Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931, February 03, 1921, Page 2, Image 2

Below is the OCR text representation for this newspapers page. It is also available as plain text as well as XML.

    's
\
TORSTAINA, UBUMlk. 3 P,—THURSDAY, FEB, 3
T 0V E R 1.
■As
■bas
ncc edelläjulkaistuissa ponsis­
sa. Yksimielisesti päätettiin lä­
hettää
edustajat
Kolmannen
Kansainvälisen
koltdötikatsu-
maan mailman
ammattiyhdis-
tyskonferenssiin, jossa tuotan­
nollinen kansainvälinen lopul­
lisesti saa kiinteämmän toimin­
tamuodon. Yksimielisesti myös
kokouksen keskusteluissa itses­
tään selvänä asiana Amsterda­
min keltainen järjestö leimat­
tiin työväen vallankumouksen
viholliseksi.
•
ta on riehunut, on ymmärrettä pfj&fti ritarikunnan jäseneksi; Ja pitäneiden lausuntoja. Mutta minua aina vähän eritavalla toimivaa väkeä llmotettu, mihin toimenpiteisiin
vää kylläkin.,
tnohon ritarikuntaan sopisivat mle- liikuttaa ainoastaan yhteiskunnan! kuin miehet. Nytkin niiden päähän tyvät yhtiön meininkien ehkäiu
TE« organ of the. Finniab workers in
Qnm-inlln aikaa kun
lestämnse kalkki polsevitkien sat?- nen vallankumous.
Sinne me o- on tullut sellainen ajatus, että pitää anl/oi
Muttä
se,
että
maa,
josrfa
seksi. Samalla
me Western States. The only Finnish
aikone
“säännöllisisaä" oloissa on vil­ xisssa kylvyn ottaneet.
lemme menossa Ja sitä varten täy­ olla oikein resutanssit Ettäkö pan­ työläisten palkkoja alentaa, on *
D aily in the West. Published Daily,
Jos lisää todistuksia venäläisen tyy meidän valmistua. Se tulee rau­ taisiin tämä viheliäinen elämä sitte tiön esityksestä valtion rautatiet
«AU
jalti asuntoja, on joutunut täi
•xcept Sunday, at Astoria, Oregon,
iy the Western W orkm en’s Publishing
saunan
hyvyydestä tarvittaisiin, niin hallisesti, jos voimme auttaa.
Iäiseen umpikujaan tavattomas­
El oikein resuseksi? No ei ihan niin­ missionin
ratkaistavana
kyg«/
J o e iety.
ta väenhukasta huolimatta, o- voisimme yhtenä todistajana esittää lemme saa sitä rauhallisesti, n l’n kään, vaan että saadaan kerrankin kaasun Ja sähkön hinnan kohotta?
soittaa, etteivät
työläisjoukot vielä Puolan, Joka myöskin on ollut lähdemme liikkeelle varustettuna dy tanssia aivan tavallisissa työpukineis- sesta sen käyttäjille. Yhtiöille nä»
Office Seventh and Commercial St.,
ole
enää
niin
kuuliaisia
pääo­ siellä kylpemässä, mutta uskottanee- namilttipommellla ja ase kädessä sa, ettei näitä ainuita juhlapukuja tää tulleen oikein erikoinen rih.
Opposite Post Office.
man orjia kuin ennen. Lontoon pa de jo ilman sitäkin.
saadaksemme sen toista tietä.
Phone: Office 365, Editorial Dep’t ¿32
silloin ainakaan tarvitse päälleen ve­ tnm lsen halu yhtäkkiä.
“säännöllisesti”
suuri
työttö­
Suoslonosotukset
tä
y
ttiv
ät
loista­
Johtuu
nyt
vaan
tuossa
mieleen
a-
tää. Ja niinkuin sen, hyvä ystävä,
Poet Office Address:
Hyvä mies.
Oaklandista valfo.
T O V E R I, Box 99, Astoria, O re.
myys ei ainoastaan ole lisäänty jatus, e ttä m inkähänlalsia kylpyjä si van juhlasalin toisesta päästä toi tiedät, saapi oikein reilusti ottaa
jäsen Edgar h «'
nyt, lukuun nähden. Se on saa tä tulevaisuudessa tulevatkaan kut seen, Carrillon istuutuessa Ja Gom vyötäisistä kiinni ja sitä otetaankin. lainlaatljakunnan
ley, jota unionistlt ovat pitäneet^
E D ITO R 1A L S T A F F
nut lisää henkistä voimaa, joka kaselkäiset saam aan kun Jaiteta a n oi persin m urjottaessa avuttom ana. T ar­ Sisäänpääsy on naisilta 25 senttiä
Elia Sulhanen, Managing Editor, Salo
kein hyvänä miehenä, alkaa näytti
vaatii
heidän ihmisoikeuksien­ kein venäläis-suom alaisia*ja venäläis vinneeko m ainita, e ttä virallinen ja miehiltä 35 senttiä.
Syvänen, Alex Sevo, Toivo A .
HALLINTOVALTA PAKKO- sa turvaamista. Samoin on A suom alais-turkkilaiaia Ja m inkä -lai tulkki ei puheesta k ääntänyt sanaa­ M uistakaa saapua laukuoron ja o r­ oikean karvansa. Juuri lainlaatta.
