Image provided by: Astoria Public Library; Astoria, OR
About Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931 | View Entire Issue (April 26, 1920)
No. S8 on kyllä ikäänkuin ilkamoiden julistanut järjestömme olevan ¡ osaksVn f^ ton .s ,ht®eri saaneet joillekin muille, olisi ollut jotain paneva komitea ovat mvöntaneet rappeutumassa ja samanlaisen taholta V ifa,\ aajan toimituksen perää, niin olisi Raivaajan me järjestöllemme sisäisen autono hajaannuksen partaalla kuin ta.„ ,ta kaikenlaisia syytöksiä ia lua vo’nut e<les jotenkin ymmär mian. Tuoluelehtioikeuksia” muutamia vuosia sitte. Vaikka vääristelyjä. Johdatamme niis tää. Mutta kun siinä EI OL voi peruuttaa vain se orgaani, Ella oli tehtaantyttö. Hän oli ti muutamia lyhyesti mieliin. asianlaita ei nyt olekaan aivan LET PERÄÄ, vaan vaadittiin joka on ne antanut ja Raivaa vielä nuori, miltei lapsi, siivo ja ja,keen työmiehen täten, niin myönnettävä kuiten no t UT Jak0koUksen kustannusyhtiöltä jalle samoin kuin muillekin jär ahkera tyttönen kaikissa töis ti Raivaajan toimitus aika niin tiukat takuut, että se ei kin. että varsinkin itäisessä o- •etaan. — Palatatuuma m alsaa $0 a e a ttll k » n . t. » « T o ta mak- jestömme lehdille on ne antanut sään. Mutta nyt olivat tehtaas moisen mölyn järjestömme vleis- niihin suostunut. ELXEMPÄÄ • kertaa Jo» $ kerraata makaataan. — Selaotat V'n o tu M a^ o ÍT V ío a sa sa järjestöämme eivät ole a- aanestyksia koskevien äänestys- kein SUOM A LA IX EX s o - järjestömme joko edustajakoko ta kaikki työt lopussa. Ella oli i i n kaakaadelta «11 $1.00 kaakaaal taum alu. U n U u i,Ä t 0,1 siat <iten kuin muutamia vuo uksensa tai toimeenpanevan ko ollut työttömänä jo viisi pitkää a, ‘ . ctta,nis^ tä . syyttäen, sia takaperin, jolloin Raivaaja s I ALISTIN E X KL’ STA- X NL S- miteansa välityksellä, [a samaa kuukautta. Silti hän ei tullut kin teki tunnustusta ansaitsevaa että tahallisesti pidätetään toi htiökään kun sittem tietä ne voidaan peruuttaakin. kärsimättömäksi, vaan koetti toi leipää, että saisi vielä elää.------ a u t o m o b iil i * VU O K RA TTAVAN A ilt a osastoilta listat ja toisille työtä järjestömme rakentami s phetetaan. min SILLE RA HOI EX LÄ Jos esim. toimeenpaneva komi voa ja olla rauhallinen. • Että tämä oli tahal Oli toukokuun kuudestoista i seksi. Nyt on osastojen keski HETTÄMISTÄ TARJOTTIIN, tea peruuttaa Raivaajan “puo- päivä. Ella oli ollut neljä päi linen ja tarkotuksella tehty svv- Ajuriliika. P u E el» näiset suhteet itäosassa järjes- niin tuntuu koko Raivaajan me- luelehtioikeudet” ja järjestömme Ella ei saanut inistään tvötä- vää punakaartissa. Xyt hänen >14, Atuntoon 772-J tos. osottaa se. että vaikka pos t ¡mme varsin epätoverilliset ja • u siitä suoranaiselta provosee- jäsenet sen toimenpiteen hyväk Ei ollut rahaa, ei ruokaa. — Oi, täytyi paeta Valkosia, jotka jul samaten on asianlaita lukuisissa tissa pidätettiin Sosialistipuolu- raukselta, joka oli tehty tarko syvät — jos Raivaajan toimitus jospa rupeaisi tehdas jo pian mina seurasivat häntä. Hän oli ‘-AAKAREITA