No 29
Tiistaina Heinäkuun 19 p — Tuesday July 19th
3
pussa kyynel vieri kalvennutta pos
kea myöten
Suuressa salissa oli syntynyt kuole
manhiljaisuus — eikä kukaan enää
muistanut minkä sopimattoman teon
tyttö oli tehnyt kaikki kiittivät häntä
imartelevin sanoin Mutta hän meni
heti erääseen kulmaukseen puolittain
kukkien taakse ja istuutui toisen sa
mannäköisen tytön viereen
Marcus meni heti Antoniuksen luok
se ja sai tietää että nämä olivat e
rään rikkaan kenraalin ainoat tyttä
ret Vanhempi joka ä sken soitti
oli hiljattain karkoitettu kotoaan val
lankumouksellisten mielipiteittensä
tähden — ja nyt antoi soittotunteja
Antonius lupasi esittää tytöt hänelle
Nyt vasta Marcus oli huomannut
miten tavattoman yhdennäköisiä nä
mä sisarukset olivat samat kasvon
piirteet sama tukka ja mustat silmät
hiukan surullisine katseineen Ai
noa ero oli siinä että nuoremman
18-vuotiaan Julian kasvoissa oli vielä
nuoruuden verevyyttä ja pyöreyttä —
kun taas Aurelian hiukan laihtuneet
kasvot näyttivät miltei läpikuultavilta
ja katseesta näkyi että hän oli jo eh
tinyt paljon kärsiä Ja tuota surullis
ta katsetta ei Marcus senjälkeen voi
nut unohtaa
Marcus heräsi muistoissaan atvan
kuin olisi saanut tuskallisen veitsen
piston rintaansa
Aureliahan oli pari kertaa puhunut
samoista asioista kuin Antonius tä
nään! Ja hän oli kuunnellut miltei
puolella korvalla kohteliaasti myön
tänyt kaikki todeksi — kaiken aikaa
ihaillen hänen kauneuttaan huomaa
matta hänen sielunsa kauneinta puol
ta Hän oli siis menetellyt tyhjän
lörppöluutnantin tavoin huokaillut it
sekseen uskaltamatta edes tunnustaa
rakkauttaan — hän työmiehen poi
ka! — Mutta nyt sen täytyy loppua!
— huudahti hän ääneen Sitten puki
takin ylleen ja syöksyi ulos
Hän otti ensimmäisen vastaantule
van auton ilmoitti osoitteen ja käski
ajaa nopeinta vauhtia
Hän katsahti kelloonsa se läheni
jo kahdeksaa Mutta hän ei olisi
kääntynyt vaikka kello olisi ollut
kaksitoista!
Marcuksen posket hehkuivat hä
nen kasvoissaan kuvastui kiihtymys
kun hän soitti Aurelian ovikelloa ja
astui nopeasti sisään
Aurelia kalpeni ja sopersi pelästy
neenä: — Onko onko teille tapahtunut
jokin onnettomuus ?
— Ei ei mitään tapaturmaa
tai sellaista — änkytti Marcus
sitten katsahti hän_ tytön silmiin ja
sanoi rohkeammin:
— Minun täytyi tulla pyytämään
teiltä anteeksi kaikkea En ole
ymmärtänyt teitä olen ollut tyh
mä ja epärehellinen
— Epärehellinen? — keskeytti tyt
tö hymyillen hän oli kokonaan toin
tunut pelästyksestään eikä hän näyt
tänyt oikein uskovan Marcuksen epä
rehellisyyteen — Niin minun täytyy se tunnus
taa — Mutta tulkaa nyt toki istumaan!
— huudahti tyttö ja lisäsi miltei äidil
lisen lempeästi:
— Ja sitten pyydän että kerrotte
mihin perustatte nuo omituiset väit
teenne Mutta kertokaa ihan kaikki
jos teillä vain on aikaa sillä minulla
on aikaa vaikka kuinka paljon —
teitä varten!
Marcus kertoi viime viikkojen an
karasta työstä miten hän toisinaan
oli yöt päivät tehtaalla valvomassa
keksimänsä koneen valmistusta ker
toi tänään kokemansa tunnelmat a
Juata loppuun Ja mitä pitemmälle
hänen kertomuksensa edistyi sitä e
nemmän kirkastuivat hänen kuulijat
tarensa kasvot Mutta Marcus sen
sijaan tunsi masentuvansa ja hän kat
seli lattiaan lopettaessaan seuraavin
sanoin:
— Kun monen vuoden aikana olen
ponnistanut kaiken voimani keksiäk
aeni mahdollisimman tehokkaan mur
hakoneen — niin ymmärrätte kai
miten häpeän itseäni
— - Te ette saa sanoa noin! — huu
dahti tyttö miltei ankarasti — - Tei
dät on kasvatettu siihen työhön se
on teidän ammattinne ettehän te
nyt voi jättää työtänne tulevaisuut
tanne — Voi te ette ymmärrä minua —
mutisi Marcus katsomatta Aureliaa
silmiin — Jospa vain tietäisitte min
kälainen elämäni on niin ymmärtäi
sitte miten väärin olen tehnyt
Tytön kasvoilla kuvastui ensin epä
määräinen kärsimättömyys mutta sit
ten hän äkkiä huudahti vikkaasti:
— No niin! Kertokaa siis minulle
minkälainen teidän elämänne on ollut
— ihan lapsuudesta alkaen!
