s
3t
TOVERI
No. 160
> -
si i autoja, jonka vuoksi Siito varitietojcn m ukaan syypäät al Yam pa onkin nyt sanotun jutun levän nyt toden. Paikka on va tomm e jäsenm äärä pienenee yh-1 pudotettu jäätelien välistä sy- Moody niminen laiva tuli myös
tähän, viipyen matkalla 52 päi
nen täytyi äkkiä kääntää m et kuun.
takia jou tu n u t häviön partaalle. littu ja sitä aletaan laittaa asian täm ittaa. joten on ¡»elättävä että vyyteen.
Toukok. 25 pm joissa 1 ään vää.
Aukeam is- sille käy nolosti, jollei jotain e-
sään, jolloin hänen autonsa kään-
Punaset d i sosialistit ovat
Apex kaivannosta löydettiin omaiseen kuntoon.
Ixypuksi lausun terveiset o-
tyi
tuuli, alkaen puhaltaa suo
rinom
aista
tapahdu.
Kaikki
o-
tyi ylösalasin. A utossa oli ta-¡kaikki Suomeen tfilevan viljan- noin kuusi kuukautta sitten yk päivä ilm otetaan myöhemmin.
masta
ja kaikkien täällä olevien
raan
m
aalta
ja
ajaa
jäitä
ui
.pal
■ aturm an sattuessa kuusi aikuis- kin upottaneet mereen eli lähet si rikkaim pia m etallikerrostum ia. Paikka sijaitsee yhdennellätoista vat niin haluttom ia toim im aan
toverien
puolesta siellä "alhaal
le
hiljakseen.
27
päivän
ilt
»päi
ta ja kaksi lasta.
täneet V enäjälle että nyt ei saa ¡m itä m ainitussa yhtiössä on kos- kadulla, H arrison ja W ebster ka m itään ja jos jollakin olisi vä
la”
oleville
tovereille! — J. K.
hän innostusta ulkopuolella o- vällä (»li taas jäälauttain ja ran
rahallakaan
viljaa, eikä kaan ollut. T yöskentely yksin- tujen välissä.
Toveri Oskar Haavisto loukkau- enää
M enetti
kätensä.
Frank J. sastoa, niin ei ole innostusta liit nikon välissä sen verran av »vet
in ti iltakaan ruokaa paljon. O u om aan tässä kerrostum assa on
tui pahimmin.
lun työväen talolta oli taistelun tu o ttan u t
m ainitulle
yhtiölle Smith, 1700 P arker St., työsken tyä riveihin ja innostam aan toi tä, että saattoi toivoa uk>: pää Fernien hiilenkaivajat
syä. Kun sitten nousu- ja j ako
tyytymättömiä
A utossa olijoista loukkaantui jälkeen löydetty m estauskirves j $109,000 voitot kuukausittain. nellessään California M eat Pro sia. vanhoja , väsyneitä.
veden vaihtuessa jäätkin v ihän
Sunnuntaina,
heinäk.
14
p.
on
ducts
Com
tehtaassa,
Berke-
ja
-pölkky,
sekä
pöytäkirjat,
jois
N
yt
on
kum
m
inkin
U
tah
Con.
toveri O skar H aavisto kaikista
sekä sattu i .»evä. (True translation f i l c f with the Postmaster
pahimmin. Hänen oikea jalk an ta oli selvinnyt, että sosialisteil yhtiö pannut nenänsä peliin ja leyssä; t. k. 6 päivänä, satutti kokous illalla- e n tise ssä . paikas hajautuivat
at Astoria, Ore.. July 12, 1918, as required
sa taittu i reideltä poikki ja hän la on ollut täysi meininki tap sanonut, että Apex on meidän vasemman kätensä koneeseen, sa ja silloin odotetaan jokaisen m utta sopiva tuuli, o n n istu m m e by section 19 of the Act of Oct. 6th. 191/.»
h e ,? S
t 1
P - I e . B. C.. 10 p. heh,äh.
tulevan
keskustelem aan
osas
sai m uutoinkin
ruhjevam m oja. paa asukkaat ja polttaa talot. "petingeillä.” laisi tällä kertaa ' ylläm ainitulla seurauksella.
Ajoi lapsen päälle. Charles M. tomme toim innan suhteen. Jo veti laivam m e n.ääräpaikl aan Kaivannossa tapahtuneen katvos-
Mrs. Siitosen jalkaan tuli suuri (T ähän nyt sopisi lisätä, että tulla kova kovaa vastaan, sillä
Boynton,
Berkeley n kaupungin tain täyty v tehdä, sillä meillä on
Apex
on
myöskin
elinvoimainen
verihaava, mutta* se ei ole vaa su» »malais-saksalaiset tekivätkin
K ncginng jokeen. ( lii,n,n, „1- «tiehen ta p a tu rm a .« « kuolem an
valtuusm
ies,
ollessaan m atkalla velvollisuuksia, kuten muillakin. leet jäissä lähem pänä kuu 70 Johdosta uhkaa, puhjeta
rallinen. A uton ajuri Mr. Sii sosialistien edestä sen hävitys- yhtiö. Kum m altakin puolelta on
vaka
Betty.
tilattu Utahin parhaat kaivos- autollaan Diablo vuoristoon, ajoi
vampia
selkkauksia.
