f
TIISTAINA, HELM1K, 1 P .— TUESDAY, FEBRUARY 1
ASTORIASTA
Ö L J Y S U O N IK O
YOUNGS
R IV E R IN
VARELLA?
U seita viikkoja on Lower Colum
bia Oil and Gas yhtiö toim ittanut
poraustöitä Youngs Riverin varrella,
tarkotuksella löytää öljysuonen. Tä
hän m ennessä on reikää porattu m aa
han noin 500 jalkaa syvälle ja huo
m attu
vastaan tulleen öljypitoista
santaa. Poraustöitä jatketaan
Yh-
tiön virkailijat arvelevat, e ttä suu
rem m assa m äärässä öljyä löytyy vas
ta sitten kun on päästy 2,200 jalan
syvyyteen.
öljyn
löytäminen on herättän y t
suurta huomiota tässä kaupungissa
ja yhtiön osakkeita on sen jälkeen
myyty usean tuhannen dollarin edes
tä.
\ arm aan, sillä ne eivät ole pikku
rahoja
tällaisena aikana.
Nämä
naam iaiset ovat perjantaina t.k. 11
p:nä.
Painakaa täm ä mieleenne.
Lauantaina t k. 12 p :n ä on suuri
“vaudeville-iltama”. Ohjelmaa tulee
14 numeroa, kaikki kevyttä, kaikki
sellaista, jolle saa nauraa. Yksinpä
näytelm äkin, on juuri tä tä tllaisuut-
ta varten kirjotettu ja eikä m issään
(Jatkoa enttimJHeltk ai /uita)
vielä ennen esitetty. Sunnuntaina on “7? ,
,
______
loppujuhla, jolloin esitetään koko- 8pl,a1nGn velka- mikä alistaa koko
illan kappale, tai oikeammin- k o lm e‘ mailnian täydelliseen orjuuteen." —
tuntia kestävä kapaple Ja lopuksi Lt>n‘n av ajal»Puheessaan.
VALTIO VIRASTO
LEVITTÄÄ III:N
INTERN. OPPEJA
No. 25
Oppivat
siivoa k äy tö ltä
arm eijalta.
punaiselta
K alkkien toisten itsenäisten kai-
vantoyhtiöfden virkailijat ilm ottivat,
e ttä ne tulevat seuraam aan esim erk
kiä ja alentam aan palkkoja. Muissa
yhtiöissä el ole vielä kuitenkaan 11-
m otettu m iten suurella sum m allt
palkkoja alennetaan.
(Itsenäisillä yhtiöillä on ene®^
um pinaisia kaivantoja M esaba^S
la kuin terästrustllla, joissa tehJ
E nglanti pyrki järjestäm ään sub-
läpi talvet työtä. Palkkain aleni
I teitä Venäjän rajavaltioitten kanssa,
nen
näissä niinollen tulee kosken,
TOVERIN PUHELINNUMEROT:
j Kuusi kuukautta sitten laBki Englan-
Toiasituksaan ................................... ...
suurinta
osaa noilla kaivannoilla
i nln m inisteri Churchill kuusi vaitlo-
Konttoriin ............................................
vlsin työskentelevää väestöä »
' ta m itkä olivat sodassa V enäjää vas-
1 taan ja Joitten piti vallottaa Pieta-
Paivälitta
I rl ja Moskova joulukuuhun mennes-
— Alkavan soittokunnan harjotns
SUURTA !
KAUNISTA!
! sä v. 1919. Me tiedäm m e, m inkä a r
i
tänä iltana kello 6:30.
voisia näm ä valtiot olivat, m utta
— Naiskuoron altot harjotuksiln
kautta
koko maailman pidettiin nii
tänä iltana kello 7:30.
tä
todellisina
valtioina. Englanti pe
— “Mitä selkkauksia avioliitossa
tanssitaan kello 11 kello 12:een yöl
rusti politiikkansa sellaiselle uskolle.
Rauhanneuvotteluista.
tapahtuu'* näyttäm oharjotus tänään
lä. Sunnuntai-illankin näytelm ä on
Englapti ja Amerikka antoivat niille 5-näytöksinen laulunsekainen, mahtava yhteiskunnallin*
kello puoli 8 illalla. Seuraava har
varta vasten tll.ls u u t.a varten m n o -'
V eraani»
satoja
miljoonia, niftkii m enivät me
jotus torstaina.
näytelmä esitetään
■
liattu, eikä o!e siis „„»sään
ren pohjaan.
— “Savi soran alla” harjotus huo
esitetty.
