— No. 4
TOVERI
2
«5
H -l I I I-H--1-l - l - I - I - 1 11111 H H -1 1 1 1 I I 1 1 H 1 H 1 H - T M
renkaaseen, eikä 'kaikilla ole ha nattajassa m uuan tunnettu en g seisoneeksi ¡liuotettuun mieheen, nut m aanviljelijät kohottam aan
lantilainen. parlam entin edustaja, nävttää m ielettöm ältä että hän päiväpalkkoja puolella, kunnosta
luakaan.
U a n e n »uomalaisen tjövien (inenkannattaia,
Mitä sellaisen renkaan perusta- Churchward että “ihmiskunnan olisi seissyt siellä räjähdyksen maan asuutosuhteita ja invöntä
ilmestyy Aatoriassa,' Oregon, joka p a iv i,
..
pan*» «unnuntama.
, miseen tulee periaatteelliselta veljevsaatteesta on niin paljon jälkeenkin, eikä kuitenkaan ku- m ään liiton jäsenille kahdeksan | ■ >
kannalta, niin voitanee enemmän ■ kirjotettu, että osittain jo seko- kaan olisi nähnyt hänen poistu- tunnin työpäivän. Liiton jäse- ••
TO IM ITU SK U N TA :
W. N. REIVO
LAURI MOILANEN
»et nim ittäin ottavat kahdeksan tö
väittää sitä vastaan, kuin puoles tetaan vapaam uurarien aatekin van sieltä.
A D O LPH SALMI
A. B. MÄKELÄ
SULO SYVÄNEN
T ähän saakka on vartijan an- tunnin työpäivän siten, että yc ••
ta. Jos asetutaan sille kannalle, sosialismiin, selittäm ällä niillä
että työläisten olisi itse huoleh-' olevan saman pääm äärän, vaikka tama kertom us ristiriitainen. H än ; sinkertaisesti lakkaavat työst i
TOVERI
Saadaksemme kultakin paikkakunnalta kykenevän kirjeen
(T H E COMRADE)
dittava itsestään, niin tuntuu su niiden pääm äärä on kokonaan kertoo olleensa toimessaan ja hoi- kahdeksan
tuntia
tyoskennel-
+
vaj,jlta
jan jonka avulla voimme seurata tapahtum ia koko pii- +
The organ of ae f inrush worker» in the
. ,
k
rissamme
mahdollisimman hiotettavien tiedonantojen perus- *•"
Western state». The only Finnish daily m svvn asettam iselta sinne mihin toisilleen vastakkainen,
Hänen ' taneensa läm m ityslaitosta. ja juu tvään.
the West. Published daily, except Sunday,) - -
.
katselevat
tätä
k
teella.
olemme
suunnitelleet yleisen kirjeenvaihtokiipailun, jo-
at Astoria, Ore., by the Western Work-i s c
kutllu. M utta toisaalta taas mielestään on sosialismi “epä ri olleensa kellarin ulko-ovella
T yönantajat
— men's Publishing Society.
,
samalla tavail i » ka alkaa tammikuun 21 päivänä ja kestää kymmenen viikkoa,
alg . N ikula , Manager.
totta, että yhteiskunta jonka käytännöllisten ihmisten unelma, kun räjähdys tapahtui. Voin viit- luokkataistelua
eli -huhtikuun alkuun.
Advertising rates in eifect July 1, 1912, 40
cents per inch. Special discount is allowed tuliH työläisen kohtalosta ’.mu- sellaisten jotka asettaisivat yh- tä m inuuttia ennen räjähdystä o- kuin hyvin harjotettu sotilasv ir
Kilpailuun voi ottaa osaa jokainen puolueen jäsen, joka %•
ior larger and continuous advertisements.
lehtia.
lvö
siinä
suhteessa
teiltä
teisti•itniunan
luonnollisen
kil-
♦ vain 1
T 0V B R 1. BOX 99, ASTORIA. ORE.
•k
ailun
lilalle,
unohtaen
koko-
vänsä
laimin
kokonaan.
Se
a-'
1 (
Entered as second-ciass uiau
luly 18,
-r
1912, St the postafbee at Astoria, O.egoa, vusius mitä sairas työläinen saa naan, että kilpailu on ehdotto- m ättä siinä kuitenkaan räjähdys
11 2 5 'dollarin arvoinen gramofooni.
asettaa
esteitä
toim
enpiteilles-.
4-
-
under the Act of March 3, 1879.
•
Hl
-
TILA U SH IN N A T
yhteiskunnalta, on alentavaa ar masti välttäm ätön parhaan ¡Ii aineita. Sittemmin tuntuu siltä 'Toimenpiteitten täytyy luonnolb- ■
-k
Yhdysvalloissa ja Canadassa:
IV
mislajin säilymiselle. Sosialismi kuin kiinalainen keittäjä -olisi se sesti olla toisenlaisia, ja tämä s a -!
