4
No. 234
TOVERI
(lellinen asemamme on uhkaava. tuntui, että Venäjän vallankumo- näjällä asuvista suomensukuisis nen valituksensakin oli todellista.
— T yötä saan tehdä, ajatteli
Me tarvitsem m e ruokaa syödak- uslainen m atkalla pohjoiseen oli ta kansoista kiinnittävät kuiten-
“ a t n n f b »«* p s e m m e , emmekä paperirahoja, ja kohdannut kallion ja nyt lain eitak in erityisesti huom iotam m e kar- hän, aam usta iltaan, m utta t ä - ;
c.ngian utareen kirjeenvaihtaja
.uanvucsici j ruokaa _______
,„,^0^:110
a I k H ;-
____ hän asti olen edes yöllä ollut
jalaiset. o Ileitäh än ^1:
oli aikoinaan
Guartiian"-lehden
saam m e täU nykyä - san- x:
ti sen ym
pärillä vnimottn
voim atta » tehdä
laajalle levinnyt aina Suomenlah- rauhassa. N vt alkaa kakara tie-!
kertoo lehtlessään havainnoistaan Ken vahan ' «"ajalta. Ennen so- rattaan vaikutusta.
delta
Vienanm eren äärille, m utta tysti huutaa, niin ettei saa sil-
Suomessa. H än kävi siellä hei taa oli valtiovelkam m e 170 m il
Pari päivää myöhemmin vie- vensim pia taisteluja kuin m in loinkaan m itään rauhaa.
näkuun aikana ja puhutteli useita joonaa m arkkaa. Se kohta nou-
Täm än jälkeen ahdisti häntä
see
500
m
iljoonaan
m
arkkaan,
e
liitin
iltapäivän erään suomalais- kään toisen heimon alueesta oli
eri puolueisiin kuuluvia toim ihen
juuri karjalaisten alueista käyty vielä ankaram pi epätoivo. Hän
160
m
arkkaan
jokaista
asukasta
ruotsalaisen,
entisen
senaattori
1
kilöitä. O tsikolla “Helsinki hei
kohti. Ennen sotaa Oli Suomen j kodissa. T ässä vallitsi se, m itä Venäjän ja Ruotsin välillä. Jo väänteli käsiään niin että rutisi.
näkuussa", kirjottaa hän:
Meiltä on luistanut hyvin tä
“A stuessaan
suom alais-venä pankissa 140 miljoonaa m arkkaa venäläiset sosialistit kutsuisivat | Inkerinm aalla me tapaam m e van
paperirahaa, — nyt sitä on 563 porvarilliseksi henkipiiriksi. Ko- haan karjalaisheim oon kuuluvia hän saakka, kun K atarina on
läisen rajan yli V enäjältä päin
m iljoonaa.
Sodan aikana v al-!m eat salit, k o ristetu t m etsästys- ryhm iä. Tällaisia on ensinnäkin voinut käydä työssä, hän niin
tullen valtaa m atkustajan tunne, tionrautatiet kärsivät 150 mil- voittoinerkeillä, virkapukuun pu-j vanha inkeroisheimo, joka asuu kuin minäkin. M uita nythän hän
että luin on tullut Europaan. Ih
joonan m arkan tappion sen vuok- etut palvelijat, ja talon ulkopuo-j vielä vähälukuisena, ehkäpä n. joutuu istum aan kotona ja pai
misillä ja olosuhteilla on sellai
si, että m eidät pakotettiin otta- lella suuri komea puisto. Kes-; 15,000 teen nousevana joukkuee- m entamaan lasta.
nen järjestyneisyyden leima, jo
Hän tuijotti eteensä niin syn
m aan vastaan ala-arvoista venä- kustelu kiersi kahden kysvm yk- na O ranienbaum ista länteen päin
ka on jyrkässä ristiriidassa Venä Iäistä paperirahaa täyden kurssin sen ym pärillä: sota ja vallanku-j H evaalla ja loikkolanniem ella kästi kuin hän olisi nähnyt' jo
jän sekavien olojen kanssa. T ä mukaan. Suomen minkki on kär- mous. Huom asin kaksi mielipide- sekä kauem pana Etelä-Inkerin- nälänhädän hiipivän pihalla tun-
mä on kylläkin ym m ärrettävää, sinyt jotensakin yhtä suuren tap- virtausta, jotka mielestäni ovat; m aalla Luukaalla. M onilukui- keutuakseen tupaan.
