No. 214
TOVERI
Kotitarkastus toimitet- puhkesi viikko sitten. M eteli a i - ' eri teollisuusaloilla. R aitiotie-
sesta, vähintäin kahdenkym m s-j K uuluvat olevan parem pia kuin suuntasivat m atkansa Im atralla
koi noin 600 rikkurin palatessa m iesten ohella kaikki hiilenkai-
nenviiden ja enintäin tuhannen uudet, ei tunnu enää pihkan nta- olevan valtionhotellin isännöitsi
tu Scott Nearingin
työstä.
vajat ovat heittäneet työnsä. Ku-
niarkan sakolla taikka, jos rikos ik u a juuri nimeksikään leivässä. jän huoneustolle ja toim eenpani
——
vernööri syyttää lakon johtajia
asunnossa
Sam assa kylässä keitetään vii vat siellä kotitarkastuksen. Siel-j
uusitaan, enintään kahdentuhan
Y L E IS L A K K O
LE . IAA hallituksen vihollisiksi ja maan-
naa yhä entisellä vauhdilla. Ai tä m enivät sitten valtion hotel-: UUSI TAANTUMUS-ASKEL
nen m arkan sakolla.
SPRINGFIELDISSÄ;
‘VI kavaltajiksi uhaten julistaa sota
CANADASSA.
Toledo,
O.,
12
p.
syysk.
—
Yh
12 §. Tarke
Kempia m ääräy k siä, neksina käytetään maiias- ja liin, vaativat näntäväkseen m at
H
O
LLIN
EN
’
LIIKKEELLÄ
dysvaltain
halntusviranomaiset
tilan Springfieldiin ja tuoda pai
täm än lain soveltam isesta a n ta a ! kaurajauhoja, jotka ovat jääneet kustajien 'passit sekä tarkasteli
t Jatkua cnaiuiaiscua Kivulta)
toimittivat kotitarvastuksen pro-
kalle sotaväkeä. Toistaiseksi on
Suomen senaatti.
yleisen takavarikoim isen ulko- vat taloa puolelta jos toiselta.
kuitenkin valittu sovintolauta
M illoin lain käytäntöön sovel puolelle.
E rikoisesti olivat halukkaita s a a -! selitti, että laki oli tarpeen, kos- tessori ¡Scott Nearingin asun-I Springfield, 111., 12 p. syysk.
valtion puolustusneu- j kunta, joka koettaa hieroa sovin-
Aija viiden
elintarvelautakun- m aan tietoonsa kuinka paljon ka todennäköisesti Canadassa nossa, etsien asevelvollisuuslain Oltuaan
tam inen 1 §:n 1 m om entin 2)
vastustavaa voston suljetussa kokouksessa, toa yhtiöiden ja työläisten välillä.
kohdassa m ainituilla aloilla työn nalle on tehty pyyntö, että sa- valtion hotelli oikein tienaa m at joudutaan toim ittam aan vaalit käytäntöönpanoa
kirjallisuutta.
Illinoisin kuvernööri Frank Low-
(Yleislakko alkoi siitä syystä,
teknillisen laadun, vuodenajan nottu lautakunta kääntyisi a n o -! kustajilla.
sodan kestäessä ja sellaisen eri-
den syytti anti-amerikalaisia voi- että sotaväki määrättiin hajoit-
tai m uiden pakottavain seikkaili < Hiuksella asianom aiseen paik-
Klo 3 aikaan päivällä poistui- kois-oloissa toim itettavan äänes-
vuoksi ci ole m ahdollinen, on se- kaan saada oikeuden A lavuden' vat autot Im atralta viem ättä mi- tyksen varalle katsotaan ta rp e e l-, A IM A JJ A^N SOSIALISTIT mia yleislakon toimeenpanijoiksi, tamaan lakkoutuneiden raitiotie-
TAISTELUSSA
ASEVEL-
joka nyt jo käsittää 70Q0 miestä ! miesten katukulkuetta.)
liseksi laatia eirkoisia äänestys-
*
naatilla,
tarkastusviranom aisen i kruunuum etsistä kuoria petun taan näkyvää m uassaan.
VOLLISUUSPAKKOA
sitä puoltaessa, ivalta m äärätä ainetta
uhkaavan
nälänhädän
. •
lakeja. H änen näkökantansa mu-
VASTAAN.
«“ » « F a se v a ra sto ja
I
,le )lenkjloI, Jotka vasuls.
poikkeuksia täm än lain m ukai torjum iseksi. K atsoen kuitenkin
sulien,
että
ennenkuin
sanottu
.
