No. 183
TOVERI
sisällissodan ja sisäisten riitojen • asta julistamalla hallitusvallan tuslakikokous, kun koko Venä-
Ylioppilas istuutui tiheäh vä-!
välttämiseksi.
,
ylcisesti poikotinalaiseksi, tai et- jän soviettien edustajat kokoon- kijoukon keskelle ja alkoi ahmia
Mitä parempia todistuksia tar- ;eivät työväestö ja talonpojat toivat ia niihin liittyivät heti posket täyteen hammaspulveria.i
vittaisiinkaan siitä, että bolshevi- kerran saatuaan vallan käsiinsä myöskin talonpoikien kongres-
Arkaluontoisimmat akat alkoi-1
'M* polkivat kansan tahdon maa ttdisi vapaaehtoisesti asettam aan; sin edustajat.
Kummankin e- vat katsellessaan tätä nyyhkiä,
li tavalla joka löytäisi verto- vihollisiaan takasin valtaan. Le dustajakokouksen edustajat hy- ja kuiskasivat keskenään:
kian ainoastaan hirmuisimpien nin ei väitellyt ennusttistensa väksyivät suurella äänten enem
t\rännien menettelytavoissa: et puolesta, vaan ant'd tapahtumien mistöllä kansankomissaarien toi — Minkälaisen kuoleman o-
tä he pelkäsivät kansan tuomio kulun osottaa niiden paikkansa- menpiteet ja valitsivat yhteisen maksi joutuu! Nuori on vielä — j ON LIIK E JO N K A LUOTTO JA MAINE AM ERIKASSA ON SUOMA
ja syntisenä kuolee.
ta joka lausuttaisiin tämän kan- pitäväisyyden.
LAISISTA RÄÄTÄLIN-LIIKKEISTÄ TU N N ETU IN eentuhden, e ttä _he
keskusneuvost« »n
edustamaan
— Loppui! — sanoi ylioppilas f v a lm ista v a t v a a tte e t VOITTAMATTOMIA HYVYYDESSÄ hin to ih in sa
- ■nvaltaisuuden korkeimman lai-
Ja ne osottautuivat oikeiksi Venäjän todellisia kansanjouk näyttäen
tyhjää paperirasiaa.
nähden, sek ä v a ru sta v a t v a lm iste en sa niin e ttä ne v aan p a ra n e v a t vuosi
>ksen edustajien kautta, ja et Vallankumouksen voima oli las koja sekä toimimaan ylimpänä
—
Syö
rasiakin,
— päätti Pjotr
vuodelta, jo ta enem pi liike laajenee. KANKAAT EHDOTTOM ASTI
tä heidän ainoana turvanaan oli- kemassa ja olisi juossut kuiviin
ainlaatijakuntana ja toimeenpa
PARHAAT, ju u ri te h ta is ta sa a p u n e e t ja valikoim a e rittä in Iso, sek a
\ i- sotilaspajunetit ja työläisten ellei bolshevikien vallankumous nevana hallituksena. Näiden ko Saveljev, harmaa kuin susi ja
hyvin m onipuolinen. KUOSIT v a rm a an viim eistä ja u u sin ta m allia,
joiden m ukaan oikein, sek ä kokem uksen p e ru ste ella a in a v a a tte e t liik
nvrkit? Eikö perustu slakikoko olisi avustanut sovietteja saa kouksien poliittinen kokoonpano tyhmä kuin saapas.
Sanomalehtien
tiedonantojen
keessäm m e leik a ta a n jo k a tila a ja n v artalo n ra k e n te e n ja m itto jen m u
uksen kokoonpano jo ensi het maan valtaa käsiinsä.
»sotti paremmin kuin mikään mukaan ylioppilaan ateria päät
kaan. sekä m eidän a m m a ttita ito iste n UNION RÄÄTÄLI EM M E k äsillä
kestä lähtien osottanut edusta Sovietit r^uodostavat valtio n i m i . että hajotettu perustuslaki
niin v a lm iste ta a n e ttä ne ei k o e tu sta kaipaa, ON SU OSITU IN JA SU U
tyi
hammaspulveriin,
jonka
jäl-i
jien val avan enemmistön oheen
<okous, jossa edustajien enem keen hänet muka laskettiin va
RIN SUOM ALAINEN RÄÄTÄLIN-LIIKE TÄSSÄ MAASSA, sillä o n n istu
mahdin .
holshevikeja vastaan? Ja eikö
m inen ja luotto se u ra a re h e llistä ja hy v ää ty ö tä se k ä to im intaa. Tämän
Sovieteista, keskus- ja paikal- mistö oli holshevikeja vastaan, e: paaksi.
to d ista a v alm isteittem m e K äyttäjien lu k u isa t joukot ja on se p a ra s to
juuri se pakottanutkin bolshevi isjärjestöim en, muodostui val- edustanut kansan todellista mie
Mutta asia ei ollutkaan todel
d istu s v a a tte itte m m e hyvyydestä, kun sa m a t henkilöt, joiden lu k u m äärä
kit, jotka olivat sallineet toimit tiolaitps, jonka vallan porvaristo lialaa. Heidän valintansa oli ta lisuudessa niin: ylioppilas mela
nousee monHn tu h an siin , uudelleen tila a v a t joka vuosi H E I S K A R I N
taa edustajavaalit. hajottamaan totesi asettumalla yleiseen lak pahtunut
pääasiallisesti
siitä si tyhjän rasian, jonka jälkeen
V E L JE ST E N liik k ee stä v a a tte e n s a ja ovat jo viim eisen kym m enen vuo
den a ik a n a ja tk u v a s ti tila n n e e t N äm ä tila a ja t o v at ty y ty v ä isiä sentäh-
k< »kouksen ?
