Toveri. (Astoria, Or.) 19??-1931, August 07, 1917, Page 5, Image 5

Below is the OCR text representation for this newspapers page. It is also available as plain text as well as XML.

    toveri
No. 183.
Neljä kuollut juna­
kävi molempien viranom aisten ' kaista 25 senttiä kohden niin
maila eroa, jolloin hallitus jo u ­ luona ja sen jälestä m inisterit pian kuin lähetys kohoo yli 4
onnettomuudessa
tui pulaan. Tshernoffin svvtet-
selittivät,
ettei
hallitus
voi
se-
otinssin.
tiin olleen tekemisissä Saksan
Milwaukee, W is., elok. 6 p.
sotajoukkojen
yleisesikunnan kaantua asiaan. Yletssy v a a ja
Mikäli tee. kahvi, sokeri ja
kanssa, m utta syytöksiä ei ole j selittänyt, ettei ole lakia, jonka shakkariinivarastojen verottam i- Kaksi veturim icsta ja kaksi tu n ­
yleisö o ttan u t vakavalta k a n a l-, nojalla hän voisi sekaantua j^.t-. nen on kysym yksessä, niin siinä tem atonta henkilöä kuoli juna­
ta, sillä todennäköisintä on e ttä | tuun ja työim inisteri sanoi, ettei tehtiin myöskin viime tingassa onnettom uudessa, kun kaksi Chi-
Paul
Tshernoffin agraaripolitiikka on hän voi sanoa m itään ennenkuin pieniä m uutoksia jälleenmyyjien
M ilwaukee
aiheuttanut häntä vastaan ten-
dyt hyökkäykset.
Djelo Naroda, sosialis demok­
raattien äänenkannattaja ilmoitti
kirjoituksessaan, että puolue tu ­
lee vetämään hallitukselta k a n n a ­
ja rypälesokeria enempää kuin
;ka 100 naulaa. Sitävastoin ei kaa­
tuksensa pois, jos Tshernoff a je ­ kahuttam inen j
uciscossa o- kaon verotusessa suotu m itään
jätetään — Sa.«
taan hallituksesta.
ntisen
sotilas- I poikkeusta,
Verihurtta Korniloff saanut ra- levän hallituks'
,
.. t t
kenraali Itiin- 1 ____
- Ä l o T l o k r o « ! piirin
te O L kom
t e entaj.
S " M s i ö j y n ö i ä ö y k -[
vat ankaran täräyksen, mutta
ainoastaan yksi nainen, joka len­
si vaunun akkunasta ulos, louk­
kaantui.
Ml
I Portlandin ilmotuksia a
nvt nim itetty sotajoukkojen yli- sellä, että kenraali saisi mene ¡a
■“
*“ “
Ä ""
päälliköksi kieltäytyi ottam asta teliä niinkuin parhaaksi näkee
1 nim
.........................
- ----------
Butte
Miner.
itystä vastaan
muutoin
kuin
M iim iiu is iK itiE im tiiiiiiE is E iU M in iiiiiiir iim itiiiiiiim iiiiifiH iiiiB iM
seuraaville ehdoilla, jotka hänelle
m y ö n n ettiin : että hän on teois­ Uusi sotaverolaki se­
taan edesvastuunalaisena ainoas­
naatin käsiteltävänä
taan om alletunnolleen ja k a n ­
42 Frem ont St.
luonnon parannuksiin kuuluvilla tavoilla. Ali
salle välittö m ästi;
n ulia on pitkäaikainen kokemus kaikenlaisia- j
KAUPPAKURSSI, JONKA
OTTANEILLA
O
N
MENESTYSTÄ
PO
RTLAND,
ORE.
