Image provided by: Astoria Public Library; Astoria, OR
About Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931 | View Entire Issue (June 22, 1917)
I TOVERI No, 145 Tässäkin näytöksessä työnanta käämistä sotaponsista. Enemmis malaisryhmään katsoen, olisi i- Vähemmistön ei saa jarruttaa 1 misto 'on saanut Pilarista tiedon, tön ponsi sai 35 ääntä, vähem eikä mainareilla senkään vertaa sommankin kuulijakunnan luu1, jat kätyreilleen esittivät roiston mistön ei yhtään. Siis, mr Allan • . „5öt;iL-i5 vastaan * että yleinen sotilasten ja työväen syytä ottaa sellaista vastaan, jos enemmistön paatoksia ' aslaan’ ; edusiajakokous on hyväksynyt lut saavan kokoon. Mikäli minä osaa. Sitä osoittaa se. kun van Benson joutuu eroamaan sosialis- Lännen «uomalaisen työväen äänenkannattaja, sitä tarjottaisikin. sillä se synnyttää hajaannusta. / päatögjauselman, jossa ilmaistaan kuulin puhujan selvittelevän yh gituille ei annettu tilaisuutta pes tipuolueesta konkkaronkkineen, ilm estyy A storiassa, Oregon, joka päivä tä eiKa eikä pukeutua, pukeutua, vaan kaivanto- paitsi sunnuntaina. m uuallakin äänet anne- Jos “saksalaista avustusta” jos Yksi joukko voi erota enemmis-I luottamusta nykyiselle väliaikai- teiskunta-asioita, voin täydelli ia nokineen raahattiin linnaan. Tuol jos \aan muna* nnn-i<>n nnn_ sesti sanoa, että asiat oli selvä töstä yhden syyn takia, toinen se]le hallitukselle ja vaaditaan T O IM IT U S K U N T A : sakin ilmenisi, tietäisivät Butten laisesta sikamaisesta kohtelusta i taan enemmistön ponsien puo W. N . R E 1 V O L A U R I M O IL A N E N piirteisesti tuotu esiin. Sillä ly lehdet parhaiten mistä se tulee, toisen ja jos siten menetellään, j armeijan uudestaan iärje.tämi. tä A D O LPH SALM I K. E. H E IK K IN E N hyessä ajassa on mahdoton tuo miehet niin suuttuivat, että mcl I e s tä . S i i s »a , | . . J A N . K O SK E L A . sillä niille on tarkoin tunnettu: ei mitään yhtenäisyyttä saada **»< an ja -anus a ______ da esille kaikkia puolueemme pe kein kaikki kuittasivat. Kolinat- tasata. kaikki se vastataistelu, millä jär-j aikaan. Muistakaa, että uniota ei TOVERI Pietari, 21 p. kesäk. — Sota- riaatteisiin ja menettelytapoihin takvmmentä miestä kaikkiaan1 WINLOCK. täällä on vangittu yllämainitusta^ (T H E C O M R A D E ) jestymistä’ vastustetaan. Kupari- ! voida muodostaa teorioiden ja sisältyviä asioita. Aineesta, josta innostusta hehkuvat naikkoset — T he o rg an of th e F in n ish w o rk ers in the W estern states. T h e only F in n ish daily in trusti saattaa antaa kätyriensä haaveitten perusteella, vaan muo- pari sataa kaikkiaan, enimmäk puhuja'luennoi, muodostui kuu i- syystä. Kaikki muut vangituista! Loukkaantuneita. »»* W w est. ta». Published < UU113IICU uali/i CAVtpi Sunday tlft daily, except vat vapautetut, paitsi kuusi! k u u si! Black ........ Diamondin lbr. ylimysperheistä — ovat jaknntaa tyydyttävä luento, kos- i ovat at A sto ria O re ., by th e W estern W o rk - j välityksellä jossakin tapauksessa ilostuu se sellaiseksi kuin jonkun seen men s P u b lish in g S o ciety . \ J . . . ka ei kukaan ollut vastustavalla h eistä on edelleenkin telkien tn*1 työläinen.. J. S. llays, oli pudon- ! “saksalaista avustustakin”, saa- enemmistö parhaaksi näkee ja mm »Hohtaneet erikoisen nais-pa kannalla. ^iia. ehkä kostoksi ja peloksi j ,yut lautatarhan käytävältä alas k;y taljoonan, joka valmistelee läh llm o tu sh in ta 40c p alstatu u m alta. K uolcnian- iimotukset $i.5o kerta ja muistovärsyiiiä Alakseen sitte saksalaismielisillc ellei tietoisinkin vähemmistö töä sotarintamaan ottaakseen t. k. 14 p. sillä seurauksella että toisille $2.00 k erta. K ih lau s-, syntym ä- ja avioliit- . ,, ... •$ Jlni-nn- Suomessa oli mennyt useita kylkiluita poik to -ilm o tu k set 50c k e rta , h a la taan ticto - ja S V y t t C l l l e C l l ^ t o d i s t u k s i a . O n h a n | S U O S tU S iih e n a ifc a n a s e lla is e lla siellä osaa taisteluihin. on juhannus keskikesän juhla, T yperyyden huippu n im en m u u tto -ilm o tu k set 25c k erta, naim a- ki