No. 209
TIISTAINA, SYYSK. 7 P— TUESDAY, SEPTEMBER 7
TO VERI
sovelluttaa se tarkoituksestaan luavaa kansaa kohtaan. Winni- ä&nestettäväksl. Se on tullut yleis- tä on jahdattu sitä suuremmaksi on tukea ulkoapäin. Kaikkien maiden
(T H E C O M RAD E)
huolimatta aivan päinvastaista pegissä on m. m. tämänlaisessa äänestyksellä hyväksyttyä, jokaises kasvanut omistavan luokan pelko työläiset, jotka ovat samalla kan
The organ of (he Finnish workers in asiaa edistämään.
kokouksessa ollut läsnä moniin sa kohdassa, tulokset vaihdellen Jon siltä mitä tuleman pitää ja sen ta nalla kuin Puolankin työläiset, pitä
the Western States. The only Finnish
Kun joku on sitä mietlä, että tuhansiin nouseva joukko. Näis kun verran eri kohdissa, korkein ää kia koetetaan torjua vaaraa työntä vät huolta siitä, etteivät pyövelit
Daily in the West. Published Daily, jyrkän vallankumouksellisuuden
sä kokouksissa asetutaan kan ni määrä oli myöten 1800, alin 6 vas mällä ase jokaisen kaulusroiston, jo saa uusia murhavälineitä ja -keinoja.
except Sunday, at Astoria, Oregon,
kaisen
rintamantakaisen valkoisen IS löydy enää työväenlehteä maa il
by the Western Workmen’s Publishing tulee edistyä amerikalaisiin työ nattamaan Englannin Työväen taan.
läisiin perustuen ja niihin järjes- puolueen asiassa ottamaa kan
Society.
herrasretkun, niin, jopa Joutilaiden massa, lukuunottamatta Puolan so
Yteisäänestye “B”
sialidemokraattien Ja heidän ukrai
täytymiscssään nojautuen, niin taa.
T ästäkin ehdotuksesta äänestettiin vallasnarttujenkin kouraan.
nalaisten
hirtehistoveriensa äänen
Office Seventh and Commercial St., oikeistolaiset koettavat sanoa sil
Mutta kuohunta alhaalla el siitä
Samanlaisia
tietoja saapuu kohta kohdalta ja hyväksyttiin ko
Opposite Post Office.
kannattajaa,
joka kannattaisi Puo
lä, että me oikeistolaiset olemme myöskin Australiasta ja Uudes konaisuudessaan, tulokset vaihdellen vaimene. Kaikista valkoisen Puo
Phone: Office 365, Editorial Dep’t 832 oikeassa koska mekin olemme
ta Seelannista.
lan porvarien ja sosialidemokraat lan roevosotaa. Surkein kaikista.
1811 myöten ja 29 vastaan.
Post Office Address:
Social-Dem okrat en, ei se
sitä mieltä, että ulkomaalaiset
tien ajojahdista huolimatta pitivät Ruotsin
Työväestö, joka muodostaa
Y leisäänestys “C”
TO VE R I, Box 99, Astoria, Ore.
eivät johda, eivätkä saa määrätä kansan suurilukuisimman joukon
kään
enää
uskalla uida vastavirtaa.
Periaatejulistuksia oli kaksi ehdo Puolan proletaarit äskettäin kongres
tämän maan luokkataisteluliik- on saanut tuntea raskaana har tusta, enemm istön ja vähemmistön sin Varsovassa, jossa todettiin, että Senkin on jo pakko apinoida “vel-
E D IT O R IA L STAFF
•keen
taktiikkaa.
teillaan ikeen, jonka maailman ehdotukset. Äänestys oli listoihin a - ' 80 pros. m aan talonpojista oli val- jeslehtiään” (ja ystäväänsä Lloyd
Elis Sulkanen, Managing Editor, Sulo
Syvänen, Alex Sevo, Toivo A . Johnson.
Eikä tämä kiero ja vilpillinen imperialistit ovat sen kannetta setettu sillä tavalla e ttä molempia mls kannattam aan yhteiskunnallista Georgea!) ja todeta, että “parin vuo
Leo Leino
väittelytapa tule sen paremmak vaksi laskeneet.
ehdotuksia oli ään estettäv ä sekä kumousta.