A . N. Koskela.
merikan laita, jossa asuntoky­ siä saunoja hyvänsä; silloin ne taita kaan Englannin kielelle. T ätä olisi kesterin konserttiin," joka on ensi kunnassa esillä ollutta korporatgi»
LUOVUTTAJANA
Entered • • Mcond-claM mail mattar
symys yleensä on paremmin vat kylvyt noissa saunoissa tulla voinut pitää vain ohim enevänä, rajun sunnuntaina, helmik. 6 p. alkaen kel­ nien verotuslakia käsitellessä osot
July 18, 1912, at tho Poet Office at
Naapurivaltion Washingtonin järjestetty kuin Europassa.
niin kuum iksi Ja tehoisiksi, e ttä h a r­ radikaalin aiheuttam ana kiusanteko­ lo 8 iltasella. Ohjelma on näh täv ä­ tautui täm ä union mies turstien n-
Aetorìa, Oregon, under the A c t of
maanviljelijäinyhdistyk. (Grân-
Englantilaisista ja amerika- vassapa ta itaa niin uskaliaita syyhy na, jonka Gomperskin olisi voinut u- nä kokonaisuudessaan keskiviikon hoolliseksi edustajaksi siinä
March
* 3,
" II
1879.
gen) esimiehen, William Boüc- laisista sanomalehdistä selviää, selkiä löytyä, jotka uskaltavat edes nohtaa, m utta kunniavieraasta mahtoi Toverissa. Se konsertti on näkem i­ e ttä hän tunnustetaan lakitekele«
kiin arvion mukaan valtion 66, että anglosaksilaiSten kapitalis­ m ainitakaan siitä, että heidän sei tuntua todella tuskalliselta kun itse
v astustajain Johtajaksi.
NäyttUa»1
sen ja kuulem isen arvoinen.
000
farmarista
30,000
ovat
joko
siltä kuin hän oppisi hyviä tapoja]
tien etevämmyys ei ole niinkään käänsä syyhyttää.
valmis­
pitojen isäntä, valtiosihteeri Calles,
Näytelmäseuran toimeenpanemissa koko joutuin. Hän on sähkötyö^,, j
vararikkoiilassa tai
vararikon varmaa. Yhä useammin näkee Palataksem m e vielä tuohon venä m. m. lausui juhlapuheessaan:
naam iotansseissa viime lau an tain ! ten (line m en’s union) jäsen j
tuminen yhteistoi­
partaalla. Eräällä pienellä vil­ kehoituksia suurten
markki- Iäiseen saunaan: Kyllä meidän täy
"Pääom an ed u stajat eivät ole läs­ oli väkeä koko paljon. Palkinnolta
jelysseudulla on 3o:stä maanvil­ nain, etupäässä venäläisten, a- tyy em pim ättä myöntää, e ttä ainakin
toimii rakennustöitten jonkunlaisena
mintaan
jelijästä kahdeksan menettänyt vaamisesta. Siten olisi mahdol­ toistaiseksi parhain, kuiimin ja te nä tässä tilaisuudessa. (Sic.) Mexi­ saivat: Ensim äisen palkinnon, “ Kapi- johtajana Työn temppeli-yhdistykset
hiaatilansa kiinnityksestä, kyke­ lista vaihtaa tavarasuojiin ke­ hoisin sauna m ailm assa on venäläi con hallitus, olem ukseltaan vahvasti talisteille hyödytön olento”, Tyyne li, josta v etää palkkaa |250
dem okraattinen, joka muodostuu m ie­
Ennemmin on jo kerrottu jou­ nemättä
suorittamaan
sitou­ rääntyneet varastot
nopeasti nen sauna. Suositamme vain tätä histä, jotka ovat kan taneet raskaan Jauhiainen; toinen, “ K äm ppäjätkä”, kaudessa.
lun edellä Berliinissä pidetystä muksiaan ennen kiinnitysajan raaka-aineita tai muuta korva­ ylistystäm m e kalkkien kutkaselkäis
Mrs. K orjula ja kolm annen, "Mor­
“S äkkäslvät”. Oaklandin kaupun^
taistelun taakan menneisyyden tra ­ sian”, Mrs. Palo.
syndikailstisten järjestöjen kan­ umpeenkulumista.
usta vastaan. Mikä tietysti vä­ ten luettavaksi.
" is ä t” “säkkftsivät” poliisipäfillikXöB.
sainvälisestä neuvottelukokouk­ Tämmöinen asiantila vallitsee hentäisi työmarkkinoiden epä­ Eläköön mainio venäläinen sauna ditioita ja virheitä poistaakseen, tä ­ Osaston jäsenille huomioon otetta­ sä kelvottom ana, tilalle asetta«
sesta, jossa neuvoteltiin teolli­ yli maan. Muudan johtava maa- toivoista tilaa. Työläisten os­ ja sen erinom aiset kylvettäjät, polse- mä hallitus, sanon minä, tulee aina vaa. Viftneisen S. S. Järjestö n edus­ Fenton Thom psonin, Joka tähän mr,
tukem aan ja rohkaisem aan sitä tais­
sen kansainvälisen perustamis­ talousmies, tunnettu kirjotuk- tokyky
, on suuresti
____ _____
huonontu vlikit, ja olletikin se ylin löylyneu telua, m ikä on proletariaatin ta iste ­ tajakokouksen päätöksen m ukaan, on nessä on toim inut n.k. puolueetta
ta. Silloin jo mainitsimme ko­ sistaan Iowan maanviljelysleh- i nut. Huolimatta suurten varas vos Trotski!