W ashington, elok. 6 p- — t ä ­ ta sairauksista joita olen onnistuvasti paran­
. tk
1 u v a s ti . • a s e tta
- - a o p 1 p 1 ila • _ ita
. . a n . e rittä
X » M i —
Lk ♦ /\! toim
»ai 1 , iin,
r, — Ì) , n , t iitäkin,
<1 1/ 1O 5 jo tk a eivät
että kukaan sivullinen ei saa
T he A sto ria B usiness College ja
in L hyviin
MRS. A. J. JO H N S O N , omistaja.
tanut
paastolla,
hieronnalla
ja
monenlaisilla
taistelusunnit\lm nn nään joutuu senaatin käsiteltä­ eri kylvyillä. v aiktim m issakin sairauksiasa,
ole s u o ritta n e e t k u rssia k okonaisuudessaan. N äm ä o p p ilaat ovat e rik o isesti h e rä ttä n e e t huom iota ei a in o astaan sekaantua
Ensiluokan Hotelli ja Ruokailupaikka.
H innat kohtuulliset.
n a ik k ak u n n alla ja ym p äristö llä, vaan se llaisissak in k a u p u n g e issa k u ten P o rtlan d , S eattle, San Francisco. Los ja upseerien nimityksiin, vaan väksi sotaverolaki uudessa muo­ toissa hoito on pitkäaikainen, voitte täällä ol-
3 siksi kunnes saavutatte terveytenne. Mak-
Telefooni Woodlawn 43.
Angeles j n e., on o p p ilaitam m e s ijo ite ttu k irju re ik si, nuorem m iksi tilin ta rk a sta jik si, k irja n p itäjik si, yksityis- ovat ne kaikki kenraalin mää dossaan, jonka mukaan liittohal­ >y
on paaston aikana ainoastaan $3.50 ja
k irju re ik si, p ik ak irjo tu k se n o p e tta jik si korkeakouluihin, valtion palvelukseen j. n. e. U seat oppilaistam m e ovat
i keen paaston $7.50 viikolta.
litukselle
on
tuelvan
vuoden
ku­
a lo tta n e e t om an liik k ee n sä j. n. e. Y ksikään ei ole e p ä o n n istu n u t, vaan m enestyy päivä päivältä parem m in ja rättävänä ja
verotuksella
kerättävä
PETER KOKKO
että sama kuri ja järjesty ssään ­ luessa
p arem m in .
____
P u h .: W oodtawn 4J
tö tulee vallita varastoasem illa $2,002,000,060 nouseva su m m a., 42 Freem ont St.
TÄLLAISELLA HARJOTTELULLA ON MERKITYSTÄ
PORTLAND,
OREGON
T ätä ennen on senaatti liyväk-!
T:ri E. MAKI-
K oululla on aja n m u k ain e n huoneusto, täydellinen, n y k y aik ain en o p etu sv älin eistö ja ain a kiireessä o le ta ja ja muilla sodankäyntiin tärkeil­
synyt $1,672,000,000 verotuksen,]
m en esty v ä y m p äristö . U u tte ra lla op etu k sella tälla isessa p aik assa sä ä ste tä ä n aik a a , vältäm m e tyytym ättöm yyden lä laitoksilla kuin sotarintam as­
OSCAR KOSKEN
VVICKSTROM, M.D.
K111
m utta kun se ei likimainkaan
ja sam alla p ä ä se tte e te e n p ä in tu h la a m a tta puolta ikään ne opettelem iseen. Ila rjo tte le m in e n n o staa te id ä t pois sakin.
PALLOHUONE,
Sotarintam assa on Korniloff | riittän y t hallituksen sotakulunki-
ta v a llise sta kovan työn a rm e ija s ta ja p arem m alle palk alle.
un sa ata v an a
E u ro p assa tu tk in n o t s u o ritta n u t
'
.......:..........
:M’:;;!en
korvaamiseksi
ja
valtion
raha-
tupakoita,
juom
ia
ja
m
akeisia
ynnä
telo
tu
ttan
u
t
joukottain
miehiä
H erm o tau d it e rik o isa la n a .
VERTAILKAA TULOKSIA
Medical Bldg.
Main 5193
,
kunnossa pitämiseen K aikenlaista ajan v ietto a.
P item p i selo stelu on eh d o tto m a sti ta rp e e to n fa to d istaa k se n im e m in k ä la a tu ista o p etu sta ja lia rjo tte lu a nuoriso siitä svvstä, eteivät ole totelleet asioitten
PORTLAND, ORE.
niin oli senaatin uudelleen o tet­ 44/2 N orth 3rd St., — 249 B. Couch St.
upseerien komennuksia.
n y k y a ik a n a ta rv its e e , k e h ittä ä k se e n itse ä ä n p erso o n allisesti tieteelliseen m enestykseen.
