Image provided by: Astoria Public Library; Astoria, OR
About Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931 | View Entire Issue (July 1, 1918)
No. 151 ?■ . TOVERI Jayn herännäisyyshyökkäystä veri Stolar ja hän sai sen verran hoollisesti palveli Venäjän tsaa lustaessaan“ valtiollista ja tai varten ja maksoi se $65,000. Sii hiljaisuutta, että voi puhua. Hän ria. Hänkin on oppinut nujer dellista’- itsenärsyyttään Sak; nä on istumatila 16,000 ihmisel vaati juhlan toimeenpanijoilta, tamaan kansan tahtoa. saaliinhimoisuutta tilata kevät- ja kesäpuvut le ja oli se useita kertoja aivan että mies vapautetaan ja että lavastein ne, jotka sen« Suuri osa ruotsalaisia on vuo ääriään myöten täynnä kun Billy hänen esittämänsä lisäehdotus dattanut vertansa Suomen sisäl tuvat, hautovat laajoja siellä temppuili ja huitoi perke ponsiin otetaan huomioon. Ylei? lissodassa, siinä uskossa, että he telmiä haluten päästä N E TEILLE VALMISTAA lettä -rumpan päälle. sö osoitti mieltymystään raiku taistelevat Suomen vapauden ja suojeluksen alaisena poi Merimiesten lakonuhka. — villa hyvähuudoilla ja äänekkääs sivistyksen puolesta. Me emme Itänjeren haltijoiksi. Kosketeltuamme taloudellisia A Suurten järvien merimiehet ovat ti alkoi vaatia, että mies joka tahdo epäillä, etteikö osa heistä äsken raahattiin ulos vapaute kysymyksiä lienee syytä .huoma K ankaiden ja työn hyvyydessä sekä hintojen halpuudessa olemme ! vaatineet työnantajiltaan mus- taan ja annetaan palata takaisin ole antautunut taisteluun puh uttaa, että senaatin tekemä lai- ® lopettamista ja jos taassa mielessä ja ilman itsekkäi v o ittam attom at. A inoa liike joka k ä y ttä ä k ä s i n t e h t y j ä (canvas) i tanlistan kokoukseen. Vähän ajan kulut työnantajat eivät siihen suostu tä pyyteitä. Mutta me olemme ton sopimus merkitsee täydel sisä ta rp e ita takeissa. uhkaavat merimiehet mennä lak tua mies palautettiinkin takasin vakuutetut siitä, että muutaman listä vasallin asemaa Suomelle. heinäkuun 29 päivänä ja ja kokouksen meno jatkui. vuoden kuluttua, kun intohimot Eikä asema Ruotsin kaupalle ole Sadetakkim m e lujim m at ja kauneim m at. V alikoim a suuri. A n ta koon Kokouksen virkailijat aikoivat ovat vaimentuneet ja tapahtumia suinkaan loistavampi, Saksan e-, vaatia vielä lisää palkkaakin. k a a puku tilauksenne m eidän asiamiehillemme. ¡Yhdysvaltain hallituksen rahdin- vielä vikuroida, kieltäytymällä voidaan tyyneemmin arvostella ristettyä sen miltei kokonaan ei i kuletuslautakunta on miesten allekirjoittamasta kokouksen hy historian valossa, niin he tulevat ainoastaan Suomen, vaan myös puolella ja on yhtynyt vaatimaan väksymää ponsiehdotusta lisäyk huomaamaan ja käsittämään, et kin Venäjän markkinoilta. Teok i mustanlista-n käytön lopettamis- sineen. Kun heille erehtymättö tä he taistelivat ei ainoastaan lisuuden nousukausi, jota Ruotsi 507 W. Jackson Blvd. Chicago, Illinois i ta. mällä tavalla osotettiin, että hei Suomen, vaan koko Pohjolan ja sodan jälkeen on toivonut saa Jos työnantajat myöntyvät me dän on noudatettava konsanko- eritoten Ruotsin itsenäisyyttä vuttavansa menekin kautta Ve näjälle on täten tehty tyhjäksi rimiesten vaatimuksiin, niin lak- kouksen tahtoa, oli heidän pa vastaan. 