ja muutenkin saanut vaikeita unio on järjestymässä. Pakolaiset palaavat joukottain jota pidetään suuressa arvossa. llmot u k set M .50 k erta, av io tro -iln io tu k set sellainen todistelutapa niin tun-j jolloin oli se päätös, jonka kaivosjär- sisällisiä vammoja. Kansal. nuo- $1.00 k e rta . S eiso v at ilm o tu k set so p im u k -i ..... . niin seuraa siitä hajaannus ja Kiipenhamina, 21 p. kesäk. — Tuollaisen juhannusjuhlan panee sen m u k aan . S atu n n a isista ¡liu o tu k sista i nettlia Silla taTtOllä tulee ra h an s e u ra ta m uk an a. E n g lan n in Tänne saapui linjalaiva Oscar II toimeen s. s. osasto kesäk. 24 p. kielestä su o m en n etaan vapaasti. Butten lehdet vetoavat siihen. tappio. |t»kaineii järjestöön, eikä vaa- eilen tuoden Amerikasta 7C0 ve- Juhlapaikka on Karhun juovan A dvertising ra te s in effect Ju ly I, 1912, 40' että lakkolaiset eivät SClltäail VOI cents p er inch. Special disco u n t is a llo w e d ' . . .... . • . $ , timu ksista tinkimisestä puhetta- näläistä ja suomalaista kotimaa varrella lähellä K. Ruonalan ta for la rg e r and co n tiu o u s ad v ertisem en ts. } KHU311 R C StcIH tH lS te iU S S c l K U p u r l* hansit palaavaa siirtolaista. Suuri loa. Juhlapaikalle mennään jo T O V E R I. B O X 99. A S T O R IA . O R E . t trustin kanssa, sillä niillä ei ole kaan. : osa palaavista ovat olleet vai aamupäivällä että on enempi ai ' A U G . N IK U L A , M anager. matkustivat della p ain o n sa1ja tullut Kasi tiolliisista syistä ulkomailla enti kaa, joten tilaisuuteen laadittu Ne iloitsevat siitä, että E ntered as second-class mail m a tte r Tuly 15. rahaa. t. k. 20 p mä toverit Henry maahan, sillä seurauksella että sen hallituksen vallassa ollessa. ohjelma v. m. voidaan suorittaa ° le r a h a a m illa n c Johnson ia Nikolai Kortes per i käsivarsikin meni poikki, ilman mieleen pälkähtäviä koti T ilaushinnat 1 eläisivät lakossa. Y hdysvalloissa ja C an ad assa: San Francisco, 21 p. kesäk. — kiireitä^^is kaikin rientäkää ju- heineen. Onnea matkalle ja ter- Onnistui hyvin. osaston kenttä juhla Yksi v u o sik erta. $4 00 6 kuu k a u tta . .$2.25 takaisin, jos matkanne' Se so, ; Ja tämä tekeekin syytteen sak rääliä on Siperian kautta \ enä-1 hannusjuhlaan sunnuntaina 24 p. vetuloa 3 k u u k a u tta ......... $1.35 1 k u u k a u s i ... vielä ohjautuu tänne "kultalaan. ” i kesäk. 17 p. onnistui yli toiveit- Suom een ja m uualle ulkom aille: salaismielisyydestä mitä ontoim- S O S IA L IS T IE N R A U H A N ; iälle palaavia pakolaisia 1.....- matkus- ‘1 kesäkuuta. i ten, kun oli erittäin suotuisa il- Yksi v u o s ik e rta .. .$6.50 6 k u u k a u tta .. $3.50 NEUV OTTELU KOKO ' tanut jo 1.500 ja 150 tulee lähte- maksi. Mitä hyötyä olisi sak Heikkona sairaana S U B S C R IP T IO N K A T E S : makin. < Hiipimässä oli iunlapu- US T U K H O L M A SSA . • In th e U n ited S ta te s and C anada : mään lauvantaina t.k. 23 p. Nyt Mikäli olen sanomalehdistä lu yhä edelleenkin on toveritar ¡'¡.“£"0 Leinolta, jossa hän seios- O ne y e a r........... $4.00 S ir m o n th s ............$2.25 salaisilla agenteilla saada miehet kenut, lähtevien joukossa on tunnettuja T h ree moi th s . .$1.35 O ne m o n th . ^ . . . . .50 lakkoon, elleivät ne mvöskin ra- on kaikki matkustusliikenne Mrs. Hyytiäinen. Nykyään on tj nvkvj^la tilannetta työväenluo- H u o n eu sto sijaitsee 1 0 :n n en ja D uane katu- . . ......... vallankumouksellisia m.m. Boris (Jatkoa en simaiselta sivulta) __ I jen kulm assa. .T e le fo o n i: k o n tto ri 365, , hastilisi taistelua? Ei mitään, Saksan kanssa katkaistu. Vaan hän Seattlen General sairaalassa kan’ näkökannalta. Tävtyy sanoa , . ! Koulimovitch. to im itu s 832. Goldtarb sanoi r a u h a n n e u v o t - ________ tuota en tahdo oikein uskoa, sil Siellä toimitettiin hauessa vaaral- etlä hän onnistui puheessaan hy- . I Butten kaivosmiesten ei nyt teinien toimikunnalle edustavan J£0 | m e k e s k e n k a S V U iS - lä olen kuullut, että mrs Eske- linen leikkaus kesäk. 