No. 255
LAUANTAINA, LOKAK.30 P^SA T U R D A Y. OCT. 30
kansalliskehyksen yli menemistä. Uu a to a M n ^ e X tl* ri^ Jarikkona! Nrl Päivässä kaksin-, jopa kymmenker-1 luessa ovat nekin kuluttaneet raaka-
det porvarilliset pikkumaat ovat vain
kannatuksen Klubin jäseniltä. Ja litätte sen olevan. Komitean tarkoi
n tiedätte, mitä, silla hinnalla ! taltuttam aan pääomansa keinottel ui- ainevarastonsa.
Halpa on Suomen markka. Viime
imperialismin Sivutuotteita. Imperia olette saaneet
kokous
valitsi toimikunnan, joka val tus ei ole saattaa ketään syytteeseen viikolla tuli tänne Mrs. Povelan su
saane«».
ja kansainvälisissä rosvojaisissa.
Amerikan kapitalismin sovellutta mistaa yleisäänestysesltyksen Raivaa
lismi loi väliaikaiseksi avukseen Jou
eikä rangaistukseen, ellei sitä siihen kulaistyttö Suomesta. Hän kertoi,
Porvaristo on heittänyt pois erältä minen mailmansodan vaatimuksiin
• I- Taloudellinen asema.
kon kansallisvaltioita, Jolta avoimes
jan kustannusyhtiön osakkeitten omis pakoiteta. Komitea tulee antamaan etteivät Eilissaarella antaneet kahta
ennakkoluuloja, jotka olivat sille hai supisti sen teollista perustaa. Siir
ti sorretaan tai virallisesti suojellaan.
Ja yhtämittaa vain jatkuu ihmis taksi. ja kehittänyt kykyjä, joita sil tolaisuus Europasta pysähtyi. Vas tamain harkittavaksi ja päätettäväksi. tiedon jokaiselle, että nyt on paras- dollaria sadasta Suomen markasta,
mutta Jotka todellisuudessa ovat va- j kunnan tuhoaminen
Noin puolitoista vuotta sitte me ta lopettaa laiton liike tai muuten te
Tiinan poika.
lä ei ennen ollut. Sota opetti hä- tavirta vei Amerikan teollisuudesta
sällejä: Itävalta, Unkari, Puola, Ete-
qn._
.
asetimme
Raivaajan
päätoimittajan
joudutte
vastaamaan
teoistanne
siel
’
1 Sota tuhosi i, u,..
ne taloudelliset suh- nelle nälkäsaarron kokonaisia maita satoja tuhansia saksalaisia, Italialai
. laslavia, Bohmi, Suomi, Viro, Latvia,
P. J. Syrjälän eroittamiskysymvksen
Liattu». Anneni., O ru.l. y m
Se • • 1 -
’“ ’»»‘» « n e n oli kapit». J »aetaan
ilmastapommituksen sekä sia, puolalaisia, serbialaisia, tshek yleisäänestyksellä ratkaistavaksi, jo. lä missä lain rikkojia rangaistaan.
Kun komitea näin menettelee, niin
lismin tärkeimpiä saavutuksia. V:ta kaupunkien ja kylien polttamisen, kejä. jotka osaksi mobilisoitiin, .»
hallitsee niitä pankkien, rautateiden
1814 olivat Englanti, Hanska ja Italia kolerabasillien tarkotuksenraukaisen saksi joutuivat isänmaansa Jälleen ka päättyi Syrjälän eroittamisella ovat ne henkilöt itse syypäät rangais-
ja kivlhiilimonopoolin kautta ja tuo
päätolmittajan toimesta. Mutta me tukseensa, jotka eivät tottele lakia
harhakuvan
valtaan. emme ymmärtäneet silloin tehdä sel eikä yleistä mielipidettä.
mitsee ne sletärnättömilp taloudelli erotetut Keski-Europasta Ja läheises levittämisen, dynamiitin lähettämisen näkemisen
diplomaatti 1 a u k u i s s a, vihollisen Raaka-aineiden ja työvoiman puute
siin ja kansallisiin vaikeuksiin, lop- ta Idästä, v:sta 1917 Venäjästä.
laista esitystä, joka olisi hänet syr
Komitea toivoo, että kalkki rehelli-'
pumattomlin rl.tlrlitolhln j» veri,Iin honi“i r í “»íee,’° U ’ly°<1'?,
' “ Li"*" )älJcntämll"!n' lahJomluen. rasittaa
merentakaista tasavaltaa jäyttänyt kokonaan Raivaajan toimi
set
työläiset rupeaisvat painostamaan
selkkauksiin
nottiin kaikki, mita oli sukupolvien urkinnan ja salakuljetuksen ennen synnyttäen pahan pulan, joka osal
tuksesta. Näinollen joutuu Syrjälä niitä jotka toimivat laillisuutta vas
Mikä Ihmeellinen historian iva on
al°HIa ^ im i-, aavistamattomassa mitassa. Sodassa taan sysää Amerikan proletariaatin toisen kerran meidän taholta erolt-
20 eekke rin fa rm i jo k a sijaitsee
taan ja koettavat vaikeuttaa komi
kaan. että Puolan e n n a lle e n s a tu - lahrf m <
--?yÖ p is te ttiin : »Otetut menettelytavat pysyvät edel- uuteen vallankumoukselliseen vai
lähellä hyviä teitä ja ko u lu a.
eek
tamisen
alaiseksi.