K
aivanto-
tonen. enem pää kuin Mrs. H aa työn).
mailia m atkan pääm äärää. Min-
129 Bark Drive asuvan ¿-vuoti
Kaikkia
se kavala koettelee expertit tutkim uksia tekemään.
visto ja Mr. ja Mrs. Tam m inen,
kä
verran jäät ovat tehnee’ va- miehet ovat tyytym ättöm iä ko-
Suuri tulipalo raivosi ylä-Bing- aan Jam es Coltonin päälle. Poi ALASKA
ronerin lautakuntaan, joka on ni
sekä Tam m isen poika ja Siitosen syöttää tietäm ättöm älle kansalle,
i hiukoa, se epäilem ättä on le idis
ty ttö eivät loukkaantuneet lu- saadakseen sen puolelleen, m utta hamissa heinäkuun neljäntenä kanen on Roosevelt sairaalassa
sä jo tarkoin ollut selostet una, m itetty tutkim aan kuolem ansyy
Boynto-
Naknek
k u u o ttam atta joitakin naarm uja eikohän kansa lopuksi heränne päivänä, hävittäen neliä asuinra- arveluttavassa tilassa.
joten ei siitä sen enem pää t issä. tä ja siitä syystä valittaneet kai-
nin
lausunnon
m
ukaan
oli
jouk
horroksestaan
huom
aam
aan
ku-j
kennusta,
ahdistipa
vielä
koulu-
m itä he saivat. O skar H aavis
Voinen sentään m ainita, ett; Ta- vantoasiain ministerille. Minis-
Kesäk. I p., 1918.
Koko vahinko ko lapsia kävelem ässä tunnelille
teristölle lähetetyssä sähkösano
to ja Mrs. Siitonen vietiin Bur- ka on todella ollut syypää näi-j rakennustakin.
Suuri osa Toverin lukijoista coma niminen kolmimast» inen massa, jonka lähettivät hiilenkai-
arvioidaan nousevan $100.000 ja johtaisin tietä m yöten. Hänen
bankin sairaalaan hoidettavaksi, hin kaikkiin.
\ id ä kirjotettiin, että sellaiset-j $200,000
välille.
Hävityksen torvella hätyyttäessään lapset ja epäilem ättä haluaa kuulla uuti täysriki oli aivan vierellä nme vajien paikallisunion virkailijat,
josta kuitenkin viim eksim ainittu
päivää ennen tuhoutum ista; n.
sanottiin m. m .;
.
jo tänään pääsi pois. Kaikki au kin henkilöt ovat yhtyneet soria- "alle" joutuneissa rakennuksissa kaantuivat kahteen joukkoon, sia täältä Alaskan kalastuspai-
vaan
Colton
poika
säikähtänee
Syyhy
vaati
saunotust;
koilta,
joten
päätin
niitä
k
irjo
t
•listien
joukkoon,
joita
ei
olisi
us-i
asuvat
joutuivat
kaikki
¡mille
"K aivosm ies on jaan u t sur
tossa olijat olivat quincyläisiä
Nyt on sitten oltu jo m iissä mansa South M ine^kaivannossa.
tua. M atka tänne tänä vuonna
O nnettom uuden
aiheutti
liian kom itkaan — ei m ainita uunia. •paljaille, m itään kun ei voitu pe nä juoksi suoraan auton eteen.
Toinenkin m oottoripyörän uh- »»likin laadultaan siksi harvinai useita päiviä. Ensim äiseksi yök- L autakuntaan, joka valittiin tu t
H autajaisia on O ulussakin mo lastaa. Ikävä juhlapäivä m onel
kova vauhti m u tk a sd la tiellä.
i
ri.
Jam es De Soti»,
National nen. että siitä on yhtä ja toista »i rakennettiin sauna oikein suo kimaan kuolem an syytä, ei tu l
nia joka päivä.
Kirkon ym pä le ¡»erheelle.
