Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931, December 01, 1920, Page 3, Image 3

Below is the OCR text representation for this newspapers page. It is also available as plain text as well as XML.

    No. 280
300datta» Kolmannen Internationa* ja niin kauan kuin Soslalistlpuolue
ToverU>r.
** tehdä voitavamme Toverin velatto­
l,.n ehtoja. Totta on ettei minkään ei ole virallisesti liittynyt n. k. “nel­
Toverjtar on aikoinaan perustettu maksi saamiseksi.
maan järjestynyt työväki kokona!- jänteen internatlonaleen”, on Työ­
,Mäessään ole niitä hyväksynyt, miehen alistuttava puolueen kontrol­ etupäässä tukemaan Toverin talou­
Joulu lähenee. Toverltuvalla tulee
mutta yhtä paljon totta on myöskin lin alaiseksi ja noudatettava puo­ dellista asemaa mutta sen mukaan paljon hauskaa, niinkuin aina ennen­
myös luokkatalstelulehdeksi, jonka kin. Kaksi hyvää näytöstä tullaan
ettei minähän maan työväki ole nij- lueen päätöksiä.
tehtävänä ja tarkoituksena on luok-
I ta ehtoja yhtenäisenä vastustanut;
Edelleen haluamme lisätä että Työ­
• .. .
” | uuouui.
iyuia lenuaun tuuuasutuu i
D V V *1* V I <
TOlina»uhteet eri maissa ovat näyt­ mies ei ottanut asiakseen seurata kakäsittelden ja luokkataistelun sei
a
” un a 8 jft oikeutf" njin paljon, että komppanian huonei-1
täytyneet olevan eri suuret tässä Sosiallstipuolueen New Yorkin kon- viriäminen tässä maassa olevien työ 8 vv« y°n U e suuret ohjelma- Ja den vuoitrat ja muut samanlaiset PUKUJA MIEHILLE ia n a ic ii i c-
MIEHILLE JA NAISILLE.
suhteessa. Toimituksen tällainen väi­ ventsioonin yleisäänestykselle asetta­ läisnaisten keskuudessa. Tämän teh mar na tamat jM( v elä muita ilta- juoksevat menot tulevat maksetuksi. ■ -
te vaan osoittaa sen olevan periaat- mia ehdotuksia, varsinkin mikä kos­ tävänsä se parhaiten voisi suorittaa “ 6. ... TU k** "II8 aj|O,88a a,as- ®tta Elää täytyy entisillä säästöillä, ja jos Suuri varasto kank aita k o to n a . T yö; PRITTISEN LYYDIN SAUNA on
taataan. — V an k at p u vu t N iitetään . { avoinna 2 k e rtaa v iik o u a , p e rja n ­
teel'isestikin opposjtioonissa Kolmat- kee enemmistö ja vähemmistö-pon­ seuraamalla työväenliikettä niin täs­
taina ja lauantaina, kello 2 :lta ip .
v#“
“
81
»««*
Ole.
-Un
täytyy
lähteä
mulli.,
sä maassa kuin ulkomaillakin Ja
I ia internationalea vastaan.
F R A N K W A R T IO ,
sia kansainvälisyys kysymyksessä,
mo u ses a mitä muuta tu -, paikkakunnille käsivarsiaan kaupalle,
409— 1 l t k St., H o q u ia m , W ash.
järjestön edustajakokous ja Hai- eikä selostellut niitä lukjloileen, Jot­ esittämällään niistä selostuksia, ar ee o emään.
H oq u iam , W ash.
Olen kuullut että joulukuun 12 p. 727 J S t.,
▼ostelulta
j.
n.
e.
Taajan yhtiökokous antoivat tunnus­ ka saivat ratkaista kysymyksen um­
mi«
**
n i?Ur ° n taa* VC* on täällä ohjelma- ja näytösiltama.
Toverittaren sisältöä tarkastaessa sillä
tuksen Sákenlen periaatteellisesta pimähkään ja äänestää sen mukaan.
Aihion rannalta, jossa se meni gjellä tavataan. — Teidän Pjikkl.
PALLO H A ALI
lannasta edellisen toimittajan aika- Olemme siinä käsityksessä että suu­ huomaa kuitenkin, että lehti on muo- maalle pari
sitten kovalla
pan viikkoa
»iinnut» oinuil
KUViUlH
— -
. -r- . .
HOQUIAMI88A
! a*, eikä mielestämme nykyisellä toi- ret Joukot järjestön jäseniä kielen- dustunut enemmän kaunokirjalliseksi myrskyllä. Innoitetaan ettei laiva ole VENÄJÄLLÄ VILJAA KYL- Ea«t H o q u iam issa, y leisö n k ä y tettä v ä .
n?