koon siihen osanoton suhteen syystä, että vaalitaistelun ja vaa häntä uudestaan alettiin tutkia:
den kun he ov at sa a n e e t m eiltä m uodikkaat, sopivat, k e s tä v ä t ja ryhtin-
Ero työläiskansanvallan ja por Mitä iärkeä olisi silloin ollut sal lien aikana eivät maalaiskuntien löydettiin muistiinpanokirja, liani
sä p itä v ä t v a a tte e t, sek ä ra h a n s a tä y d e stä a rv o sta ta v a ra a ja aina re
varillisen kansanvallan
lia perustuslakikokouksen julis talonpojat vielä olleet tietoisia maspuikko ja pieni pullo arabi-; hellisen kohtelun. HINNAT k o h tu u llise t siitä h u o lim atta e ttä k a n k a a t
välillä.
ynnä m uut ta rp e e t ov at viim e a ik o in a paljon k a llistu n e et. L iik k eessäm
tautua ylimmäksi valtiolaitoksek- sosia li vallankumouksellisten kes-' gummia.
me leik a ta a n ja v a lm iste ta a n a in a kaikki v a a tte e t a in o a sta a n tilau k sie n ja m itto jen m ukaan ja MEILLÄ El
kuudessa
tapahtuneesta
hajaan-
, Niiden mielestä joiden ajatus- si ja asettua soviettien tilalle?
— Syö! — käski vastenmieli-) ole
v alm iita v a a tte ita m yytävänä. L iikkeem m e asia m ie h e t, jo ita löytyy läh es k aik issa valtio issa Y hdysval
koska
kaikki
edustajat
kanta edelleen riippuu kiinni por
Ei mitään. Soviettien valta nuksesta,
sen ylioppilaspäivällisen järjes-' loissa, o v at lä h te n e e t ju u ri T e itä v a rte n liikkeelle. TÄYDELLINEN TYYTYVÄISYYS VAKUUTETAAN
maan
yhtciskunnallis-
varillisessa kansan valtaisttuskä- merkitsi vallankumouksen ja työ puhuivat
täjä« Neuvashai-Koryto.
ELI RAHAT PALAUTETAAN.
lalon-
s i t t e e s s ä , o v a t liolshcvikien vas läisten ia talonpoikien voittoa, jo tuttamisesta ja rauhasta,
HALUTAAN vielä lisää uusia to im eliaita ja reh e llisiä a siam ieh iä n iihin valtioihin eli niille p a ik k a k u n
Ylioppilas tahtoi kiittää kun
nille, jo issa n iitä ei vielä ole.
tustajien väitteet kumoamatto ta vast» »in perustu slakikoki »uksen »ojat äänestivät niitä ehdokkai niasta veto«»maila siilien, että jo
mia.
Asianhaarojen tarkemp valta olisi merkinnyt niiden luok ta olettaen niiden kuuluvan edel oli kylläinen, mutta nähdessään,
0 . A. HAYSKAR BROS. & CO.
tutkiminen ja perinnäisistä por kien uudelleen vahaan pääse leen puolueeseen. \ aalien ja ta itseensä suunnatut, päättäväiset
358-366 W. MADISON ST.
CHICAGO, ILL.
värillisistä valtiokäsittcistä ir mistä jotka olivat jo melkein a- lonpoikien edustajain kokoontu partaiset kasvot, alkoi hän nöy
taantuminen osottaa kuitenkin janeet vallankumouksen karille inisen välisellä ajalla eivät aino ränä syödä muistiinpanokirjaa.
_ Kvlänvanhin!
larttukaa
HOQUIAM IN S. S. O. O SO TE: 315
että bolshevikien ei ollut ainoas sekä edelleen varsinaisen kansan astaan eroavaisuudet puolueen <oi Sen nielaistuaan murskasi hän kiinni häneen! Minä näytän teil SOSIALISTIOSAS-
T en th St., H oquiam , W ashington.
taan pakko menetellä siten, vaan alistamista valtiolliseen ja talou keiston ja vasemmiston välillä voimakkailla, puorilla hathpail- le!! Hälytä kokoon talonpojat,
TOJEN OSOTTEITA ILW A C 0N S. S. O. K O K O U K SET
kävneet selviksi, vaan talonpo laan hainmaspuikon, joi arabi-
et tii perustuslakikokottsta va> delliseen vallanalaisuuteen.
minä
heille
luen
julistuksen.
p id etään joka kuukauden I :n ja
Selluistako olisi vallankumouk jatkin pääsivät tiet,¿suuteen sii gummin ja riemuiten . lausui:
taan käytetty väkivalta o li täv-
‘Kymmenen
minuutin
kuluttua
III: s su n n u n ta i klo 2 i.p. K lrjeen-
tä.