Mutta
nyt
ei
tar
tean toimintaa saha- jt tukkiparoo- keriä viljelyksellä, josta on I 8 e ekke
mlsen. joka on vallankumouksellisen n“ahdol,,8l®man vahään sekä käytet- >«en käytännössä. Nämä tukkukaup- heeseen. Amerikka “europalalstuu”
vitse Syrjälän olla palloillaan, että nien hyväksi, jotta niillä olisi parem- ri mansikoissa, 25 n u o rta hedelm ä
demokratlan ohjelmassa ja Ilmenee ¡ t
paaa8ÍaS8a raaka-alneltten muok- patavarat sulautuvat nykyisin yhteen nopeasti.
joutuu
yksin lähtemään pois Ralvaa- pi tilaisuus pitää työläisiä sellaises- puuta, kaivo ja lähdevesi. U lisi 6-
kansainvälisen proletariaatin ensi e* „Lv í’®*“ a86iksl 8eka havlt>sväli valtion toiminnan kanssa, joka esiin-
Sodan ja saarron jälkivaikutuksis jasta, sillä nyt on eroitettava jokai
asuinrakennus, m aitohuone,
»ilntymisen yhteydessä, on toteutta-
viili» »x v m-
kalkllla vakivaltakeinoilla varus- ta eivät puolueettomatkaan raaat ole nen toimittaja Mooseksesta aina Saa sa asemassa, että ne olisivat heidän huoneinen
ia navetta; kolm e lehm ää, I hevonen,
nöyriä
orjiansa.
•Milia tärkeillä talousaloilla, missä tettuna mailmanrosvojoukkiona. Mitä pelastuneet: kuten vesi keskenään
nut imperialismi
30 nuorta kanaa ja k a ik k i ta rv itta v a t,
vallankumousta
ihminen
taistelee
suorastaan luonnon enemmän tuotanto mailman mitta- yhteydessä olevissa putkissa, painuu reen saakka.
m aanviljelyavälineet sekä täm än vu o -,
vastustaakseen, Ja että “demokratl- 1
.
®e komitea, jonka kansankokous
den sato. Läh em p iä tie to ja saa omis
nen Puola”, jonka esitaistelijat kuoli- !
® va»t*‘an. irrottaen maasta ¡ kaavassa supistuu, sitä hurjemmlk- keskenään
KesKena
yhteydessä olevien kapita valitsi toimimaan, laittomuuksien eh
tajalta,
vat kaikilla Europan barrikaadellia I ? ,
raaka aine,ta- väheni tuo- j Ja mieleUömämmiksi käyvät lisä- ’ lististen maiden, suurten ja pienten,
käisemiseksi täällä, on nyt jo lähet
toimii likaisimpana ja verisimpänä |
v “ kuvastL
R e n te n voitto arvon kahmimiskeinot.
taistelevaln ja puolueettomain, voit tänyt kirjelmän Seattle Union Record-
T O M PESSI,
tajuin
ja
voitettujen,
talous
samalle
«"8'«n<»»l-r.»»l.al.l..n täneet u ,oudelllsla » aj« » » » « »
Ryöstö I»
SUU pääoman
ille. Jossa selitetään syitä, miksi kan
Box 55,
Svensen, O re .
puutteen, nälän ja nääntymisen sankokous oli pakoitettu alkamaan
joukkion ro.,okä»l„ä mailman enul- „ ppi„ „ muutUvit
J» politiikan viime sana. j„ k . astut
ina.-ta proletaarista tasavaltaa vas-( kpmuotoa. Neuvosto-Venäjän saarto I vapaakaupan
suojelustullien tilli- tasolle.
toimintansa — saadakseen jälleen
•
i i — w----- •
.. — .
Sveitsi elää kädestä suuhun ja Aberdeenissa käytäntöön sellaisen
Paikka sijaitsee kauntitien
ja keinotekoinen kansalaissodan liet- !
