Image provided by: University of Oregon Libraries; Eugene, OR
About Toveritar. (Astoria, Or.) 19??-1930 | View Entire Issue (May 1, 1917)
SIVU KAKSI Tiistaina toukok 2 p:vä 1917 No 13 periaatteiden rikkomisena josta on kieltäydyttävä Kun kuitenkin tämän kysy myksen selosteleminen suomalai sissa puoluelehdissä on rajottu nut ainoastaan siihen mitä To verissa sitä käsiteltiin joitakin ai koja sitte velvoittaa kokous To verin käsittelemään sitä pcrin pohjaisemmin ja antamaan tilan sitä koskeville kirjotuksille joita ulkopuoliset kirjoittelevat Vero tuskysymyksen käsittely on otet tava esille sosialistiselta näkö kannalta sekä puoluelehdissä et tä piiriinme puhujien taholta koska useissa piiriimme kuulu vissa valtioissa varsinkin maan viljelijäin keskuudessa tämän ky symyksen tuntemattomuus saat taa antaa aihetta käsitteiden ris tiriitaisuuksille Ponsivaliokunta Haaliomaisuuksien suojeleminen 'Muutaman puheenvuoron jäl keen luovuttiin ajatuksesta että omaisuudet siirrettäisi S S Jär jestön haltuun ja sen sijaan pi dettiin parhaana järjestää toimin ta paikkakunnilla siten että o maisuudet pysyvät luokkatietois ten työläisten käsissä Sairaus- ja hautausapurenkaat Ilman pitemmittä keskusteluit ta yhdyttiin VVashingtonin val tion edustajakokouksen suosituk seen siitä että Washingtonissa laillistettu rengas tunnustetaan laitokseksi johon ne jotka ha luavat turvata itseään keskinäi sellä avustuksella voivat yhtyä Toverittaren toimituksen arvostelu Kokous valittaa sitä seikkaa että Toverittaren toimitus mi käli se on kirjoittanut periaat teellisista kysymyksistä on joh tunut esittämään ajatuksia jotka eivät ole sopusoinnussa sosialis min periaatteiden kanssa mutta antaa tunnustuksen toimitukselle mikäli lehden tilaajamäärän ko rottaminen on kysymyksessä Kokous velvoittaa toimituksen antamaan tilan niillekin periaat teellisia laatua oleville kirjoituk sille jotka käsittelevät asioita eri näkökannoilta kuin toimitus o'len toimituksella oikeus ja vel vollisuus milloin katsoo siihen olevan itsellään syytä selittää niitä oman näkökantansa mukaan Agitatsioni- ja järjestämistyö Entiset kokemukset järjestä mistyössä piirimme hajanaisen asutuksen ja käytettävissämme olevat varat huomioon ottaen huomaa kokous että yhden vakinaisen piiripuhu jan toimessapitäminen ei tuota toivottuja tuloksia piirissäm me jossa useissa tapauksissa on välttämättä pidettävä use ampia puhujia liikkeellä sa malla ajalla koska esim puu ta v a raleollisuustyöväestökin on suurelta osalta puhujan saavutettavissa vain erinäisinä aikoina sekä että olosuhteet ja teollisuusalat piirissämme ovat niin suuresti erilaiset eri paikkakunnilla er itä saman puhujan on mahdo ton niihin tutustua tavalla jo ka tekisi hänelle mahdolliseksi selostaa kysymyksiä siten kuin työväestön elinehdot kullakin alueella edellyttävät Sen vuoksi päättää kokous että edellämainitun suunnitel man toteuttamiseksi pidetään edelleen voimassa päätös jon ka mukaan kannetaajf kaksi kertaa vuodessa 25 sentin jä senkohtainen verotus agitat sionirahastoon ollen osastoilla oikeus maksaa se itse päättä