Jos
perustuslakikokouksen
sellisten sosialistien pitänyt sal
sin oikeutettua.
— Kuulkaa, ystävät 1 Enkö ol
S. S. SAIRAUS JA HAU- vaihto-osote: S. S. O sasto, Box 57,
edustajat olisivat valitut paria lut oikeassa vakuuttaessani. että kaikki Xizhnjaja Gogolevkan a- AMERICAN
Kun Lenin huhtikuun lopulla ia?
ta
u
sa
p
u
re
n
k
a a n k irju rin osote on: Ilwaco, W ash.
Olisiko heidän sillä tavalta pi kuukautta myöhemmin, olisi suu ne ovat aivan vaarattomia esi sukkaat olivat koolla harmaana Win. Heino, P. O. Box 31, W ilkeson,
palasi Venäjälle, selitti hau tu -
pelästyneenä ja vapisevana jouk- W ash.
ISSAQUAH S. S. O saston kok o u k set
levat tapahtumat kaukonäköises tänyt tehdä merkityksettömäksi ri enemmistö niistä ollut bolshe neitä ?. ..
ovat l :n e n ja 3 : s su n n u n ta i k u u ssa
!
kona.
,
ti käsittäen, että vallankumouk muutamia viikkoja sitten otta vikien kannalla.
— Onko ennen moista nähty
Union
Ila a lilla , klo 2 j.p.p. — K ir
LÄ
N
SIPIIR
IN
S
IH
T
E
E
R
IN
K
IR
JE-
— Kaikki ääneti! huusi Yaska
sen voima ilmenisi joko sovietti- mansa askeleet t
i— virkkoi hyväntahtoinen talon- i Svishtsh astuen askeleen ejccn- l vaihto-osote on: A n tti M äki, 264 je e n v a ih ta ja n osote on: S. S. O sasto,
Box 892, Issaquah, W ash.
T aylor Ave., A storia, Ore.
tasavallan muodossa — se tah Sitäki» varten olisi vallattu Kaksi venäläistä ju ttu a; poika nimeltä Korovij-Kirpitsh J päin. —* Lakit päästä! Nain ■ __
______________________
_
_
__
to-
valta porvarillisilta luokilta työ
too sanoa, tasavaltana, jossa
- Turhaan tutenttia loukkasitte julistus- Tntendcuttikomissionin J WASHLNGTONIN V. K. K IR JU R IN KELLOGG, IDAHO, S. S. OSASTO
ainoastaan
iik-
väestölle,
että
se
muutamien
vi
— Tietämätöntä olette kansaa ' lakkasineiillä varustetun julkisen j osote on: - J. W . Allin Box 71 p itä ä kokouksensa l:n e n ja 3 :m a s
Kirj. Arkadij Avertshenko.
tiellinen valta
• ,
:,,ii.:^ (Mö F ern Hill St., T acom a, W ash.
paperilla oleva niumlo Uinen val knjen kuluttua jälleen palautet
'Eräs venäläinen ylioppilas ¡ou — sanoi ylioppilas huokaillen.
tiedonannon
johdosta • i<i julKiseni_____________
____ _________ su n n u n ta i k u u ssa ja ohjelm akokouk-
li ja täisiin takasin heidän vihollisil tin perikatoon sentähden
ta. kuuluisi proletariaatille
e ttä
1 laukuttuaan talonpoikia olisi kirjasi, »n «-meriitti« »saston suostu- , ASTOR1ÄN S. S. K LUBIN KOKOUK sen sa 2 :n en ja 4 :s su n n u n ta i kello 7
P uuseppäin U nion h aalilla. —
kövhemmälle talonpoikaist die — leen ?
hänen ollut ¡»arasta sanoa heille i muksella on käsketty koota jo i se t ovat joka k eskiviikkoilta klo S. illalla
harrasti kasvitiedettä.
K
irjeen
vaihto-osote: Box 432, K el
i
K
irjevaihto-osote:
264
T
aylor
Ave.,
Ajatuskin sellaisesta on iniele
tai ei se pääsisi ilmenemään
Lähti hän pellolle kasveja ko jäähyväiset ja lähteä matkoihin ikäiseltä talonj»ojalta kaksi rup Astoria, Oregon.
logg, Idaho.
koilemaan. Käveli, lauluja lau sa, mutta onnettomuudekseen l:ia kymmenen kojieekkaa katu-
lenkaan, vaan kukistuisi onnen ton.
Tävtvi myöntää, että \ enaja leli. kukkia kokoili.
sisäisten vih<dlistensä käsissä.
kuului ylioppilas koko sydämes kävtäväv eroa ja viedä rahat Pie A B ERD EEN IN S. S. O. OSOTE: 713 ! L E H IG IP N S. S. OSASTON OSOTE
1 ¡rttl iS»n<Tl .ci joko muodosti perinpohjaisei
E. F irs t St., A berdeen, W ashington.
on L Box 3 i, Lehigh, Mont. Viral-
ama hänen mielipiteensä
Mutta ,»eliön toiselta puolen tään si\istyneisiin.
----------------- u. ]jse t kokoukset k a h d e sti kuussa. Suo-
tariin.
hänen
dt
muutoksen
kautta
uuden
valtio
saanut kannatusta edes
tuli joukko talonpoikia vaimoi — Tietämätöntä olette kansaa!