osastoissa, jakautuen jäsenet een aanestyslistat samaan aikaan tuksella vaikuttaa juuri silloin vetoaisi yleisäänestyksen kautta käymään 1 — kuitenkin liian heikko pakene HAMMASLÄÄKÄRI E. E. P .Janen samaten kuin järjestömme ää kahteen toisiaan vastaan taiste ja koolla olevaan kustannusyhtiön järjestömme jäseniin — niin se maan kiväärimiesten edellä. Oli huhtikuu v. lO]g Suuri nestyslistat, niin edellisen joi,-' huone 317 Spexarth Bldg. levaan ryhmään. Tällaisesta ja dosta ei mitään melua Raivaaja kokoukseen ja siihen yleisää- päätös pysyy voimassa myös osa työväkeä kulki aseissa. Mi \ alkonauhaisen kuula katkaisi • vielä nykyisenä aikana on ar nostanut. Raivaajan toimituk-j nestysesitykseen. jonka S. S. O- kansallistoimeenpanevassa komi tä teki hän, Ella-rtikka? hänen elämänalkansa kesken WERNER LAGUS, .uom alainen 1M- vaamattoman ikävät seuraukset. sasto Saima oli hiukan aikasem- RN ^ « n d in a v ia n Am erican Bank s.el e olla tunnettua ne pos-' min tehnyt. Muuhun tulokseen teassa, siitä saa Raivaajan toi “Tule punakaartiin.” sanoivat varhaista nuoruutta. Kylmänä BUg Tuom i: 1 0 - 1 2 ,p .. 2— I jZ j,.k.t näkyy tn.m. siinä, että il omien kokemuksiensa pe emme ole voineet tulla, sillä em mitus olla varma. Muistutam toverit. “Siellä maksetaan hyvä hän makasi maantien ojassa, T e‘ •• 54’ - meiden suurienkin osastojen jä tiolot me vain, miten menneinä vuosi palkka ja saa ruuan. Älä mu mutta valkonauhainen murhaaja rusteella, mutta siitä huolimatta senmäärä itäosassa järjestöäm me edes Raivaajan toimituksel- na kävi “radikaaleille”, kun he hvnivili: piteli syytöksiä masinoimisesta me n alentunut. Kun samalla ja kaikesta muusta. takaan °dota niin suurta tietä- yrittivät samaten vetoamalla rehdi. vaikka työt ovatkin lopus SUUTAREITA Oksi punikki siitäkin väheni!” aikaa <»n järjestömme kokonais mättinnyvttä kuin moinen me kansallistoimeerrpanevaan komi sa. I ule, lähde rintamalle.” Näin päättyi Ellan leivän-’ Ellan poskille valuivat kuumat jäsenmäärä viimeisen 12 kuu l oisen huomattavan sisunpur- nettely edellyttäisi, jos se pel teaan ryppyillä järjestöämme etsintä, vaikka hänen sydämensä kyynelvirrat. Hänen naisellinen kauden aikana kasvanut verrat kauksen saimme osaksemme Mil- kästä tyhmyydestä johtuisi. vastaan. Siinä jupakassa selven luonteensa ei olisi tahtonut kuul oli niin syytön ja puhdas. tuna sitä edellisen 12 kuukau joonanmarkan rahaston lähettä- Mainittakoon vielä sivumen si kansallistoimeenpaneva komi la E- E moista puhetta. y* den keskimääräiseen jäsenmää miskysymyksestä. Vaikka Rai nen niistä “sääntörikoksista”, tea tuliaisessa suhteessa suhdet ..V”tta ^a’v'ä päivältä kiihtyi rään. \ iimeisen 12 kuukauden vaajan toimitukselle oli käytet joihin Raivaajan toimitus on ha taan kielijärjestöihin ja jätti kie uusia viuluja ja kor TAYLOR GROCERY CO. m yy kai- nälkä. Ei ollut leivänpalasta VALMISTAN aikana oli keskimääräinen jäsen- tävänään vain yksityisiä tietoja vainnut meidät vikapääksi. En- Iijärjestöille kenlaista ruokatavaraa päivän hal- omien lehtiensä kaan. Pari päivää