sillä onhan V enäjä saanut kan pion, sam asta syystä. N yt täv-i nykyään luonteenom aiset S u o -1 sempia kuin inkerikot ovat sitä
— Niin, sanoi hän ja iski mo
taa kolme vuotta kestäneen sota tyy meidän ottaa kotimainen lai- m en om istaville luokille. O sa läs- vastoin eri aikoina jälkeen Pah lemmat nyrkkinsä pölkkyyn, a n
tilan taakkaa, sillä aikaa kun na peittääksem m e tappiot. K ai-, näolijoista katkerasti valitti Suo-: kinälinnan rauhanteon v. 1323 taakseen pontta sanoilleen, minä
Suomessa elämä kulki entistä
ken täm än lisäksi vaatii väliaikai-; messa olevien sotilaitten m enet- Inkerinm aalle K arjalasta m uut- sanon vain sen. että jos olisin
menoa ja suom alaiset Europan
nen hallitus, että sille m yönnet- telyn johdosta. Syytettiin h e itä ttä n e e t äyräm öiset ja savakot, tietänyt silloin kun Kallan Erik
ollessa verisen kuohunnan m els täisiin 350 m iljoonan m arkan lai-j m ielivaltaisesta metsien raiska-j jotka venäläisten naapuruudessa tuli luokseni ja pyysi minua ra
keissä ovat rauhassa saaneet jä r na sotatarkotuksiin. Meiltä vaa-1 uksesta, m uonavarojen takavari-j asuen ovat hajallaan siellä täällä kentam aan hänen maalleen ja an
jestää tulevaisuuttaan. Suomen
koimisesta j.n.e. Sotaa vastus-! Inkerinm aan eri seurakunnissa, to i minulle vähän hvlkylautoja,
ja venäläisen itsevaltiuden välillä (Iitaan suhteellisesti kaksinker tettiin ja rauhaa vaadittiin, ilmei-! Heitä lienee noin 150,000 seutu- pannakseni tuvan pystyyn, — jos
on aina vallinnut räikeä psykolo roin enemmän kuin vaaditaan it sesti saksalaista 'ra u h aa , sillä (villa. M utta siirtyessäm m e sit- olisin silloin tiennyt, että tällai
ginen ero, ja itsevaltius, noudat se venäläisiltä. ★
heillä ei n äy ttän y t olevan m itään ; ten Laatokan itä- ja koillispuolel- set tulevat seuraukset olemaan,
taen sääntöä “ja a ’a ja hallitse"
Saksan hallitsevia luokkia v a s -1 le saavum m e varsinaiselle Kar- niin olisin mieluummin sanonut
on k äy ttänyt Suom i-vastaisen kii
“ K uultuani Suomen tinanssi- taan.
T oiset olivat enemmän j jalan heimon asuma-alueelle. E- ei ja asunut hallan tallikam aris-
hotuksen hyväksi näitä eroavai m inisterin valituksia Ikäännyin puolueettom ia. He vain u siv at; teläisim pänä tapaam m e näistä
sa koko ikäni.
suuksia. 'Kaiken täm än lisäksi ; senaatin (puheenjohtajan, mr. To- vaaraa, — ei niinkään paljon Sak- Sy värinjokeen laskevan O jatti-
Nämä olivat jyrkkiä sanoja,
tuli nyt V enäjän vallankum ous, j kojn puheille. "M ikä on syynä san m ilitarism ista tai E n g lan n in ; joen varrella vepsäläiset, jotka hän tunsi sen. M u tta ei hänellä
Venäläinen, joka on niin kauan i siihen", kysyin häneltä,
että m eriherruudesta tahi sotivien hekin nähtävästi — sitä kieli ollut halua niitä peruuttaa.
