f
4
MAANANTAINA, ELOK. 30 P —MONDAY, AUGUST 30.
No. 203
Usein sattuu, että liikemiehet sia liikkeitä on riittävä määrä.
yhdellä ja toisella keinolja an Niin että meidän ilmotuspuolem-
tautuvat kannattamaan suuria’ me kohtsilleen on normaalissa,
korporatsioneja lakkotapauksissa ja lukijakunnallamme on täydel Kirjallisuuskomiteoille ja asiamiehille:—
j. n. e.
lisesti mahdollisuus tulla toi
Monella paikkakunnalla on s. s. osastoissa viime aikoina
Tämänlaisissa tapauksissa sel meen liikkeiden välityksellä, jot
TOIMII
lainen sittenkin on ymmärrettä ka antavat kannatuksensa Tove puhuttu vankasti Toverin levittämisestä kautta koko länsi
vää, vaikka meidän kannaltam rille ilmottamrsen kautta.
rannikon. Kuitenkin on hyvin niukalti tullut uusia tilauk
me tietystikään ei hyväksyttä
Työväenjoukot, teille luonnol sia, uudistuksia-on kyllä lähetetty, mutta siitä huolimatta
vää. Mutta jos liikehuoneet y- lisesti kuuluu pitää liikkeenne on täytynyt paljon katkaista vanhoja tilauksia kun ei uu
leisperiaatteellisista syistä kiel pystyssä ja te teette sen. Pi
tävät ilmotuksensa tvöväenleh- täkää kuitenkin edelleen ja aina distuksia ole lähetetty ajoissa.
deltä ja asettuvat sitä boikotee- mielessänne, että te tävdellissti
Nyt olisi kaikkien ponnistettava jotta Toverin tilaa ja-
raamaan, niin silloin he tavalli tuette niitä, jotka teitä kohtaan
sesti joko väärin käsittävät ylei osottavat sympatiaa ede>s jossain määra kohoaisi. Lehden kanta kaikesta päättäen on jouk
set menestymisensä edellytykset muodossa. Muistakaa, että vhä kojen suosima joten uusien tilauksien hankkiminen pitäisi
tai rikkovat sitä heidän keskuu tarvitaan tvöväenjoukkojen yh olla kaikille helppoa.
S is ä ä n p ä ä s y 50c. K a ik ilt a
dessaan tapana olevaa mielilau teiselle tahdolle perustuvaa toi
Kaikki ne työläisnaiset ja miehet jotka kannattavat
setta, ettei liikemies saa olla po mintaa. * Teidän tulee Siis jär
litiikassa.
Kaikkia kehitetaan saapumaan
jestyä, järjestyä niidenkin liik oman lehtensä levittämistä voivat nyt levittämällä Toveria
Meille on tietysti saman teke keiden kannattamisessa, jotka todistaa kantansa. Samoin voidaan hankkia Toverittarelle
¡t» n » n » tn » i» » » ;n K ttn » i» « » » t» « « « ::t» t:ttffg K » n » » » m » n » n i.n itn t« » n
vä millä kannalla joku liikemies teidän lehdessänne ilmoittavat. uusia tilauksia, jotta sen tilaajamäärä nousisi 10,000 syksyn
mäkeä alas. Eiköhän olisi tär on politiittisiin asioihin nähden.
Me emme pidä tapanamme täs kuluessa.
keämpää laittaa kansakoulut en Mutta me pidämme tarpeellise tä selvästä asiasta aina puhua.
siksi käyttökuntoon ja sitte vas na oikaista vain sellaisen harha Me tiedämme sen,« että meidän
Toverin lukija! Jos huomaat että tilauksesi on loppu
ta tehdä velkaa ylemmille kou käsityksen, että Joveri olisi eri tehtävästään tietoinen ystävä- massa ja asiamies tai nainen ei tule “ympärille” niin älä
J A Y M P Ä R I S T Ö L T Ä luille mukavuuksien hankkimi koisesti tappelemassa Astorian
joukkome osaa toimia ilman kii pelästy vaan lähetä, uudistuksesi suoraan Tovefln kontto
seksi, sillä varoja ei kouluhalbn- tai jonkun muun paikkakunnan hottamistakin.
riin, silloin ei tule mitään pelkoa että tilauksesi katkaistaan.
nolla ole vaan olisi rakentami sitä tai tätä liikemiestä tai liikc-
Päiväliita
seen ryhdyttäissä otettava kus-, miesryhmää tai jotain muuta
—Levitysosasto.
tannukset
korvaava laina. Mut erikoista ryhmittymää vastaan.
