Image provided by: Astoria Public Library; Astoria, OR
About Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931 | View Entire Issue (May 23, 1918)
N:o 119. TOVERI 4 Toverit! Kun meillä nyt on sotahuutona: “Toveri velatto san olla rauhassa. Unettomia maksi!" niin totta kai ette ole öitä ovat saaneet viettää Han ostamatta ainakin yhtä osaketta nan herrat, koska “supinkin” a- omaan lehteenne, kun tnlen ym ' sunnossa täytyy öisin olla pys- pärille — saatuani ensin asia- syhurttia vahdissa, vaikka ei ole Ore. Automatkamme siis oli n. kiittelivät vanhoja hyviä aikoja miespaperit ja muut “rotokollat” "supia” vähääkään häiritty. Muuten tekivät nuo tervaajat parisataa mailia, Eurekasta lu ja moittivat nykyistä tilannetta. hyvään kuntoon. Tulen anta karhunpalveluksen punaselle ris kien. G rants Passista otettiin Hallituksen tarkastaja otti pu maan niin hyvät ehdot osakkei tille, sekä koko Amerikan sota juna Portlandiin, Ore. Sitä heenvuoron, kosketellen lappa den maksamisessa kuin suinkin toimille, joko tietämättään tai matkaa kesti koko yön. Saa laisten ja poronhoidon historiaa mahdollista. Kirjeeseen eräältä ■iiiiiiiiiiiiraiiiiiiiiiiiiiiiimiiiiiiiii tietensä. Useat heistä eivät ole vuimme klo 9 ajoissa aamulla ja oli näyttävinään että lappa konserttien antajalta ei päätetty edes tämän maan kansalaisia- Portlandiin, toukok. 9 p. Ris laiset, huolimatta pienestä luku vastata. Tulkoon, jos näkee e- kaan, joten he tekivät oikein OLEN A V A N N U T OMAN teiltiin kaupungissa koko päivä, määrästään, olivat tuottaneet dulliseksi. junkkerismia miellyttävän teon. ja illalla lälnlimme ‘mailmankuu- hallitukselle paljon vaivaa maan Osastomme puolesta kirjalli suuden ja sanomalehtien levitys Siis, Hannankin voi merkitä A- luun’ Astoriaan. Lähestyessäni uiko- ja sisäpolitiikassa. Tämä järjestettiin uudelleen. “Säkät- merikan kartalle mustalla pil toverini kanssa kalakylää, alkoi puhuja sanoi olevansa samaa tnn" kokonaan entinen “masiina" kulla, sillä se on sen nyt todella lohimojakan tuoksu ärsytellä mieltä Norjan “oppineiden" kans ja otan vastaan siihen kuuluvaa työtä. haistimia. Siitä arvasimme, et sa, että lappalaiset ovat olleet ja valittiin tilalle nelihenkinen ansainnut. — Mies. T y ö tehdään e n s ilu o k a n ta rp e is ta ja tä pian sitä ollaan» perillä, ja Norjassa, vain lyhyen ajan ja komitea, joka valvoo niitä tehtä CARNEYVILLE. ty ö tehdään h y v in . niinpä (»Itiinkin, kello 10 ajoissa heidät tulisi katsoa pikemmin viä. — Tämän ohella vielä jär Täällä Carneyvillessä eletään illalla. tunkeilijoiksi kuin sorretuksi jestettiin kotoista toimintaa u- nykyään sota-aikaa. \ iime tors- kansaksi. Joilla on hyvät sisukset ja lu-i seammalta eri suunnalta. Va tai-iltana (t. k. 16 p:nä) yksi so littiin komitea puuhaamaan en tamies harjoiteli ampumaan maa jät keuhkot, niin niille ehdottai-l Kokoukseen osaaottajat ilmai si heinäk. neljännen päivän ai liin ; ampui yhtä miestä neljä sin tuota automatkaa noin ur-j sivat yleisen vastenmielisyytensä 411 E. WISHKAH ST. ABERDEEN, WASH. kaisia äärettömän suuria juhlia., kertaa, mies heitti