Yksi vuosikerta. .$4.00
6 kuukautta. .$2.25 m eliaisuutta ja aineellisessa sub
kaari.
3 kuukautta.........$1.35
1 kuu kau si... .50 i
\
I teessä
kokonaan
riittämäto-:. on ryöstöä, jota harjottavat ne littänyt lainanneensa vartijan laliittoutum inen
Suomeen ja muualle ulkomaille:
. O.
V Englantilais Suomalainen sanakirja, toim ittaneet
Yksi vuosikerta. .$0.50
6 kuukautta. .$3.50
Työläisten mi pakka» itse suojella joilla ei ole m itään m enetettä- lampun räjähdyksen
+ Swan
jälkeen sesti halveksittuja
SUBSCRIPTIO N RATES:
VI
Mahdollisesti tulee meillä ole- ia järjestäjiä vastaan ja sellaisten
In the United States and Canada
itsen sä uten kuin p irhaiten v»>i vänä.’
One year...........$4.00
but mouths............$3.25
+
Alanne.
.
.
A
Edelleen
selittää
sama
'k»>r-j
maan
tuonnem
pana
enemmän
s
a
-
.
kömpelösti
suunniteltujen
ro'.s-
- Three months. .$1.35
One month..................50 vat.
Y lläm ainittujen palkintojen lisäksi jakavat yaltiokonuteat •
heidän
Huoneusto sijaitsee 10:nnen ja Duane katu-
M utta siinä .suon lusperiaat- keasli kunnioitettu" miten juma-¡ nötnisla tästä vartijasta ja mui.s- tontöiden asettam inen
ja toivottavasti'osastotkin — »»missä piireissään erikoispal-
-
jen kulmassa. .Telefooni:
konttori 365.
J
- - -
--ia. tavalla estä kilpailijaa >aa- -1-
kontolleen,
joita
Martin
Swanso
la
määräsi
ihmisille
sodan,
ja
et
takin
vartijoista.
-> kinnoita. joiden
-aanti ...............
ei millään
. toimitus 832.
teessä piilee aina -e vaara, että
la mitä räjähdyksen tarkotuk uin kätyrit panevat toimeen, k a t ❖ masta mitä hyvänsä näistä vleispalkinnoista.
renkaaseen kuuluminen pidetään tä sosialistien selitykset kaikista
Kilpailuun voi ottaa osaa kaikenlaisilla kirjotuksilla. kuten •
Kuusi arvokasta pal i riittävänä toimenpiteenä tv »läi- ovat luonnottom ia ja epäkäytän iin ja toim eenpanotapaan tulee. sottiin helpoimmaksi keinoksi sii , + kansankirjeillä,
artikkeleilla, kertom uksilla, om intakeisilla ja y
ovat ne sellaisia kuin niiden pien pääsemiseksi,
1 sen
yhteiskunnallisen aseman nöllisiä.
kintoa
m
u
stan
k
äd
en
-!*
suomennetuilla.
Suomennoksien mukaan on lal,«te^ a
*
I ällaisten aatteiden valtaan suunnittelijat tavallisesti käyttö -1 lam a viimeisin
parantam iseksi.
Kun kuulun
+ kielinen paitsi mill«»,n se on ote jostakin \le»-e>ti tunnetusta
Parin viikon kuluttua alkavas jonkinlaiseen seuraan, niin h i o t antautuvat tietensä ne työväen vät, halpamaisia ia kömpelöitä, kirjejuttu, kuvernööriä Vasiani». + teoksesta jolloin sen m ainitseminen r i i t t ä ä .
_
+
liikkeen
jäsenet,
jotka
liittyvät
Sillä
ei
voinut
olla
tarkotuk-
josta
lehdet
kertovat
suurilla
ot-
1’alkintotuom
areina
toimii
viisi
henkilöä,
joista
kaksi
va-
sa kirjotuskilpailussam m e anne taa seuraveljiin, eikä anna mi
taan lehden puolesta ja niiden i tään huomiota työväenliikkeelle salaseuroihin. M utta niiden lu sejta m urhata kuvernööriä, sillä i sikoilla, näyttää mielipuoliselta .» E litsee piirikomitea. yhden Californian, yhden W ashingtonin ja
anahttti sellaisessa paikansa j vetoomiselta
ennakkoluuloisiin
ennakkoluuloisiin- ■ + ■{• viiden W yoniingin valtiokoniitea. 1 oim itushenkihiita ei un iin
palkintojen lisäksi m itä valtioko-
Luonnollisesti ei se pidä paik- knm äarä on niin pieni, ja niiden se tapahtui
_ j ä- saa
-jaa* kuulua. H u t | n j j t h - h 1111 !■ 1-H-l ' H I I
1 1 1 1 1 ! ! 1
m iteat ja mahdollisesti osastot i kaansa kaikkiin nähden, mutta periaatteet niin keväät. että nii rakennusta jossa ei hän nukku-iteen. tarkoituksella'kiihottaa kan-j
me
tiedämme,
ei
sa
ro
sk
ajo
u
k
k
o
v
äk
iv
altaisu
u
k
sn
n
.__
antavat, kuusi arvokasta j äikin ly v tn su u reen «»s aan työläisiä se den pelastamiseksi ei suinkaan > nut.