— Toverin johtokunnan ko ta tästä päättäminen
U udista tilauksesi a-
on veron Toveri on sosialistinen lehti. So
kous on tänäiltana omalla huo- maksajien kysymys.
Tosiasia sialistit vastustavat kapitalistis joissa, ettei keskeytystä
neustolla.
kumminkin on, että pitkälle ei ta järjestelmää kokonaisuudes
— Sekakuoron laulajain har nykyisillä kansakoulurakennuk -!
lehden lähettäm isessä
jotukset siirretään huomeniltaan silla päästä ennenkuin nekin on saan ja me hyvin ymmärrämme, tapahdu.
täksi illaksi ilmotettuun aikflan. laitettava uudesta ja silloi tulee että joillakin paikallisilla liike-
miesryhmilläkin on perin pieni
— Pikkulasten harjotukset jo lisää velkaa.
vaikutusvalta järjestelmän pe
ka päivä kello 1 keskiviikkoon
rusteissa. Meidän tehtävämme
asti. Sitte toisin.
“Kalateollisuustyöläisten”
on
työväenluokan keskuudessa.
— “Murroksessa” tänäiltana
juhlat.
Sen valistamisesta me huoleh
harjotus koko kappale järjestyk
Eilen aamulla vallinnut *sade dimme.
Poismuuton takia myyn 6
sessä kello 6:30. Senjälkeen ehkäisi “kalateollisuustyöläiset”
hajotuksessa olleet tervetulleita juhlimasta Smiths Pointissa, ku . Mutta sanonialehtenä rue tar huoneen asunnon, myöskin
yläsaliin, asianomaisten toivo ten oli aiemmin ilmotettu. Vaik vitsemme taloudellisia toiminta
Täten ilmoitan että avaan kahvilan TORSTAINA,
mahdollisuuksia. Ilmottaminen perhesauna, josta on avusta
muksesta.
ka puolenpäivän jälestä olisi jo
SYYSKUUN 2 P. Uniontownissa, lähellä Työväentaloa. —
— Isompien tyttöjen harjotuk ollut siedettävä ilma että olisi on puhtaasti liikeasia. Ja me
käännymme
eri
liikkeiden
puo
set huomeniltana kello 6.
va sivutulo kuukausittain.
voinut mennä kentälle, näkivät
Tulen tarjoilemaan kahvia, leivosten
kera, voileipiä, viiliä,
— Klubin johtokunnan kokous juhlan toimitsijat sittekin edul leen saadaksemme heidän ilmo
a
tuksensa
lehteen.
2440
Cedar
Street,
tänäiltana kello 6:30.
lisemmaksi juhlia haalissa epäil-
pehmeitä juomia; myöskin pieniä ruokatilauksia täytetään
Nyt on vuosi kulunut siitä
1
Ien
että
märkä
maa
ja
kylmän-
nopeasti. Toivoni_ olisi, että tutut ja tuntemattomat pis-
kun monet liikkeet ovat olleet J. Waris, Alderbrookissa.
"Butcheri-Hermanni” kun
lainen
tuuli
vaikuttaisi
haitalli
boikottrkannalla
Toveriin
näh
nostautunut.
Ö täytyisitte kahvilaani. — Siis näkemiin. — Toverillisesti,
sesti yleisön levollisuuteen oh den. Täydellisesti ymmärtäen,
SU O M ALAINEN
Astoria Meat Marketin omis jelman suorituksen aikana.
vastustajillamme ovat mää
taja tunnettu yllämainitulla ni
Eri paikkakunnilta saapunei että
räävät
voimat jokaisessa suh
mellä, on myöskin ostanut $25 ta teollisuudessa raatavia työ
E V I SAARI
teessa,
voimme
totuutena kui
edestä osaa osuustoimintaan. — läisiä oli Rosenbergin avara haa
yleisön
käytettävänä:
tiistaina,
kes
Sillä lailla joukkomme kasvaa li täysi puoli kahden aikana, jol tenkin mainita, että tämä vuosi klvllkkona, perjantaina Ja lauantaina
ei sittenkään ole liikkeemme ase
— Milkki-Jussi.
loin juhlan ohjelma alkoi.