E ttä se tulee olemaan
, tlem enceau Ja Lloyd
“..... Voimakkaat valtiot, m itkä nos
Hauska ilopilleri, siltä saatte olla v,;■! ? /'Or|i", ° ” i*
w l,’ ° nln ■>arrlk - '
menna keskiviikkona kello puoli 8 J.
tattiv
at puolentoista tusinaa valtioi-
“SAVI SORAN A LLA '
p.p. K enraaliharjotus perjantaina.
kuutettula
!
ajoivat läpi mitä hälkäilem ättö-
p ;;
’
mimmän rosvopolitiikan Keynes k u -P 3 me
vastaan ovat vihdoin päiis-
— Tyttöjen (täysi-ikäisten. ei las
Alpo Noposen kolm inäytöksinen
Paäs> liput m aksavat näihin tilai- [ vailee kuink w
esiintyi koko seet kohtaan (vilrnp heinäkuussa) joi-
ten) tanssiharjotus tänään kello puo kansannäytelm ä, esitetään ensi sun aunksiln senraavas.L N aam tal.lln 50 ukslM. , ,,„ 3sä
k “k^ loin he lähettivät meitä vastaan yh-
li 7 illalla. Sama huomenna.
nuntaina Astorlan S. S. Klubin te a t senttiä. Vaudevilleen 50
'a l l
O i lT lt t i'l
T rt
1
___
s.
«■
senttiä.
Ja
• George ym m ärsivät jotakin käsillä- i den valtion kerrallaan, jotta porvaril
— A gita;slonikom itean kokous tä terissa ensi kerran.
Näytelm ä on sunnuntai-illan näytelm älltam aan
, ,,
,
...
liset rosvot vuorostaan voivat oppia
nä iltana kello 7.
tavallaan yhteiskunnallinen, ei mei vat hinnat tavalliset.
Pääsylippuja | L u t „ n
s
?
8 k° eB,ttää
.
neljäntoista polntiaan ja Iraa- läksynsä hyvästä käytöksestä punai
käläinen suorastaan, m utta ei raei- naamiaisiin myyvät etukäteen tytöt
$20. $10 ja $5
arm eijalta yksi
kerrallaan".
k U “ 2i?,e '"le3 ,a' H ä" selta -------------------
- ---------------
käläisvastalnenkaan. Siinä kuvataan Kenenkään el p,tähti n n o h to . näitä k X i l X
9 AVE. & YES1±RWAY
jaetaan palkintoina parhaiten pue kuinka eräs nousukas, äkkiä saatu juhlia. Lähemmin tuonnempana. — . ,
. ?k a W ,ls o n s a a te ttiin M U S T IE N R Y S S IE N E D E S O T T A M I-
tuille ukkojen ja tyttöjen naamio- aan suuren perinnön, hylkää kaikki Ukkomies.
täydelliseen hämminkiin, m iten Wil
SET.
Henkilöt:
Esittäiät-
huveissa perjantaina t.k. 11 p:nä.
ERNEST ELIS LÖVENBORG ........................................................ CLST SA
son tu «« konferenssiin luullen voivan-
entiset periaatteensa ja suuressa yl
PARIISI, tammik. 31 p. — Alek-i
. **ä " en vaimo“ » ............................................................ MRS. HOL
peydessään elää ja toimii jo kuni A G IT A A T T O R IK U R S S IT ,
8a ppi^ata heitä kaikkia, saavansa
N A IS E T . J O IL L A O N L A U L U -
jotka alkoivat eilen S. Klupin ko- aikaan yhteiskunnallisen rauhan ja santeri K erenskin koolle kutsum assa a ARNE H?R VIK ANC aa ” ' * ............................. EDLA S
m anttaaliporho ainakin. Yhä uus!;»
K a
lin io h n vib it.n n L ,:..
.
.
. ,
/A A K i M l H IK V IK A N G A S , nimismies ...............................................
| H akvt
ÄÄNTÄ!
s • s »n ryhm ien johto- HILDA, hänen vaimonsa . .................................................................
SIG R in^cï
rikkauksia kootakseen, tekee hän koushuoneessa näy ttäv ät onnistuvan ,opussa P°«8tui konferenssista sanat-
Lauluääntä on melkein jokaisella suurenm oisen
propsiurakan, jonka hyvin. Oppilaita saapui kursseille 2$ «oraana miehenä, ym m ärtäm ättä m: m ,esten konferenssissa on tnuodos- EEVA, heidän tyttärensä ................................................. T1LLIE .WDFRYÏÏ
naisella, m utta kaikki eivät ole ym suoritus on m ääräpälvälleen tä y te t
yhdeksänhenkinen
komitea, :
T Y N J Ä L Ä , m etsäherra .............................................................. y , KOLkûLi
ja innostuneina he alusta pitäen sett- tään ja tehden kaikki m itä hänen
m ärtäneet sitä kehittää. Tänä iltana tävä, muuten seuraa ankarat sakot.