4 ' H U l l H " H " i'l" l l - l - l l 11 1 1 I I M yhtä kekseliäitä kuin näkyvät o- mukanaan. Paha vaan. että o.sas- ko vältetään ja palkankorotus- kosta taivuttava. Suomen nykyiset johtavat ai ellei Saksa ole pakotettu perään levan PoTtlandissakin. Ja sa tomme jäsenet eivät suurempi- vaatimus jätetään hallituksen Urhea näyte venäläisten tove nekset eivät ole ainoastaan sak- tymään asemastaan. . manlaiset heillä näkyvät olevan lukuisina ottaneet osaa luentoi- i rahtilautakunnan ratkaistavaksi, reiden rohkeudesta, joiden on salaismielisiä, vaan myöskin sak- Ylläolevien olojen vallitessa periaatteetkin, se on, että s. s.- hin. Euentoaineena oli menet Vaativat bolshevikihallituksen taisteltava ei ainoastaan saksa salais-imperialistisia, ja sellaisina me käännymme yleisen mielipi osasto se olisi etupäässä saatava telytapakysymys, jonka hän se tunnustamista. — Venäläisten in laisten militaristien, mutta myös vaarallisia Skandinaavian maille teen puoleen Ruotsissa, vedoten H a lu a isin sa a d a tie tä ä , m issä n y kuolemaan. Sehän se on ollut losti perusteellisesti. Viimeise sinöörien yhdistys, joka käsittää kin omassa joukossaan olevien Suomen kansan enemmistö on sen oikeudentuntoon. Me em k y ään o lesk elee v eljen i JACK H IL L meidän “radikaaliemme’’ pyrki nä iltana hän puhui työläisnais melko suren jäsenmäärän on hy mustasotnialaisten kätyrien pi suomalaista ja haluaa olla ja elää me toivo käytännöllistä apua (o. s. M a ttila ), kotoisin H ä rm ä stä. myksenä alusta alkaen ja heidän ten asemasta ja niiden järjesty väksynyt ponsiehdotuksen jossa rullisuutta vastaan. Tällä ker puhtaasti suomalaisena, jotavas- Ruotsista. Me käsitämme, että V uosi s itte n ollut S e a ttle ssa , W ash. Olisi vaaditaan Yhdysvaltain hallitus taa heidän yrityksensä raukesi toin Suomen johtavat ainekset Ruotsin hallitus haluaa seistä “käytännöllisenä toimintanaan'’ misestä Yhdysvalloissa. Jo s ei hän itse tä tä huom aa, niin jo pa sietänvt Eriscon naisten olla ta hyväksymään Venäjän nykyi tyhjiin ja toivokaamme etffi sa tätänykyä ovat tieten, tai tietä ulkopuolella Suomen sisällisten taistelu sosialismia vastaan. ku h än en tu tta v is ta a n olisi hyvän moin käypivastakin. — Eilipus. mättään saksalaisia agemteja, taistelujen. Tahtomatta vähää Osaston kokouksessa t. k. 27 kuulemassa. Usein kuulee sa sen työväen hallituksen. ta h to in e n ja ilm o itta isi h än en nykyi nottavan hyvin halveksivasti Jo vanhoillisemmankin venä jotka vuodesta 1915 alkaen ovat kään sekaantua Ruotsin sisäiseen sen o so ittee n sa . — MRS. LIZZIE p. valittiin virkailijat seuraavaksi juutalaisista. Toveri Hautamäki läisen työväestön keskuudessa S u o m a l a i n e n ta a n tu punoneet juoniaan ja nyt joksi politiikkaan me kuitenkin halu- FR ED R IC K SO N , P. O. Box 94, E ast puoleksi vuodeksi. Toimiin tuli numeroilla todisti, että juutalais- kin aikaa valtaan päästyään u. amme esille tuoda, että Ruotsin alkaa vallita se mielipide, että N o rth p o rt, Long Iisland, N. Y. (2) vat kaikki entiset, paitsi T. Ilan- m us ja im perialism i jiaiset ovat parhaiten järjesty neksivat Suomen yhdistämisestä ' hallitus, kieltäytymällä noudat nuksela pyrki en »on huvitoimi- nykyinen soviettihallitus on ai neet työläisnaiset Yhdysvallois valtiolliseen yhtymääni. joka tamasta Suomen aktivistien vaa noa mahdollinen hallitus Venä kunnasta, johon hänen tilalleen Tukholman sähkösänomatoi- valittiin tov. Kärkkäinen. Nyt sa. Kyllä meidän suomalaisten jällä. Niinpä tämäkin järjestö, miston välityksellä on Suomen Xodkapista ulottuisi Bagdadiin timuksia, on ansainnut Suomen , Sotaleipä yleisesti demokratian kunnioituksen ja ensi kokoukseen saatte tuila naisten olisi aika rientää suu- vaikka se aikoinaan oli lujasti kansankoti) isarioiden edustaja ja jonka keskustana olisi Berliini. kiitollisuuden. Mutta voiko rempilukuisina yhteistyöhön. Kerenskyn kannalla, on nyt huo Tukholmassa. Arthur Usenius, Nämä suomalais-saksalaiset im ! taas vapaasti, sillä ei tarjota e- k äytäntöön Sunnuntaina, 7 p. heinäk. to Ruotsin yleinen mielipide olla mannutkin, että nykyinen työ julkaissut seuraavan “ Vetoomuk perialistit sovittelevat käytän nää virkapaikkoja, siilä ne ovat puolueeton juuri nyt, kun Suo veri Hautamäki puhuu englan väen hallitus, jos se varsinkin sen yleiseen mielipiteeseen Ruot töön samoja teoriioja, jotka Talous-emännät yli maan , jo täytetyt, lukuunottamatta kir- ninkielellä Suomen vallanku Preussissa vallitsevat ja h a jo t men demokratia sangen vaikei löytävät että sotaleipää suo j jeenvaihtajan paikkaa, joka jäi mouksesta ja viime aikain tapah saapi tunnustusta toisilta liitto sissa.” den olosuhteiden vallitessa puo sitaan sen tähden, että I täyttämättä ensi kokoukseen. Se tumista Suomessa. Mcnnäänpä laisilta ja myöskin taloudellista "I iarhaanjohtavien selostusten tavat rotuimperialismia, jonka lustautuu laittomuuksia h a jo t Crescent Xostattijauho te j on ikävä ja samalla pysyvä il joukolja ¿ia pyyijetään toiskieli avustusta, voipi palauttaa järjes johdosta, joita eräissä ruotsalai tarkotuksena on kaikkien suku tavaa senaattia vastaan, joka e- mi«» täällä, että ei tahdottaisi ot tyksen nykyiseen Venäjällä val sissa lehdissä on julkaistu Suo laisheimojen yhdistäminen Suo kee leivän keveäksi, ter duskunnan mielipidettä kysymät siä tovefeitamme tulemaan mu litsevaan kaaokseen. taa toimia vastaan osastosta. Ne veeksi ja miellyttäväksi. men valtiollisista oloista, on alle- meen. tä on pannut käytäntöön pakol kaan kuulemaan maamme ja kan yhdet ja samat henkilöt saavat Humoristien konventsioni. — kirjottanut, Suomen kansanko- Idässäpäin vaaditaan Venäjän Tällä tavalla moni perhe olla aina vain aisoissa, joten ei samme viimeaikaisesta taistelus Nikien monien satojen konvent- misarioiden edustaja, pakotettu Karjalan yhdistämistä Suomeen, lisen sotapalveluksen, määrännyt uusia veroja, viivyttää eduskun Paikka, missä Hautamäki huomaa, että jyvien sääs olisi yhtään kumma, jos hekin ta. sionien joukossa, joita täällä Chi antamaan Ruotsin yleisölle seu joka Suomelle ei ole suuresta nan hyväksymien lakien täytän puhuu, on Socialist Headquar täminen on odottamattoman väsyisivät. cagossa on kuukausittain, on raavan selityksen. kaan merkityksestä, mutta sitä töönpanon ja kaiken päätteeksi ters, 1255 Market St. helppo. ! parhaillaan