Rumaniaa ryövärien hyökkäys
Unkariin, josta veivät veturit ja ja jokainen aavistamaton tapaus uhkaa järjestyksen, kuin Liittohallituksen varrella, 11 mailia Astoriasta,
Puolan rinnalla antpa “demokraat- «ominen sen hedelmällisissä ____
reuna
heittää sen pois tasapainosta. Skan lait määräävät jokaisen kaupungin
tin» n
l y2 mailia highwayltä, 2 mai Padottua C olum bian jo k i saarim aa-'
r_slH‘kko^ lovakia-
on maissa on tuottanut ja tuotua edel lokivet mennessään, on Lloyd-Geor-
dinaviassa
ei runsas kultavirta rat ja kansalaisensa noudatettavaksi. Ko
myynyt itsensä Ranskan pääomalle, leen koko. Ihmiskunnalle suunnatonta gen ja Millerandin taloudellisen fi
lia asemalta, 1 maili kansa ta m yytävänä vähäinen palstatila.,
M yydään karjo in een {4 alasm aksulla,
valkok^artllals-osastoja Neuvosto-Ve vauriota. Jos saisi hiukankin tek losofian esikuva. Sisäisessä talous kaise muonituskysymystä: kivihiili mitean toiminta on herättänyt suut
kouluun,
3
mailia
korkeakou
on
pala
palalta
lakki
kädessä
ker
loppu sopimuksen m ukaan.
M aalla
näjää ja Neuvoato-Unkaria vastaan. nillistä apua. voisi Venäjä — Inter politiikassaan horjuu porvaristo laa-
tumusta ja arvostelua laajoissä’ pii
jättävä
Englannista.
Huolimatta
Eu
on
uusinta
m
allia
asuinrakennus
ja*
luun,
johon
kuletetaan
autol
Pukarin proletariaatin sankarillisen nationale julistaa tämän koko mall jain kansallistuttamis-, sjiännöstelv-
reissä täällä. Sen toimintaa koete
m uut tarpeelliset ulkohuoneet.
Lä
ropan
nälästä
on
kalastuksen
alalla
yrityksen raivata tiensä Keski-Buro- man edessä — taloudellisen neuvos ‘ ' ja kontrolli-ohjelmain sekä sota-ajan
taan saada sellaiseksi “kämplärien” la; kasvavalla paikkakunnal hem piä tieto ja antaa,
vastustamisen ennen kuulumaton pula.
pan valtiollisesta ja taloudellisesta to Järjestelmän avulla antaa Euro- J valtionpuuttumisen
ja väkijuomakauppiaitten taholta, et la suomalaisessa asutuksessa.
A. W. WIRTA,
Espanja, josta Ranska on vienyt tel se muka olisikaan inhimillistä,
sekamelskasta neuvostoliittoon
—
Jo-
välillä.
Ranskan
parlamentti
yrittää
Rox ^3,
Svensen, O re .
Maantuotteet
viedään
kotoa.
,
.
, Palle 2—2 kertaa enemmän elintar-
ihmisiä, hevosia ja elintarpeita, ei koska se komitea joutuu ilmiantajak
ympyrän
neliöittämistä:
“yhtenäisen
ka on ainoa pelastuksen tie - tuka-! peitä ja raaka-aineita, kuin mitä
hutti yhtynyt kapitalistinen taantn tsaarin Venäjä on antanut. Sen sl- komennon” luomisU tasavallan rati- selviä vaikeasta elintarvetilastaan, si ja saattaa rangaistukseen vaikka Maasta on 4 eekkeriä pohja
myrskyisistä lakoista eikä nälkäisten oman veljensä, jos hän sattuu ole- maata viljelyksellä, kymmen-
mus ajankohtana. Jolloin Europan voi jaan pakottaa englantilais ranskalai-i
loukkaama« a rautatieyhtiöi joukkojen mellakoista
! maan viinan keittäjä tai myyjä tai . A lin ta CCk. ta s a is ta ylällkyi-
makkaampien
- -
. A maiden puolueittensa 1 nen Imperialismi työväen ¿kavallan den yksitviskapitalistisia etuja. Sa
Porvaristo
luottaa
lujasti
m
a
a
s e
u
- ’pitäjä'
pettama proletariaatti vielä osottau- ! käyttämään kaikki voimanSTpuolua- maan aikaan käy Ranskan porvari-
j maata, josta on osa puhdis-
tuun.
Sen
talousoppineet
toteavat,!
lehdistö
häijysuisU
taistelua
kaikki
Ei pojat asia ole siten kuin —
tui kykenemättömäksi täyttämään vei- I tukseen. Riistääkseen Venäjän telon*
1 l l n n njaI(theIPP°? Puhdistaa, I ¡iöökia^ja' SilversidM? alhäi-
volllsuutensa sosialistista Unkaria ja j pojilta polttoaineen, piti Englanti Ba- nielevää valtiota (“etatismia”) vas että talonpoikain varallisuus on eri
----- doPPu. polttopuu ja karjamaa-'simmiiia markkinahinnoilla.
i»«eaän kohuan.