— Yönmärsiltekö ? 1 Xe, jotka BROOKLYN1N S. S. O., 764-66 40TH i m alaisia noin 50 h iilikaivosteollisuus
läh ei si m pie n valtti >1 hsten vstn- muodon, tvoläisvaltit»n. jossa ta neen Xizhnjaja Gogolevkan ky — toisti hän. Ettekö esim. tie kieltäytyvät maksamasta, sulje St. K okoukset k u u k a u sitta in : työ- am m atillin en järje stä y ty m in e n , Unit-
e n ^ J;
ja n e ljä n te n ä tiis- ed Mine W orkers m äärääv än ä.
dä, että kolera ei leviä pulveris taan vankilaan kahdeksi vuodek kokoukset t o is ien^
v i c ns ä kää n k csk u u < le ssa. Aliten pauksessa sellainen perustuslaki lästä.
taina,
ohjelm akoK ous
ensim äisen ä ‘ ________________________________ __ ~
voitaisikaan porvarilliset lu» »k at kokous kuin kaikista edellisistä
ta.
vaan
pienistä
hiutaleista,
joi
_ Terve, rakkaat maamiehet
to rsta in a .
L ukusali ain a avoinna. I LEADV ILLEN SUOM ALAINEN TYÖ-
si,
tai
vetävät
sakkoa
aina
?0i
kokonaan sulkea vallasta? Olisi vallankumouksista ,».i muodostu _lausui kohtelias ylioppilas
ta on vedessä, hedelmissä ia vi ruplaan. ä mmärsitte.k,»' 1
O rg a n ise e ra a ja : F ra n k S iirikaiu, 8 1 6 : väen ä hdistys. K okoukset p id etään
L o k a toinen su n n u n tai. O sote: Box 5,
k,» Venäjän kansa kypsä osatto nut, olisi mielettömyyttä. tai tu paljastaen päänsä ja kum artaen hanneksissa — niin sanotuistji
— Ymmärsimme, teidän ylhäi 43rd St., Brooklyn, N.Y.
Leadville, Colo.
mien kansanjoukkojen ¿¡'..tätini li-i vallankumouksen korkeimpa — Terve, senkin viekastelija vibrioneista, jotka ovat niin pie- syytenne! suhisivat talonpoikien
BINGHAM1N
!».
S.
O.
V
IR
A
L
L
IS
E
T
---------------------------------------------------------
pieniä, että yhdessä vesipisaras huulet.
rille? Bolshevikijohtajat eivät na saavutuksena «»lemaau perus-
kokoukset p id etään jo k a toinen suu-1 DOS AN GELES IN S. S. (»SAS 1 ON
jaksaneet seurata oman ajatuk tuslakik« »kous. jossa tapattaessa
O saston kirjevaihto-osote on: ; kokoukset p id etään joka toinen ja
— Kiitän teitä — sanoi heil sa voi olla tuhansia.
— Ylhäisy-y-ytcnne? ärisi säh- n L u B ntai.
o x 273, Bingham , U tah.
¡n e ljä s su n n u n tai kuussa klo 7:30 ill.
sensa johdonmukaista suuntaa bolshevikien toimeenpanema so le ylioppilas kumartaen ja tait — Jaarittelet joutavia! — sa köleunätinv irkamies.
Konnat! _____________________________________ ! L abor T em ple ssa. O sote: Box 11 «3,
sialistinen
vallankumous
olisi
ol
noi
epäluuloisena
Pjotr
Saveljev,
«des siiloinkaan kun he taisteli
taen ruohonkorren.
Kvlänvanhin! Vangitkaa tämä! BLACK DIAMONDIN S. S. OSASTON ¡ Los A ngeles, Cal.
vat kaiken vallan siirtämiseksi lut rikos ja erehdys. \ alites-
mutta «di sentään uskovillaan.
— Mitä sinä teet?!!
-
la tämä! Istukoot! Mikä on si osote on Lbox 315, B lack Diam ond MARSHFILD1N,
ORE., S. S. OSASTO
Yleinen mieliala oli kuitenkin nun niinesi? .Xetivashai-Korv tor W ash.
Sovieteille, vaan ajattelivat että saan edellisen menet'elivät bol — Kuten näette: herbariooni
p
itä
ä
kokouksensa
joka ensim äinen
shevikit
johdonmukaisesti:
sa
muuttunut niin suopeaksi, että Vie hänetkin!
soviettien valta tulisi olemaan
kokoilen.
i
ja
kolm
as
S
unnuntai
ku u ssa “Club”*
BU TTE N S f». O: N O SO TE: 488 E.
; vli< »ppilaalle annettiin anteeksi
ainoastaan tilapäinen; että pe malla tavalla menet teli vät toiset
Mitä — mitä!!?!
ruunin kuluttua kvlänvanhin
Broadw ay, B utte, M o n t—T yöala: j talolla, klo 7:30 illalla, 862 So. Broad-
että salama
ritstuslakiki »k» »us, j< »ka edustais ( vastustajat ) johdonmukaisesti
Ylioppilas huomari viini,»in
ta- . kun hän vakuutti, ...............
....
