Jutelko mukaan?
sen tapaisiin ruttoihin on raaka
sipuli ja vielä parempaa kynsi-
laukka (garlic). Niitä voi syödä
mainiosti esim. salaatin seassa
tai olive-öljyn ja sitruunan kans
sa — ja tavallinen miehinen
mies kyllä niitä rouskuttelee il
man mitään lisäkkeitäkään.
Unionmies.
— Tefikäämme yleinen ryn
täys ja ryhtykäämme ajoissa ke
räämään joulu- ja uudenvuoden
Murheen * murtamana ilmotan
onnentoivomuksia. Toveriin ja
että mieheni
Toverittareen.
Kaikki toverit ja toverittaret
•KERRISTON.
— kautta koko läntisen rinta
f
ä
ä
1
lä tukinhakkuukämpällä
kuoli 22 p. lokak. sairastettu-
man — mukaan.
aan
8 vuorokautta ankaraa
tapaturmaisesti
kuolleen
Matti
Nimilistat ovat asiamiehillem-
keuhkokuumetta.
Hän oli syn
Oksasen kuoleman johdosta, jos
me postitetut.
tynyt
Hailuodossa,
Oulun lää
on jo aikaisemmin Toverissa
nissä 19 p. maälisk. 1883. Jätti
KämpikÖillä ja pienillä paikka ta
mainittu, tahdon täten ilmottaa
jälkeensä minut ja yhden ty
kunnilla, joissa ei ole asiamie- sliktilaisille,
jos- heitä on tässä
tön,
isän ja 3 siskoa Suomessa
hiämme tai missä tahansa tove
ja laajan tuttavapiirin täällä
maassa,
että
allekirjottaneelta
rit luulevat voivansa kerätä jou- saadaan lähempiä tietoja kirjeel
Astoriassa.
luonnitteluja, niin pyytäkää ke- lisesti. Täällä ori häneltä jää
Anna ja Saimi Suomela
räyslistoja konttoristamme.
neitä vaatteita, jotka olemme ai-
Vapauden taistoss’ toverinani
Kaikki pienimmätkin paikka ! koneet
mvydä huutokaupalla ja
Olit elosi lyhyen ja vaivaloisen.
kunnat mukaan!
i lähettää rahat hänen vaimolleen,
Vaan kylmä kuolo suit' elon
Toverit, teistä riippuu, kuinka i joka asuu Suomessa, Kotkassa,
riisti,
mahtavat onnentoivotusnumerot ' kolmen lapsen kanssa. Toveruu-
Jättäen minut yksin taivalta
maan.
saamme tällä vuodella julkaista. i della, Aug. Ström, Camp No. 2,
Pyydän lausua vilpittömät
Muistakaa, että yhteistyö tuot- I Kerriston, 'Wash.
kiitokset
niille ystäville jotka
. taa tuloksia, niin ollen tarvitaan
vaivojaan säästäm ättä vaalivat
Samaan aikaan kun ylläoleva
jokaisen myötävaikutus onnistu-
minua ja miesvainajaani sairau
| kifje saapui, saimme Matti Ok-
aksemme.
temme aikana ja kiitos myös
veljeysseuran miehille,
jotka
i sasen kuoleman johdosta kyse-
Oletko sinä mukana?
saattoivat vainajan viimeiseen
i lyn Emil Halmeelta, osote: Box
leposijaansa.
vanhin tuossa 8 vuoden vaiheil •822, Marshfield, Ore. Halme sa-
Anna Suomela.
la. Sääliksi käy lapsiraukkoja ! noo olevansa vainajan läheinen
ja sääliksi käy Mr. Uutelaa, joka j sukulainen ja hänelle voi kirjot-
on tapauksen johdosta aivan mc- ; taa edelläolevalla osotteella.
sen johdosta tuli kova keskuste
nehtymäisillään. Mrs. Uutela oli
lu ja äänestyksessä esitys hylät
myöskin parhaassa ijässä, tuossa
tiin yhden äänen enemmistöllä
31 vaiheilla.