,
J
o
,ta
,
PerJ®ntai
ja
lauan
tai
iltapäi-
P
arh
aat
.¡k ä ä r it ja p allo p ö yd ät.
I jjituksella ole ollut oikeutta vähen­ taitamattomina joutuivat vasten tah­ ja kotitaloutta edistäväksi ja ohjaa pahastj rikkoutunut.
■ iiacv
väliä sek ä su nn u ntain a aam u p äivällä.
vaksi
julkaisuksi.
Vakavampia
peri
4 0 1 — 9 katu .
tää sitä vaikutusta ja mielenkiintoa, toaan myötävaikuttamaan enemmis-
Mrs, E. J. O. Conner» kuoli lyhyen
G . A . SJÖ B LO M ,
aate
kirjoituksia
on
siinä
ollut
vain
sairauden jälkeen. Hän oli 63-vuo-
BERLIINI, marrask. (F.P.)—Kie’-
I mita Sakenet saivat aikaan edellisen töesityksen hyväksymiseen sjinä, sa­
Konstant W asti
H o q u iam , W ash.
poikkeustapauksissa. Ulkomaiden työ- tias. Häntä jäi suremaan kolme ai 1 täessään äskettäin levitettyjen tie- 2 4 1 9 C h e rry St.,
I toimituksen työstä.
moin kuin muissakin konventsionin läisnajsliikkeistä ei liioin ole selos­
kaista lasta ja puolisonsa.
tojen todenperäisyyden, että muka
Käsitämme että Kolmas Intema- asettamissa yleisäänestys ehdotuksis-
tuksia.
Tässä
tapauksessa
on
erikoi
“Maski”-tansslt onnistui koko hy- VenäJalla vaHitseva ellntarvepula o n ,
I jonaJe on kaikkien ma¡den köyhä- sa.
sesti otettava huomioon luonnollises vin marrask. 20 p. Väkeä oli koh- uhkaava- ovat neuvostohallituksen
500 miestä ja naista
j liiton kokoomus Ja niin ollen vaa­
Haluamme muistuttaa Työmiestä tl Suomen työläisnaislilkkeen selos
halutaan kylpemään NIEMEN
M arion St. G rocery
talaisesti. — Kallu.
viranomaiset antaneet virallisen se­
limme että Sakenet ovat toimitetta myöskin niistä päätöksistä, joissa
MANDAN
SAUNAAN
lonteon elintarvetilanteesta. Selostus
rat niiden periaatteiden valossa, mit- kielletään persoonallinen rakittelu taminen, joka olisi välttämätöntä ’Jsrj
106 E S tr e e t
South Aherdeenissä, m y y k a ik e n ­
joita
selostuksia
voisj
saada
Suomes
joka on juuri saapunut Moskovasta,
f iä meidän Järjestömme enemmistö puoluelehdiltä. Työmiehen toimitus
Huoneita
saatavana yksityisille,
laista ru o katavara a, m akeisia, tu ­
P
o
rtia
n
i,
Ore.
ta
tulevista
puoluelehdistä.
osottaa, että Venäjälä ei ole nälän­ miehille ja naisille. (Entinen Joel
I m, sille toirojtusohjeiksi hyväksynyt. on tehnyt Itsensä syylliseksi tämän
p akkaa, y. m. — T a v a ra taataan
Edellä
olevan
perusteella
ehdote
Haaviston liike) 106 E. st
Luokkavankien perheitten avusta­ hädän vaaraa.
Hyväksytty N. Y. Y. S. 8. Osaston päätöksen rikkomiseen, polemiikeis­
Selostuksessa osotetaan, että Kau­
¡ kokouksessa 18 päivänä marraskuuta saan toisten järjestön lehtien kanssa. taan Toverittaren sisältöön nähden miseksi toimeenpantuun iltamaan vii­
MYÖS HINNAT KOHTUULLISET.
seuraavia toivomuksia:
kaasian
ja
Siperian
runsas
sato
kor­
me
sunnuntal-jitana
Columbia
haa
IMO
Tällainen kirjoitustapa on lehden ar
1) että lehdessä on enemmän kuin liln kokoontui 500—600 henkeä. Tl-j vaa
kui-
— Keski-Venäjällä vallinneen
r o u iu u m u «.ui­
S A U N A
ED. EKLUND
I o. LAIVO.