minään tavalla joko suoraan kassastaan tai keräämällä jä seukoluaisesti jäseniltään Ve rotusta vastaan antaa piirivi rasto sitä varten laitetuita ve roine kkejä Näiden puhujien liikkeellä pitämiseksi enemmän kuin y leisillä varoilla on mahdollista voivat eri alueet keskuudes saan kerätä varoja omalla alu eellaan käytettäväksi valtio komiteainsa tai aluekomiteain sa välityksellä Yleisillä va roilla on jokaisen alueen puhu jaa avustettava tasapuolisesti Luento- ja agitaattorikurssit Katsoen vakavamman kasva tustyön tarpeellisuuteen ja var sinkin kunnollisten puhujien tar peeseen piirissämme varsinkin nyt jolloin agitatsionityömme tulee taaphtumaan etupäässä pai kallisten ja pienemmällä alueella toimivien puhujien kautta huo maa kokous välttämättömäksi suunnitella toimenpiteitä sellais ten voimien kasvattamiseksi o massa keskuudessamme jotka vastaavat nykyistä tarvettamme Sen vuoksi päätetään että piiritoimikunnan on jär jestettävä agitaattorikurssit länsipiiriin tämän vuoden ku luessa Nämä kurssit järjes tettäköön niin monelle paik kakunnalle ja niin pitkäaikai siksi kuin käytettävissä olevat varat ja saatavissa olevat o pettaja voimat edellyttävät Varojen hankkimiseksi näitä kursseja varten kehottaa kokous piiritoimikuntaa ryhtymään yh teistoimintaan osastojen kanssa kullakin kurssialueella jotta o sastot panevat toimeen iltamia ja muuten hankkivat varoja nii den varojen lisäksi jotka S S Järjesti) antaa hankkimalla luen noitsijan Kunnollisen kurssi luennoitsijan tai johtajan saami seksi on piiritoimikunnan ryh dyttävä ajoissa neuvotteluihin S S Järjestön toimeenpanevan ko mitean kanssa ja samoin johta jaksi kykenevien henkilöiden kanssa Nv irisoliitot kesä- ja sunnuntai koulut Kokous suosittelee nuorisoliit tojen sekä kesä- ja sunnuntai koulujen perustamista sellaisille paikkakunnille joilla siilien on e dellytyksiä Milloin mahdollista voidaan yhtyä amerikalaisiin nuorisoliittoihin tai perustaa eng lanninkielisiä mutta milloin sel laista mahdollisuutta ei ole ke hottaa kokous perustamaan suo menkielellä toimivia nuorisoliit toja sekä jos suinkin mahdollis ta pitämään kesä- ja sunnuntai kouluja joissa lapsille opetetaan sosialismin akkosia suomenkiel tä ja muita aineita mikäli paikal liset suhteet tekevät sellaiset tar peellisiksi i Kokous velvoittaa piiritoimi kunnan ryhtymään yhteistoimin taan S S Järjestön toimeenpa nevan komitean kanssa tarpeel listen opetusvälineiden ja sopivan kirjallisuuden hankkimiseksi Näyttämömme Kokous kellottaa osastojen näy telmäseuroja yhteistoimintaan i dän osastojen keskuudessa perus tetun näytelmäseurojen liiton kanssa tarkoituksella hankkia kunnollisia ja työväen näyttä möille sopivia kappaleita sekä mikäli mahdollista helpottaa kunnollisten kappaleiden kustan tamista ja kirjoittamista Myöskin suosittelee kokous et tä nykyisin käytännössä olevan esitystavan arvostelun tilalle o tettaisi tapa arvostella kappalei ta joten yleisesti tultaisi pian selville siitä mitkä nykyisin käy tettävissämme olevista kappaleis ta ovat työväennäyttämöille so pivia Piirimme puhujat ja agitaattorit