— En minä aivan sitä tarkoittanut
mutisi Marcus neuvottoman nä
köisenä — Mutta tietysti te kerrotte kun
kerran ilmoititte että sitten ymmärtäi
sin totuuden Vai ettekö voi luot
taa minuun sen vertaa että uskaltai
sitte kertoa?
— Oi älkää sanoko niin! — än
kytti Marcus muuttuen tulipunaisek
si kasvoiltaan
—Ja sitten hän lyhyesti kertoi ilot
tomasta lapsuudstaan miten äiti oli
aina sairas ja pikkusiskot kuolivat
kaikki pieninä Kymmenvuotiaasta
täytyi hänenkin käydä isän kanssa ki
vääritehtaalla työssä sillä äidin saira
uden tähden oli aina puutetta Hän
oli niin vaipunut muistoihinsa että pu
hui kuin itsekseen:
— Muistan vielä senkin miten toi
sinaan kun oli kovin paljon lokaa
tai lunta isä kantoi minut selässään
tehtaalle Isä piti minusta paljon
ja kun huomattiin että minulla oli
hiukan lahjoja' tahtoi hän saada mi
nut kouluun
— Olitteko iloinen Binne päästes
sänne? — No enpä tiedä — se oli yhtä
mittaista taistelua puutetta vastaan!
kun isä joutui työttömäksi menin mi
nä työhön — ja kun hän sai työtä
luin yöt päivät ja pääsin vielä tois
ten ohikin ja niin lopulta tulin sota
akatemiaan — Entäs sitten? — kysyi tyttö
mielenliikutuksesta vapisevalla äänellä
ja hänen silmänsä olivat kosteat
— Samanlaista sielläkin välillä
täytyi keskeyttää luvut ja ruveta työ
hön kun isä joutui työttömäksi ker
ran hän loukkasi itsensä tapaturmai
sesti ja sairasti puoli vuotta Sitten
tuli maailmansota tarjouduin sinne
isän puolesta mutta minäkin olin sil
lä kerralla sairas — enkä kelvannut
Äiti oli myöskin sairas siihen aikaan
Isän täytyi mennä ja hän palasi vas
ta sodan loputtua toinen käsi ja jal
ka poikki
—Kauheata! — mutisi Aurelia hil
jaa Marcus vetasi syvään henkeään
kuin olisi hänen kurkussaan ollut jo
tain tukehuttavaa ja kuiskasi kähe
ästi: — Ja kadulla isä sitten ammuttiin
hiukan jälkeenpäin
Aurelia peitti käsillään kasvonsa
Vallitsi pitkä painostava äänettö
myys Marcus ei uskaltanut kohot
taa katsettaan peläten näkevänsä hal
veksumista tytön kasvoilla
Mutta jos hän olisi kohottanut pään
sä olisi hän tytön katseessa nähnyt
vain hellyyttä rakkautta
Aurelian teki mieli polvistua tuon
miehen eteen ja suudella noita pää
hän nojaavia käsiä — jotka oliva niin
paljon työtä tehneet
— Ymmärrättekö nyt että minun
täytyy hävetä? — kuului Marcuksen
tuskallinen kysymys Minä olen täl
lainen ja te te teette toista työtä —
minä arvaan sen
— Minä voin tehdä niin kovin vä
hän puhui Aurelia vapisevin ää
nin — Enkä minä muuta voi ym
märtää kuin että te olette paljon
kärsineet Ja nyt koetatte tehdä it
senne syyllisiksi johonkin — ettekä
onnistu! Mitä teidän siis olisi pitänyt
tehdä?
— Kostaa! — isfci Marcus peite
tyllä vihalla
— Hyvä! — kuiskasi tyttö katso
en häntä läpitunkevasti — Kenelle
teidän pitäisi kostaa ?
— En tuota minä — muti
si Marcus
— Kun se selviytyy teille niin eh
kä teillä silloin on tilaisuuskin siihen!
Nuo salaperäiset sanat saivat Mar
cuksen hämilleen hän änkytti hiljaa:
— Mutta lentokone se mi
nua — Tiesikö Antonius teidän keksin
nöstänne ? — kysyi tyttö kiihkeästi
keskeyttäen
— Tiesi hän auttoikin minua
jonkunverran
— Jos hän kerran sen tietää —
niin silloin ei ole tapahtunut edes
pienintä erehdystä! Kaikki on hy
vin n
Tuo salaperäinen varmuus tarttui
Marcukseenkin ja tytön omituinen
loistava katse vaikutti häneen kuin
väkevä viini Hän nousi seisoal
leen ja hänen äänensä kuului kiihke
ältä kuiskahdukselta :
— Ehkä se onkin niini Ja te
annatte siis minulle anteeksi ?
