V
TÒ V BR 2
ganin puhuneen “pahaa" kapita Suomen lahtarien suurpoliittisia
listeista ja hallituksestakin, tar pyrkimyksiä niin oivallisesti va
jonneen ostettavaksi I. W. \Y :n laiseva Tossun näytelmä “Aatu
kirjallisuutta ja lentolehtiä sekä Rietrikin viimeinen ruunausjuh-
kehottaneen väkeä uhraamaan la”, joka varmaan on kaikille
ropojaan Chicagossa vankilassa lahtareillekin
mielenkiintoinen.
olevien i. w. w Jäisten puolusta Ja lopuksi tanssitaan.
miseksi. Laivastoluutnantti Clark
AMALLA kun lausun vil
ja
siirtolaistarkastaja Gooch
pittömät kiitokseni kaikille
myös todistivat puhutelleensa Alaskan kalastajat me-
nhadassa
liiketuttavilleni liikkeeni no
syytettyä ja kuulleensa hänen
olevan sitä mieltä, että koko
peasta edistymisestä. ibnotan,
palkkajärjestelmä olisi poistetta Jäät särkeneet laivoja ; miehiä
että olen laajentanut kahvilani
hukkunut.
va.
"Cafeteria” ruokalaliikkeeksi, py
Puolustuspuolen
todistajien;
syttäen edelleenkin jääkermatar-
(T o v e rin k irje e n v a ih ta ja lta )
kuulustelu myös alkoi eilen ,'lta-
joilun, joten entistä monipuoli
päivällä.
Päätodistajana
esiin-
semmin voin tvvdyttää vhä li-
t w
J
«K j St. Xicholas-niinisellä vnsi-
tvi syytetty itse. selostaen vh- kymmentä vuotta vanhalla pui-
sääntyvää ostajakuntaani.
teiskunnallisia käsityksiään ja sella purjelaivalla lähdimme mat
Kunnioittaen
... täytyy kalle 15 p. huhtikuuta 1918. Wal-
syitij miksi työväestön
TOM VICTORSON
taistella
ja
järjestyä.
Jutun kä- hila niminen pukseeri veti lai
222 Taylor Ave., Astoria, Ore.
isittelyä jatkui vielä tänä aamu vamme Columbia-joen suulle,
na ja siinä' selvisi hyvin, ettei jossa ankkuri laskettiin pohjaan
syytetty ollut yllyttänyt ketään syystä, että jokisuu oli kovin
“rikolliseen sahotaashiin” tai “ter myrskyinen. Vuorokauden ku
rorismiin", vaan ainoastaan ke luttua ankkuri taas nostettiin
hottanut avustamaan 1. \\ . W :- ylös ja Wallula tuli taas ja veti
tä. Valamiehistö kuitenkin vä- laivamme keinumaan Tyynen-
hää ennen puolta päivää julisti ¡ meren sinisille laineille.
Voronezh, ja Kars, Erivan ja hänet
“syylliseksi" ja poliisituo-
Alussa matka meni hyvin.
Ardahan (sekä Batum) Kauk mari määräsi
100 vuorokautta Saimme monta vuorokautta sie
asiassa, koska sanotut alueet o- vankeutta tai $200 sakkoa. Jut
vää “mukatuulta.” Päämääräm
JA YMPÄRISTÖLTÄ
vat vihollisen hallussa. •
tu
vedottanee
piirioikeuteen.
me oli Alaska ja siellä lohia ka
"Muualle Venäjälle osotettua
lastaminen.
TO VERIN t e l e f o o n i - n u m e r o t postia älköön otettako lähetet
Ettäkö surullista. .. ?
Konttori ja liikkeenhoitaja ......................J 6 S täväksi
Laivallamme ovat kalastajista
Europan kautta, mutta
Toimitus
.......................................................... «32
suomalaiset enemmistönä, sitten
sellaista postia otettakoon lähet "Nosseri"!
Kello kufcden jälkeen illalla, jolloin kontto
Päinvastoin huvittavaa, oikein norjalaiset ja ruotsalaiset. Kan-
vastuulla kuljetettavaksi,
ri seljetään, on käytettävä joitakin Kuraa täjien
vilta kotipuhelimista:
sota-ajan huumoria on näytel nuttimotyöläiset ovat havvaijilai-
mikäli
mahdollista,
Siperian
kaut
Liikkeenhoitaja 962-Y .
ta, kun posti on merkitty “ Via mässä “Hirviherrat”, joka esite sia, filippiniläisiä ja kiinalaisia.