! kua kynsissään. vaikka se voj
taan. joka rajottäa yksityistä toi koisesti kohonnut. Se on harha. I
Tosin — talonpojilla, jotka toivat j
, ta. Maalla on 2 puroa sekä Tarkempia tietoja saa kirjot
Budapestin neuvostohallitus kukis-j maksi tarpeekseen viedä vain pie meliaisuutta.
tuotteitaan markkinoille, oli kaikissa
hyvä lähdevesi; 20 nuorta he- tannila allaolevalla osotteella
tettiin «osialipetturien avulla, jotka | nen osan tuotteistaan. Donin rik-
Sodan aikana valtion sekasortoon maissa sodan aikana enemmän tai
S ydäm elliset k iitokset lausum m e a i-j delmäpUllta, JOtka JO OSalta
taa« kolmi- Ja puolipäiväisen vallan kaita kivihiilialueita hävittävät tuon saattamat Amerikan rautatiet jou
-----------
. vähemmän hyvät päivät. He myi lä m m itety ille h en k ilöille, jotka yllät- nnFoxrnt- 1, -l „ : x J ____v - i •
pidon jälkeen heitti syrjään hillitön tuostakin ententen valkokaartilais-1 tulvat vielä lohduttomampaan
Aberdeenin Kalastajat,
kun- vät tuotteitaan korkeaan hintaan ja tivat m eidät uudessa kodissam m e syö antavat hedelmiä, myöskin
vastakumoukselllnen roskaväki, jon joukot.
ju om isten ja kallisarvoisen mansikka- ja vaarainmaat.—
Ranskalaiset opettajat la I toon valtion kontrollin lakattua. Sii- maksoivat halvalla rahalla velkansa, m isten,
lahjan kanssa. E rittäin kiitäm m e h o m
Box 144,
Aberdeen. Wash.
ka veriset rikokset voittavat vielä sapöörlt ovat suorittaneet runsaan tä huolimatta lupaa republikaanipuo-
jotka oli otettu kalliin rahan aika m an alku u n p an ijoita.
Huoneustoa:
asuinhuone
24
Koltshakin. Denikinin, Vrangelin ja ' osansa Venäjän siltojen ja rautatei-i lue vaaliohjelma ssaan vapauttaa ta-
x36, paana 20x30, kaksilat-
muidvn pntenten agenttien tekemät. den. tuhoam,8e88a- Japani rosvoo ja j loudellisen elämän valtion sekaantu- na. Siinä heidän hyötynsä. Mutta
& Mr». K alle P erttula
heidän taloutensa on sodan aikana
Mutta väliaikaisesti kukistettunakin hävittää paraikaa Itä-Siperiaa.
&
Mr».
Fred
tiainen;
sauna 9x12, kellari
Perttula
misen mielivallasta. Amerikan am- taantunut ja heikentynyt.
Heiltä
M
r
&
Mr».
A
x
e
l
Laine
Neuvosto-Unkari loistaa valotornina
ASIANAJAJA JA LAKIMIES
8x12,
kanahuone jollekin
Saksalaista tekniikkaa ja saksalai- mattiyhdistysten
johtaja
Samuel puuttuu teollisuustuotteita ja näi
& Mr». David Niem i
Keski Europan työtätekeville.
pacific
Bldg.
Room 90S
sen työn tuottavaisuutta, näitä mail- Gompers. pääoman vanha kahlekoi-
kymmenelle kanalle, kaikki:
& Mr». Fred H en drick son
Turkin kansa ei tahdo alistua sii mantaiouden uudistuksen tärkeitä te- ra. käy taistelua rautateiden kansai- den hinta kohosi sitä mukaa kuin
& Mr». A x e l Parkki
tavallisen hyvässä kunnossa.;
hen rauhaan, jonka Lontoon sorto- kijöitä, painetaan Versaillesin rau- i Hatuttamista vastaan, jota Ameri- raha haipeni. Valtion verovaatimuk-
& Mr». Frank Saari
set kohosivat tavattomasti ja uhka
Kauppaa seuraa puolet kar-i ==----I. ;J-m aii ■ ■ .................. ...
M rs. i. Pollari
herrat ovat sanelleet. Ehtojansa to-1 hän jälkeen alas vielä enemmän kuin 1 kassa. Ranskassa y.m. maissa refor-
sivat vapauttaa talonpojan hänen
Ät Mr». H erm an H en drick son
jasta ja tämän vuoden sados-^
i-un unaan on Englanti aseistanut sodan aikana. Ententen edessä on mismin hupakot ja huijarit yleis- tuotteistaan ja maastaan. Niin jou
ät Mr». Paul Mäkärä
ta. Myydään erittäin halval s u o m a l a i s i l l e
™ “nvn„”T .a.e,n B“'iL‘ ? rk‘,n
Kiriä- lääkkeckrl vaativat. Todellakin 8y„. I tulvat pientalonpojat hetkellisen non-
At Mr». O scar Läpsä
öt Mrs. H eikki K oskinen
H I . A ^ a . Turkki „ h v ? S T
,
‘äy‘yi
I
'aition erilaiset m ielivalta^ sun jälkeen sitä sietämättömämpiln
hyvin tunnettu
la ja huokeilla maksuehdoil
Ät Mr». H eikki
L im berg
¡ M s f. . y kk
", k“ n Kr*lk' "|a|>,|o|ll"uutla. Joka taas edellyttää set puuttumiset talouteen, yhdessä - oloihin. Hänen tyytymättömyytensä
la syystä kun omistajalla on
6t Mr». A n 0 i M attson
kakin, heitetyt perinpohjaiselle hävi- j elämismahdollisuutta. Mutta elämls- keinottelun kanssa, yhä lisääntynyt sodan tuloksiin on yhä kasvanut ja
At Mr». Herqaa n M attson
2 maata, jos kauppa
tykille ja keskinäiselle tuholle alt- mahdollisuuden antaminen murska- tä kapitalismin luhistumisen seka- vakinaisen sotavoiman väkenä, on
Jalm ar M attson
tiiksi.