henkensä. heilun vuoksi, vaan huonokeuh-1 hänen esiintymisensä johdosta. Xähkääs, tämän kesän aikana Yksi kuula meni silmästä sisälle koiset tekevät viisaammin kul-| Hallituksen tarkastaja vielä lisäsi: Lappalaisia on oikeastaan tullaan talomme sisä- ja ulkonä ia vksi rinnasta; toiset kaksi kemalla muita teitä. ESPEDAHL’S STUDIO i "»mm»»«™««"»»“"«“««® köä muuttamaan tuntuvasti ja muualta. kKyllä näyttää silta, et Astoriasta en viitsi puhua vie viimeisen väenlaskun mukaan sanomattakin arvaatte, että se tä täällä on kovin “isänmaallis lä mitään. Täytyy ensin tutkia noin 30,000, joista 20,000 Nor (V alokuvaus-atelieri) '§ kysyy varoja, ja siksipä juuri ta" ja muutoinkin täällä on hy tätä astorialaista "mailmaijkatso- jassa, 7,(XX) Ruotsissa ja 3,000 Puhelin 551, 211'A G St. ¡g suuret juhlat, yleisö koolle lä vin ahdasta elämä. — Kirj-vaiht. musta”. Sitä näyttää täällä ole Eohjois-Suomessa ja Venäjällä. A berdeen, W ash. Niiden joukossa kulkevat pai- heltä ja kaukaa kantamaan ro van monta eri lajia. ponsa tämän homman avustami Toveruudella, MATKAN VARRELTA. A berdeen, seksi. Nestor • William s. Olen usein lukenut lehdistä, W ash. Jokainen suomalainen täällä ja että kun joku iikka matkustaa ympäristöllä ottakoon huomioon jonnekin, niin hän sitte niistä että länsipiirin puhuja, toveri matkansa merkillisyyksistä kir L appalaiset v aativ at Vastapäätä OREGON 1 Hautamäki saapuu tänne t. k. jottua jonkunlaisen kertomuksen. itsenäisyyttä K a n n a ttk a a omia liik- IL Bayes & Hayes s 27 päivän aikana, vielä uudem Jospa minäkin nyt yrittäisin, MARSHFIELD. Viiineiscssä esperantistin kun-1 k e i t ä i i n e , j o s t a v o i t t o man kerran saarnaamaan köyhä Pankkia Osastomme kokouksessa t. k. listön evankeliumia meille työläi kun minun matkani kerran sat 19 p. käsiteltiin m. m. seuraavia sille. Silloin varmaan näemme tui kulkemaan jonkun verran kausijulkaisussa, joka ilm e sty y tulee teille. Sellaisia on herättävän seudun, lä Genevessä, Sveitsissä, on mi el- M e teemme p a asioita: sen vaivan, että tulemme kuule huomiota pi hamaan kuuluisaksi tulleeseen täkiinnittävä selostus 1" ' , s G. HARBOR VV.CO-OP. ra s ta ty ö t ä koh Toverin liikkeestä tullut kirje, maan. jokainoa. ten ensimäisestä kansalliskong tu u llis e lla h in koskien osastomme osalle lan Työolot paikkakunnallamme ei Astoriaan asti. Teen sen jo sen ressista. Useitten vuosisatojen n alla ja a n n a m T u n n it: 10— 12 ja 2 —4. gennutta 21 osakkeen lunasta vät tavallisen hyvät, ainakin sii- kin takia, kun minun toveripii MERCANTILE ASS’N me k irja llis e n ' mista, otettiin huomioon. Tämä , hen nähden, että työtä saa met- riini lukeutuvat toverit siitä tie perästä, joina lappalaiset ovat takau kse n . (osu u ska u p a t) JA LAU - K E S K IV IIK K O IS IN olleet välinpitämättömiä sivis kvsvmvs aiheutti vilkkaan kes- i sissi, laivatelakoilla, myllyissä toa haluavat. A N T A IS IN k lo 7— 8 I L L A L L A Aloin matkani Eurekasta, Gal. tyksestä ja edistyksestä, he näyt kustelun, ei siitä, lunastetaan .v <o : y. m. tävät heräävän ja tahtovan vaa 320 