Toimittajat —
W . N . Reivo . ,711-Y A. B. Mäkelä 962-Y
Pacific" (Tyynenmeren kautta,. tään Klubin teatterissa 23 p:nä Ile ovat kaikki sullottuna yhteen
A. Salmi .......... 666-R L. Moilanen ..762-L
“Otto Praeger, Toinen yleinen t. k. Näytelmän aihe on pirteä, komeroon laivan keulapäähän,
Toimituspuhelinta voi käyttää kello kuudes
otettu maalaisoloistd Suomessa. jota ine kutsumme “kiinahoolik-
ta aamulla kello kuuteen illalla. _
_______ apulaisposti mestari."
Tänä aamuna palautettiin To Kappale on -kirjoitettu v. 191b, si." 1 äällä he elävät (»maa elä
veriinkin melkoinen määrä Suo jolloin maailman sotaa oli kestä määnsä, erossa muusta laivaväes-
Päivälista
men
postia, edellämainitusta nyt jo kaksi vuotta. Näytel töstä. Eilippinit ovat musikali-
— Osaston kokous tänä ihana syystä.
mässä esiintyvätkin kaikenmoiset sia ; heillä on kaikennäköisiä soit-
sota-ajan
viinatrokarit y. m. Sa tokoneita. Jotkut soittavat, toi
klo 7 :45.
Työläinen
hirvittävästi
— Tov. Martti Järveä, \Ym.
malla antaa se humoristisen ku set tanssivat: jotkut kämpläävat
loukkaantunut.
van siitä, minkälaiseksi Suomen ja kiinalaiset myös osaavat kor-
Järvistä y. m. voimisteluseuran
Pudottuaan tukkijunan päältä sydänmaan torpparit käsittävät
poikia pyydetään hoitamaan ur
„ ____ tiliä katsoa Jcenelle "tinat” kuu-
heiluja osaston kenttäjuhlassa Pacific Logging Com kämpällä maailman sodan. Näytelmä on Huvat. Osa heistä vielä muun
Deep Kiverillä eilen aamupäiv., kirjoitettu niin kutsuttuun “n-! hyvän päälle polttaa opiumia.
ensi sunnuntaina.
eräs Fred Pentti niminen jarrtt- teen tvyilin ”, joten toiminta sii- ! Kiinahoolissa on ilma muille ai-
Posti ei mene Suomeen.
mies joutui kulkevan junan alle. nä on vilkasta, sanansutkauksetAan sietämätön, mutta siitä htto-
Amerikassa asuvat suomalai Kun hänet vihdoin korjattiin ra sellaisia, ettei jää kenellekään I limatta he .siellä ovat oli ilma
set saavat nyt kiittää Suomen dalta ja saatettiin täkäläiseen epäselväksi mitä tarkoitetaan, kylmä tai lämmin. Kovin he
lahtareita siitäkin, etteivät voi sairaalaan oli toinen jalka ja toi toisin sanoen: käytetään suoraa ovat kurjan näköisiä. Kahdesti
enää — kenties kuinka pitkään nen käsi niin murtuneet, että ne kansan kieltä eikä kieräillä. Näy päivässä he tulevat laivan takil
aikaan — ^lähestyä” kirjeillä ja täytyi kokonaan leikata. Louk telmää on esitetty menestyksel le saamaan kokiltaan riisiannok
rahalähetyksillä niitä Suomessa kaantunut ehkä ei jää henkiin. lisesti tässäkin maassa, ollen se sensa, jonka he sitten kahden
olevia omaisiaan, sukulaisiaan ja
yhtenä kesäjuhlakappaleista Mas puutikun avulla pistelevät sui-
tuttaviaan, joiden vielä otaksu Viranomaisetkin saaneet viinaa. sachusettsin kesäjuhlilla viime ihinsa. Sitten taas menevät ta-
vat säästyneen lahtarien toimeen
American Express Corn kont vuonna.
j kasin komeroonsa.
panemilta joukkotelotuksilta ja torista takavarikoi poliisi joku
Eräänä päivänä kiinahoolissa
systemaattiselta nälkään nään- päivä sitten kuusitoista ncljän- Navakolta urheilukilpailuja
syntyi aika meteli. Oli korttipe
nyttämiseltä. Lahtarien “pyh i nesgallonan pulloa whiskya. Po
toimeenpannaan s. s. osaston lissä tullut riita. Eräs filippiini
yhteys” "evankeelisen uskon voi liisi oli koettanut odotella var
löi ha wraij Haista tikarilla rintaan
makkaimman suojelijan", Saksan sinaista vastaanottajaa, mutta kenttäjuhlassa ensi sunnuntaina, ja sitten sama lyöjä vielä veti
ei
pitkän
pitkiä,
vaan
sitä
tui-
keisarin ja junkkeriston kanssa pitkästyi ja otti haltuunsa pul
revolverin ja alkoi sillä ampua.