tehdään
tämän kuun aikana.
At Mr». K alle O jala
( tulle, pirstotulle, uuvutetulle Sak- ( melskaa. Tuotannon ja liikenteen hän
valmistava porvaristolle run
At Mr». W äinö W irta
Ententen sodassa Turkkia vastaan i sal,e merkltaee sille vastustuskyvyn tärkeimpiin ... haarojen siirtäminen saasti ikäviä yllätyksiä.
Omistaja:
At Mrs. H eikki K okko
esitti Armenia samaa osaa kuin Bel antamista.
Saksan koston pelko , yksityistrustien käsistä “kansakur,
2009% Fillmore St.
Europan taloudellinen ennalleen-
Mr. & Mr». H eikki Mäki
ALEX LINDFORS,
gia Saksaa ja Serbia Itävalta-Unkaria määrää Fochin politiikan: sotilaani-, »an käsiin, s. o. porvarisvaltiolle, nousu, josta sen ministerit puhuvat,
Mr. At Mr». Jack W aldo
Box 441,
Svensen, Ore. SAN FRANCISCO, CAL.
vastaan. Kun Armenia oli luotu — sen ruuvlpihdin yhtämittainen kiris- i joka on trusteista mahtavin, ei mer- on valhe. Europa on menossa tu
Mr. At Mr». H anne» O gren
Mr. At Mr». Nick M etsälä
ilman rajoja ja elämismahdollisuutta täminen Saksan uudestisyntymän eh- kitse pahan poistamista, vaan sen hoon ja sen mukana koko mailma.
Mr. At Mr». Jalm ar B ergström
— kieltäytyi Wilson ottamasta Ar- käisemiseksi. Kaikkialla on puutet yleistämistä. Hintain lasku ja va
Kapitalismin perustalla ei ole pe
Mr. At Mr». H erm an A n ttila
menian holhousmandaattia, jota “Kan-1ta> hätää. Ei vain Saksan, vaan luutan nousu ovat vain ohimeneviä lastusta. Imperialismin politiikka ei
Mi»» O lga K ane rva
H O T E L M IN N E S O T A . — P a lU h a a li j . p a rtu riliik e .
K a ik k i « m a , «
sojen Liitto’ hänelle tarjosi: eihän i myös Ranskan ja Englannin kauppa-, pintailmiöitä, jotka eivät poista ha- johda puutteen poistamiseen, vaan
Mr. A rthu r Hill
rakennuksessa. — T u p a tk a a ja virvo kke ita saatavana.
Mr. N estor R uotsala
Armenian maaperässä ole petrooli t , balanssi on hyvin passiivinen. Rans- jaannusta Hintain Heilahtelut eivät sen kärjistymiseen olevien varasto
Mr. Yrjö T örm ä
eikä platinaa. Vapautettu” Armenia ! kan valtiovelka on kohonnut 309 poista
7.6 1 — 7 6 I A H o w ard St. Bet. 3 rd and 4 th St*
perussyitä: raaka-aineiden jen rosvouksen kautta.
Mr. H u g o H agström
J. H IL L , om istaja.
Puhelin: K earney 2 7 4 2 .
San F ra n c i.c o , C a lif.
»n nyt vähemmän turvattu kuin kos-, miljaardiin frangiin, josta tantumuk- puutetta ja työn tuottavaisuuden vä-
Lämmitys- ja raaka-aineiden han
Mr. W illiam M attson
kaan ennen.
' «eilisen senaattori Gaudin de VII hennystä. Hirvittävän sodan yli elä- kintakysymys on kansainvälinen ky
Mr. At Mrs. Elias Saari
Mr. At Mrs. Rusvall
Miltei jokaisella näin luodulla kan- ! Hiinen lausunnon mukaan kaksi koi- (neet työväenjoukot ovat kykenemät- symys, joka voidaan ratkaista vain
Miss Ida G ustafson
«allisvaltiqlla on irredentansa. s. o. J mannesta on merkittävä rosvouksen, töinät tekemään työtä entisessä tah- suunnitelmallisen, yleisen sosialisti-
P u h elin : K earny 2 1 1 4
Mr. At Mrs. XX-illiam Johnson
Kansallinen rlitakapuiansa
varkauden ja hävityksen osalle.
dissa ja
aikaisemmissa
oloissa. j sen tuotannon perustalla.
