Tiistaina Joulukuun 9 p— Tuesday December9
No 48
VAN-
— Lapsuuteni ja nuoruuteni on
mennyt niinkuin kaikkien muidenkin
työläisten — liian pian Enhän oi
kein ehtinyt huomatakaan alituiselta
työn raadannalta että olinkaan nuo
li En ehtinyt huomata monta muu
takaan seikkaa niitäkään jotka kos
kivat lähemmin itseäni ja osatoverei
tani Enkä ehtinyt en osannut ker
toilla kokemuksiani lapsilleni kuten
nyt toivon että olisin ehtinyt —
Näin puhelee mummo lattialla istu
valle nuorisoparvelle — Teille nuo
ret minä tahdon kertoilla Paljon
paljon on minulla teille sanottavaa
Mummo oli lasten ja nuorten lem
mitty ja paljon hänellä olikin noita
nuoria ystäviä Lastensa lapset ja
niidenkin lapsia ja heidän kaikkien
ystäviä Kaikki he olivat mummon
helliä ystäviä kaikki he kerääntyivät
mummon luokse kuulemaan kun
mummo kertoilee elämän tarinoita
He istuvat" usein mummon ympärillä
lattialla ja seuraavat hänen kasvo
jensa ilmeitä Ne vaihtuivat niin no
peaan että piitä on oikein hauska
seurata
Kun mummo kertoo ' hampaatto
malla suullaan kaikkia menneitä niin
tuntuu siltä ettei kukaan muu mail
massa saisi kertomukseensa sellais
ta sisällystä eikä kenenkään suusta
sanat lähtisi niin hellän lempeinä ja
lapsellisina
Mummon ryppyiset kasvot olivat
toisinaan kyynelten kostuttamat joi
den lomitse lapsekas ja vilpitön iloi
suus kuitenkin loisti Hän kertoi
heille varhaisesta lapsuudestaan näl
käisistä päivistä ja kyyneleisistä öis
tä Kertoi kuinka hän jo silloin ei
tahtonut uskoa että kaikki kurjuus
oli jumalalta mutta silloin täytyi
teeskennellä sillä aika sekä ympä
ristö sitä vaati Ja hän uskoi että
moni muu varsinkin" hänen vanhem
pansa uskoivat syyn kurjuuteen ole
van suorastaan väärässä järjestelmäs
sä vaan eivät osanneet sitä oikein
itselleen vielä selvittää sen vähem
män toisille kertoa Ja kukapa olisi
halunnut olla jumalaton täytyi tees
kennellä — — Voi jos saisin ne vuodet takai
sin varsinkin nuoruuteni nousisin
minä kansan eteen ja sanoisin mie
lipiteeni suoraan ja rohkeasti välittä
mättä siitä vaikka en osaisikaan kau
nopuheliaasti ja lukeneen tavoin tul
kita ajatuksiani Ne jotka sanani
ymmärtäisivät antaisivat puhujan
puutteellisuudet - anteeksi Totta to
tisesti tämä nykyinen nuoriso ja var
sinkin vanhempi sukupolvi on pal
jon saanut tehdä työtä että on saatu
moni ulkokullattu vanha ihminen ole
maan vilpitön omalle itselleen Kun
nälkä taudit ja monenlainen kurjuus
h~itä vaivasivat he rukoilivat rukoi
livat lakkaamatta eikä apua tullut
jumalalta Omantunnon ääni sanoi:
"Sinä teeskenteletl Rukoilet olema
tonta ja voimatonta sinua autta
maan" Mutta he häpesivät tuota ja
tahtoivat kuulua Herran uskolliseen
laumaan Mutta nyt he jo alkavat
kyllästyä teeskentelyyn ja minunlail
lani sanovat: "Jospa saisin nuoruu
teni takaisin ryhtyisin totuutta julis
tamaan" Tähän tapaan' mummo lopettaa täl
lä kertaa puhelunsa ja se on valanut
nuorten mieliin kummallista tulta
