Image provided by: University of Oregon Libraries; Eugene, OR
About Toveritar. (Astoria, Or.) 19??-1930 | View Entire Issue (April 1, 1919)
Tiistaina huhtik 1 p 1919 No 13 ii Kansallisen naisten ammatti-unio kaavat työtä kaikille työläisille liiton yhteiskunnallisten-ja te- kunnollisella palkalla myöskin ollisuusolojen uudelleen jär- vaadimme että armeijaa ei hajo- jestämiskomiteän ohjelma teta pikemmin kuin teollisuus ky- — kenee miehiä ottamaan palveluk- (jatkoa ensimäiseitä sivulta} seensa sekä että ammuketyöläi- seuraavat työväen vaatimukset siä ja muita sotatyön tekijöitä iiitetääii rauhan sopimukseen kohdellaan samalla tavalla kuin joiden tulee astua voimaan mää- sotilaita ja merisotilaita aseista- rätyn ajan kuluessa: riisumista suunnitellessa Pakollinen kouluopetus 16 ikä- Edelleen me vaadimme etta vuoteen asti ja siitä 18 ikäv as- raajarikkoisille sotilaille ja me- ti on osa ajasta käytettävä opin- risotilaille annetaan opetuksen tojen jatkamiseen maiden lahjotuksen (jota lahjo- Lapsityön hävittäminen tusta johdetaan taitavasti kuten Kahdeksan tunnin työpäivän esim Californian valtion laki saa ja 44-tunnin työviikon määrää- tää tai muuten) ja muiden kei mnen nojen avulla tilaisuus uudelleen Naistyöläisten yötyön lopetta- järjestää yksilöllinen elämänsä ja ininen ' kotinsa ja että miehille ja nai-_ Yhden päivän lepo viikossa sille jotka ovat tulleet jotenkin Yhtäläinen palkka naisille kuin kyvyttömiksi x sotateollisuuden miehillekin samasta työstä palveluksessa varustetaan yhtä- Yhtäläiset tilaisuudet miehille iäinen huolenpito ia naisilla ammatilliseen ja tek- nilliseen opetukseen Yhteiskunnan vakuutus saira utta loukkaantumista teollisuus tauteja ja työttömyyttä vastaan Vanhuuden vakuutus ja sai rauden takia kyvyttömiksi tunei- den avustus seka äitiysvakuutus Muita uudelleenjärjestämiseen kuuluvia vaatimuksia Vapaa lausunta- paino- ja ko koontumisvapaus Me vaadimme lliiIV- „ „„ S - ' loa =nsva- Jauden - täydellistä palautta- mistä ensi tilassa seka kaikkien sodan aikaisten esteiden poista mista iorka vaikeuttavat mieli piteiden vaihtoa jä kansanliik keitä kaikissa maissa Me vaa dimme kaikkien poliittisten van kien pikaista armahdusta Itsehallinto teollisuudessa Ale vaadimme että itsehallinnon 'peri aatteet toteutetaan kaikissa vers taissa eri teollisuusaloilla' sekä yleisissä että yksityisissä ja että työläisten oikeus jänjestyä im mattumioihin tunnustetaan ja vahvistetaan Poliittiset periaatteet Me vaa dimme että naisille myönnetään täydellinen äänioikeus sekä po liittinen laillinen ja teollinen ta-sa-arvoisuus ja edelleen me vaa dimme että uudemman aikaiset edustustavat otetaaan käytäntöön poliittisen kansanvallan perusta miseksi sekä ylläpitämiseksi VVttAtcViimtfillicio of imulr ela a invioiiMiiiciiiiit - t tm vi--w Me vaadimme ihmisten yleistä y ii l ciaiviuiuaii isin cli v iMiinui 1 11 mää yhdenlaista moraalimääri telmää kaikille äitiyden suojelus ta ja että jokaiselle lapselle taa taan parhain ruumiillinen hen kinen ja siveellinen kehitysmah dollisuus Aseistariisuminen Me ajatte lemme että hallituksen joka vaa tii yleistä palvelusta kansalaisil taan sodan aikana pitäisi 'varus taa yleisesti kaikille kansalaisil le työtä rauhan aikana me vaa imme että joka maassa perus- tetaan aseistarusumisneuvostoja joissa miehet ja naiset voivat täy dellisesti edustaa työväenluokkaa laatiakseen suunnitelmia' jotka ta- Jos olette Xipei t ia Pyytäkää VAPA LA AKE KIRJA Ne: 8 Josia yli 25 erilailta miesten ja naisten tantta on selitetty sekä täydellinen luettelo anoma