oli Ella ol jaan vanhoja. Käykää kysymässä Varastom m e on maaar 10,302 ja sitä edellisenä ja nekin VÄÄRIÄ' ja vaikka simäinen, piirijärjestöjä koskeva, kontrollin täydellisesti. Sitä o- hintojani. M. H. Tolone», 793 Erie vimpun hintoihin. ehdottom a.t, tuoretta. Tuomm e ti- lut jo ilman syömistä. Ave., Astoria, Ore. 12 kuukauden aikana 10,150. HInri ..s.lna a’kana, jolloin nä- on jo tullut oikeistua. Milioo- sottaa myös Sosialistipuolueen uksenne kotiinne vapaasti. — 253 Mitä tekisi? Menisikö hän lärjestönime jäsenmäärä on nrat väärät tiedot saapuivat Rai nantnarkan rahastoa koskevien säännöt. Turhaa on Raivaajan Puhelin 1090. ^ BH>«»on, lakimies, buone Taylor Ave. kasvanut siellä, missä ei ole har- vaajan toimitukselle, olisi toimi yleisäänestysten kannatuksille toimituksen uhittelu ja toive punakaartiin — hän, jonka tun 305 Spexarth Bldg., Astoria,' Or» GUNNARY Ä CO.. k ä t e ls k ^ T p C ^ - jotettu systemaattista järjestöm tukselle ollut tilaisuus saada pä laskemisesta tuntui niinikään o- kiertelemällä puikkelehtia siitä teet eivät kannattaneet aseellista mik ! 8Sa Hel,ber«,n »Pteekklraken me päätöksien halveksumista ja teviäkin tietoja, kun sihteerim- leyan M YYTÄVÄNÄ Raivaajan toimituksen edesvastuusta, joka sillä järjes toimintaa ensinkään? “Mitä mi nuksessa. eoslttelee yleisölle uutta nä teen. mitä minä teen?” huo hajottamistyötä, jotavastoin Rai me oli silloin Pitchburgissa, mielestä saantorikos"*. Eräässä töllemme on. ensjluokan ruokatavaraa. kasi hau. “Sydäntäni kirvelee, KUN TARVITSETTE — huonekaluja, varastoaan alve leima e teitä parhaan kykymme vaajan vaikutusalueella on asi-j >uom. Sos. kustannusyhtiön ko aikasemmassa kirjotuksessa on Mutta, sanomme vielä kerran, vatsaani polttaa. Kuoliako näl uunia, astioita, erittäinkin sellaisia, hL,Hkaacoi Rä>'kää katsomassa. Pu anlaita toisin. Ja sitä samaa o-; kouksessa. niin niitä ei häneltä jo kuitenkin osotettu, että mi me toivomme Raivaajan toimi jotka ovat sopivia ruokataloihin, niin helin 581. UnlontoRn. kään vai mennäkö punakaar sottaa mvos sekin, että järjes-i tiedusteltu, vaan umpimähkäi- tään rikosta ei siinä tapahtunut, tuksen järkiintyvän ja ainakin muistakaa käydä tarkastelemassa m ei tömme päätöksien kannalla sel sesti ryhdyttiin syyttämään toi enempää kuin järjestömme aika Raivaajan toimitusta ensikädes tiin?” dän m onipuolista varastoam me. — M ^ AT Union Lilaa puistatti... Hän seisoi FINNISH MERCANTILE CO. västi seisovien lehtiemme, ku meenpanevaa komiteaa ja jär sein massa lovrnlssa, on paras palkka ostaa 11 yleisäänestv ksessä. sä kontrolleeraavien itäläisten to- haa Astoriassa. Koettuitgg ten esim. Työmiehen ja Sake jestön sihteeriä rahaston luovut jossa ratkaistiin kaksi väihtoeh- ' erien, että saavuttaisimme si iahmett\neenä. katsellen ulos P A R T U R E IT A ikkunasta. Siellä näki hän puna nien, tilaajamäärä on kasvanut, tamisesta vieraisiin käsiin ja ra toista kysymystä, nini. pysy säisen yhtenäisyyden ja voisiin TUOREITA suomalaisia leivoksia on •ota samaa ei voida sanoa Rai ua>to(>n lahjottajien