J jo jl
9
LAUANTAINA, HELMÎK. 21 P — SATURDAY, FEB. 21
kautta työväenliike jo h taa
fcokonaistoimintaansa
y h te n ä i
senä ja voim akkaana; jo llo in
pukkaus yhtä vastaan on louk-
^ us kaikkia v astaan; jo llo in
3iankaivajaa kohtaan, h a rjo te ttu
vääryys tunnetaan m u illa työ-
joilla samalla tavalla k u in ih
.¿nen tuntee esim. jalk o jen sa
jvun koko ruum iissaan. A ino
ltaan tällä peru steella on to i
voa siitä, että teo llisu u su n io n is-
tis e t jä rje stö t m uodostuvat tu-
^ X ‘SUUd. S5a
n iik si suoniksi, Iäisten palkkavaatimuksia, asettaen
samalla omat ehtonsa Ja senjälkeen
jo ita m yöten ty ö iäisy h teisk u n i sulettiin, helmikuun alussa, kaikki
nan n n eh
ste v irtaa sen " yhdes-
tä
a s n t. n e ♦«:
-----rakennustyöläiset
työstä Buttossa.
ta osasta
~i:_: l toiseen
O1Te,e n ja jo
Jo ta
ta iln ia it "työsulkua on kestänyt tähän saakka
sen olisi m ahdoton elää.
ja kestää yhäti. Tehtailijain’ liit
Jäsenen huhuttua sry n ify y f» lakon- paakal atlhen saakka kunnes asia
rikkurina olosta räätälien lakossa, tulee oikeudessa tutkittavaksi.
■•8
Parempi tujla kokoukseen ja kuulla
“Flu” näyttää leviävän täälläkin
asian selvittely siellä.
; melkoisesti; niinpä tuohon kalkutan-
Uramon torppa näytellään lauan-; tiin on jo sairastunut koko suuri
IL*’? ! ? 8HIN t
7AT; “ k ®"M Julaistuna 2 senttiä san*. Alin hinta
Ulna 28 p. kello 8 illalla Työväenta-; määrä. Suomalaisiakin on jo säi
-5c kerta. — Ura o tus pannaan 8 kertaa lehteen jos 5 kerrasta mak
toon kuuluvat työnteettäjät Buttes- löllä ja lopuksi tanssitaan aivan, tar- raana ainakin parisen kymmentä, ja
setaan. -P a is te ttu in a maksaa 80 senttiä kerta ja pannaan lehteen
•sa ja Great Fallsissa ovat julkisesti peeksi, kappale on varmasti näkeml- lisää sairastuu yhtäm ittaa.' Tletääk-
* ke^ ÄA^.i<>’ 6 kerrasta maksetaan. — Seisovat Umot ukset on 8108
i liuottaneet taistelevansa avoimen Sen arvoinen ja ovat näyttelijämme S seni ei ole vielä tähän saakka
rivi kuukaudelta eli 85.00 kuukausi tuumalta.
on 1109
suo
työmaan puolesta ja sanovat pakct- tehneet paljon tiö tä ren onnlstuml- { ma la isiä yhtään kuol]uL
tavansa sen voimaan, kuluipa aikaa seksi. *
Tämän O-jve
Tämän
Grays Harbor Tir
Workers Co
c' Mathison, lakimies, kuona
Aatoria
Kun kaivantomiesten unio hävi miten pitkästi tahansa. E ttä he tar
Naistenpäivä iltama on sitte seu- op. Merch. Ass’n osakkeen omista-
Spexarth Bldg.t Aatoria, Ora«
________
tettiin Buttesta keväällä 1914 jäi- tuttavat täyttä totta ___
yrityksenään. raavana päivänä eli sunnuntaina kel
MYYTÄVÄNÄ
vät kaupungilla yksityisille työsken-I 86 «»enee siitäkin, että ne' työnteet- lo viideltä alkaen, hyvää ohjelman jain vuosikokous oli tk. 15 p. Aber
LÄÄKÄREITÄ
televien ammattilaisten järjestöt vie- s
ja rakennuttajat, jotka ovat ovat naisemme varanneet iltamaansa deenin s. s. Klubin talolla. Siellä an KUN TARVITSETTE — huonekaluja,
lä henkiin. Näiden ammattiunioiden | un*on työläisiä ottaneet työhön, saa- ja oviraha on ainoastaan 25 senttiä. nettiin Johtokunnalle kuka käskee,
uuma, astioita, erittäinkin sellaisia, hammaslääkäri B. a Pajunen,
jäseniä on myöskin työskennellyt jo- ; Sakseen rakennuksensa valmistettua Tulkaa kaikkien tuttavienne kanssa sellaisistakin asioista, Jotka ei enää jotka ovat sopivia ruokataloihin, niin
huone 317 Spexarth Bidg.
ku määrä kalvantoyljtiöille,
kuten : elvät 8aa mistään, missä Montanan silloin Työväentalolle ja tanssikaa kuuluneet tälle johtokunnalle eillä muistakaa käydä tarkastelemassa mei
Haluaisin tietää m isää nykyään o koneenkäyttäjät, masinistit y. m. Vii- ' tehtailijaliitolla on Kanavaltaa, tava-
asia oli tapahtunut aikasemmin. Nä dän m onipuolista varastoam m e. -
SUUTAREITA
lopuksi minkä jaksatte. — Veikko. kyinä tilaisuudessa olleen joitakin FINNISH MERCANTILE CO.