kärsinyt, katkaisee ketjunsa ja Suomi kieltäytyy antam asta lai-
— Jos nvt jotakin tapahtuisi
lai- 1 ; rv,jinijen so tap ääm ääristä,— vaaiT osottaa — alkuaan ovat kuttlu-
kehottaa veljiään Europassa et naa \ enäjän vallankum oukselle,
alkoi hän, silla lian oli
,pejoy a tähystelivät itää, he rneet karjalaisiin, m u tta joitten
sim ään rauhallisem pia keinoja ja juuri tällä hetkellä koettaa to-
| aivaajja punaista höh- lukum äärä vähentym istään on päässyt nyt niin pitkälle e t t ä
ristiriitojen ratkaisem iseksi. Mil teuttaa itsenäisyytensä. ' lerkit- (jetta, he kuulivat huutoja “ va- vähentynyt, venäläisten ym päröi- aikoi sanoa, ettei hänellä olisi != :
lä tavalla suhtautuu näihin olo seekö se sitä, että Suomi ei *u,° | a !p anS> veljeys, tasa-arvoisuus", — minä kun asuvat. H eitä lienee j mitään vastaan, vaikka lapselle
suhteisiin maltillinen, iärkeilevä, V enäjän vallankumoukseen ja ja he va])jsjvat> “O n v a litettu -! nykyään n. 20,000. Syvärinjoen 1 ennen sen tuloa tap ah tu isi'jo k in
vakava suom alainen? Se oli en- sen edustam iin ihanteisiin.-'
vaa, että \ enäjällä on hävinnyt • pohjoispuolella alkaa sitten Kar- onnettom uus. M utta hau ci saa- =
simäinen kysym ys, jolle koetin
“Senaatin puheenjohtaja vas- kurinpito,” sanoivat he. “Olisi! jalan heim oon kuuluvien aunuk- n u t sitä sanotuksi, sillä hänet !i
löytää vastauksen.
*
ta si:
paljon parempi, jos Pietarissa o jselaisten asuma-alue liittyen poh keskeytti vähäinen seinän takaa i
“ Me ennne vielä tiedä, niihin jiisi pystytetty luja hallitus, joka : joisessa varsinaisten venäjän-kar- tullut vinkaisu.
Sattui niin, että kävntini «d- 1 gmjntaan tulee kehittym ään \ e- nojatituisi perustuslailliseen n o - , jalaisten asuma-alueeseen. Pait-
Halkovaja oli rakennettu vh- li
kana oli Suomessa etualalla k V*'näjän vallankum ous, ja mikä hal- narkiaan. Xenäläiset eivät p y s-'si näillä alueilla tavataan karja- teen tuvan kanssa, ja kun Iän H
sym ys Suomen ja V enäjän v älis-! jitusm uoto lopultakin tulee ole- ty vielä hallitsem aan itse itseä:!- laisia vielä (Suomeen kuuluvaa kutinteli, kuuli hän tuvasta k ir-J:
te n raha-asiain järjestäm isestä ja maan y enäjällä
Me tiedämme sä.” M inusta tuntui, että he sy -'S alm in kihlakuntaa lukuunotta- kaisun toisensa jälkeen. Hän tie- j
rahalainan m yöntäm isestä V e n ä vain sen, että väliaikainen halli-' dämensä pohjalla toivoivat uu-j m atta) Novgorodin ja Tverin lysti ymmärsi heti äänen mer- ;
jälle. Suomeen sijoitetun sota- tus ensim äisten kuukausien ai- denaikaista “pyhää allianssia”, ! kuvernem entissa. Kaikkien näit kitvkscn ja jäi istum aan pitkäk- !
väen tarpeisiin tarvitaan paljonj kana ej oje tyydyttänyt meitä,! joka puolustaisi heidän lu o k k an -iten karjalaisten lukum äärä oli j »i aikaa, osuttam atta enempää
suom alaista rahaa, sillä Venäjän koska se ei suostunut meidän aa “oikeuksia”.
........ ko-
j v. 1897 verrattain epätarkkojen surua kuin iloakaan. Lopuksi
raha alhaisen kurssin takia ei k e l-, vaatim uksiim me, jotka koskivat ', ja heillä olikin syytä p e lä tä .! tietojen perustuksella
205 O(X)1 hantti lian vähän olkapäitään.
paa Suomessa juuri m ihinkään. 1 sisäisten asioittem m e riippum at
Nyt se on sitten tullut, s a - ;
Valtiopäivillä tapahtui Suomessa henkeä. E ttä Venäjän vallanku-)
V äliaikainen hallitus vaatii, että tom uutta. Sit.ä 111c heiltä nyt
noi
hän.
ja nyt m ahtanen junia- j
Suonten pankki antaisi ulos suu vaadimme, ei m itään enempää ollessani 8 tunnin työpäivälain ja jm o u s on avannut karjalaisillekin lan nimessä päästä tupaan läm -j
ren sum m an setelirahoja p u la n ; eikä vähempää. Mitä tulee Suo yleiselle äänioikeudelle perustu- uusia ennen aavistam attom ia ke m ittelem ään.