Mikäli
.............................................. .
Niissä seuroissa n;»» ; ! kannata lähteä kokeilemaan m i l j . \ v däisilläkään ole mitään p e r• 5 Sacranienton asukasten taholta ei
toa, joista ensimäinen '»n uu- o v e ltu u
vihaa
kuvernööri j ole ryhdytty mihinkään toim enpi-i
sim manm allisin Oliver kirjotus- tehdään melkein ]»»lkkeuksetta lään avustusrenkaiden perusta soonallista
mmella.
Kiillä
ei
ole
mitään
vir
Stephensiä vastaan. Eivätkä ne teisiin sikäläisen tapahtum an joh-1
kone. kaksivärisellä nauhalla ja työväenliikkeelle vastakkaista a-
kaa
työväenliikkeessä,
joten
ne
ole
dynam iittiräiähdysten toi dosta, vaan on kaikki jätetty po- ,
suomalaisilla kirjaimilla.
gitatsionia, tai milloin se ei ole
Katsokaa Riman sivun oikeas seuran suoranaisena tehtävänä, joutuvatkin “korkeasti kunnioi meenjjanijoita. Me emme tunne liisin liuostaan, ja täk äläisessä, ................................................................ ................................................ .
yhtään tapausta, jossa dynamiit- ponimijtitussa esitettyjen näyttei
sa vlänurkassa olevaa selostusta mm niissä vallitseva henki »»n tettujen" porvarien helmaan.
TEA TTERISSA KÄVIJÖILLE
gellään ja säälittely llään he a ih e u tta
I
•
M
utta
k
»»k»i
se
osa
tviiväestös-
tiräjähdyksen toim eenpano' o lio id e n perusteella me tiedämme var
vat p o tilaassa sa ira lo ista ta u tin s a ai-
palk in m »tisaan t ie!i< loista.
lo omiaan vierottam aan tyoläi
juJkastaan
erä
ä
ssä
europpalaiaessa
n a j g ta
a ja tte le m ista ja tilan te e n sa
tä
joka
etsii
helpotusta
elämän-
voitu
todistaa
heidän
teokseen.,
sin
hyvin,
miten
sillä
taholla
asi-
set oinasta liikkeestään ja saa
“T eatte ri-a lm a n a k a ssa ” se u ra a v a t o h -, ta r k itailua.
Miten suhtautua keski maan .nrkim äan sopusointuun i taistelussa salaseuroista, joko Sc ei kuulu heidän lakkotaistelu-; oita ajetaan. Jotakin on tehtäv ä jeet. joissa ehkä olisi huojnioonotet-j T e h o k k a i t a p a r a n n u s -
seuran johtajiston niailmankatso- " ll’’en kansallisuuksiensa kes- aseisiinsa.
; kansan kiihottamiseksi.
näisiin apuyhdis-
tavaa tälläkin puolella A tlannin:
;
k e in o ja .
joka
melkein
kuullessa,
tai
amerikalaisista.
ei
luuri
Eickertin
takasinkutsu-j
Muuan toinen syy tähän i. vv.
muksen
kanssa.
Saavu
hyvissä
ajoin
ennen
n
ä
y
-’
Muuan
vankka,
kad eh d ittav an ter-
tyksiin?
Se hakee v aalien aattona tapahtuneena li- i vv läisvastaisren kiihotukseen im.- tännön alkua. Liian m yöhään tu lija veen näköinen sotam ies valitti hellit-
poikkeuksetta
on
työväestön o ie s e lla is ta väkeä.
, a ih e u tta a yleistä pahennusta.
täm ä ttä . viikon toisensa p e rä stä, et-
: m ailmankatsomukselle
vastak suojaa vain su» »jän vuoksi, ja säsi räjähdv s hänen saamaansa ! r > tällä ajalla «m mahdollisesti
Puolueemme keskuudessa* nä-
ja naista ö n f Xlä hievahda paikaltasi, ennenkuin tftj hai) 8aanut unta, ja koetti sen
tv v tv v kv
11a sulien,
¡<\¡ia
dilivn. jos se saa äänim äärää tuntuvasti ja pelot siinä, että V>t» miestä
kainen.
viim einen sana tai viim einen 8ä vel ! nojalla väkisinkin p ä ä stä sairaaluet-
-kyy jälleen tulevan esille kvs-
Ke jotka eiv.it periaatteessa pi sitä ty<”> \äenliikkeen omassa »¡»ii ti useita pastori Smithin reionne- tuikittavana (. Iiicagossa, syytet on k ajah tan u t. Pukuhuoneessa o le -; teloon
Vihdoin hänelle v a sta ttiin .
m vs n.s. sairasttisapurenkaiden dä sellaisten rengasten perusta rissä. Mutta kun sellainen su o
tä kannattavia äänestäjiä koko tyna sanotun liiton johtajina töi Ivan päällystakin tai sateen v arjo n e ttä koska hän ei voinut nukkua öl-
perustam isesta.
