Image provided by: Astoria Public Library; Astoria, OR
About Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931 | View Entire Issue (April 22, 1920)
No. 95 TORSTAINA, HUHT1K. 22 P.—THURSDAY. APRIL 22 halveksumista kalkkia kohtaan, Jotka maila miehuudella, jolla hän on an pyrkivät »ovitteluihin, ja hänelle kel- tautunut miespolven kestäneeseen sinmainittflja meiltä ennemmin tai paavat vain sellaiset. Jotka ovat vai- ! “^ P a n u u n leivästä, hän on se mies, 8eiDme ihmlBkunnalle paratiisin, täyt myöhemmin vaaditaan, Ja viimemai tääksemme toisseksi ihmiseksi tule ..iä n ., puolesta «.kattamaan I Joka m i ö t T j a ' ^ ^ « « a,a nittua —» nyt juuri parhaillaan, sillä misen. kalkki. ti innosti heitä kaikkia. ne ne ovat, Jotka kukistavat pääo- Hän uskoo että suorin tie yhteis Oli aika, jolloin monet ajattelivat En kirjota hänestä näin siksi, että j manonaistajain yksinvallan, joka Jo kauhulla gitä päivää, jolloin köyhälls- kunnan uudelleenmuovauksen aikaan- kaikesta olisimme olleet yhtä mieltä,! itsestään alkaa yhä enemmän Ja e- tä raa assa voimassaan nousisi ku- saarn^eksi on se, että kaikki, Jotka vaan siksi, että luulen ihmisestä nä-i nemmän horjua. — Sv. L— n. toivovat kansainvälistä sosialismia, keväni, onko hän hyvä, ja että vol-| vainraastajaksi. Silloin pelkäsivät myös kuuluttavat sen Julki Ja toimi monet, että tieteen Ja taiteen luomi ne.i arvioida tekoja yhtä hyvin kuin vat lakkaamatta sen hyväksi ottamat sanoja. set joutuisivat tuhon omiksi. Heillä ta lukuun mitään persoonallisia vai ei silloin vielä voinut olla mitään Lenin on minusta osoittautunut Kaikin tiedämme että “Vappu” meni kuin .“ kuumille kiville” ja kuttimia. Hän sovelluttaa teoriansa tietoa nykyaikaisesta köyhälistöstä suureksi taistelijaksi Ja sen kamppai i Arthur Crlsbienin pitämästä me toivomme saavamme samanlaisen lopun myös Lasten Kevät- käytäntöön. Hän tuntui minusta mie lun Johtajaksi, joka minusta on ainoa, ja sen suuresta siveellisestä käsitys esitelmästä “Köyhälistön loma julkaisulle. Kaikki ne vanhemmat, jotka eivät vielä ole tilanneet heltä, joka olisi samalla levollisuu Jonka puolesta kannattaa elää ja hetkien" avajaisissa Boriinigaä kannasta. Tämä korkea köyhälistö- della astuva kuoloon kuin hallituksen kuolla, mikä käsittää todellisen In-i lapsilleen kevatju kaisua, kehotetaan tekemään sen nyt aivan tällä kulttuurin aste oli ensin vielä val helmikuun 1 päivänä. istuntoon. Mutta kaikesta tästä le voin voitettava. Me tiedämme nyt, kertaa. Valmistakaa lapsillenne ilohetki josta saatte myöhemmällä ternatlonalen toteuttamisen korvaa vollisuudesta huolimatta olen minä Purppuraisista syvyyksistä nousi e- että todellinen sivistys yhä enemmän malla kapitalismin sosialismilla. myös itse nauttia. Lasten Kevät maksaa ainoastaan 25c ja tilattava varma, että hän voi suuttua mitä sy läin ja tuli ihmiseksi. Ihmistymlnen! Ja enemmän elähyttää köyhälistöä, Menneinä aikoina kutsuttiin Venä osotteella: TOVERI, Box 99, Astoria, Ore. — Kirjallisuuskomiteat, vemmin saadessaan syytä siihen. Eläimestä ihmiseksi, mikä ihmeelli että köyhälistö on myöskin vapautta Jän keisarillisia itsevaltiaita kansan kiitos toimistanne Vapun suhteen, samaa toivomme Lasten Kevään Hänen elämänsä päämäärä. nen kehitys. Maanpinnalla eli himi- va taiteen ja tieteen ja vievä sen suussa “pikku isiksi”. Tällä haavaa Kapteeni Sadoul. tuo peloton rans suhteen. — Toveruudella, TOVERIN LEVITYSOSASTO. siä. Riemu remahtell ja vallita! uu- ennen aavistamattomaan kehitykseen. on Lenin Venäjään nähden uuden kalainen, Joka omassa maassaan on hengen symbooll. ei itsevaltiuden.! pumaton ilo. Onnellisia olivat ihmi Monitietoisuus, koneellisesti omaksu tuomittu kuolemaan sen Johdosta, et set paratiisissa. tut ajatukset Ja