'
;
-
1'"“
'
asiaan
jo
n
a
|
u
v
a
t
sodal,kav,r
ja
cjvat
ole
oi.
seen työn järjestelyyn enintään
Tä
M ontreal, 11 p. syysk.
asia ratkaistuna olisi tullut viras- 1 '
J ”
““ '»laita | keutettuja ensinkään äänestä-
yhdeksi vuodeksi kerrallaan.
tosta.
olisi
ntännynkuori
jo
sitä
j-
^
.tr
ja
n
taion
P
o
n
t.
m
aalats-,
kj
„
äalliseen
edustuslaitok-
lä
pitivät
sosialistit
suuren
ko
13 §. Täm ä laki astuu voi
ennett
niin
puuhun
k
u
iv
e
ttu
n
u
t,^
'
'
aha-Raum
an
k
jiä
ss
ä
.|
kvSka
cj
ustuslal.
kouksen
Prince
A
rth
u
rin
kaalis
m aan kolmen kuukauden k u lu t-
° ' ? '“ kka: toksen tehtävänä on saataa so sa, jossa tilaisuudessa m. m. pu
Itua sen vahvistam isesta. Senaa ettei sitä enaa vois, silloin k,to-
MIKSI MATKALIPPUNNE TULISI OLLA
ria,
et
elintarvclautakunta
katso-
;-vlnnnlit
ja pari dankaynnin tehokkaasti jatkami hui Buhay, sosialistien ehdokas
tilla on kuitenkin valta m yöntää
iarpeellisia lakisäädöksiä, parlam enttijäseneksi asevelvolli-
toimeenpanoon nähden lykkäys n a olevan syytä ryhtyä asiassa » ' ‘m,e»ta jotka kerto,ya so-
1 Iän v a - !
toimenpiteisiin.
i
,
,
t
J
"-
2
L
v
M
yöskin
hän puhu, naisten ää- suuspakkoa vastaan.
tä, enintään kuudeksi kuukau
kuutti,
että
Bordellin
hallituksen:
Sen
sijaan
on
elintarvelauta-1'
51
,'"
'n’'
nnFa.n
'
a4as'ä
h
0’“
31’"
nioikettdesta
selittäen,
että
olisi
leksi, niillä aloilla, joilla lain
5
sessa ^ ju i t u b s a E n n a h a r-, väarjn antaa kaikille naisille ää- kukistum isen kautta, joka n äy t
likaisempi toimeen ¡jano kohtaa kunta kääntynyt lääninkom itean
Klo 3 ajoissa mem-i . ..
.
, , , ,, • „
AUTOMAATTISET MERKINANTO-
tää varm alta nykyisissä vaaleis
voittamattom ia esteitä .
puoleen anomuksella, että Ala- jan talossa.
c
,. ja • , heidän
• t
,
s ' nioikeuden,
koska kaikki
vat
sotilaat
m
ukanaan
••
a
, • ,, ulko- sa tulee myöskin asevelvollisuus-
Tällä lailla kum otaan tai muu- ! viiden kunnalle ensi tilassa lähe
LAITOKSET
____ , alaiset
•
. sisälle, missä
• . m ailta tulleet
jotka
suom
. . . naiset,
.
. 5 • ovat
.
ltä ä n , lukuunottam atta lasten tettäisiin
viisikym m entätuhatta olleet
, •
....
-
, •
, a i menneet naimisiin canadaiaisten pakko poistetuksi.
suojelevat kauttaaltaan ra ta a m atkalla Chicagoon.
toim itettiin perinpohjainen k o ti-!
,
työaikaa koskevia m ääräyksiä, i kiloa viljaa,
...u...
< .n ,♦. » ¡kertoivat
« • . m iesten
1140 MAILIA
tarkastus.
Sotilaat
, kanssa,
, siten saisivat sen SAKSALAISET SAANEET 325
ne voimassaolevat lainsäännök
erotuksetta
huolim
atta,
että
vi-
TYKKIÄ RUGAN VAL
heille ilm oitetun, että talossa löy
KAKSOISRATAA,
set ja m uut m ääräykset, jotka o-
I 1 holliskansasta syntyneet välttä-
MAAN VILJAVARASTOT
LOITUKSESSA.
tyisi
am
pum
a
aseita,
joiden
e
ts
i-
vat
ristiriidassa
täm än
lain
jonka perustus on tehty mitä
m istarkoituksessa
ta rk a s tiv a t' inatla ovat estettävät äänestä
V
ajausta
uuteen
satoon
m
ennes
huolellisimmin.
kanssa.
m ästä. Täm än hallitus oli suo-
Berlin,
13
p.
syysk.