pettämises täänkö Sosialistipuolueessa vai me ryhtyä järjestömme jokai nauhaisen miehen voitonvarmas- aina saatavana Home Baklng Co OCCIDENT BARBER SHOP keskikau Koettakaa meidän tuotteita. ti kantavan asettaan. vaajan tilaajamäärästä. Nämä tä. Nain tolkutonta menettelyä erotaanko itsenäiseksi. sessa osassa täydellä tarmolla ra pungilla. O ccident hotellin alaker 1309 Franklin Ave. Puhelin 1045. Minä tahdon myös mennä p u rassa. ovat surullisia tosiasioita, joita I ei olisi odottanut aikuisilta mie 459 Bond St. Myöskin kylpy kentavaan työhön. Pämän kier nakaartiin, Ja viimeiseksi kajoamme sii - kuiskasi hän värise asianomaiset eivät halua ottaa hiltä, vaikkapa he eivät olisi so hen Raivaajan toimituksen syy tämättömän vaatimuksen asettaa jä. Brent and La Bounty. vin huulin. “Hehän etsivät oi vakavasti huomioonsa, kun heil sialistejakaan, saatikka sitten so tökseen, jolla se vertasi meitä joukkoliikkeemme edistyäkseen. keuksiaan. Minäkin tahdon etsiä CHAS. W IR K K A L A N Parturiliike. aa ei näy olevan järjestömme sialistisen sanomalehden toimi 289 W. Bond. bu rl esoni laiseksi diktaattoriksi. Jos jotkut yksilöt eivät siihen P U IT A eheys ja edistyminen vallanku tukselta. 1 älläkö Savoin edistel Jämä johtui siitä, kun uskal alistu, niin väistykööt sivuun. — leipää.” Mutta äkkiä hän huudahti: AJATTAKAA PA R TA N N E Ja lélk SUURIMPIA KUORMIA bakunm ilU mouksellisella marxilaisella tiel tään järjestömme eheyttä ja simme kaikkien Raivaajan vää Kymmenen tuhatta jäsentä kä h,nno«Ha saatte meiltä. — Puhelin kauttakaa hiuksenne Huttusen A lä yksityisiä mielitekoja tärke parhaita etuja? Tällaisella on ristelyjen, parjausten ja hajot- sittävä järjestömme ei voi ijan- E i' En mene kantamaan mur Kähkösen sapassa Unlontownisaa. ^»06. — Seaborg Transfer Co. ämpi asia. Tähän viittaavat Raivaajan toimitus saattanut it tamistyön johdosta antaa sille kaiken sellaisten kanssa rette- ha-asetta. en! 'Lähdenpä etsi my »s ne yksityiset tapaukset, sensä kaikkien vakavien ja kun- muistutuksen ja samalla huo löida mään, enkö saisi jostain leipää.” R A VIN TO LO ITA jotka osuttavat, että Raivaajan niantuntoisten toverien halvek niauttaa, että jollei sellainen me Toverillisesti Ellan onnistui lainata veljel VICTORSONIN R A VIN TO LA Union PUITA — Hyviä 'föri»läpiä“ ja toimituksessa ei näy pysyvän sumisen esineeksi. nettely lopu, niin tulee kysy S. S. JÄRJESTÖN TOIMEEN tään, kuivia laudanpaloja kuormittain. — joka oli talollinen, sata townls8a on paras ruokapalkka -el', alla lttokkataistelukannalla Mutta tällä samalla metelillä, mykseen puoluelehtioikeuksien Antakaa tilauksenne Pete Alatalolle, RA N E V’A KOMITEA. markkaa rahaa. Sitten hän läh olevat toverit, vaan heidät joko sainoin kuin sillä yleisäänestys- peruuttaminen Raivaajalta. Sii tai puhelin 11 73. SAUNOJA ti etsimään rikkaista taloista lei potkitaan pois tai saatetaan sel esityksellä, josta jo edellä on lien, onko meillä ollut oikeutta pää. r aä tä leitä laiseen asemaan, että he joutu selvää tehty, saatettiin muuta ia Suuria Vappujuhlia VHLYO>LEISIT’TTA antaa Suom en* korkeam mao tutkinnon Kaikista hän sai kieltävän vas vat eroamaan. 