Viime am m attiyhdlstys- en aikana tapahtui sellainen traa-
Englannin
Työväenpuolue,
sa
si
sillä,
että
ruvetaan
osoitele
myöten tai vastaan. Kun jäsenistöä kongressissa taas oli johto kokonai- gillinen käänne, että Puolan kansa
Entered as second-class mail matter
tilastoilla kuinka muka moin kuin Englannin alusmai oli lähem min neuvottu äänestäm ään suudessaan kom m unistien käsissä, (kysymys on Puolan nylkyreistä ja
July 18, 1912, at the Post Office at maan
Astoria, Oregon, under the Act of vain ulkomaalaiset ovat tahto den työväki tietää, että Venäjä- yhden ehdotuksen puolesta ja tois Dombrovan
kaivosalueen työläisten näiden sosialidemokraattisista lakei
March 3. 1879.
neet sosialisttpuolueesse uudis-; vastaista sotaa vaatii vain etuoi ta vastaan, oli tuloksena nyt se että luottam ushenkilöistä on 90 pros. joista, kirj. huom.), joka itse oli ol
tuksia. Asia on siten, että joku keutettujen luokkien intressit, molemmat ehdotukset tulivat hyväk- kom m unisteja. Ja eikä tällä hyvä. lut kansallisen sorron valitettavin
virtaus ei ole kelvoton siksi, et että ne pyrkivät kukistamaan Byttyä. Enemmistön ehdotus sai Yksinpä kaikkein taantum ukseliisim - uhri, keräsi vastaansa kaikkien naa
tä sen puolustajien lukumäärä \ enäjältä työväen vallan myös 1526 jjänta myöten ja 829 vastaan, raan työiäisryhm än, K ansallisen Työ- pureidensa vihamielisen mielialan ja
on vähäinen. Ymmärtämättö kin siksi, että voisivat painaa Vähemmistön ehdotus 1181 myöten väenpuolueen, viime kongressissa lau esiintyi puolestaan näiden kansalli
myyttä maailmassa on paljon ja kotimaittensa työväen täydelli ja 982 vastaan. Enemmistön ehdo- suttiin suoraan, e ttä porvarit olisi suuksien vapauspyrkimysten vaara
me emme kadehdi niiden onnea, seen orjuuteen. Tämän takia tu sta on äänestänyt myöten 345 Jä- riepoitettava kahviloista ja ravinto- na”.
K un siis Puolan porvaristo huo
I yöväenliikkcen sisäisten asi jotka siihen voivat taktiikassaan työläiset koko brittiläisessä mail- sentä enemmän kuin vähemm istön, j loista ja lynkattava taikka työnnet-
maa
näin joutuneensa aivan puille
massa
ovat
nousseet
vastusta
perustautua.
Kapitalismi
on
voi
oiden käsitteleminen ei aina tah
joten sitä pidetään nyt hyväksyt- tävä rintam an tulilinjalle,
paljaille,
niin, ei ole ihme, jos sitä
makas
ja
jos
sen
vallitseva
mah
maan
hyökkäystä Venäjälle. tynä.
M utta jopa Puolan valtiopäivillä-
do pysyä asiallisten rajojen si
Y leisäänestys “ D”
kin on äskettäin saa tu kuulla m itä kam m ottaa kohtalonsa ja jos se koit-
sällä. Katkeruus ja vihamieli ti estää sen tai tämän uudistus Näistä seikoista (johtuu heidän
nen tunne saa monta kertaa liikkeen pääsemästä täydellisiin tunnussanansa: Työläiset teke K aikista kansallisperustuslakim uu- Puolan varsinainen k ansa arvelee täisikin kynsin ham pain vastustaa
suurta vaikutusvaltaa. Siitä joh tarkoituksiinsa tämänpäiväisesä vät kaikkensa ehkäistäkseen so toksista äänestettiin kohta kohdalta Neuvosto-Venäjää vastaan käytäväs aseidensa luovuttam ista. Sitenliän
tuu asiallisuuteen ja totuuteen työväenliikkeessä, niin sekään ei dan Venäjää vastaan.
ja kaikki ehdotetut m uutokset ovat tä sodasta ja maan sotahuijareista. ei olisi m itään hyötyä niistäkään
tulleet
hyväksyttyä, äänet vaihdel- Puhujalavalla esiintyi tällöin Puolan “äärettö m istä ” vapaaehtoisten jou
perustuvan esitystavan syrjäyty vielä todista noiden muka "äkki
IIIIKIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII ’
Ien keskim äärin 1583 myöten ja 37 m aalaisköyhällstön edustaja Dabal. koista, jotka ovat rie n tä n ee t Puolan
minen. Kaikenlainen temppuile jyrkkien" vastustajien oikeam-
TYÖMIEHEN TOIMITUS
vastaan.