—
Viralli
kaikki
asuinhuoneet
ja
niissä
ole
sä 30,291,977 kg. eli 13,9 kg. hen
“TOP NOTCH” JUNIA
vat huonekalut. AlinkäänVista L “ n u ‘ laalim alla Pykälän, jon- sesti on ilm oitettu, että Riigan
keä
kohden.
ka mukaan annetaan äänioikeus ym päristöllä taisteluissa saksa
NÄLÄNHÄTÄ UHKAAVANA
Läpikulkevia makuu- ja ruokai-
27 päivään mennessä am pum a-asetta e itä t k o tita rk a s niille naisille, joilla on mies, veli
I oli lleinäk.
luvaunuja
Chicagoon, Öm ahaaan,
tuksen
toim
eenpanijat
kuiten
laiset
ovat
ottaneet
8,900
venä
senaatin kam aritoim ituskun -
lleinäk. 27 p :n Känsän Leh-
taikka poika taistelem assa Cana,- läistä sotilasta vangiksi. M yös
K
ansas
C
ity’vn
ja Denveriin.
kaan
löytäneet,
ainoastaan
4—
5
lian eliutarveosasto saanut alla
dan sotajoukoissa. Sodan päätyt- kin saatiin saaliiksi 325 tykkiä.
ti kertoo:
vanhanaikaisen
ruotsalaisen
k
i
COLUMBIA-JOEN
Haapakoskella Jyväskylän lä olevat tiedot viljan inventeerauk- väärin patruunaa ja berdankivää- i tyä ehkä laajennettaisiin naisten
hellä on viljanpuute käynyt niin sesta maassa. Tiedot koskevat rin pistimen, jonka veivät m u ¡äänioikeutta niin, että se sitten
SU B M A R IIN IE N V IIK O N
TIE ITÄÄN
uhkaavaksi, että useat perheet 414 kuntaa, joiden ilm otettu vä kanaan. Myöskin talonom istaja annettaisiin kaikille.
SA A L IST U S.
kulkee yhdensuuntaisesti A m e r i k a n suurenm oisim m an
ovat jo monia päiviä ilman vil kiluku viime kesak. 16 p:nä oli Onni Liinaharjan kirjat tarkas ! Uuilen vaalilakiehdotuksen voi
m aantien kanssa tuon kuuluisan laakson läpi m aantien
jaa. Eräänä tpäivänä oli m uuta 2,18.),280 henkeä, mikä koko tettiin, m utta niitä ei otettu ta maan saattam inen toim itettujen
Lontoo, 13 p. syysk. — V iral
ja
joen välisellä kaistaleella.
mia rautatientyöläisiä huonosta maan väestöstä on 69,3 %.
laskelmien mukaan riistäisi noin lisesti on ilm oitettu, että vihol-
kavarikkoon.
ravinnosta niin heikontuneita, et-j Syöm äviljaa: yhteensä: koke
ulkom aalaissyntyiselta lissubm ariinit ovat viime viikon
UNION PACIFIC SYSTEM
E räs sotilaista oli kertonut 50.000
56.880,121 .kiloa,
tä toisten täytyi taluttaa heidät m usvarastot
Canadassa
kansalaistutetulta
ää
Yhdistää lännen ja idän teräskäytävällään.
ajalla upottaneet englantilaisia
niistä
jätetty
käytettäväksi suomalaisilla m aanviljelijöillä o- nioikeuden kuin myöskin m uu
työm aaltaan kotiin.
G. W. ROBERTS, D. F. & P. A.
34,421,0)7 kiloa, niistä luovute levan hallussaan oikein tuhoisia tam ilta tuhansilta duhoboorien laivoja 12 yli 1,600 tonnin kanta
via
ja
6
pienempiä.
sota
aseita.
M.
m.
H
äm
eenlin
551 Commercial katu,
Puhelin 85
Nälkä ovella Pohjanm aallakin. taan valtiolle 22,459,054 kiloa,
ja
mennoniittien lahkokuntiin
muka J jostain
Astoria,
Oregon.
Vaasan läänin kuvernööri T o r korteilla on m yönnetty 30,291,977 nan lähellä — oli
—..............
-" ...... ta-
*—
1
Pariisi, 13 p. syysk. — V iralli
.1 j kuuluvilta,
....... samalla
. kun näitten
pan pubeilla on käynyt H alsuan kiloa. Nämä sum m at tekevät losta löydetty kunlartiisku. s e t- ,, ,
sesti
on ilm oitettu subm ariinien
ään
•
k ,,;,
»__ _ lukum äärä , tulisi
............ lisääntym
....
ja Toholammin kuntain edusta henkilöä kohti: 26,0, 15,8, 10,3 laista uutista eivät kuitenkaan ; ..........,
viime viikon ajalla upottaneen
1,,- äänioikeuden
kaikilta
... ..