opitat käsitteet eivät vaan vapauden hengen. Miehet J a , tä hän avoimesti paljasti liittoutunei Sitten tuli kauhea onnettomuus. Ih voi olla sivistyksen välittäjiä. Köy naiset rakastavat häntä Ja ovat tor i den petokset Venäjää vastaan, sanoi, miset tulivat jälleen eläimiksi: työ- hälistön uumen voimista on todellinen vittaessa valmiit menemään kuole- , näinä päivinä minulle: : eläimiksi. Harvat pääsivät herroik sivistys syntyvä, köyhälistön voitto maan hänen puolestaan el siksi, että — Venäjän kommunistit ovat sosia hän olisi heidän hallitsijansa (sitä el I “ si. Ihmisiä kartoitettiin paratiisista. on vapauttava ihmiskunnan valekult- listiselle liikkeelle mitä jesuiitat reo- Ilo Ja riemu kuolivat. Tuska Ja hä tu u rista .------------------------------ hän ole missään mielessä) siksi, että man taloudenhoito, jonka johdosta Juuri kipeästi tarvittaisiin, kun maail malaiskatooliselle kirkolle s. t. s. heil Me pysymme sinä, mitä me olem hän on heidän toverinsa, heidän pu- suurJn osa kansasta on saanut kärsiä man tapahtumat ovat panneet kehi Jouduta kulkua, vaan voima. Muoto tä loivat päivät harmaaksi aroksi. lä on sama henki Ja päättäväisyys, Ihmisten täytyi muuttaa koko elin oli kuori el merkitse suuria, vaan si me. huolimatta loukkauksista, val hetoverlnsa, yhteiskunnallisen ja ta- Puutetta Ja kurjuutta, sekä uhrata kun on kysymyksessä Itsensä uhraa loudellisen vapauden esitaistelija, ja ’ henkensä pääomanomistajain valmis- tyksen pyörän kiivaammin pyörimään sältö. Jos tahdotaan päästä kapita aikansa työajaksi. Ihmisistä oli tul heesta ja panettelusta, huolimatta ja siirtäneet meidät paljon lähem lismista, niin tarvitaan voimaa sitä lut työjuhtia, jotta harvat herrasval- vihasta ja kostonhalusta, vainosta minen asian puolesta, mikä on heille että hän siinä taistelussa. Jota Venäjä! tamilia veriattareilla, sotakentillä. rakas. mäksi yhteiskuunallistuttamisen rea vaatimaan, ja een voiman tulee olla tiaat voisivat nauttia riemuavaa elä tyrmästä Ja kuolemasta. Me olem paraikaa käy, on ruumiineen ja sie- lisoimista kuin mitä oltiin 5 tai 6 järjestettyä. Meillä on järjestöraken- mää. Työeläiiniltä kiellettiin kaikki, me kutsutulta Ja valituita vapautta Leninin ehdottomana elämän pää Milloin tämä maailman suurhuijaus luineen antautunut heidän palveluk vuotta takaperin. Nyt on alkanut se ne valmiina. Astukaa sisään kaikki mikä saattoi elämän vasta tehdä elä maan, johtamaan se korkeimpaan määränä on maailman työläisten va- seensa Ilman mitään persoonallisen loppuu. Siihen vastataan, että sil loin, kun kapitalismi on kukistettu, kehityskausi, jonka kuluessa kapita te ulkopuolella olijat, kyllä siinä tul misen . arvoiseksi. Ruumiillisesti ja kulttuuriin. Taide ja tiede ovat o- paufamlnen kapltatl.mln tkee.t» Ja ■ palkkion Ja mahUasemaD VntArnatinnfttan toteuttaminen. Hloiiftamlnnn rii:., i järjestelmä vaihtuu toisen- kun maailman tuotanto ja talouden , listinen Internationalen Hän . , . toimeen. Jos on mieli kuin yh henkisesti raajarikkoiset oliot vietti miaan tekemään meidät yhä enem hoito on järjestetty yhteistä etua sil laiseen, sitä ei kukaan tällä hetkellä j den miehen, eikä vedetä yksi yhtä vät orjan elämää typeriäsi antautu män suuren historiallisen tehtäväm on tuon tunnetun määritelmän ruu mälläpitäen. Niin — silloin se kyllä voi varmasti määritellä. Tämä on toinen toista köyttä, ja sittn ehkäis- misessa, sorrettujen olentojen kaik me arvoisiksi. miillistuma: “koko maailma on mi nun isänmaani, kaikki Ihmiset ovat Me rakennamme taiteelle Ja tie puute ja kurjuu» lop siinä suhteessa vaikeampi, että siinä tä ja jarruteta yhdessä kapitalistien kien paheiden ja vikojen saastutta ma Oiot parantuvat parantuvat silloinkin .m om kin esiintyvät jarruttajina vielä