Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931, August 31, 1918, Page 3, Image 3

Below is the OCR text representation for this newspapers page. It is also available as plain text as well as XML.

    TOVERI
Neuvostovallan tär-
’ keimmät tehtävät
i
I
>0: pitkäaikainen
kövhäiistön Omaisuussuhteet sosia-! nallisten tuotteiden om istam i­ välineillä voidaan tu o ttaa niin perheen hyväksi tehtävän vapaan ' sa^ ’ sen toisessa osassaan yhdek-
kurin taistelu pikkuporvariston
seen; se vain riistää häneltä val­ paljon, ettei kenenkään tarvitse työn". (M arx.) Sen spaan että sannesta ikävuodesta ylöspäin,
listisen ajatuksen
uhkaavaa alkeellista epäjärjes-
lan anastaa toisten työtä sellai­ nähdä puutetta. Siitä syystä ei ennen ainoastaan perheen isä te­ jos lapset olivat käytteet kolme
tyksellisy vttä ja. anarkiaa vas­
valossa
olekaan- enään olemassa m itään ki työtä pääoman palveluksessa, vuotta koulua; työaika oli mää­
sen s om istam isen avulla."
Venäjän Neuvostojen Tasavallan taan. Sellaiset, lyhyesti p in o ttu ­
kansainvälinen aseina ja so­
Sosialistisen yhteiskunta järjes­ syytä kulutusvälineitten yhteis­ on nvt koko perhe jo u tu n u t riis­ rätty kymmeneksi tunniksi päi­
na, ovat pääpiirteet siitä sosia­
“Sosialismi poistaisi kaiken o- tön om aisuusperusteet ovat: vh- om istukselle.
sialistisen vallankumouk­
täm isen esineeksi, jonka takia vänsä. Kahtatoista vuotta van-
listisen vallankum ouksen astees­ m aisuuden, se m erkitsisi tasa-
vi.-«
sen perustehtävät,
Alutta kapitalistit ovat kau­ perheen pään palkka laskee. Riis- hempien lasten työaika oli rajo-
Hollinen
ta, jonka läpi me * nyt olemme jakba." huutavat vastustajam m e. teinen tu otanto ja
kohonnut, tettu kahdeksitoista' tunniksi päi-'
tuotteiden
käyttö.
huissaan tästä suunnitellusta vk- täm isen m äärä on
kutkenia- a. Sellainen on se ren- I nhän .sy y tt seeo vastasivat
K irjo ttan u t X. I.enin.
vaikkapa
perheen
kokonaispalkka
vassä. Erkä tästäkään "suojelus-
t?as tapausten
historiallisessa M itx ja, Engels ¡o niin ail asin Väärinkäsitykset vääristelyjen sityisom istussuhteiden vaihdok­
olisi
noussutkin
suurem
m
aksi
'
haista"
kuitenkaan tulitit m itään,
ketjussa, to llo n meidän nyt täy- kuin vuonna 184.8 K om m unisti­
sesta. Ja heillä on siihen svvn-
Raivaajan tiomenn« ■
seurauksia.
kuin
perheen
pään
palkka
oli
e
n
-
!
tehtailijat
panivat vastalauseita
säkin. Sillä samalla kun työläi­
tvv käydä käsiksi koko voimal­ sessa Alanife-tis-a, kuten jokai­
Miten
voivatkaan
vastustajam
­
fT ru e tra n s la tio n flirti w ilt Ihr I
nen,
koska
viiden
työpäivän
ti-1
tällaista
“teollisuuden
vaikeutta-
?a-,tn
lamme, suoriut liaksemme siitä nen voi nalula, lukemalla sano- me saada sellaisen käsityksen, set. jotka eivät nykyisin enään
at A tlu .ia . O rt , .\u « . 31, 1
lalle on tullut nvt niin m onta työ- tnista" vastaan. Eikä m ikään ih-
lio n 19 f t’h i ».Áct ui O ct all, 1917.1
kunnialla e n n e n k u in siirrym m e | tun
teoksen
sivulta
45— 59. että sosialismi poistaa “kaiken omista tuotannonvälineitään, tu- päivää kuin perheessä on jäseniä. Ine olekaan, kun m uistaa, että
seuraavaan renkaaseen — mikä ( M urroksen kitännö?.—Suoni.)
1 Jatkoa )
om aisuuden?" E ivät lie sellais­ i levät sosialismin vallitessa saa­
„ t , ......
.
. . .
valtio itse om issa laitoksissaan
vetää
m
eitä
puoleensa
erikoisel­
Tyobtsen vuode et jouda
harjotti vhtä i,avitö„tä lasten
(T ru e tra n sla tio n file.) w ith th e Postmaster
Alutta tähän syytökseen on ta varm aankaan saa nykyajan maa n ne haltm uya, om istam aan
at A -tu r.a . ».»re.. V .g. 31. 191?.
ret) la loistolla, kansainvälisen köv- vieläkin
jä ä h ty m ä ä n
rä a k k ä v sta .
vastattava, sekä siksi sosialistiliikkeen julistuksista.E?n- ne ja hallitsem aan koko tu o tan ­
bv src tio u 19 of »hr A ct O. K t. 6»h. 1917.) hàlistón
vallankum ouksen voit-
toa,
tulevat
kapitalistit
m
enettä­
tisajan
kom
m
unism
i,
totta
kyllä,
I
aman
tosiasian
seuraukset
o-
Apu m ahdoton kapitalism in
että sitä edelleen toistavat hen­
mään
näiden
välineiden
yksityi­
S uurten hyppäysten aikakau­ toien loistolla.