vastustajansa
toivoivat.
jonka
tehtävänä
on
ryhtyä
järjestel-
:
k u tta u e y h tiö n p ä ä llik k ö ........................................................... y . ~
rasivat luentoja. Tähän saakka kurs
taas olisi siihen hyvä tilaisuus Klu Nyt kumminkin käy niin, ettei työ
Ja
oli
joitakin
sosialisteja
sekä
iä
llis
iin
toim
enpiteisiin
Venäjän
neu-
KARMALA
"'Tukkilainen*"**1***^” .......................................................... i-E\
seille saapuneet oppilaat ovat seu-
bin talolla. Siellä harjottelevat Klu väki
vostohallitusta
vastaan.
NÄRVÄNEN,
tu k k in e n ’
.’ . * ‘ ‘ ‘
‘
K , l,
Saksassa e ttä Ranskassa, jotka toi-
suostukaan moisilla palkoilla raavat:
bin naiskuoron altot kello 7:30. Yh jatkam aan työtä, vaan tekee lakon.
Eino Järvln, Kalle Bellman. Albert voivat M ttyvänsä Kolmanteen Tnter-
rolm ikunnan yhtenä tehtävänä on RAHKONEN, tu k k ila in e n ......................................................................
SVE1
tykää kuoroon tänä iltana ja sitte Ylpeä nousukas el suostu työläisten Carlson, Frank Paananen, Saul Var- nat,onaleen- Jotka om aksuivat täm än vedota ulkomaiden hallituksiin 1a KAUHAVAN KALLE, tu k k ila in e n ............. « ...................................
s
IM m iA T n h i . i i -i ■
• • • • ,». » n
harjoitelem an lauluja naistenpäivän vaatim uksiin ja niin seuraa se, e t punen, E ster Heino, Laura Lampi, ^ ilsonl8min' ta raän harhaluulon rau- väestöön tarkotusperiensä eteenpäin ^ ^ K L ^ M X E ^ 4’h iT te n m e t^ tä iä ............................................................. T' SIC
iltam aa varten. Olisipa todella hä tei urakkasitoum usta voida m äärä
Minnie H ietala, Annie Järvi, Kali han m ahdollisuudesta kapitalistien a u ttamiseksl.
S O T K A M O N IIS A K K I, salaviinankauppiaa . .................................... 11 FVur
peä, elleivät naiset omana päivä- aikana täyttää. Viimeisenä keinona
pohjalla.
K irjotettiinpa
Toim ikuntaan kuuluu muiden mu v l S ' vönankauppias ......................................................................L IIN A HEM
Tuominen, Pekka
Siitonen, Alex suhteitten
nään kykenisi m ahtavana kuorona järjettöm yydessään v arastaa ylpeä Laakso, Olli Laine, N estor Laakso, m uutara,a tieteellisiä kirjojakin W11- kana Kerenski, Miljukoff ja Avksien- \ A P P U , em ännöitaija ........................................................................ A |NO
AND) V
laulamaan. Kaikki lauluäänen omaa- ! isäntä kauppasopimuksen, luullen si- Heikki Pitkäaho. John Kinnunen^ 8°.n,n P°,lti,kan periaatteista. Minä teff.
................................... K-
vat naiset mukaan!
ten pelastuvansa.
Vaimonsa, joka Oscar Lalto, William Järvinen, John toivon e ttä näitten kirjojen kirjotta-
POLHSEjX JA TUKKILAIsiÄ
"
LONTOO, tammik. — Useat ruot
on luonnoltaan lempeä ja hyvä, tu n Soininen, John M attila ja Jack K äär jät käsittäv ät porvari Keynesin k ir salaiset yhtiöt ovat lähettäneet edus
TAPAHTUU
PERÄ-POHJOLAN
TUKKITYÖMA1LLA.
K A L A K E IT T IM Ö IS S Ä T Y Ö S K E N -
jasta, e ttä näistä p eriaatteista puut
nustaa poliisikuulustelussa itsensä itä.
tajansa Venäjälle tekem ään tu tk i
N E L L E IT T E N N A IS T E N
syylliseksi, m utta turhaan, aikasem-
ALKAA KELLO 7 ILLALLA
H uom autettakoon tässä vielä ker tuu täydellisesti politiikan ym m ärtä muksia kansallistettujen teollisuus
kokous torstai-iltana S. Klupin ko min on hän tunnustanut veljelleen ran, e ttä yleisöllä on tilaisuus s e u -' mys. .