Keskipiirin ;a mista tarj>eellisina, puolustavat jat: hankkiminen välttäm ättä e
m ainiosti u lk o varttjaksi
nään pois vaali-paikalta.
M u ! mimisesta. Se isku jonka hal- ajatlelem inen pilaa kappaleen loppu- Hjn g(>pj
itäpiirin kokousvahnisteluissa nä niitä ottam alla huomioon juuri dellvttää sitä periaatetta, että
Í yöllä, ja h än et kom ennettiin siihen
muistelemme
Bulletinin
( San ; lituksen tutkijakom itean selostus vaikutuksen.
kyy nim ittäin olevan sellaisista yllämainittu ien seurojen vallin- L'»’laiset »ivat itse velv/iUiset
Älä h ä iritse vierustoveriasi näytös- ( jääv ään .
M uutam an yön p e rästä
Franciscossa ilmestyvä päiväleh- pii.tentti kaivannonomistajille, pal-
.... , ,
-
.. .
jo puhetta.
gollisen vaikutuksen työväestön I molehtimaan itsestään, niin py- ti. - - Toini.) selittäneen olleen jastam alla heidän t e r r n n s i n m d ^ ^ klL kP utteIulla tai p u o l i ä ä - R ä m e e n .
f.ähes kym m enkunta vuotti piirissä. He ajattelevat että i»»s ritään siten vapauttam aan yh-
liikkeellä huhun, että Tickertin 1 Jota harjotettiin kaivosmiesten nepn |al,su tu m a arvosteluilla. Muu-
S euraavan kokeen alaiseksi joutu-
onkin jo kulunut siitä, kun niitä tvi»v äenliikkeen »»massa keskitti tuiskuilta sille kuuluvista velvol-
piti Jianna toimeen jonkinlainen j kark»»ttamisessa Bisbeestä, \iix ... ten on vierustoverillasi oikeus vaa- n u t t a poloista m elkein tulee sääli
••viimein tarjottiin pu »lueenim» dessa voidaan tarjota su aineelli- Üsutiksista.
Tältäkin kannalta ta,»ahtuma k,»tottaan, saadakseen !'»n jollakin tavalla saatava vasta-i tta sinulta vahingonkorvaus talde-
E räs sotam ies, jonka .oli ilm otettu
o-yhteyteen perustettaviksi, lian nun su.»juins, mitä työväestö ha- Hctää suunnitelm a siis vakavan
„. .. -
» . „ , 1
....... Itu k si
I nautinto!i»a h äiritsem isestä.
kuuroksi e ttä m ykäksi.
äänestänen
kannatuksen, m
utta tu»\si.
.. ..
„„„„s tu een seka
,
, , . ,
- eockin edustajakok«-*ukses5a uritä kee veljuvs- ja salaseuroista, niin Harkinnan, ennen kuin siitä nti
I
vt ', , 1
11
r
; V .■»» m -:»»
K ovassa yskänsä on p a rasta pysyä ojj sa ira a la ssa ta rk a stu k se n alaisena,
että se tuli ilmi litan aikastn.
, Alita tulee itoouin ja \ oetterin
ainoastaan jonkun yksi. Jokapäiv4i8ellä k ierro k sellaan lääkä-
- on tainnut olla \ flmeisintmän uhka su siten pelastetaan niiden tään varmaa päätetään. Eikö
Ehkäpä lu k ijam m e m u ista v at
vangitsemiseen
S a c ra m en to s.-.j tv.gen p^yttolljän p a rh a a t “helm et” ri aina tapasi täm än sairaan vuoteen
_ kerran »»ikein vakavampaa viral turm iollisesta vaihutuksesta. Ja lisi liitekin viisainta koettaa lö y
».'¡elä Sebastianin jutun Eos
An
ju ttu josta me emme ole saata hukkua sinun yskääsi, vaan ¿¿reen tu ltu an sa m äärätä, e ttä hä-
lista puhetta, joskin jälemminkiu tämä ¡tuoli » »n ainoa jolla mci- kiä siihen, että asianomaisia kun
vielä
tällä
kertaa tilaisuudessa kokonaiset n äytökset voivat m ennä n eiie oli ylim ääräiseksi ravinnoksi
_ e sit\k siä on tehty, m utta ilman d in käsittääksem m e voidaan va nau virkailijoita koetettaisi ¡ta gelesissa, ja sen -pisto »Iin kitit lausuiuaaii rnielipidettaroinc. P >• pilalle ysk äk o n sertin kanssa k ilp a il-. tu o tav a milloin m itäkin h erkkuja. li-
lait, joka lensi hänen ikkunansa 1
ten ä päivänä m ää rättiin kananpais-
~htiomi<»ta sivuutettaviksi.