IVAR ANTTILA, voa alentavaa kaikissa suhteissa ja
tähän
saakka
kiinnitettävä
huomiota
tan
phjelmrf
ei
kalkissa
suhteissa
vuuden
tuottamat
vauriot
ja
että
puheenj.
kirjuri.
olemme sitä mieltä että Järjestön työväestön luokkataistelua koskeviin v a a l o n r i n t
y leisö n k äy tettä v ä n ä p erjan tain a ja
~
____ «
tä llä
Y U O n iltt
V p n iilfiv i
h a llitila
V tr.
tänä
vuonna
ei
Venäjän
hallitus
ky
vastannut
tarkotustaan.
Kevyttä
oh
lauvan tain a k ello 2 » ta — I2:»ta.
edustajakokouksen on tuomittava sel­ kirjoituksiin ja koetettava niitä leh­
Työmiehen arvostelu.
jelmaa
oli
kyllä
melko
ru
n
saasti^
kene
vain
varustamaan
elintarpeilla
laiset edesottamiset ja vaadittava teen hankkia;
Mandi Niva
Putkiseppä. Kaacunasettaja
mutta sen suorittaminen ei oikein armeiJan ja kaupunkien asukkaat,
X. Y. S. S. Osasto yhtyy siihen puoluelehdiltämme arvokkaampaa sa­
1
1
2
0
Front
S t., A b erd een , W ash.
2)
että
lehden
on
seurattava
niin
sopinut
iltamaan
kokoontuneelle
ylei-
vaan
myös
kuljettamaan
elintarpeita
W . F. FERG USO N
Ubrronin osaston alustuksessa mai­ nontatapaa vastaisuudessa.
hyvin tässä maassa kuin ulkomailla
Suomenkieliset kuorolaulut rlkkaimmilta seuduilta niihin Keski-
Höyry- ja kuumanveden lämmitys-
nittuun kohtaan koskeva Työmiehen
Hyväksytty New Yorkin S. 8. kin tapahtuvia työläisnaisten taiste sölle.
laitteita. Kaikki tarpeet ja työ
herättivät vieraskielisyytensä vuoksi Bur°Pan osiin, joissa tarvitaan apua.
arvostelua, jossa sanotaan seuraa- Osaston kokouksessa marraskuun 23
LAKIM IES
taataan. — Konttoripuhelin 4 7 4 .
luita
olojensa
Ja
asemansa
paranta­
ruotsalaisissa ja amerikalalsissa ylen-! Suuria työläisarmeijoita on lähe-
Päivä. 1920.
I ns:
Asuntopuhelin 9b-J. — 507 I St.
miseksi ja annettava niistä lehden katsetta. Tuollaisissa tilaisuuksissa tettjr maaseudulle auttamaan sadon
Ottaen huomioon sen uuden tilan­ O. LAIVO.
Hoquiam, Wash,
IVAR ANTTILA, palstoilla selostuksia.
Ackerman
agitatsionlpuolj
tulisi
olla
hyvin
e-
korjaamisessa
Ja
pitkät
jonot
moot-
teen, johon koko maailma on joutu-
puheenj.
kirjuri.
Hyväksytty New Yorkjn S. S. O dustettuna, mutta sitä ei ollut muu-' torIvaunuja kulettavat ahkerasti vii­
(S u o m a la in e n )
nnt ja sen kaaoksen Joka vallitsee
saston kokouksessa marraskuun 23 ta kuin lyhyt puhe Flolde Hyd’ilta. i ^aa n,ll^a seuduilla, missä rautatie-
V ö in tehdä ken kän n e p e re n m ik a i
imerik kalaisessa työväenliikkeessä,
Mlljoonamarkan rahasto.
Kaikissa Oikeuksissa
päivä, 1920.
k u in uudet. s
Lopuksi
esitettiin
näytelmäkappale
liikenne
ei
riitä.
Siperian
rautatie
on Työmjes periaatteellisesti edusta­
O. LAIVO.
IVAR ANTTILA,
Viime vuonna pidetty 8. S. J:n
hoquiamin
JALKINEKORJAUS-
“Oikeuden käynti” eli kuvaelma oi- on saate*tu jälleen hyvään kuntooi
Room* 203 Lodie Bldg.
nut selvää marxilaista luokkataiste-
puheenj.
kirjuri
PAJA
edustajakokous
velvoitti
Toimeenpa­
keudenkäynnistä. Esitys olj alkupa»
ede,leen suurin osa tarvittavasta
lukantaa. Yhdysvaltain soslalistipuo-
A.
POUKKULA,
omistaja.