Sisäänpääsymaksut 45 senttiä etuostolla ja 65c ovella.
laitosten suhteen sekä neuvottele
koushuoneessa, alkaen kello 7. Kaik ja m iehensä äidille m iehensä käy rata kursseja kuuntelijana kaikilla
maan
liikeoikeuksien
saam isesta
Sodan pääm ääriä saavuttam atta.
ki naiset mukaan! Tulkaa keskuste neen yöllä hänen luonaan ja niin tu (»lentotunneilla, m utta ei harjotustun-
Saapukaa katsomaan ja kuulemaan ehta suomalaista tuk-
« A»n/v»OfQa„
* ,
Neuvosto-Venäjällä.
kun «ota on ohi
lemaan asem astanne ja yhteenliitty lee kaikki ilmi.
Isäntä tunnustaa neilla. Sisään luentosaliin on tulta- L AlD° a sta a "
kilaiselämää Peräpohjolan tukkisavotalla ja Viaporin kap^
lintua
ia Saksan imperialismi on paljas M IN N E S O T A N K A IV O S A L U E E L L A
misestä.
lopulta syyllisyytensä ja viedään lin va väliajoilla.
Sisälle tai ulos liik
naan osaaottaneen Piinakaartilais-pakolaisen seikkailut
tettu, on Versaillesin rauha, minkä
A L E N N E T A A N PA LK K O JA
naan. Vääryydellä koottu omaisuus kuminen luentojen aikana on ehdot- niti
MRS. EM M A LA M PPA ,
Paina- L ,
po" ar,8ton voittoa, pal
myydään huutokaupalla suuren m et tom asti kaikilta kiellettyä.
HIBBING, Minn. — Kaksi Mesaba
asuva 428 Fioral Ave., joka on ol sä- ja tukkiyhtiön hyväksi j.n.e. S ei-’ koon täm än jokainen mieleensä, et- flnnT i , it8ensä 8odan Pääm äärien
lut m hutam an päivän heikkona sai lainen on lyhyesti näytelm än sisältö. tei häiritseisi k u rssim työtä ovien ‘
Keynesin ero hallitukses- rauta-alueen suurinta itsenäistä kai-
° '
ta, minkä edustaja hän oli, osottaa ! Ï 5 n t° j llt^ ta '
Pi<;kards-M ather
ja j
raana kotonaan, on nyt paranem aan Toivottavasti yleisö nyt kuten aina
aukom isella ja edestakaisin
päin.
,
nilaellaan R e,kellä tuntia. VäHalka
‘ . ? *'la«ynee, Ja ¡
“ ' a '3
ennenkin täy ttää teatterin.
oppineet
ihm iset olivat p a k o te tu t: lai8tensä Palkkoja 15 prosentilla.
kymmenen m inuuttia jokaisen
M Y R S K Y N A IH E U T T A M A
M R S. U S H E R K U O L L U T .
tunnin päästä. K atsokaa kurssien ^ uraaniaan Kp>’nesin ottam aa tietä, i
V A H IN K O
Mrs. Cynthia Anna Usher, Aaron tyojärjeatyatä. Joka on Klupin pallo-'
.7 ”
om a" n h“ ' ‘
kunnalllslaiturl numero ensim äisellä. P. Uftherin vaimo, Houltonista. Ora., h a a lin e tp is o n «A ine illa
Suomalainen Parturiliike
sf (
haalin eteisen seinällä. Siitä näette
,VaSten kasvoja k ,rja n -
jonka varastohuoneesta myrsky repi kuoli ty ttären sä kotona täällä, 54 Ex minä tunteina luennoidaan ja mil-
A S U N T O A ja R U O K A A saatavana ate rio itta in , p äivittäin ja viikottain.
,kd paljasii sen- ’ ~
osan kattoa irti, on arvioitu $1.200 change katu. V ainaja oli syntynyt loin on harjotusaineita.
vatliovirasto otaksui rehelll-
Puhelin : 43 W o o d law n . — 4 2 F rem o n t St, — P O R T L A N D , ORE.
(OMISTAJA)
—1,500. Katon rikkoontum isen täh Indianan vatliossa, oli kuollessaan
-------—
___________
sesti, että täm ä harvinainen kokoel-
HURULIN
:
. .
SUNNARBORC
831 Mississippi Ave.
den Jauhoja eikä m uuta viljaa vahin- 67 vuoden ikäinen. Hän jä tti jäi
BERGDOLLIN JUTUN
ma holshevikipropagandaa tulisi häm-
golttunut.
Muissa osissa kunnallis- keensä puolisonsa, kolme ty tärtään
Portland,
Oregon
J Ä I K TK A I kT I T IA
m ästyttäm ään
Moskovan hallitusta,
B FPI n C r ;
A 1K U JA
SaattaiSi se ,ÖVtää va8taak«pn Pat
laituria m yrskyn tekem ä vahinko on ja yhden pojan. Ruumis on siirre t
P O R T L A N D IN
verrattain pieni.