: Mitä hän silloin lausui, sen ovat hallituksen avuksi ja jotka melkein
minen ja kieryys saa suurta si-! masta kannasta,
Työmiehen
monivuotinen
vas-,
jaa.
Näin
perustuslakiin
h y v ä k sy ty t. Puolan sensuurit visusti salanneet, kaikki ovat jääneet rintam an —
llllllllllllllllllllllll *
taava toimittaja Eemeli Parras, muutokset astu v at voimaan vasta en- eikä hänen puhettaan ole tähän men- taakse jahtaam aan työläisiä ja ra t
Tämmöistä turmelusta olem
nessä seikkaperäisem m in selostettu kaisevalla hetkellä aloittam aan ve
me paljon nähneet suomalais TYÖVÄENLEHTIEN POSTI- joka joiku aika sitten sanoitui si lokakuun 16 päivänä.
irti
toimestaan,
on
nyt
eronnut.
OIKEUDET
yhdessäkään ainoassa sanom alehdes rilöylyn.
tenkin työläisten riitojen ja eri
Yleisäänestyx “ E”
Johtokunta valitsi väliaikaiseksi
'M utta olipa niin tai näin: suju-
mielisyyksien yhteydessä. Eikä
oli sä. M utta kun edustaja heti täm än
Jokaiselle tunnettu asia on se,
K ansainvälisistä
suhteista
sellaisen aina tarvitse ilmetä sel- että ylipostimestari Burleson va- vastaavaksi toimittajaksi Yrjö myöskin kaksi ehdotusta äänestettä- Puheensa jälkeen katosi näyttämöl- kootpa Puolan ja Neuvosto-Venäjän
taikka
älkööt,
vänä valehtelemisena.
Mutta koilulain hänelle antaman val Halosen. Kun toimituksessa E. vänä ja sam alla tavalla molemmat ta ’ niin oIi syyta olettaa, että hän rauhanneuvottelut
Sulkasen
ja
Parraksen
eroamis
moninaisten asioiden ja tapah lan nojalla riisti toisenluokan
niistä tulivat hyväksyttyä.
ol> lausunut sanoja, jotka ennustivat Puolan porvariston kohtalo n äy ttää
joka tapauksessa sinetöidyltä. Val-
tumien seasta voidaan poimia •postioikeudet melkein jokaisel ten johdosta joutui avoimeksi mistön ehdotus sai myöten 1339 ään maan vallassaoiijoille turm iota.
yksityisiä lausuntoja ja erikois ta sosialistiselta lehdeltä. Jokai kaksi paikkaa, valitsi johtokunta* tä, vastaan 919. Vähemmistön eh- Valppaat Puolan proletariaatin esi- loittakoonpa Varsovan V enäjän pu
tilanteissa, erikoisia tarkoituksia nen englanninkielinen lehti, lu aputoimittajiksi Kalle Rissasen dotus myöten 1301 ääntä, vastaan I taistelijat ovat kuitenkin hankkineet nainen arm eija taikka Puolan oma
palvelevia kirjoituksia ja käyt kuunottamatta Appeal to Rea- ja Aarne Halosen. — Työm. •
858 ääntä. Enemmistön ehdotus on käsiinsä jäljennöksen m ainitun is köyhälistö niin pääasiana pysynee,
tää mitä muka todistuskappa son nimistä lehteä, joka sitäpait-,
myöten äänestänyt 38 ääntä enem-' tunnon pöytäkirjasta, jonka mukaan e ttä raadeltu pro letariaatti on h ä
leina jonkin kokonaan toisen, si asettui kannattamaan hallituk
män kuin vähemm istön ehdotusta, edustaja Dabal oli lausunut m. m. peään saatetun Puolanm aan kunni
allinen ja oikeutettu perijä.
vieläpä aivan päinvastaisen tar sen sotapolitiikkaa, menetti pos-
joten enemmistön ehdotus pidetään seuraavaa:
Amnextikokoukaien ponsi.