antoi
mahdollisuudet)
sellaisten
vat h irv ittäv ät: “ Työm ies möi
vallitessa
kilöt. jotka ovat liian laiskoja
Koettakaa verata “ vallanku- lukeakseen s, sialistista kirjalli­ käsitteiden
muodostumiselle, sen tai luokkaom istusoikeutensa ennen oman työvoim ansa, jonka I Kesti kauan, ennenkuin lain-
tena, jolloin vanhan järjestel­
1.
m än sirpaleet joskus k asaantu­ m ouksellisteti"
tavallista, viois­ suutta leviini huolellisesti tai o- vaikka ei se m issään tapaukses­ ja sen kautta myöskin sen voi­ kavriam isesta hän m uodollisesti ¡säädäntö vlcishvvän ja valtion
vat paljoa nopeam min kuin uu­ ta aatetta nykvisen tilanteen vat siksi epärehellisiä, etteivät sa saakaan oikeuttaa nykyajan man jolla lie ovat työläisiä riis­ vipaana henki.ona itse päätti, omien etujen pakottam ana vaka-
den järjestelm än siem enet (jAi- om ituisuuksien m äärääm iin t ais­ my>’u inä oikeaksi saam aan-a k ä ­ sosialistisen liikkeen tarkotuspe- täneet. K apitalistien käsissä ole­ Xyt myo hau vaim onsa ja l«ap- h a ll a tavalla rvlityi lopettam aan
ta ei aina heti voi havaita) al­ tein m ittoihin : olkaa varovaisia, sitystä. että myöskin siksi, e t­ rien vääristelyjä. E ur .nassa oli va tuotantovälineiden yksityis­ sensa. H auesta tulee orjakaup- tätä tuhoisaa lastenriistoa. Val-
kavat itää, tarvitaan kykyä h a ­ perääntykää, odottakaa, rakenta- tä on olem assa joukko ty ö ­ k driajalla kommunistiski yhdis­ om istus on m erkityksetöntä kai­ pias
(M arx.) Seurauksena oli ' t ion pakotti tähän joko joku kul-
m uissa paitsi työikäisten hirvittava kurjistum inen ta kan- j k,nauti tai sotilashallinnon vali-
vaita, mikä 011 kaikista tärkeintä ka a ’ hi taa . 11, olkaa fäälim ättö- läistäkin. jotka ovat epätietoi­ tyksiä, joissa kuluin-t arpeitten kissa
kehitys jaksossa. On historialli­ män anka ‘ia. h: riottakaa anka­ sia siitä, m itä sosialismin v a li­ yhteisom istus oli tärkeänä teki­ ■ riistäm istarkotuksessa. Riistäm is- sanyo.m ain tuhoam inen. Lapset • tu kset. että tvöläisväestön sota-
sia «aikakausia, j»41oin vallanku­ raa itsekuria, lle, kätkää epäiär- tessa tulisi taDahtumaan ja aiat- jänä ja m uodosti p eru n een koko vallan poistam inen kapitalisteil- ovat siyeeHisesti. henkisesti j a , palvelukseen kelpaavaisuus on
m ouksen m enestykselle on pal­ jestyksen <im:>;»uun. ( >n häm- televat että se mali 1 »llisesti vai­ järjestöin olemassaololle. T eok­ ; ta ja heidän om istusoikeutensa ruum iillisesti rappeutuneet. Suu- ‘ arveluttavasti vähenemässä. Näin
lakkautta- rissa joukoissa virtas.yat he. n-1 on nykyään, kun työväenluokka­
sessaan
“ l skonpuhdistusajan ' tuotannonvälineisiin
joa tärkeäm pää s), että kasata n m ä sty ttä .ä ä , että torkut vallan- kuttaa heihin epäedullisesti.
;
minen
on
aivan
sama
asia.
edel- n i m jo •uudenuest.i lkävuodes-1 kin on kohonnut vaikuttavaksi
K eski-Europassa”
mm paljon sirpal itä kuin m ah- kufnoukselliset ", kuulit ssaan tä-
Ensinnäkin on m ainittava, että kommunismi
K
autskv näitä vh- ! lista e: voida to teu ttaa jälkimäis- taan alkaen tehtaisiin usein o sti-! mahdiksi. asetettu rajoja pääa­
elollista — st- on. tuhotaan niin män, tulevat tävteen pyhää vi­ vastustajam m e eivät kos aan t e c ! vt t 'ia
Kant
listvksiä
nvkvajan
isialismiin ; täkin toteuttam atta.
m onta vanhaa laitosta kuin mali haa ja alkav.lt livoirätä meidän m itään erotusta . m aisuu-m uoto-
la t k a p ita listit heitä .laum ottain. I m averenim uäin lasten veren hi-
seuraai
alla
ta
v
a
lla
:
«1« *11 ¿ ht rt. Alutta, on sellaisiakin kim ppuum m e siitä, että olem ­ ien välillä. Ile olettavat että kai­
aunut ja rom anttiset laaksot, j ni oi le. Sitä innokkaam m in syök-
Kapitalistien omistuskäsitteet.