'Riman kautta kin vauriota aikaan kuin Rai Raivaajan toimitukselle vakava LAINE & HEIMO, räätälit. 122__ 10 suorittanut paha vain pahenee. puuhataan Ranskassa tauksen : vaajan toimituksen arvon alen muistutus, päättäkööt järjestöm katu. Puhelin 1048. Hieroja ja Ssiratvoimistelija “Ei punikille anneta meidän tuminen. Sen kautta ehkäistiin me jäsenet, luettuaan selostuk ALBERT POHJANTAHTI eivät punikit tarvitse ottaa vastaan Syytökset toimeenpanevaa ko rahaston lähettäminen Suomeen semme ja tarkastelemalla edus- Pariisi, huhtik. 25 <p. — Rans sairaita 272 Duans St., miteaa ja sihteeriä vastaan. aikana, jolloin oli kurssi huomat tajakokouksiemme päätöksiä ja kan rautatietyöläisten keskuu leipää. He ovat ryöstäneet jo 6 ja 7 kadun välillä, Astoria. P u AUG. SALA, Räätäli, 243% helin 1089. — Myöskin tavasti korkeampi kuin esiin, ny dessa ilmenee syvää tyytymättö meidät putipuhtaiksi.” Taylor St. \ iimeisen edustajakokouksen kyään. 1 ämä Raivaajan toimi järjestömme sääntöjä. Me o- myyttä. Paraikaa tehdään laa S A U N A lemme sellaisen käsittäneet vel , Eräässäkin komeassa talossa ja!keen_on toimeenpaneva komi- tuksen suoranainen pöhlöys vollisuudeksemme sitäkin suu jakantoisia valmisteluja töiden Ella näki pirtin katon täynnä yleisön käytettävänä tiistaina, keski JOHN MÄKI. RÄÄTÄLI Unmntow tuotti useaninum sadan tuhan remmalla syyllä, kun viimeises seisauttamiseksi \appuna. Kai muri leivottua leipää. Ellan'mie viikkona, perjantaina ja lauantaina, nissa, valmistaa pukuja naisille ja nen markan vahingon Miljoo- sä edustajakokouksessa toimeen kista päättäen tästä köyhälistön li riemastui. Vesi tuli «uahun, kello I — I I j. p. p. Vaatteita puhdistetaan ja JOHN TURNER nanmarkan rahastolle. Jos Rai panevaa komiteaa ankarasti ar kansainvälisestä juhlapäivästä ia svdäntä aivan kouristi, kun 8U O M A LA IN EN prässätään. 224 Taylor Ave. vaajan toimituksen syytöksissä, vosteltiin sen vuoksi, kun se ei tulee suurempi kuin mitä vielä ajatteli, että kohta saisi m listaa P A L LO H A A L IA Suomalainen Räätäli että toimeenpaneva komitea siir ollut silloin tarpeellisella anka koskaan on Ranskassa nähty. leinää. 1 ——_ tää rahaston määräämisvallan ruudella pidellyt Raivaajan toi Rautatictyöläiset, jotka vielä vii- ' .. ^??5a Ja^on täyteläinen emän Käytettävänä: tiistaina, ke» KLUBIN PALLOHUONE. haalin • ! . Miehille ja naisille. Vaat mitusta silloisten edesottamisten- me \ appuna kieltäytyivät mene-; tä käänsi selkänsä tuolle rahal yleisön kerrassa; virvokkeita, tupakkaa «• klvUkkona, perjantaina ja lauantaina sa johdosta. Ja tarkoin tutkit mästä lakkoon, ovat nyt ilmotta- laan kerjäävälle tytölle, meni ka teet puhdistetaan ja prässä — il Siellä t s v f a a MRS. OLGA GIRSBACK, olevansa valmiit lopetta mariinsa ja sulki oven perässään^, tään. 109-—I2th St., lä joka on ollut VICTOR SAARINIEMI. tuamme järjestömme päätöksiä neet A IK A N N E kuluu hausklmmTn kun^?