Mrs. Olga Deffibaugh
253 Taylor Ave
Asioria, Oregon
maa lainkaan horjuttanut, mut
Juhlan
suurnumeroiksi
muo-
Telefooni
802.
------------
182—10th
St
pikemmin päinvastoin. Työ
Tanssit tänäiltana.
i ilostuivat lakimies Elmer Smith ta
väenjoukot
ovat rientäneet taa
Se on harvinaista, että maa in puheet. Ensimäisessä pu
jemmin
ympärillemme.
Me voi-
nantaina tanssitaan, mutta niin heessaan päivällä loi puhuja
siine
tästä
syystä
oikeastaan
pi
tehdään tänäiltana. Eilisen satei taustan sille tapahtumalle, joka
D IM A V IA N
sen ilman takia ei veljeysseura on pohjana kuuluisalle Centra tää pienen opetussaarnan niille
A M E R IC A N
voinut pitää vuotuista ulkoilma ban tragedialle, tilastojen avul perin ahdasmielisille liikemiehil
LINJA
juhlaansa. 'Sensijaan juhlivat he la osottaen teki selkoa varalli le, jotka ovat hylänneet puhtaat
Laivakulku suo
raan New Yor
tänäiltana klubin yläsalissa suu- suuden jakaantumisesta tässä amerikalaiset liiketavat ja ryh
kista Skandina
remmoj/sesti. Illan päänumero maassä. Hallituksen teollisuus- tyneet vain Toveria tappamaan.
vian maihin.
tulee olemaan tanssi. Sisäänpää oloja tutkineen komitean rapor Mutta sellaiseen ei meillä liene
Vanhoja korjataan.
oikeutta
ikä
syytä.
Todeta
kan
New Yorkista:
Kööpenha^i
nasta:
sy on 50 kenttiä hengeltä.
teilla osotti hän maamme työ nattaa kuitenkin se seikka, että Elok. 5 p. Frederik V i l i Elok. 26 p.
Hyvä työ ja koh
Alkaa kello S.
väenluokkaa kohtaan harjotetun on olemassa laajakantoisia ja o- Elok. 12 p. United States Syysk. 2 p.
tuulliset hinnat.
Syysk. 16 p.
Oscar II
Elok. 26 p.
riiston ja julnnpidet. Illallislo- inalta kannaltaan järkeviä liike Syysk.
Syysk. 30 p.
Heilig Olav
9 p.
Tapaturvavakuutusmaksuja
man jälkeen selosti puhuja Cent miehiä, jotka eivät poliittisen kii Syysk. 23 p. Frederik V III Lokak. 14 p.
A N N A M M E 10 PRO S. ALEN N U K SEN K O R JA U K SESSA KAIKILLE
palautetaan.
LIIKKEESTÄMME O STETU ILLE KENGILLE.
raban tapahtuman samanlaisesti liotuksen takia ole vetäytyneet Syysk. 30 p. United States Lokak. 21 p.
Valtion tapaturmakin mukai kuin toisilla paikkakunnilla Smit
Marrask. 4 p.
Oscar II
Lokak. 14 p.
BO N D ST.
ib ,
PUHELIN 1244.
sesti perittyjä vakuutusmaksuja hin pitämien puheiden selostuk miksikään erikoisiksi vastusta Lokak. 28 p. Heilig Olav Marrask. 18 p.
V .
COM M ERCIAL, j
tullaan palauttamaan työnteettä- sista on tämän lehden lukijoille jiksemme, vaan toimivat kuten Marrask. 11 p. Frederik V III Jouluk. 2 p.
States Jouluk. 9 p
jille 20 prosenttia, ilmotetaan jo selostettu. Smith käytti pu tavallisesti ilmottaen liikettään Marrask. 18 p. United
Oscar
II
Jouluk. 23 p.
Jouluk.
2
p.
asianomaisten taholta. Tapatur- heissaan kieltä, jota englannin^ lehdessämme. He käyttäytyvät Jouluk. 16 p. Hellig Olav Tammik.