, ,i astui kumartaen mökkiin, vei kuparikaivokset. Suom alaisia p aik k a I way, M arshfield, Ore.
valitsemalla
vastakkaisen
tien,
porvarei
kaikkia kansanluokkia,
lonpoikain järkähtämättömän ky-1 johtuu sähköstä se.ka että P’}VCE ^¡^ösaHoHmvirkamiehelle rahat k u n n alla noin 5,000. K aivostyöläiset MIAMIN. ARIZ., S .S. OSASTON KO-
eiv ät ole talo u d ellisesti jä rje sty n e itä .
. , muodostuvat vesmöyrystä, jotaj- sanoj arasti;
takin, tulisi aikanaan kokoontu sillä hehän vastustavat kaiken svmyksen omituisen sävyn.
! k oukset p id etään jo k a ’ toinen sun-
muunlaista
kuin
porvarillista
hal
,____
porvarilli
Hän katseli heitä ja näki hei- tuuli kulettaa paikasta toiseen, j
p hkapa t’U()ta _ julistusta CALIFORNIAN S. s7V A LT1Ö K O M I- 1 nuntai. A sutus 6,000; suom alaisia
maan ja päättämään
¡
tea n k okoukset p id etä än jokaisen 150.
T eollisuus: k a iv a n to ty ö t pää
sen hallitusmuodon eduksi, joi litusta. Kukaan ei voisi min dän pelästyneet ja vihaa hehku-
Pidätettyä murinaa nousi vas-
Hlm äillä... sinettiä...
kuukauden ensim äinen keskiviikko, elinkeinona. A m m atillinen jä rje s tä y
t..lf silmänsä,
kalpeat
kasvonsa
join »nmtikaisuudtn I ivat
loin sovletteihin järjestyneet luo käänlaisen
ta
silloin,
kun
heille
ilmotetliin
1
1
silmänsä, kal[----
kähisi sähkö- klo 8 illalla. K aikki valtiokom itealle tym inen: L ännen K aivosiniesliitto,
Sinkin aasi
kat. työväestö ja talonpojat, va perusteella vastustaa ■7rV,a r ‘
heidän likaiset jäntevät nyrkkin ennen kuulumaton tosiasia, että lcnnätinvirkamics, pisti rahat a ijo tu . k irje e t lä h e te ttä v ä oso tteella: m u tta ei m äärääv än ä. B o t 561,
kuu ei itse valaise, vaan heijas taskuunsa, lykkäsi tieltään höl 1819 T enth St., W. B erkeley, Cal. Miam, Ariz.
paaehtoisesti luopuisivat \ allas ta vakiomuotoa ja kuitenkin a- sä.
settaa
.perustuslakikokouksen
>
<
>
ta ja sallisivat porvariston ottaa
Mitä sinä?! !:
mistyneen kylänvanhimman ja CARBONADO N S. S. O: N V1RALLI- j M ULLANIN S. S. OSASTON CSO TE
I taa auringon valoa.
viett
ihaili'.ukselle
vastapainoksi.
OS !
Kun
ylioppilas
sitten
julkeni
—
Mutta,
rakkaat
veljet,
ou Box 3497, M ullan, Idaho. Osas-
tilansa.
. . .
Huhuansa maantielle hyppäsi rc- se t kokoukset p id etään joka toinen
Heidän mieliinsä ei johtunut Porvarit olivat itsekin vastusta, ette tahdo hmptta kukistanne — heillc ilmottaa että maa on pvo- keen.
su n n u n tai klo 6 illalla, ja o h je lm a -' ton kokoukset jo k a m uananLai-llta
neet perustuslakikokousta.
ympäri ■ — Minä teillc nävtän. senkin kokous jo k a toinen sunnuntai. Kirje- klo 8. S uom alaisia noin 200. TeoIIi-
että porvaristo itse luopuisi vai-
niin annan ne mielelläni taka reä ja liikkuu
'Tosiseikka on, että perustusla sin.
niin talonpojat hyökkäsivät hä vietävät — huusi hän uhaten vaihto-osote: Box 87, C arbonado, W n. su u s: kaivannot.
VILLEN S S . Ö ?N ”ÖSÖTE? NEW CA STLEN, W ASH., S. S. O.
kikokouksen kannattajina olivat
Jo astui esiin talonpoikien jou nen kimppuunsa ja alkoivat pies nyrkillään kylän vanhin ta ja ka- CARNEY
H i i n l l-t-I 1 1 H 1 H 1 11111 i * +
Box 294, C arneyville. W yoming.
p itä ä kokouksia jo k aisen kuun l : n
IA ovat vieläkin ne jotka olivat kosta viisain heistä, ukko Pjotr tä häntä.
tosi
tomtipilveen.
ja
IV.-s su n n u n ta i klo 2 i.p.. Veljeys-
f
CHICAGON PÖ H J.-PU O LEN S. S. O.
itsekin vastustaneet sen kokoon Sveljev Xeuvashai-Koryto.
Pieksivät kauan ja sitten hu
Talonpojista viisain Pjotr Sa työkokoukset o v at jokaisen kuukau seuran haalilla. Coal C reek ’issA K ir
kutsumista tai estelleet sitä niin
( )li ukko harmaa kuin susi ja kuttivat jokeen.
veljev Xeurashai-Koryto, harmaa den ensim äinen ja kolm as to rsta i, ja jeen vaihto-osote: Box 130, New
kauan kuin heillä — Kerenskin tyhmä kuin saapas.