P ortland, Oregon.
'ER IN O M A IN EN K IE L IK U R S S I VAPAASTI jokaisen kau p p ak u rssin ohella.
tava asia käsiteltäväkseen.
T u nnit 11—12:30 epp. 2—4 jpp.
BUTTEN TYÖTAISTELUT.
J O E L N IE M I,
Täm än uuden verotuslain m u­
L auantai-iltoina.
PÄIVÄ- JA ILTAKOULU
joka u se ita vuosia on p itä n y t
kaan, jos se lopullisesti tullaan
S airaala 752 M ontgom ery Drive.
(Jatkoa ensimäiseltä sivulta)
senaatissa hyväksym ään, jo u tu ­
Main 5574.
RUOKATALOA
olleet $3-60 päivältä. Vielä om i­ vat yli $15,000 vuodessa ansait­
N. 17th St., P ortland, Oregon, H
«¿•»....a....»..' zhse
tuisem paa kun raitiotieläiset vaa­ sevat henkilöt tuloistaan m aksa­ 286
on la itta n u t uuden ja tilav a n talon unin
tivat palkanylennvstä, asetti yh­ maan liittohallitukselle seuraa­ yleisön k ä y te ttä v ä k si
Kannattakaa niitä liikkeitä, jot-
GLARNO HOTEL,
tiö yhdeksi palkkaan kuuluvaksi valla tavalla:
Ore.
ka
ilmoittavat Toverissa.
Portland,
ehdoksi “kuparinhinnan”, vaikka
$15,000 ja $20,000 välillä ole­ 243 Holladay Ave.,
vhtiö kantaa raitiotiellä kyydistä vista tuloista 6 prosenttia.
•■l i nna»
tæ tu tæ x s itx iz x titæ iæ ix i
5 senttiä kaupungin sisällä ja 10
$20.000 ja 40,000 välillä ole -
senttiä Gardeniin, olkoonpa ku­ vista tuloista 8 prosenttia.
JO H TO K U N TA : W. F. M cG iegor, G. C. Flavel, T. B. W ilcox. R. 3.
H ow ard, S. S. Gordon.
ole-
parin hinta kuinka alhainen ta­
$4,(XX) ja $L6,(XX) välillä
P y y tä k ää k u v ite ttu a selostus k irja a (C atalog). P u h e lin 390.
vista tuloista 10 prosenttia.
hansa.
$6X),C00 ja $80,000 välillä ole­
Campbellin lahjom isjuttu.
vista
tuloista 12 prosenttia.
nion välistä jupakkaa ei ole vielä kenkään, vielä vähemmin lyövä- kaan ikävä tule, olijia päivä kuin­
Strike Bulletin tietää kertoa,
PER U ST ETTU 1886
¡ka pitkä tahansa, eikä myöskään
$100,000 välillä ole­
tu tk iin i, koska ei ollut aikaa n iin en hiukalle. •
että
Anaconda
yhtiö
olisi
tar-
$80,000
ja
nälkä,
enemmän
kuin
janokaan:
$100,000
Kenttäjuhlat. Koska Port Moo-
Pääom a . . . .
hirveän pitkien selitysten ta r k ­
vista tuloista 16 prosenttia.
jonnut
$30,000
Metal
Mine
W
o
r­
25,000
tarvitsee
vain
käydä
emäntien
<_lvn s. s. os. on päättänyt pitää
V ararah asto
$100,000 ja $150,000 välillä ole­
kaan harkitsem iseen.
$100,000
kers
liiton
johtajalle
Ioni
Cainp-
O sak k aitten v astuunalaisuus
kenttäjuhlan sunnuntaina t. k. 12 pövdän ääressä, niin varm asti a
vista tuloista 10 prosenttia.