¡elelee veljeni BENJAMIN K A IN U
LAINEN. syntyisin K ieruvedeltä, Nie- meksi mainituille ovat kaivantoyh- raa rakennuksilleen. Kuppiaat eivät
henkilöitä, joilla oli kaunaa, sillä
°
8th * Com’I Sts. —
iijiylästa.
K uopion läänistä, Suo- tlöt sittemmin antaneen niin hyvän ' myö 1 kun u,koa tilataan, kiirehtivät
PARTUREITA
273 W. Bond St., Astoria, Ore.
tupakkahuoneessa kuulin aikamoista
nata. Jos satut huom aam aan näm ä pehmityksen, että masinistien järjes- lilttoon kuuluvt työnteettäjät heti il-
napinaa, mutta ikävä kyllä, eivät
nnt. niin paiakaa veljeäsi kirjeellä.
töstä ei liene niille enää nykyisin | »ottam aan ettei sille ja sille firmal-
RUOKATAVARAA
AtfRED KAINULAINEN.
N yk yinen
PÖYTÄKIRJA
saaneet*
suutansa auki kokoushuo SU O M ALAIN EN PA R T U R I k esk ik au
le saa myödä tavaraa, koska se me
pungilla, O ccldent h o tellin alak er
„orteeni ALFRED HENDRICKSO N. m itää n vastusta.
tehty Tacoman entisen s. sos.- neessa. Sitten saman päivän ijlalla rassa, 459 Bond St. Myösktö kylpyjä.
Pitt Lake, Gilley Bros. N ew W est
nettelee vastoin tehtailijaliiton -pää
TAYLOR GROCERY CO. myy kai
Nyt
kun
on
uniot
kaivannoilta
hä
osaston
jäsenten
kokouksessa oli mainitun osuuskunnan vuosijuh —Eino Kyrö.
master. B. C., C anada.
(2 3 )
töksiä.
kenlaista ruokatavaraa päivän hal-
vitetty. näkyy slepä tulleen kaupun
helmik. 15 päivänä. Läsnä oli lat, jossa oli kaikki vapaata. Tilai
vSmpiin hintoihin.
Varastomme on
Tämän tähden on Butten unloiden
gilla työskentelevien työläisten jär
9 henkeä.
suudessa oli väkeä ihan haalin täy CHAS. WIRKKALAN Parturiliike. ehdottomasti tuoretta. Tuomme ti-
289 W. Bond.
keskuskomitea lähettänyt kirjelmän
jestöjen vuoro.
lauksenne kotiinne vapaasti. — 253
deltä. Ohjelmaa myöskin oli run-
1 pyk.
T aylor A ve.
Puhelin 1090.
ympäri
maata,
jossa
se
pyytää
ra-
Päänumero ohjelmasta oli AJATTAKAA PARTANNE ja ]«1>.
Puheenjohtajaksi valittiin M. Kaar Äasti.
|0 EEKKERIÄ Lake Park tien var-
Tammikuun
.
,
loppupuolella
antoi-
kennusamamttilaisia
pysymään
pois-
re|la Juamtan suom alaisen asu tuksen
kauttakaa hiuksenne Huttusen Ä GUNNAJtY & COM käteiskauppa, en
X
t i ?
.. teollisuusliiton yhty- sa Buttesta, etteivät liittolaiset saisi tinen. Pöytäkirjuriksl allekirjottanut. puhe englanninkielenä N äililta Se-
Ipsakvstassa, ¡ähellä Seattlen kaupun-
tisessä Hellbergln apteekkiraken
Kähkösen
sapassa Unlontowniasa.
2
pyk.
attjesta.
Muuta
ohjelmaa
oli
runoja,
- Butten työnantajat tiedon ettei- työvoiman paljouden kautta unioi-
Paikalla on kakairuum ainen a-
nuksessa, sosittelee yleisölle uutta
soittoa,
kertomus,
y.
m.
sekä
lopuksi
Tacoman
osaston
kassa,
summa
25
jainhuone; kaivo, kellari, avara hei-
ät ne voi hyväksyä rakennustyö- den rintamaa murskattua.
varastoaan ensjluokan ruokatavaraa.