“ 1’udenajan sosialismi pyrkii
ajanjaksoja, jolloin tarpeek-i on me muka un diuineet lokakuun kenlaisen
e,,’ien hm rikoneen yleistä syy se nyt tosin nuorukaisten
vksityisom aisuuden
K apitalistit tark o ttav at “kai-
kävtäntoö',!
tulem ista teh taat ve- ' kimppuun. Saksa an valtakunnas-
räjäy tetty ilmaan ia tu k e vält­ ’» dlankum ouksen
asettam
aan
tuotanto
älineitten
j
keliä
om
aisuudella”
omaa
omai-
traditsioonit, hankkim inen lopetettaisiin. Joh-
täm ättöm äksi kävda “innosta­ vyltävät kom prom iseeraam ises- donm ukais-sti a ¡atei'.una ta rk o i­ kansalli st utta mis en yhteiskunnan suuttaan he kutsuvat yksityis­ sivomian käyttäm isen takia olivat
oli v. 1907 .........tetun
suori
.
. «a ...................
ammatti-
Perusteeksi,
eroten
se
siten
pal-
m aan fpikkuporvarillisesta val­ ta porvarillisten
spesialistien taisi se sitä. että kuka 1 i V van sa­
om aisuutensa yhteiskunnan hal­ m uuttuiyat nyt kidutuksen ja u-7 laskennan m ukaan 16 vuotta nuo-
j sein myöskin m urhan kainaloiksi renipia mies-
lankum oukselliselta “m ieltäkiin- kanssa, kom prom isceraam isesta voisi anastaa it elleen m in k ä li V- ion keskiajan ia uskoni>tihdistus- tuun ottam ista “tasajaoksi".
ja
naist vöiäisiä
a
an
kom
m
unism
ilta.
Alikäli
jäl­
i
n ittäm attö m ään ''t -työhön pulidis porvariston kanssa, pikkuporva­ vänsä to b en onn-tam an ta varan
1 vi»lainen sitävastoin on omai eräm aiksi. Pääoma tosin, joka kaikkiaan 753,59R.
taa, m aaperä näistä sirpaleista. rillisista pyrkím yksi<ti. refor- ilman m itään korvausta tai se- kimäinen ei ty v tv n v t vksinker- suutta vailla nykyi-in, vaikka !imi *as^en verta, paisui suunnat-
A htä vahingollisesti kuin las-
Ja 011 ajanjaksoja, jolloin <>n mi­ m isuudesta, v. m . v. m
I rem onioita. Xvkvisin on tvöläi- taise-ii vain kieltäm ään yksityis­ hauen tvö»nsä on kaiken om ai­ j tom asti. Lapsia pidettiin vöt ja tentyön, täytyy naisten työnikin
tä tärkeintä huolellisesti vaalia
K iko ikä näissä voivottelu- pull.ä siksi vähän om aisuutta, et- om istusta. tahtoi kirjottaa lip­ suuden tuottanut. K apitalistien päivät tvössä. Päivävuoro meni vaikuttaa.
Se on kapitalism in
uusien taim ien kasvua sirpaleit- vallankum ouksellisissa « »n siina, tä sellaisenkaan m enettelen ei puunsa vaatim uksen keriäläis- om aisuus on m ahdollista vain vuoteisiin, jotka yövuoro oli ju u ­ kehityksen m ukana su u n n atto ­
M onissa tehdaspii- m asti lisääntynyt ja h äv ittän y t
ten alta, edistää niiden nousua että nekään heistä, ¡öiden i ai- pitäisi aiheuttaa heidän keskuu­ nussin ¡a yleisen kövhvvdcn ta- siksi että työläiset ovat omai- ri jättänyt.
reissä
tuli
kansan
keskuudessa vanhat perhesiteet.
m aasta. joka on vicia ta v u n a kuttim ina on m ailman parhaat dessaan suurtakaan pelkoa. Hei­ sa-arvoisuu Iestä, sekä mikäli se suudettom ia.
H uolim atta siitä
Sen m istä
ovrki
laatim
aan
vhteiskunt.aoh-
sananparreksi,
ettei
työläisen
vuo porvaristo syyttää sosialidem o­
roskaa.
■ vaikutteet ia jotka ovat ehdotto- dät mi kapitalism i rvö»stänvt
käsittävätkö» työikäiset sitä itse
Ei se riitä, että on vallanku­ , m asti uskolli-ia sosialismille, e i- melko puhtaaksi.
Alutta siitä­ u Iinaa rn ■nertistamaan vhteis- i?.i eivät, käsittävät sen ne jotka de jouda kylmenem ään. Koska kratiaa. sen on se itse tehnyt.
paasi j Saksan valtakunnassa nousr an-
m ouksellinen ja sosialismin kan­ j vät kvkene käsittäm ään sitä*eri- kään huolim atta ei sosia1ist'ses- kuntaiärjestöä se perusti ne ku­ tietävät kenellä om aisuutta on, uusiaikainen kapitalism i
n attaja, tai yleensä kom munisti. koista ja “erikoisen epäm iellyt­ ta kiriallisuudesta saa m itään kittanen ed .ä tu o ttajiin kom m u­ kenellä sitä ei ole. Betlehem te- tayteen kehitykseensä ensin E n g ­ siotoim innassa olevien naisten
1 äytyy kyetä huom aam aan jo tävää” tilannetta, jonka lävitse tukea sellaiselle olettam ukselle nismille. yhteiselle tak>use1.ämäl- räsvlitiön presidentin, Charles H. lannissa ja koska siellä paraiten luku 5.294.395£stä v. 1895 8,273,
kaisena, hetkenä kehitvsketjusta ehdottom asti tävtvv takapajulla että kaikenlainen om aisuus ’lois­ ’e m utta ei yhteiselle tvól’e.”