Var-
auttam iseksi. Keskustelin a sia n 1 men kansainväliseen kseni a an, van kunnallislain käsittely. 1 lelsin- hitysniahdollisuuksia, sitä osoit
M utta ei täm äkään helpotus;
tavat tiedot sivistyseurojen ja
hain
aam
ulla
levitettiin
I
johdosta senaatin valtiovarain niin olemme valmiit jättäm ään
perustam ishom - tullut niin pian, vaan hän jäi
toim ikunnan päällikön, mr. V ., täm än puolen asiasta rauhan giss.ä julistuksia, joissa k e h o te t-. sanom alehtien
vielä vajaan, istumaan tunniksi
tiin sosialist. m iclenosotukseen ja mista,
T annerin kanssa.
konferenssille, jossa tietysti tu pyydettiin m yötävaikutusta venä } Euroopanptioleisella \ enäjällä toisensa jälkeen. Sade virtasi
“ Pietarissa on ihm isiä”, sanoi lemme vaatim aan takeita itsenäi
:istä vauhtiaan ja tuntui niin
mr. T anner, “jotka väittävät, että j syydellemme. Tätä nykyä me iäisiltä sotilastovereilta. Päivän asuvista suom ensukuisista kan- lealta kuin m arraskuussa, vaikka
Suomi on Siulan aikana rikastu vain toteutam m e niitä periaattei ; kuluessa pidettiinkin kaupungin soista, joskin kaukaisem m ista su- elokuun loppu oli vasta kulu-
nut, itse tarvitsem atta kärsiä mi-i ta, jotka yleis venäläinen työläis torilla kokouksia, silla aikaa kun kulaisistam m e, ansaitsevat vielä
rdvalaisgt,
tään. Jos suunnattom an paperi ten ja sotilasten kongressi hy sosialistien edustajat valtiopäi- tulla mainituiksi mo
kukkuraksi tuli lan
K a ik e n
villä
taistelivat
suom
alaista
ja
tsherem
issit,
syrjäänit,
permiläi-
rahan
m äärän
kasaantum inen j väksyi Suomeen nähden.
ruotsalaista porvaristoa vastaan, set ja votjaakit. N äistä asuvat,
valtiopankkiin m erkitsee rikastu
‘A lu tta m inkätähden te vaadit- saadakseen sen kahden kolmas- kuten tunnettua, m ordvalaiset * W H IT E S ID E U N D E R T A K IN G CO. +
tu ilta. niin olem m e todellakin ri te, että sisäinen itsenäisyytenne
H A U T A A N T O IM IT T A J A T
-5-
enemmistön, joka oli tar- Volgan m utkan molemmilla puo-1 * Telefooni
kastuneet. M utta meidän talou- . toteutettaisiin heti . k \ s \ in I o- p osan
136-364.
—
Hoquiamin
oso-
eejjjnen lakiehdotuksen kiireel- lilla, tsherem issit Volgan ja
te : 420 K St. T elefooni 136.
Aberdeenin osote: 109-111 E. 2nd.
1 koilta. “ Miksikä ette voi odot-H lista käsittelyä varten.
\ jatkan välillä, viim eksimaini
¡taa Venäjän perustuslakikokouk-
“Äkkiä kuului kadulta Ilo h u ti - tusta virrasta itäänpäin votjaakit
sen kokoontum ista. Eiko t \o , toj a ja venäläisten sotilaitten rie ja näistä pohjoiseen päin perm i
IN T H E C O U N T Y C O U R T OF T H E
laisten ja sotilasten neuvoston m ulauluja. Senaatin talon eteen j läiset.
Hajallaan siellä täällä
S T A T E OF OREGON IN
A ND
1 lupaus ole teille riittävänä ta- kokoontui suunnaton ihm isjouk pohjois-Venäjällä asuvat syrjää
FOR T H E C O U N T Y OF
K A K SI
A M M A T T IT A IT O IS - j k a u k se n a ?