6 p.
malaki sisältää, että vakuutus kielessä heikompitaitoisetkin ym harkiten ja malttaen mielensä
New Yorkiin päivä jälkeen
maksuista ei kasata komissionil- märsivät. Vaikka Smith sisäl- kiihotuksilta. Olivatpa he po Kristianiasta
lähdön Kööpenhaminasta.
liittiselta
kannalta
mitä
hyvän
le voittoja ja viime vuoden, jo lyttikin puheeseensa paljon agi-
matkalippuja lähetetään pos
ka päättyi kesäk. 30 p:nä. tulot taattorimaisia menetelmiä, jäi y- sä, eivät he kuitenkaan anna tin Amerikan
kautta Ruotsiin ja Suonteen. Ensi
Sampo Bottling Works
ovat suuremmat menoja. Työn- leisvaikutukseksi kuitenkin va lifkemenetelmille vieraiden tapo luokkaiset mukavuudet kaikilla luokilla.
valmistaa maukkaimmat marja
teettäjillc sitä kyllä sopii pa kuuttava ja ehyt kokonaisuus. jen johtaa itseään. Ja tämänlai- Varatkaa hyttinne mahdollisimman aika
mehujuomat koko Wyo-
sin.
Matkalippujen hintoja tiedustelkaa
mlngiasa.
lauttaa, mutta mitäpä työnteki Puhujana on Smith kansanomai
lähimmältä asioitsijalta.
HENRY KUOPPALA,
jät niillä tekevät, heillä kun tuo nen ja voimakas.
Parhaat keekit, korput Ja ku-
omistaja.
ta rahaa niin kyllälti on.
J. Korpi suomenkielisessä pu
The Chilberg Agency,
kikeet
saatte Hanna Bakery*lta.
HANNA,
W YO M ING .
heessa loi yleiskatsauksen “ka
Etempää
tulevat tilaukset täy
Musikaalisia vieraita.
lateollisuuden" kehitykseen —
(YLEISET A SIA M IE H E T )
tetään huolellisesti.
Scuraavalla blokilla sijaitse sen trustiutumiseen pääoman o-
Toveruudella,
•HH-H-1' H -l -l -l-l-l -l l l -H' l 'l -l-H-l l I
4
ALLEN’S
4
7 0 2 — 2nd A v e . S ea ttle, W ash.
vassa naapurissamme, kauntin mistajain taholta; sen yksilölli
+ MEAT MARKETISSA 4
► linnassa, on musikaalisia vierai seen hajanaisuuteen ja alkupe
Hanna Bakery.
4«
on
aina
saatavana
ensi
luokan
4
Asiamiehemme:
ta tätä nykyä. Eräs heistä on räisiin menetelmiin työläisten
4« lihaa, kalaa ja vihanneksia. Nli- 4
PETER PURO, omistaja.
O lof R on k ain en , H oqu iam , W ash.
veisaillut uskonnollista viisua ko puolelta. Hän oli sitä mieltä,
4« tä tarvitessanne älkää unhott- 4*
H uotari & C o . / A b erd een ja
ko sunnuntain ajan,. alkaen jo että “pussinuotta”-kalastus, joka
4« tako että minäkin runnaan lii- 4
R aym ond, W ash.
4« kettä.
A. 8. Allen. 4
aikasin lauantaina. Lienee tul on tämän vuoden uutuus Colum-
T o v eri, Box 9 9 , A sto ria , O regon .
1
1-1-1-H-H-4
-4-+4-4-
4
-
H
-H 4 1
l-l-l- ! ■ Toveri jokaiseen työläiskotiin!
DR.
PETER
K
O
KK
O
J
o
k
a
on
ty
ö
s
lut tunnonvaivoihin. Siellä on bialla, edustaa kalastuksen ke
k en n elly t lu on n onp aran n usalalla k ym
Scandinavian-American Line
viisi vierasta odottamassa suur- hittyneintä muotoa ja että sitä m enen vuotta P ortlan d issa, O re., on
juryn tutkintoa: vaimonsa mur olisi edistyksellisten työläisten nyt p erustanut itselleen om an la ito k
haaja Anderson, Wm. Young, kannatettava. \ ähimmällä työ sen W illam ette B oulevard Sanitorium -
joka tuotiin Seasidesta syytet voiman tuhlauksella saadaan par nim ellä. Paikka sijaitsee ihanalla p a i
kalla W illa m ette-jo en partaalla, jota
tynä /-vuotiaan lapsen pahoin haat tulokset tällä pyyntitavalla. näköalaa
Tehkää ostoksenne kaupasta, Jonka omistaa, Johtaa Ja kontrolleeraa
ed elläm ain ittu jok i ja siinä
pitelystä. Salomon Johnson ja Nuotan silmät on vaan saatava oleva saari kaunistaa. L aitoksessani
ty ö llis e t Varastot täydelliset, hinnat kohtuulliset, kohtelu hyvä.