CALIFORNIA
Naisia lainlaatijakuntaan. —
Edellisten lisäksi on kuollut
Vaaleissa tuli neljä naisehdokas
kolmaskin kansalaisemme, Mr.
San Francisco
ta valittua valtion lainlaatijakun
Oksa. Hän oli yksinäinen mies.
taan. Valitut ovat: Mrs. Anna
En tiedä minkä ikäinen. Hänet Joukkovangitsemisia.—ILauaJn- Saylor, Berkeley; Mrs. Elizabeth
kin kaatoi nykyisin riehuva kul- taipäiv. kuluessa’ vangittiin kau Hughes, Oreville; Miss Esto
pungissa nbin 1.000 miestä ja
kurutto.
naista
käsittävä joukko kasvo- Broughton, Modesto ja Mrs.
Sotilaita kuollut.
Kuusipuu-
Dorris, Bakersfield. Tähän
kämpällä C-4 on tapaturmaisesti suojustimen puutteessa yleisillä Grace
saakka
ovat miehet yksinään laa
kuollut sotilas Fred Hanson ja paikoilla. Se että tällä tavoin tineet lait kaikkia varteri, joten
kersantti George Chadwick, edel opetetaan ihmisiä noudattamaan tasapuolisuuden - tähdenkin ovat
linen Seattlesta ja jälkimäinen lakia on tietysti paikallaan, mut naiset oikeutettuja samaan teh
Yakimasta. Ruumiit on lähetet ta on asialla toinenkin puolensa tävään. Lyönpä vetoa; ettei ai
ty kummankin vainajan omaisten Olisipa tämänlaisia joukkovan nakaan typeräjnpiä lakeja kyke
gitsemisia tapahtunut viikko sit
haudattavaksi.
ne nais,et tekemään kuin mitä
Rosvoja liikkeellä. Mr. Elmer ten, jolloin flunssa raivosi ko viime aikoina ovat miehet esim
Mäki ryöstettiin eräänä iltana vimmillaan, niin ei olisi kaupun Canada&sa tehneet, kieltäen kai
South Aberdeenin puolella lähel gin äänestäjät viime tiistaina ää ken järkiperäisen kasvatustyön
lä Donovan sahalaitosta ja sai nestäneet lisää palkkaa poliiseil siellä suomalaistenkin keskuu
vatkin rosvo^ saaliikseen $375.’' le, se on varma asia. Mutta nyt dessa.
Epäillään, että rosvot ovat olleet kun saivat äänestyksen avulla li Hautausmaalla “sananselityk
Mr. M. asioista joko enemmän sää palkkaa, voivat he empimät siä.” — Kirkonmenon tapaisia ai
tai vähemmän selvillä, koska tie tä panna lain käytäntöön kasvo- koo joukko sananselittäjiä pitää
sivät juuri silloin tehdä hyökkä naamareihin nähden. Vangitse etäällä hautausmaalla sunnuntai-
yksen, kun Mäellä oli niin suuri miset tapahtuivat kaduilla, katu- iltapäivällä. Mutta taivaan mer
summa rahoja mukana. Asia on vaunuissa, hotellien istumahuo- kit ennustaa että silloin sataa
poliisin hallussa ja olisi erittäin neissa ja kerääntyi suuret jou joten selittäjät saavat etsiä hiu
toivottava, että ryövääjät saatai kot vangituita katukäytäville kan rauhallisempia paikkoja it
mistä he vietiin poliisivaunuilla
si kiinni.
selleen.
Ajoi suoraa päätä jokeen. Ja viranomaisten luo, josta pääsivät
Kaiserille työtä. — Nyt kun
mes Walsh, yksi Sytko Logg. Co. $10 takauksella, kunnes asia jou virallisesti on Saksan keisari saa
metsätyön johtajia ajoi t. k. 8 tuu poliisioikeudessa esille. Oi nut potkut jobistaan ja kun hä
määrätään nykyisin
p:nä hurjaa vauhtia Aberdecnis- keudessa
sakkoa
kymmenen
dollaria, mikä nellä tuskin lienee toista tiedos
tä päin Hoquiamiin eikä havain
sa, on paras svrjäistenkin pitää
nut „vaikka muuan nainen hänel raha menee Puraselle Ristille huoli ettei hän joutuisi olemaan
le huutikin, että silta oli kään Varain puutteessa tulee vanki työttömänä. Niinpä Isitän, että
netty pois, vaan pyyhki auto alas larangaistus.