C
ream
t
o
m
palveluksessa
ollut kirjottam ista.
m alaiseen malliin. \ anha eski- lut ketään, joka ym m ärtäisi mi
42 serbialaista on värvätty
rystää on käytetty hautausm aa-
autonkorjaaja.
ajoi
m
oottoripyö
Astuim m e
laivaan Seattlessa | »nojen mökki, joka oli jääny uu- tään kaivantotyöstä.
joka on nyt jo aivan täynnä. Bingham ista serbialaiseen arm ei
Jyrkästi
$ Kansankirjeitä
$ ; ua. E lintarpeiden
hinnat
ovat ja-osastoon. \ ärväilijänä on toi rällään Southern Pacificin säh- huhtik. 13 päivä, m utta vasta 15 isien kannuttim orakennusten kes- vastustam m e lautakunnan henki
4*
4*
serbialainen
kersantti kojunan alle Magnolia kadun päivänä ulotettiin m atka ja sen-'¡kelle — siis tielle, ja tuom ittu lökuntaa, emmekä voi tyytyä sii-
R uishauhot m ak m inut
•1 l 1 -H -h -H -l-l-l-l-l-1-1 -1 1-1 -H - H - l* 1*1 *2* ' m ahdottom ia.
kohdalla W est O aklandissa t. k. raavan päivän iltana saavuttiin hävitettäväksi — kannettiin mes jhen. Olkaa hyvä ja keskeyttä
saa 15 m arkkaa kilo. Lihaa ei ¡George \ ranjes.
lian koettaes mereen. irtauduttiin hinaajasta voimalla sopivalle paikalle, oro- kää tutkinto heti toistaiseksi. A-
saa m istään. M aito 2 mk. litra.' H einäkuun 4 päivä »»li täällä 8 )»:n aamulla.
WASHINGTON
saan
väistää
toisaalta
¡»äin tule ja ulotettiin m atka tuulen ja pur- tettiin, vuorattiin, tehtiin sii sian suhteen on olem assa harvi
Kaloja ei saa m uita kuin norssia hiljaisin kuin koskaan j oikein
kuolleelta näytti koko kaupun- vaa junaa ei huom annut toiseen jeiden avulla. M atka sujui sit- hen pukuhuone, kiuvas, pciupy- naisia seikkoja.”
ja ne m aksavat 3 mk. kilo.
Tacoma
Vieläkin turvautuvat jum alan ikimme. Sait Lake City on veto- -suuntaan menevää junaa, vaan ten hvvin suotuisten tuulien p u -lty t ja vetta läm m ittävä ¡ itki-
Samalla on C‘ai\antonriesten
Iloisia uutisia saivat Alaskan apuun! - Kyllä se jum ala v a n -! paikka, johon bingham ilaiset rien ajoi suoraan sen alle. pyörän sin haltaessa niin, että saatiin m aat I tus — kaikki yhtenä pai ana. union virkailijain taholta annet-
“lesket ’ kun saivat ensim äiset hus on pisi" mies, jos se vaan tävät, kun vain tilaisuus sallii. gahtaessa sivuun, jossa sen vie Uniniak salmen lähistöillä näky-j Iltam yöhällä jo saatiin tv ikea, j t i tietää että ellei kaivantom i-
kirjeet m iehiltään, jotka kolmisen ¡joutuu jokaista auttam aan.
Läpi hiottava kylpy, joka »»likin ver nisteristö» »»ta huomioon valitus
A utiolta ja ikävältä kai se juhla- ressä seisova mies nosti pystyyn. viin toukok. 3 päivänä.
kuuta sitten läksivät sinne ka-
päivä tuntui poi iUci-takin. koska Sen jarrum ies näki ja luuli ei salmen päästiin toukok. kuudet- raton nautinto 45 päiväisen mat ta niin työn seisaus tulee ej»äile-
H yvän tilaisuuden tarjoaa ny vetivät niin pitkiä haukotuksia vahinkoa tapahtuneen eikä py ta päivää vasten y
lastusretkelle.
kan jälkeen. Useat eivät < lleet m ättä seuraam aan.
kyisin
rahojen sijoitukselle To Citv H allilla nojaillessaan.
Kovia ovat saaneet m iehet ko
säy ttän y t junaa. De Soto me
Yast»»inkat iniset alkoivat heti pesseet kasvojaankaan kuin pari
Victoria, K. C.. 19 p. heinäk.
netti henkensä. Hau alle jo u tu leringin meren puolella.
kea m atkallaan. M ennessä sär verin kodin homma työläisille.
lu u li kertaa koko m atkalla; toisc ei
Ohdake.
I ässä joku aika takaperin erä-
essaan oli saanut raudoista kiin oli vastainen, sum ua niin ettei vät ollenkaan. P arrat kun vielä - Y li-yleissyyttäjän (oikeusm i
kivät kulkujäät laivan, joten hei
ni, riippuen niissä pitkän mat- purjehduksesta tullut paljon mi olivat raakaam atta, niin oli» itpa n isterin i apulainen Johnson tä
dän oli pakki» ajojäitä pitkin kä henkii»» vähän niinkuin valitteli. OREGON
ettei
oikein
tiedä
mihjn
nykyiset
kunnes voimat loppuivat ja tään. Jäiden olem assaolosta saa pojat kokolailla merirosvojei nä nään sai Eernien kaivantom ies-
k aa
vellä mailiin, niistä toiset laivat
ten union kirjurilta sähkösano
mies
putosi pyörien m urskatta- tiin liiyiis m erkkejä ja toukok. 10 köisiä.
kulettivat heidät ¡»erille, t B r it a tienestit saa m ahtum aan.