viikon lopulla Seasidessa vangi niin suuriksi että eivät pienet on u u d en aiku iset sä h k ö h o ito - ja k y l
p yh u o n eet, selk äran k a-k äsittely, käsin
TYÖMIESTEN KAUPPA YHTIÖ,
tut kaksi poikaa.
kalat tuhoudu, selitti puhuja.
hieronta sek ä tieteellin en h o ito kai-
Puhuja painosti myöskin työ kenlaisissa taudeissa. H u o m l Minun
ROCK 8PRING 8,
HA NN A,
8U PER IO R, WYO.
Tänäiltana päätetään korkea-
läisten I. AV. W :hcn liittymistä. todistuksilla m ak setaan sairastusavus-
koulustsa.
SUOMALAINEN
tusta v a ltioitten sekä yk sity isistä ta p a
turm
a-
ja
v
a
k
u
u
tu
syh
tiöistä.
Tänäiltana on kansankokous
RUOKATALO
4 6 7 W illam ette Boulevard
kauppakamarin
huoneustossa. LIIKEM IESTEN ILMOITTA
P O R T L A N D . O REGON.
MINEN TOVERISSA.
4 6 4 M a rk e t A ve.,
jossa tullaan päättämään mitä
T e l.: W ood law n 2 1 5 0
? tehdään suunnitellun korkeakou Työväen sanonjalehden tarko- O ttakaa St. Johns katu vaun u , jääkää
MRS. G. PAKKALA
M ARSHFIELD.
OREGON.
lun gymnasion kanssa. Urakka tuksena tietysti on edustaa työ p ois A in sw o rth A v en u ella .
tarjoukset rakennuksesta avat läisten katsomuksia, kertoa hei
tiin lauantaina, jokien mukaan dän kokemuksistaan ja kärsimyk
rakennus tulisi “plummauksen” sistään. Suontnlaisen sosialisti
Union Sikaan Storessa
kanssa maksamaan vähintäin sen sanoamlehflen tarkoitus on Rlsatautl. M irk lvä Ihotauti, Näpyt. Finnit, on saatavana k aik en laisia v irv o k
Märkähaavat Ja kalkki nruut taudit Jotka
$57,685, joka on $3,123 enemmän vielä kasvattaa suomalaiset työ Johtuvat
keita ja tu p akk aa.
M yös hauska
heikosta elt HUONOSTA VERESTÄ
kuin viime kerralla kun se alis läiset ymmärtämään maan oloja ovat hyvin tavallisia, Ja jos el niitä ajoissa ajan k ulu tu spaik ka.
paranneta voi niistä syntyä paranernaton
tettiin tarjouksille.
ja pitää heitä yhteydessä iftneri- tauti,Joka voi beikontaa elinvoimaa ja intoa.
O . RICH TER.
Lukekaa mitä tämä kansa la In. n sanoo lU k-
TYÖLÄISTEN OMA KAUPPA — PITÄÄ VARASTOSSAAN VAIN
Kaikkien veronmaksajien olisi kalaisen työväenliikkeen kanssa. kcestäznme:
Goldfield, Ney.
ENSILUOKKAISIA RUOKATARPEITA — EI
mentävä tänäiltana kokoukseen
Määrättyjä valtiollisia katso- K. Toveri P. A. U p s l l .
VARASTETA PUNNITUKSESSA.
Joltakin kuukausia sitten tilasin teiltä ven n-
merkitsemään äänensä tässä ky uksia edustavana lehtenä saa pubdlvtusliäkkeet
C ITY BAKERY
Ja olen nähnyt että ne orat
Hyvä valikoima miesten, naisten Ja lasten vaateustarpelta Ja
symyksessä. Kysymys on tärkeä. työväenlehti tietysti vastusta- parhaita siihen tautiin; olen päässyt vapaaksi SUOMALAINEN LEIPURILIIKE
eritotenkln kenkiä. Myy halvlmmllla hinnoilla “Universal" keitto- J*
kalkista
niistä
näpyistä
jolta
¿11
niin
hirveästi
<>nko johdonmukaista lisätä yh jikseen karkki, jotka poliittisilta ajottaln.
lämmltysuuneja ja kaikenlaisia huonekaluja.