Siinä he yhdessä itkevät mummon
orpoutta rakkaudetonta m lapsuutta
nälkää ylenkatsetta nuoruuden rak
kaudessa avioliittoa ilman rakkaut
ta kurjaa perhe-elämää sairautta ja
lopulta leskeyttä ja sitten yksinäisyyt
tä Mutta tämän jälkeen alkavat he
pyyhkimään kyyneleitään ja hymyile
mään sillä mummon kasvoista lois
taa jälleen peittelemätön ilo
Mummo on löytänyt paljon nuoria
KUNNIOITETTAVA
HUS
ystäviä vilpittömiä jotka eivät kos
kaan petä ystävällisyydessä ja joiden
hän toivoo kostavan sille luokalle jo
ka teki hänen elämänsä niin kurjaksi
Nuoret erkanevat mummosta huu
dahtaen : "Sinä kunnioitettava van
hus [ Olet niin monta uutta elämää
maailmaan luonut ja mitä olet saanut
palkaksesi? Mutta ala murehdi men- Soi ilmassa laulut leivosten
nyttä Me yhdessä vanhemman su- jsjvt pUr0set lirittää
kupolven kanssa käymme työhön Hurmat keväisten henkien
uuden yhteiskunnan luomiseksi sinun Kaihot povihin virittää
ja oman kurjan lapsuutemme tuskia g0 laulut ne so
mielessä pitäen Nyt lempeät oil
Me tiedämme että jokaisella ' lap- Nntapä ken ei kuuntelis voi
sella on ollut isoisä ja isoäiti ja kai- Ne gyt)Sm(!t 8ykähyttääl
kiila heillä on ollut samanlainen lap
suus ja nuoruus ja koko elämä yhtä Ilmanko leivosten laulua
kurjaa Me uskomme rintamamme Oisi nuoruus kuin hunajaa?
olevan laajan ja lujan Jää hyvästi Ilmanko kukkien tuoksua
rakas mummo I Huomenna taas ta- Oisi elämä ihanaa?
vataanl
Klaudie Parkkoneft
KUUROMYKKÄ
Kirj Ida Niemelä
Kesällä
Suomessa
v 1916 olin urheilujuhlilla
N-pitäjässä Siellä yleisön
joukossa herätti huomiotani nuori
tyttö Täytyy tunnustaa että kadeh
din häntä mutta siitä huolimatta
seurasin häntä katseillani Hän oli
todella viehättävä Kookas mutta
niin suloisen solakka vartalo Kasvot
hienopiirteiset vielä lapselliset Vaa-
lea hiukan kihara tukkansa oli yk
sinkertaisesti mutta sievästi laitettu
Muistan kuinka sievästi pieni vaale
anpunainen kukka oli puoliksi piilo
tettu hänen tuuheaan tukkaansa
Katselin häntä uteliaisuudella Mik
si hän kohteli kaikkia niin omituises
ti? Hänen ympärillään tungeskeli
aina joukko nuoria Jokainen halu
si saada osansa hänen herttaisesta
hymyilystään Näytti olevan suuri
onni jokaiselle joka sai hänen huo
miotaan osakseen nnn paljon
hän herttaisella lavanaan nynyncn
nyoKtvasi paiuii
teliaisuus mitä hän oaotti monille ys
tävilleen Ainoa kenen kanssa hän
näytti keskustelevan oli keski-ikäi-nen
nainen joka oli aina hänen seu
rassaan Eräältä tuttavaltani sain sitte kuul
la hänestä tarkemmin "Hän on
kuuromykkä Hän on koulussa N
kaupungissa vanhempainsa luona
On nyt täällä käymässä Kuuluukin
olevan ihmeellisen älykäs oppii hel
posti kaikkea vaikka ei kuul ih
misääntä' Näin kertoi ystäväni
Tuli sitten ilta Suuri ihmisjouk-
ko hajaantui mitkä menivät nuoriso-
seuran toimeenpanemiin
iltamiin
mitkä minnekin niiden sankkojen
joukkojen mukana
täyttivät
tvnväen talon kulkeuduin sinne
mi-
näkin Ja mitä? Siellä oli hänkin