teidän velvollisuus ään estää h a lu atte ­ man osaston johtajana poliisilaitot
lua. Koko mailman proletariaatissa
kouksen hyväksymästä komp- dissä, väittää siinä valtiossa! tojen loppuunmyynnistä hin-
ko olla vielä sosialistipuolueessa, vai sessa, Jossa tehtävässä kunnostaotni
sen virtauksissa — sykkii kaik­
romissiohjelmasta, jonka tarko- 30,000 maanviljelijän joutuvan noilla, jotka ovat tuntuvasti
tahdotteko päästä selville vesille, o- m allikelpoisena isäntien palvelijana
tuksena oli estää kokouksen ha­ kävelemään pois tiloiltaan, joi­ pienemmät entisiä sota-ajan hin Industrialistin raportit Asto- kien maiden kansallinen sielu.’’
emalia S. S. Järjestö n suuren enem ­ Sananvapaus Oaklandissa on ofa
Nämä san at olivat politlkoitsijaiu
jaantuminen ja jossa puolinai- ta olivat alkaneet maksaa. Nä­ toja, jäävät tavarat ostamatta.
riän kokouksista
mistön puolella, joka on p äättän y t hänen yksinvallastaan riippuvain«
korulauseita, m utta Gompersiin näh­
sesti hyväksyttiin yhteistoimin­ mä ostivat tilansa kuluneen “ Voittajamaitten” työläiset tu­
Industrialistin useamnfhssa nume­ den oli rikos pyhäähenkeä vastaan kulkea selvää m arxilaista tietä. K äyt­ Kaikille puhetilaisuuksille on hänelti
nan mahdollisuus valtiollisten kahden vuoden aikana korkei­ levat päivä päivältä kärsimään rossa on julkaistu pitkähköjä refe­
täkää ääntänne oikein.
Äänestys täytynyt hankkia lupa Ja vähäni j
puhua “proletariatista" ja varsinkin
puolueiden kanssa.
Ohjelman den hintojen vallitessa, kiinnit hirmuisesta
työttömyydestä. raa tteja Sulkasen ja Korven väitte- mailman p ro letariätista”, Joita sa­ laatikko on haalilla, taloudenhoitajan radikaalisem m alta on se lupa kk!
ponnet kokonaisuudessaan ovat täen elämänsä varrella koval- Kaikki ennustaa tavatonta kan- lytilaisnudesta ja myöhemmin pide­
E ritoten hän kunnostautui
noja Gompers kammoo kuin m uha­ puolella, johon voitte jä ttä ä lippun­ letty.
seuraavat:
la työllä karttuneet säästönsä sainvälistä (romahdusta.
Sillä ty stä neuvottelukokouksesta Astorian m ettilainen profeetan häväisem istä. ne. — —ö.
kom m unistien toiminnan aikana. Hi j
i. Että vallankumouksellinen kahden-, kolmen-, tai viidentu­ työttömyys ei lisää ostokykyä, S. S. Klubin talolla. R eferaattien
nen käskystään peitettiin Yhdymi
Äijältä pääsi varm aankin helpo­
teollinen kansainvälinen on pe­ hannen dollarin käteismaksui- vaan vähentää kulutusta. A i­ laatijat, se myönnettäköön, ovat kyl­
tain lippu punalipulla kommunisti«. I
Berkeley, Calif.
rustettava luokkataistelun
ja hin. Nyt he ovat ikävässä ti­ noa keino, joka työväen val­ lä pyrkineet tasapuolisuuteen, m ikä­ tuksen huokaus päästyään rajan tälle
edustajakokoushuoneessa sillä aika
työväenluokan ylivallan (domi- lassa. Tappiota on kärsitty ei lankumouksen ohella voisi pe­ li se vahvasti puolueellisille rep o rt­ puolelle suotuisam paan ilmapiiriin.
Suomeen m atkustivat kaikki Ber- kun e d u stajat olivat ruokatunnit
ainoastaan tämän vuoden sa­ lastaa tilanteen jossain määrin, tereille on mahdollista, kiitollinen
nation) periaatteelle.
josta seurauksena joukko miehiä hi |
keleyn s. s. osaston näy ttelijät jä l­
a. Että Vallankumouksellinen dossa, vaan maatilojen arvo on olisi kauppasuhteisiin ryhtymi­ m erkki kylläkin, m utta referaatteja
Wash.
keen sen kappaleen, Joka alkoi ja vitti rakennuksen kaluston kun h>,
Teollinen Kansainvälinen pyr­ pienentynyt, niin että se summa nen Venäjän
neuvostovallan ei voi olla sittenkään arvostelem atta.
llvat sitä kom m unistien työksi, s* I
kii kumoamaan ja poistamaan minkä he ovat niihin kiinnittä­ kanssa.