Apua kärsiville. — Suuren hä kaiscri itse, hänen poikansa ja
lasketut estepuomit pois tieltään
suuri joukko muita samalla tun
ja putosi jokeen.
Kesti toista dän lievittämiseksi niissä per kiolla kasvaneita haljuja rauta-
tuntia ennenkuin mies autoineen heissä, missä flunssa on tehnyt renkailla sidottaisiin n. k. ket-
saatiin ylös ja henkiinpalautta- tuhoja vieden perheiltä tuen ja jurenkaaseen ja pantaisiin puh
misyritykset ratkesivat turhaan turvan, monelta lapselta vanhem distamaan taistelukenttiä. Lisää
Lääkärit sanoivat, että vaikka mat. on tehty esitys, että kau samaan joukkoon liittyy piah toi
mies olisi saatu ylös 10 m. ku punki puolestaan siirtäisi $50,00C sia samanlaisia suuruuksia toi
luttua, niin olisi ollut vähän toi puutteessa oleville: valtuusmie sista maista kunhan kansa ehtii
voa henkiin palauttamisesta, kos het äänestävät asiasta viikon a- hiukan asioita siellä järjestää.
ka ruumiin sisälle oli mennyt lussa.
Veikko.
Joutui satimeen. — Yksi halli
paljon liejua. Mr. Walsh oli
syntynyt Irlannissa ja ollut Syt- tuksen päätodistajista. A. I.
te Co. palveluksessa • 17 vuotta. Hinklemeyer. oikeusjutussa kii OREGON
nalaisten salaa ’tuomisesta tähän
Jätti jälkeensä vaimon.
Paljon viinoja.
Höyrylaiva maahan, jota on harjotettu, ku
Portland
Hoquiamista ottivat viranomai ten syytetään, viranomaisten a-
vustuksella,
vangittiin
kun
hänel
set huostaansa 37 laatikollista
Lepoaika on päättynyt, kaikki
californialaista ilolientä. Laati tä löydettiin $4,500 merkittyä ra siis taas työhön ja toimintaan
kot oli varustettu perämiehen haa. Tuon rahasumman oli hän On virallisesti ilmotettu. että
hyttiin oikein erikoisesti sitä var ottanut lahjuksena vastaan syy kaikki toiminta avautuu ensi py
ten tehtyyn säiliöön. Kapteeni tetyiltä palkkiona uudesta kirjal hänä. ( Ilemnic levähtäneet yli
ja perämies vangittiin. Saman lisesta todistuksesta, minkä hän kuukauden. Mikä on nyt vel
laivan “kapu'’ oli 6 kuukautta oli allekirjottanut syytettyjen vollisuutemme ? Velvollisuutem
sitten myöskin kiipelissä viina huoneustossa, ja joka oli risti me on käydä tarmokkaaseen toi
kaupan harjottamisesta. Tämä riidassa ennen antamansa todis mintaan levähtänein mielin. Pois
viinaliike on nykyisin niin muo tuksen kanssa. Syytetyillä oli velttous ja joka kynsi mukaan
dissa täällä G. Harborissa, että dictafooni huoneessa ja hallituk toimimaan!
Jokainen meistä
virkailijat viereissä huonees
on paikkoja, joissa saa pöydän sen
pystyy
johonkin.
Siksipä älkää
seisten lientä aivan ryyppymitaj- sa, joten voi tehdä johtopäätök pysytelkö syrjässä, vaan rientä
sen, että heillä oli varma aiko
la kuten ennen kapakkain auki- mus
tehdä yksi päätodistajista kää kursailematta ottamaan osaa
ollessakin.
vaarattomaksi,
mikä siihen toimintaan, joka on mei
Hyvä lentsun lääke.