»:na«»t::iiiis:»tx:ai»:»»tatn^t:nt::»:nnH:iitntt»»n»»RRmHan»K
U usia jäseniä y h ty i: Alfred p., niin \ aneouverin s. s. osastos- settiin. — Paikka on sama kuin bellille, ehdolla', että Campbell
$150.000 ja $200.000 välillä ole­
olisi
suostunut
johtam
aan
union
viime
kesänäkin.
siinä
Port
Blomqvist ja edellisessä k o k o u k -■ ^a päätettiin mennä joukolla sin-
lahden pohjukassa, asioita siten kuin yhtiö olisi hä­ vista tuloista 23 pros.
sessa I. Kyt<», joka jäi viime ra- ne port ntodylaL-iä tervehtim ään, M oodv’n
$2CO,OCO ja $250,000 välillä ole­ :r» » » »»i»:»n»»»ainn«»nnnnnn>»»»»:HW»n«HHnw»HHnHnn um^
portissa m initsem atta. Samalla
L aivanrakennus.
\ ha enein- missä on se tuuhean havum et­ nelle m ääräyksiä jakanut. $l?,000 vista tuloista 26 prosenttia.
huom attiin, että vanhoja to v ere i-! m,tn ja enem män kuuluit aletta- sän ym päröimä kenttä. Aika on i oli luvattu antaa ensiksi ja loppu
$250.000 ja $300,000 välilä ole­
ta jää pois rintam asta jäsenm ak ' van rakentam aan laivoja taalla toisessakin kohti tässä lehdessä' myöhemmin sen jälestä kun vista tuloista 29 prosenttia.
sujen
laiminlyömisen
kautta, Vancouverissa. L aivarakentajain präntättynä suurilla kirjaimilla, Campbell olisi osottanut suorit­
$300,000 ja $560.000 välillä ole­
kuuluupa vielä olevan sellaisiakin uniot näkyvät pitävän koko tark- m utta voinhan sen nyt vielä tä s ­ taneensa tehtävänsä oikein. Mitä vista tuloista 31 prosenttia,
iikkoja, jotka tahtovat m ak sa-jk aa huolta työläisten järjestöön säkin m ainita: elok. 12 p., siis takeita yhtiön asiamiehet olisivat
la yli $500,000 nousevista vuo­
Campbellilta vaatineet sitoum uk­
m atta nauttia jäsenoiketiksista se- 1 yhtym isestä. \ iimeisessä koko- aivan ovella.
situloista
33 prosenttia.
Siinä tapauksessa, jos 12 p. on sien noudattam isesta ensimäisen
kä toim ivat osaston löim ikunnus- uksessa yhtyi 12 uutta jäsentä
Iässä
uudessa
verotussuunni-
sa luottoa nauttivina jäseninä, hiivaiuhkari-en järjestöön, jou- sade — sillä näin poikkeus olois­ $15,000 saantia annettaessa ei
telmassa
korotetaan
entistä tulo­
sa voi sekin olla m ahdollista
- Campbell, jonka omaan kerto­
00010000000000480000000200000000
K erta kaikkiaan olkoon sanottu, kossa ollen 4 suom alaista
I !
verotusta
jokaisessa
asteessaan
e ttä henkilöt, jotka tahtovat e-
( »n siinäkin järjestössä varjo­ 'ju h la siirtyv viikon eteenpäin: mukseen tiedonanto perustuu, o- yhdestä kolmeen prosenttiin.
siintyä vanhoina ptiolueiniehinä puolensa. Jäsenistössä on, ta a n ­ sillä meidän juhlasalin katto vuo- le suvainnut antaa tiedoksi.
Uuden
verotu-suunnitelm an
I taa jos vähänkin sataa. — Maijan
ja yhtyvät osastoihin aina vähän tum uksellisia jarruja, jotka ovat ■
Tilan ahtauden takia olemme m uuttaneet 15, 17, 19
Kaivosmies joutunut automo­ ¡m ukaan lullaan ehdotettu 2.O02,-
sanoen
nykyaikaisen) i Poika.
paasta, m aksaen 1 k k . \ e i o n suoraan
Maiden
Lane rakennuksesta tilavampaan paikkaan, 9, 11,
biilin alle.