VALOKUVAAJIA
pollaria ja 56 senttiä.
Päätettiin lattian sjkä kengän pohjain silotus-
sasuoja, nuoria hedelm äpuita, m arja-
Palvelemme teitä parhaan kykymme
maa ja maa on tasainen sekä osittain
äyttää Toverin osakkeitten ostoon, ta. — Pätkä.
mukaan. Käykää katsomassa. Pu-
puhdistettu; ym päri aidattu ja väli- NÄYTELMÄ JA LAULUSEU-!
MODERN
PH O T O
STUDIO,
523; helin 581. Uniontown.
koska päästiin selville, että Taco
aidattu.
Com
m
ercial
St.
Tel.
1093.
man osastolla on vielä 3 lunastama
Val’ FINNI8H MEAT MARKET. Union
RAN JOHTAJAN PAIKKA
m
istaa
hyviä
kuvia.
Lasten
vanhemmille.
•Viime
aikoi
tonta
osaketta
siitä
määrästä
mikä
MYÖSKIN 5 EEKKERIÄ.
Maa on
towniss*. on paras palkka ostaa 11
aidattu ja tasainen, m utta ei ole puh
na on Työväentalolla toimiva lasten sen osalle on langennut, sen joh ♦Fort Bragg’lläistynyt. Tov. Hart
haa Astortassa Koettakaa.
distettu. Sijaitsee sam an Lake Park
SAUNOJA
(sivutoimena) avoimina.
sunnuntaikoulu
kärsinyt opettajien dosta kerättiin kokouksessa saapu man San Franciscosta on yhtynyt
TUOREITA suomalaisia leivoksia oo
□en varrella Juanitasaa.
K au p p ah in
puutetta, yhtenä syynä siihen on var- villa olleilta kolehti, joka tuotti niin räätäli Rallyn liikkeeseen, joten
nasta y. m. ilmottaa
aina saatavana Home Baking Oo.
Suomessa
korkeamman
tutkinnon
Koettakaa
meidän tuotteita/
'
Seattlen
suoni,
sos.-osisto
I
maan
olIut
sairaJoi8UUS
J°ka on ie- paljon 'e ttä Toveri tulee saamaan Hartman ja Polly ovat Pollyn eu-
suorittanut
MRS. A> NORDBERG
1309 Franklin A ve.
Puhelin 1043,
sille
kuuluvan
summan.
i E l i l k S t n a h töfpr»
„
n
s
•
•
/
vinnyt
kautta
kaupungin.
Laimeu-
'tisen
Jiikkeen
yhteiset
omistajat.
I E , y l l ä m a i n i t u n teen „„ myiis ol|ut vanhempien vä-
Hieroja ja Sairasvoimistelija
(23)
P * * r ^ * n k ely , W ash.
3 pyk.
Flunssa vierailee taasen Fort
ALBERT POHJANTÄHTI
vO Iinen nakukelpoisten haet-Hinpitamättömyys koulua kohtaan, ja
Kaikki arvopaperit mitkä osasto Braggissä. Kaikki koulut, kokous- ottaa vastaan
272 Duane St.,
O IN A V IA N - •tavaksi. Hakemukset suosi- tämä kohta pitäisi saada korjattua omis’taa, päätettiin toistaiseksi vielä ja yhdistyshuoneet ovat suljetut 6 ja 7 kadun sairaita
välillä, A storia.
P u -,
A M E R IC A N
tuksineen ja palkkavaatimuk- niin pian kuin mahdollista, opetta säilyttää Luottokomitean hallussa. ‘ Fluulta”, sekä Haikilta muiltakin, helin 10 8 9 . — M yöskin
P U IT A
SUURIMPIA
KUORMIA halvim m ille
4
pyk.
siksi
kunnes
tauti
taasen
jättää,
sineen
lähetettävä
osotteella
•
javoimia
on
°Ilut
hyviäkin
käytettä
LINJA
SAUNA
hinnoilla
saatte
meiltä. — Puhelin
vissä
sunnuntaikoulussa
sitä
ei
voida
Toverista
tullut
kirje
koskien
kir-
paikkakunnan.
LAIVOJEN
Eräästä kirkosta tk. yleisön käytettävänä tiistaina, keski- 46 6 . — S e.b o rg Transfer
Co
kieltää, joskin on vähemmän har jallisuusasiainies J. W. Aljinin ja i 8 P- o« poliisi kapulan kanssa ajanut viikkona, perjantaina ja lauantaina,
_ LÄHTÖPÄIVÄT
* NEW YORKISTA
P- p -
jaantuneita ollut mukana. Lasten Toverin välisiä rahallisia suhteita "sanankuulijat’’ ulos. On jo kuollut ! kell° 1 — 11
SUOM. SOS.-OSASTO
SUOMEEN
vanhempien pitäisi kerran • kokoon selvisi siten, että Allin ilmotti saa yksi henkilö nimittäin R. Cameron,
SUOMALAINEN
O»csr li
................ H elm ik.