Ankara
myrsky
vallitsi
täällä päättyi nukkum isella, vaikka tosin m asta ju tu sta aiottiin tehdä suur. |
Mitään todellista ja
kapitalistisen taloudellisen, po- neet on pyyhkäisty olematto­ Pysyvää
parannusta
ei siitä Sillä nuo puheiden ja puhevuoro- Grays H arborin perukalla v. k. 29 p. välillä tapahtuikin reip asta m eininkiä num ero kom m unisteja vastaan nai­
• littisen ja moraalisen hallinnon miin. Ei ainoastaan säästöjä o- missään tapauksessa ole. Lo- jen refereeraukset ovat yksipuoliset Myrsky alkoi vähän jälkeen puolem- että pakkasi naurattam aan.
tetuissa
syytöksissä, mutta AnMil
ja valtion ja kannattaa vapaan le menetetty, vaan velat ovat pullinen Pelastus on ainoastaan ja pintapuoliset. K irjo ttajat ovat päivän ja kiihtyi yhtäm ittaa, niin e i­ Joku ehkä arvelee e ttä täm ä on sa­ W hitneyn ju ttu a käsitellessä tulikin
kommmunistisen yhteiskunnan nyt suuremmat kuin maatilan siinä, että työväestö itse ryhtyy koettaneet sanasta sanaan seurata tä se saavutti jo yhdeksänkym m enen nom alehti “ankka”, m utta sitä se ei ilkityöntekijät päivänvaloon, joten n
arvo.
perustamista.
ohjaamaan asioitten kulkua ja puhujia, jota tottunut referoitsija ei mailin nopeuden tunnissa. Myrsky ole. A jateltiin että käydään välillä syytös jäte ttiin pois listalta, eikä
Hallituksen
asiantuntijat
las­
• 3. Että vallankumouksellinen
järjestämään yhteiskuntaa sosi­ yrittäisikään tehdä. Se olisi m ah­ oli niin ankara, että se rikkoi huo­ vanhassakin m aassa katsom assa mi asiasta virallisesti sen Jälkeen ok |
teollinen kansainvälinen julis­ kevat Yhdysvaltain maanvilje­ alistiselle pohjalle. Tämä on dollista vain tottuneelle pikakirjuril- neiden katttoja, katkoi kaikki sähkö- tä siellä oikein tapahtuu. On alettu m itään kuulunut.
taa, että työväenluokka yksi­ lijäin kärsimän tappion tämän suoritettava niin hyvin tasaval­ le. Puhevuorojen asiallinen seuraa­ sekä puhelinlangat. Yhden ihmisen hakem aan villapaitoja, karvalakkeja,
Ovat virkaintoisia. Oaklandin p>|
nään voi hävittää kapitalismia- vuoden sadon hinnanalennuksen taisissa “vapaavalloissa” Rans­ minen jää tällä tavoin perin puutteet kerrotaan m enettäneen henkensä A- tu rkkeja y. m. talvivehkeitä, sillä liisit vangitsivat kiinalaisen lihaliik-
laisen moraalimattoman talou­ takia kuudeksi biljoonaksi dol­ kan ja Amerikan Yhdysvallois­ liseksi. T ästä johtuu, että referoit- berdeenissa. George Coullelis louk­ kylmä siellä on, sen me tiedäm m e keen koko henkilökunnan, kaikkiau
dellisen ja poliittisen orjuus- lariksi. Onko tämä hinnan a- sa kuin parlamenttaarisessa (e- sijat ovat m erkinneet m uistiin paljon kaantui melko pahoin.
Ollessaan hyvin. Tämä Suomen m atka tap ah ­ 10 henkilöä, tavatessaan heidät toi­
systeemin ja ainoastaan terävin lennus hyödyttänyt kaupunki­ duskunnallisen hällirinon alai­ sivuasioita, jättäen puheiden ja pu­ työssä North W estern myllyllä, repä- tuu ykeinkertaispsti sillä tavalla e t­ m essaan jo puoli seitsem än aamu’-1
taloudellisen voiman käyttämi­ laistyöväestöä? Ei niin suures­ sessa) Englannissa.
hevuorojen ytimen käsittäm ättöm äk­ 8Ì tuuli irti erään autotallin katon ja tä näytelm äseura on alkanut harjo- la, sam alla takavarikoiden kuomat
sa
määrässä,
etjtä
sitä
kukaan
si, asettaen siten puhujain ajatu k set heitti sen C:n päälle. H änet täytyi tella taasen yhtä komeaa näytelm ää,
nen, joka kärjistyy työväenluo­
lihaa, jota olivat purkam assa, viedet j
huomaisi.
kan vallankumoukselliseen suo­
hullunkuriseen valoon, jopa aivan viedä sairaalaan saarnaan lääkärin jonka nimi on “E räm aan R ita rit”.
senkin
poliisiasem alle.
Oaklandii |
Lukuunottamatta
Europassa
raan toimintaan, voi saavuttaa
väärään valoon, joka varsinkin ny­ apua. J a er£s toinenkin mies louk­ Kappale tapahtuu peräpohjolassa sy­
kaupungin
sääntö
m
äärää,
että lib I
vallitsevaa tilannetta, on ole­
tämän päämäärän.
kyaikana voi olla haitallista. Tämä kaantui • K. kadulla, hänen päälleen däntalvella, kaukana eräm aassa, jos­
liikkeitä ei saa av ata ennen kelit
4. Että vallankumouksellinen massa kaksi keinotekoista, val-|
on vikana referaateissa alusta lop­ hetti tuuli erään rakennuksen katon, sa reippaat tukkipojat kaatelevat kahdeksaa aam ulla, jota sääntöä m
taloudellinen kansainvälinen sei- tiollisista pakkokeinoista johtu­
puun, puhum attakaan siitä luonnolli­ ruhjoen hänet niin pahoin, että täy­ pohjolan honkia, joita sitten kevään k iin a la ise t' jatkuvasti rikkoneet po
. soo sillä perustalla, että jokai­ vaa syytä maanviljelijäin vara­
sesta viasta, että “taloudellisten voi­ tyi viedä sairaalaan. Muuten aiheut­ tullen uittelevat lauttauspaikoille.