M. Törm ä.
koituksen edistämiseksi. Täm tioikeutensa sota-aikana. Vaikka
“
Radikaalisen
talonpoikaispuolueen
K ansallisvirastosta lähetetään kai hyväksyttynä.
möistä huomaa tuon tuostakin. hota onkin nyt ollut päättynee kille osastoille syysk. I päivänä pon- 1 Enemmistön ehdotus kansainväll- nim essä on minulla kunnia proleta
Erikoisesti oli merkille panta nä — todellisestsi, vaikkakaan siluonnos am nestikokodksia varten. ' sistä suhteista sisältää sen ajatuk riaatin, köyhien talonpoikain ja
va Raivaajan lausunto kun se ei vielä nimellisesti — jo lähes Siellä m issä itse ei haluta laatia sen e ttä puolueen kansallistoimeen- m aattom ain talonpoikain, edustajana
eräästä Kolmannen Intematio- kaksi vuotta, niin siitä huolimat pontta kokoukselle, voidaan kansal- panevalle komitealle annetaan valta ilmoittaa, e ttä lialajan kaikesta sydä-
nalen manifestista ottamallaan ta ei lehdille ole palautettu niil- lisvirastossa valm istettua käyttää. yhdessä Englannin Independent Labor i m estäni taistella Kansan Puolan puo-
kohdalla tahtoi tehdä m ynttiäjtä riistettyjä oikeuksia. Tämä, Ponsi on asianm ukaisesti hyväksyt P arty ’n. Saksan Independent ryhm än, ! Iestä ja että sen puolustam inen ou
(Jatkoa entiraiiseltl »ivultal
sille kannalleen, että ulkomaa- jGS mikään, on omiaan osotta- tyä ja allekirjoituksilla varustettuna Ranskan ja S v eitsin Sosialistipuolu- oltava meidän tärkein tehtäväm m e,
laiset sosialistiset ryhmät m uka, maan, että Burlesonin ja halli- lähetettävä Yhdysvaltain presidentil eltten kanssa “o ttaa osaa liikkeisiin, m utta minä tahdon sam alla huo- tunnusta, hän tekee a n teek sian ta
ovat vähemmästä merkityksestä tuksen tarkotuksena riistäessään le. Yleiselle syyttäjälle, sotasihtee- jotka täh tääv ät kaikkien sosialistia- m auttaa. että se sotapolitiikka, jota m attom an rikoksen työväenluokkaa
Amerikan
sosialistrpuolueelle lehdiltä postioikeuksia, ci ollut rille ja kunkin valtion senaattorille ten voimien yhdistäm iseen maailmaa- Puolan porvaristo maan itsenäisyy- vaataan.
kuin joku tunnettu amerikalai-- toimia "maan turvallisuutta sil ja kongressim iehille.
, sa yhteen Internationaleen ja pane- destä alkaen on sotahyötyjäin, tilan-
Puheensa lopetti Sulkanen toivo
lien suurmies . -K. I. lausun- mällä pitäen’’, kuten sitä on vai Siinä tapauksessa, jos kaikki osas maan alulle ja edistäipään sellaisia om istajain ja kapitalistien tukema- m uksella, e ttä työläiset kaikkialla
nossa käsiteltiin niiden kahden i tetty. Tarkoituksena oli tällä tot eivät saisi tä tä ponsiluonnosta liikkeitä milloin tahansa tilaisuus na harjoittanut, lankee koko painol- luopuisivat kokem uksen kautta työ
uuden puolueen merkitystä j a , postioikeuksia riistämisellä ajaa postin kautta, julkaisem m e Ben puo- sellaiseen avautuu.”
l&an työtätekeväin miljoonain har- väestölle kelpaam attom iksi huom a
kom itea teille. (Puheenjohtaja: Pyydän, äl- tu ista Toisen Internationalen opeis
kokoonpanoa, jotka syntyivät vii- j lehdet sellaiseen taloudelliseen luelehdissä, e ttä osastojen virkailijat K ansallistoim eenpaneva
me vuonna sos.-puol. hajaantu- asemaan, että niiden täytyy la- voivat sen siitä leikata ja käyttää.
päätti kansainvälisyysohjelm an joh- , hää käyttäkö eduskunnan puhujala- ta ja alkaisi pyrkim ään työväen
dosta:
"että koska äänestykseen on j vaa syytääksenne moisia loukkauk- luokan omaan aatem ailtnaan. Sen
misen seurauksena. Lausuttiin,, kata ilmestymästä. Tässä ovat-
Ponsi kuuluu:
että kom. työväenp. on ollut se kin virkanyrkit, valitettavasti
ottanut osaa ainoastaan pieni m äärä : siä).