. , riistannalla
,
,
jat, maanviljelijä \ . Kalliokoski ja
13,9 kiloa.
V ajaus on sanom alehdet ole tienneet ker-:
ranskalaisia laivoja yhden yli
je
!
miltä,
jotka
asevelvollisuuden
S T R IC T L Y H IG H C G AS8
OVE P 15000 SATISEICD
ja opettaja A. Oravala. Molem 14,098,749
kiloa ja ylijääm ä toa, joten sen todeujærâisyys
CUSTOMERS T E S T IF Y
M E R C H A N T T A IL O R IN G
1,600
tonnia
kantavista
ja
5
pie
j
käyläntöönpanossa
v
aatisivat
va-
nee
epävarma.
TO THE SUPERIOR VALUE
m issa pitäjissä on viljanpuute 6,2 >5,826 kiloa,joten nettovajaus
SATISFACTION GUARANTEED
nempiä.
Kaksi
kalastajalaivaa
o r OUR C A R M E N r s
Xähtävästi on joku ilkeäm ieli-’Pa " ? lsta "om antunnon vaatim us
uhkaava, Halsualla
vallankin. 7,832.623 kiloa.
ovat
vihollisen
subm
ariinit
niin
ten
perusteella.
Siellä on noin 73 pitäjän ruoka
Siemenviljaa oli: kokonaisva- nen henkilö sotilaille tehnyt il
Vaali lakiehdotuksessa varaten ikään tuhonneet.
kunnista jauhokortin varassa e- rastot 25.531,063 kiloa, niistä j ä tuiaunon ja herm ostuttanut muu osalle naisista äänioikeuden las
Standard UnionTailorinq Co
I N C O R I'O W A T e O
À7
läjiä, m utta nkt on jakaminen tetty käytettäväksi 22,77O,l?4 k i telikin m ielenjännityksessä ole
BULGARIAN
KUNINGATAR
ketaan
saatavan noin 450.000
vai
s.'tilaat.
kaikki, kestää korkeintaan täm än loa, niistä luovutetaan valtiolle
KUOLLUT.
äänestäjää lisää, jonka määrän
viikon ajan. Toholam m illa ei 2.7o0.,’6<> kiloa, lupakirjalla on
LONG 0»S TA N C € P H C
WITH PRIVATE
arvellaan tulevan sodan m ahdol
O iP A R T M C N T J
«tiiRAt orrtcii 186 N2 L A S A L L E ST
kortin varassa eläjiä ole ihan m yönnetty 12,5li),448 kiloa. \ a- Talolliset hurjia Kiukaisissakin. lisimman tehokkaasti jatkam ista
Sofia, 12 p. syysk. — Bu1ga- =g F to R ACL
A N K L IN 4 0 5 2
yhtä paljon, m utta varastot ovat jausta 10,133.566 kiloa ja ylijää
rian kuningatar Eleanore on =
C /r fC A C O
\ aatim us 8-tunnin työpäivistä : kannattavien jiolitikoitsijain tu kuollut täällä eilen. Kuningas,: | g
ty h jät sielläkin. E dustajat sa i mä 398,027 kiloa, joten nettova
m aataloustöissä esitettiin isän kemiseksi. l aten arvelee Hallitus kruununprinssi Boris ja prinssi t = T O V E R IN N E V O IV A T N Ä H D Ä , O N K O P U K U N N E R Ä Ä T Ä L IN
vat kehotuksen kääntyä läänin jaus 9,755,526 kiloa
nille jo keväällä ennen vappua voitavan ryhtyä vaaleihin e k n u s n i, Cyril olivat kuningattaren kuo- 5= E L I T E H T A A N V A L M IS T A M A . P IT Ä K Ä Ä T Ä M Ä M IE L E S S Ä N N E
E lintarvekom itean ja Senaatin
Sadon takavarikoiminen.
ne tulevat toim itettavaksi
E lintarvejaoston puoleen.