liisin asiaan sekaantum atta. Uus
Parhain sattiia mailmassa
“ Eräm aan R itareita” ei oikeastaan
sessa maassa on taloudellisten rikkoon. Yksi syy on luoton
m ien” puheet ovat yleensä suurem ­ ti myrsky tuhansiin dollareihin nouse-
poliisipäällikkö sai siitä mainion
kannattaisi kehua etukäteen, sillä laisuuden
maanviljelijöiltä on venäläinen sauna. Vaikka hy malla tunnolla kokoon kyhättyjä an vahingon.
järjestöjen päämääränä tuotan­ kieltäminen
heti n äy ttää mailmtll [
non ja jaon uudelleen rakenta­ liittohallinnon reservipankkien väksihän sitä ylistäjmme mekin suo­ kuin S. S. Klubin puhujien. Tämän
Uusi koulurakennus tullaan raken­ hyvä kappale puhuu itse puolestaan, kelvollisuuttaan.
toiminnan säännöstelyn kautta m alaiset saunaam m e ja väittävätpä k au tta ei tahdota syyttää k irju reita tam aan täm än kevään aikana Em er­ m utta teemme täm än siksi, ettei ku­
minen ja säännösteleminen.
Paljon ääntä pidetään nykvaikar j
5. Että Vallankumouksellinen ja |°inen on Esch-Cumminsin turkkilaisetkin om aansa muita pa­ tahallisesta vääristelem isen halusta, son ja Adasm katujen kulmaan. T ä­ kaan jäisi pois silloin haalilta kun lehdissä
laivastoasemasta, job
Teollinen Kansainvälinen tulee liikennelaki, mikä on korottanut remmaksi, m utta jos puolueettomina \ vaan e h d o tto m a s ta referoim istavas- mä työ tullaan antam aan urakoitsi­ täm ä harvinaisen kaunis supisuom a­ viim eisten siitä tietojen
mukaan pitäisi
olemaan riippumaton mistään po­ rahtihintoja maanviljelijäin tuot sanomme totuuden, niin kyllä täytyy ta " Olkoon opiksi seuraavalla ker jan tehtäväksi. Ja tässä tarv ittav at lainen kappale esitetään. Kappaleen
tulla
Alamedaan.
Aidan
yhteydessä
liittisesta puolueesta; ja että teille.
tunnustaa venäläisen saunan olevan I ralla’ Kun tälIais»a tilaisuuksia sat- v arat hankitaan laskem alla bondeja ylöspano vaatii suurta henkistä ja ovat nerot paaneet hyvän tilaisin-1
hallinnollista parhaan kaikista m itä kylvyn perin ' tuu toisten> niin älköön referoitsijat ulos.
siinä tapauksessa, että vallanku­ Nämä kaksi
aineellista uhrausta näytelm äseurai-
den tuoda Julki tuulentupiaan. Yli
mouksellisen kansainvälisen te­ toimenpidettä ovat riistäneet pohjaisuuteen ja tehoisuuteen tulee. pyrkikö
kilpailem aan
puhujien
Kaupunkimme majuri, W. A. Jacka, ta, m utta em m ehän ole tähänasti den ehdotuksen m ukaan pitäisi ensi­
kemän päätöksen kanssa josta­ maanviljelijöiltä biljoonia dol­ Useat kansainvälistä “kuuluisuut­ kanssa, vaan ottakoon selvän puhu­ on tehnyt valtuustolle esityksen, et­ säästelieet itseäm m e, siitä ovat todis­ töiksi rakentaa tunneli
kin asiasta joku puolue on sa­ lareita, vieläpä heidän kotinsa- ta ” saavuttaneet kylpijät, jotka viime jan ajatuksen ytim estä ja tehköön tä kaikkien kaupunkim m e lääkärien teena täm än näytelm äkauden näytel­
Puhutaan
(kapitalistien aikoina ovat olleet venäläisessä sau­ siitä m uistiinpanoja, tak ertu m atta si olisi hankittava oveensa $10 m aksa­ m äseuran ponnistukset, jotka eivät sinne laivastoasem alle välotäratft
maa mieltä, taikka päinvastoin kin.
teollinen kansainvälinen on jon­ taholta) että hallituksella ei ole nassa kylpyjä ottam assa, voivat todis­ vuasioihin ja pintapuolisuuksiin. Täi va lupakirja. Se siis tulisi olemaan suinkaan ole olleet vähäiset, varsin­ sinne kohdistuva llikenn<ftä. 3
muka A lam edassa olisi lilaa maali
kun poliittisen puolueen tai jär valtaa pakkoluovuttaa omaisuut­ taa tuon väitöksen paikkansapitäväk- löin on helpompi tehdä asiallisia re verotus lääkäreille.
kin, kun otam m e huomioon e ttä olem­
päällä.
Paljon m uita souoriit*
j
' jestön kanssa jossaih kysymyk­ ta. Ei olekaan, silloin kun ky­ si. Voisimme m ainita aluksi Jude- feraatteja ja tuoda puhujan ajatuk
Vanha kaupungin talo paloi viima me vain am atöörejä ja nävttelem m e on tuotu julkisuuteen, kaikki kilp»J
sessä Samaa mieltä, voidaan sil- symyksessä on suurpääoman nitshin. Kun hän tunsi kylvyntar- eet selvemmin julki,
toukok. ja on siitä saakka ollut oman työmme lomassa.