Mr. K usti H anson
CALIFORNIAN SUOMALAINEN LAKIMIES
Samaan aikaan kohosi kansallis-
"Ranskan sodassa hävitettyjen alu- Muutamina tunteina vuosien työllä
Miss M. Isoviita
Vatliovelat on välttämättä julis
O NNI A . W UOLLE,
Mr. & Mr». Emil G ustafson
talatelu voittajain alusmaissa kor- eiden uudelleenrakentamiseksi tehdyt tuotettujen arvojen hävitys, julkea tettava mitättömiksi. Työläiset ja
co-»
m
i
e
A
tto
rn
e
y and Counselor a t L aw
Mr. At Mr». Sam O ja.
kelmmilleen. Englannin porvaristo, I ^®t ovat vain pisara hävityksen peli miijaardeilla pienen finanssiko? heidän tuotteensa ovat vapautetta
3Ö2 M arket Street,
joka tahtoo hallita neljää maanosaa, meressä. Poltto- ja raaka-aineiden ‘ lan käsissä, joka kohoaa yhä ko*r- vat rahavallan kahleista. Tämä ra
6 0 9 — 6 1 0 H obart Bldg.
s . n Franci-COt
MR. &
M RS. J O H N M A T T S O N
*1 kykene ratkaisemaan Irlannin ky-18<-*kä työvoimain puute ovat voitta- keammalle — nämä objektiiviset his- havalta täytyy kukistaa. Kaikki val
mattomana esteenä.
symvstä nenänsä edessä.
torian opetukset ovat varsin vähän tion laatimat esteet, joiden tarko- i 1204 G odfrey St., R aym ond. W ash.
\ ielä uhkaavampana on siirtomai-
Ranska tarvitsee kultaa ja kivi- omiaan pitämään työväenluokassa tuksena on jakaa koko tuotantojär
Jpn kansallisuuskysymys: Egyptiä, hiiliä.
Osottaen sotakalmistojen >’Hä palkkatyön automaattista kuria. jestelmää, tulee poistaa. Liittolais
Intiaa ja Persiaa järkyttävät kapinat, j lukemattomiin hautoihin vaatii Ran*-1 Porvarilliset talousteoreetikot ja sa- ten imperialistien ylimmäisen talou
Kuropan ja Amerikan edistyneimlltä kan porvaristo korkojaan. Saksan nomalehtimiehet puhuvat "Jaiskuu- dellisen neuvoston tilalle« tulee aset
tyolälslltä omaksuvat siirtomaiden on maksettava.
Kenraali Foehilla den aallosta", joka kulkee yli Eu- taa mailman köyhälistön ylimmäinen
A
N E W Y O R K IS T A
tynläiset neuvostoliiton tunnussanaa. ' on vielä mustia joukkoja Saksan ropan ja kaivaa pohjan taloudelB- taloudellinen neuvosto, tarkotuksella
Oscar I I
M a rra s k .................. 4
\irallinen. valtiollinen, kansallinen, i kaupunkeja valtaamaan. Venäjän on selt» tulevaisuudelta. Liikkeenjohto-; keskittää koko ihmiskunnan taloudel-
U n ited States L o k a k ........................ 2 |
"dTistynyt. porvarillinen Europa muls- maksettava. Pakottaakseen Venäjän Jat yrittävät auttaa asiaa myöntä- listen lähteiden käyttö.
tnttaa siinä tilassa, jossa se on so- ■ kansan maksamaan tuhkia Ranskan niällä eräitä etuja ammattimiehille.
Y
lik ä y m ä ttö m ä t
m u kavuudet
kai*
On välttämätöntä hävittää impe
lähellä
Little
IValluski
jokea,
5:
den
tlan ja Versaillesin rauhan jälkeen. ' hallitus miljaardeja.
jotka
on
koot-
Turhaa
vaivaa!
kiila
lu
o
killa.
H
y
v
ä
S
kan
d
in
avia
.
____ _____
Työn tuottavaisnu- rialismi että ihmiskunta saa tilai
mailin päässä Astorian keskikaupun
hullujenhuonetta. Keinotekoisesti e - ! tu Ranskan uudestirakentamista var- dcr> elvyttämiseksi ja kohottamisek- suuden elää.
h a n
ruoka.
A u lis kohtelu. —
,
gilta,
10 eekkerin paloissa taikka
rutetut pienet valtiot. Jotka taloudelli- ten.
: si on työväenluokan saatava var-
T
IL
A
T
K
A
A
H
Y
T
T IN N E A J O IS S A .