21 p.
tua oikein joukolla keskustelemaan neensa Toverista luvan jälellä ole “fluuhun”.
104—
9th
Ave.,
RAVINTOLOITA
Frederick V ili . . . M aalitk. I I p.
sunnuntaikoulun
järjestystyöstä,
sil
van
kirjallisuuden
takaisin
lähettä
Toveri-Clubin
nuprisoliftoila
piti
Oscar II .................H uhtik.
8 p.
VTCTORSONIN RAVINTOLA Union-
Frederick V i l i ....... T ou k ok .
6 p. S eattle,______________ Wash lä tähän saakka on hyvin vähän mi miseen, sekä lupautui suorittamaan olla arvokkaat iltamat tk. 7 p. illalla
tään toivomuksia lausuttu opettajil Toverille kuuluvan summan myö- ja keskustelukokous 8 p. illalla, mut yleisön käytettävänä: tiistaina, ke«
United State# . . . .T o u k o k . 13 p.
town Issa on paras ruokapalkka.
Oscar II ................... T ou k ok . 27 p.
le koulussa, joten työ on ollut jon mästään kirjallisuudesta.
ta peruutettiin molemmat. Ne tie klviikkona, perjantaina ja lauantaina
Helhg Olav ............. Kesäk.
10 p.
RÄÄTÄLEITÄ
MRS OLGA GIRSBACK,
kun verran epämääräistä suunnitte
5 pyk.
tenkin tulevat pidettäväksi tuonnem
Frederick V ili . . . . K e s ä k .
24 p.
Telefooni 802.
lutyötä. Osaston kokouksessa tors
Osasto omistaa 26 osaketta Tove pana — ruttotaudin jälkeen.
United State# ...........H einäk.
I p.
182— 10th S t la n
e ¿ HEIMO, räätälit. 122— 10
taina tulee myös valittavaksi uusia riin, 1 osake Toverin rakennusyhti
Oscar II ......................H einäk. 15 p.
Se ennen mainittu näytöskappale,! H IERO NTAA antaa Wm. Goaman,
katu.
Puhelin 1048.
öön ja 24 osaketta Työväen Opistoon. ■Nummisuutarit” jonka olisi pitänyt!
Valitimme tikettiä
A m erikasta
Suo-
t aaT„OVetX
it,u° i m ithUkS" n h a ’U-1 —
' 7 « 1U ™
104 A stor St.
aten ja päinvastoin kirjeellä tai sähkö-
MÄKI & SA LA , RÄÄTÄLIT Union-
6 pyk.
esittää 14 p. tk. ja myöskin se maa- ; —
— ■■ ■ ■
»anomalla. — M atkustajille erinomaiset
townissa, valmistavat pukuja naisit-
mukavuuiiet kaikissa luokissa. — T ila t
Tilientarkastajat lausunnossaan hy- pajloa järkyttävä
Konsertti” joka
Ie ja* m iehille.
Vaatteita puhdista
kaa hyttinne etukäteen.
T ik e ttie n hin
SEKALAISIA
taan ja prässätään.
noista kyselkää paikallisilta asiamiehiltä
jä n olisi k y ettävä kääntäm ään , ° s"*°,n ’ »'"’'« ‘ ' “•«‘•n, laihaa e- väksyivät osastoirOilit ja heidät va- ; ilmotettiin tk. 15 päiväksi, siirrettiin
tai suoraan meiltä.
• j tuonnemmaksi siksG kunnes •’fluu »
224 T aylor A ve.
u u tisia ja a rtik k e le ita en -ian - ?
ladotuksi» maanantai ja jo- pautettiin tilivelvollisuudesta.
PUITA
—
Hyviä
“förisläpiä”
ja
7
pyk.
;
jättää
kaupunkimme.
n in k ielestä suom enkielelle ?a to - L
t"rs,al" ta- <*«»»»»
The Chilberg Agency,
kuivia laudanpaloja k u orm ittain .— AUTOMOBIILIA VUOKRATTAVANA
Tacoman
suomalaiset päätettiin i Loukkaantui. Kansal. John Peter-
d istettav a k uuluneensa sosialis-
* miehet- täyl,ä
Y leisasiam iehet
A ntakaa tilauksenne Pete A latalolle, i
______
kutsua kokoukseen sunnuntaina 29 »on Pudding Creek’in takaa, toukka- tai puhelin 1173.