Marshfield
No tuota, "1 teli you"! Kati
vaksi.
pa vähän j<» epävarm oja heidän
päivänä saatiin niitä nähdäkin.
Täm ä on N orth W estern •ish- man. jossa ilmaistiin ty y ty m ättö
Itsem urhia. Mrs.
EtTie
M. Ensim äiset jäälautat olivat puli eries Co :n kannuttim o ja s jait- m yyttä koronerin lautakunnan
kohtalostaan, ei ainoastaan per nvt ensin olette .sijoittaneet so- ; Pyhien jälkeen. Nyt kun kaik-
heet. vaan toveri ja tuttavapii-I talainoihin niin paljon kuin va- Tri isom m at kiireet ovat loppuneet ' T o m i ampui kuulan päähänsä t. k a n Valkosia, siis m erijäitä. 13 see Naknek joen rannalla. noin jäsenistöä vastaan Jam es W illis
Iranne riittävät, sinne ette k o s-jjo u taa taas valuin kirjottam aan- k. 8 p ani kotonaan, haavottuen päivänä oltiin kovien m utta ha Un mailin päässä K.iggiung oes- nimisen kaivantom iehen kuole
rikin.
Kesäjuhlat meillä onnis- ¡kuolettavasti. Perherettelöt oli- janaisten jäiden keskellä, m utta ta. K annuttim o on aivan ltisi, m ansyyn tutkinnassa. M aakun
Suomestakin tipahtdee "tieto ' kaan sijoita liikaa, sillä sinne kin.
ja", tietenkin sellaisia tietoja, otetaan niin paljon kuin itse ‘uivat erinomaisen hyvin väisca i vat välittöm änä syynä tekoon.
voitiin niissä jotakuinkin liikkua. tullen nyt ensi kertaa kä tau nan poliisitarkastajalle on lähe
kuin lahtarit pvat levitcllect kan haluatte sijoittaa. Sitten ostatte ¡oli runsaasti joka iltana. Rahal-, Mrs. Alma E. t o it lukitsi it- Laivan keula tällöin vähän vioit t» »on. Suurin osa koneisto on tetty m äärävs toim ittaa tu tkinto
sota-sääst»>merkkejä ja uhraatte [ linen tulos juhlistam m e oli s e l- lsensjj keittiöönsä Ea Grande a- tui. vaan ei kuitenkaan saanut vielä laivoissa joten on tv inen ' as'an nuhteen. Jam es M iliisin
san keskuuteen.
(Juhista tiedotetaan sisällisso j.»nkun sum m an punasen ristin lainen, että sitä ei sovi san»»a | partm entissa, avaten kaasujoh- vuotoa. 14 päivänä oltiin taas K iire saada ne paikoilleen, ka »»n ilniotettu m enettäneen hen
dan .alkuvaiheista, että kun puna- avusturuiseksi, seka vielä ostatte pieneksi, paiKKakuutaninic pieni- ; d,»n. Hänen 8-vuotias ¡»olkansa avonaisella vedellä, m utta jäät lastus kun alkaa kesäk. 29 p. ivan kensä j»lilluen kaivo-vierem ään.
hänet kuolleena. "M itään olivat meren ¡»u»della ¡»itkin ran- seuduilla.
set olivat kävelleet (m arssineet! autom obiilin. millä pääsette ty>»s-1 lukuiseen suomalaiseen a su tu k -! ],,\
M atkan teininu "J.
kadulla punanen tupsu lakissa ja sä kulkem aan, niin jos sitten t u n ! seeu katsoen. Sen suuren ruo- svx ta tekoon ei tiedetä.”
L U K E K A A IL M O t U K S E T K IN ’
iiikk» »a. laivan ollessa ¡ »iis ranni- A. Fuller” nimisellä tävsr tiliä.
k a llis suutelo. H. Johnson, ka k a n i
tä is is s ä
aseissa.
olivat
he luu vielä iii.^ varat rasittavan, kakorin. joka oli kilpailtavana
jäälauttain väli» ;sä. Avo
kuulleet valkokaartilaisten jo u niin lainatkaa tahi vielä jiarcm -i poikamiesten ja aijam iesten vä- vellessään viidennellätoista ka naista vej^ä »»li imin kym m en
kosta ensin am m untaa ja sitten 1» lahjottakaa Joku "to lsu ” aina ' Iillä, voittivat poikanriehet. U dulla tapasi naisen, joka pyysi kunta madia, m utta tuuli ajoi;
perästä »»inajtjkot kyllä olivat terhakkana, niut- häneltä paperossia.
Pyynnön jäitä hiljalleen kohti rannikkoa, j
vasta alkaneet punaset am pu m äärät} n ajan
asunnon
hyväk- ta ei kai heidän a u ttan u t voittoa täy tetty ä nainen tuli niin kiitol uhaten lykätä laivamme rnata-]
m aan ja heittelem ään talojen ik lehtemme < »man
J. G. RINNE’N
ajatellakaan, niin suurta ylivoi- liseksi. että otti kaulasta kiinni, lalle.
kunoista pom m eja sisälle. M uut si.