BERLIINI, tammik. 31 p. — p r f. netussa tekstissä, m issä Lenin sa-
ty Hughesin hautaantolm istoon, jos
S U O M ALAISILLE
ta se tullaan lähettäm ään St. Helen- kaattikenraali Henry T. Allen, Yh- ■ noo:
TERVE TYTTÖ SYNTYI
* --
dysvaltaln m iehitysarm eijan
vliko-
“Äskettäin julkaisi muuan sosialis-
721 Mississippi Ave.
siin haudattavaksi.
M in u lla on täydellinen varasto k a i
Mr. ja Mr». O skar Brunnerille S».
m entaja, on tehnyt muodollisen an- ti tä stä sam asta leiristä toisen kir-
R u o katavaro ita,
makeisia, virvoi
kenlaatuista
grocerytavaraa
__
lei
Maryn sairaalassa eilen illalla.
A V IO L IIT T O N S A V A H V IS T IV A T
teeksipyynnön
sekä Berliinin että iän tuhoten bolshevikit. Melkoinen ' K iitos hauskasta illanvietosta niille voksia, makeisia, jääkerm aa, sooda-
tusjuom ia ja jääkerm aa.
täällä eilen Selma Mathilda Va Badenin hallitukselle sen johdosta m aara kirjallisuutta ilm estyy nyt E l i - ' y ?tävil,e i ° tka tu livat luokseni viim e ve8‘.ä > . tu P«kkaa jo k a laadusta kuin
TOV. FRANK SAARINEN
ranka; K errystä, Ore., ja Geo. Alfred kun Yhdysvaltain arm eijaan kuulu- ropan kaikilla kielillä m itkä nleP> tii,tai-',tana> tuoden m ukanaan lah- rn>rÖ8kln Södergrenin vanhanm aan ko-
L E IK A T T IIN
ä8kettÄin van- Vät_ bolshevismin kokonaan.
M utia i ^ K i i t ^ X « * jU° mi’et-
‘
£ X ™ * . ‘L
tarVi‘ e‘ 8a k “ ykää
Laakso, Svensenistä, Ore.
eilen St. Maryn sairaalassa um pi-'
K iitollisuudella,
gita am eriknlaisen karkkoilijan Gro- mitä enemmän sellaisia kirjoja on i
suolen tulehduksen takia. Leikkauk R A IT IO T IE N S Ä H K Ö J O H T O
ver Bergdollin ja hänen autonajurin- «»ä nopeammin kasvaa m y ö tä tu n to 1
147 Kiliingsworth Ave.
AINA HAAPA,
sen toim itti tohtori Forsström . Saa
KATKESI
sa Isaac Stecherin, sanotaan Saksan j bolshevismia kohtaan.”
Puhelin
Woodlawn 661
risen tila oli erittäin vakava, sillä tänä aam una Alameda kadulla, kun-
827
M,
•sissippi Ave.
781
Mississippi
Ave.,
hallituksen tänään julkisuuteen saat-j
110 North E. St.
vähää ennen leikkauksen toim itta nallisaliturin kohdalla. Onni oli, et tum assa
Puh. W oodlaw n
1418
virallisessa
lausunnossa..
Rauha" taloudelliset seuraukset.
A b e rd e e n ,
Portland,
Oregon
F en n in g ’s B akery & Delicatesses
m ista hänen tulehtunut umpisuolen tei ketään ihm istä sattu n u t olemaan
Wash.
Kenraali Allen sanoo ei antaneensa
“ Lenin on kuitenkin iloislmmil-
Paras alallaan .
C . Fenaing, onutl
sa puhkesi, siitä huolim atta sano sillä kohdalla, sillä johdossa on niin
m ääräystä Bergdollin vangitsemises- ^aan kertoessaan kommunistikong-
M eillä on taikka me teerr mr OirnJ
Tilatkaa pukunne mittojen
taan leikkauksen onnistuneen hyvin. voimakas sähkö, että jos katkenneen
me ruuan erikoistuntijoita.
ta, vaan sanoo tuon m ääräyksen an messille Keynen kirjasta “ Rauhan ta-
Kysyttyämme tänä aam una sairaa Johdon päät olisivat sattuneet ke
mukaisesti.
taneen
Koblenzissa
olevan
provosti-
i
loudelliset
seuraukset."
Tähän
kir-
lasta Saarisen vointia, vastattiin neen elävään olentoon tahansa, olisi
P u ku ja 45 dollarista ylöspäin.
m arsalkan, joka on vastikään s in n e ' JaHijaan hän palaa sanoen:
BLIND SLOUGH'SSA, ORE.
meille, että hän on nukkunut rau siitä pahim m assa tapauksessa ollut
saapunut ja joka otaksui Bergdollin
“Keyne kehottaa ennen kaikkea hy
hallisesti koko yön.
padottua
vesijättöm aata 31
kuolema seurauksena.
asuvan ranskalaisten m ieh ittäm ällä, syrjäyttäm ään kaikki velat.