Parasta jutussa
dän työläisten. — Yhtykää osas
onnistui.
lääkettä lentsuun ia muihinkin myös
Varkaat häkissä. •— Pari soti toon ja sitten osaston toimiviin
laspukua kantavaa miestä meni alaosastoihin, siten saamme hal
hotelliin kysymään huonetta, ja veksi vilkkaan toiminnan.
Täyttäkäämme haali ensi py
kun palvelija sellaisen näytti nel
hänä!
Siellä tulee olemaan yk
a Vatsassa, Päänpakotus, Kitkerää vet» jännellä lattialla, löivät miehet
ä suussa, Sydämmen poltto. Pakotus hänet tainnoksiin. Oltuaan tain- si hauskimpia illanviettoja taas
selässä Ja kylkiluiden alla. Sappitauti,
isosta aikaa.
Keltatauti, Kova vatsa, ja yleensä heik noksissa tunnin ajan. virkosi pal
Toinen rauhansanoma otettiin
ko ruansulalus, ovat KAIKKI VATSA velija ja löysi miehet elevaatto
KATARRIN tuntomerkkejä.
vastaan
täällä Portlandissa suu
Tämä tauti on hyvin yleinen kansam rista. joka oli pysähtynyt kol rella huudolla ja mölinällä. Var
me keskuudessa ja sen oireet ovat niin mannen ja neljännen kerroksen
monet ja vaihtelevaf että monikin luu välillä, kutsui poliisin, joka van hain maanantaiaamuna alkoi vis-
lee itseään naivaa van keuhko, sydän
selit huutaa ja päivänsarastaissa
t. m. taudin, vaikka se johtuu ainoas gitsi miehet epäiltynä varkau oli jo kaupunki täynnä väkeä, jo
taan heikosta ruuansulatuksesta.
teen.
Lukekaa mitä tämä mies eanoo lääk
Naisia mukiloitu.
Useampia ka iloitsi rauhan, johdosta koko
keestä:
päivän ja ehkäpä puoli yötäkin
Trout Creek. M lch — Arr. kansalainen tapauksia on ilmotettu poliisille
>• H.
P. A. Li<nell: — Nyt piirrän teille Jonkun että miehet ovat pimeillä kaduil
rivin. Lähettämönne Vatsakatarri lääke
No. 250. josta olen hyvin kiitollinen, sillä la hyökänneet naisten kimpuun
niitä alkaessani nauttimaan, en ole enem ja tappelulla ryövänneet heiltä Influenssa sulut poiste
pää ^tuntenut kipua vatsassani enkä rin
nan alla. joka ennen on vaivannut Joka rahoja. Eräskin nainen oli ollut
taan
päivä 3 kk. ajan. Ja nyt voin niin hyviä
kuin ennenkin. — Kehoitan toisiakin kan kävelyllä miestuttavansa kanssa
salaisia tilaamaan tämän lääkkeen tarvit kun nainen lyöti n kumoon ja
Seattle, Wash., 12 p. marrask.
taessa. Kunnioituksella, Andrew Lehto.
Täydelliseen hoitoon kuuluu suuri mieheltä otettiin $300 ja passit. ; — Seattlessa on peruutettu lo-
pullo lääkettä, pulveria Ja liuskapiileriä Kasvonaamarit ovat erittäin ter i pullisesti kaikki määrävkset naa-
sisällisesti nautittavaksi, täysi kuukau vetullut apu ryövärin ammatissa
; marien käytöstä iniluenzan leve
den hoito.
Tilatkaa lääkemääräys
No. 250. Lähetetään postissa lähetys- näin flunssan aikana.
nemisen estämiseksi ja kaikki
Aulut suoritettuja..... ....$
hinnasta.