verrat kanssa kehityksen jouduttamista veljiäni, se on sukontoni.” — mina. Pitkä oli pimeyden aika. teelle tulevaisuuden temppeliä. Mei ainoastaan siinä tapauksessa, että tain vahvat kapitalistiset voimat, mut * On naurettava ajatella Leniniä Vihdoin välähti valo pimeydessä. dän taistonintomme päämäärämme Puhutaan neuvostojärjestelmästä. maailmantaloyden järjestelyssä ol ta toisaalta sitä helpottavat ne räi mieheni. Joka pitäisi verenvuodatuk Alkoi toinen ihmiseksi tuleminen. saavuttamiseksi ammentaa tieteestä keät ilmiöt, jotka kapitalistisen jär Li mikään sisällyksetön neuvostomuo- Työeläimistä tuli taas ihmisiä. Taide ja taiteesta maltillisuutta Ja varmuut sesta. laan suuren tehtävän tasalla. to kaada kapitalismia, vaan sen kaa Nämä kaksi Ja puoli sodan Ja tais Jokainen, ken on seurannut talou- Ottamalla yksityisiltä pääoman o- jestelmän tukipylväät ovat itse esille taa kyptynyt kylmä järki ja yksimie ja tiede herättivät hidastelijat unes ta. Hengen miekkoihin pirstoutuvat d elli«" e,äman Ja samalta kapitalls-1 r n h u m " ‘„ S e Z e n .alta asettaneet, todistamaan heidän talou telun vuotta ovat vallankumouksen min kehitystä, tietää, että pääoman* «e»*nen valta pois, dellisen valtansa kelvottomuutta. Ja linen joukkovoima, joka on koottava taan. Sorretut nousivat sitkeäan uh lopulta raakalaisten aseet. Aate on Johtajille olleet työn ja vaikeuksien ei vielä lopeteta puutetta ja kurjuut rirunsaaseen taisteluun herrasolento- viettävä riemuvoittoa kaikesta raaj aikakautta, mikä näkyy kaikista heis omistajat ovat tämän kehityksen ta. vaan se lopetetaan toisella yhteis- kun kalkkien- maiden työväestö nyt ja keskitettävä. Vai eikö luoteta voi ja vastaan. Tällä vapaustaistelulla asta väkivallasta. tä. eritotenkin Leninistä, joka vielä kautta kohonneet maailman valtiaik etujen mukaisella, hyvin harkitulla on, joskin vielä suuressa määrin kyp maan, paitsi vain “uusiin”, keinote on historiansa. Yhä lukuisammiksi «Silloin ojentavat kalkkien kanso koisiin rytomitysmuotoihin? Jos ei kin kantaa ruumiissaan kahta kuu si. Mutta minkä avulla ovat he tä vallankäytöllä, ja työllä. Mutta nä symätöntä, niin kuitenkin valveutu hienommiksi Ja tehokkaammiksi kä jen veljet ja sisaret toisilleen käten luoteta, niin älköön sitten myös pu laa muistona attentaatista, joka oli män vallan saaneet? Mitenkä ovat mät vaativat edellytyksensä, ne vaa nutta. niin se voi tuntuvasti joudut sä. Silloin nousemme vuorten yli. vivät aseet. Ruumiillisen voiman a- viedä häneltä hengen. Tästä huoli syntyneet pääomia kasvattavat lal tivat perinpohjaista kansantaloudel taa kehitystä pääomanomistajain jar huttako yhteiskunnallisesta vallanku selhln liittyivät taiteen Ja tieteen Silloin kuljemme rauhau, vapauden matta oli hän vilkas ja eloisa kuin tokset? Pääomainomistajat ovat saa lista kysyyttä ja edellämainittujen, rutuksesta huolimatta. Nyt toki jo mouksesta. Kaikessa työssä tulee taisteluvälineet, hengen terävät mie Ja sopusoinnut maahan. Silloin to poikanen — Ilvehti ja nauroi. ikään neet valtansa järjen ja neron avulla, synnynnäisten, omaa etua tavoittele- rohjetaan puhua tuotannon yhteis- kysymykseen voima ja myös taito, kat. teutuu se mitä ihana laulumme il kuin ei hänellä koskaan olisi ollut ja ihmisen synnynnäisen ominaisuu vien ominaisuuksien pois juurrutta kunnallistuttamisesta. joten se kysy niin myös uuden kansantakjusjärjes- Taiteella ja tieteellä on suuri vai moittaa: “Huomispäivänä kansat on telmän saavuttamisessa, siis niitä den. oman edun tavoittelun vaikutuk mista. mitään huolia. veljet keskenään.” kutus köyhälistöllikkeessä. Taiteen mys astuu ja sen tulee astua .nyt päi molempia on kasvatettava, ennenkuin sesta. Järki ja nero ovat edistäneet Me puhuimme Englannin työväen- Kun nyt. kuten edellä on mainittu, väjärjestykseen. Mutta nyt on myös mitään saadaan aikaan. Ja se käy ja tieteen miehet katsovat vuorilta liikcesta, k e sk u ste lim m e proletariaa-l teknil,ista kehitystä, ja älykkäimmät yksityinen pääomanomistus on kehl samalla kasvettava yhteiskunnalils- yli maan. He katsovat taapäin men rncnttu-ipio ! 