kav ¡nimin puolustaa apuyhdis- kottaa täyttäm ään edes alkeelli läpitse, jne. Se on sittemmin tu n liisin kertom us siitä nävttää mitä ■lessa-
nohkene
m
uodostaa
om
a
inielipi-
t{Si
toisena pari tu o re tta m unaa, kol-
“ Siinä että edellisten epä»»nnis- tuksien perustam ista tyovaenliik- simmat velvollisuutensa avuntar-
ala-arvoisimmalta. Jos vangitut teesi, äläkä an tau ta ite e n tu n tiia k si m antena siankinkkua. ja ru n sa s an-
nustettu
tahallisesti
stiunnitelbik-
__tuneitten yritysten jälkeen teh keeti yhteyteen.
peessa olevia kohtaan, ja että si juoneksi, tarkotuksella v aik u t-» ^'»b-lla ovat syyllisiä siilien mitä tekeytyvän naapurisi vaikutuksen a- nos olutta joka päivä. Oli kuitenkin
d ä ä n samanlainen, ei kuitenkaan
Se »»sa työväestöstä, joka »>n tarvitsev aiset vaativat sitä itsel taa äänestäjiin Sebastian saikin i
heidän väittää tehneet, laiseksi, vaikka hän heittelisik in ym- sovittu niin. e ttä hoitajan ei p itä n y t
-o le m itään ihmettelem istä. Päin- työväenliikkeen mukana vain ui- luen kuuluvana oikeutena, eikä ään e stä iät nuolelleen ia tu li va- J°s *,r '»vat sanoneet mitä heidän parilleen Iskusanoja, joita ei *tsp tuoda hänelle m itään m uuta kuin
- vastoin saattaisi ihmetellä., ellei mellisesti, m utta suurella kuuni- arm eliaisuutena ?
. *
' „ . .1;,
vläpuo- p aljasta m aitoa
K unakin päivänä
, on selitetty sanoneen, ja menet j kään ym m ärrä. . Pysy
. . . aina
.
.
litllkst.
kysyi
läsnäollessa
lääkäri
sairaan
..
.
.
’
,
.
■
lella
nurkka-
ja
koplakuntien
mieli-
siten tapahtuisi. Osastoissam m e oituksella katselee seuran merk-
----------
itelm . pehvat siten kuti, todistajat sano- i pideniuovaiIusta. joina v a in e d is te hoitajalta. oliko tälle tuotu hänen
Kyt
»»n
tekeillä
suunnite
näet kiertää niin runsas määrä kiä kantavaa v eljeä ia asuttaa ha »
uooni »vat heidän menetelleen, silloin tään
täan henkilökohtaisia
h e n k ilö k o h ta is ia pyyteitä eikä m äärääm änsä annokset, ja h o ita ja
d k eräy slistiija. että ne; panevat nut kaikkien muiden yläpuolelle, Mitä Californian kapi suuren kiinalaisjoukon tuottam i
varm asti vak u u tti hänen saaneen m i
tav
a
tt
o
-
taiteen
asiaa.
seksi Cabforniaa.i. Sen v u o k s i'" ” sima jutussa jotain
talistit simnnit-
suunnittelem aan keinoja niistä ei suinkaan tule jättäm ään sev.
tä
oli tulevaa ja n a u ttin e e n an n o k
n d ä n n v tt ä .
\ iuii H u llu t
U udenlaatuista teosta kuullossasi
on tarpeellista saattaa huonoon1'11,1”
m .u ia n n v tiu .
__________
__________
______
___________________
______
m
usikaaliset
sensa.
M uutam ia päiviä kuurom yk
~ pääsemisek-i.
telovat?
rojaan ' aikkapa työväestön omat
tai palkatut roistot voisivat siten tai Ȋhdessasi unohda
huutoon
i.vv.vv
Jäiset
ia
kaikki
näyttam
o-
kä
sotam
ies kesti tä tä urhoollisesti.
1 jo h to lan g a t”, “ klassillinen
M utta »uiko keskinäisen sai a’rtt yhdistykset »olisivat kuinka
n.enetuua.
taide”
ja
“
draam
allinen
tekniikka
M utta hänenkin kärsivällisyydellään
muut työväenjärjestöt, jotka sei
- • rastusapurenkaan
perustaminen vankkoja taloudellisen turvan
< kiKlandissa. Cal., ilmestyvä
I aystn ttetoi.-ma silta että lfk) J ä tä kaikki kouluopit kotiisi. Jos oli r a ja n s a —hän tieten k in luuli h oi
laista
vastustavat.