M inka tähden sanomalehdet « »- kuin susi ja tyhmä kuin saapas ohjelm akokoukset toinen ja n e ljä s C astle, W ash.
— Kukkia kokoilet, senkin vat tästä vaienneet — ei tiedetä. astui kylänvanhimman luo ja sa su n n u n tai, kello 8 illalla, osaston ! NORTHPORTLN SL SL OSASTON
1 1 1- I- H - l U H IIi- 1 - 111-I-l-l-t-» hallituksen voimassa ollessa
huonevstossa, Im perial H all, 2409 No.
oli syvtir ¡»elätä varsinaisen, kan- saastainen — ärisi tuo viisain
työkokous on jo k aise n kuun ensl-
raappien:
lla ls te d St.
K irjevaihto-osote: Chi- ; m aisena su n n u n ta iu a klo 1 i.p. Oh-
SUOMALAISET LÄÄKÄRIT sar saavuttavan sen kautta heil heistä, — valetta laskee, veljet. Juopottelun vuoksi erotettu noi — päätään
Pietarista oli. Heti sen voi
P. P. S. S. O., Im perial H all, jelm akokous jokaisen kuun kolm as
le sopimattoman merkityksen, ja — Koleeraa levittää.
sähkölennät in virkamies
Yaska huomata! Vähällä pääsimme, vel cagon
2409 No. H alsted St.. Chicago, 111. su nnuntai klo 7 illalla. O saston talo
muuttuivat sen k« »k« »onkut su i n i
Ukko — harmaa kuin susi ja Svishtsh maleksi kauan toime- jet!
— Z77;— , - n . T Ö ! sija itse e seitsem än m ailia asem alta.
'
CANADAN SU OM AL. SOS. J a RJES- p a ik k a k u n n a n suom alainen asukas-
sen kannattajiksi vasta sitten tyhmä kuin saapas — oli suu touna, turhaan etsien jonkunlais
LEIKKAUKSET ERIKOISALANA
tön sih te e rin osote: J. \V. A h lq v ist,,
nojn jqq K irjeen vaihto-osote:
W. A. Takalo
kun huomasivat -A bolshevikien ressa arvossa •niaamiesten kes ta pelastusta vaikeasta asemas- V nctor Järv in en
---- JA-----
27 A lcorn Ave., Toronto, Ont., Can g g O sasto, N orthport, W ash.
1.
1
1
vallankumouksen jälkeen — et- ken.
taan.
Odottamatta onni ilmestvikin WESTERN MACHINE ICUMBEKLANDIN S S. O KOKOON- p ARK C,TVN s . s . OSASTO, u o x
:ä perustuslakikokouksen ko — Oikein sanottu. Savelitsh'
tuu joka sunu u n tai-ilta klo 7. Kirje-
700 P a rk City, U tah.
Työkoko-
koonkutsuminen oli heidän ainoa — Tarttukaa kiinni häneen, vel bäncHc - litisty,.ecu kokardin & WELDING WORKS vaihto-osote:
L ’Box U, C um berland, ukset p id etään joka kahden viikon
LASTEN TAUDIT ERIKOISALANA mahdollisuutensa pelastaa edes je t...
muodossa, mfnka joku huvitte-j
W yoming.
.
i p ä ä stä .
luhalliincn upseeri oli pudotta-j Sepän- ja k o n etyötä teh d ä ä n huo-
1PEXARTK BLDCL,
ASTORIA osan
menetetystä vallaltaan.
Astu esiin sieltä!
uut ratakiskojen väliin.
| lellisesti. P a a tin rau to ja ja bäskette- D1AM 0NDVILLEN S. S. O. OSOTE: PUDDING CR EEK IN S. S. OSASTON
Tunnit: 10-12 e. p. P-. 2-* Ja 7-8 ]. p. P Heidän äkkiä herännyt kansa.n-
Ylio]i]»ilas alkoi vaikeroida.
kokous joka keskiviikko klo 8 ill.
L ’Box 158, D iam ondville, Wyo.
Tel. Oftice: 230
Tel. Kealden e:
v altai>titispv rkimyksensä «»h a i — Vielä vaikeroitseekin. paho — Mainiota — sanoi Yaska'** alna v arasto ssa.
O sote: Box 183, F o rt Bragg, Cal.
t n Forwtrrtm 682 Tri Lagus 602 It
K aasu-uuneja p o rata an ja hiotaan. D E E P KIVERIN S. S. KLUBI PITÄÄ
noastaan pettymyksen ilmaus sii laisen poika! Ehkäpä piru
si- Svishtsh.
kokardin
pela?
Hh- H t 1 1 I 1 1 I 1 1 ■1--HH >H- 1‘ 1 1 11-1 -4 tä että olivat menettäneet vii niin isäsi
Kiinnitti upseerin
tuleekin sinut
kokoukset jo k aisen kuun ensim äi PIIO EN IX TN T. Y. “JÄ R JE N ” KO-
453 Taylor Ave.
Phone 327
koukset p id etään jo k aisen kuu k au
nen
su n n u n ta i klo 10 a p. K irjevaihto-
»ilki
pääl-
tamaan.
tarkasta hänet. set a I vanhaan virkalakkiin.
meisenkin valtansa.
