseuduilla Puheenjohtaja nimenomaan W a s h in g to n in valtiossa. moitin rikkuriksi merkityn mie Ja 5 — 1 0 — 2 0 e e k k e rin hen nimen, sellainen pitäisi olla osiin ja e ttu a m a ata, jo s ta osa v ilie vierasta rehelliselle union mie LASTA HALUAVA ; lyksessä, lä L h IIK elllä E H U S O eattlea. helle. Numeroihin, joita Kalle N E IT A 1 1 a JJ en T 1 111 1 1 1 ’j Koski ilmoittaa lakossa olevista H o te lle ja , ro o m in g ja b o a rd in g h u o * M E A T M A R K E T IS S A 4 Lapseton perhe haluaisi or n eita ja useita m u ita liik k e itä . en koske, mutta että Kalle Kos * on aina Raatavana «nai luokan 4 kelle on maksettu lakkoavustus- potytön kasvattitytökseen, 10 S u o m a la in en tu lk k i on ko-operativinen + ‘haa. kalaa Ja vfliaiaakata. kili- 4 I ta $126.00, on liikaa aivan koko vuotisesta ylös, mieluummin aina tav a tta v a n a k u n ostatte eli m y y t- * tarvlteananne älkää unholt- 4 naan, kun muistaa että hän yh I te m a ita ta i liik k e itä eli muissa asi * tako että minäkin runnaan 111- 4 K E S K IT T Ä K Ä Ä O S T O V O IM A N N E t? /.”.4. . . ä. S. Allen. 4 tyi Räätälien Lnioon vasta lakon joka on perehtynyt farmioloi- oissa on edullista k ä ä n ty ä m eidän Parhaat keeklt, korput ja ku- (x3) puo leen . M e ta rjo a m m e h yvän , jä r - Me käsittelemme kaikkia lajeja LIHAA JaKASVIK8IA. w 1 11111 i- i 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 n i puhjetessa, vaikka on kaupun hin‘ „ kikaet saatte Hanna Qakery’ita. - kevän ja lu o te tta v a n o h jau k se n k a i- M e te m m e e o m a t m a k k a ra m m e . Silverdale, Wash. gissa työskennellyt minun tieto Etempää tulevat tilaukset täy j kissa asioissa. jeni mukaan toistakymmentä tetään huolellisesti. R. F. D. Box 5l-a. Toveruudella, CO-OPERATIVE FOOD PRODUCTS vuotta räätälin ammatissa. Lindstrom & Nelson Kannata liikkeitä jotka Kalle Koski vielä kertoo erään R o om 1 2 6 5 E m p ire B u ild in g ASSOCIATION Hanna Bakery. tapauksen viime vuotisen kulta 9 1 4 — 2nd F u o m a l a i n e n ilmoittavat Toverissa O M IS T A A in hopeasejupicn lakon ajoilta, SEATTLE, W AS„ PETER PURO, omistaja. UNION CO-OPERATIVE M ARKETIN tupakka -, makeis - ja jonka asian kulku Kuitenkin on V IR V O K E J U O M A K A U P P A Kolmannen ja Washingtonin kulmasta seuraava: Minulle tarjottiin työ P u n d e lit s äilytetää n vapaasti. Tel. Elliot 1625 Elliot 2700 tä, korotetulla palkalla lakon ai 2 4 P o w e ll S t., E M IL A A L T O 7 11 ' 1 H 1 »' H -4 4 4 1 l I 1 i 1 I I 1 1 1 kana liikkeessä, niissä olin työs Seattlen Suomalainen Sampo Bottling Works V A N C O U V E R , B. C . ; Kalle Hautamäki j kennellyt toistakymmentä vuot valmistaa maukkalmmat marja Ensiluokan 4 LEIPOMO ta. 1 arjoukseen en suostunut ja mehujuomat koko Wyo- R ää T ä LILIIKE + m ingigu. vastapalvelukseksi ei liike huoli MAA M YYTÄVÄNÄ + ht» uudet Pukuane Ja van- + nut minua työhön lakon jälkeen HENRY KUOPPALA, + i i n u ? * 18**8 fcohtuushlnnollla. + 70 i?y v ®ä m a ata, sijaitsee T u t k in n o n s u o r it t a n u t e<4r-s vanhalla palkallakaan, Tä- - m a ilia D eep K iv e rin . 'W a s h ., la iv a C A L I F O R N I A omistaja. j anna , W YO M ING . 