humoristien konvent- Toverin rakenn usrahaston kin suuremmasta merkityksestä eduskunnan mieltä kuulematta Suomen .sisällissodassa, joka Sisko. ! sioni käynnissä. Yli mantereen nyt lähenee loppuaan, ovat vali Saksalle. myyjäislippuja myymään valit- Ajateltakoon vain on taloudellisessa ja valtiolllises- Ostakaa Cres tiin seitsemän henkilöa. Tuon ¡on kaikki huomatut humoristit tettavasti kylläkin taistelevat Muurmannin rataa, ioka on ai sa suhteessa sitonut maan Sak nempana päätämme siitä, josko ILLINOIS ; kokoontuneet keskustelemaan lys puolueet sallineet mieskohtaisten noa tie Europan kautta liittolais saan. Me toivomme, että kan osasto ostaa näitä lippuja. ! tistä ja hauskasta ia siitä mihin intohimojensa vaikuttaa yli nii- ten ja Venäjän välillä. Maini- sanvaltainen Ruotsi voi intohi tanaan cent Chicago Ensimäinen osaston*kokous tu suuntaan huumoria olisi ohjat- den rajojen mitä yleinen etu olisi tusta asiasta tarinoi Sario lento- moista vapaana arvostella, missä lee olemaan heinäk. 11 p. Se vaatinut. Mutta nämä erehdyk kirjassaan, jossa Suomea nimite leirissä kansanvallan ja vapauden teidän kanp- Ostakaa kivihiilenne kesällä.— taY?’ . . ... täytyy siirtää yksi viikko juhla- Kaikki Chicagon kuluttajat teke-l KonvcntSK.ni on Sherman ho set eivät suinkaan ole ominaisia tään Saksan etuvartiostoksi Poh ystävät Suomessa ovat tavatta- kiireitten takia. v it viisaasti ostamalla kivihiilen- Ltelhs.sa Ja h,)lc!l,n Palvelijat ovat yksinomaan punai-ille. kuten jolassa. vissa. piaaltanne. Willie Gordon, 13-vuotias poi sä nyt kesällä, ensi talven varal-! ^ n a Lännestä alkaa samantapaisia naurusta. Edustajat edellämainituissa lehdissä tahdo-, ka, asuu 802 Ecklund Ave., sai le. Ensi talven aikana ennus- kuulema pci laansa mukaan koet taan antaa ymmärtää, vaan ovat vaatimuksia ilmetä sekä Ruotsin Oletko h an k k in u t To- (B-2SÍ kuulan polveensa 22 kaliiberin tetaan suurempaa kivihiilen ptiu- tavat voittaa toisensa nauratta valkosetkin sallineet nyrkkival- että Norjan kustannuksella. U-t | verille uuden tilauksen pyssystä. Hän oli muka metsäs tetta kuin mitä oli viime talve malla hotellin palvelusväkeä. an vallita ja telottaneet punaisia seamman kerran ovat valkokaar Kaikki mukaan. \ enäläi- tämässä muutamain toveriensa lo u k o tta n i. nutien joukossa nai- tilaiset jo lausuneet että Tornion tällä viikolla? • na. Cook kauntin podttoaine.- 0 « 0 * 0 * 0 * 0 * 0 * 0 » O kanssa ja asetti hylsyjä pyssyyn kontrollecraaja ilmoittaa, että i uen työväenneuvosto on järjes s ,akin. la eikä siinä kyllin, että jokilaakson suomalaisten olisi sä. Yksi niistä ei tahtonut oi ensi talvena saapi Chicagon kau- tä n y t suuren mielenosötuskoko- "kapinan" johtajia telotetaan, päästävä emämaan suojeluksen a- kein mennä sisälle, .. joten „ hän loi punki vaan 75 prosenttia siitä ; uksen heiruik. 