K unnallislait urin kohdalla.
t DR. E. S. HAMEL
den
I:n ja III:s su n n u n tai, y h d isty k
osote: E m m a M ikkola, Deep River,
Perustuslakikokouksen
hajotta Minjai! Ehkäj»ä hänellä «»n mu- i leen virkatakin, vuokrasi ajurin
sen
huonoustolla.
K irjeen vaihto-
,
W
ash.
+ Hammaslääkäri ja
K auppam m e korjaam inen on vaatinu*
osote: Box 283, Phoenix, B.C., Can.
+
' heittiiytyi rekeen ja komensi:
minen kruunasi työläis
kanaan jonkinlaista pulveria'
a ik a a ja rahaa.
;
Aja Xizhnjaja Gogolevkan
kansanvallan.
Radiography
Pulveri lövtvikin.
ID E KA LEIN S. S. O :N OSO TE: PORTLANDIN S? S. OSASTON KO-
Ì
L ’Box 464, De Kalb, Illinois.
Young
Bldg.
14th
St.
&
.
Com’1.
Perusiuslakik«
>
k
<
»uksen
hajotta
Se
oli
hammaspnlveria.
m
ut-1
kylään!
Aika
vauhtia!
Siellä
kous jo k a to rstal-llta.
K irjeen-
V
I EUREKAN. CAL., S. S. O. KOKOUK- vaihto-osote: 719 M ontana Ave., P o rt
Puhelin 1158
minen merkitsi siis s«»viettiva! ta koska Gogolevkan kvlän asuk- maksetaan sinulle.
| set ovat joka toinen su n n u n tai ilta, land, Ore. T el.: W oodlaw n 1383.
» •H n i i n i i n I - H - r l H i l l F K lan lopullista perustam ista;
kaat vain kerran viikossa puhdis
Kulkusten iloisesti kilistessä
; klo S. K irjevaihto-osote: 1418 A St.,
tai«»npoikaist»»n' tivat hampaansa valtion viina- kiiti k kolmivaljakko kvlänvanhim- ^ARVITSEMME
RAYM0ND1N S. S. OSASTON K1R-
I E ureka, C alifornia.
dr T chas . w . h a r r
je e n vaihto-osote: Box 1045, Rajr-
«liktaattorivallan
asettamista
sik
ma
n
*
EV
ERETTTN
S!
5.
OSASTON
KO
myVrnälässä
ja
—
vieläpä
m
itä
HAMMASLÄÄKÄR'
«iond, W ash.
R A H A L L IS T A
Reippaasti hypähti Saska rees
si kunne* yhteiskunta voitaisiin alkuperäisimmällä tavalla, niin
! • koukset p id etään jo k a kuukauden
S u orn U in en
ty tt#
apulal»-n«.
järjestää kokonaan luokattomal tämä paperiin kääritty, ylioppi tä. antoi korvapuustin ohikulke
AVUSTUSTANNE 1 ensim äisenä ja kolm antena su nnun RED LODGEN S. S. OSASTON K o
■»8J Comnaarcial St
Pwhaliii «JK
A.torl»
k oukset p id etä än jo k a toinen k e s
le ¡»ohjalle jolloin jokainen \ c- laan taskusta keksitty sivistys- valle talonpojalle, joka ihmeis
ta iu a Forum H aiuissa. O saston k ir
kiviikko
O peralla.
K irjeen vaihto-
jeen
vaihto-osote:
fe.
S.
O
sasto,
2323
näjän kansalainen nauttisi tavsia tavara selvästi talonpoikain sil sään katseli juhlallista näkyä, ja
o so te: L.Box 4, Red Lodge, M o n t
i
Broadw
ay.
E
v
e
rett,
W
ash.
missä todisti ylioppilaan pahan-, huudahti:
T:ri O. Onne Jurvan \hteiskuniiallisia oikeuksia.
teidät” voitlallsenime k o rv ata kulut ja sika» EN AV ILLEN S. S. O. K O K O U K S E T ; XEW TO RKIN YIIT. SUOM SOS.
I ! • Ainoa
. .
mistä bolshevikein voi- ilkisvvden.
i 1 .»- — Konnat!!
Piekgän
-
,
t
-
x
-
.
«
•
\ •
m yym m e k aik k ea ta v a ra a halvalla.
LUONNON-
o v at ensim äineu ja kolm as su n p u n -1 O saston kirjevaihto-osote on 2056
— fuossa se pulveri on! Ko-1 Paallystoa ette kunnioita./ \ le-
täisiin syyttää, A»n se etteivät he
tai kuussa, klo 1 J.p.p.
j.p.p. Ä irje v a ih to -1
Ö-or. l-L th S t.) New
PARANTOLA kaikki s arnalla tavalla kuin l.c- leerapulveri. . . Mitä arvelette • tätte huonoa elämää ! Kylänvan-
York, N. Y.
osote:
Box
31,
E
naville,
Idaho.
MENAHGA.
MINN. uin jo e t tukäteen käsittäneet o- veljet: hukuttaako poika vai tu-Hiin tänne!!