Schvvabin kertovat sanom alehdet voitiin tutkia sen aiheuttam ia il­ 498 .aan v. l fO7.
Se nousi siis
miöitä,
asetti
parlam
entti
siellä
se rengas, johon heti täytyy olevan m aan kä^vdä. maan joka tettaisi
sanoneen:
i
enemmän
kuin
56
prosentilla,
kun
Historian materialistinen käsitys
19 vuosisadan ensim äisinä vuosi­ ' taas ansiotoim innassa
kävdä käsiksi täydellä voimalla, kärsii taantum uksellisesta ja on-
"Aika
on
tuleva,
¡olioin
tvö-
olevien
selventää väärinkäsitykset.
pitääkseen koko ketjua ehjänä nettom ast i sodasta ja joka alot- Sosialistisen liikkeen tarkotus.
väenlui »kka, om aisuudettoniat. on kym meninä tuon tuostakin kom i­ m ie ste n luku kasvoi ainoastaan
Syyt
tälle
eroavaisuudelle
tule-
ja taa ta pääsy seuraavaan r n- ti sosialistisen vallankum ouksen
täm än mailinamm e pääm äärän teoita näitä oloja tutkim aan ja 20 prosentilla. Ja ansiotoim innas-
Sosialistisen liikkeen tarkotus
' nämä kom iteat kokosivat kau­ 1 sa olevien naisten luku kasvaa
kaaseen, katsoa renkaitten jär­ paljoa aikaisemmin kuin edisty­ voidaan vleispiirtei "iän esittää vat . ■>e!v:ksi lieti, kun arkastam - ! ohjaksissa.”
AJuuati nopeasti kaikkialla. X aistentyön
me silloista yhteiskuntataloutta.
jestystä,« niiden m uotoa, niiden neet niaat. Heiltä puuttuu p ä ä t­ seuraa väli? ta v a lla :
Alarx ia Engels vastasivat tä ­ hua
...... herättävää
. . . aineistoa.
.
J
uotanto
oli
silloin
nääasialli-
toisiinsa liittim istä. niiden eroa­ täväisyyttä vaikean m nunnosa-
hän kapitalistien vksitvisom ai- tiol.uuen kertoi, että lasten ra- vaikutukset ovat tuhoavat. Se
"Y hteisk u n tajärjestelm in
pe­
vaisuutta toinen toisistaan t a ­ tan vaikena hetkinä. On luon­ riistäm inen, iönka pohjana on -esti yksityisten tuotantoa. Siitä situd en
poistam isk v s v m vk seen vintona tehtaissa oli sikojen ruo­ * ci vahingoita ainoastaan henkilö­
lausuu
K
autskv:
ka, sillä erotuksella vain, että kohtaisesti naisia, joita pakote­
pahtum ien historiallisessa ket nollista. että täm änlaista “ viral­ niiden vhteinkunualhsten tu o tan ­
scuraavalla tavalla:
“ Keskiajalla vallitsi pientuo-
'
laeset
saivat vähemän. niin että taan ylityöhön, riittäm ättöm ään
iussa, mikä tvo ei olekaan niin lista" vastaisilta? pii duettam m e to- ia iakovälineit*ep yhteis­
"AJeidän esitvk$emme yksityis
tant.t.
rvönjako
(lukuunotta­
nämä
varastivat sioilta ruokaa ravintoon ja usein myös p ro sti-
helppoa ja se lv ä ä . k
sepän i kohtaan tulee sosiaKvallankn- om istus ja kansanvaltainen hoi­
om aisuuden poistam isesta lierät-
tekem ässä tavallisessa ketjussa). m ouksellisten vasemmiston t.a- to. joiden avulla tuotetaan hvö- m atta mielien ia vaimon välistä) tiia teissä kauhua, m utta nyky­ näiden kaukaloista, kunnes niiniä tutioniinkin, vaan m viisikin tu le­
I aistein
neuvostojärjestöjen I holta. Luomiollise tikin lie ovat, dv keitä ko’ o vhteiskurmnn tar- “ li tuskin kehitti nvt \ ielä mi­ ajan yhteiskunnassa on vksitvis- I röhkinällään huom auttivat “ri­ via sukupolvia. K uusivuotiskau­
m ahdollista byrokraattista toi­ ' ’a :,ina tulevat olemaan ¡nukko­ oeitten tvvdvti.;im!se! ri " ^ Y h ­ hinkään saakka, ollen yleisesti om aisuus jo poistettu* vhdek- koksesta pomolle, joka ruoska della v. 1876— 1.882, siis ennen­
m im ista vastaan on helppoa sen- ja luokkalainen yksilöllisiä eri- dysvaltani sosialistipuolueen pe- vielä aivan kapalossaan. Suurin sältäkvm m enesosalta
v ä e stö ä : kourassa ajoi lapset tiehensä . . . kuin Itävallassa astui voimaan
osa asukkaista kuului talonpoi- sen olemassaolo harvojen käsis­
iohdosta, kun neuvostot ovat lu t koisty vppejä. Alutta yhteiskun­ riaateiulist uksesta.')
Lasten henkinen taso säälittävän työväensuujtfluslainsäädäntö, kuo
iin sitein 'kiinnitetyt “kansaan”, nalliset tvvpit jäävät olemaan
li jokaisesta 10,000:sta elävänä
Ald’oin hvvänsä proletariaatti <aisväest“<»n. joka tuutti m el­ sä on seurauksena siitä, että si­
alhainen.