. .
tip u o lu eeseen
yhden vuoden
ioht’Jan tolvwn“s-
WHAN-AMU LINE "
—TT— 1"
---------— — CHAS. LAURU, Ajuriliike. Puhelin
ajan.
$10,000 vahingonkorvausta vaatii p. helmikuuta 1926. Silloin nukuk- i »f jalkansa, eli toinen mies pudotti KALASTAJAT.
Meillä
on
tunnettu-' 514, A suntoon 772-J.
702— 2nd Ave. S eattle, W a»h.
E lle i to ttu n u tta to im ittajaa Miss Mary Wurtenb*rg kun hän pal sissa oleva osasto herätetään uudel-. raskaan puunkappaleen hänen jäl ja McMahon uistimia, Ja multa ka-' ------
-
—-
TOVERI, Box 9 9 , A storia, O re.
leen toimintaan. Mutta siinä tapa-! kansa päälle Union Lumber Co:n lastösrällneita. Alfred Puusti & Co.,
ilm
aannu,
tä
y
tetään
paikka
va-
velustoi.»
issaan
Union
Clubissa
tuli
HUOTARI & Co. A b erd een , W ash.
PALLOHAALIA
HUOTARI dk C o., R aym ond, W ash
litsem alla to im itu sh a rjo tte liia ia vakivaltaisestl suudeltua P. c. Moo- uksessa, jos ei toimintaa uudestaan! sahalla. Joutuu ehkä olemaan työ- 264 Taylor St.
alulle saaria, lähetetään päätöksen i kyvyttömänä pitemmän aikaa.—F. M.
OLOF RONKAINEN, H oq u iam ,
M
lla io s n h
HoL-;;,;«
Äi:„: hankit- ren taholta.
sellaisten
ak ijain olisi
SLOOPIN V arietykauppa, 575 C om ’l. KLUBIN PALLOHUONE, haalin «Ja*
mukaan osaston omaisuus Seattlen |
---------------------- ———
kerrassa; virvokkeita, tupakkaa js
Peliluolia
“siivottu”
Viistkymmen
tav a su o situ k sia ja to d istu k sia
osastolle ja lupakirja keskusviras
KEHYKSIÄ
tehdään
tilausten
mukaa3
!
kyvat
P*llopöydät. Siellä tavataan
tä
seitsemän
miestä
vangittiin
polii
ed elly ty k sistään
ja kykyisyy-
toon.
TOHTORI
kaikesta laadusta «aa tilata Toverin i AIKANN e T u J uu hausktomta kua t»
. destään osastoiltaan ja, jos mah- sin toimesta erinäisissä peliluolissa
Kokouksen puolesta,
Huono
aika
näkyy
jo
tulevan
näille
Kirlakaupaara
iette Columbia Pool Haallln. Tul
täällä,
ja
poliisipäällikkö
väittää
että
* dollista, to im itu k selta siinä leh
H. Lindquist,' kolikaivannoilje. Joitain kaivantoja
kaa katsomaan.
tuomarit
melkein
poikkeuksetta
va
dessä, johon ovat k irjo telleet.
pöytäkirjuri.
suomat, lääkäri
on seisotettu tykkänään ja loput
P aik k a
täy tetään n iin pian pauttavat vangitut joten hänen työn
WEST END Billiard Parlor,
114 Medical Bidg., Park & Alder
tekee pari kolme päivää viikossa
sä on tavaraan turhaa.
St Tunnit: 10—12, 2—4. Tilat-., kuin sopiva h ak ija ilm aantuu.
K ym m enen tonnia hyviä siem ennik- 227 Taylor Ave. Tulkaa kuluttamaa*
työtä. Siinä sitä taas ollaan, useita
Murhia
tapahtui
viimeisen
24
tun
H akem ukset palkkavaatim uk
Joutoalkanne meille.
torstai- ja lauaatai-lltolna 7—8.
suomalaisia on jo lähtenyt työvoi si kelpaavia kauroja m yytävänä.
Telefooni: Main 5193. — PORT s e e n ja to d istu k sin een on lä nin kuluessa kaikkiaan viisi eri ta
ALEX PERTTULA
Ompeluseuramme naisilla oli naa maansa kaupalle muille markkinoil
TU PA K A N PO LTTAJA T j . pallon
pausta, joista kaksi oli Itsemurhaa
LAND, OREGON.
h etettäv ä o so tteell^:
Bo*
706,
Mt- Solo, Wash.
pelaajat tietävät että liike runnae
miotanssit Ahjolassa tk. 7 p. illalla le.
ja
toiset
olivat
toisen
käden
kautta
9
Aaunto: Hotel Multnomah,
edelleen
vanhassa kulm assa.