C LA TSO P.
ko. ja siellä selitettiin venäläisille uit. Näiden eri kansojen luku
In
the
M
atter
of the E state of Anton
m
äärä
lienee
suunnilleen
seuraa-
TA
R Ä Ä T Ä L IÄ
1 “ Me tahtoisim m e luottaa sii- sotilaille tilannetta valtiopäivillä.:
A
nshelm
Ojala, deceased.
mordvalaisia 1 niilj. 200
. ,
' .
. ........
..
hen, m utta me pelkäämme, että Puhuja toisensa jälkeen nousi va:
N O T IC E TO C R E D IT O R S .
takin ja housujen tekijöitä. \ a -| saattaa ihneta seikkoja, jotka eh- tervehtien Suomen ja \ enäjän tuli., tsherem issejä 400,000, syr
kituinen työ ympäri vuoden.
jäänejä
160.000,
berm
iläisiä
110,-
Notice
is hereby, given th at the
käisevät Venäjän vallankum ouk ! köyhälistön yhtym istä,
undersigned has been duly appointed
000,
votjaakkeja
130
tuli.
Kun
sen kehittym istä työläisten toi-
“ Valtiopäivätalolle,
to v e rit!" j
by the County Court of the S ta te of i
K< )SKI.
'voinaan
suuntaan".
(K irjeen huusi eräs jättiläissuuri m erisoti- laskemme yhteen Venäjällä asu Oregon for Clatsop County, Adminis-1
' vaihtaja nivus väittää Tukuin sa-| las. “ Laulakaam m e porvareille vien suom alaissukuisten kansain tra to r of the e s ta te of Anton Anshelm
75 Market St., Marshfield, Ore
noneen, että suom alaiset usko- kaunis laulu!" Ja niin sitä läh- lukum äärän, niin saamme su m Ojala. deceased. All persons having
claim s against said e sta te a re re
I vat. että ilman Europan länsival-; (lettiin käsi kädessä suomalais- man, joka lähentelee 4 m iljoo quested
io present sam e to th e u n - 1
j tioitten apua. Venäjän vallan ten työläisten kanssa, vaikka töi- n aa; nouseepa tämän ylikin jon dersigned at the office of Anderson
; kum ous ei pääse kehittym ään, nen ei ym m ärtänyt toisen kieltä, kun verran, jos otamme huo i
S etters. A ttorneys at Law. 486
e -• Pian kuului valtiopäivätalon e - i m *°°n v*elä noin 39,1 XXJ:een nou I Com m ercial S treet. A storia, Oregon,!
kuten toivottava olisi. Täinä
Täm ä s se-j
litvs on ilmeinen vääristely tahi »Iestä “ M arseljeesin” säveleitä ja sevan lappalaism äärän sekä Aa- i duly verified as by law required,!
w ithin six m onths from the d a t e !
väärinkäsitvs, sillä kyllä kai S u o -! h u u to ja : “Alas kap italistit!”
-sian puolella asuxat ostjaakit ja ! of
the first publication of th is notice,;
men toverimme eivät (xlota Eng-
"Jos tällä kaikella oli toivottu voSu u k t’
yhteensä lienee the d ate of the first publication being
the 29th day of Septem ber, 1917.
! länniltä apua työläisten toivo- vaikutus. — se on vaikea sanoa, noin 2?,009. — K. A.
D ated at A storia, Oregon, this 29th
(shipi
tiluksien
toteuttam
iseksi.).
M
utta
hetken
kuluttua
tuli
tieto,
ju -------
uria
T ekem ään
laivan
-----,
. .
..
,
, , - , i
,
dav of S eptem ber, 1917.
kneea>, H tunnin ty<>, palkka k o h tu n i-; “ l okoi lopetti keskustelun jyr- että
molemmat lakiehdotukset
S Y K K IV Ä S Y D Ä N .
(Signed)
KALLE KOSKELA,
Unen.
Asuntoa saatavaa suoma- kä<ti kieltäm ällä, että Suomen O livat saaneet tarpeellisen enem-
A dm inistrator of the e sta te of Anton
laisissa larmareisaa lähellä
, s,)Sia Hs tit olisivat Saksan hai- m istön.”