5. o. riistettyihin raatajiin. Por­ Maassa, E ssa pikkuporvarilli­ on i iriest vncenä lu »kkati -toi-een kein kaikissa tapauks ssa kaikki tä ei enään ole olem assa näillä
Luonnollisesti oli lasten fitl- syntyneestä lapsesta ensimäisellä
varillisia parlam entteja kaikkien nen väestö on paljoa valtavam pi valtiolli ceen puolueeseen, ovat clintarpixoiva itse. SeHai-ella al­ yhdeksällä, kymmenesosalla. Mei­ laiseti raskaan tvön ohella n a u tti­ ikävuodellaan Böömissä Gablon-
kansanvaltaisissakaan kpoitalis- v errattu n i puhtaaseen proletaa­ ■jen t a r k o t u s p e r ä t e s i t e t t y n ä v l- kuperäisellä' asteella vaatii vh- tä syytetään siis siitä, että tar- man kouluopetuksen arvo aivan zin piirissä 3,104. Reielienbergis-
tisissa tasavalloissa eivät kövhät riseen väestööni, eittäm ättöm äs- 1" »levän kaltaisissa selvissä m ää­ ieiskunnallinen elämä tuotanto­ kotam m e
sellaisen
om aisuus- m itätön. Alunan kaksitoista vuo­ sä 3805 ja hriedlannissa 4130.
koskaan pidä “heidän" laitoksi­ ti tid e v a t näkyviin proletaari-en ritelm issä. Siinä sanotaan selväs­ välineiden yksityistä eikä viileis­ muodon poistam ista, ¡onka ole­ tias j»oika vastasi tutkim uskom i­ kun taas N orjassa, m aassa jossa
naan. Alutta neuvostot . »v ,t tvö ja pikkuporvarillisen vallanku- ti yhteiskunnan haltuun o tetta ­ tä «»luistusta."
massaolon välttäm ättöm änä eh­ tean edessä: “ Aieillä on kuningas, ei silloin vielä ollut suurteolli­
I äm än perusteella t nuomaam- tona on. ettei yhteiskunnan asu
Iäisten ja talonpoikien joukkoja niouk-ell; - uuden er<^vaisuudet, vien välineiden o letan “ rikkau­
sanotaan, että hän on kuninga­ suutta, kuoli vuosien 1866 ja
varten, “heidän om iaan", eikä ■ a aika-ajott.ain sangen terävinä. den tuottam is- ia ¡akam isväline:- me. miten silloisten tuotanto- kasten äärettöm ällä enemmistöil­
tar, häntä kutsutaan prinsessa 18/4 välisellä ajalla ensimäisenä
m itään heistä erillään olevia lai­ Pikkuporvarillinen empii ja on tä", eikä oi ' olemassa m itään oi­ välineiiten yksilöllinen käyttö e- lä ole m itään om aisuutta.
Aleksandraksi.
'Sanotaan, että vuotenaan 10.000 elävänä synty­
toksia. X vk va ikäiset "sosialidc- epätietoinen jokaisessa, tapaus- keutta selittää sen m itään muu- dellvtti jolid«»nmukaisesti myös­
“Sanalla sanoen te svvtätte hän on nainut kuningattaren po- , neestä ainoastaan
1063! Näin
.
m okratjt , kuten Scheidenianni- ten käänteessä, lahtien aukaras-j ta tarkottavankaau? Ta samassa kin niiden vksilolhstä om istusta. meitä siitä että tarkotam nie tei­ jän. Prinsessa on mies". Muuan ,n.urhaa. kap'talismi
työläislapsia.
laiset tai m eitä lähinnä olevat ti vallankum ouksellisesta a-e- ¡ asiakirjassa m äärit llään näihin Alutta sen ajan jälkeen on tuo­ dän om aisuutenne poistam ista, i toinen
saman ikäinen sa n o i: viedessään imeviltä äidit. ‘M utta
m artoffilaiset, ovat yhtä suures masta vuoden 1917 m aaliskuus­ välineisiin kuuluviksi “m i. tenl- tantotavoissa tapahtunut täydel­ Aivan oikein, sitä juuri me tar-
pääomalle tuottaa suurta voittoa
sa m äärässä vastustam assa neu­ sa. v!i.-t eleinään “ki »koonnista" Hsuuslaitokset, rnutariet ’.n e." linen kumous. Xvkvisin ei käsi­ kotam m e." < K om m unistinen Aia- "Alina en asu E nglannissa: m u t­ kaikki, mikä tuottaa työväenluo­
vostoja, ovat \ Iita ’suuresti kiin­ toukokuussa, vihaa bolslievikejä Maa on luomi -nrikkauksien. k u ­ työläinen enään vaivaa nähden nifesti. sivu 49.) — W estern ta minä luulen, että sellainen kalle ruum iillista ja siveellistä
i maa on jossakin". E räs seitse-
tyneet liv vänvoivan •porvariston (tai valittelee heidän "seikk?,ilu- ten. metallien, metsien, i.n.e. läh­ vahnista huonekaluja tai m uita Clarionissa I.. B.
I m änteistä vuotias nuorukainen turm iota. Pannessaan naiset ja
esineitä
yksinkertaisten
käsityö­
parlam enttiin tai perustuslaki- m aisuuttaan
•heinäkutis a. va-' de T collL uuslariokset koneistoi­
e rto i: “ Perkele on hyvä henkilö: j lapset työhön koneiden ääreen,
konventioniin kuin T urgenjefi rovaisesti vetääntväkseen heistä neen ovat lait »ksia, joissa v ar­ kalujen avulla.