8eka suuremmassa määrin synnynnäi tyksen tulos, ja samoin siis kapitalis tuttamista toteuttamaan ja harkitta päinsä vanhoissa puitteissa, joihin neisyyden harmaisiin usviin. He kat tin diktatuurista ja parlamenttaaris- vaan on saatava uusi slältö, Joukko siä oman edun harrastuksia omaavat tinen järjestelmä on kehityksen tu Suomalain«« kuollut tapaturmat n its ta , johtajistamme ja nykyisestä va miten se parhaiten voidaan to sellainen, Jolla on voimakas ja yksi u v a t alas nykyisyyteen Ja näkevät yksilöt ovat ottaneet tekniikan ja elä »esti. Svänte Anttila loukkaantui 15 sekä vastaisesta kammpailusta. los, varsin pitkäaikaisen kehityksen teuttaa. Meillä ei ole mitään var mielinen tahto, mutta joka myös tie ylhäältä katsoen lainkuuliaisuutta ja vän työvoiman palvelukseensa, ryh Puhuimme v a rsin v ä h ä n ta p a h tu tulos, niin logiikka sanoo, että myös maa kaavaa, minkä mukaan uusi jär tää mitä se tahtoo, ja pystyy ei ai- selvyyttä aikojen temmellyksessä, mi p. t. k. Sheston Logging Co:n käm neista ju lm u u k sista . M itä k a u e m m in tyen harjoittamaan tuotantoa yhä joku toisenlainen järjestelmä voidaan jestelmä rakennetaan, sillä uutta, täy-l noastaan "tahtomaan kä alhaalla asuvista tuntuu kaaoksel pällä niin vaarallisesti, että muuta vaan myös — olen täällä, s itä selv em m in tu n n e n , et- laajemmin ja laajemmin, sekä kasvat saavuttaa vain kehityksen kautta ja dellistä mallijärjestelmää ei ole vielä ta. He katsovat tulevaisuuden aamu ma tunti jälkeenpäin kuoli tuntol- luomaan. tamaan pääomaa. Niitä yksilöitä, on sen tuloksena. ta olisi loukkaus niitä kohtaan, joi- “‘7* , \ « ruskoon ja viittovat teitä tulevaisuu hinsa tulematta. Hänelle putosi ok- missään. Viitataan Venäjälle, mut ien vieraan» olen J a tk a a p u h e tta J u l- 1 ilm e n n lt ’ el<» o l i j a l l a e ttä p in n alla . Kapitalismin kelvottomuuden tun aa päa-hän, murskaten pääluun aivan den maahan. Kapitalistisen järjestelmän kehi ta Venäjä ei ole vielä uudestaan ra m »»k,l,.n. joihin * , Kulloinkin sellainen Ih- tystä ei mikään jarruttanut, siihen kennettu, eikä sitä voida aivan pian tee jokainen työläinen jo luissaan ja Tutkijat ja oppineet, kirjailijat ja mäsäksi. Vainaja oli vielä nuori miä kuin minä. ' mln«n on löytynyt, jolla on ollut riit- suhtauduttiin lojaalisesti ja se sai rakentaakaan. Mutta jos Venäjästä ytimissään, joten nyt on kiinnitettä runoilijat, näyttelijät, laulajat, sävel mies. noin 30 v. ikäinen, yksinäinen. tävästi älyä. ja harrastusta käyttää rauhassa kehittyä, kunnes vihdoin vä miellä siihen, miten ja millä ta täjät, maalarit ja kuvanveistäjät, o- Hänet haudattiin 18 p. t. k. Surma- tulee hyvin järjestetyn kansantalou V ihatuin ja p id ety in . fl,tä onBftksi edukseen. Erityisiä pää- työväenliike nousi sen tielle, mutta den mallivaltio, kansanvaltlo, niin valla uusi järjestelmä olisi luotava, pettajat ja kasvattajat, kalkki teke loukuiksi on muodostunut nämä pai . . . .om anom istajia, kapitalisteja, ei siis jotta se el ainoastaan muuttaisi muo kalliset kämpikötkin, yhtä mittaa h. i,' n. °n’ ",en sanottu’ eniten vi- ole maailmaan syntynyt, vaan niitfi- siitäkään el ollut suurta vastusta, silloin on kehity», koko maailmassa toa, vaan koituisi kansan yhteiseksi vät he meidät näkeviksi ja tietäviksi, vaan haalataan niiltä kuolleita ja sentakia, että siihen kuului vain pie nostavat ja opastavat meitä, antavat