Siinä sitten "seilailtiin” MANDI BLOMSTEI IN
uusi
autom aattinea höyrysauaa
Toverin viimeisestä tilikerto-i maa vastaan kuin oli X»ikamie-j ja antoi "pusun", sitte mennen edestakaisin 1*J päivään saäk-
eivät olleet kuulleet Valkosten
KAHVILA
KAKARAVAARALLA
alkuun am pum ista kuulem a kuin aniksesta näkvv, että ast»»rialai- i hilla. Kokonaistuloa tuosta k o r is - ! menojaan. Hetken p erältä John ka. jolloin oli pakko tunkeutua
kai-
j
set
toverit
ovat
tallettaneet
vii-
ta
«di
S1M.25,
josta
kiitos
son huomasi naisen niukalta läh jäiden keskelle niin syvälle kuin on ainoa, joka ilmoittaa Tov< issa on yleisön kä yte ttävä n ä ke skiviikko -,
punaset. Punaset ne olivat por-
me vu»»tisia kalastusticnestejään kille. jotka avustivat rahalli esti teneen takataskustaan lompakon, Alinkin mahdollista, sillä a suuret I Auki yöllä ja päivä la. Redwood Avo perjantai- ja la la n ta i-ilta p ä iv is in k l*
2 :s ta — 12.
Toveriin M000 dollarin seuduil- i tai työllänsä tätä hommaa.
FC RT BRA3G , CAL.
RÄÄTÄLIT HUOM!
joka sisälsi $20 rahassa.
jiiätelit tuulen ajamina uhkasivat;
C A L IF O R N IA
Yksinäisyyteen
kyllästyneinä
le. Kun kerran Toverin kotiky-
Kuivuus. Oaklandid insinöörin lykätä laivan arm otta rannalle. D. Brandoa, W. M al.lui ’ a, L. Br< adoL FO RT BRAGG,
2 hyvää ta k in te k ijä ä sekä yksi. jo
läläirillä »»n niin iso luotto omaan alkoiva.t tov. Leonard Naapi ja kaupungin “isille" tekemän ra Useita laivoja ne puskivat kui M ain & L a u re l kata »a k u lu issa
; 111 i i - i - i - h - m -H*
ka tekee housuja ja liiv e jä , saa työ
liikkeeseensä.
että tallettavat E.sler S hu tter kiertää yhdessä portin m ukaan eivät vesivhtiön valle. sillä varsin pienellä alalla
F o rt B ra^g, Cal.
t Anderson & Elonen $
tä h eti. Maksu ta k is ta $10.00; hou
sinne rahansa m ieluumm in kuin elämän m utkaista polkua. Toivo vesivarastot tule kestäm ään ta oli toistakym m entä laivaa sa-
T H E B. M. B. M E A T M A R K IT
•F SUOMALAINEN RUOKA- JA *
sut $3.50.
vksitx istep pankkeihin, niin nii- tan onnea kuin myös yhteisym vanmukaisella käytöllä sateisiin malilaisessa asemassa.
SEKATAVARAKAUPPA
+
Myy liila a , ruokatavaraa, lie ia i.
v il
ANTON BLOOMQUIST
m yrskyisellä ilninihin asti. joten mahdollises- “ —
jaa ja elaiatea rehua.
K a ik k i liha -2« C a lifo rn ia & Cedar kadun kulm . +
ta i »arempaa takuuta eli sel vit vs m ärrystä, elämiin
C E N T R A L IA ,
•
W ASH.
P uhelin 626
+
sä ilytetään kylm ässä säilykehuoc ?essa -2-
tä Toverin lu» »tetta vaisuus k a i-! taipaleella.
Laiva jäiden armoilla.
ti tullaan puutarhain
kastelua
•2
-
EUREKA
CALIF.
+
Pyydämme
sulkeutua
suosio«
aae.
•3
Huvimatkan Lake Sideen te- rajoittamaan veden säästäm isek
l’;ia
I " l“ i- 2-H 4~2"W~2- H - ! 2 I I 2 1 i l i i i f k
Laivain kulkua ei saattanut sa
Nvt kun kodin rakennusrahas-i kee M arshtieldin s. s. -osasto 2<8 si.
T
à r
'Toi—
nen.
Sotaleivät jäävät
nottavasti ohjata, vaan kulettivat;
t»»n kartuttam iseksi on m yyjäiset p:n;i tätä kuuta. O ttakaa huo-
jäät niitä minne sattui. N ousu-1, j
j KOSKEN VELJEKSET
¡»arast aikaa yllä, niin kuka ei mioonne "T en Miles in*' ymj»äris-
KAHVILA
olemaan
Los
Angeles
veden
aikana
lähestyttiin
rantaa
j
Näytelmäseu-
haluaisi tehdä yrity stä autom o tön suom alaiset.