on sen saanut aikaan. Postin lot. Lähetyksessä sanotaan ol mempia. Miehille on järjestetty Yksi kuula lävisti erään filippii-
kulku Suomen ja Amerikan vä leen kaikkiaan viisi laatikollista kuulantyöntö, korkeushyppy, pi nin säären. Vihdoin ampuja
lillä on ehdottomasti katkaistu, pulloja, mutta ainoastaan kuusi tuushyppy (hyvällä vauhdita), pantiin käsirautoihin ja haavot-
ja näinä päivinä on Suomeen o- toista oli säilynyt eheänä, “ö l kolmiloikkaus ja 100 yardin juok tuneet sidottiin, ja niin elämä
sotettuihin ja lähettäjille palau jy” oli lähetetty huonekalu-ver su, ja naisille kuulantyöntö ja taas «»li ennaHaar..
75 yardin juoksu. Kilpailijoita
tettuihin kirjeisiin alettu liittää nissan nimellä.
saa olla rajaton määrä ja kilpai
Laivan peräpäässä, alapuolel
täkäläisissäkin postikonttoreissa
luista
Piilotetaan
jo
näin
aika
la
ensimäisen täkin, on verkko-
Auto
teki
kuperkeikan.
lappujafjoissa on seuraava ote
si»
siksi,
että
kukin
tietää
“tree
ruuma,
jota kutsutaan Monte
Erään neiti Mildred Smithin
Yhdysvaltain “ Postal Bulleti
nata”
ja
jännittää
jäntereensä.
Carloksi
syystä, että siellä suo-
nissa" 11683 kesäk. 21 p:nä, 1918, ajama "Dodge" auto "kuperkeik
Miehille
jaetaan
kolme
palkintoa
malaiset,
skandinavialaisten suo
kasi” alas jyrkkää katuviertä
julaistusta määräyksestä:
ja
naisille
kaksi,
kaikki
harvi
siolliseUa
avustuksella koettavat
“Viitaten yleisen postimestarin 12:nnen kadun ja Eranklin ave-
naisia.
Ilmottautua
sopii
tov.
tutkia
neljän
kuninkaan kirjain
toukok. 7 p:nä, 1917, antamaan nueri kulmassa eilen illalla, vyö
salaisuuksia.
määräykseen n :o 211, jolla pos ryen useita kymmeniä jalkoja. Oskari Huttuselle Tom Yictor-
Muuten onkin elämä laivalla
tinkulku Saksaan ja sen kautta Paitsi ajuria oli autossa Warren sonin parturiliikkeessä, sekä to
vereille
Martti
Järvi
ja
Win.
enempi
yksitoikkoista. Jokainen
keskeytettiin, täten ilmoittaan, Lester. „Kumpikaan ei louk
Järvinen.
koettaa
omalla tavallaan itseään
että nyttemmin on keskeytetty kaantunut pahoin. Syynä pouk-
Kenttäjuhlaohjelmassa
on
myös
huvittaa.
Joskus syntyy pikku
jM)sinkulku myös useihin Venä koamiseen oli liian hurja vauh
eräs
"ottelu”,
jota
ehkä
ei
sopi
väittelyjäkin,
joissa usein “pe-
jän kuvemementteihin ja hallin ti, joka teki auton hallitsemisen
nollisille alueille, nim : Krim, mahdottomaksi mainitulla tipero- ne ottaa urheilun kannalta, vaan tataankin , vaikka harvemmin
kyllä kilpailun. Se nimittäin on niitä maksetaan
Suomi, Puola, Bessarabia, Kuu tiellä.
"runonlausunta-kilpailu.” ()san-
Me suomalaiset olemme . mel
rinmaa. Kherson, 'Jekaterinoslav,
ottajia
saa
tulla
kuinka
paljon
kein
kaikki ammattilaisia, joka
Suuri
uteliaisuus
Viro, Grodno, Kaluga, Kharkov,
hyvänsä.