RESOLUTION.
sijaan e ttä pyrittäisi teolliseen tai
etu, että se on muodostunut e - 1 kyllä onnistuneet sillä lukuunot- Demanding a General Amnesty for puolueen jäsenistä ja enem m istön eh- Sodan pääm ääränä, jota käydään johonkin muuhun utopistiseen yh
dotus hyväksyttiin vaan jonkun ää- l Neuvosto-Venäjää vastaan, ei suln- teiskuntam uotoon on työväestön oi
nemman amerikalaisista tvöläi- j tamatta kahta tai kolmea lehteä,
Political Prisoners.
sistä ja on niiden kanssa kiiri-, joilta postioikeudet poistettiin,
There are
today in th e
prisons non enem m istöllä, ei toim eenpaneva ' kaan ole mikään Puolan riippumat- keuksiensa saavuttam iseksi p y rittä
teämmässä yhteydessä Kaivaa-1 ovat kaikki ne olleet pakotettu and jails of the United S tates a komitea toimi m itään sen johdosta, tomuuden puolustus, sillä Neuvosto- vä kom m unistiseen yhteiskuntaan.
ja tekee tästä sen johtopäätök- j ja lakkaamaan ilmestymästä. — large num ber of men and women ennen kuin komitealle esitetään har- Venäjän on tunnustanut täm än riip-
Vielä lauloi kööri pari laulua, u r
pum attom uuden ennem m in kuin m i heilijain ryhtyessä kilpailem aan vil-
sen, että koska hekin ovat tah- Lehdet, vähävaraisia kun ovat whose sole offense is disagreem ent kittavaksi varm a ehdotus.”
kään muu valtio m aailm assa, ennem- : 8i.ottelussa
toneet amerikalaisesta työväen- (olleet, eivät ole voineet maksaa with the political and economic
Toverillisesti,
O ttelussa oli kuula,
min kuin ententekään. .T ällä sodal kolmiloikka,
liikkeestä puhuessaan asettaa ni^tä kuluja mitä siitä olisi koi- policies of the present adm inistra
H enry Askeli, S. 8. J. sihteeri.
pituushyppy, keihään-
la ei ole muuta pääm äärää kuin Neu heitto ja korkeushyppy. O sanottajia
päähuomion amerikalaisiin työ- tunut kun niitä olisi pitänyt lä- tion of the United States. Most of
vosto-Venäjän sisäisen järjestyksen oli ainoastaan viisi: I. Suniin. A.
läisiin, niin he tässä asiassa nyt hettää ensimäisen luokan postis- these Political Prisoners were indic
tutustuttam inen ulkom aisten k apita Loukkula, A. H untus, T. S. Johnson
pääsevät lyömään K. I. remmeil-' sa< Ainoa keino siis oli lopettaa ted, tried and convicted while the
la. Mikä nerokas keksintö?
listien ja meidän pistintim m e avulla. ja K. Viisanen.
toiminta ja asettua odottelemaan country was in the grip of w ar
Meistä näyttää kuin liiallinen vapaampia aikoja.
(O ikeistosta villejä huutoja ja hauk-
hysteria, and when a fair and im
P isteitten m ukaan jakautuivat pal
hermostuneisuus
ja
kiihkeä
kum
atulva).
partial jury was hard to find.
kinnot
seuraavasti: Ensim äinen pal
New
Yorkin
sosialistien
päivä
"suunnan" edustus, jota huomaa
Sen sijaan, e ttä maan hallinto oli kinto Toivo S. Johnson, 2278*4 pis
T he W ar served in m ost cases as
lehti
Call
on
kuitenkin
kaikista’
Daily Heraldin erikoiskirjeenvaih si luovutettu m aaseudun ja kaupun
mainitun lehden jokaisessa nu
the excuse for the conviction of the
te ttä ; toinen palkinto A. H untus,
vastuksista
huolimatta
yrittänyt
merossa muodossa tai toisessa, . ,
.
.......
Political Prisoners.
The W ar is taja tiedottaa V arsovasta lehdelleen. kien proletaareiIie, sen sijaan, että 1801 p iste ttä ; kolm as palkinto 1.
olisi tehnyt heille mahdottomak-i ]a^ka? dmestv mistään, onpa vie- over! W hatever excuse existed in että Puolan rauhan valtuutetut tule- n ä n ,e 0,lgl siIrretty yhtei3kuntavalLa
si tämän asian selvän tajuami- a .-' rittan? t oikeuslaitostenkin it 1917, 1918 1919 for the jailing of Aat jyrkästi vastustam aan venäläis- valtiotalouden uudelleen elvyttämi- Sunila 1476 p iste ttä; A. boukkula-
k ,
siia a n on m aan n ro leta ri
122° p i8 te ttä
K'
iis a n e n 9°-’
sen. Kovin suurta ymmärrystä ; ' H a .i'aa^a takaisin menetettyjä Non-Conformists has ceased to exist. ten vaatim usta aseidenriisum isesta,
oi v o n ä iä n noineta v a a n «on vnnV seksi- sen sijaan on maan proletari- , p istettä. Palkintoina oli $7.50, $5.00
ja laajaa työväenliikkeen tunte-i ° ,*<euksiaan.