15 p. Kui vin, johon yleisö näytti olevan sovi antaa niinkään väärän isän- sa Hillqttitia ja Victor bergeria Toveritar j liin saapui Saksasta t. k. 13 p. tenkin ón toiveita hänen paranta erittäin tyytyväinen. misestaan. KUR J O l l( lO IlI llllk < llS llU S ' niaallisuuden tukahuttaa taiste- ja sen nojalla kok ta p o ik a a t a p p a 1 Annonen lausui runon vuonna Amerikan j ja toi mukanaan vankan pojan, Amerikan j “Linna ia lasareeti”. LH7, tunnetulla taidollaan. Sitten jonka lahjoittifmiehelleen niatka- j ä t e t ä ä n p o i s l a s k u i s t a luaan, sillä todellinen isänmaal- sosialistipuoluetta. n e e t m ie h e n o . oli ennen häfftiänkieliscn lau s a ra s i henkinen kilpailu. Jää- tulijaisiksi. Samoin mrs YVirta -------------- ' lisuus, sellainen joka kohdistuu sosialistipuolueen hiin sanoi ote van “sydämestään ja •'idustaan lun värssyn viimeinen loilotus. koon palkintojen saajat nimel 1- palasi saksanmatkalta t. k. 17 Chicago, kesäk. 20 p. — Ryös p:nä, tuoden mukanaan nuoren Ja se sopii näemmä Amerikassa-' sesij mainitsematta, sanon vaan utten lakkotaistelun vhtcv- ; kansan suuren enemmistön etui mukana kansainvälisessä rauhan täessään tänään David Srerv ni miehen alun. Luotsina on toimi kin. Toveri Bruuno Granroos tu li, naiset suoriutuivat \01tta- dZ<-ä on jo tullut esille svvte i h,n’ työväenluokan etuihin, vaa- neuvottelussa ja valmiina noti- misen romukauppiaan pieksi kol mainarien saksalaismielisyydeltä.! tH union Muodostamista ja palk-; .laitamaan sosialistien neuvotte- me 12 ja 14 ikävuosien välillä nut mrs Räihälä, joka on tottu vangittua myöskin niitten regis- i ij,na ’ °tt*vat kaikissa aineissa en- ,^Ltl . lukokouksen päätöksiä sodan lo nut luotsi, joten voi sotaisenakin teröimisjuhlien aikana, ia kun s* palkinnon. Syötävät ja juota- kuten luonnollisesti sopi . odot- . 1 pettämiseksi tarpeellisista toi- Ole.™a poikaa uhrinsa min pa- aikana ohjata perille ilman vau pääsi tvöhön vat loppuivat kaikki kesken, eikä paasi vapaaksi ja meni tvohon, . kaivosparooneille! jnennjtejssjj ” ¡ lioin, että tämä kuoli vähän jal- rioita. taakin. Sikäläiset lehdet eivät Sikäläisille niin ei ehtinyt olla kuin jonkun ■ ihmekään, silla \leisöä oli aina nii Pitemmälle hän vakuutti, ettei ! keenpäin sairaalassa. häikäile selittää, että saksalais- sopii esittää koetteeksi. eivätkö tunnin kaivannossa tvössä kuin ! ’ ortlandista, Seattlesta, Raymon- Näin kesän aikana Ppjat olivat houkutelleet uh cesken ole Amerikan työväestön k loukkaantui niin pahoin, että täy- dista, Lincoln 1 recKiltä, Ponosta ten agentit ovat saaneet aikaa , miehet hylkäisi “saksalaismieli sunnuntaisin pistäytyy täällä tyi hänet viedä täkäläiseen sai- Ja ' aderista asti. joka tällainen rinsa eräälle takapihalle sanoen mitään halua sotaan lakkoja kaikkialla tässä maassa syyttään”, j<»s miden palkat ko , , , k , heillä siellä olevan otakm , romu edustaja i . useasti astorialaisia katsomassa raalaan. Vammansa eivät ole kui juhliimme saapuminen lankeaa ja että kun vaatimukset o,vat hotettaisi kuuteen dollariin, unio Goldfarb ei ole puolueen 1 ... . . ¡rautaa j a . sitten alkaneet hantti tuttaviaan ja heidän pyrkimyksi- ¡ oycrissa olleen ilinotuksemme ( hicago, _1 p. kesak. — Sosia-I paiio]<artui]laan ly(",dä siksi että ään. T. k. 17 p. paikkakunnal tenkaan henkenvaarallisia. kaikkialla melkein samat. s. o. i tunnustettaisi ja työpäivä lyhen- ansioksi. Se oli onnistunein kesä- 1 juhla mitä osastollamme on ollut kun miehet kaikkialla vaativat nettäisi esim. kuuteen tuntiin, listipuolueen K.insadisxn.Istosta hiiliä meni tainnoksiin ja kuoli lamme vieraili muitten muassa Myttyyn meny on ilmoitettu, e.tei M ‘ K ( i o n i - ? a a n i , , j s t a a n iskuista jonkun ai- Matti Pakaslahti, Astoriasta. osastomme hommat sen näv- nioncen vuoteen. Puoluelehtien palkankorotusta, niin on se selvä Olemme aivan varmoja siitä, että) e Amerikan sosiahstipuo kaa jälkeenpäin. te.m.ift.aiip.ileen suhteen, jonka ; asiamiehet ottivat tilauksia useita Hiljattain muutti todistus siitä, että saksalaismie-; mitään häiriöitä ei synny selláis- hieelta