-. Telefooni 802. ------------ 182— 10th St ja sääntöjä huomaamme edes maan työt Vapunpäivänä vii niin että paukahti. lotte Columbia Pool Haalita T«i hellä \\ ashingtonia. Phone tulee täitä lähtien olem aan: sämme olevan saman kiusallisen meistä miestä myöten. Kaasu- ja kaa katsomaan. Broadway 990. Heiskasen Saunassa ja vastenmielisen kysymyksen, sähkötyöläiset ovat myöskin lu Ellan selkäpiitä karmi. Päätä VICTOR HOLM huimasi. Ei hän olisi sivistv- vanneet panna pyörät seisomaan jota emme voi kiertää RIKKO kylvetään joka perjantai- ja lauvan- Portland, Oregon. 1023 W. Marion St. V appuna. neessä Suomessa luullut saavan tai-ilta klo 3:00:«ta klo 11:00 illalla. 227 Taylor Ave. a en Tulkaa b kuluttamasi MATTA JÄRJESTÖÄMME SO. ABERDEEN. WASH. Huoneita saatavana yksityisille m ie Joutoalkaune meille. sa tämmöistä kohtelua, kun hän \ AS I .VAX. Ja ne valtuudet, , Rautatietyöläisten pitämissä hille lam an a talossa. — 1417 Frank jotka järjestömme edustajakoko kokouksissa tehdään suunnitel vielä muisti mummonsa kerto lin A ve., Ore. TUPAKAN POLTTAJAT j . P.H O» Suurta! neen entisaajn nälkävuosista, jol __ _______________________ Astoria, J ännittävää! Opettavaista! uksissaan ja yleisäänestvksillään mia äärimmäisistä toimenpiteis loin (» 3 0 ) pelaajat tietävät että liike runaF kerjäläisille useimmissa ta on toimeenpanevalle komitealle tä, samalla kun puhujat tuovat edelleen vanhassa kulmassa. HIERONTAA antaa Wm. Gosman, loissa oli annettu jotain suuhun jättänyt edustajakokousten ja avoimesti julki bolshevistisia 104 Astor St. to E MINT, 250 Taylor ave. — Pal yleisäänesyten väliajoilla, vel- Htielipiteitä ja vaatimuksia. Tvö- pantav aa. Ella ajatteli: sivistvk- lo -hl -huone. Tupakkaa ja virvokkeita edistyä, mutta nvt >LOOP1N Varietykauppa, 575 Com'L lo vottavat meitä ryhtymään an väenliiton järjestämissä kokouk s$n karampiinkin toimenpiteisiin, jos sissa lausutaan myöskin anka näyttää, että meillä menee sivis lievemmät eivät auta. Mutta ria tuomioita kapitalismia vas tys taaksepäin. On kuin olisi PALLOHLONE. — Parhaat sikaa rit tupakkaa, virvotusjuomia y. m. « HAUTAPATSAITA me emme toivo joutuvannue taan. Vapunpäivänä tulevat työ ! kokonaan tunnottomien ihmisten < J- E. Harris, 1355 Franklin A v* Tehkää tilauksenne tehtaastamm e, sellaisia käyttämään, vaan odo- läiset yleensä tuomaan vaati ; maassa. Näitä ajatellessaan hän oli hoi-' niin säästätte itsellenne välittäjien A itoria, Ore. ctta jäsenistö itäosassa muksensa julki palkankorotusten -esittää- perrellut talon eteiseen. Hän ei I palkkion. Ensiluokan työ. H in järjestöämme ottaa vaarin asioi puolesta. voinut itseään pidättää, vaan pii-j nat kohtuulliset. den kulusta ja johtaa Raivaajan KONEPAJOJA Pidetään mahdollisena, että GRANITE WORKS TOUKOKUUN 1 PÄIVÄNÄ, toimituksen oikealle tielle. Tä hallitus, lakkovastaisena toimen lahti hillittömään itkuun. Kohta-' 424 ABTORJA Taylor A ve. — A storia. Ore. lo tuntui liian kovalta ja ras-1 Puhelin 872. AUTOJEN KORJAUSTA — t . h d i l , mä on välttämätöntä niin järjes piteenä, tulee julistamaan Va kaalta. kello 8:30 illalla kappaleen Omistajat: huolellisesti ja nopeasti. — S a n / tömme eheyden kuin Raivaajan pun kansalliseksi juhlapäiväksi, i vjk Garage. 