T ätä eekkeri«, osa p u h d i s t e t t u a m aili«
JALKINEKAUPPA
— «s
alueella.
kirjaa ja täm än kirjan sanomaleh- rautatieasem alle, joen rannalla. E rin -
JA Y M P Ä R IS T Ö L T Ä
' JUHLALUSJ
“Eräm aan R itarit"
S E A T T L E ’N , WN
S. S. OSASTON TOIMESTA
SUNNUNTAINA HELMIKUUN 6 P:NÄ
Porilandin ilmotuksia
HOTEL FREMONT
I. Puustinen
KIITOSLAUSE
Vance Grey
KAKSI KAUPPAA
F. A. JUNTTILA
M YYTÄVÄN Ä
E. KUNKEL
H. JACKSON
GUNNARY
HARDWARE CO.
211 West Bond Street,
ASTORIA,
OREGON
M eillä on kaikenlaisia m aanvtlje-
lysväiineitä m yytävänä halvim m il-
!a hinnoilla.
T u lk a a katsomaan
varastoam me. K un tarvitsette tra k -
*o r**. niin tulkaa tarkastam aan n ii
tä jo ita m eillä on varastossamme.
Räätäli miehille ja naisille.
U K K O - JA T Y T T Ö J U H L A T
LÄHESTYVÄT.
i
j„ rT
n ^ CH_^
r ¥
31 p' -
**•
Mitä sellaiset ju h lat tahtovat sa
noa, tiedämme kaiketi jokainen. Ne
ovat suurjuhlat, jossa ukot ja tytöt
koettavat voimiaan akkoja ja poikia
vastaan, päästäkseen selville kumpi-
ko “roikka” se on “esfe”. Nämä
suurjuhlat alkavat helmikuun 11 P :nä
94
n ä ä H l k k 1 ieiStä S7 ttäjää 38 POli1'
päällikköä ja vaati heitä vananttn
m .a „ K T . Neniin J .
------ __ . . .
_
rin. jotka vangittiin sen takia, että
he
- v i rittiv
t H . t ät
u ...a-*»«
ryöstää amerikalaise* .
suurilla naamiohuveilla, joista on X k o ,„ja, B o o l i i n ia s te c h x
ensim äisenä palkintona $20.00. Toi
sena palkintona $10.00 ja kolm ante
K o b le n z L
na palkintona $5.00. Eikö tällaisil- L X ? * . ’ "
, «
■
"
la palkinnoilla kannata y rittää? — j viranom aiset tulevat esittäm ään Sak-
------------ ----------------------------------- ---------- -------1 san
n lE o m ln iato rtan »
-------- -
1 v a .u m :
s
'
:
$$$$$$$$$$$$$$$$$$$$
i L X ™ 18, : , ' : i
s
! työläiset Jukevit, m ftäP täm ä
384 ALAMEDA AVE.,
. -nn
- .
t-ama porva-
:
k “,“ '
^ 2 " ^
OREGON
i uwn’ e n e * ole m uuta keinoa kuin
hylkäämällä
* ■
nylkaam alla velat ja
J* SGn vuoksi —
K aikenlaista
...$ 1 0 0
Lasten pumpultsukkia. mus
tia, ennen ollut $g« pan,
nyt 4 paria ................... $1.00
Miesten villasta sukkia, en
nen ollut 75c pari, nyt
2 paria .......................... $1 00
. ..
t oikasten ixJvihousuja, en-
I Unen hinta $1.50 — nyt
I my>vi.r.«n ...................... $100
I Naisten pinkkiset
1 entinen hi,,»« t i
| 2 paria
tohvelit,
$2.50;
nyt
entinen
SUUTARIN TYÖTÄ
“ ä c ,tä
«
-
« “ • ’* » bokhevlkiagitant. ’*
« « » o rv a rm Z n
p a si- 1 tuuliiset.
«„ h
P arim nen pasi-
1 Phaisi saada taita kansainväli-
CARL CARLSON,
X
n
s
- . r * * ; ,jo s
jaardia
s r •
$1.00
Poikasten
aluspaitoja
ja
Miesten 75 sentin kaula- housuja, etinen ollut 75c
nauhat nyt . kpl. . . . $ ! 00 j kasapale, nyt
kpl. $1.00
Naisten tupahameita, King-
hamia ja pcrvalea. tavaili-
n m hintai $t.75, nyt $1.00
V A IN O N
- p v n t.T
,
A L A IS E N A
* *
~ E s‘,a‘"
Jal. set lehdet kertovat, että Angel
a m m a t t ia Es,panJan
’ ^ « “ Battoen
N aist
im ettihatut,
I msn
.