Aberdeen,
Wash.
nevan
komitean
lähettämään
miljoo-
räistä kauttaaltaan. Yleensä tuo ti- vi,Jasta 011 Oraskin maakunnassa t.
lueessa ilmenevissä suunta-erimieli-
811 J rt.
namarkan
rahaston
sellaiselle
vasem­
V esilaito kM n k o n tto rin rin n a lla
laisuus totesi sen, että amerikalaiset s. kuljetussuhteisiin nähden helpoim
nyykeissä on Työmies menetellyt a-
Seattle, Wash.
mistopuolueelle
Suomessa,
joka
hy­
massa
osassa
Siperiaa.
Kaukaasias
työläiset ovat vielä perin alkeelli­
lialliResti ja ennakkoluulottomasti.
Ihmiset nykyään täällä Seattlessa sella asteella oman vapautensa hy­ sa ovat rautatiet hyvässä kunnossa
[ lelustaen njitä sellaisina kuin ne väksyy selvän luokkataistelu kannan
ja viljaa voidaan tuoda Kubanin pii­ M aalari
todellisuudessa ovat. Sitä tiukkaa ar- ja pysyy erossa kaikesta kompro- ovat hyvin alakuloisen näköisiä. Sji­ väksi toimimisessa.
missipolitiikasta
porvariston
kanssa,
hen tietysti on syynä tämä huono
Ensi lauantai-jltana osastomme ta­ ristä.
! rosteina, jota Työmies on harjotta-
HUGO NIEMI
Viimeisten kolmen viikon sadon­
■nt niin amerikkalaisia kuin ulko­ määritellen edelleen, että rahasto on aika. Kuin katselee tuolla kadulla lolla on roimat tanssit Jousisen or­
JA ASUNTOA SAATAVANA
m yy paperia ja m aaleja p äivän
tilakin opportunisteja ja ' pikku­ lähetettävä sille Marxilaiselle lupk- noita työttömiä ihmisraukkoja, niin kesterin soitolla. Sisäänpääsymaksu korjuu on osottanut Keski-Venäjän
421— 11th St., Hoquiam, Wash.
h alvim m illa h in n oilla.
porvarillisia sosialisteja kohtaan, on kataistelun kannalla olevalle puolu­ mieli väkisin synkkenee, sjllä suuret on halpa, ainoastaan 25 senttiä hen­ aikaisemmat satoarviot paljoa alhai­
H arbor P aint Co.
semmaksi ja että sato nousee pal­
H ilm a Johnson
Joltakin taholta moitittu hajolttavak- eelle, joka syntyy Suomen Sosialide­ laumat työläisiä marssii kaduilla re­ geltä.
mokraattisessa
puolueessa
mahdolli­
jon
yli
odotusten.
K o n ttorip u h elin 5 1 3 .
Sunnuntai-iltana on vapaa ohjelma-
paleisissa vaatteissa, vailla asuntoa
d ja työväen vallankumousta vanin-
K otip u h elin
I9 7 3 -W .
foittaraksi teoksi. Mutta me haluam- sesti tapahtuvan hajaannuksen joh­ ja ruokaa.
o h X ’a JOhOn VarataöQ m°nipuolinen
R O O M Ä 7 ^ r^ T 2 ? ~ p
5 I 4 E. M arket .t„ A b erd een , W ash.
Äs-
dosta
ja
jolla
on
Suomen
työväen­
Melkein sama suhde on naisiin
■e mieluummin lukea sen sille an-
Päivällä on Oregon-Washingtonin
kU" nal,i’V.MU? ?
°n
luokan
kannatus
puolellaan.
Tällai­
I sioksi kuin moitteeksi.
nähden, nalsja pannaan pois työstä
ö ,! ” aan,maara kohonnut vuon-
Emme kuitenkaan hyväksy Työ- nen puolue on tätä nykyä Suomessa tehtaista ja pesulaitoksista. Nekin alueen edustajakokous. Pakotamme
toimimassa
Sosialistisen
Työväenpuo­
ABERD¿ e 5Í' “ E' AberdWASK
perheen äidit joutuvat pois työstä, edustajat ¡Itämissämme puhumaan., n a .. ? .9 VoT*1181“ 12,°0°
I sienen toimituksen menettelyä siinä,
lueen
nimellä.
Edustajakokouksen
Saapukaa
siis
joukolla
kuulemaan
maarista
2
l
-000-^n,
p
u
o
lu
een
pää«-
jotka ovat koettaneet raataa per­
*t’a se on vaitiololla sivuuttanut S
päätöksen
nojalla
olisi
Toimeenpane­
’*ten to,8eksi suurimmaksi puo-
heensä ylläpitämiseksi sillä aikaa mita naapuriosastojen edustajat sa-
SAM ja ANNA WALLI
8, Järjestön suhteen Soslallstlpuo-
van
Komitean
ollut
luovutettava
mil
novat
työväenasiaBta.