Anshelm Ojala, deceased.
. Kirj. Seiniä Lagerlöf.
ANDERSON & SET TER S.
k 'Tiedustelkaa,
lituksen vaikutuksen
alaisia.
_
~
A ttorneys for A dm inistrator,
John Annonen, R. 2, Box 99,
H än sanoi toivovansa, että kaik- V E N Ä J Ä L L Ä A S U V A T S U O
Miten vanhaksi lait Andersson
486 C om m ercial S treet,
M E N S U K U IS E T K A N S A T .
w in io ck, W ash.
k jen niaJtten proletaarien jälleen
A storia, Oregon.
tulikaan, ei lian milloinkaan vä-
1 fl 1 1 I
h 1 I I- 11- 1 -H - yhtym inen pian tapahtuisi.
: synyt kertom aan siitä päivästä, Sept. 29. Oct. 6, 13. 20, 27.
'
Tanskalaisten,
saksalaisten jolloin hänen pikku tyttärensä
1 ämän haastattelun jälkeen ruotsalaisten ja venäläisten isän tuli maailmaan.
PA R A N TU K A A
i ; puhuttelin useita huom attuja ve- +je n mielivalta ei ole voinut
voinut: Varhain aamulla oli hän käv-
H 1 H -1 -+4 -1 l-1' l -l-l-l-I 1 ! l- l -l' l -I-H-4 näläisiä, jotka kuuluvat Suomeen pyyhkäistä
lu o n n o n a v u l l a
pois kansakuntien nyt kylässä noutam assa apuih-
v
aikuttava
:
sijoitettuun
venäläiseen
so
tav
ä-'
juukosta
k
iro
n
sitkeätä
kansaa.
|
niisiä.
M
utta
sitten
oli
hän
koko
I
Halutaan mies. jolla on
K iinalaiset luonnon-kas-
Ikä
persoonallisuus.
vis-kotiparannus keinot
50 välillä. Reen ja työläisten sekä sotilasten | Se elää. kehittää omaa kulttuu- aam upäivän ja kappaleen
ilta-
p a ra n ta v a t o n n istunees
V ak itu in en paikka
ja k »missioni. \ a- nel, vostoon.
Huom asin
heissä rjaan ja on o so ttan u t vhä suu- päivääkin istunut halkopölkvllä
ti reum atism ia, m unu
tak a a hakem us o m akätisesti, U m otta-: Pe tt> nl>ksel! tlJ n tu ta ^uomalaksia rempaa elinvoimaa. Alkuperai puuvajassa ilm an m uuta
teke-
ais-, vatsa-, veri- ja rak-
sistä virolaisista m aakunnista en n iis tä k itin o d o t ta m i n e n .
en en tisen loim enne, oso tteella: M. L. tovereitaan kohtaan.
k o ta u te ja ,
heikkoutta,
I., Box 99, A storia,\O re .
(6)
"Me tulem m e heidän luok- sin
6jn on se levinnvt
levinnyt laajalle ete- ! Ulkona satoi aika tavalla ja
n aisten ta u te ja ja m o
n ia
m uita m iesten j?
seen. san->i eräs naista hcnkiiöis- läanpäin vallaten vähitellen mui- hänkin sai osansa sateesta, vaik-
M AATA M YYTÄVÄNÄ.
naisten tau te ja .
tä.
“
me
ilmotamnie
heille.
e
t
t
ä
'naisen
Liivin
pohjoiset
piirikun-jka
olikin
katon
alla.
Tuuli
pu-1
J o s h a lu a tte o staa m aata lähellä
H EE W O C H IN E S E M E D IC IN E
W inlock'ia. k irjo itta k a a m inulle, niin olemme hädässä, että meidän vai n at: Saarenm aan, Pärnun, \V il-jhal
haisi vettä sisään ovettom asta
COMPANY
n.
m ielelläni ilm oitan teille m aista, vii lankum ouksellamm e on vaikeat i sunm
oviaukosta ja harvoista seinistä, 208 James St., Seattle, W ashington
"arton
ja
Vörun.
Pieni
d e stä e e k k eristä a in a viiteen sa ta a n
P e ru ste ttu vuonna 1903.
