No 29 Tiistaina Heinäkuun 19 p — Tuesday July 19th 3 pussa kyynel vieri kalvennutta pos kea myöten Suuressa salissa oli syntynyt kuole manhiljaisuus — eikä kukaan enää muistanut minkä sopimattoman teon tyttö oli tehnyt kaikki kiittivät häntä imartelevin sanoin Mutta hän meni heti erääseen kulmaukseen puolittain kukkien taakse ja istuutui toisen sa mannäköisen tytön viereen Marcus meni heti Antoniuksen luok se ja sai tietää että nämä olivat e rään rikkaan kenraalin ainoat tyttä ret Vanhempi joka ä sken soitti oli hiljattain karkoitettu kotoaan val lankumouksellisten mielipiteittensä tähden — ja nyt antoi soittotunteja Antonius lupasi esittää tytöt hänelle Nyt vasta Marcus oli huomannut miten tavattoman yhdennäköisiä nä mä sisarukset olivat samat kasvon piirteet sama tukka ja mustat silmät hiukan surullisine katseineen Ai noa ero oli siinä että nuoremman 18-vuotiaan Julian kasvoissa oli vielä nuoruuden verevyyttä ja pyöreyttä — kun taas Aurelian hiukan laihtuneet kasvot näyttivät miltei läpikuultavilta ja katseesta näkyi että hän oli jo eh tinyt paljon kärsiä Ja tuota surullis ta katsetta ei Marcus senjälkeen voi nut unohtaa Marcus heräsi muistoissaan atvan kuin olisi saanut tuskallisen veitsen piston rintaansa Aureliahan oli pari kertaa puhunut samoista asioista kuin Antonius tä nään! Ja hän oli kuunnellut miltei puolella korvalla kohteliaasti myön tänyt kaikki todeksi — kaiken aikaa ihaillen hänen kauneuttaan huomaa matta hänen sielunsa kauneinta puol ta Hän oli siis menetellyt tyhjän lörppöluutnantin tavoin huokaillut it sekseen uskaltamatta edes tunnustaa rakkauttaan — hän työmiehen poi ka! — Mutta nyt sen täytyy loppua! — huudahti hän ääneen Sitten puki takin ylleen ja syöksyi ulos Hän otti ensimmäisen vastaantule van auton ilmoitti osoitteen ja käski ajaa nopeinta vauhtia Hän katsahti kelloonsa se läheni jo kahdeksaa Mutta hän ei olisi kääntynyt vaikka kello olisi ollut kaksitoista! Marcuksen posket hehkuivat hä nen kasvoissaan kuvastui kiihtymys kun hän soitti Aurelian ovikelloa ja astui nopeasti sisään Aurelia kalpeni ja sopersi pelästy neenä: — Onko onko teille tapahtunut jokin onnettomuus ? — Ei ei mitään tapaturmaa tai sellaista — änkytti Marcus sitten katsahti hän_ tytön silmiin ja sanoi rohkeammin: — Minun täytyi tulla pyytämään teiltä anteeksi kaikkea En ole ymmärtänyt teitä olen ollut tyh mä ja epärehellinen — Epärehellinen? — keskeytti tyt tö hymyillen hän oli kokonaan toin tunut pelästyksestään eikä hän näyt tänyt oikein uskovan Marcuksen epä rehellisyyteen — Niin minun täytyy se tunnus taa — Mutta tulkaa nyt toki istumaan! — huudahti tyttö ja lisäsi miltei äidil lisen lempeästi: — Ja sitten pyydän että kerrotte mihin perustatte nuo omituiset väit teenne Mutta kertokaa ihan kaikki jos teillä vain on aikaa sillä minulla on aikaa vaikka kuinka paljon — teitä varten! Marcus kertoi viime viikkojen an karasta työstä miten hän toisinaan oli yöt päivät tehtaalla valvomassa keksimänsä koneen valmistusta ker toi tänään kokemansa tunnelmat a Juata loppuun Ja mitä pitemmälle hänen kertomuksensa edistyi sitä e nemmän kirkastuivat hänen kuulijat tarensa kasvot Mutta Marcus sen sijaan tunsi masentuvansa ja hän kat seli lattiaan lopettaessaan seuraavin sanoin: — Kun monen vuoden aikana olen ponnistanut kaiken voimani keksiäk aeni mahdollisimman tehokkaan mur hakoneen — niin ymmärrätte kai miten häpeän itseäni — - Te ette saa sanoa noin! — huu dahti tyttö miltei ankarasti — - Tei dät on kasvatettu siihen työhön se on teidän ammattinne ettehän te nyt voi jättää työtänne tulevaisuut tanne — Voi te ette ymmärrä minua — mutisi Marcus katsomatta Aureliaa silmiin — Jospa vain tietäisitte min kälainen elämäni