233 Taylor St. — Mk THOMPSON & PELTO Ellan itkun sattui kuulemaan kustannusliikkeen taloudellisten chell autorenkaita myydään. rn etujenkin vuoksi. Uskon, että Spokanen työläiset ää räs vanha työläismummo, joka KAIKKEA sähköalaan kuuluvaa työ tuli kaivolle vettä noutamaan. kun jäsenistö saa oikeat tiedot Ella kuivasi kyyneleensä ja rien tä tehdään halvalla ja huolellisesti. (Nelinäytöksinen työväennäytelmä. Kirj. Johannes Tvvi) asioista, niin he kyllä rvhtvvät nestävät yleislakosta PARASTA LIHAA : Westersund ja Gustafson, — 213 W. si auttamaan vettä mummolle sellaisiin toimenpiteisiin, jotka Tapahtuu Suomessa v. 1900. , Bond St. Samalla hän kertoi, kuinka sv- Käsittelemme kaikkea ensiluok auttavat. Mutta jos sitä ei ta Spokane, Wash., 24 p. huhtik. dämettömästi häntä oli kohdeltu kaiseen hhaliilckeeseea kuuluvaa pahdu ja Raivaajan toimitus e- — Spokanen rakennustyöläisten HBPÄN ja k*n«työtl to tu tin boc- -------Oviraha 5 0 c -------- tavaraa. Farmareilta suoraan os delleenkin suhtautuu entisellä liitto viime kokouksessaan päätti 1 s.’Iliastl. Piatta rautoja Ja ba* Vanhuksen kävi sääliksi tuota tamme sikoja, lehmiä, vasikoita, tavallaan järjestöömme, niin täy- yKsimieliiiesti alistaa jäsenistön kerjäläistyttöraukkaa. joka pos- kanoja y. m„ joista maksamme kettoja alea varastossa. Kaasuko hvvVi'1!’1- ..viettänuän vappuiltaa ja katsomaan samalla tvv meidän kursailematta sanoa j noita porataar Ja hiotaan. — Weaterr yleisäänestykselle esityksen v- . ^'.'melissä kertoi huoilaan. päivän korkeimman hinnan. W eidlug ir Machine Works, 463 Tay ? •t>ovaen k a p p ^ tta . — Ohjelmaa jatketaan kaupun- Raivaajan toimitukselle, että jär leislakon julistamisesta Spokanes la hän toi 'Ellalle palan leipää, 254 Taylor A ve.. Astoria, Ora. i !or Ave. Puhelin 327, A »toria. Or» >■" piibtossa senraavana päivänä kello töiltä aamupäivällä. jestöämme hajottavaa toimintaa sa toukokuun 1 p.nä vastapai jolle oli levittänyt vielä voita j K unoalllaialturin kohdalla Puhelin 499. ej tulla pitemmälti sallimaan. noksi rakennusmestarien liiton kin. Fätä eme sano senvuoksi, että I hyväksymälle “Amerikan planil- Ella huokasi helpotuksesta. WEST END BILLIARD PARLOR meillä olisi yksityisesti halua le . Lakko tulisi käsittämään Xyt oli punikkilurjus saanut Astoria Meat Market Puhelin 1056- kurittaa Raivaajan toimitusta, kaikki rakennusalalla toimivat pienen voileivän. Ella kiitti ja vaan estääksemme järjestömme työläiset apulaisista putkitvöläi- suuteli mummoa, jonka svdän oli K ^ ^ p j k J A T . M e lllt on tunnettu hajottamisen ja sen hyväksymien f siin asti. lampösempi kuin kenelläkään Ja McMahon uiatlmla, ja multa ka- Service Express periaatteiden ja menettelytapo VÄLITÄMME lastusvällneltt. Alfred Puuati A Co noitten rikkaitten talojen emän EXPRESSIÄ JA BAGGAGE jen sotkemisen ja solvaamisen. I. W. W. LIITON TOIMINTA ULKO nillä- Tämä köyhä vanhus oli 264 Taylor St. PANKKEIHIN TAI YKSITYISILLE MAILLA. Ja niin