Naisten ja lasten työ jk
’ininä en tiedä, missä hän asuu.” ! säästää se työpalkkoja ja m urtaa
Ensin tuli käytäntöön tehdas-
oli kuus kym m entä vuotta sitten pois lokakuun lopulla, kannat- sinaista tuotantoa harjotefaan. s.
tyiiväenluokan vastarinnan, sen
Koneet, jo; ka tekevät työtä Kysymykseen, kuka K ristus oli. j arm eija kun lisääntyy taistelu-
m ieltynyt nyky Aikaiseen m o n a r­ taakseen heitä jälleen joulukuus­ o -ioies-. raaka-aineet m uutetaan ’eol li suu s järjestelm ä vksinkertai-
josikus vastauksen: “ Hän oli
kistiseen ja aristokratiseen pe­ sa ja viimeksi vuoden 1f>lS maa- valmiiksi tuotteeksi. R autatiet ia sine työnjakotapoincen: se on ihmisten asem asta näiden joh­ sai
Lontoon kuningas aikoja, aikoja
' '.tt<.!n i'^ a ^ol.’^?'.” a -
rustuslakiin ja vastusti Dovrulu- lis- ia huhtikuu sa : sellaiset tv v ­ varastohuoneet ovat iakoMiilinci- t v »Iäiset käyttivät edelleen sa­ dolla, olisivat voineet tulla väl­
räm ä on ensim äinen, m utta ei
sitte
kofiin ja Chernvshevskvn talon­ pit tavallisesti nostavat nokkan­ t<ä. joiden kanitpa valm iit tuotteet moja yksinkertaisia työkalujaan, i tavaksi työajan lyhentäm is- jä.
suinkaan
ainoa koneiden käytän­
A htä kamalia olivat iastentvön
poika i ska nsa n va 11 a a .
sa p y s t v v n pilkallisesti ia sano­ knletetaan kulutfaiien k äy tettä­ m utta heidän keskuudessaan val­ työväen asem an helpottam iskei-
nraukset m uuallakin.
Esim. töön ottam isen seuraus. — Vap.
litsi tvönjako. ¡onka mukaan k u ­ noksi. Rikkaus, jota ne lalm is-
N euvostojen kiinteys ra taja- vat: “minä en kannata "niitä, väksi.
A la-Itävallassa täytyi lasten vi-1
kin heistä teki vain sam anlaista
“kansaan luo erikoisia m uoto­ jotka laulavat tvöHe, kävtännöd-
T uotanto- ia jakovälineet käsit­ tvötä, m ahdollisesti vain samaa tavat, olisi voinut onncllistuttaa rallisten kertom usten
m ukaan ( Tehkää ostoksenne niis-
ja takaisinkutsunnalle ¡a muita lisv^delle ia asteettaisuudelle.”
koko ihm iskuntaa, kuten rohke­
tävät
siis
lvhvesti
sanoen
kaikki
Tvökäsittclvä.
M yöhemmin ke­ at ajattelijat kaksi vuosituhatta v m n c u o sisa d » " " e lia v in m c " !" - t ä liikkeistä, jotka il-
m enettelytapoja, joiden kautta
1 ällaisten tyyppien yhteiskun­
joukot voivat asem aa kontrollee- nallisena lähteenä on pikkuomis- luonnonrikkaudet ia ne mekanil- hittyi sitten tehd.asjärjcstelmä, takaperin
olivat
uneksineet.
• taan" 13 tuntia päivässä: viikko- mottavat tässä lehdessä
r ita ja joita m enettelytapoja nvt taja, joka on hulluuntunut so­ liset välineet, joita käytetään ioka valtasi työkalun työläisen Alutta tulikin to ista:
raaka-aineitteu
'm
uuttam
iseksi
!
kreuzerin ja
käsistä, asetti sen teräsouittei- m uodostuivat m itä valtavim m ik- ! Palkka
?
, , vaihteli
• / »Ä 20 Kreuzerin
täv tv v kehittää erikoisella huo­ ihin kauhuista, äkkinäisestä pe­
k
ävttötarp
e’k-i
ja
niiden
kuletta-
mar*
iin ia sovellutti luonnonvoim at j si työväenluokan ( proletariaa- i.
( ^o-u - m
i*K
lellisuudella.
Esimerkiksi niitä rik a d o in , .suunnattom asta näläs­
miseksi
niiden
vksitvisten
tai
kuolema
sen kävttäfniscen. Kone muodos- tiu) täydellisen ikeeseen alista-i ,.an- ? a ' ,
*au,’It la kuoler
tävdellisintä kannatusta ansait­ tä
ia epäjärjestyksestä: ;oka vksilörvhmien käsiin, jotka niitä taa nvkvaikaisen
korjasivat
lasten
keskuudessa
tuotantotekni’- nnsen välineiksi, ne ovat saa-
see se tapa, että yleisen opetuk­ hvppelee sinne tänne hystcerilli-
kuluttavat.
k m perusteen.
sen kom iteat kokoontuvat aika- sesti, etsien ulospääsyä, etsien
neet aikaan sen, että tvöväen- runsasta satoa, m utta riistäjäin
palkkakiriottajat kertoivat kui­
Missä ovat poikani YRJÖ ja VÄI­
ajottaisiin neuvotteluihin neu­ pelastusta, empien «antaako köv- Näistä ainoastaan on kysymys.