Tilaisuudessa
oli
yleisöä
koko
run-
Markkina-iltamat oli tk. 15 p. suo
T O V E R IN J O H T O K U N T A , tapahtuneita, on siinä tarpeeksi yh-
Aeunto-telefj Broadway 4080.
säästi ja samaten naamioituja. Siel-} inalaisen kansan toimesta Aroja« ’ HUONEKALUJA JA R A U T A T A V A - 7 HE MINT, 250 T aylor ave. — Pal-
B ox gg
A storia, Ore. J den päivän osalle.
myy^aän helpoilla ehdoilla, lo huone. Tupakkaa ja virvokkeita.
“Flunssa" vähenemässä, väittävät lä oli jos minkiniaisilla nenälapuilla perheen avustamiseksi, jotka onnia-i c
varustettuja,
sekä
toisia
oli
ihan
en
taival hyvin, tuin. o»ea »211.70. A-
lääkärit, sillä tiistaina kuoli ainoas
,
, .
. . .
1
. .
--------------- varten.
KONEPAJOJA
taan 12 henkeä ' siihen , tautiin ja keli Gaabrieiin taivaallisessa juhla rola onkin joutunut lujalle; vaimon- Ym päristöllä ovat talojen hinnat ja
puvussa, nimittäin jos siihen isoon
____ , sa on sairastanut jo parisen vuotta ■ vu°krat hyvin huokeita.
Bond ka-
maanantaina 23.
KORJAUSTA — tehdään
kirjaan
on
uskomista,
sekä
e
rä
itä
,!
ja
itse
joutunut
olemaan
nytkin
mel-
rM‘
NELSON AUTOJEN
Naamictansseihin on kaupungin i-
huolellisesti ja nopeasti. — Sand
•
#
itsensä kein koko talven työttömänä. Ny- ' Puhelin 547
vik Garage, 233 Taylor St. — Mit
sät antaneet luvan; nämä erikoiset jotka »olivat vahvistaneet
chell autorenkaita myydään.
'•kuunpaisteella”
naamiopukunsa
li
kyaikana
pitäisi
työläisen
saada
oi-
i
tanssit pidetään Työväentalolla lau
säksi
niin
väkevästi,
^
ttä
hätinä
Ja terveenä ja työssä säännöllisesti
antaina 13 p. maaliskuuta.
K/MKKEA sähköalaan kuuluvaa työtä
Hankkiessanne vakuutuksia tai kun vanhoja uudistatte
Kaupungin rikkaat pitivät naamio pystyssä pysyivat omin apuinsa. No jos meinaa 5 henkiselle perheelle
tehdään halvalla ja huolellisesti. —
huvit tiistai-i|tana kaupungin suu olihan siinä vaihtelua yhdeksi ker saada kohtalaisenkaan toimeentulon
*>$elkää ehtojamme.
Kaikki vakuutuksia koskevat
W esterlund ja G u stafson .— 227 W.
Vallaton.
ressa Auditoridmissa, jatulot käyte taa. Vai kuinka arvelette?
Bond St.
neuvot annetaan vapaasti. — Telephone: Sutter 2134.
Naapurikaupunkianne
näyttelijät
tään lasten sairaalan hyväksi. Niis
ilm otetaan täten haettavaksi. — SEPÄN ja konetyötä tehdään ho»
tä kuvista joita on nyt lehdissä näis esittivät kappaleen nimeltä “Elämän
H
akijalta vaaditaan, että hän on
lellisesti. Ptatln rautoja ja ba>
tä naamiotansseista tulee siihen joh- ulkopuolella", neljänäy toksisen pal
ketteja
aina varaatoaaa.
vähintäin
vuoden
kuulunut
so-
topäätökseen että kangas on kovin velijoiden olosuhteita kuvaavan näy
neita
porataan
Ja hiotaao. — We«ter»
sialistipuoiueeseen ja omaa suo
kallista, sillä paljon on peittämättö telmän tk. 8 p:mi haajillamme. Y-
Welding
&
Machine
Work«, 453 Tay
men- ja englanninkielen taidon. lor Ave. Puhelin 327,
Astoria, Ora
miä paikkoja korkeapovisten nais-, leisöä oli runsaan puoleisesti saapu
ENSILUOKAN RÄÄTÄLIT
H akem ukset palkkavaatim uksen Kunnalllalalturln kohdalla.
ten ruumiissa. Varkaat veivät tilai- nut katsomaan naapurimme näyt-
J. E. NYLUND VELJEKSET
ohella on jätettävä helm ikuun
suudessa eräältä pohatan emännäl- •
esitystä, joka menikin mel-
HAUTAPATSAITA
a8 p :n mennessä osotteella:
ja kestävät kankeat, kuoaikkaat mallit ja valmistus sekä
Muutoin »kappaleen si
tä $4,0pÖ maksavan turkin ja käsi ko hyvin.