Sotaleivoksille jää pysy
2 NIIKA TIKKA NE X m yyvät » aatteita, ke n kiä ja ruoka-
ra
tulee
siellä
esittäm
ään nau
biilin
saadakseen
yhdellä
dolla
Harvinaisen kova n kk» -en il arveluttavan likelle ja ¡»akoveden, T
väinen paikka niiden pöy
on auki
päivällä ja
ja yöllä.
4» J
tavaraa sopuhinnoilla.
on
auki päivällä
vaikutuksesta
siitä
»ällän
edet-i
rilla. eli totta puhuen 59 sentil rettavan kappaleen, "Lam m as ma oli täällä en-im äisenä päivä
McPherson & Redmood Ave. k J- T ; F ra n k lin ja Redwood Aven. kulmassa
dille, jotka k äy ttäv ät "C res
massa, Fort Bragg, Cal.
+
lä. sillä sen arvonen se vaan kaivossa". Yoinristeluseura ote- nä tätä kuuta.
Pasadenassakin tiin. M ittaus kerran osotti, et-i
cen t” nostatejaiihoa, vielä
4-
F o rt Bragg,
California
tä
ainoastaan
kaksi
jalkaa
"li
m
y
ö
s
k
in
m
u
k
a
a
n
s
e
k
in
a
li
nykyisin
on
m
arkkinoilla
se
dol-,t.ian
löi ukkonen useaan
paikkaan,
pä sen jälkeen kun ei ole
-H-Î-
enää
vettä
laivan
ja
maan
välis
Tulee myös u- rikkoen eräästä ¡»nollista katon
lari.
i taen ohjelm aa.
tarpeellista säästää nisu-
Suomalaiset H uom l
vailla-
st’jta
yksityisiä
ohjelm
anum eroi- ja lattian.
Ihmiset kaikki oli- sä. Jo siinä oli jännitystä miten
Lainoja ei lo v e n oi
jauhoja. sillä kun ne teh
I S A A C GRANHOLM
käy. Jäät olivat -illoin lum ipeit
on
lu
-
jta
-
1 vat säikähdyksissä, sillä täällä
kaan nykyisin, vaan ,-t
dään oikealla nostattcella
F. 0. HYVÄRI
1 M IE S TEN T A V A R O IT A : V A A T
Jennie.
tavallisesti eivät paljoakaan ole teisiä ja rapaisia. josta päättäen
näm ä sotaleivät ovat hyviä
\a n n u t ja antaa jokaisesta dol-:
T E IT A , H A T T U J A JA K E N K IÄ
te, jotka nälissänne olette tul-
haittana sähköm yrskyt, vaan tai ne olivat jokijäitä.
ja tervecllisiäkin.
larin sijoituksesta jonkun
N iitten terveellisyydestä
taa täm ä rauhallinen ctelä-Cali- Kalastajat kultaa huuhtomassa. ¡ kaa minún t>rkoni Ia minä rv jkin , F 0 R T BRAGG,
jan.’ Kaikki lahjat eivät 'U CALIFORNIA
CAL.
puhutaan joka päivä.
tprniakin m uuttua kaiken muun
taida »dia dollarin m ak-avia,
M »‘di -i urin. kun onnistuim m e Cor. Redwood ave & Harrisc i s t
Berkeley
melskeen nnikqna.
Kansalaiset HuomJ
ta se autom obiili vastaakin Tm!
päästä
en uiiii jäiden keskelle ei-!
FORT BRAGG, CAL.
liatta dollaria ja sitähän me kaik-i Sähköjohtojen korjaajat katu
Katuvaununriehet tekivät la-
P. O. H A R D E L L ,
ki vritäm m e »uittaa.
Taas saa-1 raitiotieyhtiöni p ni» eluksessa »aa-1 kon viikko taaksepäin, »aan se ka ollut suurta pelkoa rantaan
myy H a ttu ja , K enkiä, P ukuja Ja Pu
daan kaksi kärpästä yhdellä lai rivat $1.95 ¡»alkankorotusta ja ei kestänyt kuin neljä tuntia, jo u tu m iso ta . ru¡»esivat m uuta
ku kankaita m ie h ille ja naisille,
mat
norjalaiset
huuhtom
aan
jään
niäyksellä: 'Toverille oma koti kaksinkertaista palkkaa ylityöstä sillä hallituksen työriitojen vä
myöpi m aaleja ja rakennustarf sitä j F ra n k lin ja L a u re l ka tu je n kulmaaaa.
¡»äällä
ole»
asta
ravasta
kultaa
—
ja m uita tyrni
järjestely vaati littäjät tulivat asiaa sovittam aan.
tehdään peltisepän työtä. Pv kieD
ja ?—elle autom obiili.
Port Bragg, Cal.
ar»
ellen
kai.
että
kun
kerran
asetus
erikoisalam m e.