Jos a n n a tte m eidän v a lm is ta a pukunne, n iin e tte m illo in k a a n
Ennakkotietona ilm otetaan, e t Kiukaisissa, m utta pari taloa sen ! talvena.
linvuoteen ääressä.
hs
h a lu a k ä y ttä ä “ ready m ade” v a a tte ita . T o v e rin n e e iv ä t enää kysy
_
Useista kunnista on jo käynyt tä koko »täm än vuoden vehnä-, I vain silloin hyväksyi. Kun kail
K uningatar Eleanore oli syn- = e ttä m is tä o s titte pukunne, vaan ku ka p ukunn e on te h n y t. Jos
läänin elintarvekom itean luona ¡ruis- ja ohrasato tulee takavari ki yritykset rauhallisen suvinnon Työväestö kaikkialla asevelvolli- tynyt I860 Reuse-K ostriz’in prin-j
tila a tte tänään, n iin a n n a tte m e ille tila is u u d e n toteen n ä y ttä ä v ä it
lähetystöjä tiedustelem assa syö- k o ita v a k s i olkineen, vapautuen saantiin olivat rauenneet tynjiin.
suuspakkoa vastaan,
teem m e. g; A s ia m ie h iä k a ik is ta k a n s a llis u u k s is ta k a ik k ia lla Y h
sessana ja meni na^jisiiii nykyi-|
mäviljan saantia. Monin p a i ! oljet takavarikosta sitä myöten päätettiin vaatim ukset ajaa läpi! W innipeg, 7 p. syysk. — Tä- sen aviomiehensä kai^fci i 1908.
d ysvalloissa. S uom alaisia asia m ie h iä halutaan p a ik k o ih in , jo issa
1**08.
e i entuud estaan ole.
koin on j<» puute käsissä ja siis kuin vilja puidaan. Jotta uutta lakoti avulla, vaan kun aika o li; kalaisten työväen unioitten k kCS-
sellainen,
ettei
ollut
m
itään
k
ii
S T A N D A R D U N IO N T A IL O R IN G C O M P A N Y , Inc.
leipäviljaa heti tarvis.
SAKO-
SA
D
L
E
R
IA
ken toim itetussa äänestyksessä
KATE
satoa saataisiin kulutukseen käy
186 No. La Salle St.
Chicago, Illin o is
Läänin elintarvekom itea on tettäväksi, tullaan niille m aan reellistä työaikaa, päätti lakko- on asevelvollisuuspakon hyväk
T E T T U $50.
kehottanut lähetystöjä k ä än ty viljelijöille, jotka haluavat vapa toim ikunta, että lakko juliste sym istä
äänestänyt
vastaan
mään senaatin puoleen.
»
Seattle, 12 p. syysk. — Mrs.
ehtoisesti ennen syysk. 15 päivää taan sellaisena aikana, jolloin on 1,7187 ja puolesta 736, joten
kiire. Niin kiivikin. Hein.inte ! j
TO HTORI
äänen
enemmistöllä
ase-
Kate
Sadler, tunnettu sosialisti
L a k i O ffiis i: 430-434 P ioneer B ld g (P io
myydä
viljansa
elintarvelauta-
Alavudella syödään pettua.
ko
oli
käsissä,
kun
eräänä
aamu-
neer
Squaressa). A v o in n a 9— 12 aam u
nen
naispuhuja,
joka
viime
vii-
velvollistutspakkoa
on
päätetty
välitvksellä
valtiolle.
kuntien
välityksellä
vs
A.
GROENLUND,
p ä iv ä llä .
M u in a a ik o in a sopim uksen
m
aatyöläis-
Viime viikolla käytettiin Matti suorittam aan korkeampi hinta i na klo 5 julistettiin
i
kolia
tuom
ittiin
poliisioikeudessa
vastustaa.
......
,,
Suom alainen
m
ukaan.
T
e le fo o n i: M a in 1278.
• mikä
,u--; on voimassa
c ... s \ \ sk . 15 ten lakon Kiukaisissa alkaneen,
Taipaluksen m yllyssä Alavudella 1 kuin
' syylliseksi “ katurauhan” h äirit
L ä ä k ä rin O ffiis i: Asunnossa 1203 S u lli
M
ontreal,
7
p.
syysk.
—
Työ-
LÄÄKÄRI,
4 säkkiä pettujauhoja.
semiseen, sai tänään $50 sakkoa.
van S tre e t, (C or. S u lliv a n St. and 12th
päivän jälkeen. 1 akavarikoimi- Meijerien väelle oli edellisenä
Taipaleen kylässä on eräässä nen tulee m uuten tapahtum aan iltana ilm otettu, ett.ä sen päivän ! väen unioitten keskusneuvosto
Ave. So.)
A v o in n a
2— 4 ja 7— 8
(K ate Sadler
oli puhujana
KIRURGI
ja
käsitellessään
kysym
ystä
yleisla-
j.p.p.
T
e
l.:
S
idney
1150.