Yleisö
kentällä
valit
ei
ennen
vielä ole ollut kalastaja,
on vallannut astorialaisen ylei
Kholm, Kiev, Kovno, Kurks,
niin
hän
on ollut joko “lokari”,
see
palkintotuomarit,
jotka
ar
Livonia, Minsk, Mohilev, Orel. sön mielen viime aikana niiden
Podolia, Pultava. Pskov (Pihko- huhujen johdosta, joissa on kuis vostelevat ja päättävät kenelle mainari , nikkari , seppä suu
va), Smolensk, Taurid, Tsherni- kittu eukoilla olevan iltamapuu- kilpailusta jaettavat kaksi kir tari. räätäli — taitoniekkoja aina
Toivo- ' pullanpyörittäjästä kelloseppään
gov, Vilna, V itebsk, Volhynia, hat. Huhut ovat aivan . tosia. ja-palkintoa kuuluvat.
A. s. s. 'osaston eukot puuhaa muksena kilpailijoille lausutaan, saakka. Mutta nyt aijomme ko
vat sellaisia juhlia, joita ei ole ettei runojen saisi olla joutavia kea onneamme lohikalastuksella
fotohan Pjkkuil«otuk»ia ennen vielä Astoriassa ollut.
“liruloruja”, vaan mahdollisim- Beringin meressä, Bristol lahden
Niistä eukkojen juhlista tulee män paljon valveutuneen työ pohjukassa, Nushagak nimisessä
TOIMEEN HALUTAAN
kaksipäiväiset hauskat juhlat, väestön juhlaan sopivia. Sellai paikassa.
joissa ei ruoka, juoma, ilo ja sia löytyy riittävästi tov. Aku
Columbia-joen suulta on mat-
tanssi pidä loppuman. Mutta, Päiviön runokokoelmista, työ- kaa Unimak salmeen 1,8000 mai-
" X -
että ei sitä aivan naurun höri- väen julkaisuista y. m. kirjoista lia. I nimak-salmi on 10 mai
LATOJANOPPILAS nällä ja tanssilla vietettäisi, ovat Ottamalla osaa kilpailuun voivat lia leveä katkeama Alaskan nie
eukot varustaneet toiseksi illaksi monet toverit verrattain vähäl mimaassa, josta pääsee läpi ’Be
16:sta vuotta täyttänyt paljon ja monipuolista ohjelmaa. lä vaivalla huomattavasti avus ringin mereen.
juhlamme menestystä.
\ appuna ilma oli kylmä, tuu
suomenkieltä
taitava No niin. Jokainen sen arvaa, taa Puhujaksi
kentälle (Hiotetaan li vastainen ja lunta satoi.
että kun eukot itse ovat ryhty
poika saa paikan lato- neet juhlapuuhiin, niin hyvä niis Länsipiirin luennoitsijaa, tov. Seitsemäntoista vuorokautta
Alfred Hautamäkeä, mutta' ellei seilattuamme’ ’alkoi taivaanran
janoppilaana Toverissa. tä tulee.
Ilmotettakoon vielä juhla-aika, hän mitenkään voisi saapua, tu nalta näkyä tuo lumipeitteinen
että yleisö ehtii varustaa itsen lee puhujaksi joku muu. Tove 9,000 ja]kaa korkea Shisholdin
sä sitä varten. Juhla alkaa hei rit Kalle Koski ja Pekka Hyr niminen tulivuori. Savu nävtti
^ myytävänä
näkuun 27 päivä ja päättyy 28 käs myös tulevat olemaan “mu vielä vuoren huipusta tupruavan
HINAAJA tai uistinvene, 36x9 jal päivä eli siitä seuraavan» päivän kana”^ ohjelmassa, ja soittokun (tämä sijaitsee lähellä Unimak-
taa ei tietenkään jätetä kotia. salmea). Tuuli oli yhä vielä vas
kaa, 14 hevosvoiman moottori. Osa alussa.
Seuratkaahan tarkasti Tove — Huvitoimikunta on ankarassa tainen, että olimme pakotetut
maksuna otetaan “Gilnet” mallinen
vene. Vene on 10:nnen kadun lai ria, jossa näistä juhlista tullaan edesvastuussa ruumiin ravinnon edestakasin kulkemaan kunnes
hankkimisesta ja eräiden vastus vihdoinkin toukokuun 5‘ päivän
turissa. Kysykää: H. J. Miller, Park vielä paljon puhumaan.
Hotel.
(11)
Emäntä. tajiemme arvellaan tällä kerral aamuna pääsimme salmesta läpi.
la olevan rukoilematta sadetta, Nyt ohmme jo Beringin meren
MYYTÄVÄNÄ 7 huoneen talo (lotti
Pitkä juttu.
joten ilmakin lienee kaunis.
puolella. Oli vielä 365 mailia
150 x 73)
hyvillä
maksuehdoilla.