Pitäen silmällä niitä seikkoja jotka nykyisin erikoisesti tekevät erikoisten kysmysten selostetun tarpeelliseksi asettaa kokous seu raavat aineet etualalle puhujien ja tupa-agitaattorien selostetta vaksi : Paikkakunnilla joilla asuu maan viljelystyö väestöä on puhu jien asetettava etualalle puolu eemme ja yleensä sosialistisen maatalous-ohjelman selostami nen maanviljelijäin suhde sosia lismiin nykyisin etualalle tunkeu tuvan verotuskysymyksen käsit tely ja osastojen sisäistä toimin taa koskevat kysymykset Paikkakunnilla joissa asuu teollisuustyöväestöä on selostet tava etupäässä taloudellisiin jär jestöihin liittymisen tärkeyttä sekä taloudellisten ja valtiollisten järjestöjen menettelytapoja ja keskinäisiä suhteita Mikäli aika myöten antaa on verotuskysy mys asetettava puheaineideu joukkoon kaikkialla samoin kuin osastojen sisäistä toimintaa kos keva kysymyskin Länsirannikon puuiavarateolli suustyöväestölle suosittaa koko us sikäläistä Ptiutavarateollismis työ väestön Kansallisjärjcstöä ( I m e r n a t i o n a 1 Ti m b e r wc rk e r s Union) kehottaen työläisiä yhty mään siihen kuten Washingtonin valtion edustajakokous suosit teli Tupa-agitaattorien tehtäväksi suositellaan erikoisesti kesä- ja sunnuntaikoulujen ja nuorisoliit tojen toiminnan alullepanemista paikkakunnilla joilla siihen on edellytyksiä Ponsivaliokunta Toveri Maloa päätettiin avustaa Ottaen huomioon sen että to veri Malo on jo pitemmän ajan sairastanut ollen ollut työkyvyt tömänä jo jonkun aikaa sekä sen että hänellä on lapsikin sai raana päätti kokous valtuuttaa piiritoimikunnan panemaan hä nen hyväkseen keräyksen toi meen länsipiirissä SOLIDAARISUUS JA DEMOKRAATTINEN SOSIALI-TOVERUUS (Jatkoa ensimäiseltä sivulta) seen Hyvin koulutettu sosialidemo kratian läpitunkema joukko on toi siinsa yhdistetty vahvoilla toveruus siteillä Vaikka työväenliikkeen voima on jonkoissi ei yksin joukokjen luku määrää sen taistelukykyä mutta myöskin joukkojen laatu Joukkotoi- Weini ja Niilo saivat SISKON huhtikuun 4 päivä 1917 jota alamme riimittää VVIENO LAHJA VVhistle Mary ja Frank Lehti Mine Sudbury Ont Can OitiiMiiiimiiiiiiNiiiiiiiMiiiiiiiNiiiiiiiiiiiiiinimiiiiimiiiiiiimn VIHITYT XII rijriiiiitiitiiiiriciJ]tiJiiiiiiciirj]jf$iriitisiiTi[iFTriiMiiiiiiiiiiiijitiiriiiifiitifMitriitiiiiiiiiiciiitiiiirijiititEii]iEMiii]ciJtJCMi]iriciiLiEiiiciiiiiiF i Toverit Hulda Lahti ja Jack Wilson Alkoivat yhteiselämiin huhtikuun 23 päivänä 1917 Allanimitetyt lausuvat sydämellisen onnentoivotuksensa heidän alkavalle yhdyselämällensä Seattle Washington huhtikuun 24 päivänä 1917 S F E Sandström E E E E Kangas II A A Mackey A II Derick L H Mattila B L Grönroos H Sylvi Kotomäki Lempi Tuomi Anna Ryynänen Anna Lehtinen Inga "VVartiainen Tily Anderson Fanny Mäki Ida Laine Elsa Forsman Margaret Heikkinen Aliina Mattila Anna Ervasti Mary Abramson Lizzie Maunus Mary Tavasti Saimi Rajala Hilda Waittinen Ida Ohls B Wuorl Aug Järveläinen Lauri Grönroos Einar Torppa Wm Reivinen Kalle Holtti Can Eriekson Frank Hill James Elo Oscar Tastula George Blomberg Henry Karjala Wm Peterson G Konttuuri