V tum- Vaaleaa pcrcalea. ennen ol- fX>llartn m yynti tulee ole-
| man / a n s a . entinen hinta lat 25 senttiä jaardi, nvt maan va»t iaaaa koko viikon.
am m attijärjestön edustaja K om m t,
$2.75; nvt
..$ 1 .0 0 ¡8 jaardia ........................ $1.00
u u tisen Internationalen kongressia«,
N yt on teillä tilaisuus saa
Lasten 85c hatut mvvdään
Naisten mustia alushamei da dollarilla enemmän kuin
Moskovassa, on paluum atkallaan Ve
nyt 2 kappaletta ___ $1.00
ta. ollut $1,98, nyt ..$ 1 0 0 olisitte voineet uneksiakaan. | ; n a ju lt. vangittu Ita lia ssa
Oltuaan
.. . . .
"
£ v «kkoja vankilassa Genuassa
M yym m e edelleen tavaraa la m o illa alennetuilla hinnoilla k
tahankm a .t,.| on h unet luovutettu Espanjan halli-
Kapitalismin elinvoiman puute,
Kuvaten edelleen maailman kapi- '
talismin alhaista elinvoimaa sanoo
Eenin:
“ Me näemme tämän sodissa Venä-
J«a vastaan, koska näm ä olivat sotia
heikkoa, häväistyä, sorrettua, taka-
pajuista
Venäjää vastaan rikkaitten
1,
«
kansojen liiton taholta, m inkä laivas-
,0 r t s l a » •“ « « e “ eriä. Mutta mc
" ’“ ' “ '■'iulmtne voitokkaiksi! Miksi?
El senvuoksl. että me olimme voi-
m akkoam m at sotilaallisessa merkity,:-
sessä. - se on luonnollisesti hullun
kurista -
vaan siksi ettei heidän
keskuudessaan ollut yksimieltäyvden
varjoakaan, koska toinen valta to.m"
toisesta välittäm ättä. Ranska toivoi
voimakasta Venäjää, jota vastoin En«-
, riht '
! ? anta U ytyy PiUä 1Unti t0lVoi ^ tk «nutta Venäjää. Eng-
poliittisena pakolaisena. P alattuaan Hanti yritti siepata Bakun öljyä, m u t-<
Barvelonaao vangittiin hänet heti
, U tehän tiedä,fe, ml,e„ se p ä ä n ”
1
Pallohuone
PARHAAT SIKAARIT, TUPAK
KAA, VIRVOTUSJUOMIA, Y M
HUMMASTI & AHO
793 Mississippi Ave.
PORTLAND,
ORECOIi
Dr. Toivo Johnson
SAUNA
Room 405 Morgan BIdg.
PORTLAND,
OREGON
♦ T u n n i t : 9— 12, I— 4:30 ja m ».
SYYHYSALVA
792 Montana Ave., Portland, Of*-
MRS. AMANDA WEST
kello 3:lta iltapäivällä.
pimukaen m ukaan.
P u h elin : M ain 8 3 3 8 .
♦
avoinna P erjan tain a ja LauanUis*
SUOMALAINEN SAUNA *
yleiaön käytettävän ä
P erjan ta.n a
ja Lauantaina jälkeen klo 2 j. p. p
J
MRS. I. AREN
—-E. 28th St N
PO RTLAND.
OREGON
MONTA VILLA VAUNU
Hellberg Drug Co.
’**■ ° h ut H-25 jaardi, nvt
puolitoista vd.................. $1.00
ander kertoo budapestiläiselle Ien-
I
delle
“ Pesti H lrlap”, että hän yksi-
Miesten ja poikasten “ cip- j L asten' dressejä. rattaista
£ 1175
"‘‘ a ™ ? ikk>
tava> hi"‘» nään on tähän saakka h irttän y t 2,260
j a $ L 7 5 , n yt ............... $1.00 $1.45 ja $1.75, m yydään
henkilöä, jotka on tuom ittu kuole-
! "y»
................................... $1 00
maan kavalluksesta.
Niiden enem-
Poikasten pesttpukuja, en
nen ollut $1.50. nyt . .$ 1 0 0 \ illalankaa. kaiken värisiä
mlstö oli työläisiä ja talonpoikia, jot-
ollut 50 «•nttia vyyhti —
Poikasten paitoja, pukuja ja
ka ovat ilm aisseet kannattavansa
'puseroita, ennen ollut $1.50 myydään nyt 3 v y \iit. $1.00
neuvostohallitusta.^
nyt
$1.00
Kiinan
C rm c, ollut 75c
- S Y N D IK A L IS T !