6 päiväksi Ash vaan sen lisäksi tuomitaan punai- laisiksi ja tunnettua on, että Auditoriumiin. Ashland t kansalaisoikeuksiensa menet- suomalais-aktivistiset lehdet ovat sitä jollakin aseella silla setti auk-. kivihiilimääi-iistä mitä se kävtti la n d O Ä lkää u n h o tta k o käy d ä M ichael- O sella, että se laukesi ja kuula : Boulevard ja \ä n Buren katu tyytymättömyyttäiln taneik si. jonka toimenpiteen a- ilmaisseet vnme alvena. siellä, missä se tulee O s on in tupakka- ja pallohuonees- O je n kulmauksessa. Kokoukses vulla luodaan erityinen parias- ruotsalaistuttamisliikkeen ‘ joh Minkälaista se mahtancekaan O sa, kun ta r v its e tte tu p ak k a a , O tunkeutui hänen polveensa. < lu liyödynämaan työläisiä sa vaaditaan Yhdysvaltain halli- nokka moneksi vuodeksi eteen dosta, jota pohjois-Ruotsissa har- Ct m ak eisia, m iesten v aatetav aro l- O kin liian varomatonta vanhem olla ensi e n s i talvena, kun saadaan i tusta hyväksymään \ enäjän työ- D ta , rih k a m aa , su o m a la ista kir- O milta antaa pyssyä niin kovin Me pidäm m e tä y d e llistä y le is ti vain 75 pros. \ iime talvena oli J väen hallitus ia yleensä selite päin ja varataan valkokaartilai jotetaan. Tunnettu tosiasia on Ö Ja llis u u tta y. m., eli h a lu a tta O ' nuorille poikasille. sille vapaus menetellä kuten itse myöskin, että valkokaartilaiset s e k a ta v a ra a v a ra sto ssa m m e — jo kylmiä maanantaita pitkä liu-' O tila ta puoluelehtlä. 0 tään Venäjän asioita niiden ta- tu o re tta ja sa v u ste ttu a lihaa. Uutistenkirj. Suomessa Saksan avulla halua halutaan. ta ja kaikkein rakennusten läm 0 A. T. Michaelson, 0 Punaisia moititaan siitä, että vat saada haltuunsa jäistä va» W ILKESON CO-OPERATIVE 0 Puhelin 138-J. 213 W. Ellis St. 0 pömäärää alennettiin paljon en delliselta puolelta. Kaikki Ve- i näjällä asuvat ja siitä riippuvat • 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 • ASSOCIATION lie ovat ryhtyneet yhteistoimin paan sataman Norjan rannikolla, Woodland tisestä. Ensi talvena tulemme (Työläisten kauppa) kansallisuudet ovat mukana ja ioka tulisi olemaan alituisena taan venäliiisten kanssa. Kuiten 'vaan kolme neljää osaa ¡kaikista merkeist päättäen siitä WILKESON, WASHINGTON Uutta sekin. Viime viikolla .-aronaan kin ovat punaiset kaiken aikaa vaarana Ruotsin malm ¡alueille, viimetalvisesta lämpömäärästä. yksi vaikutusvaltaisempia pitäneet pyhänä maan itsenäi- jotka sataman läheisyydessä si • K E N K IE N KORJAUSLIIKE • kuu eräs Gilbert Murk oli jättä Mahtaakohan sillä enää pysyä i tulee : kokouksia mitä kaupungissam- yyttä, jolavastoin valkoiset ovat jaitsevat. Sellainen politiikka on • • net automobiilinsa asuntonsa sulana ? • Adam Karjala • viereen yöksi, oli joku yön ai i me on katon alla koskaan pidet tehneet Suomesta saksalaisen va kokonaan tuntematonta Suomen Varas rakastaja. — Kaupungin ty. • • kana käynyt ja ottabnut yhden sallivaltion. Yleisesti katsoen ei kansalle, joka haluaa elää täydel • 432 First St., Raymond, Wash. • rattaan irti ja vienyt mukanaan. salapoliisit Suomalaisille hypin M alsh ja ( Ittinger Hukkaan .menivät hyvät hu kumpäisellakaan puolueella liene lisessä sovussa ja yhteistyössä! romutavarakauppi- malat. — \ . k. 22 p:ksi olivat oikeutta * tuomita vastapuoluet- Skandinaavian maitten kanssa, i tunnettu • • Palkkioksi ei «»Iitit jättänyt edes huomasivat • • • • • • • • • • • • • • • • nimeäänkään. aan kulettavan hyvännäköistä \ enäiän vastavallankumouksel taan, mutta jos halutaan käsittää joilta se voisi saada