Jättiläiskoneisto teollisuuden : luokka on joutunut m itä raskaim ­ tenkin, ettei tähän ollut syynä NÖ? Kirjottakaa osotteella:. The
vostojen ia työläisten ja heidän Miälistölle luottam uksensa jak an -
paan riippuvaisuuteen kapitalisfi-
palveluksessa.
Louvre, Cor. Seventh & Astor St.,
Nämä ovat niitä tuotanto- ja
! luokasta. Sillä koneet olivat a- pitkä ja raskas työ, vaan ne val­ Astoria, Oregon. \*ILI TÖNKYRÄ.
edustajiensa kanssa keskustele­ ! natuksensa ja toiselta nuolen va-
Eikä enään ole kysym yksessä
m aan ja kcntr^lleeraam aan jon­ ijoi» epätoivoon. Aleidän tävtvv jakoi älineitä. joiden yhteiskun­ vain yksinkertainen kone. vaan luu pitäen kapitalistien käsissä, lattom uudet. joita lapset tekivät
_ ___________ (6)
vapaina aikoinaan! Eipä hävetty H a lu ________________
nallinen
om
istus
ja
kansanval­
kun erikoisen seudun neuvösto- i selvästi
a
is
in
saada
tie
tä ä m issä o v a t
joille
työläisten
täytyi,
voidak­
käsittää ia vakavasti
m onim utkainen saman katoksen
virkaili joitten toim intaa. Mikään i m uistaa, että sosialismia ei voi- tainen hoito kuuluu sosialistisiin alle sijotettu koneisto, ionka seen elää. myödä työvoimansa. esittää kapitalisteja, jotka koko­ suoverini ANTTI ja HILDA GUSTAF­
Jos eivät itse tätä huomaa,
ei o1isi*niin tvperää kuin tehdä i da rakentaa sellaiselle yliteis- suunnitelm iin. T ähän voidaan li­ käyttäjänä on itsenäinen liikkeel- (Kapitalisti ei käytä heitä enää sivat rikkauksia tällä hävyttö­ SON.
niin olisi hyvä, kun joku toinen tä­
m
ällä
lasten
riistäm
isellä,
köyhi­
sätä.,
että
luonnollistahan
on.
et­
neuvostoista jotakin jo varm aa j kunnalliselle perustalle.
män heille ilm ottaisi.
(31)
Vain tä kos ka yhteiskunta Tunistaa kinito mekanismi Emmekä • me käsityössä, vaan työhön koneen en armollisiksi auttam iksi.
ja
kaikkeen
riittävää
E
jtosta.
Mr. Matt Hemmilä,
, . ..
.
sellainen. luokka, joka marssii luonnonrikkaudet ja tuotannon- voi pysähtyä vieEi täh.änkään. ääressä, koska se tuottaa suurem ­
Alita enemmän me nyt ¡oudum- tieI1ään em pim ättä, joka ei ma­
Lapsia rääkättiin “säälistä”.
Taylor, Wash.
Koko tuotantolaitos, raakaaineit- paa voitoa. Tvöm ies saa, vaikka
me agiteeraam aan
yksilöitten sennu ia joudu epätoivoon vai­ välineet, niin s • mvöskin muis­ ten hankinnasta alkaen valmii­ hänen tvönsä tulos on paljoa
“A iime aikoina” — sanotaan
sääliniättö»niästä ia
kiinteästä keissa ia vaarallisissa käänteissä, taa tuotetu t tuotteet siihen saak­ den tuotteiden jakoon saakka on suurempi kuin ennen, kuitenkin eräässä v. 1.843 W ienissä ilmes­
ENSILUOKAN
vallasta ia diktati ¡urista tvön i voi johtaa raatavia ja riistetty­ ka kun ne ovat kulotetut käyt­ samaa m onim utkaista yhtenäi­ ainoastaan palkkansa. Aluodos- tyneessä kirjassa — “ei enää ole
m äärätty ä prosessia varten mää- ! jä joukkoja. Aie emme tarvitse tänen käsiin.
tuupa kone suorastaan työväen­ otettu työhön kahtatoista vuotta
A Tutt i tässä me vedämme jyr­ syyttä. jonka mikään osa ei ole luokan palkan pienentäm is- ja nuorempaa lapsia, ja jos tällais­
rätyn ajan aikana pel i\k i a toi­ hysteerisiä
tunteenpurkauksia.
täydellinen ilman m uita osia.
m eenpano teiltäviä varten. siin Me tarvitsemme proletariaatin kän rajaviivan.
On helppo käsittää, miten aseman huonoiltani is välineeksi. ta poikkeustapauksissa joskus I .
Xii»i pian kuin valmis tavara
.
.
'
monipuolisempien
pitää
olla i rautaisten pataljoonien säännöl­
m ahdotonta olisi näitä tuotanto- Pakkotyö lasten leikkien tilalle. sattuu, niin tehdään se säälistä yleinen hinta ja hyvä palvelu h,
tulee
kuluttajan
käsiin,
ei
yhteis­
joukkojen kontrollin muodot ia listä marssia.