on niin ymmärtäi sitte miten väärin olen tehnyt Tytön kasvoilla kuvastui ensin epä määräinen kärsimättömyys mutta sit ten hän äkkiä huudahti vikkaasti: — No niin! Kertokaa siis minulle minkälainen teidän elämänne on ollut — ihan lapsuudesta alkaen! — En minä aivan sitä tarkoittanut mutisi Marcus neuvottoman nä köisenä — Mutta tietysti te kerrotte kun kerran ilmoititte että sitten ymmärtäi sin totuuden Vai ettekö voi luot taa minuun sen vertaa että uskaltai sitte kertoa? — Oi älkää sanoko niin! — än kytti Marcus muuttuen tulipunaisek si kasvoiltaan —Ja sitten hän lyhyesti kertoi ilot tomasta lapsuudstaan miten äiti oli aina sairas ja pikkusiskot kuolivat kaikki pieninä Kymmenvuotiaasta täytyi hänenkin käydä isän kanssa ki vääritehtaalla työssä sillä äidin saira uden tähden oli aina puutetta Hän oli niin vaipunut muistoihinsa että pu hui kuin itsekseen: — Muistan vielä senkin miten toi sinaan kun oli kovin paljon lokaa tai lunta isä kantoi minut selässään tehtaalle Isä piti minusta paljon ja kun huomattiin että minulla oli hiukan lahjoja' tahtoi hän saada mi nut kouluun — Olitteko iloinen Binne päästes sänne? — No enpä tiedä — se oli yhtä mittaista taistelua puutetta vastaan! kun isä joutui työttömäksi menin mi nä työhön — ja kun hän sai työtä luin yöt päivät ja pääsin vielä tois ten ohikin ja niin lopulta tulin sota akatemiaan — Entäs sitten? — kysyi tyttö mielenliikutuksesta vapisevalla äänellä ja hänen silmänsä olivat kosteat — Samanlaista sielläkin välillä täytyi keskeyttää luvut ja ruveta työ hön kun isä joutui työttömäksi ker ran hän loukkasi itsensä tapaturmai sesti ja sairasti puoli vuotta Sitten tuli maailmansota tarjouduin sinne isän puolesta mutta minäkin olin sil lä kerralla sairas — enkä kelvannut Äiti oli myöskin sairas siihen aikaan Isän täytyi mennä ja hän palasi vas ta sodan loputtua toinen käsi ja jal ka poikki —Kauheata! — mutisi Aurelia hil jaa Marcus vetasi syvään henkeään kuin olisi hänen kurkussaan ollut jo tain tukehuttavaa ja kuiskasi kähe ästi: — Ja kadulla isä sitten ammuttiin hiukan jälkeenpäin Aurelia peitti käsillään kasvonsa Vallitsi pitkä painostava äänettö myys Marcus ei uskaltanut kohot taa katsettaan peläten näkevänsä hal veksumista tytön kasvoilla Mutta jos hän olisi kohottanut pään sä olisi hän tytön katseessa nähnyt vain hellyyttä rakkautta Aurelian teki mieli polvistua tuon miehen eteen ja suudella noita pää hän nojaavia käsiä — jotka oliva niin paljon työtä tehneet — Ymmärrättekö nyt että minun täytyy hävetä? — kuului Marcuksen tuskallinen kysymys Minä olen täl lainen ja te te teette toista työtä — minä arvaan sen — Minä voin tehdä niin kovin vä hän puhui Aurelia vapisevin ää nin — Enkä minä muuta voi ym märtää kuin että te olette paljon kärsineet Ja nyt koetatte tehdä it senne syyllisiksi johonkin — ettekä onnistu! Mitä teidän siis olisi pitänyt tehdä? — Kostaa! — isfci Marcus peite tyllä vihalla — Hyvä! — kuiskasi tyttö katso en häntä läpitunkevasti — Kenelle teidän pitäisi kostaa ? — En tuota minä — muti si Marcus — Kun se selviytyy teille niin eh kä teillä silloin on tilaisuuskin siihen! Nuo salaperäiset sanat saivat Mar cuksen hämilleen hän änkytti hiljaa: — Mutta lentokone se mi nua — Tiesikö Antonius teidän keksin nöstänne ? — kysyi tyttö kiihkeästi keskeyttäen — Tiesi hän auttoikin minua jonkunverran — Jos hän kerran sen tietää — niin silloin ei ole tapahtunut edes pienintä erehdystä! Kaikki on hy vin n Tuo salaperäinen varmuus tarttui Marcukseenkin ja tytön omituinen loistava katse vaikutti häneen kuin väkevä viini Hän nousi seisoal leen ja hänen äänensä kuului kiihke ältä kuiskahdukselta : — Ehkä se onkin niini Ja te annatte siis minulle anteeksi ? Tyttö