tukea puo-j tässä pari päivää liset ainekset järjestäneet Hull Suomen oloja oikein, niin on läh VALOKUVAAJA Juhlille. Tulkaa kaikki osaston moottoripyörää sitten. Kun hänellä tiedusteltiin S L ÎÏ K Houseen suuren kansankokouk "Eourth oi July" juhlille. Hen mistä on pyörän hankkinut <elit-' dettävä siitä lähtökohdasta, että H. T. M 0T 0Y 0SH I kistä ja ruumiillista ohjelmaa tu ti hän ostaneensa sen Samuel' sen, jonka tarketusta ei ilmotuk- kysymyksessä on kansanvallan sissa tarkasti ilmotettu. Koko; lee olemaan paljo, m. m. tov. ja Pohjolan itsenäi- KUULUTUS Valmiita* parhaita valokurb nimeseha mieheltä joka- 1 uksen pääpuhujana oli eversti pin Ulistu Kähkönen Portlandista tulee pu Sinkoili syy s. K aikkia n iitä henkilöitä, joilla on palvelee tarjoilijana Kellshore j < >heruc1ieif, joka oli jäsenenä 2009% Fillmora a t, humaan. Tällä hetkellä taistelua käv- se lv ittä m ä ttä jä ä n e itä asio ita ANNA hotellissa. Irving Park ja Claren- Rakentavat. Näinä päivinä ku- ton katujen kulmauksessa. Sa ; Kerenskyn hallituksessa. Mui- dään kansanvallan puolustajain MARIA LA NKINEN (H irvonen) v ai 8AN FRANCISCOSSA i takin samallaisia kuuluisuuksia ¡a senaatin välillä, joka haluaa n a ja n kuolinpesän kanssa, pyydetään letetaan ylisen Lewis joen käm vangitsivat hänet ja ¡oli läsnä. Yleensä ihnotettiin. palauttaa monarkian maahan, ei pille kahden höyryveto-koneen li lapoliisit hän tunnustikin varastaneensa ¡että kokous on ei-politinen Inon- kä suinkaan monarkiaa minkä ennen heinäkuun 20 päivää, 1918, »IIIIIXI2HIIIIIIIUIII siä. Nähtävästi siellä aiotaan jalokiviä ja muita tavaroita noin ' political) ja koetettiin välttää laatuista tahansa, vaan monar n iistä ilm o ttam aan allek., kuolinpe “olla hommassa". sän lailliselle p esänhoitajalle. J . Y. H. SLIKERMAN kaikkea kapinallisuutta niin pal kiaa saksalaisen mallin mukaista. H opeavaara, 177 G erm ania Ave., | Täälläkin kuten muuallakin. $1.500 arvosta. Hän selitti varastelevansa siitä jon kuin mahdollista. Poliiseja Kun senaatti tietää, että näitä Asianajaja ja Lakimies, Kaupunkimme herrat panevat (3) •* syystä, että hän on rakastunut oli paljon järjestystä valvomassa suunnitelmia ei muulla tavalla San F rancisco, Cal. toimeen tavanmukaiset 4 :nen Room 631 kauneimpaan nai sala- ia virkapukuisia. Poliisien saada toteutettua, sillä»kansan MYYTÄVÄNÄ k aunis hyvä ääninen ' S ’ acific Bldfl. Osóte: päivän- juhlat. Ilmotusten mu “maailman SAN FRANCISCO, CAL. kaan on aamupäivällä katupa- seen". ja haluaa sen tähden lah mukana oli eräs Me Donahl-ni- enemmistö on kaikessa tapauk nykyaikainen Itseso ittav a piano S! LAPATOSSU, Box 553, ,dään a a u i ; i n iiu a t iu x iE E iin s iH iis it u » raatti ja isänmaallisia puheita, joittaa tälle rakastetulleen kai- minen entinen i. w. w Jäinen sessa monarkiaa vastaan, aijo- H iukan vaan k ä y te tty ja r.iy :u Superior, Wis. kellaisia kalleuksia. Kun hänel agitaattori ja sanotun union o- taan äänioikeutta rajottaa. ei ai paljon halvem m alla kuin on sen ar^ j-J T 1-1_1 T£ i I.1J J J_1 I 1 I 1J I p ja iltapäivällä tanssitaan. lä ei ole varoja muuten niitä os saston sihteeri, joka nykyään on noastaan siten, että suurilta kan- vo. E nem m än tie to ja saa k ir.oilta- f W HITESID E UNDERTAKING CO. + E. Koski. HAUTAANTO IM ITTAJAT + taa, \arastaa luin niitä. Mitägn salapoliisilaitt »ksen palvelukses salaisjoukoilta riistetään kansa m alla tai te le fo o n a a m a lk : MRS. 4- Telefooni 136-364. — Hoouiam in ia oso «f. muuta vaikutinta varkauteen ei sa. Poliisi- ja muu'järjestyksen laisluottamus, vaan äänioikeus LIND, Spokane H otel, Tel. 483, Spo- * • te: 420 K St. Telefooni 136. 