saanut edustusoikeuksia osastomme huvitoimikunta päät- ja juhlan lopussa Leino-setä ke Erank Johnson perheineen As- 1 ti esittää niillä yhteisillä, suurilla lisiähän niiden täytyy olla. Muu- ten olojen vallitessa, vaikka oli- j eikä hänen toiminnastaan puolue toriaan. Onneksi olkoon paikka i kesäjuhlilla, jotka vietetään ke räili iälelle jääneitä kirjojaan sa a! si Saksan agentteja kuin \ ilk- *'-e vastuunalainen. lei ta käsitystä ei porvari -¡lehti® ränsistyneeseen matkalaukkuun kunnan vaihdos. säktiun 4—5 päivinä. Myttyvn- sa hyvin tyytyväisenä. ! kilän kissoja liikkeellä. Ja kaik-i , , , ... siitä saada. K vnä. ' menon aiheutti/ne lukuisat van ; I J . '. . . . J New i ork. 21 p. kesak. — Manttaaliton. Siten käv kun johdonmukai ki ulkopuoliset aptaatto. it mi Abraham ( ahan. Eorwardin to* 1 gitsemiset, joista olen edellä ker- ■ suus jätetään kokonaan laskuis saisivat puhua mitä vain. 5*ika, n,Btaja. sanoi ettei Cioldfarb ole 1 tornit ja siitä johtunut toverien! kuparitrustin tarvitsisi muuta Yhdysvaltain kansalainen vaan O R EG O N paikkakunnalta muutto. W ash- ¡ 4 ta pois. Jos miehet olisivat la W A SH IN G T O N *t___ I _ _____ II kuin naureskella agitaattorien i venäläinen. C.oldfarb on kuiten ingtoniu osastot, ottakaa tämä ! W Y O M IN G kossa saksalaismielisyytensä pa ! kin ollut E rwardin toimitukses SV E N SE N . i huomioon ja älkää luottako mei ! - saamattomuudelle. Tuskin yksi N E W C A STLE. kottamina, niin mitään vaatimuk sa ennen Euronaan matkustus- I hin ohjelman annossa. kään kaivosmies lähtisi pois työs- t sia ei olisi tarve teiniä, voisivat / taan. jonne hän on mennyt aset- Se osaston puolivuosikokous HANNA. Mainetta saavutti paikkakuntain- Pyörii se. mikä pyörii, on heinäkuun ensimäinen sun i tuakseen \ enäjälle. lian selittää syyksi sen, että vaa tä heidän kiihottamanaan. me nuntai. Saapukaa silloin kaikki Butten kaivostyöläiset, muista tivat sotatilanteen lopettamista. t. k. 5 p:nä toimitetun regis- V EN Ä - kokoukseen, että saadaan täydel teeranksen SELKKA UKSET yhteydessä, sillä noin Miatta että Butten lehdetkään kaa että yhtenäinen toiminta on JÄ LLÄ . liset virkailijat ensi toirnintakau kolmasosa asevel voliisuusijassä eivät sentään usko omaan väit-iiivt välttämätöntä. Ei ole niin delfe. (os innolla toimitaasi, niin olevista miehistä kieltäytyi re- ( Jatkoa rn^mSIscTtä sivulta) teeseensä, osoittaa se. että sa- tarkkaa väliä siitä, millä tavalla __i silloin yhteistoimintamme virkis- gisteeraamasta. Tämän johdosta mupäivällä. Opettajina toimivat neliä dollarilla hallituksen vapa- maila kun ne syyttävät miehiä joku tunnuslause kirjoitetaan. sen hallituksen sotajoukkojen vä D-v.v .¡a ^vksimieiisesti ja/tkuvada seurasi virallinen jahti. 'Kesäk. mrs Wilson ja mrs Hill. \ au- uslaina bondeja. Sopinee mainita I päätös, paria miestä lukuun saksalaismielisyydestä, ne kui mutta sen tärkeämpää on, että Iillä tapahtuneessa ottelussa on innpstukeslla voimme osaston (» p:nä saapui seretfeja paikka > hemmat. pankaa lapsenne kuu-: että ()tla!natia. ()]i yksimielinen? toimintaa elvyttää. Siis kestä 1 tenkin selittävät, että saksalai saadaan kaikki miehet järjestöön S henkeä saanut surmansa ja i t köön innostus yhteistyön hvväk kunnalle ja kun miehet nousivat luun. seltä haavoittunut. Ottelu johtui Sampo osuuskaupan vlös kaivannosta, niin viranomai Osastomme hommia. set agentit eivät tule antamaan Ei ole niin tarkkaa väliä siitä, siitä, etteivät kaupungin asuk . S I. \ iime kokouksessa äänestettiin osakkeenom istajien kokoukses- set vangitsivat seitsemän miestä rahallista avustusta lakkolaisille. mitä tulevaisuudessa aijotaan kaat tahtoneet alistua xäliaikai- T overitar Sanna Kannasto. jotka täkäläiset kätyrit olivat *1 . p. sääntöjen niiuitosehdotuksis j >a t. k. 1/ 1. valittiin liikkeet? tehdä, mutta sitä tärkeämpää on, sen Hallituksen alaisiksi.