So. F. St. Aberdeen, vaan millä keinolla se tullaan Marshfieldin kaupunginval toukokuun 7 p :n aarnilla auto- tia itselleen paikkaa auringon P u h e lin 322. tekemään. Mikäli huomasin, ei tuusto laati myöskin lain, joka kyydillä pohjoista kohti. Alussa alla. olivat tiet oikein hyviä, joten ~ 3 12J4 E. H eron S tre e t oltu yhtä mieltä siitä, jos tä pakottaa kaikki tekemään työtä Vähän aikaa sitten lappalaiset mä 21 osaketta on ostettava suo — sellaiset, jotka sitä ennenkin matka sujui nopeasti aina Tri So Aberdeenissa, myy kaiken 604 I S t, Hoquiam, W’n. W A S H IN G T O N £ ABERDEEN, raan osastollemme, vaan onko ovat tehneet. Ammatti-laiskurit nidadiin asti. jossa oli en-imäi- pitivät emimäisen kongressinsa laista ruokatavaraa, makeisia, tu P u h e lin 629, osastomme velvollisuus huolehtia luonnollisesti saavat siivon rau nen pysäyspaikka. Siitä alkoivat Trondhjemissa, Norjassa. Noin a a iu iu itM f M iiH n tK K iiiiiiis in u n i pakkaa y. m. Tavara taataan. vain siitä, että tämä määrä li han. Tarpeeton “laki"! 'Työläi , tiet tulla huonoiksi, kiemurrellen 190 odotetun lappalaisen edusta Myös hinnat kohtuulliset. säkkeitä tulee myydyksi osas nen tekee työtä kun ei ole rahaa; I käärmeen tavoin ympäri kukku jan siiasta kokousta avatessa o- likin kerääntynyt 300 lapjialais- ED. EKLUND tomme toimesta, vaikkapa yksi kun ei ole rahaa, niin ei voi ol loiden ja notkojen ja ollen niin Räätälit Mattsen & Co. ! soukkia paikkoja, että juuri mah ti, käsittäen edustajia kaikista tyisille kaikki. Minun mielestä la jouten. — Geo. Ray. VALMISTAA tui menemään. l ie kulki mah osista Norjan ja Kuoliin Lapis JALKINEIDEN ni on osaston huolehdittava, et sa. .Aavistaen, että kongressi tavan jättiläis-pnnapuu-metsän PUKUJA tä mainittu määrä tulee myytyä muodostuisi uudenajan koitteek KORJAUSLIIKE läpi. Illalla kello 6 seudussa ol N A IS IL L E J A M IE H IL L E yksityisille tai ostaa osastona. WYOMING U u s in ta m u o tia . V a n k a t s ilite tä ä n tiin Crescent Cityssä, joka ot> si lappalaisten' historiassa, eri L u ja työ h yv is tä ta rp e is ta h a lv a lla . Tultiin siihen päätökseen, että u u s ilta n ä y ttä v ik s i. heimot olivat Lähettäneet par M U U M .! M yy n H Y V IÄ K E N K IÄ Del Xorte kauntissa, l al. J ääl osastomme ostaa tässä kuussa 1009 E. 2nd St. P u h e lin 1753-W K O H T U H IN N A L L A , s illa se on sivu HANNA. lä on yksi saha ja yksi metsä- haansa kokoukseen, jossa myös 1 tonni A berdeen, W ash. J o vhden osakkeen ja kuttkatt- työ n i rin n a lla - sittain, mikäli mahdollista. Si- Osuuskauppamme liikkeenhoi- kämppä, jotka omistaa eras kin Ruotsin ja Norjan hallitus ON H A S S U A L U O T T A A S A T täpaitsi valittiin asiamies myy- tajaksi on saatu Gust. Siltarnäki Hobbs, Wall & Co. Tämä yhtiö ten edustajat olivat läsnä, nii 202 So. F St. Aberdeen TU M AAN , KUN ETTE mään 'koverin osakkeita jäsenis-I Hannasta ja on hän jo se on kauntin “keisari" ; omistaa den joukossa Trondhjemin lute T A R V IT S E ! rilainen piispa, Norjan Lapin kaupungin ja kauniin, lukuunot tön O tan vastaan k a ik k e a m a a la rin - ■ on