4. CALIFORNIA - Aberdeenin esote: 109-111 E. 2nd. 4> sanonut hänellä olevan. ylläpito oli entisen X etiäjän tsaa peruutetaan. / Suomi, joka on kane. W ash. i |, t i h -H 4 I M t f Se rakkaus — se rakkaus! rin salapoliisin ja urkkijan, ny voinut ylpeillä siitä, että se oli San Francisco Tulipalo teatterissa. — V. 1;. kyisen Yhdysvaltain palvelukses kulttuurimaa ainakin siinä suh No, mikäs Veikolle tuli? Sa 20 p. syttyi tuli Tribune raken sa olevan salapoliisin Berg M ¡li teessa, että sen naisilla oli ääni ilman vaihtojnhdossa sin komennuksen alaisena. natko suita loppuivat vai muste, nuksessa, oikeus. tulee nyt saatettavaksi; •o enempikin tulee usein A lv e -S a tsin nautit'ua. kun et enää Toveriin kirjota? syrjäkadun puolella ja siitä liek Näin oli kaikki järjestetty. Pu takaisin sille asteelle, missä se oli i Niblock, Ont., Maaliskuun 14 päivä 1913. S. s.-osaston talolla on ollut ki .ja savu tunkeutui Mc\ ieker- heissa etupäässä tuomittiin Sak tsaarivallan aikoina ennen vuotta i Arvoisa KauaaLiuen P. A. Litjnell viime aikoina kiirettä ja hyöri- sin teatteriin avoimista ikkunois- san menettelyä Venäjällä, mutt l’<)5. Ja eikä siinä kyllin. Aio-! TässÄ Ilmoitan, että minä tilasin teiltä Mate f eatteriyleisössä oli savun : samalla läpi kaiken huomasi, et- taanhan Suomessa ottaa käytän-! likkoet ja uiiden tulos oli niin hyvä, että aina nää kuin vanhassa maassa elotal- ta. kin sataviisikytnni-ntä jalkaa matoja tuli sillä koossa. Sellainen joka ei ole seu ja liekin näkeminen aiheuttaa ta juhlan toimeenpanijat olivat tööu eittoamisoikeudella varus hui k käelle, josta olen suuresti kiitollinen. Matti Viitala. rannut asiain kulkua, jää suu pakokauhun, mutta eräs näytte Venäjän nykyiselle hallitukselle tettu ensimäinen kamari, saman-1 ALVESATSI. apteekari L ignellin erityinen alkoi rauhallisesti laulaa vihamielisiä. Kun ensimäinen aikaisesti kuin kansanvaltaiset keksintö. Kaksinkertainen voima. Tämu lääke auki töllöttämään tuota, että mi lijä tappaa varmasti Lapamadot, Sukkula nadot. täs se tuo lAikki sitten on tuo “Over There”-nimistä populää- puhuja oli puhunut esitettiin pon ainekset muissa maissa työsken-; ja kaikki vatsassa olevat madot.---- Matojea ristä kaultia ja soittokunta ja net kokouksessa, sillä välin kun televät ensimäisen kamarin val tuntomerkit ovat. Viiäuteitä rinnan alla. muut touhu! tuvaista kipua vatsassa, kova ruokahalu eli ru suuri osa yleisöstäkin alkoi lau pääpuhuja Oberucheff saapuu lan supistamiseksi. Ne taktilli Sinne kesäjuhlillehan sitä val okahalun puute.vatsan täyteläisyys.okeentami Oen, tahi taipuminen oksentamaan, siniset mistaudutaan. Mutta eipä se su laa hänen mukanaan, samalla Kun ponnet oli luettu, nousi ylei set virheet, joita Suomen kansan-1 ru meitäkään vaivaa, jotka sin marssien ulos teatterista hyvin sön joukosta joku ylös ja teki valta mahdollisesti on tehnyt saaj Pakokauhu saatiin lisäehdotuksen ponsiin, jossa vaa se hirveän kalliisti maksaa. omituiselta ruokajärjeetelmästääu ja m o n i, ne emme pääse. 