H in n a t koh
'luisu.
m u k s ia ‘«»n heillä myös. Miehet Tosin 1.509 "kaara"-m iehestä ei
o o o o o o o o o ö a o a o a
lopettivat työnsä 3 tunniksi t. m ennyt lakkoon kuin kolmen sa Alaska on kultainen maa. Liiti tu u llis e t. T arkastus vapaa.
P. S.—
BAUMIN A PTEEK K I *
Rupean pian rakentam aan ril- k. 6 p.nä, saadakseen yhtiöni vir dan »aiheille, vaan olisi sekin kyllä kai sitä on tuuli jonfyun LEE PESOLA, omisti ja a
verran
jäällekin
lennättänyt.
'T
u
0
on
paras rohdoskauppa San Fran- O
kailijat edes kuuntelem aan, mitä tehnyt haittaa vähän. He vaa
le jo tallia!
ciscosta pohjoiseen. L äh ettäkää O
los
kai
sentään
oli
laiha,
koska
heillä on asiaa, joka tepsi sen tivat 8 tunnin ty->aikaa, yhtiiniiv-
Tel. 773. P. O. Box 70, F o rt B ra g j Cal O m e ille
tila u k s e t
k irje e llis e s ti O
(68S-U)
verran, että voivat jättää kirjalli taista, vaan yhtiö» ei tahtonut ¡»arin yrityksen jälkeen siitä luun
UTAH
O om alla kielellänne. P ika ine n va* O
nen vaatim uksen yhtiön johto kuullakaan
koko vaatim usta, m asta luojiuivat. \ että sen si
O paa
hetys taataan.
O
RÄÄTÄLI I. H1IBACKA
F o rt Bragg, Cal.
Ö
kunnan kokouksen päätettäväksi. m utta ehkä sitä täytyy nyt vä jaan saatiin laivaan jäälautoissa Hyväri & Karjamäki O
Bingham
valm istaa naisten ja m iesten vaattol
Kokous tulee olem aan t. k. 11 hän alistua kuuntelem aan, kun olevista syvennyksistä kuin läh
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
o
a
ta ko htu uh in n oilla . Vanhat myös st
_
M etallityöläisten lakko S a it;,,
Miesten palkat lisäyksen sitä oikeuden k au tta vähän tu t teistä vain. Se olikin hyvään ta r myyvät ensiluokan
lite tää n .
peeseen.
sillä
vesisäiliöt
olivatkin
Lake C ityssä päättyi työläisten | kanssa tulevat olemaan $4.5O-*- kitaan.
Ruokatavaraa
Heidiin työolonsa ovat
110 K. S treet
laivallamme
tyhjentym
ässä.
Jäät
| FORT BRAGG
ROCK SPRING»,
WYOMING voittoon. Palkkasopim us on a!-j$o.25 ¡»aivältä.
kovin kurjat täällä, vaan siihen
ja
Tupakkaa
_________________________________
lekirjotettu
ja sen perusteella
Kamala loppu. Hersehel
E. on syynä huono järjestym inen. olivat niin yhteen sulloutuneina,
< i |.
» i i i i i i i i i i i u I t- i-t- saavat työläiset heti (»0c ylennyk- ¡<ja«,e, tullessaan t. k. b p:n aa-
ai- Redwood ave. ja Harrison latu-
Y hteenliittym ättä eivät
työläi että saattoi
.. . . kävdä
. . . . toisissa
4- W H IT E S I PE U N D E R T A K IN G CO. *
sen päivää kohti. Syyskuun e n -!niulla alas C niver.-ity Ave. m o o t- set suinkaan saa m itään paran voi-sa kyläilem ässä ja tuoda uit- jen kulmassa,
H A U T A A N T O IM IT T A J A T
♦
T u o re tta leipää ja keekiä
Telefooni
136-364.
—
Hoouiamin
oso-
tisia tu lle ja a n , sillä joissakin oh p uhelin m . Fort Bragg, CaL
+ tc : 420 K St. Telefooni 136.
si päivästä se nostetaan /o setit- ¡.oripyöirälläan ajoi suoraarf ku nuksia.
saatavana j o k a päivä. —
®
T ila u k s e t haaieihin y. m.
Aberdeenin «sote: 109-111 E. 2nd.
Î tiin ja lokakuun ensi päivä-tä ,1U11 poikki kulkevan Santa Ee Meidän osaston jäsenten kes langaton lennätin. Eraana pai-
täytetään
h u o 1 e 11 i sestL
vanä
oli
näköpiirissä
24
laivaa,
$1.99 eli siihen sum m aan. j< »ka; junan alle. Juna kulki hyvää kuuteen on levinnyt niuutt»»kuu
A. P 0 L L Y ’ N
E
R
IK
O IS A L A :
oli vaatim uksena. 1 ulos siis oli vauhtia niemien 150 jalkaa en me. Toverit Ida ja A lbert M ar joista 29 oli purjelaivaa, 2 hinaa
Räätäli
lii
ke
F
o
rt
B
ra
g
g
is
u
N
ä
k
k
ile
iv
ä
t ja korput.
nenkuin voitiin pysähdyttää, jol tin m enivät Bortlandiin. < )re., ja-alusta ja 2 pienempää gasoli- 124 Main Street.
loistava.