katsahti Marcuksen silmiin hänen miltei läpikuultavat poskensa alkoivat hohtaa kuin sisäisestä tu lesta ja vieno ääni kuiskasi hellästi ja tulisesti: — Teille minä antaisinkin anteek si vaikka olisitte syyllinenkin — vaikka rikokseen Kun Marcus tarttui tytön pieniin vapiseviin käsiin näki loistavat mus tat silmät alkoi hänen sydämensä lyö dä aivankuin rinnassa olisi vasaralla jyskyttänyt hän tunsi ensi kerran varmuuden: Aurelia rakasti häntä! Se antoi hänelle hurjan voiman Tuo voima kuvastui hänen jänte vissä kalvenneissa kasvoissaankin — ja se hurmasi ja huumasi Aurelian ennen tuntemattomalla tavalla Hän unohti kaikki tavat kaikki opetetut sopivaisuuskäsitteet: hän näki vain e dessään rakastamansa miehen ja kuis kasi hiljaa värähtäen: — Minä tahtoisin kuolla sinun kanssasi Marcus puristi hänet rajusti rin taansa vastaan kuiskaten omituisen liikutuksen vallassa : — Ei Aurelia — me elämme yh dessä! Marcus ei ollut koskaan ennen ra kastanut — eikä vielä puhunut sa naakaan rakkaudestaan Aurelialle Mutta eivät he nytkään puhuneet tai kysyneet mitään — he tiesivät kysy mättäkin sen mikä täytti heidän sy dämensä sanomattomalla onnella Pitkän äänettömyyden jälkeen sanoi Marcus kuin uneksien: — Tämä on kummallinen päivä Tuntuu siltä kuin olisin herännyt pit kästä unesta Kun Marcus tuli kadulle oli hän kuin juopunut Hetkisen tuntui siltä kuin olisi hän valvonut kokonaisen viikon kokien tällöin lukemattomia tunnelmia Sitten taas tuntui kaikki unelta — koko maailmahan oli muut tunut toisenlaiseksi hän itse oli muut tunut Ja Aurelia rakasti häntä Tämä onni on liiallista — voiko se lainkaan jatkua Silloin hän taas muisti keksintönsä ja Antoniuksen — Niin minä en voi kuitenkaan nukkua — ajatteli Marcus itsekseen Ja hän lähti suoraan kokeiluverstaa seensa — vaikka olikin melkein puo liyö Kun hän seuraavana aamuna palasi takaisin asuntoonsa hehkuivat hänen silmänsä kuin kuumeesta Hän hy myili kummallisesti mutisten ääneen: — Vielä pari yötä kokeilen — niin sitten Kun hän oli riisunut vaatteensa ja laskeutunut pehmeälle vuoteelle raukaisi häntä auoloisesti ja hänen silmänsä _ painuivat umpeen Sitten hän muisti Aurelian ja hymyili onnel lisena Huomenillalla oli määrä men nä hänen luokseen Miten ihanaa onkaan taas tavata häntä — Ehkä onnistun jo ensi yönä — ajatteli hän hiuka sekavasti — Sil loin menen heti aamulla hänen luok seen ja sitten Marcus oli kuulevinaa jotain suhi naa — aivankuin lehtipuiden suhi naa vienossa tuulessa Ja sitten sekin taukosi (Jatk) Elämä ja "oikeus elää" Jokainen haluaa elää jokaisella on oikeus elää Sivistynyt mailma tun nustaa tämän Mutta tämä sama si vistynyt maailma — kapitalismi — kieltää sen myöskin Yhteiskunta on perustettu väärälle pohjalla Sen perusajatuksena on: "Ota niin paljon kuin voit" sen si jaan kuin sen pitäisi olla: "Palvele — elä ketään herraa eläkä mitään luokkaa — vaan kaikkia" Ei kukaan ole tarpeeksi hyvä tai suuri ollakseen kenenkään toisen her ra eikä kukaan ole niin huono tai pieni että hänen tulisi olla kenenkään toisen orja — mutta nykyinen yh teiskunta pakoittaa toiset herroiksi toiset orjiksi ' Yhteiskunta jakautuu hallitsevaan ja palvelevaan luokkaan Hallitsevalla luokalla on kaikki — palvelevalla orjaluokalla ei ole mi tään ei mitään muuta kuin köyhyyt tä kurjuutta ja hätää Tämä ei ole seuraus kenenkään pa huudesta — se on seuraus suuresta erehdyksestä Korjatkaa tämä erehdys Järjestäkää yhteiskuntaa niin että se hyödyttää jokaista yhtä suuressa määrässä Poistakaa etuoikeudet ja asettakaa koko ihmiskunta työskente lemään yhdessä yhteiseksi hyväksi — ja köyhyys kurjuus ja hätä katoa vat Uudista tilauksesi a joissa ettei keskeytystä lehden lähettämisessä tapahdu