Ien nerokkaisuudessa, vaan u~' iwma:|
• loin mainittu päätös panna toi- pakkoluovuttaminen,
mutta vettä, niin ei hän hetkeksikään py- j
Kokouksessa ollut,
Toivomme siis, e ttä helm ikuun 20
onnensa nojassa, sillä täm än pala­
hullunkurisuudessa. — Toi—nen.
• meen yhdessä.
maanviljelijäin omaisuuden pak­ sähtynvt harkitsem aan, menisikö sitä
neen tilalle rakennettiin uusi talo päivänä, kello 6 Illalla, jolloin esi­
6. Että tämä konferenssi lä- koluovuttaminen
hallinnollista suomalaiseen, turkkilaiseen, vai ve- | Gompers kuuli yhtä ja toista kaupungille. Nyt on annettu täm än rippu nousee kappaleeseen “Eräm aan
• hettää voimakkaan kehoituksen tietä tapahtuu hyvin säännölli­ näläiseen saunaan, vaan hän suoraa ' ,
Calif or nia s ta
vanhan talon korjaus urakalla te h tä ­ R itaarit” olisi Toveriinpa ääriään
Mexicossa •
. kaikille
vallankumouksellisille sesti. — U. R.
päätä painalsi viim eksiraainittuun; ja
väksi eräälle aberdeeniläiselle u ra­ myöten täynnä väkeä ja jännityksel­
teollisuusunionistien ja syndi-
lä seuraam assa m itä kaikkea tapah­ San Franciscon ja West Ber-
niin tyydyttävän kylvyn hän siellä i Mitalian m iettinee Samuel Gompers koitsijalle.
kalistien järjestöille
kaikissa LÄHENEVÄ TALOUDELLI* sai, e ttä ei ole ’ vieläkään tu n te n u t1 m atkansa jälkeen eteläisessä naapu-
Mrs. E. W alker vangittiin talosta tuu peräpohjolassa, siellä kaukana e-
keleyn osastoille
maissa vastaamaan Ammatti- ja
tarv
etta
ottaa
uutta
kylpyä.
i
rlval,a88a.
jonka
pääkaupungissa
äs-
317 11 katu. H äneltä tavattiin jon­ räm aassa, jossa sen rita rit kam ppai­
NEN
ROMAHDUS
.
Teollisuusunioiden Väliaikaisen
Millerin alkoi käydä kateeksi kun kettain pidettiin yleisam erikalaine.i kinm oista Cocaine-nimistä huum aus­ levat luonnonvoimien ja virkavallan
Mikään uhraus ei olisi liian suu
. Neuvoston lähettämään kutsuun
Päivä päivältä saapuu yhä uu Judenitsh yksin sai nauttia tuosta am m att>yhdistysten konferenssi Ami- ain etta ja lienee hän harjoittanut ahdistam ina. Lippuja myydään etu­ jos vaan voitaisiin ajaa perille ee > I
ja olemaan edustettuna konfe­ sia tietoja alkavasta ahdingosta m ainiosta kylvystä ja niinpä hänkin rikan maiden am m attiunioiden sitei- m uutakin huonom aineista liikettä. käteen ja on niitä saatavana haalin siä m istä niin usein on keskusteli*
Si
renssissa. jonka he ovat kutsu niissä maissa, joissa on luultu löi hynttyvnsä kokoon ja läksi ja- den O jittam iseksi. Rajan toisella Mrs. W alker maksoi $50 takauksen, taloudenhoitajalta ja näytelm äseurau osastojem m e kokouksissa, nim. mä®
neet pidettäväksi
Moskovassa ; voitavan elää levossa ja rauhassa lansyten kylpemään Venäjälle. Ja Puo,ella vallitsee toisenlainen ajatus- jolla hän pääsi vapaaksi niin kan- jäseniltä. E tukäteen m aksaa ovilip- kasvattaa ne sadat suomalaiset I*?
toukokuun ensimäisenä päivänä ja sodan jälkiseurauksista vä- vaikka hän ottikin kylpynsä Venäjän mailma kuin meillä täällä hyvinvoin­ vaksi, kunnes asia tulee oikeuden pu 60 sen ttiä ja ovella 75 senttiä. set, jotka käyvät kokoushuoneissa»’
v. 1921 ja jonka konferenssin littämättä.
Maailman suurim­ pohjoisosassa, m issä on väliin pak- nin ja itsetyytyväisyyden m aassa, tutkittavaksi. Huum ausaine oli pii­ Siellä tavataan.
me, varm oiksi luokkasotilaikd, j*’
tarkoituksena tulee olemaan va­ missa teollisuusmaissa on huo­ kasta viisikymmeutäkin a ste tta Cel- kansan Psykologia siellä on toinen lotettu
Friscolaiset tulevat!
H elm ikuun i kam aan työtä, minkä olemme a!1
läm m itysuuniin, josta polii­
kinaisen maailman teollisuus- mattavissa vakavia ilmiöitä, jot­ siusta, niin aivan tyydyttävän kuu- kuin O ällä. Sellainen, jo ta Mexi- sit sen löysivät.