saanut valtavan sysäyksen, ja toisis u ja . niten .pidetty mies maan j kin On kehitys vähitellen luonut. Kun hyväksi, jotta puutetta ja kurjuutta meille aseita, täyttävät meidät roh raajarikkoja, aivan kun jostain teh- ni murto-osa maailman työväestä. sa maissa seurataan esimerkkiä. Siis raalia Nyt minä ymmärrän ja tie-i taloudellinen toiminta on kansojen e- el olisi. Muotojen suunnittelu on rastamolta. Sehän se on työläisen ' !' e,ta venäläiset o- Jämän perustana, ja kun taloudelliset Nyt vasta, kun maailmansota osoitti katsotaan mitä Venäjästä tulee; vie pintapuolista, mutta sisältö on pää keudella ja itseluottamuksella, teke osa, raataessaan kultaa läjälle kapi «t kestäneet vallankumouksessa so- arvot. pääomat ovat kehitystietä jou kauhealla tavalla, mihin kapitalismi lä sitä ei voida nähdä, ja ennakolta asia sekä luoviin voimiin että luota vät meldSt vahvoiksi ja voittamatto miksi. Me opimme tuntemaan elä- talismin mammonan myllynsä. Ei dan, kulkutautien ja nälänhädän rat-; tuneet älykkäiden yksilöjen ja niistä Johtaa, nyt vasta on havahduttu. Ne. ennustaminen on usein o?»it.tautunut vaan uuteen rakenteeseen nähden, män kehityksen ja sen ehdot, ase- tmdä yhtään, koska ja missä menet jotka nyt kiihkeästi vaativat, että pettäväksi. Ei voida ennustaa, että Heillä on onni omata suu- muodostuneiden ryhmien haltuun, niin On otettava oppia vallankumouksista mamme ja tehtävämme siinä. Tieto tää ainoansa, terveys ja henki ollen ret Johtajat, jotka ovat osottaneet. j näiden käsiin on siis kehitys vierit- järjestelmä on heti muutettava, nau- Venäjä rappioituu paikalleen, eikä silnäkin suhteessa, että ne ovat pal aina vaarassa, itse siitä saamatta ' ' « 0,6 tahtoneet omaksua tänyt kansojen elämän perustan ja roivat ennen maailmansotaa sellaisil voida ennustaa minkänlainen puu sen jastaneet meille tarvittavien henkis muuttuu tahdoksi, tahto toiminnaksi edes välttämättomämplä tarpeitaan, ja teoksi. Teko luo voiton, vapati- le, jotka mainitsivat jotain yhtels- tuhkasta kasvaa, mutta lähin tule rustaan luokan elämäntapoja. Ja et- taloudellisen vallan. Miten he ovat ten voimain ja kykyjen, siis sisällön edes kunnollisesti elääkseen. duksen ja onnellisuuden. realisoimi vaisuus tullee osoittamaan ainakin a he. tultuaan valituiksi palvele J niitä hoitaneet, se on meille tunnel kunnallistuttamlsteorian puutteen. On kasvatettava työtäte Alaskaan, onneaan koettamaan lo Me katsomme avatuista porteista maan kansaa, ovat. todella pysyneet, tua. He ovat käyneet ahnaiksi, koet sesta. Eihän se tietysti silloin olisi taimen, josta jo jotain voidaan päät kevän kansan henkisiä voimia ja ky hen pyynnissä, lähtee täältä nyt suu tää. paratiisiin. Me aavistammeä kuinka an palvelijoina ovat kansan kanssa { taneet siirtää pääomiaan kasvamaan käynytkään vielä päinsä, mutta sii kyja, niin vallankumouksia ei tarvit- J rikkaaksi elämämme käy kun nää rin joukoin miehiä, rmpa lähtenyt Yhteiskunnallisen kehityskulun toi se tehdä vaan ne tapahtuvat Maa I «emme kalkki täysin määrin osalli- ni kneet 8en koette,emuk9et Ja kärsi- toinen toistensa alueille, kilpailleet hen kasvattamiseksikaan ei ollut va Joltain osastomme toimihenkilöltä kavaa pyrkimystä; kevyt, pintapuoli seen suuntaan nyt kääntyessä el ole ilmanvallankumous käy parhaillaan, siksi taiteesta ja tieteestä Pyrkimys ""k- k keskenään, tulleet kateellisiksi toisi 1- kin. joten siltä on tullut pieniä vai- nen agitatsioni pidettiin riittävänä. painauduttava ja takerruttava plkku- ai ien heidän johtajana on *Le- leen, ja saaneet maidensa hallitukset, vaan tokko huomattaneekaan sitä. — paratiisiin, kaipaus ja halu päästä keuks,a klubimme toiminnalle. Me. villici T » V t v t ta tehdä J li s_ _ *** i 4 — at ■ . . _ nm lyrkästi »menevine