Tilaisuudessa
‘ueek*‘
valtuusio°"-
D em okraatis-li- JALKINEIDEN
llfteaeen. Lehdessä on yksityiset hen­
kuin mies ei ole saanut työtä. Ja
k i »t saaneet käyttää hyväkseen tj- joonamarkan rahasto mainitulle puo­ nyt kuin nainenkin vielä joutuu pois mahdollisesti ilmestyy myös nyrkki- ’ beraal,set eh d ok k aat saivat 4 0 ,0 0 0 KORJAUSLIIKE
lueelle.
ääntä
ja
k a tolin en p u o lu e 1 6 ,0 0 0
työstä niin ei ole jälellä enään min­ lehti “Ruoska”. — Kirjeenvaihtaja.
u sepustuksille, joissa vaaditaan
________
____________
ääntä.
The Reliable Laundry
R
epu
b lik aanit
saivat
vain Luja työ hyvistä tarpeista halvalla.
Sen johdosta N. Y. S. S. Osasto käänlaista toivoa miten' voi päästä
hrieston eroamista puolueesta, ¡1-
5,000.
H U OM .l Myyn HYVIÄ KENKIÄ
f «a» MU toimitus olisi niihin sanal­ ystyy sjihen kohtaan S. S. Osasto talven yli.
Roslyn,
Wash.
“T h at's All"
Saiman
alustusta,
koskien
miljoona-
KOHTUHINNALLA,
sillä «e on sivu '
Ottakaapas
työläiset
tämä
asia
va
lakaan vutanput puoleen tai toiseen.
toimi
työni
rinnalla
markan
rahastoa,
joka
määrää
että
T yötä täällä tehdään vielä täyttä
kavalta kannalta ja ruvetkaa ajat­
Käsitämme että niin kauan kujn
203 S. F. ST.
PH O N E 296
Luonnonparant.ola
rahasto
on
viipymättä
luovutettava
aikaa,
mutta työnsaanti näyttää ole-»
telemaan mitä meidän on tehtävä.
*öBieg on Sosiallstipuolueen lehti
202 So. F SL Aberdeen
äuoineu Sosialistiselle Työväenpuo­ Meidän kaikkien täytyy enajn liittyä van jo huononpuoleinen, joten en ke­
—
'
—
P yy d että essä voin lähettää k y s e ly ­
lueelle.
OOCKHX> O ÍK 3 W W «HKKWHXKX1
yhteen eikä tapella keskenämme niin­ holta ketään tänne työnetsintään.
k aavak k een jo n k a täytettyä ja p a ­
Hyväksytty New Yorkin S. S. O kuin nyt. Sitten kun olemme kaikin
lautettua voin p äästä p otilaan ti­
Union
virkailijain
vaalit
on
taas
i
Whiteside
Undertaking
Co.
Sopiva Joululahja
't
saston kokouksessa marraskuun 23 yhdessä rintamassa, niin silloin vasta pian. Muistakaapa käydä äänestä-, lasta selv ille ja laatia o h jee t k o ti­
MATTSSON
±
Hautaantoimittajat
o
hoitoa
varten.
V
astaan
kaikkiin
päivä. 1920.
JEWELRY
CO.
O
voimme saavuttaa jotakin. Kyllä nyt massa uusia miehiä virkaan, entiset terveyttä, kuten ru ok aiärjestelm ää,
Miehille ja Naisille O. LAIVO,
o
Myy
Ja
korjaa
kelloja
Ja
O
T
elefo
o
n
i
1
3
6
-3
6
4
.
—
H
oq
u
iam
in
IVAR ANTTILA. olisj jo aika poistaa tämä kurjuus! me kyllä jo tunnetaan.
t k y lp yjä, m aitok u ureja, p aastoja j.
O
Juveelitavaraa.
o
o so te : 4 2 0 K St.
T elefo o n i 136.
Iltama
on
taas
joulukuun
4
päivä-
, n. e. k o sk ev iin k ysym yk siin .
o
Ajatelkaa, kuinka monta työläisrauk-
415
East
Herort
Street
o
Toimeenpanevan komitean arvostelu. kaa kituu vankilassa tänäkin päivä­ nä suomalaisella kaalilla, siellä tava-,
A b erd een in o so te : 106-1 11 E. 2nd.
s. ALANTEEN
O
ABERDEEN,
WASHINGTON
O
i
AUG. AALTO,
y 1 onoQQQ o ö o o o o o q 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Ottaen huomioon sen erittäin seka­ nä, jotka ovat sinne syyttömästi jou­ taan.