(O
tta k a a South
kerm
a
voidaan
aamulla
ennen
kansan
rauhanneuvoston
toi-
torpassa leivottu leipää vanhois paljon yksinkertaisem m in kuin
LAKIMIES
P a rk in vaunu No. 5 Y e s le r VVayltä.)
ikon
julistam
isesta
asevelvolli-
viittä
kirnuta
voiksi,
m
utta
et
katukokoukses-
:
ta. entisten nälkävuosien ajoilta kesäkuussa.
m eenpanemassa
: suuspakkolain käytäntoönpanon sa, jonka sotam iehet hajoittivat).
m uuta.
sä ästy irei stä
pe t tn j am h öistä.
T e le f.: E llio tt 840
Siem enviljavarastot m aan poh
Lakkovahdit asettuivat klo 5 estämiseksi on päättänyt jättää ;
paikoilleen kautta kunnan ja ai- sen unioitten päätettäväksi. Kes LAKKOMELLAKOITA KAN
joisosissa.
Me teem m e
e n silu o ka n
v a lo k u v ia
k o h tu u llis illa h in n o illa . — Me ta
koivat
rauhallisina
seurata
p
o
r-;kusneuvostolla
kun
ei
ole
suora-
Keskusosuusliike
Hankkija
ja
SAS
CITY’SSÄ.
T:ri O. Onne Jurvan m aanviljelijäin osuusliike Labor varien puuhia. Sai siinä nähdä naisia valtuutta julistaa lakkoja,
kaam m e k a ik k i työ m m e olevan ty y
d yttä v ä ä . — A n ta k a a m eidän koettaa.
LUONNON-
los toistakin porvarien st-
ovat saaneet toimekseen ryhtyä vhtä jos
Kansas City, Mo„ 12 p. syysk.
Viidensentin kyytimak- _ Kova meteli syntyi A rm our
6 :n n e n ja Jackson k a tu je n
PARANTOLA maan pohjoisten läänien krun sunpurkauksia.
nunm
akasiineissa
olevaa
siem
en
Isännät
Yiehtiivat
brouningin
Paeking
Co:n
laitoksen
edustal
W ash. H a a ra liik e : Osaka, Japani.
kulm assa,
Seattle,
178 E. 60th «tr. Portland, Ora.
sut jäävät voimaan
viljaa tarkastam aan ja järjestä kanssa Köylypolvella, m utta e i
la, jonne oli kerääntynyt 20U)
Seattlessa
vät sentään arvanneet ampua.
maan kauppaa varten.
MINA WALLIN
lakkolaista. Yli kaksikym m entä
SUOMALAISET LÄÄKÄRIT
Pancliassa antoi Starkin h alli-
laukausta vaihdettiin. Yksi hen
K O T IT A R K A S T U K S IA SU O tusväki kasvatti]*»jälleen K ajan
Olympia, Wash., 12 p. syysk. kilö haavottui kuolettavasta ja Suomalais-
M ESSA
—
V altion Public Service kom is kaksi sai pahoja vammoja.
derille suurikokoisen brownin-
Amerikalainen
sioni
päätti yksimielisesti myön
gin, kehoittaen pojan oman tu n
L E IK K A U K S E T E R IK O IS A L A N A
K aupunkihallinnon taholta sul
M ustallamäellä.
T o in e n k o r ja ttu ja 70-sivulla lis ä tty painos voidaan tila ta o s o tte e lla :
------ j * -------
mukaan,
a m p li tää Seattlen katuvaunu yhtiölle jettiin kaikki 42 kapakkaa teu-
M IN Ä M Ä K I, 2118 L a rra b e St., Chicago, III. H in ta $1.50 p o s tiv a p a a s tl
lleinäk.
25
p:n
‘‘Novaja nustuksen
m a a n 1 a k k o v a h t e j a. < )li-| oikeuden poistaa neljän sentin rastam oalueella. Kahakka oli en-
S hisnj” kertoo:
:o poika juotettu vai oliko se katuvauntipilctit käytännöstä. Pi- simainen senjälkeen kun lakko
T. k. 23 p:nä saapui Neuvolan ko
%
kylään M ustanm äen aseman lä itse hankkinut väkijuomia, ei o i-¡lettejä myytiin 2? kpl. dollarilla.
cA S T E N T A U D IT E R IK O IS A L A N A
la
selvillä,
m
utta
käynnissä
hän
i
m
utta
ne
eivät
oikeuttaneet
vaih-
on parasta la jia a n , v a lm is te ttu pu h
N IM IL E IM A S IM IA !
hettyvillä sotilasosasto kuula
•li’ E X A R T H B L D G ,
AÖ T0H1A
Osastot, k irja llis u u s k o m lte a t ja yk s i
oli
kuu
toimeensa
ryhtyi.
Y
lt-■
tolippuun.