«op-vaisuus taatran ja kohtuulliset hinnat. Käykää katsomassa
laukun arvoltaan noin tuhannen dol sältö on nimensä arvoinen, sillä se
JO H T O K U N T A ,
-a Kuulemassa hintoja.
HALTAPATSAITA. Aatoria fi rent f«
tuo näkyviin sen, minkämoisessa
laria.
408 Market Street.
Puhelin, Douglas 4229,
San Francisco, Cal.
99,
Astoria, Ors.
Works. 423 Taylor Ave.
Suurulia ja kaipauksella ilmei
Ensimäined rotu-lakko kaupungis- arvossa ylaJuokkalaiset pitävät pal
täm m e että säälim ätön vieras,
A
storiassa,
Ore.,
tammik.
29
sa. Viiscikymmentä vaikosta työläis velijoitaan.
kuolem a, vei rakkaan tyt-
o:nä, 1920. — Johtokunta.
ABERDEEN LÄÄKÄREITÄ
\
asiapa!
kk
ioksi
naapureillemme,
M e lu ,: K earny
14
tärem m e
tä State Belt rautatielinjalla lopetti
DR. A . H. SCHEFFSKY. Ittk ä ri j .
vat työnsä keskiviikkona kun edelli menivät meidän näyttelijämme vie-
CALIFORNIAN SUOMALAINEN LAKIMIES
Rauha Tuulikki’n
rajlemaao. saman päivän Illalla Aber
kirurgi
Dr. HOLSTIN
konttorissa,
senä
päivänä
oli
heidän
joukkoonsa
ONNI A . WUOLLE,
Finch
Buildingissa
539.
— Tunntt:
Sair«stettuaan pitkän aikaa sy
pantu kaksitoista neekeriä työhön. deeniin esittäen kappaleen “Kotia-
I I ——12 ap. 2— 4 ja 7— 8 ip.
Sun-
Attorney and Counselor at Law
Parhaimm
at
kiitokset
kaikille
niil-
dän-
ja • m unuaistautia, joka
Lakkolaiset keskusteltuaan isännis- tulo”; »en tiedä kuinka onnistuivat,
.Market Street.
l le . j o t k a u h r a s iv a t ro p o n s a n iissä li- ? 0 tUÄ«a7
aP
-
P*1
?™
599‘
katkasi hänen nuoren eläm änsä
OO/. Mr». Arra sairaanhoitajs
c i Q H obart Bidg.
San F rancisco, Cal.
töc kanssa menivät jälleen työhön sillä vanhemmat immeiset sitä aina
¡una.
I
tam
issa,
jotka
Sand
C
ouleen
»uom.
14 p. helmik. 1920, Eureka,
panivat toim een meidän hyväksem m e
sä kun neekerit oji en;Wn pantu työs- toosaavat. . että vuoroin vieraina
Calif.
Hän oli syntynyt R ock
¡ h e lm ik . 15 p. 1920, josta tulot $ 2 1 1 .-
tä pjis. Nämä neekerit ovat teh- s käydessä harvoin hvvfn käv. No
insa, Calif.. 26 p. elok. 1911,
Seattle
70 olem m e vastaan ottaneet.
oli siis kuollessaan 8 v. 5 kk.
n e et itsensä vihatuiksi kun tulivat" saa4>as tl,on taas nähdä josko nuo
LÄÄKÄREITÄ
T overuudelle:
18 p. ikäinen. K aihom ielin hän
kaupunkiin viime syksynä s a t a m a - ai'" at i u°rut paikkaansa pitää,
tä m uistelem aan jäi äiti, isä ja
•rastossa on uusia naisten hattu ja, tilaam alla tehdään ja vanhoja
ANTTI JA HILJA ARVOLA
työläisten lakkoa rikkomaan.
Sahamyllyyhtiöt ovat taaskin nos-
* - • #
yksi veli sekä lukuisa sukuiais-
uusitaan. — L iik etu n n it: 12— 9 j. p. p.
PARANTUKAA
Valtion kuvernööri Steffens aikooi tantPf Puikkoja .><» sentillä päivää
ja tuttavapiiri.
■
Sand C oulee, Mont.
SÄN FRANCISCO,
luonnon avulla
heittää hattunsa myös presidentin ■
sanoin taaskin, sillä
CALIFORNIA
Am anda ja Frithiof Sundman
240 Noe St. (16 & Market st.)
Puhelin: Market 6630
ehdokasten joukkoon. Turha vaiva i m a'siaa^9en* ei °H Hejä täyttä vuot-
Kiinalaiset lnonnon-kasvia
••
1625 U nion St., Eureka, Calif.
ko ti paran n us keinot pa
sillä ei sillä miehellä ole mitään takaan kulunut siitä, kun viimeksi
rantavat onnistuneesti reu
mahdollisuuksia sille tilalje. yhdsöo ° ° stetUin. Ja sillä ajalla on elin-
Kuin kevään ruusu nuppuunsa
matismia, munuais-, vat
mielipide kun on viime aikoina kään- kusta“ nukset kohonneet Ihan sään
sä olit puhkeam assa
sa-, veri- Ja rakkotaoteja.