I. w. w Jäisen Walter Morga Komia juhlamerkki maksaa matkaa päämääräämme Nusha-
Kysykää: 1623 Harrison ave.‘ (13) nin tutkimista ("rikollisesta syn- vain 25c. ja sillä pääsee vielä il gakiin. Olimme jo hyvässä toi
dikalismista”) poliisioikeudessa lalla haaliin.
vossa, että kyllä nyt jo pian pää
KADOTETTU
kesti koko eilisen iltapäivän ja — Mitäkö siellä on?
semme perille. Mutta toukok.
Kiitos kysymästä. Siellä oi> 8 Päivänä ilma muuttui kvlmäk-
AVAINNIPPU pudotettu 7:nen ja sitä käytiin jatkamaan vielä tä
nä
aamuna
klo
9
aikaan.
Syyt-
— ei vaikka mitä, vaan
Bond katujen seudulle. Löytäjää
— välit-18’ ja koko laivan riki jääty'
pyydetään tuomaan palkintoa vas täjäpuolen todistajina esiintyivät tuo ohjelmaa. Siedettävän pit- i Pian tulivat ajojäät, joiden seas7
taan Morning Astorian konttoriin. eilen iltapäivällä laivastomiehet; kän puheen pitää joko tov. Hau- 83 hetken pujoteltuamme olimme
0 2 ) m. m. B. E. Snodgrass, Manuel tamäki tai tov. K. A. NurmiJ pakotetut kääntymään takasin,
Weiser, A. Uksila ja Joseph sekakuoro laulaa, joku runokini seuraavana
Seuraavana päivänä koetimme
kpetimme
A V A IN N IPPU pudotettu. Löy Stahl, jotka kertoivat olleensa lausutaan, soitetaan, ehkäpä sa- taas
’
pyrkiä eteenpäin jaXpääsim-
täjää pyydetään palkintoa vas “Industrialistin
ompeluseuran" dtiillaan ja kihautetaan joku mekin jonkun verran, vaan 10
taan jättämään se TovdHn kont piknikissä Smith’s Pointissa ke kuplettikin, jos “olosuhteet myö päivä toukokuuta taas tuli jäitä,
toriin.
(11) säk. 30 p:nä ja kuulleensa Mo(- ten antavat”, ja sitten esitetään joista emme enää voineet palata
S
AS TO Rl AST A
Ko. 158
■
.
1 1 ■ ■■-'K
takasin. Aina koetettiin vaan vaan miehistö oh pelastunut vasten yöHä sai laivamme taas
Mitään
pyrkiä eteenpäin. 13 päivänä ol portlandilaiseen Berlin-nimiseen kokea jääpuristuksia.
tiin jo lujasti tartuksissa ajo- laivaan. Tacoma ja Star of Pe vauriota eivät ne kuitenkaan
jäissä; ei enää näkynyt vettä ru olivat saman yhtiön omista voineet tehdä.
mistään. 14 päivänä oli ilma mia. Nyt oli ilma tyyni ja kau
Kesäkuun 2 päivänä ilma on
tyyni ja kaunis. Me teimme kä- nis. ' Vieläkin joitain Tacoman kylmä ja sumuinen. Aamulla
velyretken jäiden päällä ja laiva miehiä saapui laivaamme. He oli laivan riki jäässä. Illalla,
valokuvattiin monta eri kertaa. kertoivat tavanneensa erään to kesäkuun 3 päivänä pääsi luok
15 päivänä laskuvesi teki jäi verinsa makaavan pienen jää semme Roosevelt niminen habi
hin uoman, jota myöten pääsim- palan päällä, pää ja jalat vedes tuksen pelastuslaiva, Roosevelt
men jonkun mailin eteenpäin. sä, mutta miestä ei tarvinnut oli rakennettu niin. että sillä Jävoi
Vaan sitten taas tulivat jäät jo enää auttaa, siUä elämä.oli hänet jäissä kulkea. Samalla laivalhi
ka puolelle laivaa. Taas tar jo jättänyt.