venälisenta- heidän lakeijansa, panemaan toimeen Mitä meillä mielissä nyt on, niin se malsuuksiln, riltelemällä siitä, mihin Se tulisi nyt huomata, Ja kaik jotka olemme jälelle Jääneet, koet- «»»pojan tyyppineen. hän. joka rodul-j verisiä sotia “isänmaan edun” nimes- on vain agitatsionin tulosta, mutta el muotoon meidän nyt tulee ryhmittää ki mitä voidaan työväenluokan tiedon nauttimaan .elämän henkisistä rik takaammepa täyttää poistuneiden perinpohjaisen kansantaoludellisen kauksista kannustavat meitä vastus itsemme, kun uutta suuntaa lähde *en luonteenomaisella, taipumatta- sä. Siinä lyhyesti sanottuna maali- kasvatuksen, jonka hedelmiä nyt tään astumaan. Sillä eivät muodot ja taidon kohottamiseksi, sekä jouk tamattomasti eteenpäin. Me kuljem tovereidemme tilat, j» viekäämme kovoimaan kasvaattamiseksi, sillä en- me noiden porttien kautta valloittaak- innokkaasti tehtäviämme eteenpäin. iHnim iiiiu iiu m iiiu m iiH iiiH im iiiiH iH ' i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i h i IIIIIIIIIIIIHIIIIIHI II 11111 ! 11111111H n 11 Hm,,, ^ Poistuneet toverimme varmaan aina nnniiiiiiuiiHiiHiiiiim iiim niHim ujj^j seuraavat meidän toimintaamme. Ja nistien puolue. Se katsoo, että saisesti Ja silloinkaan ei loppu- piaan ihanne, joka haluaa itse keja, makkaraa, kankaita, ryyne sanoen, kaikki jaetaan siten, että takaisin tultuaan ovat taas valmiit t i . . . . tällainen tasotus ei johtaisi mi- jen lopuksi mitään järkevää olisi tulla suurkaunniaaksi Mitenkä ottamaaan toimintaan osaa. Siis, urkauppiaaksi. hyvään, lukuunottamat- , tullut. Sillä mitä merkitsee ja-1 voisi pää päästä ^ ’pinnalle”, taikka jä j. n. e., se laskee monenko to kukin tuotannon ala löytäisi it toverit, älkäämme antako ponnis- . -----:— j - I voisi verin on sitä varten työskennel selleen parhaimman paikan, jos _______ *a sekamelskaa ja palaamista aminen ." Se triArVif-CÄÄ , 4.4.:: i ’ l___• merkitsee sitä, että kahmaista runsaimmin saalista vanhaan järjestelmään, ei se vei tävä pelloilla; makkaratehtaalla sa työ sujuisi kaikista helpoim tuksiemme lamautua. Joe aina Joku Kirj. Bucharin. muutamien suuromistajien tilal- taakseen — on se, josta kauppias onkin pakoitettu siirtymään, onhan si mihinkään muuhun. (Jatk.) le tulee paljon pikkuomistajia. haaveilee. Ajatella muita, sitä on sitä varten työskenneltävä min, jossa ihmistyö olisi kaikkein aina toisia tilaile tulemaan, kun Tosiaankin. Ensiksikin useita . e merkitsee ei yksityisomaisuu- mitä kaikkea tästä vielä saattaa niin ja niin monen' suurissa yh tuottavinta. Kaikki tämä voi teinen jako vaiko toverillinen esineitä ei suorastaan voitaisi ja den huvittamista, vaan sen pirs- tulla, — siihen ci kauppiaalla o- teiskunnallisissa räätälien työ daan saavuttaa ja toteuttaa vain vaan on innostusta. Ja teille Alas kemmunistinen” tuotanto? kan pojat, hyvää onnea reissullenne, Mv tiedäm m e jo, että. rosvo- koakaan. Kuinka esim. jaettai ¡ ^ s t a ; suuromaisuuden tilalle le halua: saispa vaan lujemman huoneessa taas niin ja niin mo yhtenäisen suunnitelman valli ja tervetuloa takaisin ri velliimme, siin rautatiet? Sillä jos yksi ilmestyy »ikkuomistus. itien Mutta kolikan taskuun helisemään, nen, — ja 6itä vastaavasti jao tessa, koko yhteiskunnan yh ty sieltä palattuanne! sellainen kausihan on jo ollut Häntä ei pelota se. että kaikki tellaan työvoimat. Kaikki tuo essä yhdeksi inahtavaksi ty<jkun- No nyt se vihdoinkin menee! Mikä menneisyydessä. Me tiedämme palautuu jälleen kapitalismiin: tanto tapahtuu tarkasti lasketun, naksi, yhteiseksi. —? No se paljon puhuttu “Sodan harkitun suunnitelman mukaan, I ällaisen kommunistisen jä r palkka" menee näyttämöllämme en at o rju u ttan eet; n u ;a lammittääkseen uumaan, saneen hyvin, että kapitalismi ja