kuuromykkä Siellä hän istui
saman naisen seurassa joka oli hn
tä päivälläkin seurannut Mielen-
kiinnolla näytti hänkin seuraavan
näytelmäkappaletta sJcä kaunista ku-
vaelmaa y m — Ohjelman loputtua
alkoi tanssi Hän seuralaisineen
myös istuu ja katselee miten valssin
sävel tempaa lattialle parin tobcnsn
jälkeen ja kohta on lattialla taaja
ympyrä joka aivan kuin hiljainen
aalto liikehtii sävelten kiehtovassa
tahdissa Hän tyttörukka (en tietä
hänen nimeänsä) ehkä mietti sitä su-
rullista kysymystä miksi ei hä-
nelle luonto ollut mitannut samalla
mitalla kuin noille toisille — Eräs
hyvin puettu nuorukainen katselee
häntä merkitsevästi hymyillen astuu
hiinen luokseen ja kohteliaasti ku-
-~
ftlyrsky-yön lapsi
Kirj Helmi Mattson
VI LUKU
Linnut kukkaset
Kevät tuo
Elämän onnen povehen suo —
Kunnes häipyy 'lumojen maa
— Lumoavaa! Ihanaa! Etkö tun
ne onnea rinnassasi Dagmarl Täs
sä 'saaressa olemme kahden kuin Aa
tami ja Eeva paratiisissa Minä on
izin kaloia ia sinä valmistat ne svö-
M
emme kuin
kuasukasta aarniometsässä Emmekö
olekin) Loimuava tuli tuossa edes
sämme tekee tunnelman vielä suloi
semmaksi — Urho! Täällä on tosiaan niin
herltai8tai etlä „ vo „„„„ kuvata
Tuntuu kuin olisimme jättäneet kaik-
ki koko pahan maailman taaksemme
ja tulleet meren saareen yksinäisyy
teen viettämään ikuista rauhaa ja on
nea yhdessä me kaksi
— Kuulehan kirkonkellojen soit
toa Pam! Pam! Pami
Kuinka somaa sitä on kuunnella näin
etäältä w Sinun polvellasi näin nuk
kua on ihanaa sinun syleilysi su
loista 1
Mutta käärme kierteli paratiisissa
ge ilmetyi mustasukkaisuuden
myrk-
dämeasa
— Dagmar ! Älä vakuuttele mi
nun on niin vaikea uskoa sinua SU
nun silmäsi katsovat suoraan sinun
äänesi ei väräjä mutta sittenkin
minussa hiipii hieno - epäilys
— Mitä sinä J aina sinä „ teet
minut onnettomaksi vaikeroi tyttö
Niin monet kerrat olen vakuuttanut
mutta sinä et usko
— Sano vielä kerran sano
etkö todellakaan Valter Bergiä ra
kastanut? Sano' bagmar!
Tyttö katsoi kauas etäälle hänen
kätensä puristi kiinteästi Urhon kät
tä Sitten hän kääntyi tuijotti
auoraan aiImiin ja haaveellise-
_ „rt:mniia Tin
rukaiselle:
— Ei Urho Kanervo saat uskoa
minun rakkauttani ei kukaan muu
ole omistanut kuin sinä jonka sy
lissä lepään Sinun olen sinun
— Uskon uskon sinua enkä an
na enäilvksen tunkeutua sieluuni Ko-
ko maailma vaia Qylsi vastassa tah-
omitaH
martaen pyytää häntä tanssimaan
Tyttö pudisti kiharaista päätään ja
hoetti hymyillä Tarttui sitten seu-
ralai8taari käsivarteen ja kiireesti
rientaa pukuhuoneeseen Sitten näin
heidät poistuvan kohtasin heidät o-
velja Hänellä oli silmissä kyyne-
jeitai
jsjyt ymmärsin häntä täydellisesti
— j-an on kaunis hän myös tietää
aen_ Hän tuntee terveyden ja nuo-
rUuden lumoa ja kuitenkin tuo ka-
mala totuus —
— Kuulehan Urho I sanoi tyttö
tuskaisena En usko kulkupuheisiin
mutta silti haluaisin tietää jotain
Sano mitä rouva Kanervo sanoo mi
nusta? -
— Äitini — ?