- Ja se onkin totta. ¡ puhui osastomme toimintahuo- m,antaneet iitareina”. että kai-¡ta. Enemmistö äänistä annettiin! hoitajaksi Mikko Nyström. iPää- Saksalaiset agentit eivät tule että saadaan nyt järjesti» pys ! tettiin nivös ottaa liikkeeseen va- Venäjä jatkaa sotaa i neessa t. k. 12 ja 13 päivän il- vantopaasi voi heidät osoittaa; f muutosehdotusten puolesta. tyyn. ia järjestyneenä joukkona Myöskin äänestettiin viimeisen ’‘utuinen kirjanpitäjä, jonka va antamaan rahallista av atu sta, Lontoo. 21 p. kesäk. — f.N lojua. Kuulijajoiikko oli pienen sormellaan viranomaisille ja lau- sua, että tuo ja tuo kuuluu teille. Kansalliskiuiventsionin_____v.irk- ntseinaioi johtokunnan teh totoi 1 puoleinen. \ainkin suureen sito- valta määrätä tvösnhtect. ehange Telegraph iiedonan sillä niillä ei ole siihen syytä. TOVERI Yleisiä uutisia Í Kansankirjeitä ? Länsipiirin piirijärjestön neljännen sääntömääräisen edustajakokouksen pöytäkirja Laadittu Astoriassa, Ore., 21-22-23 p. huhtik. 1917 P ö y tä k irja n k irjo itu rp a lk k io a n n e t A lustuksia oli S. H einoselta sekä i M a i o on sairau d en tak ia jo u tu n u t ♦ymisen tä rk e y ttä sek ä taloudellisten m än vuodan kuluessa. Näm ä k u rssit | K ahvilom an jälkeen p u h e e n jo h taja ] ain eelliseen ah d in k o tilaan p erh een sä tiin p iirik o m itean m ä ä rite ltä v ä k s i. I. H iibacka kutsui kokouksen jär-1 VV.inloekin s s. osastolta, ja valtiollisten jä rje stö je n m en ettely jä rje ste ttä k ö ö n niin m onelle p aik k a 1 A siasta k ä y te ttiin 16 puheenvuo- kanssa, v a ik e u tta e n hänen taloudel I \ älikysym yksM iä e s ite ttiin y htei- tapoja ja k esk in äisiä su h te ita Mikäli k u n nalle ia niin p itk ä a ik a ise k si kuin jesty k seen . aika m yöten a n ta a , on vero tu sk y sy k ä y te ttä v issä olevat varat ja s a a ta - 1 J a tk e ttiin k e sk e n jä ä n y ttä k e s k u s-] roa, joista ilm eni m itä erilaisem pia lista a sem aan sa vielä sekin, e ttä to i i sen eli e d u s ta jis to n v alokuvan o tta mys a s e te tta v a puheaineiden jo u k visra olevat opettajav o im at e d e lly t telua nuorisoliitoista, kesä- ja s u n - : n äk ö k an to ja asiaan nähden, joiden nen hänen la p sista a n on s a ira s ja m ilta . — H y v äk sy ttiin . n u n taik o u lu ista, jo ista y h teen sä käy- tiiv istäm in en jä te ttiin ponsi va link un- ta rv itsisi vältt im ättö m ästi m yöskin S eu rasi koon kaikkialla, sam oin kuin o sa sto tävät. joka laati siitä seu raav an pik aista iää k ä rin apua. k e h o tta a ko V arojen hankkim iseksi n ä itä k u rs te ttiin 15 puheenvuoroa, jo n k a jä l nalle, jen sisä istä to im in taa koskeva kysy (Ja tk .) kous pirim m e o sa sto ja a v u sta m aa n piirik o m itean v a lin ta , seja varten k eh o ttaa kokous piiri-) keen kysym ys s iirre ttiin ponsivalio- ponnen: m yskin. h än tä ja m äärä piirik o m itean lä h e t N äyttäm öm m e. jonka laatim a seu ra a v a A luerajojen lähem m än m ä ä ritte ly n L än siran n ik o n p uutavarateollisuus- to im ik u n taa ryhtym ään yhteistoim in » kunnalle. Kokous k ehottaa osasto jen näytel- täm ään ulos k e rä y slista t ja avustus- jo sta p ä ä te ttiin a n ta a P o rtla n d in o- jä ttä ä kokous piiritoim ikunnalle, jon- työväestölle su o sittaa kokous sikä- taan osastojen k a n ssa kullakin kurs-1 ponsi hyväksyttiin sa.stoile o ikeus valita yk si e d u s ta ja mä seuroja y h teisto im in taa n idän o- kehotukset län sip iirin osastoille. ka tulee o tta a huom ioonsa kunkin iäistä PuutavarateollisuustyöväesV >n si-alucella, jo tta o sasto t panevat to i- ) ; p iirito iin ik u n tjiau llvvacon o sasto n ti- K okous hyväksyi esity k sen , j ä t tä N uorisoliitot, kesä- ja su n n u n ta i k esk u u d essa p e ru ste tu n pastojen m een iltam ia ja m uuten hankkivat paik k ak u n n an m aan tieteellin en ase- K ansainväl. jä rje s tö ä (in te rn a tio n a l koulut. N äytelm äseurojen liiton kanssa, ta r en k eräy k sen to te u tta m ise n p iirito i j lalle, vaalin saa osasto tehdä tällä m a, jo ten m atk a k u sta n n u k set s a a - , Tim bervvorkers U nion). k e h o tta en ! varoia niiden varojen lisäksi, jotka j k e rra lla itse. Kokous suosittelee n u orisoliittojen koituksella han k k ia