Kana.,
Jacob Sirviö.
valmistaa kaikkea suomalaista ja
teen kouluun 60 tuhannen dol ja yhteiskunnallisilta katsomuk E rik o is liik e No. 500 on mainio lääke y l ainerikalaista leipää ja keeklä. — Ti
Alimmilla hinnoilla heiniä ja rehutavaraa
tauteihin.
Kuukauden hoi
larin edestä, sanoisiko muka siltaan ovat eri mieltä. Työväen lämainittuihin
TOKAISTA OSTAJAA KOHDELLAAN TUNNOLLISESTI JA
kuuluu suuri pullo lääkettä, rasia ve- laukset täytetään huolellisesti
vuuksia, toisten koulurakennuk liikkeen vastustajat saavat puo toon
renpuhdlstuspilleriä sisällisesti nautittavik
TÄSMÄLLlSESTL
CO
Q
UILLE,
ORE.
Huom: Jos teillä on näppyjä elt rinnlä
sien ollessa puutteellisia ei aino lellensa pienempiä liikemiehiä- si.
Tehkää
kaikki
ostokset
omassa kaupassanne, sillä siten ennen
kasvoissa, niin pyytäkää rasia “ Kasvojen- A. Leino, omistaja.
Telef. 493
ka Arkea hyödytätte Itseänne; ostoksista koituva voitto jaetaan näet
astaan mukavuuksiin nähden kin. jotka antautuvat siitä tai kaunistusvoidetla” ja taas jos on syyhyä
elt kutkelmaaa Ihossa, missä osassa hyvänsä
takaisin ostajille kunkin vuoden loputtua.
mutta riittävään koulutilaankin tästä syystä kannattamaan jota ruumista,
niin pyytäkää “ Klinikan syyhy-
voidetta”
.
Nämä
salvat
lähetämme
lääkkeen
TYÖLÄISET, ÄLKÄÄ ENÄÄ HYÖDYTTÄKÖ YKSITYISIÄ. VAAN
nähden? Etkä siinä kaikki. Kai kin erikoista ryhmää ja julistau
samasta hinnasta.
TOIMIKAA AINA JA JOKA ASIASSA VAIN OMAKSI
killa on vielä tuoreessa muistos tuvat "parhaiten etujen nimes mukana
Siis tilatkaa lääke .No. 500 Ja (Imettäkää
HYÖDYKSENNE!
minkä
salvan
haluatte
lääkkeen
mukana
—
sa esim. viime syksvllinen kou sä vihaamaan, vastustamaan ra Lääke lähetetään postissa lähetyskulut suo
HAMMASLÄÄKÄRI
lun tilapäinen lakkauttaminen nujertamaan niitä liikkeitä ja ritettuna 12.50 hinnasta.
Punasen Ristin Apteekin yläker
— TJfrwlIln Apteekki on «aarin— •
SAMPO OSUUSKAUPPA
Taylor koululla, kun sateiden a- laitoksia, jotka ovat heidän kans
rassa. Telephone 320. Ensiluokan
— Suoni. Apteekki Thdy«valk>i*-a—
*
työ. — Hinnat kohtuulliset
lettua pelättiin koulun vierivän saan eri mieltä.
P. A. LIQNELL C O ,
8up«rlor, Wla.
nn»iHH»i»»ntnn«nnniiiiH»«« i i»H»»«u»«n»»Hn»HiiiHHtg g
TOVERIA LEVITTÄMÄÄN
< *
SUURET TANSSIT
Y. S. K. V. S. Maja No. 2
A. S. S. Klubin Haalilla Tänä iltana
Soitosta huolehtii klubin orkesteri. Hyvä ravintola
ASTORIASTA
jyorkers^ Qd fe ,
„Työläisten Kahvila**
SAU N A
SUURI KENKÄ
VARASTO
0 JÄMSÄ
J nl Tl Jn 275 w
H A N N A N , W Y O , ILMOITUSOSASTO
Hannalaiset
Valmistunut
Uusi Luonnon
Parantola
MARSHFIELD1N
ILM O T U K SIA
Työläiset! r
SAMPO
H U O N O VERI
| Osuuskauppa, Hanna, Wyoming
R. W. MORROW
M