P uhelli 612
H in n a t k o h tu u llis e t
Ne rikkauden lähteet. N.iyt- loin mies oli jauhaantunitt aivan ja Anton Palo lähti Eriscoon, nialusta.
M iesten pukujen h in ta 17 dolh rista
FORT BRAGG B A K E R Y
J. B. B A R T H , uusi om isL
tää siltä kuin Utah C o t i - o »li dated pieniksi ¡»aloiksi. Silminnäkijäin vaan kuuluu jo olevan E urekas T ukehduttava tungos laivoilla ylöspäin. Puhdistus- ja prässäys yötä
oietaan vastaan ja sä ilytetään f tero-
J ob te illä on Finniä ja näppyjä, voiva» kai»’c»s» hliö aikoisi vallata k a i k k i mukaan pyöräilijä kulki vähin sa. ( ai.. Edellisessä m enetim m e
Phone ¡372 ------- 136 Laurel SL
män ajan.
ihmiset luulla, että teillä on juku paha
(.Ilot
joissakin
aluksissa
olivat
tään
(»9
mailin
tuntinopeudella,
osaston järjestäjän ja jälkim äi
m etalhkerrostum at Binghainijtsa.
ta u ti. . . Lukekaa m itä eräs henkilö kir«
Yhteenkin
Viime »uomia l»»ysi\'ät L tah Me- joten hän ei kerinnyt nähdä ju sessä meidän m onivuotisen kir äärim äisen kurjat.
jo itta a meille:
oli
sullottu
359
miestä,
kuten sil
Onneksi o l
Covinjrtnn, Mirh. Arv. kansalainen: Olea t a l yhtiössä koko hyvän metal- naa, vaan törm äsi suoraan toi jeenvaihtajam m e.
Mikä on meidän jokapäiväinen leipämme?
tilannut teiltä l ä ä k k e e n j a kasvojenmft»
.' •
•
,
;rt v ä h ä n sen ja kolm annen vaunun väliin. koon siellä pohjoispuolella olon liä tynnyriin.
"O n niin ahdasta, |
rtotuata varten ja oli se kerrassaan teh ok si l i v e i l l l l l j a e h t lV d t s i l t a Jo
a. a
bi<lke...Sa poisti myöskin kaikki rumat merki* ottaakin, kun Utah Con. yhtiö
Jokohan tuli tosi? Oaklandin ne. Sikäläisille osastoille on ettei ole tarpeeksi tilaa v a p aa sti,
Se on leip ., jota saadaan
J ack K
R b
it o l a .
kasvolta Kunnioittaen.
kaupungilla
on vuoden ajan ollut heissä lisää jykeviä voimia toi pusertaa kättään nyrkkiin ja sitä!
F in n i ja Kasvojen kaunistusvoide poistaa tuli ja pani tenän eteen, selittäen
Muu hom ma laittaa vapaa yleinen m intaan. On täältä lähtenyt jälleen av ata”, kuulin eräänkin
«läpyt ja kaikenlaiset paiseet kasvoista. sen kuuluvan itselleen.
kirkkaaksi,
puhtaaksi
j»
“ Tekee
kee ihon
(Eree
M arket), jäähdyttelem ään useita m uitakin, laivan miehistöön kuuluvan n u o
tam a kuukausi sitten hyökkäsi ¡kauppapaikka.
Tilatkaa ‘ ‘ F JSivapaast»
IN
kauniiksi
saniainen
r>,-iinp)j yhtiö
vhtiö erään
erä.tn Ï anipa ni jossa tuottaja voi myyda tava- vaan en m uista kaikkien nimiä, ren miehen sanovan. Ruoka, oli j
PET E R S & W . DN ES, omistajat.
D E T T A .’ *-
Lähetetään
misen yhtiön niskaan, \<^tien ransa suoraan kuluttajalle ilman vaan ovat jättän eet aukon osas vielä heillä hvvin kehnoa. Osa i
(1.00 hinnasta.
Puhelin 192.
Kaksi j
vahingonkorvausta muka heidän välikäsiä. Asiaa eteenpäin vie tom m e fiveihin. sillä täällä ei saa »miehiä olikin sairaana.
— — Li*nali’in Apteeki on suurin—
-------tu o n . Aptaeki Yhdysvalloissa—-
m aaltaan o tetu sta m etallista. — vä komitea ilm otti hom m asta tu- uusia jäseniä helposti. Siis o sa s-’ kiinalaista oli kuollut ja ru u m iit'
Ft. Bragg in ilmotukset
CRESCENT
Fort Bragg Hdw.& Plum ling
kaksinkerta-
sestl toimiva
nostatejauho
BAKERY
I
finniä
LOG CABIA LEIPOMOSTA
P. A
Co...Stipvrior w i*