Maanviljeli
-— sellainen keino, siihen kysyinyk luojia. Kiitä «»n näes sellaista sosialistinen
v iikkoleliti
Ti’.?
jät ovat raatavat siihen käsityk liiton jäsentä on juuri tutkittav a- jokin lunnelm avaikutus tai sielulli- taja n pistelleen poskeensa hänelle
seen lienee vaikeanlainen vastata. kin. jotka viihtv vat seuroissaan W orld kirjottaa:
na. ei kukaan täysijärkinen h e tl- in e n erittely sinua erity isesti hurm aa m äärätyt h e rk u t--ja viim ein hän ei
seen, että ¡teillä ui ole toivoa k o r
Saattaa olla että osa sosialisti vain pelkän seuran vuoksi, liant -
Me emme voi väittää, että joku
Ik ilö voisi m en etellä siten kuin
Jännittää, niin älä silloin rupea voinut sitä enää sietää, vaan huu
jata
viljaansa,
¡»itämättä
tvös
tahi “ ratkai- dahti: “Se on vale. h e rra to h to ri;
huutam
aan ‘toim intaa
osastoihin kuuluvista jäsenistö tivat siitä sopusoinnusta, jo k a ! taltallisesti suunnitteli kuv erttöö-
i ptiliisi selittää näiden m iesten
en ole koko viikolla sa an u t m uuta
-ään
joko
noita
kauheita
dyna-
su- ja huippukohtia",
liittyy renkaaseen, m utta «mk» siellä vallitsee työläisten ja “kun- rin talolla Sacram entossa tapah-
n
ie
n
e
te
l
e
e
n
.
M
e
koetamme
ot-
I
v
a
ni,etessasikin
säilytä
nuorekas
kuin m aitoa.”
se joukko niin suuri, et lii pois nianarvoisan" ¡>» »rv ariston välil- tuncen räjähdyksen, m utta se m iittisankarcita tai kiinalaisia. taa selvää tästä jutusta ja ihn >- vastaan o ttav aisu u tesi.
Nuoriso
ei
suolijoilta ei. enää tulisi keräy- lä. Se tulee heille säätykysy- näyttää kovin siltä kuin olisi se Mu »»lemme kuulleet erään va taruille se n hiki joillemme niin pt ¡väisty vanhain tieltä, vaan vanhain
S elittäm ätö n tä.
rakkaalta
näyttävän
maaitviljeb
listoia. saamme nähdä vasta sii mykseksi, jonka eteen he tiukan halpamainen yritys asettaa jota
an kuin mahdollista.
j on väistym inen nuorten edestä. Joka
( T i',- », a-
iop f ilc il wi:1, »In- U i» ,tin a s i v
polvella ovat om at katsom uksensa. i t V s im i.i, <>»»•.. fa n . 5. 1918, a» rcquire»!
te kun rengas »»n toiminnassa. tullen uhraavat kyllä sosialisti- k in jälleen kapitalism in vihollis iän lausuviin mielipiteensä i.vv.
<y
tl-
Vct
n
f
('»»iigTcss
O c to b c r t i l l i , 1917.»
Puhukaa tästä asiasta tiaapu-j.
vv Jäisistä, ja sen mukaan olist\
ihanteensa ja oikeutensa.
Sosialisti» ’Sasti »ien
keskuudessa osastonsa.
tvn kiWitolle.
rillenne. Koettakaa saada ilei- i Älä liioin hätiköim ällä lausu tu o
“ Made in A u stria” (Itä v alla ssa te h
* on sellainen rengas ollut toimin
Ei tarvitse hakea omia rive-
Räjähdys tapahtui rakennuksen vat ne kaikki hirtettävä yhdessä dät käyttäm ään harkitsemiskv -; niintäsi teoksesta ja sen esityksestä, ty i nuo sa n a t e rä ä s s ä lam punlasissa
- nassa ainakin
vontingissa i>» iämme e»lempää niitäkään, jotka lounais kulmassa ja kaikki rä joukossa. Hän esitti erään leik kvään. Koettakaa estää Calif »r ¡M uista, että runoilijoilla ja säveltä- a ih e u ttiv a t
m eluisan
k ohtauksen
- pitemmän ajan. ja siellä on olin; '»vrkivät kaikenlaisiin amerikalai iähdyksen jäljet ovat hävitetyt, katiksen Kansas City Star lehdes nia joutum asta roskaioukkovä ö- JiH a 011 kärsim ysten tie kuljettava- m uutam assa kauppaliikkeessä E d in
O staja halusi
1. •
1
1 •»
rs
M uista mvös, e ttä jokaisen burghissa ä sk ettäin .
kaksi — ellei useatnpiakin
siin
-alasetiroiltiu.
tullakseen -illä rakennus on jo korjattu, t„ jossa puhuttiin Tulsan, ( )kla„ valtaisttuksien
uhriksi.
Kansa
on alaan.