kunnollisia ja m ikunnan huoleksi. an taa hankkim alla daan m ahdollisim m an halvoiksi?) työläisiä yhtym ään siihen, kuten j F. S. J ä rje s tö S ääntö valiokunnan e sity k se t ' P iirito im ik u n ta a n v a littiin A stori- sekä kesä- ja sunnuntaikoulujen pe työväen näyttäm ö ille sopivia kap p a K unnollisen kurssi- P aik k ak u n n ille, joille ei m ahdollises- W ashingtonin valtion edu stajak o k o lu en n o itsijan . ru sta m ista sellaisille paikkakunnille, leita. sekä m ikäli m ahdollista, h el , a s ia se u ra a v a t to v e rit: K. BeHnmn, luennoitsijan tai jo h ta ja n saam isek si; ti voida lä h e ttä ä jo tak in aluepuhu- ua suosittelu Sääntö-m uutoksiin: joilla siihen en edellytyksiä. Milloin k 11S- j A. Mäki. A. N ikula, W. N. Reivo, p o tta a k u n nollisten kapapleiden en p iiritoim ikunnan ry h d y ttäv ä a- jaa, läh e tettäk ö ö n S. S. J ä rje stö n .M uepnhuiien teh tä v äk si su o site l i Tyyni Iiy js k y m u rto v a k in a isik si ja yleinen puhuja, ollen jo k aisella paik- erik o isesti kesä- ja su nnuntai ieissa neuvotteluihin S. S Jä rje stö n m ahdollista, voidaan y h ty ä a m e rik a -; u in ta m ista ja k irjo itta m ista . 4:nen luvun 5 :s kohta. M yöskin su o sitte lee kokous, e ttä k ak u n n alla oikeus tasapuoliseen pu- koulujen ja nuorisoliittojen toim in toim eenpanevan kom itean kanssa ja laisiin nuorisoliittoihin tai p e ru sta a! P iirikokouksessa on täy d et e d u s i J. M äkirinne,. V. R iippa, .M. N iem elä Ö v en sen istä A. V. hujien sa an tiin sikäli kuin verotkin , nan aiuellep an em ista paikkakunnilla sam oin jo h ta ja k si kykenevien lie n -) en g lanninkielisiä, m utta m illoin se l nykyisin k äy tän n ö ssä olevan e sity s tusoikeudet p iirisih te e rillä , lehtien v a ra jä se n ik si. laista m ahdollisuutta ei ole, k e h o t-1 tavan arv o stelu n tilaile o te tta isiin vastaavilla to im itta jilla ja k u s ta n V irta. k ilöitten kanssa. m ak setaan tasap u o lisesti. 1 joilla siihen on edellytyksiä. taa kokous perustam aan suom enkie tapa arvostella kappaleita, joten v- S eurasi E delleen p ä ä ttä ä kokous, e ttä e- Leo Leino. V ictor Aalto. Mandi Mäki. K okous lip i te t ti in klo 9:45»4llulla nusyhtiön johto k u n n an ed u sta jalla , Puhujien ja lu ennoitsijani palkkaus- lillä toim ivia nuorisoliittoja, s e k ä ! leisesti tu ltaisi pian selville siitä, paitsi ei asioissa, jo tk a koskevat lau lam alla “ K an sa in v ä lin e n ". delläm aiu tu n suunnitelm an to te u tta Toivo Paavola. W. N. Reivo. ioa suinkin m ahdollista, pitäm ään ; m itkä nykyisin k äy te ttä v issä m m e o- kysym ys. m iseksi pidetään edelleen voim assa P o n n et hyv äk sy ttiin . h e itä itseään. Toverin ja T overit- ja su n n u ntaikouluja, jo is s a , lev ista k ap p aleista ovat työväen- l tare n to im itta ja n 011 oltava läsn ä Asiaa k äsittelev iä a lu stu k sia olivat kesä- LIITE. p äätö s. jouka ’ m ukaan k an n etaan O tettiin esille laa tin e e t A storian. W oodlandin. Car- lapsille o p e te taa n sosialism in a a k k o -' n äy ttäm ö ille sopivia. k aksi k e rta a vuodessa 25 sen tin jä- piirni edu stajak o k o u k sessa. Nain oli lopp u n u t tä m ä n iin r a u Luento- ja ag ita tsio n ik u rssit. sen k o h taln en vero tu s ag itatsionira- bonaden. S eattlen . M iam in s. s. o- siä. suom enkieltä ja m uita ain eita ' S eurasi L ehtien vastaavien to im itta jie n ja hallinen, m u tta silti in n o sta v a ed u s m ikäli paikalliset su h te e t te k e v ä t1 Sairauo- ja h au ta u sa p u re n k a a t. hastoon. ollen osastoilla oikeus m ak L u ettiin a sia a koskevat a lu stu k set, sastot. k u stan n u sy h tiö n e d u sta ja n palkkaa A lustuksia ei ollut, vaan L eino se ei Puheenvuoroja k ä v te ttiin kysy- se lla ise t tarpeellisiksi. saa se itse p ä ä ttä m ä llä ä n tav alla i jo ita olivat laa tin e e t se u ra a v a t s.s. m ak seta plirn edustajakokous- tajak o k o u k sem m e, jo id en o sa n o tta - Kokous velvoittaa p iirito im ik u n -! losti W ash, valtion e d u stajak o k o u k i jille m e a lle k irjo itta n e e t p ö y tä k irja n joko suoraan k a ssa sta a n ta i kerää- ! o sa sto t: Carbonado. Bingham . Reek m y k sestä y h teen sä 11. jo ista suurin k assasta i la a tija t toivom m e n iin ko k o u k sen päätöksiä m ainittuun asiaan m ällä jä se n k o h ta ise sti jä s e n iltä ä n .1 Springs sekä lisäk si Leino se litti osa oli 5 dollarin korkeim m an päi- , nau ry h ty m ään y h teisto im in taan S. i sen VII LUKU. l:n e n pykälä. (S. J ä rje stö n toim eenpanevan komi-j nähden. 