(Jatk.)
enemmän. Lähempiä tietoja antaa
tukehtuvat rajoihinsa, raatele-
El tullut mitään siitä kansainväli-1 muus. että joka vasaranisku kohot*
Joululaivat Suomeen
»>t itseään käyden sotaa satamista, f »estä finanssijärjesteiysta. jonka o i ■ taa hänen omaa menestystään ja
A. PAJUNEN
L äh tevät N ew Y o rkista
’iiu.ikunnista Ja arvottomista kaupun-i määrä helpottaa Ranskan verotaak- ' kulttuuritasoaan, eikä heitä sitä e-
8 6 4 — E. T a y lo r St.
P ortlan d . O re.
Frederick
Vili
■■ta. He etsivät turvaa suuremmi!- kaa enemmän tai
vähemmän täy- i nää palkkaorjuuden vaaraan. Mutta
Lmted States
Hellig Olav
— T A I—
Jouluk. 2.
Jouluk. 9.
< valtioilta, joiden vastakohdat päl dellisen sotavelkaln annulleerauksea tämän varmuuden voi hänelle antaa
C O L U M B IA R E A L T Y C O .
M arrask. 14.
Olof Ronkaisen liikkeen,
Päivältä kasvavat. Italia on vi-j kautta: Yhdysvallat eivät osottaneet vair> yhteiskunnallinen vallankumous.
3 7 8 C om m ercial St., A *to ria . z
I K öpenham ina»ta:
N ew Y orkista:
K öpenham m asta:
N ew Y o rk is ta :
käsittävä miesten vaatetus-
hamielinen Ranskaa vastaan ja on tai- vähintäkään halua lahjottaa Euro-
■ Marra»k. 2 6 . Q »c«r H J o u lu k . 2 6 .
Elintarpeitten
hintain
kohaminen'
k
a
u
p
a
n
,
Oli
IllV
Y
nyt
T
h
e
S
e-
Jouluk.
10.
H
e
ilig
O
la
v Jo u lu k. 3 0 .
Pu»sinen
sitä vas- palle
... .. puoltamaan
1’uuiiauiaan Saksaa
massaa sua
pune 10
iu miljaardia
nnijaarnia puntaa.
...............
..
»ivttiiÄ nlovöti vnf rv
i o W r* i n ..... 1 i
« Ba
« » « * i j j u / i i lie
. oc-
:
L
ippuja
A
m
c
n
k
a
a
n
lähetetään
S
u
om
e
'•‘»n, jo» Saksa kykenisi nostamaan
Paperirahan painatus paisuu yhä. na>ttaa olevan voimakkain tekijä a ttle M e r c h a n ts A s s o c ia tio n
iVlQQ tHyytUvänÖ.
en postin ja sähkösanoman kau tta.
Paataan:
q
, vallankumousliikkeiden
nostattami-
*
7
mvuuu
nostattami r-
paataan: Ranskaa myrkyttää kateus l Samaan
aikaan kun Neuvosto-Venä-
C . A. Van Nutter komppa-
kaikissa
Ita- -
— ---------
- maissa. Ranskan.
onan. iin
• ,,
. .
.
* *
S ijaitsee Y ou n gs R iverin ja T u ck er'
L ähem piä tieto ja saad ak sen n e hinnoista y. m . k ä ä n tykä ä p a ik a lle e n
J» on Se valmis, korkojansa takia, iällä paperirahan paisuminen ja sei seksi
n.
Saksan
y.m.
maiden
porvaristot
J^kd
t
IlSi
lauantaina'
Fre5k*
n
välillä,
6
m
ailia
A
sto
r
ia
sta
,-
asiam iehem m e puoleen.
s' , i 'tätnään tulen Europan neljään j arvon alennus merkitsee vain kaup
n -’kkaan. Englanti pitää Rasnkau
The Ckilberg Agency
»»ulia Europpaa kaaosmaisen voltt
ajattomuuden Ulassa ja saa siten
nd St., Seattle, Wash.
lapsuuden punoa mailmanjuoniaan
i Jotka ovat kohdistetut Amerikaa vas- i ritfaminen
todistaa paperiraha- i rjniyy velkaantunut valtio hämä
k a rja n kanssa. H y v ä t ehdot. O m istaja ,
,aan 1 hdvsvallat sallivat Japanin määräin kasvu kapitalistisissa vai- riin keinotteluihin ; se varastaa it-
taloudellisen
sekamelskan
1>katakseen tuhonsa päivää.
Pureutua kiinni Itä-Siperiaan. voidak- tioissa
J. T O M B E R G ,
\
aikkapa
eräät työväenluokan ryh
n »ma aikaa, luoda v:een 1925 syventymistä ja kiertämätöntä ro-
R- I. Box !4 1 ,
A s t o n ., O re.
mät nyt elävät paremminkin kuin
ffl**nnessi isobritannialaista suurem-, inahdusta.