(000.000 dollarin summa kokoo­
kerralla eivät ole rehellisiä itsei- 1 tvöväen jarjestym ispyrkim vsten 1
13
Maiden
Lane, Huone 1408. Tämä rakennus on seuraava
COMOXEN KÄMPÄLTÄ. B. C .) | ack Karri, a su n u t'talo ssa 304 maan seuraavalla tavalla: kor-
ehkäisijänä.
Heillä
on
käsityk-j
W. A. T akalo
entisestä paikastamme.
J ic to r Jä rv in e n
senä, että heidän unioonsa ei; Loukkaantui. Tiistaina heinäk. )F a st G ranite St. loukkaantui poratsioonien ja yksityisten tn-
loja
verottam
alla
$720,000,000,;
! saisi ottaa jäseniksi m uita suin )
p. loukkaantui suomalainen kuolettavasta kun hän jäi Pete vlim ääräisiä sotavoittojä verot­
Meidän tunnettu mallikelpoinen ja pikainen huomiom­
! m onivuotisen kokemuksen kaut.a 1 ( )tto lunga Comöxen kämppä Lehdon ajaman 7-hengen Stude-
me
liiketuttaviamme kohtaan tulee edelleen jatkumaan.
am m attitaidon saaneita miehiä. j 3 :nella. Tukinvetokoneen pääs­ haker-mallisen automobiilin alle. tam alla $748,000,000,. noin $200,-
Täysi
ja rehellinen arvo meidän tavaroissamme on ja aini­
1 M utta yleisesti tiedetään, että tessä om avaltaisesti pyörimään T apaturm a sattui Kariin asun­ 000.000 väkijuom ani valm istuk­
aan on ollut meidän tunnustuksemme. Älkää epäröikö kir­
liajon taaphdut- sesta, mallasjuomien verotukses­
(tällä rannikolla noin 3 vuotta meni teräsköysi kireälle ja len­ non edustalla.
(epän- ja k o n e ty o tä te h d ä ä n huolel-
joittaa eli lähettää tilaustanne meille.
ta
$45,000.600
ja
viineistä
$23,-
sitten ei ollut tuskin kym m enettä nätti Jtingan ilmaan, jolloin hä­ tua Karri vietiin sairaalaan, jo s ­
.Isesti. P a a tia ra u to ja ja bäsk etriä
osaa laivanikkareita siitä •m itä neltä pudotessa toinen käsi k a t­ sa hän kuoli -aarnistaan vam ­ 000,000.
,n v arasto ssa.
Senaatin finanssikomitea teki
K aasu k o n eita p o ra ta a n ja hiotaan. o n t ä n ä p ä iv ä n ä . J o »
t
kesi kalvosim esta.
H änet vie- moista. Lehto, joka asuu vasta­ aivan
viime tingassa joitakin
*53 T aylor Ave.
Phone 327 saita
enem m istöltä
kiedetaan i tiin heti sairaalaan ja toivoa päätä K arrin asuntoa, on pidä­
muutoksia
entisiin ehdotuksiinsa.
t e t ä sytyettynä taposta. Hänen
K u n n a llisla itu rin kohdalla.
j uniix>n p ä a s t, m e r ’Usee t utto kuuluit olevan parantum isesta.
Niinpä
m
uutettiin
m aksuosotuk-
_____________________________ '■ noja tuloksia lakkojen sattuessa.
(P e ru s te ttu 1S88)
M etsävalkeat.
Kolmena päi­ asiansa tulee tutkittavaksi myö­ sien
sotavero
sellaiseksi,
että
SUOM ALAISET LÄÄKÄRIT ) Eiiistysm ielisem m ät
kuitenkin vänä on riehunut tuli. niin että hemmin.