sillä hänessähän tulee palamaan tarkasti huomioonottaen kaikki 1 »'¡utaniat valtiollisesti järjestv- viides rikkomaan peilejä, voidak kapitalistit ovat kasvaneet pik- toivo, että hän. jokin Helminen koneet ja tiin e e t, kaiken raaka- jestelmän aikana eivät ihmiset si sunnuntaina 25 p, t. k. Viime n< t p» >r\ariskoplat. joitten hal- seen ajaa partaansa peilin kap kuisant,en välisestä taistelusta, taikka Salminen pääsee kapita- aineen, yhteiskunnan kaikki työ istu toistensa harteilla. Siellg sunnuntaina, kun se piti näytellä- Jos me jaollamme lisäisimme pik- listiksi. Ia onko silloin asiat ei ole rikkaita eikä nousukkaita, heidän omaisuutenaan, o- voimat. Samoin lasketaan yh eL °^e. päälliköitä eikä käskyläi män, tuli voittamattomia esteitä tiel ' n maan kaikki aarteet. Kapi- paleen edessä, ja niin poispäin, kuomistajia. min tapahtuisi seu- hullusti? ’ niin jokaiselle on selvä, ettei sel- raavasti: Osa niistä, (ja verrat- vuotuiset tarpeet siä ; siellä ei yhteiskunta jakaan le, kun joitain pelaajia lähti pois Aivan toisia teitä tulee työ- teiskunnan t<1'!'tdu<Aan omistusoikeus tuo- la,incn. jako paikkakunnalta, mutta nyt on kalk «»’tään tasajakoa tain huomattava) seuraavana väenluokan kulkea ja se kulkee, \ almistetut tuotteet kuljetetaan nut luokkiin, joista yksi hallitsisi ki Järjestetty taas O. K. Kappalees tani: .n välineisiin on juuri se eik a johda mihinkään muuhun p.inifna menisi jollekin vilkasliik- Työväenluokan harrastus on kiin yhteiskunnan varastoihin, joista toista. Ja kun kerran ei ole luok kaikkien syitten syy”, joka pal- ne jaetaan työntekijäin kesken. kia, niin se merkitsee ettei ole ta on puhuttu niin paljon, että sitä ’ ¡ 't n tneill ...............a I kuin hyödyllisten esineitten tvl- A '.'1 s e,1<; ton,,e. ,(taiW<a juutalai- tvnyt sellaiseen yhteiskunnan ,lstaa . ,'•> ’O»«- njkj.si-n ja rje su l-p ap a isce n ryöstöön, hävittää sen ei enää tarvitse erityisemmin puu», Työtä tehdään vain kaikkein n ,'"1',"' R,kka" U ° n LK» v,e!ä saattaisi olla ta ip e o ' sei e) ja p,s aisi menemään saa- muutokseen, josta palautuminen suuremmissa tehtaissa, kaikkein useamman laatuisia ihmisiä (kö tata, mutta sanon vaan sen verran, '• '.tta ta heidän voimansa ms- Samaten ei voitaisi jakaa yhtään mansa ja talla tavoin heidän o- kapitalismiin olisi mahdotonta parhaimmilla koneilla, koska ne hiä ja rikkaita), joista yhdet kal että varmaan katuu jokainen, Joka maisuutensa joutuisi rikkaimpien Jaossa ajat kapitalismin paraati- säästävät työtä. Tuotannon joh vaisivat toisia, sorretut sorret jättää sen katsomatta. Ja kappalet» •mia.la heiltä heidän rikkautensa konetta. Sillä jos yksi ottaa neiitan11' 0!-»a ja el>Ci ^aa' Lovesta «l°s, mutta vähän ajan tuja. sortajat sortajia. Sen vuok ta ei näytellä täällä toiseen kertaan, -•kivalloin — kas » siinä on ensim , . i ham masrattaan, toinen kierto- mäinen tehtävä jonka itselleen kammin, toiset m uut koneen o- neitten \alilla alkaisi taistelu os- kuluttua se tunkeutuu keittiön to on myöskin mitä säästeliäintä : si ei ole olemassa sellaista jä r jotenka taittakaa nyt asianne kaikki kaikkinaisia turhia menoja välte “ - n a t^ovaenm okka ja tvovaen sat> niin kone ,akkaa oIcm asU taiasta- tässä taistelussa varak- oven kautta takaisin. Ainoana tään ja josta niitä ei tulisi, niin jestöä kuten valtio: eihän ole siihen malliin, että ette tule estettyä fò km ^ w T ’St,en puohi i ; •. konc’ kaikki Päin seinää kaimmat alkaisivat voittamaan f>e!astuskeinona tästä on tove- sitä auttaa koko tuotannon yhte- näet hallitsevaa luokkaa, joka silloin saapumasta haali»«. Katso vahemman varakkaita: vähem- rillinen työ (kommunistinen) jär- tarvitsisi erikoista järjestöä pi •a'pois .tetto V ta at? s,ten on asianlaita melkein tnan varakkaat köyhtyisivät ja | jestelma. näistytetty yleinen suunnitelma. tääkseen Juokkavihollisiaan rau kaa Ilmoitusta Toverista. ? J Loukkaantui! Toveri John Mainio E-v t.” Ct[U tV eC jakaa karkkien mutkikkaampien väli- järjestelmän Siinä ei ole sellaista järjestystä. takourissa. Ei ole rhmishallin putosi kotonaan yläkerrasta johta ' ¿ .ti •,°lkc“ denniul<a,sestL ‘a jn e itte n suhteen, jotka ovatkin taUhiidLTnLnPJ n le? Y u ksii"mUt I • Kommunistisen että yhdeksi paikassa johdetta!