pelosta,
vaan ja en
M ttl iStAtfv nalän klIJ.illIlripn in riin ;
|2 k l r j a l l i s u u g p a l k i n n o l
-
. of
_______
a atti jä te enajan
tty nälän,
kurjuuden
ran
Nearly all the countries
Europe
Ur-
musta ei kai mahtane todistaa i Nvt vihdoin on Columbian pii- have freed the men and women ' si< etta Puolan paroonit pelkäävät itajggmatta h arjoitettavan riiston uh- !
heiluiip
loppui
ulkoilm
ajuhla.
se, että käsittää amerikalaisen! rikunnan ylioikeuden tuomari convicted and imprisoned for sim ilar s,säi8iä “vihollisia” : puhtaaksi nyl riksi ja sen kaikki vapautum ísyri-
Illalla kelJo 7;30 egittl klubiii
työväenliikkeen jierustuvan ame- Hitz, Callin vaatimuksesta anta- offenses. In most of these countries keniiään talonpoikia
tykset tukahutettu keinoilla, jotka 1 U Io„ a Partlandin B. 8. osa8lon
näv-
rikalaisiin työläisiin. T'äniä asia nut päätöksen, jonka mukaan y- a General Amnesty has been granted
Tämä olettam us ei lienekään osu-
julm uudessaan
voittavat tsaarinai- tpim äseura
»KanKuunnisen'’
Näv-
nut harhaan.
Venäjän kommunis- kaiaptkin iK a,v a v a« m eteliäi
teim aseura
K an san nai sen . .\a j
lienee niin selvä, ettei sitä vas- h|x>stimestarilla ei ole oikeutta to all Political Prisoners.
- -
- - kaiBetkin. (K asvavaa m eteliä).
tösten väliajoilla lauloi tov. J. Soi-
taan kukaan viitsi väitellä. Mut-j l>‘‘lättää enää lehtien postioike- So long as these men and women tien kanssa arvelevat Puolan
rahak-
Kansa, joka haluaa puolustaa vain j ninen goolon> L SunlIa p ar, kuplet.
ta on vain väitelty sellaista kä I uksia sentähden, että ne muka are in prlson we cannot claim to he kaat ,ietenkln kyllä tulevansa toi- todellista kansan Puolaa, ei näe va-
sitystä vastaan, että ulkoniaalai- nvat sota-aikana rikkoneet Va a free country. The continued im- meen. Ovathan bolshevikit tehneet pa ut ustaan sodassa Neuvosto-Venä- tia ja Jousinen ja Rinne esittivät
' viulunsoittoa.
silia työläisillä ci olisi puoluees- j koilulakia.
prisonm ent of political dissenters rauh°Ja s e k ä ju u ta la is te n että kreek-
va8taan, vaan k estävässä rau-
sa ja puolueen kannan määrää-1 Merkitseekö tämä oikeuden gives the lie to our constitutional ! k,,äisten kan8sa ia aina k°h<1elleet Kassa, jonka aikaansaam iseksi on ! Sam oin esitti tov. Leino nävtok
väliajalla kolehdin vankilassa
misessä muuta oikeutta kuin o!- päätös käännettä hallituksen po guarantees of Free Speech, Free i lurjusniaisia vihollisiaan häm m ästyt- välttäm ätön nykyisen, riistäm iseen ; sen
viruvien 'tovereU tem m e Reivon ja
i
la 'puolueen rahastajina ja sen litiikassa sosialistisia lehtiä kidi- Press and Freedom of Assemblage tävän helläkätisesti. M utta toista on
oman maan köyhälistön, oman maan
m ullistua _ 1
h
P a rta *en P erheltten avustam iseksi-
kautta sen ylläpitäjinä. Puolue- taan osotettuun vainoon nähden,
T his condition of things is intoler
talonpoikain ja proletaarien kanssa. kujtenkaan usko etta nykyinen hai Koleh^ tuottl tuon 8ICVO8‘‘n 8uni
erimielisyydet eivät ole vain k a n sitä on tietenkin vaikea mennä able to freedom-loving Americans.