1 kuin m yöskin to v erillise n s e u ru s te V ero tu sta vastaan a n ta a p iriv ira sto W ash valtion ed u stajakokouksen väpalkan k annalla puhujiin nähden, L änsipiirin p iirisih te e ri valitaan v a ik u tu k s e sta k a sv an e e n s itä A gitaattori kurssien jo h ta ja t poikke- D ean k an ssa tarp eellisten opetusväli-1 , A siasta k ä y te ttiin 5 puheenvuoroa puolueen sitä v a rte n la ite ttu ja v e ro ifie rik e jä . p ä ä tö k siä sam aiseen asiaan. jä se n istö n keskuudesta. lun ¡neidon ja sopivan kirjallisuuden , j-, yhtyi kokous niihin päätöksiin, to im een p an ev aa voim aa, jo lla n ä itä N äiden puhujien liikkeellä p itä m i P uheenvuoroja a s ia s ta k ä y te ttiin uksina. S itä p a itsi m yönsi kokous pu H akuaika on 30 päivää, jonka k u lu t- ' m itä W ash, valtion ed ustajakokous tila p iirito im ik u n ta ensinnä isossa ko- i p aato k sia koetam m e p a ik k a k u n n il seksi enem m än kuin y leisillä varoil yh teen sä 12. joista kävi selville, että hujille 4 v ap aapäivää kuukaudessa. i hankkim iseksi. eli asiasta tehnyt. 4 lam m e sa ad a k ä y tä n tö ö n o te tu ik si. Asia s iirre ttiin sän n tövaliok,junal la on . m ahdollista, voivat, eri alueet lu en to k u rsse ja on sa ata v a a ik a in , k o u k sessaan hak ijo ista valitsee k i r - ! O sastojen sisäinen toim inta ja V älikysym yksenä e s itti P aavola jurln. Jo s to in ta ei kukaan hae. on Toveruudella, pöytäkirjaa laatijat keskuudessaan k e rä tä varoja om alla i m illoin vain on siihen edellytyksiä, le, jo n k a esity k sestä h y v äksyttiin järjestely . raha-asiaip valiokunnan laatim an piirikom itean alueellaan k ä y te ttä v ä k si valtiokom i- A gilatsitm ik u rssit p ä ä te ttiin m uuttaa seuraa va sääntöm uutos-esitys: AINO PEUSA, v a litta v a k esk u u d es Asia jä te ttiin pririkom itean ja pai- ed u sta jakoh täisen m eno-erän koko V ili LUKU. 1 pykälä. tea in sa tai a lu ek o m iteain sa välityk- a g it;iatto rik u rsseik sl, koska siten oli TYYNE HYRSKYMURTO. taa n k irju ri. K um m assakin ta p a u k kajlispuhujien selv itettäv äk si. uksen kuiunkiarviona. — H yväksyt se ssa k irju rin palkan ja toim innan P iirin o rp an izeeraa¡at. scila. Yleisillä varoilla on jokaisen aj suurem pi m ahdollisuus agitatsip- O sastojen om aisuuden turvaam inen. tiin sellaisenaan. P iiritoiinikiinnalhi on oikeus pitää alueen puhujaa a v u ste tta v a tasap u o nityön h a rjo itu k siin tulevaisuudessa. P iirik irju ri L u ettiin M iamin ja E u rek an s. Kokous h ajaan tu i kello 5 j.p.p m äärää p iiritoim ikunta. lisesti. K ysym ys s iirre ttiin ponsivaliokun- jä r je s tä jiä p iirin p a lv e lu k s e ss a niin osasto jen laatim at alu stu k set. ei ole p iiritoim ikunnan ääneatyskel- O ksi ta r k a s ta n u t p iirin e d u s ta ja kokoontuakseen jälleen ilta-istun poinen jäsen. Piirim m e puhujat ja a g ita a tto rit. nalie, jonka laa tim a eeuraav a ponsi paljon kuin tarp eellisek si näkee ja kokouksen p ö y tä k irja n e u sim ä ise ltä piirin v a ia t m yöntävät. O rganisee- ! Reivo huom autti e ttä toimeenpa-- toon klo 8 j.p.p. P itäen silm ällä n iitä seikkoja, jo t h y v äk sy ttiin : XIV LUKU. p ä iv ä ltä ja h u o m an n u t sen k esk u ste- raa jle n toim innan jä rje s tä ä ja m ää > neva kom itea enem pää kuin nyt ka nykyisin erik o isesti tekevät e ri Nalliin sään tö ih in teh d ään m uu koossa ollut kansalliskonventsioni- Ilta-iotunto. j a p ä ä tö k sie n k a n ssa y h tä p i Luento- ja agitaattorikuissit. rää p iiritoim ikunta, valtio- ja