Peary vuosia sitten teki Polf-
Toukok. 23 päivänä on vih joisnapa-retken.
tuimme lujasti. Nämä jäät ovat
Roosevelt “o-
doinkin
tuuli
kääntynyt
itään,
ajautuneet monesta eri Alaskan
mistaa” kolme jalkaa paksut ko-
joesta ia peittävät koko Bristol siis maalta merelle päin. N vt vanpuun seinät ja 1,400 hevos-
lahden. Sitten 16 päivä touko on edes se toivo, että ei aina voimaisen koneen. Toisinaan oli
kuuta, yöllä keHo kahden ja nel kaan enää saada jääpuristuksia, niin kovia paikkoja, että Roose
jän välillä, nousuveden aikana,- kun tuuli ajaa jäät merelle.
velt jätti meidät ja meni yksin
Saimme taas kuulla, että eräs ¡särkemään jäätä ja sitten taas
oli jäillä niin kova puristus, että
laivamme kovasti ratisi ja pauk kuunari on joutunut matalikol 'palasi laivaamme hakemaan, jo-
kui. Jäät puristivat laivasta pe le, vaan miehistö on päässyt mai {ta sitten veti tekemäänsä uomaa
räsimen aivan sirpaleiksi ja keu- hin, Ja rautalaiva Star of Fran myöten.
lapään ne kohottivat ylös jäiden ce on myös matahkolla.
Uhilla, kesäk. 4 päivänä, vih
Kello yhdeksän tuona aamuna doin pääsimme jo kauvan kaivat
pääMe. Miehet herätettiin ylös
ja ketsuttiin kannelle. Luultiin vielä huomattiin aivan lähellä .. i tuun sulaan veteen, johon Roose-
jo, että “pyhä Nikiimme” ottaa laivaamme mies kävelevän jään 1 veit meidät jätti ja palasi jäi
jäähyväisiä, mutta sitten, lasj<u- päällä. Heti laskettiin paatti ve den sekaan katselemaan upon
veden aikana, jäät päästivät lai sille ja mentiin miestä vastaan neen Tacoman miehiä, joita oli
van taas puristuksesta vähäni ja siehä toivatkin laivaan liha paattien luo leiripaikalle jään vt
vapaammaksi.
vahkon, hauskannäköisen sitkeän vielä noin parikymmentä. En
Laivamme oli saanut pienen suomalaisen, nimeltä Penkere, ole kuulhit onko Rosevelt mie
vuodon. Ilma oli kylmä ja su llän oli vielä koko hyvissä voi hiä löytänyt tai ei.
muinen, tuuli kävi lännestä eli missa huolimatta siitä, että oli
Sulasta vedestä, johon Roose
mereltä maalle kasin ja se piti jo monta vuorokautta ollut jäi velt laivamme jätti, tuli Kvichak
jäät aina puristuksessa.
den päällä ja viimeiset kaksi vuo niminen hinaaja vetämään perä-,
Meillä on laivassamme langa rokautta aivan syömättä. Heitä sintä vailla olevan laivamme
ton sähkölennätinlaitos, »joka on; oli leiripaikalta useita Hhtenyt Kvichak joen suuhun, jossa o-
nyt lakkaamatta toiminnassa.! yrittämään laivaamme kohden, limme yön ankkurissa.
Kesäk. 5 p:n aamuna haki
Saimme kuulla, että Elint-nimi- j vaan näkivät pääsyn mahdotto
maksi
ja
lähtivät
takasin
leiri
Nushagak
niminen hinaaja Ta
sen kuunarin ovat jäät ajaneet ¡
paikalleen,
vaan
Penkere
oli
vaa-
coman*
miehet
pois laivastamme
matalikolle, vaan miehistö on
tekantamuksineen
niin
väsynyt,
ja
vei
heidät
periMe.
Tästä ai
pelastettu maihin.
Ainoa toi
ettei
voinutkaan
seurata
toisia,
koi
nyt
oman
komppaniamme
vomme oli, että tuuli kääntyisi
pois lännestä, jolloin eivät puris vaan väsyi jäälle ja vietti siinä Patsy niminen moottori paatti
tukset olisi enää niin ankaria. yönsä. Sitten hän yksin lähti “kinnaamaan” laivaamme pää-
Mutta ei. aina vaan santa kylmä yrittämään laivaamme kohden. maaliimme Xushagakiin. johon
länsituuli. Näyttää siltä kuin Kaksi vuorokautta viipyi m at oli malkaa vielä noin 40 mailia.
koko luonto olisi nyt meitä vas kalla. Sanoi monta kertaa pu Tuntui nyt niin lystiltä, kun vih
donneensa jäiden rakoon., mutta doinkin olimme niistä ikävistä
taan.
aina oli onnistunut jälleen pää iäistä päässeet eroon, joiden
Miehistö tuli nyt varovaisem semään jään, päälle. Sanoi j i seassa
jouduimme olemaan 23
maksi. Jotkut jo alkoivat nuk monta kertaa toivonkin loppu vuorokautta.