.ijat, me pyxdannnc heitä, kuten ! niäärä virolaisia asuu sitä paitsi vieläpä kattokin lapasi moniaita
eekkeriin.
aseveljiä, jotka taistelevat kaik-j Pietarin ja Pilikovan kuverne- pisaroita.
L. R. Q U IL L E N ,
W inlock,
Wash. kien m aitten työläisten taistelu ja,' menteissä.
\ irolaisten lukumää-
— Taitavat luulla, että ilolla
L iikettä ja tk u v a sti h o itavat Mrs. että he luottaisivat meihin. Ja ra nottsnee näinä aikoina noin otan vastaan lapsen, mumisi Jan Olswang and Arensberg
Q uillen ja Mr. T. Elliott.
heidän vastauksensa on, että he 100,000:cen. Venäjän vallanku- itsekseen, samalla kun hän j>ot-
N A H K A -T U K K U K A U P P A
kieltäytyvät lainaam asta meillei nious näyttää virolaisillekin tuot- kasi halkokalikan kauas pihalle,
K enkävälineitä, kenkäkonelta ja
rahaa. Sen sijaan he laskevat tavan valoisamman tulevaisuu- M utta onpa se pahin onnetto
kenkakauppatarpeita
i kuinka monta m arkkaa he voisi- den. Hekin esiintyvät, kuten muus, mikä voi minua kohdata. 118 Occidental Avenue, Seattle, Wash.
: vat tienata kuukausittain täkä- moniinkin sista
sanom alehtitie • Kun Katarina ia minä menimme
! Iäisiltä sotilailta. Ja aitten he »loista olemme nähneet, niitten yhteen, ei se ollut m uusta syys-;
ajavat läpi valtiopäivillä Suomen kansojen joukossa, jotka vaativat tä kuin että olimme kyllästyneet)
'
sisäistä itsenäisyyttä koskevan itselleen autonom iaa.
palvelemaan Tallan Erikin luonti
'V iu i Syyhy W ch I«’’ pnrxntaa Syyhyn.
Ainoa paik k a W ilkesontssa m ls tl
Ämknlnimi. R tiu-uo, E kseem a, Sierty-
I lain. N äyttää siltä kuin he ei-
Taistelussa
isovenäläisyyttä
piikana ja renkinä ia tahdoimme | Ton ie ’l a ^ ad d ^ maanminB<kuu“ s ^
>m-en, K apin. S a v ip tn ilia i—n. Ku
i vät uskoisi meihin."
vastaan tuhoutuivat sitävastoin saada jalkamme oman pöydän
^111!* -m uta ih o ta u tia k-ismua,
K U L T A M E D A L L I JA U H O JA
j a lo in a jc. ruum iissa.
“ Näissä selostuksissa minä se i-. virolaisista itäänpäin Suonienlah- alle, — eikä suinkaan meillä oi
— ja —
vasti näin sen suunnattom an p sy -! den rannikolle asettuneet vatja- lut halua lasten saantiin,
K R O N E L E IM A JA U H O JA
koloogisen eron. joka vallitsee laiset, hekin läheisiä sukulaisi-j Hän laski päänsä käsieA va-
M. J. B. K A H V IT
^
kuutnainielisen
venäläisen
vallan-
amme.
Yhteensä
heitä
lienee
ny-
raan
ja
huokasi.
Oli
selvää,
että
on
parhaita
kahvia maailmassa Jotka
Lignelfin Suom-Apteeki
voi tyydyttää jokaista kahvin
kum ousm iehen ja kvlm äverisen, kvään parin, kolmen
kolea märkä ilma ja pitkä odo
O soitteella: P. A. Lignell,
käyttäjää.
S u p e rio r, W is .
haaveiluista välinpitäm ättöm än seuraavilla K attilan
tus panivat hänet osastaan huo
JO H N E. AHO.
T ila tk a a
suomalaisen välillä.
M inusta l nassa Lansi-Inkerinm aalla.
nolle tuulelle. M utta kyllä h ä - : W IL K E S O N ,
W ASH.