I ovat m äärääjinä nykyään täkäläi-
Karri oli 62 vuoden ikäinen ja jokaisesta m aksuosotuksesta, oli­
miehet ovat olleet vain tulen
9, 11, 13 Maiden Lane
pa summa mikä tahansa, tulee
1 sissä laivantekijäin järjestöissä,
vahdissa. Koneet on tuotu pois asunut Buttes-a viimeiset 151 sen kirjottajan suorittaa yhden
■ ja siksi onkin enemmän kuin 90
vuolta, työskennellen Anaconda-
Room 1408
New York City
LEIK K A U K SE T ERIKOISALANA
*
järjestyneitä miehiä täkäläi­ valkean läheltä.
yhtioii
kaivaiW ’-sa nykyisen la­ sentin sotaverotus. I ällä to im e n -)|
Talvi tulossa. IJeinäk. 28 p:n
------J a -------
pitcellä arvellaan kerättävän vuo- h
sillä veistämöillä. — F. S.
kon puhkeamiseen saakka.
aamuna
satoi
jäitä
kovanlaisesti.
sittain $10,(XX).(X 0. Entisen eli- ) | H intaluettelo kelloista, peristä, loketeista y. m. vapaasti k y syttäessä.
K irjottakaa musteella. — Kor-
Mitään vahinkoa ne eivät ehti­
Vaikutusvaltaisienkin naisten
dotuksen mukaan ’ei sotaveroa
jausluk.
la » » :» » » » » » » »
neet tehdä, vaikka “m isiksien”
suut tukitaan.
ollut
aikom us ottaa alle $5 mak-
^ASTEN TAUDIT ERIKOISALANA
onkin vielä perunat maassa kas-
W ashington. 1). C., 6 p. elok. i suosotuksista.
PORT MOODY, B C.
4JPEXARTH BLDG.,
ASTORIA
i vua odottam assa.
Mikäli pakettiposlilähetyk.-.ien
—
Miss Jeannette Rankin, Mon­
t u n n it: 10-12 e. p. p.. 2-4 ja 7-8 J. p. p
Jalka nyrjähti. Erään puola- tanan edustaja kongressissa, jon- verottam inen on kysymyksessä,
iuleehau
Kesäjuhla tulossa.
Vei. O ffice: 230
Tel. R esidence:
f r i F o rsströ m 582 T ri Lagus 602-R » s; viimeinkin se osaston kesäjuh- aisen “ ’¡ inkkarin" apulainen louk 1 ka new-vorkilaiset lehdet kertoi­ niin siitä uuden verotuksen m u­
la, ia vielä sellaisella tohinalla ja kaantui heinäk. 30 p. 1 ukinve- vat sanoneen -ääneensä edeltä­ kaan aijotaan koota 1 sentti jo-
rv-Keellä, ettei tahdo korviaan; toköysi
katkasi
pienenlaisen päin tiedon Butiesta, että h rank
MIKSI MATKALIPPUNNE TULISI OLLA
saada auki pysym ään. E m ännät puun. joka kaatuessaan löi mie- L ittle tulisi hirtettäväksi, on oi-
hääräävät hiki hatussa heille kuu h eitä jalan jiois sijoiltaan ja m u u ' js
sanotut sanom alehtien
enkin antoi rfriehelle P£
pahan
tä- tiedonannot
C
O
luvien valm istusten kanssa, ja u tenk
a L ääkäri Ja kirurgi Suom esta
.
selityksellä, että hä­
O kot ne vasta heltees-a ovat.
O
Ile räyksen.
Hän sai ensi avun nelle vähän ennemmin kuin
a 00 »ampunut paikkakunnalle ja ottaa o
o ta t alkaneet rautapallolla silit konttorissa, josta hänet kuletet- Frank U ttie n m urha tapahtui,
£
vastaani san alta
o
a täniään ju h la k e n ttä ä ; kun siihen tiin sairaalaan. — M artha W.
AUTOMAATTISET
MERKINANTO-
O
573 C om m ercial 3
AUTOMAA
1
saapui B uttesta eräältä luotetta­
a
L atojat m arisevat, ettei pitäisi valta naiselta sähkösanoma, jo s­
laitokset
E. K lN D E L L iN A P T E E K IN YLÄ- O kvllästvvät. ni n sitten m aantielle)
K ERRA SSA
lelef. S2» O kantapäitä vi kiittäm ään, j a i o - j kirjottaa
lyijykynällä.
—
K
or­
suojelevat kauttaaltaan rataa m atkalla Chicagoon.
¡a
enempikin
tulee
ueein
A
Jix-S
ot»in
nuutit»ua.
sa
ilm
otettiin
kaivantoyhtiön
i-
V A o iA A N O T T O T U N N I T :
Q
O puksi aikamoinen 'heinasäkki ka- h ausiuk.