"
I Pelästyneenä. vavisten koko
EUREK AN. UTAH. S. S. O. K IR JE-: REED LEY N S. 8. OSASTON KOKO-
man sotahuut« 011-a : "Kaikki val- kchdultaa?
sovie’eille”-iohdoninukaista
vaihto-osote: L llo x 346. E u r e k a ,1 u k se t pidetään joka ensim äinen
mahdollisuudet ; ruumiissaan astui kvlänvanhin
Molemmat
su n n u n tai kuussa “ K ansan L iito n ”
ta
Huonekaluja, uuneja, mattoja.
U tah.
merkitystä, vaan huomasivat sen tuntuivat ylioppilaan mielestä esiin
haalilla, klo 2 i.p. O sote: Box 463,
vasta tultuaan vastakkain tode.n- njjn vähän houkuttelev ilta. että
“Isä kulta”. Minä sinulle H -W -W + H -h i+ F rH -h H -H -î-h FO RT BRAGGTN S. S. O. VARSI- Reedley, Cal.
n a ise t kokoukset pidetään ensim äi
tahdot, isä kulta?
stiuden kanssa. MuJta slJla s.-v-v: j hän sanoi:
Varastoomme on saapunut tuuri vali- 1 nen ja kolm as su n n u n ta i kuukaudes RELIANCEN, WYO„ S. S. OSASTON
osote: L.Pa»x 87, R«»liance. Wvo.
koiraa kaikenlaista
1 töksellä ei ole mitään tekemista
— Mutta malttakaahan, hyvät senkin rakkari, näytän “isä kul-
K iinalaiset luonnoo-kaa
4 sa kello 1 Illalla. K irje v a ih to -o so te :
niiden
vallananastus
ja
väkival-;
vstavat.
Tämähän
on
vksinker-
taa”. Etkö näe. että olen ken.-;* PU TK IEN ASETU S-A LALLE 4 Box
ROCKL1N S. S. OSASTON OSOTE:
F o rt Bragg. Cal.
vta-kotiparaBiius keino!
L.Box 87, Rockiin. Cal.—Kokouk-
kanssa kan- täistä hatnmaspulveria. Ei se ole raali? Kuka sinä olet. joka sie'
p a ra n ta v a t onnistuneen lankävttösvytösten
tl reum atlainia, rnuuu- sanvaltaisuusperiaatteita vastaan , vaarajlista . . j os tahdotte — lä rattailla istut?
Entäs sinä?
kuulneaa tavaraa, kuten kylpyamme»- 4 PR0NT1ERIN S. S. O:N OSOTE: se t joka sunnuntaL
ta, poilereita, »inkkeji. pesuvateja, 4
Box 83, Frontier, Wyoming.
aia-, vatsa-K veri- Ja ra k ioita ulkomaiden ja Venäjän por- ‘ ni;na Syön sen suuhuni!
Etkö tiedä, että lakki on otetta
ROCK SPRINGSTN S. S. OSASTON
vesiklosetteja ia putkia kaikesta laa- 4
k o ta u te ja ,
h eikkoutta,
du st a.
Myöskin otamme tehtäviik- 4
osote: L.Box 137, Rock S prings,
va
päästä?
Mikä
on
nimesi.
värit
svvtävät
heitä
vastaan.
—
Valehtelet!
Etpäs
sy
ö
!...
GBYSERIN
S.
S.
O.
PITKÄ
KOKO
n a iste n ta u te ja ja mo
serarae kaikkea putkien asetusalallc 4
Wyo.
K okoukset k ak si k e rta a ku u s
—
Ko-Korovij-Kirpitsh.
— Vakuutan teille! Syön sen
uk sen sa joka toinen su n n u n ta i jä l
työtä kohtuullisilla hinnoilla 4 '
n ia
m uita m iesten j» Todellinen perustusta mko kous
Î kuuluvaa
sa työkokous ja kaksi k e rta a ohjel-
ja
nopeasti.
4
keen
puolenpäivän.
K
irjevaihto-osote:
Sähkölennät in virkamies rypisti 4
kokoontui.
■ suuhuni — vaaraan joutumatta.
n a iste n tau te ja .
inakokous. S uom alaisia 115. Teolli
Box 1, G eyser, M ontana.
WO CHINESE MEDICINI
Viikkoa mvöhemmin kokoon-1 — Olkoon menneeksi, kuolia otsaansa ja iski nyrkillään vas
su u s: kivihiilikai vantoja. A m m atilli
ANDERSON & EK
.H
A
N
N
A
N
g
COMPANY
S. O. O S O fE : L’BOX nen jä rje stä y ty m in e n : U nited Mine
235 T aylor Ave.
Puhelin 426 4
ni; soviettien tvoläis-talonpoisai-(jian }ianen tävtyy, veljet. Nie ten naamaa aivan hämilleen jou-
Jam es St., Seattle, Wa»hlnpton
W o rk e rs o* A m erica.
H - H - I H- i t i l l i i ■ n -l’ i H - i - H + r r i ’ - J , H anna, Wyoming.
itunuita
Korovij-Kirpitshiä.
men
tasavallan
'todellinen
perus-
lasUoon
!
Perustettu vuonna 19«»3.
H EISK A RIN VELJESTEN
Räätälin Liike Chicagossa
I
Lääkäreitä
T:ri Toivo Forsström
T:ri Werner Lagus
HILDEBRAND S CO.
PARANTUKAA
luonnon avulla