Suurtilallisten kokouksessa, jo ! liike-elämä -palaa aivan ennalleen.
ka päättyi lauantaina, tehtiin esi
—LlcnelVln Apteekki on suorin—
—6uom Apteekki Yhdysvalloissa—
tys. että vaadittaisiin lupa halli
Tacoma, 12 p. marrask. — In-
tukselta tuottdfe maahan 25.OOC luenzaa vastaan annetut sulku-
kiinalaista työntekijää. ‘Esityk määräykset
ovat
peruutetut.
John Emil Suomela
Kipu rinnan alla
<
Syvällä
Rahaa välitetään Suomeen
surulla ilmotan että
vaimoni
Minnie Forsby
(O. s. Jutila)
kuoli Red Cross Hospitaalissa
Eurekassa, Cal-, 2 p. marrask.
1918, sairastettuaan 5 vuoro
kautta tuota hirveää kulkutau
tia, influenssaa. Hän oli syn
tynyt Suomensa V. L. Kortes-
järvellä, eiok. 25 p. 1894. Oli
kuollessaan 24 v. 2 kk. 13 päi
vää vanha.. Lähinnä suremaan
jäin minä, hänen miehensä, 1
sisko täällä ja 2 siskoa, 2 vel
jeä ja äiti Suomessa, myös lu
kuisa joukko sukulaisia ja tu t
tavia Suomessa ja tässä maas
sa.
Oscar Forsby
2189* Tydd SL, Eureka, Cal.
Nyt kun sota on loppunut me taasen välitämme ra
haa Suomeen. Lähettäkää rahanne meille ensimäisessä
tilaisuudessa, niin lähetämme sen Suomeen joko postit
se tai sähköteitse.
N ie ls e n & L u n d b e c k
24 State Street, New York.
Voi tuoni raiks noin julma saa
toit olla, E tt armaan rinnaltani
ryöstit pois, Kun et sääliä sä
tunne lainkaan, Vaikk sydä
meni alati näin vaikeroi: OLet
poissa armahin! Muisto yksin
vainen, Sinusta jälellä nyt on-
pi vaan. Tää rakas muisto mi
ei koskaan haihdu. Se unho
laan ei joudu milloinkaan.
Muuttaa sekä säi
lyttää pianoja ja
huonekaluja.
CITY TRANSFER CO.
HOQUIAM. WASH. :
<X>
•S*
OÖ
OO
Ori
Täten
surulla ilmoitan että
rakas vaimoni
Senja Gustafson
(o. s. Kilpi,
nukkui kuolon uneen Bellingha-
missä, Wash., 6 p. marrask.,
1918, sairastuttuaan influens
saan, josta oli seurauksena en
nenaikainen synnytys. Vaina
ja oli syntynyt Suomessa, Kuo
pion 1., Polvijärven pitäjässä,
Sotkamon kylässä v. 1893, tam
mikuun 5 p., ollen kuollessaan
25 v. 10 kk. 1 p:n vanha. Lä
hinnä häntä jäi suremaan minä
aviopuoliso ja 16 kk. vanha
tyttärensä, yksi sisko tässä
maassa, kolme siskoa ja kaksi
veljeä Suomessa, ja suuri tutta
vapiiri tässä maassa ja Suo
messa.
Helien ja Joel Gustafson
Vasta mulle leminestäsi kuis
kailit.
Unelmista, toiveistasi kertoilit.
Nyt vaiti olet sammui silniäs,
kulta.
Tuho julma riisti vaimon par
haan.
Äidin ja puolison niin hellän,
armaan.
Nyt suru raskas toverimme on.
Helien ja Joel.
Sydämelliset kiitokset pyy
dän lausua kaikille niille, jot
ka olivat saattam assa vainaja-
ta hautaan t. k. 10 päivänä.
Joel Gustafson.
DD
OO
ririririoo
ririririOri
riri
oo-
riri
riri*
Syvällä surulla saan ilmottaa,
että rakas mieheni
Chas. August Slrandberg
rauhallisesti nukkui kuolon u-
neen St. Maryn hospitaalissa
marrask. 8 p. 1918. Hän oli
syntynyt Helsingissä 18 p. liel-
mik. 1882 ja oli kuollessaan 36
v. 8 kk. ja S päivän ikäinen.