- i taa, eikä ihmisen valtaa ihm sen n tnl, kesken- J* 5,1 ’ * tärkeimpiä jatkuvalle työnteolle. ta neidan onnelliset kilpailijansa aikana kaikki rikkaudet kuulu- !™sm k “,n to>«ss»l ylitse; on vain esineitten k” vilta portailta t k. 18 p. j» louk> hsaisivat rikkauksiaan, paikkaisi- vat ei yksityisille henkilöille, eikä kaantui niin pahoin, että oikea käsi ^ÄlkaSi?a ’ yhdessä paikassa ei tie- ' • m i . t . ' ¡ L ' » . »"»K».. ,ule«i rihkölfnnätinkonect. kemiallis- vat työntekijöitä ja vähitellen yksityisille luokille, vaan koko dettäisi mitä tehdään toisessa. neitien hallinta, ihmisyhteiskun meni ranteesta poikki. Ikävä tapaus nan valta luonnon yli. Ihmisro muuttuisivat talla tavoin huo- yhteiskunnalle. Koko yhteiskun - -k i l "kV . P,a ) 'T ,O' ' ,en « h U itte n koneet ja monet mattax Päinvastoin, tällöin on melkein tu ei ole jakaantunut vihamieli perheelliselle miehelle, tiliä ottaa pit iksi kapitalisteiksi- Siten ta on siinä — suuremmoinen työ- k' tu rv a olemaan m uut koneet. Selvää on. että koko maailma punnittu ja lasket siin-leireihin: pe on yhtcenliitet kän aikaa ennenkuin Jussi voi silli me palaisimme jonkun ajan ku- kunta. Sen vlipuolella ei ole mitään tehdä. Jos Olienkaan entisel „11, ' '»• )» Kaikki tulet at vain ymmärtämätön ihminen tasa tu ; puuvillaa valmistetaan vain ty yhteisellä työllä ja yhteisellä leen paranee. ; .n rapautetuksi s ir o s ta n » . taiicka suorasUan työväenluokan Juttua aivan samaan järjestd isäntää. Kaikki ovat - siellä, jossa on sitä varten sopi Uusi liike alettu. Husn Niemi ja nen ;„ l. J«*?'- vihollinen saattaa suositella täi maan. jonka me juuri vastikään arvoisia tovereita. Ei ole mitään vin alue : kivihiilen tuotanto kes taistelulla luonnon ulkonaisia hävitimme. Me palaisimme un-¡luokkia: ei tvölaisiä paikkaavia voimia vastaan. Rajapyykit o- Hj. Laine ovat avanneet maalaus- ja kitetään vain kaikkein rAckaim-! kadonneet. Erilliset isän- v X U^ aikrn el kuitenkaan vanh^anKV-?,t? ’Stiven rosv° uksen kapitalisteia. eikä kapitalistille piin kaivoksiin: rautatehtaat ra- vat maat on hävitetyt. Koko ihmis- tapiseerausiiikkeen East Market ka .n taan kiertokulkuun. töihin pyrkiviä työläisiä. Tvös- ' h » ' « « nähden poistuu ole turmiollinen vain noista svis- a " ? ;aJ,n. k" ‘' h" ? ™ K a n s a l l i s i i n k a t s o i - dulla. toivottavasti heistä tulee Il \ksitviseen (pikku) omistuk- kennellaän yhteisesti, suunnitel- kme' nC aH ' e" kovhien v a l.se n ta sa . .s O taksutaan, että jonkun ih- seen moittaja Toverille. Kamassa raken jakaminen ei ole työläisen ‘ ’ -uuunuei nuksessa on Mrs. Westersund avan nut räätäiiliikkeen, Joten ¡am»««, Toi«« a la « .!.'. .a..k V--------- ™ r ? _ i , “‘K‘ .¿«K ailta poisotettu, hanne. Se on - suurkaupptaan | laalcee. e tti vuodessa on valrais- iossa roipi nyt laittaa uuden komeaa ».n aiattelee u a u kotu n tu -,enemmän taikka vahaam an“ ^ 1 ^ . näön syntisen roppansa niinkun kam- tettava tuon verran kenkiä, tak- viljellään kauttaaltaan. Sanalla j (Jatk.) marinsakin paalie. — Järven poika. “ Lasten Kevät” vielä saatavana Köyhälistö ja taide Mikä Kumsiaa kukittiin nrinnmnn loppuu ja mutta m paaomanU^t omistajien yksinvallan Aberdeen, Wash. m Mitä kommunistit tantoisivat tehdä h,nkaan a I hiX 1 52* pj”«'!»..L