“
. , ..............
kappaleen esitys on pitkän ta vatva- tietää, m istä se johtui, e ttä kolm e
- m uuta rengasta ja salaseuroja huomatuksi porvariston keskuu- Todistukset joita tullaan esittä- turvajais- ia liöy hennvs-tapauk v.ela
jarjillaan. m utta jos porva lnisen työn tu,og
vuotta so taa käytyä voitiin Suur-
’ senkin
seitsemänlaisia, m utta dessa. Sellainen tvöbiinen. joka mään nävtteiuä “ A". "B". “ jne.". sesta, ja hän lisäsi siilien, että sa rilehtieu otsikkojen kirjottajieu
britan n iassa vielä tarjo ta m yytäväksi
Ì .sieltäpäin eivät keräyslistat ole pvrkii usint. vapaamuurareihin, ovat poliisin hallussa, ja tullaan malla tavalla olisi niille s ...I le i suunnitelm at oiinistuv at. t u k e
SAIRAAKSI TEKEYTYM INEN
m itään Itäv allassa v a lm iste ttu ja tu o t
täällä.
L uonnollisesti. .
. . . .
...............
- tykkänään loppuneet, vaikkapa ei .»maa alkeitakaan lu kkakäsit-( lajittelemaan sikäli kuin niitä tar- tehtävä
ARMEIJASSA.
teita.
K auppias selitti näiden lam
sy y tt
,
. . ...
.. . . . .
. ¡jnau joitakin svvttoinia
mppii-
. . .
( f o ie O anU itiö n tile d witt» »tie C o ^tm actei punlasien
hati
et
tiedä,
että
1
nisässä
tehty
1
'
olleen h ä n e llä v a ra sto ssa
my» »nnammekin. että on siellä teistä. Liiton keskuudessa va! 'vitaan silloin kuin vangit tulevat
maan hirressä, jotta V o i d a a n k i r - 3» A s to ria . O re . Jan. 5. 191S. .a s re'l'ii»C<» jo ennen sotaa. M utta silloin o sta ja
rikos
011
jo
tavallaan
paljastettu,
by »lie A c t o f t o u g iv s s O c to tie r 15th. 1917.»
m aksettu tuntuvaa avustusta ta- itsuu nimittäin mitä vihamielisin M u< »mioistuimen edessä tutkitta
edelleenkin suuria otsi-
lo tta a
P itk ällistä kokem usta ia luontaista tahtoi tie tä ä , inistä syystä h än eltä
ia
että
se
tehtiin
tykkänään
syy
'partirntan sattuessa renkaan jäse mieliala kaikkia työläisten pyr-jviksi.
teräv
äu äk ö isy y ttä
useinkin
vaadi nyt v aadittiin tu o sta lam punlasista
koita.
nille. M ashingtonissa on sosia
imvksiä vastaan.
Ja samaa
Kuvernöörin asuntoa yntpäröt- töntä henkilöä v astaan ja oli vain
taan. voidakseen p äättää, m inkä v er 25 se n ttiä , kun n iitä ennen sotaa
ran sairausilm otuksiES » (»n perää. m yytiin 5 sentillä! Näyl»ää siis ole
' listien keskuudessa ollut saman- tävtvnee sanoa m uistakin sala-: vasta aidasta ja veräjästä puhut- »»liv ruhtinasten kekinaistä taiste
Joskus v a litta ja n om at herm ot s a a t van a ja n m u k aise sti lo jaalisia liike
* lainen rengas io joitakin vuosia. senroista.
Niissä m ääräilevät tiin paljon 'a siitä miten räjäh- lua öljymaiden omistuksesta.
tavat hänet itsen sä uskom aan ja sit m iehiä sieliä S k otlannissakin
Kysymys
kiinalaisten
maahan-
- ja pari viimeistä vuotta ovat ne kaikenlaiset pääsit ia kätyrit, i ; ¿ylisen toim eenpanija pääsi niin
te m uille uskottelem aan kuviteltuja
toim ineet yhdistyneenä w y»-»min- se rv ölaisioukko joka niihin kuu.- helposti karkuun. Me silmailitn- tuottam isesta on suuri kysymys,
tau te ja
S uurta Hiottelua a ih e u tta a
E L U K A T IL M A H Y Ö K K Ä Y K S E N
' gilaisen renkaan kanssa, mutta !”.u. on vain siti karjaa, jolla rt»- me paikkoja jotakuinkin ja tulitn- joten suuria toimenpiteita kaiv 1-
A IK A N A .
Täten julistetaan to im e e n s a - 1UV'18 oppim attom ien kykenem ättö-
taankin
knualaisvastaisen
m
ieli
<astetaatt.
Ei
»»le
ollenkaan
har-
me
siihen
käsitykseen,
että
sinne
Ainoat
eläim
et,
jo tk a
Lontoon
niiden toim innasta ei ole kuulu
; kv kenev ien tovei ittarieu haetta- » In>>'8 selvästi m äärittelem ään valvo-
piteen
tukahuttam
iseksi
tässä
val
nut juuri mitään. Kerä v sii st vj e v illaista että edtn. lakkotaiste- v oi päästä melkein niiltä suunnal-
'vaksi toim ittajan paikka Tove . jeu aa laatua ja halu saada tark asta- e lä in ta rh a ssa ä ä n te le v ä t ilm ahyök
tiossa.