keskuudessa, valituksi tuli rvhtvnvt toimeensa. N « >r- hallituksen porotarkastajat liik k e e s e e n k u u lu v a a ty ö tä seka tuyyn ; allekirjottanut. Tulipalon alku oli t. k. 15 pai- tamatta pieniä lotteja ja jotakin Ruot m a a lia ja senäpaperia, useam paa e ri jän 1 apin 4 aluepäällikköä pientä maapalasta, jotka on eh ! väliä aamupäivällä Xo. 4 kaivan- la jia . M T . SO LO N S. S. K L U P IN ' non päällä, kun eräs kolisäiliö, kä näön vuoksi myyty. Sitte on sin Lapin aluepäälliköitä .m. rämä ei ollut vain hallituksen Hugo Niemi josta menee hienonnettu köli joku kapakka ja hotelli ja joku U KKO M 1 E H E T Hyvät aineet, neuvottelu, vaan molempien hövrypannuihin, syttyi palamaan puoti, vaan johtajin on yhtiön 1111 E. M a rk e t St., A berdeen, W ash, j Hyvä palvelus to im ii s u u re t mutta saatiin kuitenkin tuli niin puoti, josta metsä- ja myllymie Skandinavian valtojen lappalais ten kokous. TANSSI-ILTAMAT rajotetuksi, ettei se muuta kuin het ovat pakotetut ostamaan, T E K E V Ä T M E ID Ä T L U O T E T O H JE LM A - JA P Elsa Rehnberg, jota oman O jos haluavat pitää työnsä. Yhti * T A V IK S I. — K Y S Y K Ä Ä kesäk. 1 p :n ä . vahingoitti tuota säiliötä. Rau- L a u a n ta in a , $ ? kansansa- keskuudessa kutsutaan MATTSSON T O H T O R IL T A ! öllä on melkein aina "seisovat” I tapeltiseinistä oli se etu, ettei K aikenlaista ru o k a J E W E L R Y CO. Helgelannin «A S isäänpääsy: u k k o m ie h iitä 1 taala, svttvnvt koko lastaushuone tu-1 miestentilaukset Eurekassa, vaan taan Elsa Laula, p johtaja ja kansallis- O M yy ja k o rja a k e llo ja ja n a ise t ja p c ik a m ie h e t vapaasti leen. Silloin olisi koko kaivan- silti ci ole miesten saanti help- appalaisten ta v a ra a päivän hal- Q ju v e e lita v a ra a . p ' poa, vaikka se antaa vapaan kyy iikkeen alkuunpanija lappalais O non täytynyt seisoa pitkän ajan. 415 E ast H ero n S tre e t p T o im ik u n ta . H y v ä s o itto . jos inli olisi päässyt enemmän din, jos mies on 60 päivää työs ten keskuudessa, avasi kokouk a A B E R D E E N , W A S H IN G T O N p vimpiin hintoihin S U O M A L A IN E N A P T E E K K I sä. Tämä kyyti maksaa $8.60, sen puheella, jossa painosti lap P O P P O O O O O O O O O O O Q P O O O O G O O O leviämään. Ossi H e ik e l, o m is ta ja . 500 E. W ishkah St. ENSILUOKAN Kaivosmurhiakin täällä taas joka vedetään palkasta, jos mies palaisten yhteenliittymisen vält KEVÄT- JA KESÄ- tämättömyyttä omien etujensa i tapahtui t. k. 15 pan ana No. 2 ennen "kuittaa". Eivät siis ole valvomiseksi. Hänen jälkeensä ABERDEEN, H O Q U IA M ABERDEEN, W ASH. kaivannossa. Kansalaisemme j kovin kiitettävät olosuhteet tä- herra Mortensen. Roros-lappa- Niek Hautala joutui katosta pu-Jmän “kaiserin" valtakunnassa, toavan kolilohkareen alle, joka Yönajan oltuamme Crescent läis-alueen johtomies esitti pil- UUSIMPAA MUOTIA. cässä lausunnossa huomattavim yleinen hinta ja hyvä palvelu:» ruhjoi hänen jalkansa, selän. kä Cityssä, johon jäi 6 suomalaista man lappalaiskvsymyksen. kysy TULKAA MEILLE TARVITESSANNE M RS. A L F . A B R A M S , on meidän motto