Samalla
komissioni
ta a s ti v a litu s ta k e rm a sta p a s tu ro itu
Tunnit: 10-12 e. p. p., 2-4 Ja 7-8 j. p. p. ruiskuilleen ja toim eenpani koti- den kerran ehti am pum aan, eikä pttt o sentin katui aunukyydin lö t v o iv a t tila ta ta rv its e m a n s a n iin i-
tarkastuksen useissa huviloissa.
Tel. Office: 230
T el. Residence:
le
im
a
s
im
e
t
n
y
t
T
O
V
E
R
IS
T
A
,
s
illä
sekä
F arm ers Co-op P rodusers W .
Y. D. Botitsh-Brujevitshin ’Huvi sekään sattunut, kun lakkovahdit kohtuullisena, hyljäten siis y h va lm ista m m e n iitä tä ä llä . H in n a t
T ri Forsström 582 T r i l^agus C02-R
tiön vaatim uksen korottaa kyyti 25c ylö sp ä in koon m ukaan. T O V E R I
pois.
Olkoon
ntai
saivat
aseen
House A s s n :in tu o te tta .
lasta haeskelivat Leniniä sekä e-
kuuteen senttiin.
Komissioni
sittivät sotajoukkojen kom enta nittuna, että saman pojan oman
poisti neljän sentin liput Se-
jan m ääräyksiä hänen vangitse kertom uksen mukaan eräs nuor-
houkutteli
attlen
kaupunginvaltuuston vas-
isäntä
G rays R iver, W ash.
•
m isestaan.
1 ilaisuudessa van _ suomalainen
lakkisen
i
talatiseesla
huolimatta.
häntä
ampum
aan
seppä
o
Lääkäri Ja kiru rg i Suomesta
gitsivat työ- ja sotam iesneuvos
Wbat otk»r b u i kart «ccaa-
Täm ä oli ensimäinen kerta kun
o tojen toim eenpanevan keskusko m aaliskuun viimeisenä päivänä,
pli>hed throafh 1. C. S. kelp, I
oa Mapuaut paikkakunnalle ja ottaa o
K y s y k ä ä ruoka ta v a ra k a u p p ia a lta n n e
valtion
Public
Service
komissioni
CUU li tb* I. C. S. k«»« raised
vastaan aairaita
Ô m itean jäsenen J. M- Steklovin, ettei se pääsisi eduskuntaan. teki katuvauntikyytejä koskevan
tke talari« of other meo.
E delw eiss vo ita .
Poika ei sentään silloin su o stu -
0
573 Commercial S
tkty caa raise mae. To
me. 1. C. S. meaos *1
o m utta jättivät hänet sentään h u nut- 100 markan palkalla sitä te i päätöksen. Päätös on merkilli-
CAN SUCCEED.” '
kun ei ollut m ukana
E. R IN D E LL IN APTKEKIN YLÄ- O vilaan,
ketnään. Niin että on niitä vie nen siitä, että komissioni näkyy
T elet S2» 0 asianom aista
Get the “ I Car»
KERRASSA
vangitsem
ism
äärä
Succeed ” sp ir it,
V A S T A A N O T T O T U N H IT ;
lä Kiukaisissa urhoja, joissa e lä ä ! kyytihintakysym yksessakin omis-
for th e In te r n a
ystä. Niinikään piirittivät he
isäin henki!
¡tavan m ääräysvallan kaupungin
tional Correspon-
10— 12 e p. p., 2—-4 ja 7—• j. p- P-
sen huvilan, jossa Maksim Dor-
d e n c e S c h o o ls
VÄHEMMÄN
Sunnuntaista: 11— 12.
M
utta
nolosti
kävi.
Lakko
ei
i
hallituksen
yli.
c a n r a is e y o u r
kij oli aikasem m in asunut ja ai
CARBOONTA
s a la r y —whether
you're a dollar-a-
koivat hänetkin vangita, m utta ollutkaan m uutam ien hulikaani-
0 0 0 0 0 0 0 0 0 3 0
—sillä
Zerolenc on tehty
day man or a doi-
lar-an-hour man.
saivat selville, ettei Gorkij enää en, vaan koko kunnan työläisten. British Columbian työ
raa’asta
asfaltti-öljystä.
No matter where you
DR. CHAS. W. BARR
Vaatim ukset olivat nyt tiukat ja läiset vaativat 8-tun-
Uve, what you now
tätä nykyä asu siellä.