kuakin aivan täysi puku päällä, neen, mutta kun menetettävää
perille perjantaina,
että olisivat hädän sattuessa val ei ollut “muuta kuin henki”, niin 7 Saavuimme
päivänä kesäkuuta. Viivyim-
miit. Ei vieläkään mitään uut sen uhalla täytyi yrittää.
matkalla 53 vuorokautta.
ta, ilma on aina vaan samanlais L ponneen Tacoman miehiä on me NäköaH
ei täällä ole mikään
ta. 18 päivä oli edellisten ka’ nyt hiivallamme 65, loput 91
viehättävä. E.i näy muuta kuin
•täinen. YöMä oli puristus taas vat vielä ajojäiden päällä.
alastonta suota, joka on niin ve
niin ankara, että laivamme sai
telää. että sinne ei voi edes kä
kovan vuodon, joten piti pauna
1 oukok. 24 päivänä itätuuli velyretkiä tehdä. Mutta raitis
konepumpfiu käyntiin. Sen avul ja sataa vettä koko päivän. Jäät ilma ja valoisat yöt muistutta
la nyt voitiin pitää vesi pois, ovat jo jonkun verran sulanneet vat Suomen luontoa. Toivotta
mutta sitten päivällä löydettiin ja ajautuneet kauvas merelle. vasti maissa ovat olot vähän
keulasta reikä, jota sitten ulkoa Me olemme lujasti jäissä kiinni paremmat. Viime aikoina lai
päin koetettiin sahajauhoilla tuk-, ja jäät kulettavat meitä muka valla olo olikin kovin ahdasta ja
kia ja saatiinkin vuoto niin pal naan. Tuuli on avannut jo noin
kun oli kahden lai
jon vähenemään, että nyt jo ky kuuden mailin Taajuudelta rannat sietämätöntä
van
miehet
yhdessä
ilma jäis
keni pienempi pumppu pitämään jäistä puhtaaksi. Eräs hinaaja- sä oli aina kylmä ja ja sumuinen.
laivan tyhjänä vedestä.
alus on jo tehnyt pari yritystä Laivallamme ei ollut mitään
Toukok. 19 päivän aamuna laivamme luo, mutta jäät ovat lämmityslaitoksia. joten asuin-
näimme läheMä meitä kolme lai niin vahvat, että estävät pääsyn. huoneemmekin olivat aina kyl
Toukok. 25 päivänä: sama yk mät ja kosteat. Joku miehistä
vaa. Kahdessa niistä kävimme
jäitä myöten vieraisilla. 20 päi sitoikkoinen, ikävä näköala: li- oli aina sairaana. — Niin. kurjia
vän aamulla kello yksi nähtiin kaset jäärfiykkiöt ympäröivät lai ovat kulkurin kujat, joista usein
erään laivan ampuvan raketteja vamme joka puolelta. Nelisen kin vain katkerat muistot jäävät
hätämerkiksi, vaan auttaa emme mailia olisi enää matkaa sulaan jälelle.
Jacob Niemi.
voineet, olimme itse samassa ase rantaveteen, vaan pääsy siihen
Nushagak, Alaska.
massa; jäät taas kovasti puristi on mahdotonta. Nousuvesi oli
vat laivaamme. Iltapäivällä su yöllä taas puristanut jäitä ko Myyjäiset Toverin ra
mu vähän se^kesi ja nyt oli nä- koon. Niitä myöten uponneen
kopiirimme sisällä Í9 laivaa, 1 acoman miehiä oli lähtenyt lai kennusrahaston hyväk
kaikki jäissä kiinni.
Olimme vaamme kohden, vaan heitä oli si tämän ja ensi kuun
kyllä jo langattomalla saaneet palannut väli’tä takasin. Kaksi
Tilaa ajoissa
ennen kuulla, että 36 Alaskan saapui laivaamme, ioir.cn norja aikana.
kalastajakiivaa on jäissä kiinni. lainen ja toinen su »millainen. myyjäislippusi.
Sitten 20 päivän iltana kello p»to Ile kertoivat pääsyn tänne ole
li yhdeksän aikana näimme lä van hankalaa. Ruoka\rar.iiu sa
hellä < laivaamme miehiä liikku noivat leiripaikalla vielä riittäxän
van jääkappakuden päällä. Lai pari viikkoa.
valtamme lähti heti miehiä tu
Oletteko hermostunut? Unet
1 oukok. 28 päivä: Aseina sa
tomuus. kalpeus ja päänkirls-
lijoita .vastaanottamaan.