4 p. « heinäk. rauhallisesti. loka on sairss eikä löydä mitään huojennusta pistetään jalalla koreasti vanhan vältettyä näyttelijän kekseliäisyy ditaan, että Yhdysvaltain halli Muuten ei ole syytä ihmetellä tavallisilta lääkkeistä Tuskilleen, kärsii ma K u rssia n o u stessa ta i lask e u tu essa tulem m e m aksam aan korkeim m an doista rikka ei niitä olekaan näkynt tarvetta maan mallin s. s.-osaston talol den kautta. tus hyväysyy ja tunnustaa ny sitä, että taantumus Suomessa k u rssin , m ikä on voim assa tin a päivänä, kun rah a t vastaanotam m e. Sunnun Tabernaakeli roskaläjään. — kyisen Venäjän hallituksen. Pa- pukeutuu tämäntapaisiin muotoi- TSrnä lBpatnttelkäka on tnllnt tunnetum la, 25c sisäänpääsyllä. C Allekirjottaneet sekä Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö maksi ja suositummaksi kuin mikään muu taina, 7 p:nä, on ohjelma- ja Kuuluisan uskonnolla keinotte n salapoliisia hyökkäsi miehen hin. Olihan yksi sen johtavista Suomalaisten myymä ja valmistama lapamato- Helsingissä, takaavat, että rahat varmasti menevät perille. tanssi-iltama. Utäke Amerikassa. lijan Billy Sundayn suuri taber- kimppuun ja raahasi hänet ulos. miehistä, herra Sario, vielä vuosi Länsipiirin kiertävä puhuja naakeli Chicago avenuella hajo Silloin nousi koko yleisö ylös ja takaperin virkamiehenä Saksan LIGNELL’IN ALVE SATSI FINLAND STEAMSHIP CO. AGENCY (kaksinkertainen voim a)---- Lääke voidaan Alfred Hautamäki oli täällä pu tetaan maan tasalle ja myydään alkoi huutaa ja kiljua, eikä ha ulkomaa viraston eräässä jaostos hanttia lääkkeen makua tuntematta.... Lähete- humassa 5 iltana. (Suomen Höyrylaiv*O«akeyhtiön Asioimisto) rautatavarakauppiaille, jos vaan lunnut kuunnella mitään. Kaik sa ja mainitun jaoston esimiehe tään postimaksuilleen $1.0) hinnalla Uydelltaa* 5 STATE STREET, NEW YORK, N.Y. Ohjeet mukana. Toveri Hautamäki on kauan joku rikas, tai keinotteluhalui- ki puheenjbhtajän yritykset saa nä! Jotakin lienee hän siellä op -----—Litrneirin Apteeki ou suurin ■ ■■ sitten tunnustettu parhaiden pu- nen ei halua sitä ostaa ja säilyt da järjestys palautettua, rauke pinut. Vielä useimmin mainitaan AINOA Suomalainen Raha»vety«-. Vekseli- ja Pilettiliike New Yor ------- suon». Apteeki Yhdysvalloissa——— kissa. SUURIN Amerikassa. p . A . LKINEU- CO.. Supertor. Wl» hujajn joukkoon Hänellä on sel tää muistomerkkinä. Se raken sivat turhiin. Vihdoin meni pu- Mannerheimia, miestä, ioka vielä Huom .! Alve Satilr» h in ta on $1.15. vä esitystapa ja pitää kuulijat nettiin kevättalvella Billy San hujafevalle venäläinen puoiueto- vuosi takaperin uskollisesti ja ur- aika C h ic a g o n s u u r in r ä ä t ä liliik e N O R TH W EST E R N U N IO N TAILO RS i HUHTAAN TIETOJA I R AYM0ND1LA1SET Hiiöm. Kuluttakaa rahanne SEKALAISIAILMOTUKS. Jalkaa Lapam atoja Smk. 5:40 DOLLARISTA m aksam m e toistaiseksi kaikista rahalähetyksista. SUO- • •if