kauan kuin järjestömme KOLJA, PUITA ja LAUDANAJOA antanut vähästäänkin. j jäsenet toisin päättävät, on voi Chicago, 24 p. huhtik. — William Seattle Maksamme kunnes toisin ilmotamme Huolellinen palvelus pienille ja Nyt Ella virkistyi, että jaksoi massa esittämämme vaatimus D. H aywoodin, I. W. W. liiton ra- LÄÄKÄREITÄ suurille ajoille. Raivaajan toimitukselle, sanoi se hastonhoitajatihteerin toimesta on Kaäntvä kotiinpäin. “Rikkaan sv ■ sitte, sitä diktatuuriksi tai miksi Englannin, Ranskan ja Saksan työ-' dän on kiveäkin kovempi, mutta Huonekalujen muutto erikois P A R A N T U K A A muuksi tahansa. köyhän sydän on sääliväinen.“ , alamme. Iäisille lähetetty tuhansia kappaleita luonnon avulla Mitä siihen Raivaajan toimi Haywoodin allekirjottamaa kiertokir ajatteli hän. n i lJ e n 01*** kur*,: • • «««nmille $ 2 0 .0 0 tai yli. Postilähetyksiin Mutta sitten tuli toinen päivä tuksen väitteeseen tulee, että jettä. Kiinalaiset lnonnon-kaavl> VA LO K U VA A JIA kotlparannua keinot pt ja nälkä entistään kovempi. Ei järjestöllämme ja järjestömme Surnm >IL ' « lähetyksen konttoriim m e saapumispäivän kurssi. Kirjelmässä kehotetaan Europan $ 1 ,0 0 0 .0 0 tai yli k an n atta, kysyä kurssia ^ihkösanom alla. rantavat onnistuneesti res toimeenpanevalla komitealla ei työläisiä ryhtymään tarmokkaaseen auttanut mikään. STUDIO. $21 matismia, munuais-, vai MODERN PHOTO t-ÄHETYSKULUT: 40c lähetyksiatä alle $ 30; 50c lähetyks. $30— $40; olisi oikeutta peruuttaa iärjes- kamppailuun {iirtolaisuuden estäm i .*4y ? ,ko,set eivat anna minulle «a. veri- Ja rakkotauteja Commercial St. TeL 1093. Vah y c lahettyk.i.tä $40----$ 6 0 ; 75c lähetyksistä $ 6 0 — $100. — tömme lehdiltä “puoluelehtioike- seksi tähän maahan nykyaikana. Kir leipää, vaan suorastaan ajavat ^Hkkoutta, naisten tauteji mistäs hyviä kuvia. sadan dollarin lähetyksistä 25c sadalta dollarilta lisää. uksia". niin haluamme siinä suh jelmässä sanotaan, että Am erikan ka punakaartiin. Sillä olenhan mi r Ja monia multa miesten J> teessa viitata järjestömme edus pitalistit tarvitsevat kipeästi työttö nä vielä liian nuori kuolemaan naisten tauteja. H -l 1 H I H -l-1 l i l t i--«-,.; ¡ ! j , , r ., TYÖMIES FOREIGN EXCHANGE CO., nälkään.” + W H IT E S ID B U N D E R T A K IN G CO » tajakokousten päätöksiin samoin mien reservijoukkoja. voidakseen te M. HEE WO CHINESE MEDICIN3 BOX 553, SUPER1OR. WIS. •fr H A U T A A N T O IM IT T A J A T < kuin nimin päätöksiin, joilla kan- hokkaammin kukistaa tämän maan Seuraa van päivänä oli Ellan •fr Telefooni IJ6-564. — Hoquiaraia oso 4 COMPANY pakko kirjottautua taistelemaan 208 James St... Saatti», Waahingt«M , sallisjärjesto ja kansallistoimeen työväestön pyrkimykset. te: 420 K St. Telefooni 13». oikeuksiensa puolesta, vaatimaan •fr Aberdeenin osote: 106-111 E 2nd. 4 Perustettu vuonna 1903. PAIKKAKUHTIEH PIKKUILMOTUXsiÄ ■ ■■■■ t I SAU N A N IM E N I ? "*- VA PPU JU H LA T EUREKAN S. S. OSASTON NÄYT 1 lauantaina , “T A IST E L U N ALK U Rahaa Suomeen Smk. 18.00 Dollarilta ■ « f i l i l i 11 - 1 1 1 n 1 1 4..| l i lilí»