1 leitä ma kuin ennenkin. Uponneen»
tys y. m. y. m. johtuvat heik
oli kaikkiaan 16 miestä. Osa Tacoman miehiä on nyt jo lai
koudesta. Suosittelen Hellher-
heistä oli märkänä ja perin uu- vanamme 110.
J ■
gin Nux Rauta pilleriä. Ne si
yukisssa kun olivat putoilleet
sältävät raudan siinä muodos
Täälläkin »n vielä k» vin sii-
jäiden rakoihin. Miehet olivat määnpistävänä virheenä tuo työ
sa. joka ei m ustututa hampaita
eikä toukkaa vatsaa, vaan päin
olleet matkalla koko päivän; läisten kesken vallitseva rotu
vastoin avustavat ruuansulatus
joukossa oh useita suomalaisia viha. Monesti (»Ien sen tälläkin
ta ja panevat vatsan säännöl
kin. Nämä oli san franciscolai- laivalla saanut huomata. Sekin
liseen toimintaan. 100 pilleriä,
sen yhtiön Tacoma nimisen lai yllä kerrottu irlantilainen, joka
$1.00.
Ellette tunne apua Jo ensi-
van miejtiä. Pelastuneet miehet paareilla laivaamme kannettiin
mäisestä pullosta, niin olen val
kertoivat, että heidän Tacoinan heti, kun pääsi "elämisen al
mis antamaan rahanne taka
sa jäät puristivat rikki ja lai kuun” alkoi haukkua, että “ul
sin.
va upposi 19 päivänä toukokuu komaalaiset häneltä söivät kaik
Saatavana ainoastaan
ta kello 1 päivällä. Upotessaan ki ruuan, ettei hän jaksanut kä
HELLBERGIN APTEEKISTA
279 West Bond 8t., Astoria, Ore.
se oli meistä noin 15 mailin etäi vellä. \ aikka juuri ne samat hä
Postilähetys vapaa.
syydessä, vaan sumu esti sen nen kiroamansa miehet maini
meille näkymästä. Laivan mu tun rotkon hengen pelastivat, it
kana ei hukkunut ketään, siHä se lev ilä väsyneinä koettivat hän-
miehistö jo ennen sen uppoamis tä.k i’1. niukanaan raahata. Siis
ta meni pelastuspaatteineen ja väittämättömästi on asia niin
ruoka varoineen jäälle.
Laivan kuin sen 1 ossu” aasien avulla •
Uppertovvnlssa
fc
miehistö oli 156 miestä. 16 oli toteen näytti, että me potkimme • Oikeat hinnat ja yhdenlainen •
• kohtelu kalkille.
Telef. 93 •
jo saapunut meidän laivalle ja mutta — vain toisiamme.
loput olivat jääneet leiripaikal- Kesäkuun ensimäistä päivää
*e paattien loo jäälle. Aamulla,
21 päivänä, saapui neljä saman,
laivan miehiä ja illalla taas huo-Í
mattiin jään päällä harhailevan
MAALEJA ja SEINÄPAPEREITA
on saatavana kohtuhinnoilla.
miehiä, joukossa nytkin useita
suomalaisia.
Miehet saapuivat
ASTORIA PAINTING CO.
laivaan yksi kerrallaan. Jokai
218 Taylor Ave.
Astoria, Ore.
nen koetti tuUa vointinsa mu
kaan, toiset enempi toiset vä
........................ ..............TT lîîTTlIl l l II I II . ................................................m iw » r :i» » n »
hempi väsyneinä. Eräs irlanti
lainen väsyi lähelle laivaamme,
r C. ft
kBO V uI ,e ’ . P o #,dr t-
J- M- Ande(-*>". Cashier.
O. ¿l'índ¿¡C
CP.
josta hänet paareilla kannettiin
laivan luo ja siitä köysillä ve
dettiin ylös kanneUe.
Miehetj
kertoivat erään toiskielisen pu
¿onneen jäiden rakoon ja sinneJ
hukkuneen.
Toukok. 22 päivää vasten yöl
lä saimme taas nähdä raketteja
ammuttavan hätämerkiksi. Aa
HARJOTTAA /L E I0 T Ä
mulla saimme sitten langatto
PA N K K ILIIK ETTÄ .
malla kuulla, että Star of Pern-
niminco rautalaiva oli uponnut.
imiwin i nnim i i m i n
Tunnetteko Heikkoutta?
Astoria Grocery Co.
ASTORIA PAINTING CO
Scandinavian-American