4 HANNA, W YOMING. mä viime kesäinen, neljättä kuu rannasta 15 e e k k e riä p o h ja m a a ta , I I I I I 1 I I ! ! ! ! I ! F JL kautta kestänyt lakko oli ensi- josta on k ym m e n en e e k k e riä h e in ä llä . siellä, missä se tulee mäinen minulle ja voin vakuut M aa m y yd ä än e lu ko m e en ja k o n e i hyödyttämään työläisiä neen o m is ta ja n van h u ud en tähden. taa Kalle Koskelle, että jos hän M a a lla on h yvä 7 -h u o n ein en a s u in ra Väinö Auer Me pidämme täydellistä yleisti olisi yhtä rehellisesti ollut la kennus, h yvä paan a, sauna y. m (o m is ta j'a) seka ta varaa varastossamme _ koissa kuin minäkin, niin voisi ta rv itta v ia u lk o ra k e n n u k s ia . Y k s i h e Matti Hill tuoretta ja savustettua lihaa. vonen, 6 leh m ää, I h ä rk ä ja h yvät tVölä\Vtt0’ tV ™ J » k?aPi g?n’ om,ataa’ J°h tM J» kontrollesraa hän päänsä pystyssä kantaa, 't ä m a an v d jely s ko n ee t. T u k k ira u ta tie m e / e 1; « ,5 T A A kaikenlaista W ILKESON CO-OPERATIVE 625 Y e s le r W a y S e a ttle . mä olkoon vastauksena Kalle nee a iva n talo n vierestä, ta v a ra t k u l varastot täydelliset, hinnat kohtuulliset, kohtelu hyvä. L E IP Ä Ä J A L E IV O K S IA . ASSOCIATION Koskelle ja sanon,, että enempää je te ta a n vapaasti. L äh e m p iä tie to ja (T y ö lä is te n k a u p p a ) Union paikka. en aijo harien kanssaan riidellä hinnasta ja ehdoista saa k irjo itta m a lla TYÖMIESTEN KAUPPA YHTIÖ, W ILKESON, W ASHINGTON 2 73 5 East M adison St. E R IK P O L S O N , tästä asiasta Toverin palstoilla. D eep R iv e r, W ash. rtOCK SPRING8, HANNA, 8U PER IO R, W Y 0. T e l. East 1 2 9 8 . — S eattle, W ash. J. Y. Hopea vaara. i SEATTLEN, GEO. ALASAARI j San F r a n c is c o s s a LAUANTAINA TOUKOKUUN 8 P:NÄ “PAPIN PERHE” $ 1 0 0 ,0 0 0 À7/Ì0S HANNAN, ff YO., ILMOITUSOSASTO Tulevaisuuden liike Hannalaiset ' bakery Kuluttakaa rahanne TttMS Työläiset! SAMPO Qxuuskauppa, Hanna, Wyoming T ö LÄI8 t *N O M A K A U P P A — P IT Ä Ä V A R A S T O S S A A N E N S IL U O K K A IS IA R U O K A T A R P E I T A — E I V A R A S T E T A P U N N IT U K S E S S A . V A IN miesten, naisten Ja lasten vaateustarpelta Ja i . Myy h* lv*“»“‘dla hinnoilla ‘'Universal” keitto- Ja »nyauuneja Ja kaikenlaisia huonekaluja. lOkAt hinnoilla heiniä ja rehutavaraa a -AISTA OSTAJAA K O H D E LL A A N T U N N O L L IS E S T I JA r TÄ SM Ä LLISESTI. kääntö hs4, a i f i i ki omaeea kaupaaaanne, sillä siten ennen Ukl!lla rdt.H.i ostoksista koituva voitto jaetaan näet , kunkin vuoden loputtua. ÖL a !S S L.Ä l i u x ENX* HYÖ D YTTÄKÖ Y K S ITY IS IÄ , VA AN IUIM1KAA A IN A JA JOKA ASIASSA V A IN OMAKSI HYÖDYKSENNE! SAMPO OSUUSKAUPPA 4 P u h . M a in 4367— A g un t.-p uh . 5 1 3 4 4 C O N S T A N T IN J. L A P ID E W S K Y EN G LA N TI K O N TR O LLO I 2810 E. M ad iao n S L 4 LIIKKEENHOITAJAN S e a ttle n S u o m a la in e n M D. MAILMAN ÖLJY- L Ä Ä K Ä R I J A K IR U R C I. VARASTOJA 2 2 7 L yo n Bldg. 3 ave. At James st. PAIKKA AVOINNA 4 EXPRESSI-AJOA } Lontoo, toukok. 2 p. — Kym T u n n it: I I a p .— 7 ip. I + m u u tto a , p u ita ja k iv ih iilt ä . 4 PIKA-AJURI menen vuoden aikana pitää \- h ak u ke lp o is te n osuusto;m intam iesten S unnuntaisin: 10 a p .— 1 ¡p . to : 2 7 1 4 W . H a y e s St. A. PUUSA + T e le A t: su A n su merikan ostaa vuosittain 500,- h ae tta va ks i. H a k ija lta v aa d ita an k y -, Uusinta mailla 7:män hengen auto. t n to : Q u een A n n e 1 1 4 0 k y ja h o itaa v ilk as iu kk eistä m aalais- Kohtuulliset hinnat. Aina saatavana. + n 6 — 4tb A ve . 