Tulkaa katso det ja pään pahoin, josta oli kuo ja joku muunkielinen, jotka myksen laidunmaista. Nykyisten N Y K Y A IK A IS IA J A L U O T E T T A V IA J A L K IN E IT A ! lema heti seurauksena. Vaina- “sippasivat” mainitun vhtiön töi- 216 So. H St. A b erd een , W ash. maan, huomaatte sen todeksi N a is te n 9-tuum an n a u h a k e n k iä , ru s k e ita , h a rm a ita , m u s tia ja m u s jalta kuoli vaimo noin kuukaut-' hin. läksimme 8 pm aamulla jat- asetustent perusteella lappalaiset tia p iiä rly n h a rm a illa p ä ä llis illä , v a ih d e lle n ........... $5.50 y lö s $6.50 pakotettuja syöttämään po M ie s te n k e n k iä , ru s k e ita , k e lta s ia ja E n g la n n in m u s tia , n a u h o illa , Union Pacific Coal Co ta aikaisemmin. Heiltä jäi tän- kamaan matkaamme. Taas ai ovat rojansa määrätyillä kyläalueilla. ..................................................................................................... $5.50 y lö s $8.50 ne orvoksi pieni poika ja toinen i koi anto kierrellä pitkin Smitlis M y ö s k in “ s e m i-e n g lis h " n a u h o illa ja n a p e illa ,........... $4.00 ylös $6.50 Joka kerta kun he ovat pakotet HANNA. WYO P (»ikä Suomeen. V ainaja oli ko- Kiverin rantoja, ensin ehkä mah THE GERMAN BAKERY. T y ttö je n ja la ste n k e n k iä , k u te n B u s te r B ro w n ja B lu R ibbon, tuja rikkomaan lakia heille ase tosin Alahärmästä, \ aasan lää tavimman ja majesteetillisimman ....................................................................................................... $1.50 ylös $4.00 l- K H I ;-l M -M -M * -r-i- l ■! 1 H -i-H- koettaa tyydyttää teitä par M y ö s k in tä y d e llin e n v a ra s to m ie s te n T Y Ö K E N K IÄ — nistä ja oli kuollessaan 29 vuo punapuumetsän läpi. mitä enää tetaan raskaita sakkoja, l seasti HOTEL GRAY on olemassa. Tämä teki kulki sellaiset sakot ovat niiden köy haimmalla tavalla mitä ra den ikäinen. Walloch’s Buster Brown Shoe Store •{• E n s ilu o k a n p a ik k a puhtaudessa, hän rikkojan vieneet taloudelli halla voi saada. Phone 3513 T. k. 18 päivänä taas loukkaan jaan mitä mahtavimman* vaiku .•h K u u m a ja k y lm ä vesi tu le e jo- K enkiä koko perheelle. BINDER & LIESE tui samassa kaivannossa kaksi tuksen. Nousi väkisten kysymys seen häviöön. Kuitenkin nämä ’!• ka huoneeseen. Vapaa k y lp y , 207 East H eron St Aberdeen, W ash. miehet ovat päättäväisesti pysy 109 West Heron St. (p) että miksi kansan näin mahtavia -i- V asta a v a ttu liik e t t ä v a rte n . kreikkalaista lievemmin. ttngt»:::n«::::n«tnntt»tt:»tnc««tttt»:»»:mn«»»im h uc t » neet paiinentolaistaloissaan. Lii v J. H Ä M Ä L Ä IN E N e li H IL L Aberdeen Wash. Siitä tervaushommasta täällä aarteita noin yksi yhtiö hallitsee •h 757-A H o w a rd S tre e t näyttää tulevan pahemmat seu ja haaskaa? Nuo puut ovat e- kuttavilla kuvauksilla eräs pu man»»»»»»»«»»»»»»»»» 3 : n ia 4 :n n e n k a tu je n v ä lillä nimmäkseen yli 20 jalan vah huja muisteli vanhoja aikoja, i raukset kilin herrat roistot luuli- * SAN FRANCISCO. CAL. vatkaan, sillä Jacob Klemola sat- vuisia ja joskus 