Lähinnä kaipaamaan jäin minä
hänen vaimonsa kahden pikku
pojan kanssa: neljä siskoa ja
äitipuoli Suomessa, sekä lukui
sa tuttava- ja toveripiiri Suo
messa ja tässä maassa.
Yrjö Augusti, Reino Edwin
ja Minnie Strandberg
Astoria, Oregon.
Miksi tulit tuonen turma,
Riistit toverin rinnaltain.
Kaadoit kaikkein kallehimman
Veit hoivan lapsiitain —.
MINNIE.
Torstaina aletaan elämä kuten
ennenkin säännöllisissä oloissa.
KIVIHIILTÄ JA
RIKKIHIILTÄ (Coke)
4*
$ PALLOHAALI J
+
4-
HOQUIAMISSA
PARHAAT SIKAARIT JA
PALLOPÖYDÄT
+
*
+
t
YRJÖ KARI
t
Ruokailijat huomatkaa
& OLSON •
• L e CLERC
,
Rautatavaraa, uuneja, maaleja, urheilu-
tavaroita ja laivatarpeita
308—8th St.
Hoquiam, Wash.
Kaikesta käteiskaupasta myönnämme 10 pros, alennuksen.
Huhtalan ruokalassa
saatte maukkaan ja puhtaasti vai-
■ mi8tetun ruuan.
,
! 1002 J St.
Hoquiam, Wash. I
S
A TT
"NT XX
A missä,
East H yleisön
o<iuia-
K-JXX
V* AN
käytettävänä joka perjantai ja
| lauantai iltapäivällä sekä sun
nuntaina aamupäivällä.
G. A. SJÖBLOM,
2419 Cherry St., Hoquiam, Wash
lAVOGUE’NOSASTOKAUPPA
Il II 111 II II I lllllllllllllll III! Ill llllllllllllllllllllllll III II mitili m m III II m m
SAUNA
I yleisön käytettävänä joka kesklviik-
: ko, perjantai ja lauantai, alkaen klo
i 2 j.p.p. sekä sunnuntaina klo 12:sta
j aamupäivällä.
JOHN KNUT,
409—11th St.
Hoquiam, Wash.
miesten, naisten ja las
ten tavaroille. — Myy
mälä, joka voipi alentaa
elinkustannuksianne.
FA RM I
myytävänä
A
40 eekkerin farmi, josta 20 vilje
lyksellä.
7-huoneinen rakennus ja
hyvä navetta. Hedelmäpuita. 5 leh
mää,/ 1 vasikka, kanoja, 29 sadan
tiimi, uudet valjaat ja kalusto 100
Dlr. separaattorista lähtien.
2’A mailia asemalle, % koululle ja
neljännes suomalaiselle haalille.
Hyvä kaivo ja aina juokseva puro
omalla maalla. — Jos kaupat teh
dään pian seuraa 6 tonnia perunoita
ja 20 tonnia heiniä mukana. — Mai
dollakin saa $100 kuussa.
Hyvä huonekalusta. — Omistaja
on heikon terveytensä tähden pako
tettu muuttamaan ilmastoa ja lähtee
talosta kunhan saa vaatteet mu
kaansa.
Kaikkineen 5,500 dollaria, osa kä
teen, loppu 6 pros, korolla.
Ehdoista suullisesti eli kirjeellä.
ALFRED HAUTAMÄKI
116—4th Ave. So.,
Seattle, Wash.
Huonekalusto myytävänä. —
Uusi kahden huoneen kalusto
myytävänä.
Hyvä kaasu-uuni
y. m, Samalla saa vuokrata
kaksi siistiä huonetta kohtuhin-
nalla. — Gust Johnson, 2322 E.
Aloha St., 23 Ave. E. Seattle.
A. Hautamäki antaa tietoja.
FREEMONT HOTELLI
MYYTÄVÄNÄ
Hyvällä liikepaikalla.
Mrs. A. J. Johnson
42 Fremont St.,
Portland, Ore.