laisista lääkkeistä HLähettäkää taodin nimi ii taudin oireet ja me esitiimme teillä milca) lääke olisi tilattava lääkkeen hinnan y m (Läilkkoot eivät ole patenttiläukkeitä vaaa tosi suomalaisia lääk keltä ) (Tiimiin kirjan saatte vapaasti la pitäisi elia) Iokaseu suomalisen kodissa aillä ette tiedä oska tarvitsette eitä Varokaa humbnukf lääkkeitä ja humbuuki tohtoria — — Xiifrneirin Apteeki on antirln —suom Apteeki Yhdysvalloissa— P A LIUNCIX CO Superior VVIa Luonnon rikkauksien kansallis- omistus Me edelleenkin vakuu tamme kannattavamme hallituk sen omistusoikeutta yleishyödyl lisiin laitoksiin ja luonnon rik kauksien — vesivoiman ja käyt- tämättomien maitten — kehittä ottamista ikansallisomai suudeksi Että työläisnaisia koskevia ky- i i ti: svmvKsia i nuysvanoissa j-ictsnci- täisiin niin ymmärtäväisesti kuin mahdollista me edelleen vaadim- Että hallituksen työdepartmen- tin naiset — teollisuudessa — -toimisto järjestetään pysyväksi laitokseksi Että jokaisen valtion työtoi-' miston yhteyteen perustetaan naisten työtoimista huolehtimaan naistyöläisten suojeluksesta ja hyvinvoinnista Että tehdään myönnytyksiä valtioiden tehdas-departmentticn järjestelyä varten ja valitaan naistarkastajia suhteellisesti yksi jokaista 15000 palkkatyössä ole vaa naista kohti Että naistyöläiset ovat edus tettuna kaikissa valtioiden ja liittovaltioiden hallinnollisissa neuvostoissa Että kaikki liittovaltioiden ja valtioiden työtoimistot yleistyte tään ja järjestetään sääntöperäi selle pohjalle ja että kaikki yksi tyiset työnvälitystoimistot hävi- ijn Että' injuctionin käyttö työret telöissä lopetetaan ja sensijaan kussakin valtiossa vahvistetaan liittovaltioiden n s Clayton-laki tätä me vaadimme työväenjärjes töjen suojelemiseksi Työläisnaisten kansainvälinen kongressi Ale kansallisen nais- ten ammattiunioliiton yhteiskun nallisten ja teollisuusolojen uu dellceniäriestämiskomitea huo- ™' " '"5 " T' osittain — myöskin työläisnaisia kautta mailman vaadimme uu delleen työläisnaisten kansainvä lisen kongressin pitämistä voi daksemme vaihtaa ajatuksia ja keskittää toimintamme siten kuin edessämme olevat tehtävät meil tä vaativat Komitean allekirjotus : Margaret Dreier Rohins Emma Steghagen Agnes Nestor Rose Schneiderinan Elizabeth Maloney Mary Dreier Alice Henry Leonora OVReilly Mclinda Scott Julia 0'Connor Faunia Colin POLIISIN RAAKAMAISUUS LAKKOUTUNEITA PU-KUTYÖLÄISTYTTÖ-JÄ KOHTAAN (Jatkoa ensim&lseltä sivulta! vaalien aikana eräs sosialistipu huja selitti juuri tälle samalle joukolle nykyisen järjestelmän raakamaisuutta Se tuotti perin vähän tuloksia kuten vaalien tu lokset osottivat "'Mutta viime maanantaina Tammanyn poliisi kolmella nui jansa iskulla totesi sosialistipu hujan väitteen ja painosti sitä tavalla joka ei koskaan unohdu "Ehkäpä näillä iskuilla on sy vempikin vaikutus Sosialistit ovat niin kylmiä harkitsevia o lentoja lie luottavat enemmän järkeen kuin väkivaltaan Eilen iltaiset katsojat saivat hurjan läksyji terrorismista suorasta Kaihon ja murheen murtamana tiedoksi annan omaisille Ja tuttaville että elämän ja kuoleman Herra on hy väksi nähnyt pois kut sua rakkaan vaimoni Ja lasteni äidin Maria Niemi CO S SAARI) joka seitsemän ja puoli vuoro kautta salrastettuaan vaipui kuolon uneen maaliskuun 3 p 1919 Witheen Wis„ asemalla matkalla sairaalaan Vainaja 0 11 syntynyt Isossa Kyrössä Waasan L marraskuun 1 p 1880 Vainajaa lähinnä sure maan jäi puoliso neljän lapsen kanssa joista 2 poikaa ja 2 tyttöä vanhin 15 vuoden Ja nuo- rin 9 vuoden vanha sekä isä äiti ja 1 veli perheineen