VALITAMME
ennen todellista
sotaa, ei se ./»Tn
mitenkään
tu!- '
lann 'a'**’10"' ^o,lel nimittäin Eug , Ententen konferenssi matkustaa kitse
7
Eivät
laskeneetkaan
tansseihin
••nti Mta enpn haasta, »itä voimain
<i» * < t
,
, , Knbp touellibta taloudellista tilaa,
tilaa ka-
PANKKEIHIN TAI YKSITYISILLE
«Ittelyva.
paikasta toiseen, etsien Europan kyl-; pitaUstisixs» maissa. Tämä ohime- “kämpläreitä” etkä väkijuom at kaup-
Piaita.
Renkaalla ou
oli tanssit
T,,,
,,
pylaltoksista virkistystä. Tämä vael- nAVx
nn
------- * I. ■ k . «'•“•»«aua
lokalt' 27 päivä
PäiVä veljeysseuran Uk.Ha
lokak.
talolla. ■ • . ...»
.
VOi^ '
uuden«.» ratkaisee kW n .F l« » . <m )ok:,
làhenM
rnmahduk,eilisin« jossa estettiin mudtaml* henkilöitä ! ihmiset luulla
^ h in lausunto, että
.IV
---- seuraava sota ko Ranska saava 50 vaiko 55 pros.
pääsemästä
sisälle
sentähden
kun
oli
ja k tir juuk sineen.
n| ä teknillisillä väliiieilU. siitä korvauksesta, jota Saksa ei voi puutteineen
vat harjoittaneet väkijuomaliikettä ja loittaa meille:
g
ntä
Yhdysvallat*
edellinen päättyi, lentokoneella maksaa, merkitsee ylistetyn "Euro- ,hmisSUvun toivo.” - ‘Amerika or| uhkapelausta. Sopiva rangaistus.
noin kertaa
'ankeilla, kuularuiskuilla ja auta pan järjestämisen” kruunua.
Klubin kokouksesaa lokakuun 26 p.
Ylläoleva kurssi on sum m ille $ 2 0 .0 0 toi « li
D
...
«
.
Ranskan porvari Millerandin antm
maatti»iiia kivääreillä käsiaseitten
nähden on voimesse lähetyksen ko n tto riim m e
.P°»t»lähotykeiiB
_____
p
tebtiin
esitys,
että
Raivaajan
koko
Turaci» „ „ a « , , ve,hai»
* >a« a, kranaateilla pistinten aae- « » huippuun,» l , s . m « o » keh,,yy'
.uunoi.,
I
« ■ » « « « « » Raivaaja,, tinnì ja Kasvojen kaonistnsvoide noistaa J Sum m ille $ 1 .0 0 0 .0 0 tai yU kannatti ky.y^ k^Ste^Sx^" kur^L
J —
«iail» nähden
L Ä H E T Y S K U L U T : 4 0 c lähetyksistä a lle $ 3 0 - 50 t-u
toimi tuki esta heidän vanhoillisten
- ja ka ikonia!?<«t paiseet kaavoista.
Euro
60c l- h e tty k .,.tä $ 4 0 - 4 6 0 ; 7 5 C U h h e t y ^ « ^ ' $ 4 0 ;
o“, . “
1F ”7.n' kr
' T X a v X '“ » X ¡
Z »va, Jo ^ekoe ihoa kirkkaaksi, puhtaaksi te il
Y
l. « d e n
dollarin
U h etyksirtä 2 5e i d e l ^
d tiu T ik t
h J T
Tutkaa “ FiXYT VÓI« |
vuosikausia Raivaajassa yrittäneet e-
Itaftnbatt
s
I
• naj rtää kovin alkeet voimattomat
auttamaan
Europas
Jooa?a tv T »
u h r a n n ee l 10 m tl-1 Useita toimiskelulta herroista p om -
» H
distää — mukamas työväen taistelu-
TYÖMIES FOREIGN EXCHANGE CO.,
‘ kuollutta sekä 20 miljoonaa ; reistä. Jotka ovat tottuneet parissa pois tästä taloudellisesta um pikujas tapoina vallassa olevaa luokkaa vas- j
----- LiawiU’ia Apteeki o» ,nurin____
ta. \ ilmeisten kuuden vuoden ku-
B O X 5 5 3 , S U P E R IO R , W IS .
taan. Tämä esitys sai yksimielisen i — ---- suoni äpteeki Tbdr»r<!loi»*a___
Ooatui P. A Ucneji Ce..imperiar. Wte.
Kannata liikkeitä jatka
ilmoittavat Toverissa
Myydään halvalla
Myydään halvalla
30 E£K. FARMI
Huomioonotettava
ilmoitus
Hyvää Suolakalaa
K1ITOSLAUSE
H. SLIKERMAN
San Francisco, Calif.
'
VALOKUVAAJA
H. T. Motoyoshi
J
SUOMALAINEN HOTELLI
N A V ÏA N
ERIC A N LINE
Maata Myytävänä
Hoquiam, Wash.
Rahaa Suomeen
Aberdeen, Wash.
finniä
Maksamme kunnes toisin ilmofamm«
Smk. 44.00
Dollarilta