KAIJPANHOIiAJAT
Spokane, 12 ,p. marrask. —
Torstaina lakkautetaan kaikki
influenzaa vastaan annetut sul-
Sointulan Osuuskaupan hoitajan
kumääräykset.
toimi täten julistetaan toverien
Minnesota' kieltolaki- haettavaksi marrask. 20 p. 1918
mennessä. Kelpoisuusehtona on
valtioksi
englannin- ja suomenkielen tai
St. Paul, 12 p. marrask. — Vi to sekä kokemusta kauppa-alal
rallisten ia epävirallisten tieto la. Hakemusta on seurattava
jen mukaan on kieltolakiehdotus palkkavaatimus ja suositukset.
saanut äänestyksessä noin 2000 Toiqjeen on astuttava heti kut
äänen enemmistön.
sun saatua. Tuhannen dollarin
PUM PULIN HINTA ALENE takaus vaaditaan k. hoitajalta.
MASSA
New York, 12 p. marrask. — Sointulan Osuuskaupan Johto
Pumpulin hinta aleni pörssissä
kunta, Sointula, B. C.
$10.00 /paalua kohden. Hinta
viime tammikuusta saakka on ol
LEIMASIMIA (Rubber Stampa)
lut Ylimmässä, m ta hallituksen fcaffce.su laadusta saa tilata Toverin
rajahintasäädös sallii.
Kirjakaupasta.
La Vogue Dopi. Store
H o q u in m , W a s h .
Voin
Uudet Syyskankuat
OVAT JUURI SAAPUNEET
joista valmistan pukuja miehil
le ja naisille. Uudempi malli
ja sopivaisuus Uataan. Vanhat
vaatteet puhdistetaan ja präs
sätään huolellisesti
Huom.i Union työtä.
FRANK WARTIO
flMfiMSwaMlIttllNMtiM
727 J St.
RÄÄTÄLI
Hoquiam, Wash.
3olfn
tehdä
kenkänne paremmiksi
kuin uudet
HOQUIAMIN
JALKINEKORJAUS
PAJA
A. Poukkula, omistaja.
Huotari & Co. kaupassa.
401—8:s katu.
• » • • • « •
• • • •
• • • •
• Putkiseppä
Kaasunasettaja
•
W. F. FERGUSON
•
Höyry- Ja kuumanveden lämml
• tyslaPtelta. Kaikki tarpeet ja
• työ taataan.
• Konttaripukelin 474
•
Asuntopuhelin 96—J
• 507 I katu, Hoquiam, Wash.
• • •
• • •
•
•
•
•
»
•
•
• • •
RUOKAA JA HUONEITA
fcrnhtä, ^attuta, alnmaattrtta eritä
hatUtta
MIESTEN TARPEITA
HOQUIAM,
WASHINGTON
saatavana kohtuullisella
maksulla.
E. MOLANDER,
421—11 st.,
Hoquiam, Wash
T —V
Aina tuoreita leivoksia kaikista
lajeista saatavana.
American Bakery
611 1 St.
HOQUIAM, .
Sallikaa meidän
näyttää teille
WASH.
uutuuksiamme vaatetus-, rihkama-,
alusvaate- ja sukkavarastastamme
S a m u e l Ib b its o n
Palovakuutusten, kiinteän omai-
suuden ja lainan välittäjä
Room 4, First National Bank Build
lag.
HOQUIAM. WASH
PYSSY- JA LUKKO-
TYÖTÄ
ynnä kaiksllalata korjaustyötä tekee
L .U NEAL.
Moottoripyöriä, polkupyöriä Ja urhei-
lutarpeita.
Puhelli» /I30
710 l katu,
Hoquiam, Waeh
ORKNEYS
304—8th SL,
HOQUIAM,
WASH.
FINN CIGAR STORE
Tupakkaa, sikaarla, makeisia ja
kuumaa kahvia aina saatavana
80S J St.
HOQUIAM,
WASH.
I AAT^TE parhaan ja puhtaamman
| palveluksen p a r t u rillikkeeetini
81X—J SL, Hoqulamiua.
TOM