Suo messa ja 1 sisar perheineen tässä maassa John Niemi ja lapset Lilja Sulo VValfrid Ja Martta Nyt lepääpi hän rauhassa kaikista vaivoistansa vaan tämä lepo rauhaisa vartonpi meitä kaikkia Ennenkuin voisi aavistaa tulee ilta aamusta Surulla ja ikävällä ilmötan että poikani Walter Yfiijam kuoli täällä Canmoressa Alta maaliskuun 13 päivänä 1919 sairastettuaan pitemmän aikaa tuperkeli-tautia ja lopuksi hin kuyskää joka lopetti 'hänen pie nestä rinnastaan elämiin Wal ter oli syntynyt entisessä ko dissaan farmilla Nummolassa Sask marraskuun 9 p 191G oli siis kuollessaan 2 vuoden 4 kk ja 4 p:n ikäinen Ikävällä muistelemaan jäin minä hänen äitinsä ja yksi sisko ja 3 vei- jeä jonka täten sukulaisille ja] tuttavilla tiedoksi annan t Hilma Paavola ja lapset Canmore Alta Can VValteri pieni sa paljon Kärsiä sait ennenkuin tuonela Sinun omakseen vei Nyt pienen kummun alla Sulia maja on pienoinen Ei mailman myrskyt häiritä saa Sun untasi ratfnaisaa Ei pienen orporaukan Hautakummulla laulelot soi Vaan kolkot vuoriston tuulet Ikihymniään huminoi A toiminnasta väkivallan tehok kuudesta' sellaisen opetuksen niistä jonkalaista ei punasilmäi sinkään venäläinen nihilisti ole hurjimmallakaan hetkellään esit tänyt "Minä tunnustan että huoli matta rauhan ja järjestyksen rakkaudestani huolimatta moni vuotisesta itsekasvatuksestani ja pikkuporvarillisista siveys- moraali- ja qikeuskäsitteistäni minä aivan kiehuin kostonhalusta ko ko ajan kun katsoin tätä turk ikilais - preussilais- kasakkamaista raakuutta "Näyttää että se jää demo kraattisen hallituksen tehtäväksi demokraattisessa maassa" esittää kaikessa raakuudessaan ja todel lisuudessaan kuinka preussilaiset rääkkäsivät kapinoivat belgialai set alamaisuuteensa "Vieläkin pyydän teitä muista maan että näiden kahden pienen lakkolaistytön veri oli lämmintä ja punasta kirkkaan punasta Teidän S A DeVVitt" f Raskaan murheen murtamana ilmotan että rakas mieheni ja !"!! isä JOHN KALLIO kuoli Saint Pauls Hospitalissa Saskatoon Sask Canada 12 p maaliskuuta 1919 kello 8 aa mulla sairastettuaan 6 viikkoa ajoksia joihin leikkauksessa tu li verenmyrkytys ja haudattiin Saskatoonan hautuumaahan 14 p maaliskuuta Vainaja oli syn tynyt Suomessa Karungin pitä jässä Oulun läänissä helmik 11 p 1SSS oli kuolessaan 31 v 1 kk 1 p ikäinen Häntä lähin nä suremaan jäin minä hänen vaimonsa 2 lasta joista vanhin kahden vuoden ja nuorin 3 kk sekä vainajan isä viisi veljeä viisi siskoa ja suuri joukko su kulaisia ja tuttavia Suomessa ja tässä maassa Elsi Kallio (o s Tryyki) Savyer Sask Can Jo loppuivat elon taistosi Maan povessa löysit leposi ' Sä taistelit puolesta oikeuden Edestä orjien vapauden Sä aatteellemme pyhitit elosi Siksi pyhänä säilyy muistosi Jäi lapsesi vaille isän Ciellän hoivaa Ja itse mä kaipaan ystävää oivaa Uinuos rakkahin povessa maan Ale kaihoten sua muistamme vaan ELSI IRENE ja WILHARD Täten ilmoitetaan sukulaisille ja tuttaville että Jas 3b Härsylä joutui tapaturmaisen kuoleman uhriksi maaliskuun 20 p 1919 Utah Apex kaivannossa Bingha missa Utah Vainaja oli kotoi sin Tiärsylän kylästä Lapualta V I Ijältään oli hau 57 vuotta Ollut tässä maassa 37 vuotta William Rlmby Kuulojen mukaan pitäisi vai najalla olla kaksi velimiestä jossain Idän valtioissa Pyy detään heitä taikka elleivät he itse näe tätä niin sellaisten jot ka tuntevat heidät ilmoitta maan heti allekirjoittaneelle Tässä Valtiossa on voimassa ta paturmavakuutuslaki joka oi keuttaa vainajan omaiset peri mään kuoleman tapauksissa William Rimby R R 1 Box 96 Bingham Utah r: if)fil?t rt( w fe A -