™ ----- ,
----- --------.1 KU lenKaan usko , e ttä nykyinen hai i maili $337.00, joka on varm ana merk-
Sallisia kysymyksiä. Rajalinjat vielä sanomaan. Vaikka onkin
Therefore Be it Resolved, th at we
Taannoin tiesivät m aailm an v a lta -i litug 8uostuisi täy ttäm ään k a n sa n ;
kinä siltä, e ttä paikkakunnan ju
eri ryhmittymien välillä eivät • kulunut jo joitakin päiviä siitä demand a General Amnesty for all lehdet varsovalaisten lähteiden mu vaatim ukset (m aan ja tuotantoväli- 1 ympä
r istön työläiset eivät ole tove-
kulje kansallisuuksittain.
Ja kun tuomari yllämainitun pää- persons now in prison or under sen- kaan kertoa, kuinka Puola seisoo yli neiden
yhteiskunnallistuttam inen). j reitam rae u n o h tan eet
vaikka myönnetään, että arnefi- i töksen antoi, niin ei Callin öike- tence of im prisonm ent for the ex tenä m iehenä Neuvosto-Venäjää vas Mutta kansa ei ole herkeävä taiste-
M aanantaina oli kello kahdesta
kalaiset parhaiten tuntevat tätä uksia ole vielä palautettu. Ja pression of political opinions, in taan, kuinka niin herraa kuin talon lem asta oikeuksiensa puolesta en-
viiteen
klubin avara tanssisali täpö
maata ja n. s. kansallista psyko-! tokkopahan sitä noin vain tul- dustrial activities or religious be- poikaakin eläh y ttää yksi ja sam a nenkuin nyikijäin pieni joukko on
täynnä
tanssivaa juhlayleisöä.
li
n lo v a
a s z v tta o
iih n
logiaa, niin siitä ei johdu, että * laan luopumaan toisinajattelc- llefs. and th at we demand th at ali n palava
tunne: f tuotU
a t tuho
“V,holli kukistettu ja m aalle on saatu halli
nimenomaan ne amerikalaiset, ja vien vainosta. Mahdollisesti tul- restrictions of Freedom of Speech, sille". M utta vähin erin alkaa sei tus, joka nojaa miljoonien työläis lalla kello 7:30 alkoi juhlien vii
muista kansallisuuksista olevat, laan jonkun verukkeen tai teko- P ress and Assemblage be stricken vetä, e ttä kysym yksessä on ollut ten tahtooQ proletaarinen, taJonpoi. meinen tilaisuus, ihanneliiton lasten
vain
tavanm ukainen
porvariin- kaiRproletaarinen hallitUB
(Hirvoä ohjelm anesitys.
puolueen jäsenet, jotka aina kai- syyn nojalla edelleenkin pidättä- form the Statue Books, and
Sopivampaa juhlien lopettam ista
kessa koko tämän puolueen his- mään Callin samoin kuin kaik-
häväistyshuutoja.
Be it F u rth er Resolved, that a nen huijaus ja että Puolan kan meteli,
uhkauk- tuskin voidaan jä rje stää , kuin lo
torian ajan avat vastustaneet so- kien muidenkin lehtien oikeudet, copy of these resolutions be for- sa ei suinkaan yhtenä miehenä sia )”.
pettää ne lapsien ohjelm alla. Mei-
sialistisessa liikkeessä olevaa se!- jotka sota-aikana ovat riistet-
President w n a m Attnmov taistele Venäjän työläisiä vastaan,
vaä työlaisomaista pyrkimystä ja ty. - Työmies.
; «"erel ^ e r
alkaa 6elveta etU 8Otaa ovat Uh’ Tässä ne h irv ittäv ät tosiasiat, joi- dän rivlmme( jotka nyt juhlia Jar.
U valtiopäiväin porvarillisten ja so je8(ä mme. harvenevat vuosi vuodelta,
apu-
kiinteämpiä teoreettista vhteyt-
’
'
* vain
* maan suurnylkyrit
"
— sialidem okraattisten edustajain oli ; tolBe( kuolevat> toi8et korjaU an «yh.
Baker, to the United
S tates Senators toneet
llllllllllllllllllllllll
riensa. sosialidem okraattien, kanssa. paRko DabaUn 8UMta
tä marxilaisuuden kanssa, olisi
from this S ta te and the Congress
Kun taas sotaa vastaan ovat alusia vat taikka e iv ä t Tässä m itä oli sa teiskunnalle vaarallisina” vankilain
vat oikeassa, vaan päinvastoin BRITTILÄINEN TYÖVÄKI man from this District.
m uurien sisälle hiljaisessa yksinäi-
JA SOTA VENÄJÄÄ
ne huolimatta edellisestä tosi
The above Resolutions were adop alkaen olleet ma^n proletariaatti ja nottavana PuolaQ köyhällgtön viIpit. , syydessä riutum aan ja eläm äm m e
VASTAAN
koko varaton taloopoikaisluokka.
asiasta sittenkin ovat olleet ja
ted by citizens of
oma a e ustajalla. joka tiesi m itä lyhyttä toim intakunnonaikaa haas-
ovat yhä väärässä. .Niitä on
N«
Neuvosto-Venäjän nis- teki Ja oli v.lm U o tä m a a n "väsään
Uutistoimistot ovat t i e d o t t a - .......... ................. i kaan
kaarnaan.