13 päivänä e sittää sikäläinen näv-j taneet, m utta joka vasta heidän«
työläisten vallankumouksellisen ka osoittavat taloudellisen alas- maksi silti voivat polsevikit lämmit- CO8Ra pidetään vanhoillisena, julis-
telm
äseura
kappaleen
“S an k ari”. ( m illään loppuun suoritetaan s
I
Tämän ym päristön m etsäkäm pillä
kansainvälisen perustaminen.
menon alkaneen. Amerikka ja tää saunan hänellekin. Hänkin pala- tettaisiin tässä m aassa villiksi radi- ilm oitetaan alennettavan ruokaa 30 Kappale on ehdottom asti näkem isen i kistaa ykslnomistutoikeus a asetti*
Näihin ponsiin tahtoi Ameri- Englanti ovat jatkuvassa *käy- si kylpym atkaltaan täysin tyytyvä!- kaa*iksi- Ei ole harvinaista kuulla sentillä päivää kohden, joten ruoka arvoinen, jota ei kenenkään pitäisi j tilalle työn oikeus.
p 3n M
llt?n edustaja mistilassa, joka voi koska ta - js e n ä ja voi yhtenä todistaa, että par- “ y ^ y ^ in Mexicossa jonkun hallituk- tulee tä stä lähtien olemaan $1.20 päi­ sivuuttaa. T ätä näytelm ää on pal- Sunnuntaikoulum m e ovat h< ikk j
yco Hardy lisätä seitsemännen, hansa muodostua paljon voimal-ibaan kylvyn saa venäläisessä sau- sen vlrkai,i-lankin pitävän radikaalisia vältä. Palkkoja on alennettu metsä- jon esitetty keski- ja itävaltioissa, alkuna siihen, m utta jotakin voi»1
Jos*a olisi velyotettu kaikkien lisemmaksi purkaukseksi kuin se nassa.
•
puheita kansanM>ukoille ja esittävän työlälsiltä noin keskim äärin $2. päi­ saaden hyvän tunnustuksen, joten peräisem pää kasvatustyötä oli« w
m,^dcn .yaHankumouksellisia te-j josta
Itä-Europan
hallitsijat Niin se päätteli myöskin vanha elaköönhuutoja Neuvosto-Venäjälle ja vältä, joten palkkoja on laskettu pai toivomme täälläkin ru n sasta osanot- tävä, sellaista joka todella «1M
ollisuusjarjestöjä
alistumaan selviytyivät vähitellen hankki- ystävämme Koltshak kun hänen se'.- < Pr° le ta ria a t>n mailmanvallankumouk- jon enemmän, kuin ruokaa. Vaikka toa. Esitys alkaa kello 7 illalla.
se t kiintym ään tulevaan ehm ïntï^
toukokuulla pidettävän Mosko-'maila itselleen lujemman poh- känsä rupesi syyhymään, että venä- se" e -
Suomen puna-orpojen hyväksi to ‘ tävaänsä ja vakiinnuttaisi heidät »
täm ähän on jokapäiväinen ilmiö ny­
van
konferenssin päätöksiin,; jän ja paremmat tulevaisuus- Iäiseen saunaan tästä on lähdettävä,
Eräs am erikalainen kirjeenvaihta­ kyisen yhteiskuntajärjestelm än val­ mii osastom m e iltam an helm ikuun 27 sialistiseen
toimintaan
laski*» j
mutta saksalaisten
edustajien toiveet. Mutta niin lujaan kaik ja hän menikin ja otti niin tehoisan
kert0° seuraavan tapauksen:
p. Komitea, joka hankkii ohjelm aa tähän tarkoitukseen tulisi uhrata X1“
litessa.
jyrkän vastustuksen takia pon-(ki vanha on juurtunut työväen- ja perinpohjaisen kylvyn tuossa k u u -, Tammikuun 15 p :n ä antoi Mexicon
Gj’ays Harbor W orkers’ Co-op.-M tuohon iltam aan, tekee kaikkensa takin satoja dollareita rahaa, niin *
siesitys
hylättiin.
........... ...........
..
¡luokkaankin, että koetetaan niin luisassa saunassa, että eipä enää valtiosihteeri, Plutarco Elies Calles, A:n osakkeen om istajain vuosiko­ saadakseen ohjelm an kaikinpuolin ei saa olla esteenä, sillä ilman n»0-
Ensimäisessä pykälässä tun-1 kauan kuin suinkin pyrkiä e- milloinkaan toista kylpyä tarv itse.; — vastaavaa virkaa tässä m aassa hoi-
kous on t k. 6 p:nä, alkaa kello kak­ tarkotustaan vastaavaksi ja olempa soa liikkeem m e ei voisi olla elin’*
nustetaan,
että teollinen kan-1 teenpäin mitä sietämättömim-
....
Ja hänkin otti kylpynsä kylm ässä il- taa nykyisin tunnettu Colby — yleis- si päivällä Aberdeenin Klubin talol­ varma, e ttä ohjelm a tulee hyvä, siitä mainen. Se opetus mitä ponit*1
sainvalinen on perustettava työ- missä olosuhteissa' vanhan kel- m analassa. Siperiassa. Syyhyselkäi- am erikalaisen työkonferenssin edus- la. Saman päivän illalla on suuret uskallan mennä takuuseen jo näin nen koulu tarjoaa lapsillemme-
yaenluokan ylivallan periaatteel- vottoman talousjärjestelmän i- sillä ystävilläm m e Denikinillä ja tajille päivälliset. K unniavieraaksi osuuskunnan Juhlat.