Miesten siniset ja harmaat iaardi, mivytlaan nyt kakiti
E S P A N J A L A IN E N
»ICO
HUOMI
Suosittelen uutta Jalkine-korjaus
hikenäni. Uudet ajanm ukaiset ko-
neet- — Ehdottom asti hyvä työ.
Victor Mickelson
( 785 Mississippi Ave., Portland, Ore. 1
k“ ',— » - Työ- ~
- i l u „ ^ . l „ . j . M nn., UoE-
Kailankin erikoistarjousta
Nyt S paria
Täysi varasto miesten, naisten > I
lasten jalkineita
¡|
783 Mississippi Ave., Portland. Ore■
Broadw ay 660.
P ortland, O re.
P O R T L A N D IL A IS E T
ja sanoi olevan lainvastaista pitää
“ rk l . ,
” ahdo,to' ;
heitä vangittuina.
,
' raerkit8ee se sitä, e ttä voitta-
. . . .
s iv K k o
•
ostaa enemmän
. ____
____________ Jat ,tse ovat tulleet täydelleen rap-
V 9 te7ta vaivaa »hosyyhy, niin on
kun »en voi
$1 DOLLARIN VIIKKO $1 $1 DOLLARIN VIIKKO $1 UNKARILAINEN PYÖVELI HIRT- : Peutuneisuuden aseiksi'. Me näen» - ' i " k 1k,U9ata
T X N Y T 2260 H E N K IL Ö *
voittam attom an vallanknmoukaen
il>'>° n
u in niin aa-
I u
Vantavallankumoukaelllnen venäläi-
.S,orre" ujen ioukot' rllste j - n l l . olette . . p . . ,
tkoflsneim,. on ennemmin Naisten v illa !!, vuoratut lii ¡ Pum pulirullia. ollut
25 sent-
m yyty SO senttiä jaardi. vit, entinen hinta $1-50;) tiä kpl.,
t
nen
lehti
-O
oio,
Roasii-
R-nottaa
<
8t
näkevät
nyt 5 rullaa $1.00
Nyt 5 jaardia ........... $1.00 i ny»
$1.001
H in ta $ 1 .0 0 . — T ila ta a n :
Budapestista*
U totuuden, josta porvariston täy
j Nauhaa 9 &■ 10 tuuman
Naisten sakkia, mustia ja Miesten villalla vuoratut
rn k a riia in e n pyhvei, Georg A,eg-
in“
a -, levyista, valkoista ja sinis- |
harmaita, ennen ollut 50c J lusvaattect
p ari
P u h elin :
P a rk St.
! Kansalaiset Huoml f
K a ik e n la ilta
tupakkaa,
. via, virvotuajuom ia y.
talletetaan.
Portland.
Herbal Sanitarium
TARJOAMME
ensiluokan ■ ruokatavaraa,
kasviksia ja hedelmiä päi
vän halvimmilla hinnoilla.
Kuletamme kaiken tavaran
kotiin vapaasti.
Antakaa
meille tilaisuus palvella tei
tä.
'
:
Everymans Club
24 3 ^ 4 Couch St.
ASTORIA. ORE.
r ■
252 Monroe St., Vancouver Ave. Kulma«««
s X “ra (R ‘ s T / J t <W- A J tahI Ru88e«-
-snaver (R. s .) katukaan» Monroe kauulle.
u h elin :
-1
i
Uppertouin Grocery
& Frait Co.
Omistajat:
JOHN PESONEN,
J. NELMAN
1353 Franklin Ave.
Uppertown
j 1 •
W o o d law n
276 — P o rtla n d .
O re
MRS.
DR. WHEATLEY HOWE
Indiani Tohtori
no- Ja KroonHHata «,o«fa» Reum atism ia, Lannetaotia. kail->:U
|
taudeille. Päänahan«
Antaa erikoishoitoa Siltinellmilie.
kylpyjä, teetä
6
K asvo,lle- Lääkkeenä hän käyttää
v ie i jtu H s ti k » t!
8tetaan PuJd«D kuorista, kasveista ja
kasvattavat vnim v t nd *D«L
täydellisesti puhdistavat ver*
h“ >nuk.er , s
a h e ra o t )a •«“ » ‘»■loluei Naisten
saavanne y s k ä i ^ L ^ ' ’" ’ a ra n “ et**" Teidän el tarvitse I«"}
h
Kaa sateisina aikom a. — R a a ia r ik o ille ia vaobo®*
annetaan täysi hoito. Vapaahoitoa köyhille k esk iv iik k o
1'000 todistusta
vaadittaessa.
I