SU 0M A LA 1S-
A CM E H E A L T H HOME.
Karjalan Työkommunin hyväksi pi­
van ja kriitillisen tilanteen joka ny­ tuneet, ja kuinka suuret laumat kuo­
ENGLANTILAINEN kyään vallitsee S. S. Järjestön kes­ lee viluun ja nälkään ennenkuin ol­ detystä ¡Itämästä oli tuloja $23, jotka 2^5 C entral A v e ., C h isholm , Minn.
on lähetetty asianomaiseen paikkaan.;
kuudessa, samoin kuin kaikkien mai­ laan keväässä.
Poliittisten vankien hyväksi toimi­
den työväenliikkeissä, on toimeenpa­
Suuren suurta tulossa. Seattlen s.
ABERDEEN JLÄISET!
tettu
keräys tuotti $8, joka on tili­
nevan komitean tehtäväkin ollut san­ s. osaston näytelmäseura esittää kap­
TUNNETTUJA
KAIKKIA
HINTA $7.50.
gen vaikeata. Varsinkin kun otetaan paleen “Savu-Uhri” joulukuun 5 p. tetty asianomaiseen paikkaan.
CO-OPERATIVE KALA- JA MET-
S. g. osaston kokouksessa v.k. 2S
hiiomjoon tosiseikka että T. K. ja -, Kappale on kolminäytöksinen ja mi­
.*lal,4,an- hyvin aidottu
KENKIÄ
SÄMIESTEN
____
senten valinta tapahtuu niin rajoite­ tä hauskin. Mjnä en voi sitä tässä p. käsiteltiin enimmäkseen kotoisia *
Ulla tr * " n " «a m ,eIu‘n e " jou lu -
MIESTEN PUKUJA
TARPEITA
. ------ v alm istan u t--------
tulla aluoella kun se on ollut tähän teille sanoa niin hauskaksi kuin se asioita. Superiorin, Wjs. s. s. osas-
X i l . ’“ " '
302 SO. F ST. ABERDEEN. WASH.
Phone 691
asti ja siltä johtuvana seurauksena todellisuudessa on. Sen on kirjoit­ ton rakennusrahastoa päätettiin avus- . r „ ,IC
LEW IS C O U N T Y C O -O P E R A T IV E
on luonnollisesti kykenevien voimien tanut Maria Jotuni. — Siitä sen jo taa $10. — Eppu
CREAMERY
I0'W l. Bo, 99, A u o ,;., Or,.
puute — on sanotun komitean toi­ arvaa, että sille saa nauraa. Minä
MYÖPI A IN A H A L V IM M A L L A
luulen, että nauru meitä työläisiä pa-
minta ollut tyydyttävää yleensä.
Aberdeen,
Wash.
Emme kuitenkaan hyväksy T. K. remmjn virkistää nykyaikana. Jos
SO UTH SIDE MERC. CO.,
™atetustavam:
Toverimme Frank Haapa, joka
menettelyä Miljoonan markan rahas­ näemme oikein surullisen näytöskap­
ton käsittelyssä sellaisella tavalla paleen, niin sehän tekee mielemme kuoli useita kuukausia sairastettu- 931 W e il M arion St. — P h o n e 3 4 4 .
aan syöpää, haudattiin sunnuntaina,
Jota T. K. on käyttänyt. Viime vuo­ synkkääkin synkemmäksi
den Järjestön edustakokous tosin
Tulkaa siis kaikin nauramaan jou­ marrask. 28 p. omaistensa ja tove­
John Hannukaisen
Li leikkauksia. E i m itään paatti vaan antaa komitean velvolli-1 lukuun 5 p:nä s. s. osaston haalille, riensa yhteisestä toimesta.
m yrkkyjä käytetä m eidän
Toveri Haapa oli syntynyt Karkun
Kuudeksi toimittaa sanottu rahastoi 104 9th Ave.
Liha- ja Kalakauppa
, •rinomaisissa
lääkkeisM .
pitäjässä,
H. L, 17 p. tammikuuta
Mainittu kappale on hauska alusta
pankkeihin säilytettäväksi
/
^ ’“ ’•tsm m e lääkkeem m e Suomen
2 4 3 2 Sim son A v e .,
Aberdeen, Wa»h. >
Etenkin lopussa se on 18(4. ollen siis 46 vuoden vanha.
v Aiinalaisista ju u rista, kas­ siksi kun rahasto voidaan luovuttaa loppuun.