8 0 ., S e a ttle , W a s h . 4 OUOOOO tynnyriä öljyä Englan K o n tto ri: M a in 4 9 0 2 . ■ ek atav a rak au p p aa seka olla p e re h ty John Loback. Puhelin: East 1823. 4 -H -H I 1-1 1 1 1 I I h .| I f I 1 I t I |mK. nilta. Tämän ennustuksen lau n y t osu u sto im in taan ja myös olla sei- sui Sir Mackay Edgar. Hän se va suom en- ja e n g la n n in k ie le n taid o s litti Englannilla olevan kaikki ta k u in m yös kyetä h a n k k im a a n joh-1 n»‘ st»utl. Märkivä Ihotauti. S t p y r Finnit, maailman nykyiset öljyvarastot. j to k u n n a n m ä ä rä ä m ä n tak au k se n . HANNULA & VÄISÄNEN muut taudit jotka “Meksikoa lukuunottam atta on ! H a k e m u k s e t suosituksineen ja p a lk - Johtuvat heikosta kaikki eit HUOKOSTA VE R E S TI I PALLOHUONE JA KIRJAKAUPPA J« Jo« «i niitä ajoiasa Englanti ainoa maa, jolla on J t * ^ a lm ?u k ’ ’ n“ " rt tuIee oli« « s ä lli kesak. i p. ( 9 2 0 , sekä toim een on ta-iu'toks PSrsnetnatOB öljyä, muulla inailmalla ci ole to tu tta v a kutsun saatua. 116__•“ ‘»«il.i.u pikku,.».r... tauti,Joka voi he;kont»a elinvoimaa ja inma A v e . So. —* f u h a tta : M a in 4 3 6 7 . — S E A T T L E , W 'A S H . l.imrks» s i l t i täm i k«Bs«1sin. n miwi H ik - > ntitään,*' sanoi hän. Sw-stsms«; Coklilvld, Sev. K. T-rr-rl 1». i. tfga.ll. Lisäksi selitti hän, että kaksi PACIFIC CO-OP. LEAGUE, INC JOHTOKUNTA. tuilta v«r. n- ’ kolmasosaa keski- ja etelä-Ame peMUtusKasW-et Ja «Us nSbay» . »tS w r,r„ O s o te : Box 2 3 4 . W in lo c k . W ash . ra ,S.U£ * i AL A IS. AM ERIKA LAINEN »Mfcra tsu tilo ; oim jA iw y t vaiesiwl ! rikan öljykentistä ovat englan k«hU*a BlUti MpylvU Joita o» niin M rr.U tt tilaisten hallussa. Shell yhtiö o- •JottsJix. Kuun., Wrrte. y mylly iiZ f & r A V S .* * B00 on m »ihio l i i k e y l- i mistaa tai kontrolloi poikkeuk llm atnittulhln tauteihin. Kuukauden hoi setta kaikkia nykyisiä öljylähtei to*.» kuuluu »Ulin p iilo U a k ettt ra- a v«- ' renpuhdistuspilieri* sisällisesti naullttavfk- i tä Yhdysvalloissa. Venäjällä, rl. »luomi Jos ten u on näppyjä «h rtnnti Meksikossa, Itä-Indiassa. Runtä- ± 2 .w"bi"»- B“«- s.-S S T Ä kasvoiMS. <itin p y v u k a i ran a “ lia-voier,- kaunistu»voidetta" Ja t a i ' Jos on k w h v i niassa, ; Egyptissä. Venezuelassa, *11 kutkelmaaa ltw»»»a. missä m u u hyvä/,e* Cey Ionissa, Malay valtioissa’ c . J ’U ., k a a nyU e t,e i «-nään u n o h d u .; ®,in "Klinikan syvhy- on yleisesti a rv o k k u u d e lta a n , £>idptta . N iin ä -alvat lähetimme liik k e e n Pohjois- ja etelä-Kiinassa. Sia I ,3 tu « n k n e u n s ia te ttu Suomalainen Pika-ajuri PAUL AALTO ta rk o itu s ta a n v a s ta a v a k s i1 mukana *ama.»ta hinnasta tilatkaa Hake »e. 500 js Umottakaa missa ja Filippiineillä. Tästä ju lk a is u k s i. A in o a la atu aa n . M ie le n i s Sus iL * .?Hh / n. ^ “ uaUe '^ k k e e n muka’.» — liittää ajoa p ä iv iin ja yöllä seitsemän, hengen Hudson hiilillä. j<4ituu. että Englannin valta on 4 l 'n-in ‘a‘* ‘ ,etOja V e n « J *lt* - H in ta PO«’ 1” » lähetyskulut auo- rneituua hUina^ta. l l . j U VUOI1. voittamaton, sanoo Sir Mackav — Ugeetlln Aptrekki on suorin — _ , . K O H T U U L L IS E T h in n a t . R A IV A A JA . Edgar. —S ome Apteekki T M y r r .U .U ^ — Tai. Main 4367 « . . . HUONO VERI R a a T a LI j . . S Ä K E N I Ä i «6». Fiubbur,. M* m . P. A. LIQMELL CO., Suptrior, Wla. Main 8324