— Niin
— Ha haa ! Hän sanoo että si
nä olet sievä tyttö sanoi Urho nau
raen — Ei Minä olen kuullut jotain
huhua
— Millaista? -
— Etten minä olisi kelvollinen
— Mitä sinä nyt?
— Niin että Martta Hovila olisi
mieluisempi miniäksi
— Mutta kun minä sanon: ei!
— Siinä on siis jotain jierää?
— Oli perää tai ei sinun ei tar
vitse huolehtia siitä rakkaani! Minä
olen itsenäinen ja voin valita vai
mokseni kenen tahdon Sinut tai
ei ketään muutakaan tyttö usko sei
Dagmar irrottui pojan 'syleilystä
ja onnellisena kävi kohentamaan tul
ta joka oli alkanut vähitellen sam
mua — Tuli sammuu Urho!
— Minä viritän
— Ei mene sinä onkimaan kaloja
Minä vartioin tulta
— Niinkuin tahdot
Poika riensi rantaan- Tyttö keräi
li lisää risuja Suuri räiskähteleva
tuli loimusi pian jälleen
Kirkonkellojen soitto alkoi taas
kuulua Pam Pam Pami
Dagmar asettui mukavaan asen
toon kylliksi etäälle liekkien loimusta
— Voi taivas! Miten rauhainen
tunnelma täyttää sieluni ! Kunpa oli
si aina näin eikä maailman pahuus
turmelisi onneani '
Mutta syvältä rinnasta hiipi esille
tuska
— Miksi miksi aina kauneimman
onneni vallitessa Urho tuo minulle
esille kysymyksen: Rakastanko Val
teria? — Valteria Niin Tyttö sul
ki silmänsä H
— Pitääkö tuon hetkellisen ihas
tukseni aina tulla häiritsemään elä
mäni onnea Lapsen sokeudessa miel
lyin Valteriin — hetkeksi Se lu
mous haihtui pian Nyt siitä ei ' ole
jälellä muuta kuin kiusallinen muis
to Mutta Urhoa se piinaa mus
tasukkaisuuden tuli raatelee hänen
rintaansa vaikjca hän koittaa vakuut
taa uskovansa sanani Rakastan Ur-
hoa t Tulisesti rakastan häntä mut
ta pelkään pahoin että onnemme ei
koskaan tule täydelliseksi
Varh! Varh! Varht
— Hyi" mikä se on?!
Varh! Varh! Varh kuului ääni yl
häältä puusta
Tyttö naurahti
— Viaton varislintu minua tulee
säikyttelemään Kehtaatkin elävä!
Dagmaria huvitti
— Tuo paha lintu tulee juuri sil
loin raakkumaan kun olen niin tui
ki ajatuksissani että en näe enkä
kuule — Vai pahaako ennustat?
Tyttö vaipui pää käsien varaan
— Dagmar! Heil Katso katso!
huusi Urho jo etäällä pitäen kor
kealla ilmassa suurta kalaa
— Heti tarttui onkeeni ei muuta
kuin nykäys vain ja sitten
Mitä sinä olet niin ajatuksissasi?
kysyi Urho lähemmäksi tultuaan — —
Etkö iloitse saaliista? Nyt syömme
ja riemuitsemme!
Pojan iloisuus tarttui Dagmar n
Hän hypähti pystyyn virkkoen:
— Tuossa tulin hieman mietteisii
ni yksin ollessa Mutta mitäpä su
risin — Älä sure tyttö! Meillä on vie
lä paljon hauskoja hetkiä elämässä
- — Nyt syömme ensimäisen juhla
att rian suuressa luonnon temppelissä
Aurinko "paistoi heleästi
Varis-lintu raakkui taas puun ok-
salia (Jatk)