H
O
Q
U
IA
M,
W ASH .
seista, nupuista ja Icuoris- sellaiselle työväen järjestölle, joka hauska, kun lesket rupeavat lempi­
Häneltä jäi tänne vaimo ja kol­
1*. suurin osa näistä ovat vastaa njitä toiveita mitä edustaja­ mään.
Luulen, että sjtä haluaisi me poikaa ja kaksi tytärtä sekä
«■ataasattom. täm än m aan
suuri toveripiiri.
.
**<k.tiete«lJa.
L iä k k a e m - kokous rahaston siirtämiselle asetti. kaikki katsoa, vaikka koko yön. Kap­
Wishkah Cleaning Shop
Toveri Haapa kuului S. S. Klubiin
Ovi-
•
’ s l» i.t .t u t luonnon kasviluis- Mutta emme jaksa käsittää minkä pale alkaa kello 7:30 Iltasella.
uuR
“ • voitokkaasti p aran ta- vuoksi T. K. säilyttää rahastoa Suo­ lippujen hintaa etukäteen 50 senttiä, 254 vuotta ja toimi innolla monissa
on ainoa su o m a la in en sillä alalla
G rays H arborissa.
P * * “ k»puja, k a ta rria , men
sen tehtävissä. Lepää rauhassa sir,,»
porvareiden
pankkiholveissa ovella 60 senttiä — T—a.
*ksa. - 0J* ’
reum*ti*m ia ,
h erm o-
P
U
H
D
IS
T
A
N . SILITÄN, V Ä R JÄ Ä N .
kunnon
toveri!
»eren heikkoutta, m unuaisten- hyödyttämässä Suomen riistäjaluok-
M SSaSnaM M M M M BM M SHM nM m SM M
S—
_n._ •
M. HEIKKINEN
kaa, sillä aikaa ' kun Suomen kärsi­
Aberdeenin S. S. Klubi.
Fort Bragg, Calif.
4 __ 1 3 —
E. W ishk ah St. —
— r P n h o o n n e e 147.
— -— -— ----------
18/
rniestea j * uaiston tau teja nyt köyhälistö on nijden kipeässä
tarpeessa. Jos rahasto ei ole porva­
New C astle, Wash.
berdeen lääkäreitä
Osaston kokouksessa yhtyi muut-
W 0 C H 1N E 3E
rien pankeissa, niin mitä syytä on tokortilla osastoomme Carl A* KesM
M j J 1 ed « qne company
Siitä onkin vierähtänyt kuukausia, DR. A . H SC H EFFSK Y , lääkäri ja
T. K. ollut vaitiololla sivuuttaa asioi­ Portlandin osastosta. — Olj saapu­
ehkäpä
vuosiakin, kuin viimeksi on
DR.
H O LST IN
k o n tto n sa ,
den selvitystä ja kieltäytyä millään nut keräyslista. Superior, Was., osasr
täältä
mitään
näkynyt
tämän
lehden
r
in
c
h
B
utldingisssa
5
3
9
.
—
T un n it:
tavalla selostamasta sitä osastoille ton rakennusrahaston hyväksi. Kat­
. ap,’ , 2 — 4 ja 7— 8 ip.
Sun­
Palstoilla.
Syynä
mahdollisesti
oi?
pyydettäessä, tarvitsematta avata jut­ sottiin mahdottomaksi ottaa sitä huo­
n
untaina
II
—
12
ap
.
P
h
o
n
e
599.
tua lehtien palstoilla. Tällainen vai­ mioon. kun meillä on kylliksi teke­ ollut mainitsemisen arvoisten tapah­ 7 9 3 , 8 6 7 . Mrs. A ir a , k o n ttorin ain en .
tumien puute, vaj olisiko syynä ollut
►i*Vv'un.« anpak<>tu*» Kitkerää vettä tiolo on omiaan herättämään kaiken­
mistä yrittäessämme maksaa oman yleinen välinpitämättömyys. Tuohon
^ • n iie o ?,n P"ln 0. Pskoins selas.-ä laisia juttuja ja epäluuloja jäsenis­
talomme ja Toverin talon velkaa.