Sanomalehdet
leimasivat
rittaressa.
Hakijalta vaaditaan
vakuutetuiksi, e ttä tosi on kysy- käyksen aikana, ovat leijonat, su d et
* otl W ashiugtonista ollut liikkeel luisra näkee salaseuran jäsenen .ta hyvänsä, tai voi hypätä aidan
Susien ja sb ak aalien
kvkv
kävttää
suomen-
ja
englan-
mJksesiȊ.
Sir John uollie, joka ja sh ak aalit.
taipuvan samaan seuraan kuulu- ylitse jos se oli tarpeellista, silla järjestyneet työläiset melkein a-
lä varsin runsaasti.
ninkieltä,
tuntea
sosialidem
okra-¡^-“
Ȋisten
sotilasviranom aisten ulvonnassa kuuluu kovan hädän ja
i voimesti anarkisteiksi Eickertin
kvlliksi
m ‘ atala . ' siihenkin,
Mikäli tähänastiset kokemuk van paasin vaatimuksiin. O v a t-'se on ....
m ääräy
ääräy k k sestä
sestä on
on toim
to im ittanut
ittanut 10,000 pelon ääni, m utta leijonat, kuten
.
...
Li
• i
r
-i
c. tisen työväenliikkeen periaatteet m
set osottavat, eivät keräyslistat hän he veljiä, eikä heillä ole etu
Räjähdys tapahtui sellaisessa t taka-tnisutstj' a.tlten aikana, -a
n ieiiettelv ta'at ja osata nii- epäilyttävän sairau stap au k sen tarkas- e rä s niiden h o ita jis ta vakuu»taa.
itsetiedottom an “ kiljah telev at vain kiih k o sta ja k a
osassa rakennusta, jossa kenen- lahitnn tarkotuksena on saada (jen mui<aan toim ittaa lehteä. :t'is ta . sanoo e ttä “itsetied
kokonaan lakkaisi kiertäm ästä. ien ristiriitaa'
Hakem ukset palkkavaatimuk-Hiottelun ja tahallisen sairaaksi te- teu d e sta tykkien jyrin ää kuulles-
- vaikkapa sairastus-apurengas pe
Jos halutaan lähemmin tu tu s kään oli mahdoton loukkaantua. m aanviljelijät vihamieliseksi kaik-
Itsg a siassa se on niiden lau
niissä huhuissa, et- kia järjestyneitä työläisiä vas- sineen o ta t lähetettävät Toverin k e y ty m u e j v ä l.d ä on m onta vaikeas saan
rustettaisiinkin, ellei sitte tehtäisi tu.». salaseurojen periaatteisiin, ellei ole perää
J
i
1
1
__
...
i.
.
«
l
u
.
t
i
p r r v t p t f vaa pstptta.
■iua. ja ne lau lav at äänekkäim m in
I.' U . W liittoa pide-¿"htokunnalle ennen helmikuun ,11 ^ ot®ttavaa
nim enom aista päätöstä, että min- min katseltakoon mitä niiden tä muuan palvelijatar pienen tyt- taan., ja
hyökkäyksen ohim entyä
L in n u ista
.
...,
.
. . alkua. 1918. ja toimeen on as-
\ a p p a ;i a a e e h h t t o o i t s & e e t t s a i r a a n -
sinä välikappaleena,
J
' käänlaisia listoja ei oteta vastaan. h> -m atta’•• ¡mm-.it jäsenet k irjo i tärensä kanssa nukkui sinä yönä taan
h o ita ja tta re t
ain oastaan k u ret o su tta v a t lev o tto
taan sma
v ai. vappaieena. jonka • t uttava heti kutsun
saatua,
Osa työläisistä on näet siinä ase- televat. Ei pitkä aika sitte kir- pesuhuoneen päällä olevassa huoi kautta se lasketaan helpoimmat T O V E R IN JO H T O K U N T A . Or 3t usein s y y n i Hiotteluun, sillä m uutta “ Ne n o sta v a t hirm u isen hä-
Astoria, Ore. aliiiomalsella sairaan tilan kyselcmi- i lakan,” sanoo niiden hoitaja, “mutta
* -m assa, e ttä ei 'o i kuuluakaan iotti "apaam uurarien äänenkati- neessa. M itä tulee puun takana tapahtuvan, koska se on pakotta- Box 99,
TOVERI
KIRJ0TVSKILPA1-
LUMME EHDOT
•
» J d d U lr tr V M
111U 1V
(V lllld lV lll
j / U i o a * “ 4' “
* * “ 1“
iu
. . .
• V ,.,
MAILMANKATSOMIIKSIA |
Toverittareen halu*
taan toimittaja