a lu e n äisten kysym ysten selostelun t a r to k sia ain o astaan piirin e d u s ta ja k o -! täv äk si. Oliai siin ä kyllä s a a n u t i kaan ei ole voinut löytää ra tk a isu a K atsoen vakavam m an k a sv a tu s jä rje s tö je n kanssa. peelliseksi, a s e tta a kokous se u ra a v a t K okouksen avasi pu h een jo h taja I. kouksessa ja sä än tö m u u to s-esity sten elia v ä h ä n lav eam p i aelitysm uoto K orkein palkka o rg an ise era ajille ! tälle kysym ykselle ja epäili, tokko a in e e t etu alalle puhujien ja a g ita a t työn tarp e ellisu u tee n ja varsinkin on oltava p iiriv ira sto ssa v äh in täin kuin m yöskin la u se e t en em m än h a r 1 tää llä k ä ä n saadaan asiaa sen kum H iibacka klo 8 j.p.p. kunnollisten puhujien tarp e ese e n pii ja lu en n o itsijo in '’ on $5,00 päivältä to rien se lo ste tta v a k si: m em m aksi ja e sitti e ttä kokous si T o im itetu ssa nim ihuudossa olivat 60 päivää ennen kokouksen alkam is- k ittu ja , m u tta koska siin ä k e rra n a g ifa a tto rik u rssie n jo h ta ja n P aikkakunnilla, joilla asuu m aan- rissäm m e. varsinkin nyt. Jolloin agi- naitsi v u u ttaa sen. kuitenkin valvottam alla läsn ä m u u t. e d u sta jat paitsi Nikula. ! ta. P iiritoim ikunnan on ne ju laista- ovat ne a ja tu k s e t e sille tu o tu m itä voi piirito im ik u n ta sopia tap ah tu m aan kanssa vlljelysväiestoä. on puhujien a s e te t tätsio n ity ö m m e tu lee piirik em iteaa selostam aan osastoille N ylander ja M alinen, jotka saa p ui- va a lu stu ste n viileydessä . O rg an iseeraajille m yönne tava e tu alalle puolueem m e ja yleen e tu p ä ä ssä p aikallisten ja pienem m ällä palk asta. K äännöt astu v a t voim aan h eti kun k o k o u k sessa k e sk u ste ltiin ja p ä ä te t kysym ystä se k ä huom auttam aan, e t vat m yöhem m in. sä sosialistisen m aatalous-ohjelm an alueella toim ivien puhujien kau tta, tään neliä vapaapäivää kuukaudessa. tiin, niin hyväksyn sen tällaisen aan . tä o sa sto t joiden yht 'd essa on S eu rasi ponsivaliokunnan la a tim i pirikokou» on n e hyväksynyt. kokous .v älttäm ättö m äk si J ä rje sty k s e ss ä seuraili selostam inen, m aanviljelijäin suhde huom aa ta r k a s ta n u t kum m ankin jäl K okous hyväksyi m uutokset. m yöskin niin sa n o ttu klubi to im in en ponsien tark a sta m in e n ja hyväk- N uorisoliitot, sunnuntai- ja kesä- sosialism iin, nykyisin etu alalle tu k suunnitella to im en p iteitä sellaisten k im äisen o san län sip iirin e d u sta ja S eu rasi uusia asioita. nassa, p itä isiv ä t k irjan sa ta rk a sti sym inen. jo tk a löytyvät p ö y tä k irja s koulut. keutuvan verotuskysym yksen k ä sit voimien kasvat ta im seksi o m assa k e s kokouksen p ö y tä k irja s ta ja hyväk A lustuksia e s ite ttiin asialle Ho- erillään sekä m uutenkin e ttä pitä sa kysym ysten ollessa esillä tely ja osastojen s isä istä to im in taa kuudessam m e, jo tk a v a sta a v at n y syn ne se lla ise n aa n . V altiokom iteain ja p iirikom iteain P uhem iesneuvosto toi kokoukselle k y istä tarv e tta m m e . Sen vuoksi p ä ä quiam ista. M iam ista, C arbonadosta, i ä t huolen e ttä om aisuutem m e ei tu koskevat kysym ykset. suhtaar.tum ir.en JO H N SJÖLUND. le m uille siirrety ik si. toinen toisiin sa. seuraavan e sity k sen : S eattlesta. P aik k ak u n n illa, Joilla asuu teolli- tetä än . » . ) O lem m e ta r k a s ta n e e t p öytäkirjan E sity s hyväksyttiin. K atsoen siihen e ttä m onta vuotta p u u sty ö v ie stö ä . on selo stetta v a etu- E ttä piiritoim ikunnan on Jä rje stö t K okous o tti kahvilom an klo 3— J ä te ttiin to im ik u n tien itsensä rat-j^ekä hyväksym m e seit. S iirry ttiin näyttäm ölle. liikkeem m e {ia! vei uksessa ollut tov. haistav ik si. p ä ä ssä talo u d ellisiin järjestö ih in lilt- tävä a g ita a tto rik u rs s it la n s ip iirÿ tä- 3:15 j.p.p. I AUO. UIKULA, ANTTI MÄ.KL (K un tä tä p ö y täk irjaa ei ju la ista k irjasella, niin k e h o te taa n niitä, jo t ka h alu av at sen sä ily ttä ä, leik k a a m aan sen irti tä s tä leh d estä.)