Ja sitten, kun otam m e kylliksi voimakas vaimentamaan
M uistakaapa aikaiseen.
le. Alkuperäisessä ohjelmaesi- keen alla. Mainitsimme äsket- W rangelilla olisi ollut turkkilainen oli kutsuttu Samuel Gompers. Päl- pitää näm ä m ielessänne ja saapukaa huomioon sen seikan m itä tarkoitus- totuuden, m itä voimme kotona
tyksessa käytettiin muotoa “pro täin Englannissa yhä lisäänty- sauna lähem pänä kuin venäläinen, vällisten jälkeen pidettiin pikku pu­ oikein Joukolla, sekä varustakaa it­ ta varten sanottu iltam a tullaan pi­ taa lasten mieliin, ja siksi I-1
letanaatm diktatuuri ja useim- vasta työttömyydestä. Siitä oli rnutta he eivät vilkaisseet edes s e n ! heitä, m. m. Yucatanin valtion so- senne oikein hyvälle puhetuulelle, sil­ täm ään, niin varm asti jokainen sil­ pyrkiä järjestelm älliseen la?:en-
mat, m. m. amerikailainen Har- seurauksena, että
työttömät päällekään, kam psunsa vain pistivät sialistinen kongressiedustaja C arillj lä siellä sitä saa aidat tuoda esille, loin osaltaan an taa sen pienen avus­ nuorison agiteeraam iseen.
dy kannattivat tätä muotoa, hankkivat
itselleen
asuntoja t-ainaloonaa ja niin hynttäsem ään ' läsnäolijain äänekkäistä vaatimuksis- ettei niitä tarvitse kuiskailem alla su­ tuksen heidän eteensä, jotka isät­ Edellä esitetyn asian toi
mutta
ruotsalaisen
Severinin
pakkoluovuttamalla
suuren
j?ou"
töm inä, äidlttöm inä ja avuttom ina c- seksi ehdotan seuraavaa:
vastustuksen takia naitettiin irnn
----fCn j°
U' polsevllkien
Siellä kun oli- ta piti lyhyen puheen. Täm ä Mexi- hista toistensa korvaan.
viimein k ä y t t ä ä Dvkäläa^ 2 i i n ‘
ylem m än
tar- vat aikansa hikoilleet ja kyllikseen con työläisten suosima mies tunne-
No niin, siellähän sitä sitte taas vat jään eet kam ppailem aan eläm äs­
1. E ttä toimeenpannaan
-Jk»«— n i i __--•> m u o - 'r e t t v i i eXSv n ta r ?CO Ituksi‘n
k a y - nai« tw e et polseviikien kylvetyksestä, ^taan tulisesta ja suorasukaisesta p j- tavataan. — Pätkä.
tä ja kuolem asta. Eipä voi m uuta kuukautta kestävät lasten j
tyvää “ ihanteellisompaa
toivoa kuin. e ttä kaikki, jotka vain son opetuskurssit, ollen ne ilta-
"i
rakennuksia.
Asunto-
he palasivat takaisin täydellisesti hetyylistään, jossa kiitollisena piir-
toa.
¡ pula ja
työttömyys ovat niin i tyytyväisinä, kuten ennen heitäkin < teenä on myös lyhykäisyys. Tuhlaa-
haalille pääsevät tulevat silloin Il­ sunnuntaikursseina
vuoroin
huohm "«”
neurÌ T « e ^ k o k l Ì T ;d L PnPUh ? u ‘ ,o i s i ’ f “ n - » p i - l « 1«“ * * » v y n , , u « « kutkaselkäis«- m . t u s a o o j. Compersln tl.uleeraam l-
(THE COMRADE)
SynJifca/isfien
f/oçuiam,
JUTUN JATKOA
Portland, Ore.
uo imatta
neuvottelukokouk-idaan melkein erehtymättä paat- Ja ikäänkuin hienoksi viittaukseksi I seen
"m isterlksi” tai “senoriksi"
k5 S' i ! a a ,e d ® ? Sta k o 8 k e v a s ta t i l a s t o s ' i 8i*U ’ e t,a v «®*jälle m enevät vain C ardilo puhui Gompersille seuraa
kinaisen ymmärryksen kautta ta kuinka työttömyyden laita: kylpom istarkotuksessa kaikki seilai vaati
k u m o u ^ a e lU s e n
" ^ ' l ’ " « i* S
?
v
.
T
näm äkl°
' " N n * • * » « « '« k u tistu in ,« ,o ;
kumouksellisen työväestön so-
Se, että asuntokysymys on aa luetellut. Englannin hallitus kii- ym päri mailmaa Gompersln toveri
hdarisuus, joka selvästi ilme- vaikea ratkaisu siellä, missä so- ruhtikin Denikinin nim ittäm ään k y l-; Moronesin ja muiden täällä puheita
Hei vaan ja hei! — A a — m itäs
minun pitikään sanoa. Aivan oikein,
niistä naisten hommista. R esutans
soistahan sitä piti puhua. Ne tule­
vat olemaan helmikuun 9 p:nä. siis
keskiviikkona. Näes, ne naiset ovat
tam aan. — P. H.
Franciscossa ja vuoroin Berkei^?'
2. P alkataan
kursseille
Välit kiristyy.
Paikalliset sähkö- nen opettaja, jolla on selva
yhtiöt llm o ttiv .t työläimlleen w ,k. j
t»
- » a hn 'ttavan dollarilla päivää t vielä sen Iisaksi omata riittkrk »
kohden.
Alennuksen pitäisi M tun I a n n d llin e n oppimaan, ja
- '<■«*-»
voimaan 1 päivä helm ikuuta.
Mi-f ta lasten opettamisessa
taan varm aa ei työläisten taholta o b j 3. O sastot velvoittavat toimeen^