‘
■‘»PPitautt. Kett.tautt,
viimeksi mainittuun otaksumaan an­
tön i
**nM heikko ruaiKulalus, tön keskuudessa, vaikkapa uskomme
Kirjallisuuskomitea olj tehnyt lii­ taa aihetta täällä olevien kansalais­
-j
M ***Mäarrta tuntomerkkejä.
kin niiden olevan tuulesta temmat­ kettä lokakuulle $253.75 edestä. Eri
kansamme tuja ja tarkoituksella keksittyjä.
ten suhtautuminen tänne hiljattain
asiamiehet ovat tehneet liikettä seu­ Suomesta tulleen valkoisen kohte­ K an n attak aa omia liik
Jjkhte!.*,/® ,?n
ovat niin monet
2**na keuki, *4 "’"rakin luulee it-etän
Toimeenpanevan komitean velvol
iy,tan L
Uralin, valk- ljsuua olisi ollut sijoittaa rahasto va- raavasti: Emil Carlson $74.55, Frank luun. Hänet on nähkääs otettu avo­ keitänne,
jo sta voitto
osia ruuan-
Mäkelä $31.90, Mandi Blomster $20.30, sylin vastaan täkäläisten Kalevan
Heron ja F katujen kulmassa.
Aberdeen, Wash.
***
Lut**kaa mitä tämä mies liaikai8estlkin työväen omiin laitok­
Eino Gummerus $17.75. John Salmi­
tulee teille. Sellaisia on
p
U;
Buhl. Mion.
Cor. First and Commercial Sts.. Raymond, Washington
siin hoidettavaksi. Silloin rahastoa nen $10.75 ja Senja Kaarnais $6.75. veljien ja sisarien taholta. Tuolle
& “»tt
™J?*’’ ,lka ■*«••• Ulasta
samaiselle
oliolle
tekivät
idän.
aina
t—k.
‘ ’rKt* !su*un nyt suurvt ei olisi voitu millään tavalla käyttää
Seuraavat henkilöt ovat ostaneet vanhoillisuudestaan syytetyt suoma­ G. HARBOR W. CO-OP.
a? « » r nL “ t*'r*T “"**•
tAHfc- p.- apuna Suomen kärsineen kövhäliston
Pacific Developmena Socjty'n jäse­
**
tm /’
letnen tbatn- n.
kuristamisessa, koska mitään järke­ nyyksiä. Oscar Horkka, Toivo Hala­ laiset siellä olon sietämättömäksi. MERCANTILE ASSTS
p jh v :;.
Krtlto
. i
kuuluu suuri pullo vää syytä ei ole ilmennyt näiden ja. John Konu, Matti Eilo, Antti • lekö lännen järjestyneet työläiset
(osuuskaupat)
¿5-U 'u., J* JS iiuskaptlleriä »MalltsesU
nyt
rupeaisimme
häntä
ja
hänenlai-
laitosten
sivuuttamiseen.
S* «bety.v.iht
hoito. Tl-
Hautanen ja Otto Lyly. Tähän asti siaan suosimaan? En usko sitä. Mei-
Lähetetään
417 E. Wishkah S t
Hyväksytty
New
Yorkin
S.
S.
O-
on myyty 25 jäsenyyttä. Metsämie­ d»n on luovuttava välinpitämättö­
_
' 7 ku‘Ut suoritettua* »2^ 0; 11*.
PILETTEJÄ SUOMEEN JA PÄINVASTO IN
saston kokouksessa marraskuun 23 het, ottakaa huomioon ja pankaa
Aberdeen,
Wash.
» ,a,**kkt «o sirorio—
myydestä ja annettava tästä lähtien
päivä. 1920.
*10 ’ ivuua Toverin taloyhdfstyk- Suomesta tulleille valkoisille sellai­
Puhelin 322
O.
LAIVO.
IVAR ANTTILA, sen jäsenyyksien ostamiseen, sillä
‘
CO-,
»UpOTtOT, Wiä- |
nen kohtelu, joka heille kuuluu
puheenj.
kirjuri.
se on meidän kaikkien velvollisuus
-
Työ-olot ovat täällä nykyään kovin 604 I SL, Hoquiam, W’n.
Puhelin 629.
GRAYS HIARBORIN ILMOTU S-OSAST
0 -
« _
A A I ALI
SA U N A
S X t/ JY A
IV. -4.
RU 0 K A A
K. E. Salo
COLUMBIA HOTEL
NYMAN VELJEKSET
s a n a k ir j a
CHEHALIS
KUN TÄRVITSFTMiesten
UIN
SALM I & SAVONEN COMPANY
41-i-ÄJjerOn St
_____
Huotari & Co
A
w rinnan alla
T y ö lä is e t-
t
Tekemällä ostoksenne m eil­
tä säästätte rahaa
H u otari & Co.