3C0:kin* jalkaa jolloin ei olut rajaa Ruotsin ja! Norjan välillä. Lappalaiset olivat i - H - r 1 I--H -1-H -I-M 1 1 -M -l-H -H - l- l-I-b I tui olemaan tämän maan kansa- pitkiä. Tuon jättiläismetsän läpi pääs vapaita siirtymään vuorille, ja j ! lainen ja hän rupeaa laillista tie- ! tä hakemaan oikeutta ja saatta tyämme alkoi kiipeeminen ylös jos Ruotsin puoleisten porot se-i MuiiiiiiintuiiniiwniiiiniiiiiiuiiiiiuiiiiniiiiiuimHtiiiiiHiiiiiiiiiiuuiiiiuiutiiiiiiRinnRwnuwiiiHMniRiiitnuHiiiü'i.ii; inimnmiiiiiiiHniiiinn« maan konnat edesvastuuseen. Sa ja sitten laskeutuminen. Muuta Laantuivat Norjan puoluelaisten ‘ moin myös kreikkalaiset ovat jo malla paikalla matkallamme o karjoihin, niiden omistaja yk-1 C h iro p ra c to r ( S e lk ä k iru rg i) ja K iin a la is e t luonno n-kas kääntyneet konsulinsa puoleen eräs kolmimiehinen seurue heit sinkertaisesti vain ilmotti ruotsa-i H ie ro ja . K ro o n iilis e t ta u d it e r i v is -k o tip a ra n n u s ke in o ! I asiassa. Kuului konnille tulleen tänyt jo kolme kertaa ympäri laiselle naapurilleen, ja sanoi ! koisalana . 808 S u m m it St. P uhe tekevänsä parhaansa erottaak p a ra n ta v a t onn istu n e e s hätä käteen> koska ovat sttper- “lordin" kanssa 200 jalan kor lin : 1441-W., E. Aberdeen, W ash. t l re u m a tis m ia , munu- seen tunkeilijat ja palauttaak- Uniselta ivrkänteeltä matkaili intendentin kanssa kulkeneet 1 • ala-, vatsa-, v e ri- ja rak- seensa takasin. Ruotsin lappa Klemolalta ja hänen perheeltään | alas Smith's Kiverin pohjaa koh k o ta u te ja , h e ik k o u tta , laiset toimivat samalla tavalla. 4-h-l l -l i ; l i r u i ! 1 j "1-M 1 H - H 4 -k 1 n a is te n ta u te ja ja m o anteeksi rukoilemassa — josta j ti, vaan kaikeksi onneksi sattui F W H IT E S ID E U N D E R T A K IN G CO. + n ia m u ita m ie ste n j» voi arvata, ettei superintendents “ford" pysähtymään 75 jalkaa Ei ollut vihollisuuksia, ei riitoja, fr H A U T A A N T O IM IT T A J A T 4 n a is te n ta u te ja . 136-364. — Hoouiamin oso. 4- isoon tam ei korvauksia. Miksi on toisin 4- 4- Telefooni »le ollut pienin tekijä tuossa ru-lalempana kasvavaan te: 420 K St. Telefooni 136. 4 W O C H IN E S E M E D IC IN E ’ meen. joten miesten matka kes nyt? Kaikissa seuraavissa kes 4- Aberdeenin e&ote: 109-111 E. 2nd. 4* massa touhussa. Hän ei olisi COMPANY laskeutunut, että kevtyi. Kaksi heistä meni tain kusteluissa useimmat puhujat »■■111 1 I 1 l-f -4 - l - i - I - . l . l . l - l l l l l 1 i l H Jam es St., S eattle, W a s h in g to n noin "alas" P e ru s te ttu vuonna 1903. menisi työläiseltä, jota hän on noksiin ja yksi jäi tajuihinsa häväissyt, anteeksi rukoilemaan, joka sai apua, joten "lord” oi T arkasta T overin ilm oituksia. ei hänessä kerran olisi syy- j jo myös otettu pois puusta en JOS tä, vaan hän ryhtyisi rikoksen neukuin me ennätimme paikalle 322 So.—F St., Aberdeen, Washington tekijöitä rankaisemaan, jos hän Ihme vain ettei hullummin käy Cor. First and Commercial Sts., Raymond, Washington 3 0 2 So.