Koneiden kapitalistisen k äy t­ aivan hoivattom ia lapsia koh­
on meidän motto Tulkaa katso
kunnalla enään ole sen kanssa väl neitä käsittelevien työläisten täm isen ensimäinen vaatim us oli taan.
keinot, jotta voitaisiin ehkäistä
jotka kerjäävät ty ö tä ”. maan, huomaatte sen todeksi
Alaa! is—huhtikuulla. 19J g
om istaa ne yksilöllisesti. Jos tä ­
m
itäärf
tekem
istä,
vaan
jää
se
kaikki m ahdolliset netti? -Tival- i
naisten ia lastentöitä I Koska ko­ Suojeluslakeja. jotka olisivat ra-
r.opnu.
k u luttaian täydellisen 'kontrollin mä koneisto, koko täm ä m eka­ ne tekee lihasvoiman tarpeetto­ jottaneet näiden “sääliväisten" i
lan väärinkäytökset, jotta v o i-1
Ivhvesti sanoen
koko
Union Pacific Coal Co.
: alaiseksi. Täm ä. kuten luonnol- nismi,
maksi, m uuttuu se samalla kei­ ihmisten toim intaa, ei silloin vie­
täisiin jatkuvasti ja väsym ättä- i
tämä
tuotantolaitos
halutaan
saa­
¡ li-1a. ei ole sovellutettavissa sel-
P A L JO N L E H M IÄ
<
noksi k äy ttää työssä työläisiä, lä ollut. Kaikki rajottui vain j HANNA
m àsti
poistaa
hvrokratism in i
W YO
! laisiin käyttövälineisiin, ioita ei da kävttäjiensä omaisuudeksi, on joilla ei ole lihasvoimaa tai joi­ yhteen ainoaan m ääräykseen, jo- j
a su ka slu ku u n v e rra te n
rikkaruohot.
sen pakko ottaa koko yhteiskun­
on A u straliassa.
L ask e ta a n
sielja .Akukaan yksityinen voi vksmään nan yhteiseksi omaisuudeksi.
den ruum iinkehitys ei ole vielä ka oli syntynyt jo keisari Jose- i
Johtopäätelmiä.
k.ivtt.ää kuten tiet esim. joita
olevan
niin
paljon
lehm
iä,
e
ttä
niitä
kypsä. “Työn ia työläisten valta­ fin hallitusarkana.
Se m ääräsi,
E rittäin vakava, vaikea ja
käytetään yhteisesti ia siis mvös- Keskiajan kom munism in perus­ va korvauskeino m uuttui täten että lapset tehtaassa oli ainakin I
r
iittä
ä
kolme
jo
k
a
is
ia
asu
k
asta
,
m
ies
j
vaarallinen on kansainvälinen ti­
Ainoa paikka VVIlkesonlssa m iatl
; kin kuuluvat yhteisesti om istet­
teena oli köyhyys.
heti keinoksi, jolla voitiin lisätä kerran viikossa pestävä ja kam - voitte
lanne-; on välttäm ätöntä olla va­ tä, n a ista ia la s ta kohden. M utta taviksi. Raía yksilöllisen ia vh-
saada maailman kuuluisaa
Reskiatan kom munism in ne- tvöläisten
lukua
saattam alla m ättävä ja kahdesti v u o a s s a lää- j KULTA MEDALLI JAUHOJA
rovainen ja p erääntyä: odotuk­ A rgentina on vielä eiitäk in edellä.! teiskunnallisen öniisfvksen vä-
kärillä tu tk itu tettav a. Ja se oli
sen aikakausi lännen uusiin val- T uossa suurensa etelä-am erikkalai b 1l;i kulkee s'i< tuotantovälm rit- ru-teena oli kansan syvien rivi- kaikki työläisperheen jäsenet s u - ............
— ja —
en
vövhvvs
tuotanto
oli
alku-
kupuoleen
ia
ik
ään
k
a
ts
o
m
a
tta
sessa
ta
sa
v
a
lla
ssa
tulisi
viisi
lehm
ää
KRONE
LEIMA
JAUHOJA
(jnemmän
kuin
puoli
vuosisataa
j
lankum otispurkauksiin
nähden,
ten ia kävttöerineitten ’ -äiillä. Heraisella asteella, eikä o llu t ole- j pääoman välittöm än käskyvallan ainoa valtion viisaus!
M
.
J.
B.
KAHVIT
itsek
u
llek
iu
asu
k
k
aalle.
X
iissä
m
ais
V
asta
(
jotka valm i-tuvat tuskastuttavan
’ nten K om m unistisessa AFanifes- massa m itään m uuta jota v h tei-ialle. Kapitalisteille suoritettava vuonna 1842 ilmestyi uusi julis- on Parh’ ita k»hvla maailmasaa Jotta
hitaasti. Om assa maassamm«*:i sa e i siis vielä h eti tule k y s y m y s tä ' tiss-. selvästi '-elitetään.
sesti olisi voitu omistaa, kuin i pakkotyö anasti sekä lastenleikin tus. ioka ensi osassaan kielsi
hitaan rakentavan työn ia sääli- la m p a itte n lypsiim iaestä eikä valai
ei
.
nninY
.
1
’
Eebäan
ih-
j
tuotteet
Nykyisin on kaikki että m yöskin kodin piirissä, sen käyttämästä alle kaksitoista vuo-
JOHN E. AHO.
m attöm än ankaruuden ajanjak- den k e sy ttä m ise stä ly p sy k arjak si.
nukelta riista valtaa vhteiskun-j toisin. Nykyaikaisilla tu o tan n o n -j siveellisten rajojen sisällä, itse tiaita lapsia tehdastvössä, m utta W ilk e s o n ,
w ash
I HALUTAAN TIETOJA
KAUPPATAVARAA
Hyvä Leipä
"'‘"""Sku!'«*** k"”'"