Tyttö katsahti Marcuksen silmiin
hänen miltei läpikuultavat poskensa
alkoivat hohtaa kuin sisäisestä tu
lesta ja vieno ääni kuiskasi hellästi
ja tulisesti:
— Teille minä antaisinkin anteek
si vaikka olisitte syyllinenkin —
vaikka rikokseen
Kun Marcus tarttui tytön pieniin
vapiseviin käsiin näki loistavat mus
tat silmät alkoi hänen sydämensä lyö
dä aivankuin rinnassa olisi vasaralla
jyskyttänyt hän tunsi ensi kerran
varmuuden: Aurelia rakasti häntä!
Se antoi hänelle hurjan voiman
Tuo voima kuvastui hänen jänte
vissä kalvenneissa kasvoissaankin —
ja se hurmasi ja huumasi Aurelian
ennen tuntemattomalla tavalla Hän
unohti kaikki tavat kaikki opetetut
sopivaisuuskäsitteet: hän näki vain e
dessään rakastamansa miehen ja kuis
kasi hiljaa värähtäen:
— Minä tahtoisin kuolla sinun
kanssasi
Marcus puristi hänet rajusti rin
taansa vastaan kuiskaten omituisen
liikutuksen vallassa :
— Ei Aurelia — me elämme yh
dessä! Marcus ei ollut koskaan ennen ra
kastanut — eikä vielä puhunut sa
naakaan rakkaudestaan Aurelialle
Mutta eivät he nytkään puhuneet tai
kysyneet mitään — he tiesivät kysy
mättäkin sen mikä täytti heidän sy
dämensä sanomattomalla onnella
Pitkän äänettömyyden jälkeen sanoi
Marcus kuin uneksien:
— Tämä on kummallinen päivä
Tuntuu siltä kuin olisin herännyt pit
kästä unesta
Kun Marcus tuli kadulle oli hän
kuin juopunut Hetkisen tuntui siltä
kuin olisi hän valvonut kokonaisen
viikon kokien tällöin lukemattomia
tunnelmia Sitten taas tuntui kaikki
unelta — koko maailmahan oli muut
tunut toisenlaiseksi hän itse oli muut
tunut Ja Aurelia rakasti häntä
Tämä onni on liiallista — voiko
se lainkaan jatkua
Silloin hän taas muisti keksintönsä
ja Antoniuksen
— Niin minä en voi kuitenkaan
nukkua — ajatteli Marcus itsekseen
Ja hän lähti suoraan kokeiluverstaa
seensa — vaikka olikin melkein puo
liyö Kun hän seuraavana aamuna palasi
takaisin asuntoonsa hehkuivat hänen
silmänsä kuin kuumeesta Hän hy
myili kummallisesti mutisten ääneen:
— Vielä pari yötä kokeilen —
niin sitten
Kun hän oli riisunut vaatteensa
ja laskeutunut pehmeälle vuoteelle
raukaisi häntä auoloisesti ja hänen
silmänsä _ painuivat umpeen Sitten
hän muisti Aurelian ja hymyili onnel
lisena Huomenillalla oli määrä men
nä hänen luokseen Miten ihanaa
onkaan taas tavata häntä
— Ehkä onnistun jo ensi yönä —
ajatteli hän hiuka sekavasti — Sil
loin menen heti aamulla hänen luok
seen ja sitten
Marcus oli kuulevinaa jotain suhi
naa — aivankuin lehtipuiden suhi
naa vienossa tuulessa Ja sitten sekin
taukosi
(Jatk)
Elämä ja "oikeus elää"
Jokainen haluaa elää jokaisella on
oikeus elää Sivistynyt mailma tun
nustaa tämän Mutta tämä sama si
vistynyt maailma — kapitalismi —
kieltää sen myöskin
Yhteiskunta on perustettu väärälle
pohjalla Sen perusajatuksena on:
"Ota niin paljon kuin voit" sen si
jaan kuin sen pitäisi olla: "Palvele
— elä ketään herraa eläkä mitään
luokkaa — vaan kaikkia"
Ei kukaan ole tarpeeksi hyvä tai
suuri ollakseen kenenkään toisen her
ra eikä kukaan ole niin huono tai
pieni että hänen tulisi olla kenenkään
toisen orja — mutta nykyinen yh
teiskunta pakoittaa toiset herroiksi
toiset orjiksi '
Yhteiskunta jakautuu hallitsevaan
ja palvelevaan luokkaan
Hallitsevalla luokalla on kaikki —
palvelevalla orjaluokalla ei ole mi
tään ei mitään muuta kuin köyhyyt
tä kurjuutta ja hätää
Tämä ei ole seuraus kenenkään pa
huudesta — se on seuraus suuresta
erehdyksestä
Korjatkaa tämä erehdys
Järjestäkää yhteiskuntaa niin että
se hyödyttää jokaista yhtä suuressa
määrässä Poistakaa etuoikeudet ja
asettakaa koko ihmiskunta työskente
lemään yhdessä yhteiseksi hyväksi —
ja köyhyys kurjuus ja hätä katoa
vat Uudista tilauksesi a
joissa ettei keskeytystä
lehden lähettämisessä
tapahdu