Mikä siis voisi olla so-
salaa karannut suurriistäjien
amerikalaisiakin oikeistolaisuut- neet niistä lukuisista päätöksis-:
a t a m ass m eeting held in
m.? an8aJkit kUrien Ja 04,0611 U keiJa,c | Pivampaa kuin e ttä lapsem m e alka
ta arvostelevalla kannalla.
tä ja mielenilmaisuista, joissa I - .................- ................................ Pu<4“ ~ i°utu"ut k<î tll<,"T «T?- «Ivon Ja k o .to n .
m ihin me lopetam m e. Sik-
F-"?*1" ™
asettuu
> «he
o< “¿ ¿ T
;
2>“he —
1 v X at » siitä
' m uX
.StkU o Z Z X i k l u .
Slgned
.........
............................................
kanaan
lyöty,
nyt
alkaa
myös
sei-
kllln
To|
llnen
„
te
ttl
PuoUn
s
lsilstä
;
el
ainoastaan
nautlntorlkkaä”
mies .ssa käsitellään asioita at- tustamaan \-enajää vastaan koh-
P
h
o
iem
n
n
vemmin
ilm
etä
Puolan
luokkain
va-
tUannAtta
KnvhäHata
e
*
ainoaBiaaD
naunntorutKaaK-
van toiselta kannalta yleensä ja dl5tett„ ia sotato’imia.
Chairm an
am m ottava ristiriita
Ja vhä ttIannQtU-
Joka ei ole
mutta juhlalliseksi.
ovat kysym yksesi lukkert jo ita, samanlaisia
s amanlaisia
tietoja saapuu
........ ........ - ...... l n
n
ta- Ja >ha tahtonut sotaa, on valm is kukista-
Alkusoiton jälkeen lausui “ Nuorten
tietoja
aanekkaam m alisi alkaa paisua Puo- maan m aan .-
<
AiKusonon jänteen la u s u i -N uorten
vastustetaan, ja kun tämäkin a- myöskin kaikkialta ~
1
Secretary.
Englannin
a-
lan
pohjakerran
m
urina,
pohjaker-
veijariJärJestelm
än
loht
iT
*
i
Taian
A-une Jäm sä, jonka jälkeen
merikalaisiin työläisiin viittaava lusmaista,
!
.......................veijanjarje& telm an
Johtaakseen puhui Aino MakL Puheensa käsit-
kohta siitä syystä lopulta tar
-« M
nyky.lkans-
Canadassa on työväki pitänyt TU LO K S E T K A N S A LL.SY LEISÄ Ä -i " i n j . i rangals.n : To«ko“u “ p r .
koittaa edistää aivan päinvas asiasta suuria kokouksia, joissa
TVUCICTsi
r
td&ddD.
n e s t y k s is t ä :
letaareja ja talonpoikia on suljettu perikadossaan m itään
k U voidaan ®«llaiRia hirm utöitä teh-
taista tarkoitusta, niin on koko se on ilmaissut vastustavansa
Yleisäänestys
“A"
epäinhim illisiin vankileireihin, toisia j m aitaan alaluoaklta
Puni *
r
* dä« k u ten on s o d a t työläisten jouk-
lailla kieroa ja vääristelyhaluis
työväen vallan ahdiste
Puolueohjelma alistettiin yleisää j on ta p ettu . kolmansia kidutettu ja risto on n o itu n u t « X t ° l6° f ° rva' 1 kom urbat. y.m. N iitä voidaan ä ä
ta siepata sieltä joku kohta ja . Venäjän
luja_
tati rauhaa ha. nestykselle kohta kohdalta erikseen vainottu. M utta m itä enemmän hei- j sn !ä se“ e ^ s T m y S „
m eenpanna ' vain siksi, e ttä porva-
« ♦
Väärien todistuk
sien käyttäminen
PUOLUEASloiTA
Kesäjuhlilta
P uolan sisä in e n
„vih ollin en ”
I
. .b ilia se el saa m yöskään riittäv ää j nlU sen
yhteiskunnan
ylläpitäm issä