Pikakuvia Suom esta
HALUTAAN
HALUTAAN
Miehiä
ÎHALUTAAN TIETOJAî
Syyhclmaan
Hyvä Leipä
“ UUSI SYYHY W 0 ID E "
‘ H iu ta postim aksiiiueeu il.HO
— Lähetämme rahoja Suomeen
nyt kuten ennenkin
Me maksamme teille rahoitta, joita
m e i d ä n kautta lähetätte Suomeen
Smk. 5.70 dollarista
aina $200.00 asti
Smk. 5.75
DOLLARISTA YLI $200 DOLLARIN
Näm ä kurssim äärät o v at kuitenkin yleisen kurssi-
vaihdon alaiset.
LÄHETYSKUSTANNUS
S um m ista
Yli $10.00
Yli $20.00
Yli $30.00
Yli $40.00
Yli $100.00
$10.00 eli vähem m än
a in a $20.00 .....................
a in a $30.00 .....................
aina $40.00 .....................
a in a 100.00 .....................
sa m a ssa su h te e ssa.
15 sen ttiä-
20 se n ttiä .
30 senttiä.
40 senttiä.
50 senttiä.
Säästöosastomme on avoinna
lauantai-iltasin kello 6— 8.
The Scandinavian American Bank
Seattle, W ashington
iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiuiiiiniiiiiiiiiiH
Ainoat
Suomalaiset
Paperossit
kaupoissa ovat “A rvo”, . ‘Fin-
land”, “ K aivantom ies” ja “Toi-
vo”, jotka on tehty venäläisestä
tupakasta.
Pyytäkää kauppiaanne hankki-
maan niitä itsellenne.
|
|
|
|
A. S IL B E R B E R G , Mfg-.,
237 Stanton St., New York, N. Y
D O LLARISTA
M aksam m e lokakuun 1 p i s t ä to ista ise k si ra h a lä h e tv k s is tä Suo
m een, kun lähetys on $200.00 tai yli, sekä su o raan p an kkeihin m e
n evistä ta lle tu k sista , olkoonpa läh e ty s pienem pikin.
Sm k. 6:50 lä h e ty k s is tä $50.00-$200.00
Sm k. 6:40 lä h e tk s is tä a l l e $50.00
K urssin n o u stessa tai la sk e u tu e ssa tulem m e m aksam aan ko r
keim m an k urssin, m ikä on vo im assa sinä päivänä kun ra h a t vas
taanotam m e.
A llekirjo ittan eet sekä Suomen H öyrylaiva Osakeyhtiö,
gissä, takaavat, että rahat varm asti perille menevät.
Heisin-
FIN L A N D STEAM SHIP CO. AGENCY
(Suomen
H öyrylaiva Osakeyhtiön Asiomisto)
E. A. H E D M A N , Johtaja.
5 S T A T E ST.
N E W Y O R K , N .Y .
H a a ra k o n tto rit:—
69 Canal Street, Boston, Mass.
A IN O A Suomalainen R ahanlähetysliike New Yorkissa, Bostonissa ja
Montrealissa, S U U R IN Am erikassa.
6«70
DOLLARISTA
Smk.
Olemme koroittaneet kurssim m e 1 :stä päivästä Lokakuuta
Rahalähetyksistä
SUOMEEN
ja m ak sa m m e siis ed elleen
S u m m ista $200.00 eli yli Smk: 6.70 do llarista
S u m m ista $50 a in a $200 Smk: 6.50 d o llarista
S u m m ista alle $50.00 Smk: 6.40 d o llarista
•HIlllllimitlllMHIIIIilllillHnitMlHIlllHllllMillimiHlHIlMHillllllllllllHUItllHHlilimMllilMIIMmillUllMHfHIlIJIMMIHlHMIHIIIHIlltuHnniU: i •
Koska on hyvin epävarm a kuinka kauvan voimme maksaa
tätä korkeata kurssia kehoitam m e T eitä lähettäm ään raha:
ne meille tänään eli m ahdollisim m an pian.
M uistakaa että m eidän täydellinen takauksem m e suoi. »
jokaista rahalähetystä. Me takaam m e e ttä T eidän rahanne
ei m issään tapauksessa joudu hukkaan.
SUOMEN YHDYSPANKKI ulosmaksaa lähetyksenne
Suomessa.
N ielsen & Lundbeck
Vanhin ja suurin suom alainen pankkiliike Amerikassa
24 S T A T E ST..
N EW YORK
H uom aa! Tässä ilm oitettu vaihtokurssi voidaan m uut
taa ilman ilm oittam ista.