—F St., ABERDEEN, WN. olisi oikeudenmukainen, mutta nyt. Nyt alkoi Siskiyou vuorille kii M iehen taudit. nyt hän on sen sijaan asestanut Suosittelemme ensiluokkaista varastoa a. k. T uskalliset vuodot,. Verenmyrkytys. peeminen. Oltiin jo lähellä lu nuo samaiset roistot ylimäärät Hermovuudot. y. m. ovat selitetty ja laa k k e * miesten vaatetus- ja kenkä-alalla. hinta ilm oitettu siksi poliiseiksi. Kuinka johdon- men peittämiä kukkuloita, ja oli kirjassa No: I... Kaikkia logareille ja myllytyöläisille! mukaista, kun pahimmat häiriön-' pa hyvin kylmäkin. Siis oltiin oka on rapaa ille suotu, i läik jo tuhansien jalkojen korkeudes tekijät asetetaan järjestystä yl —Tunnettuja— miehille, jotka »itä pyytävät. sa. Mutta laskeuduttiinhan si läpitämään. * CO-OPERATIVE Kenkiä PILETTEJÄ SUOMEEN JA PÄINVASTOIN Mielet ovat täällä nyt kovin tä sieltäkin. Nytkin kulki tie a- P. A. Gordon ja Stetson Hattuja LION E L L CO. ! kiihdyksissä tapauksen johdosta. lussa mainitsemaani malliin, äk- SCPESIOB, Wl». —HINNAT ALHAISET— Mutta ei ole sattunut vielä pie kijyrkänteen sivua, josta oli jo ka silmänräpäys vaara syöksyä nintäkään häiriötä kansan puo HUOLELL. PALVELUS! lelta. eikä tule tapahtumaankaan, iankaikkisuuteen, vaan onnelli- jos vain nuo hurtat autat at kan- -esti saavuttiin Granta Passiin, s a a n»»»;; maanantai-aamuna, jonka teki vätkin, vaan jo iltapäivällä, kun miehillä oli lakkokou?, toivat i- sännät ehdotuksen, että he suos tuvat maksamaan vaaditun pal kan kahden viikon päästä, jos miehet menevät takasin työhön, johon miehet suostuivat, mennen työhön tiistai-aamuna. Suuri tulipalo. T. k. 10 päivää vasten yöllä pääsi tuli irti Union Junk Co:n varastohuoneessa, 3 xja Clay Sts. Oaklandissa, hävit täen sen ja 3 asuinrakennusta, sekä osittain Union Iron Works Co:n nelikerroksista rakennusta. Yhteinen vahinko arvioidaan $300.000 :ksi. Berkeleyn kadut saavat olla siinä kunnossa kuin sattuvat ole maan, korjaamatta, sodan lop puun saakka. Kaupungin ’’isät” tahtovat säästää työtä ja tavaraa josta he ovat jo saaneet kiitok set hallitukselta. Se osaston alaseurojen kenttä- juhla J Villiä. onnistui Vinn^iui mainiosti. Rahal- 1 lisesta puolesta ei ole tähän men nessä tietoa .vaan kaikki yli 150 nes henkilöä lähtivät kotiaan tyyty väisen näköisinä, joskin joitten kin kävelijöiden liikavarpaat tai sivat vähän muuttaa tunnelmaa ennenkuin pääsivät määräpaik kaansa. — Toi—nen. Aberdeenin ilmotus-osasto Arvoisat Kansalaiset ! SUUTARILIIKKEEN K. FILANDER i Dr. Osten Holsti Työläiset 1 Suomal. Lääkäri Marion sl. Drocery.l K . E . S a lo Liiotettavaisiius iid iu i: iih i i i i i n i i i i : p i ! i H t i t i i i i i i i i i i i i ! i i i i i i i H i i i i i i i i i i n i n i i i u m m i i i i iiiiiiiiiiiiiiiit i> iiiiiiiiiiiiiiiiiiu iiiiiiiiiiiiiiu i! iiiiiiiiiii: iiil iiiiiiiiiiiiiii Tieto, Taito, H iski Savosen Ruokatavara- kauppa m iiin in i n ii u ii iim i iiH i iu i H iiii iiin iii n u iH ii iiii iH H n in iM ii m iii iii Heikel’s Dmg Store KAUPPATAVARAA PARANTUKAA luonnon avulla S a l a is e t HATTUJA Dr. Evert Malin I Huotari & Co. NYMAN VELJEKSET T ekem ällä ostoksenne m eil tä säästätte rahaa H u otari & Co, ’Xft-