Se
palaa
puhtaasti ja
H AM M A S L Ä Ä K Ä R '
do, or how tittle tima
or money you may
Sotilasosasto käyttäytyi leu- ehdottom asti tin k im ättö m ät: ke
Suomalainen
tyttö
apulaisena.
sammuu
kun
se on lop-
nin työpäivää
have, the I.C.S. have
MJ C nmmerciitl St Puhelin «54 A « tn ria den kertom an m ukaan yleisöä sällä 2 kk. aikana 9 tuntia, tal
a Course of Tratnlne to ftt your needs. Hundreds of
puunkulutettu.
thousands of ambitious men have achieved success
2 kk. aikana 7 tuntia ja
through I. C. S. help In the past 25 years—over too 000
kiilloittavasti. Oikeushovin »pro vella
are now studying, getting ready tor the big lobs ahead.
muuna
aikana
8
tuntia
kaikille;
New
W
estm
inster,
10
p.
syysk.
W. A. T a k a lo
d e to r J ä rv in e n
.
.
.
Join
and make your life something to be proud of
kuraattori Karinski. jonka puo työläisille palveliioineen p ä iv i- |— Laivanrakentajat pitivät t a a l - I —you them
can do I t
leen huvila-asukkaat kääntyivät neen. Kun lakkoaikaa oli kestä- lä sunnuntaina t.k. 9 p. klo 3 i.p. Just m ark and mail the coupon TODAY and find out
turn , Il won t oblígale you In the least.
»valittaen näitten sotilasvirano 9 päivää, oli isäntien pakko s e : suuren kokouksen, jossa käsitel-
m aisten m enettelyä, neuvoi k ään lopettaa. m uutoin olisi heinät v. tiin 8-tunnin työpäiväkysym ystä IM IM A TIO W I CORttSfTiKCtlltt SUtOOiS Btn 9 0 0 , Scranton f t .
b o u t y o u r C o u rs e in th e s u b je c tm a r k e d X i
tym ään Suomen viranom aisten m. jääneet korjaam atta. M utta ja 8-tunnin työpäivän saavutta-i t- - „ f p i r la r te t r i f n u l ll y E n a gtaeertac
_ Sj»Ht.K IIM S U
a n s - h ip _l
_ Illu s t r a t in g
puoleen, koska asia ei kuulunut kun lakkoa oli tarp e etto m a sti; naiseksi pian ulotettavaa taiste- ■ “ ' « M . r e h c a h n a b n a ic l a I l u O g ie r a e f e i r . n la g a G ^ t e S t a n a n o le te » s - m ,-r-ta
M y y tä v ä n ä k a u p p ia illa jo k a
r i d a i l la
w
F a r m in g
, aw
4epän- ja k o n e ty ö tä tehdää n h u o le l
' ' C *
i v i l —
E n g in e e r in g
l l m
t lO K k t F f IS b „
£ P o u ltr y
“
paikassa ja jo k a is e lta S ta n
! hänen toim intapiiriinsä.
S
'’ « u t ia a a r r F n g fa.-ert»r
S n
te m n n
o R
g r M a D
p h
h v
y
¡ ^ F F r r e e n n c r h
h
jatkettu isäntäin taholta, eivät ¡ Itiä . Saman kysymyksen käsitte- “ M in in g E n g in e e r in g C i v i l S e rv ic e G e r m a n
lisesti.
P aatin ra u to ja ja b a s k e ttiä
dard O il C om panyn öljyase-
' Ita lia n
työläiset suostuneet sovintoon lyä varten puutavaratyöläiset pi ] areh iteetu rai k Irr t s itin g ^ j a K t r. T O H K all U S B e IL rtira
m alla.
ts ^ S P A N IS H
»»n varastossa.
Im atralla.
K aasukon eita p o ra ta a n ja h io ta a n .!
K e l l o 12 a ik a a n p ä iv ä llä t. k. ilotan korvausta.
Isännät suos- tivät suuren kokouksen perjantai-
Name-
Standard Oil Company
*53 T a y lo r Ave.
Phone 327 24 p :na saapui Im atralle kaksi ttiivat maksamaan lakkokassaan j iltana. Kokoukset pidettiin Labor j
(C a lifo rn ia )
jotka 909 m arkkaa niin lakko päättyi. lem piessä.
I Addrcss-
K u u n a llls la ltu r ln ko h d a lla .
sotilasautoa
V iipurista,
Todellisia syitä
Union Pacific System:
«á
h
n
Aiko Photo
Studio
T:ri Toivo Forsström
KEITTOKIRJA
T:ri Werner Lagus
1 ohtori H. Ha riman
“I Gern Succeed!
VOL.
ZEROLENE
iheSIatuìard O it /òr Motar Gtrs
Western Machine &
Welding Works
l
»R l H IT U
T l
.