/os teillä on Finniä ja näppyjä^ voivaa
tynyt kuvernööriä vastaan hänen le- nol^8esti melkein joka päivä palkko-
\ aan julm a käsi kuolem aa
heikkoutta,
naisten tauteja
«uniset liiulla, että teillä on joku pah«
sun taittoi armotta.
väperäisyytensä takia Mämaalaisten ^en vain oliessa ennajlaan^ Saapa
ja
monia
multa
miesten ja
tanti. . . Lukekaa mitä eräs henkilö kir
Nyt lepäät alla multien
, tähän maahan tuonnin shhteen.
nähdä, kuinka pitkä välitaival on
naisten
tauteja.
(uittaa
uusille:
_
.** kallein kukkam m e.
j Tutkijakomitean selvitys tulee an- ” Vt taas ensimäiseen palkankoro-'
,, Cnviogtfn, Mich. Arr. kinsslaioeu: Oire M H F F
V aan muistoa puhdas säilyy am*
WO CHINESE MED1CINE
Älancut UiltS ttU k s n i Sääriä ja karvojen n u ? '
i netavaksi ensi torstain osaston koke- tukse®n-
kyllähän ne herrat
ijäti m ielessäm m e.
aa x L
. ö -- -
**’•
**** •■
’’i» sinasc «¿s Lehokes
P1
?,*0.
kerras^aa
(uksessa koskeva kahden osastomme osaaVat
hyvin flkeerata,
J - ~ st...
IV a J .U r ..
| ________________________________ ®ttä ei vaan raatajat pääse liikoja
Lausum m e
sydäm elliset kii
Finni ja Karvojen kaacistnsvoi-lc poistaa
•
Perustettu vuonne 1903,
TUNNIT: 9 a.p. 5:een Lp. Iltasin tilausten mukaan.
rikastumaan.
tokset kaikille, jotka olivat saat
!
7“ kaikenlaiset paiseet kasvoista. ‘
Kaupunkimme
valpas poliisi on
f Tekt-e icon
ihon Karvaaksi,
kirkkaaksi, p puhtaaksi
ah taau i ja H 'I I 1 I I H 1 1 I I l f i » i i i |.| | i
tamassa tyttärem m e viim eiseen
854—856 Flood Bidg.—Cor. Market 4. Powell Sts.
lepoonsa, ja erittäin niille, jot-
ansiiksi . . . . Tiiatkaa “ FINNI VOI- 4- W H IT tS ID E UNDERTAKING CO +
taaskin löytänyt eräästä täkäläisestä»
BETTA.
Lähetetään poetica paatti +
Francise«
pallohaalista seitsemän miestä, jotka jj kä- suorittivat ohjelm aa. Myös
Tel.: Douglas 1977
California
HAUTAANTOIM ITTAJAT
4
4J.Ó0 hinnasta.
F
vilpittöm ät kiitokset kukista ja
+ Ttietooni 136-354. — Hoqaianu« oso-
pelasivat uhkapeliä. Miehet vangit-1
seppeleistä.
..... LiSUK-H ia Apteeki oe snnrio——
+
te: 420 K St.
Teletooei 136.
4.
tiin vaan laskettiin takauksella va-H
----- suu« Apieekt YbdyrraUobsa-----
+
Aberdeenin osote: 106-111 E. 2o<L
<6
P. A. Ueaefl Ce..^eperter. WM
1 i i i I i 1 i 11 ¡ ¡ I H i 1 1 I I fr,
PAIKKAKHHTIEH PIKKUILMOTUKSIA
V iimeisiä union jätteitä
hävitetään Buttesta
humas
Tacoma, Wash.
'H yytävänä
San Francisco, Calif.
Fort Bragg, Calif.
SAU N A
Toimittajan paikka
avoinna
,
Sand Coulee, Mont.
Emma Mäki Wickström
KAUROJA
Hoquiam, Wash.
C. J. KLITGAARD
Palo-, Henki- y. m. Vakuutustoimisto.
i
Toverittaren toimitta
jan toimi
625 Market st. (Huone 909) San Francisco
%
KHTOSLAUSE
^COTILHKE. — Erikoisala naisten hatut.
MRS. ELVI SALA
Jinni,
Dr. Carl E. Widing
Hammaslääkäri
jVinufeunasimia kumis
ta tehdään Toverissa;
tilatkaa sellainen heti!
t