Nihlock, O nt., M aaliskuun 14 päivii 1913.
sännistön valm istautuneen ryh­
1140 MAILIA
«
-
,
10— 12 e. p. p-, 2— 4 j* 7— S j. p. p. O teen. millä niessautellaan toisiaan)
tymään "ankaram piin toim enpi­ irv o is a K ausaL iuon P. A. L ignell
Suunuutauui : 11— 12.
O
U N IO N
KAKSOISRATAA,
T ässä ilm o itan , e ttä m inä tila -m te illä M.atr
tt päin kuonoa, kunnes toisen on
teisiin I. W . W .-liiton harjotta- lääkkeet
ja
niidi-n
tulos
oli
m
m
hyvä,
ett.3
a
in
a
­
ketarat pysty sä. M einaavat lyö­
P A C IF IC
t a o o o a o o o o o o v .
jonka perustus o t t tehty niitit
satav iisik y m m en tä ja lk a a m ato ja tu li sillä
man lakkoyllytyksen tukahutta- kin
lääkkeellä, jo s ta olen su u resti
dä naapurin u<ot kilpailussa, jok i
huolellisimmin.
SY ST E M
m iseksi”. Rankin oli saanut säh­
tulee olemaai viisi ottelu. Siihen ,
ALVE 8ATST, a p tee k ari L ignell in eritvinen
kösanoman
m
aanantaina
heinä-)
“TOP NOTCH” JUNIA
K aksinkertainen voima. T äm ä laaka
T:ri O. Onne Jurvan ei tosin kuulu heinäsäkillä roiski­ KERENSKYN UUSI MINIS- kuun 30 p„ eli kaksi päivää en- ] keksintö.
ta p p a a varm asti L ap am ad o t, bn k k ui a nadot,
TERISTÖ.
Läpikulkevia m akuu- ja ruokai-
ia k aik k i v atsassa olevat m adot. - Matojen
minen, vaan se on erittäin, kuu ■
L U 0 N N ON-
nen kuin U ttien m urha taaphtui. tu n to m e rk it ovat. V äänteilft nnu«rti a lla, u u n it
luvaunuja
Chicagoon, O tnahaaan,
luen raskaan sarjan otteluihin.
v n ista k ip u a v atsassa, kova ru o k ah a lu eli ru­
( Jatkoa ensimäiseltä sivulta)
Hän oli käynyt hallitus virano­ tu
okahalun p u u te, v atsan täyteiu ¡syy-,okseutam i.
PARANTOLA Naimilla nivus on aikomus mennä
Kansas C itv’vn ja Denveriin.
ta h i taipum inon o k senta:pnan, Fiuiset
178 E. bOth Str. P o rtla n d , Ore.
l ikoniaam inisteri Terestshen- m aisten puheilla — niin selittä­
vähän kovemmin kuin naapurin
COLUMBIA-JOEN
vät New Yorkin lehdet — y rit­
naiset: juttelevat, että kun munan <o, joka kuulun kadetteihin on
täm ässä hallitusvirastoa sekaan­ omiiuiaeaic*
TIE ITÄÄN
7«-.-- • . -
7
tällää oikein päin lusikkaan, niin selittänet Associated Pressin kir-
DR. CHAS. W. BARR
¡oka on sa ira s eik ä löydä m itään hm yenuust»
tum
aan
asiaan
ja
estäm
ään
kai-
kulkee yhdensuuntaisesti A m e r i k a n suurenm otsim nian
ta
v
allisista
lääk
k
eistä
T
uskilleen,
k
arsii
ma-
HAMMASLÄÄKÄR'
N\». s itte n -' jeenvaihtajalle. että maanvilje-
KVllä se sima pysyy
doista vikka e i n iitä olekaan nakynt ta rv e tta
vafttoyhtiöitä
ryhtym
ästä
mihin­
S uoinslaiaca
ty ttö
apulaisen».
m aantien kanssa tuon kuuluisan laakson läpi m aantien
nähdään. Li siellä aina- lysm inisteri Tshernoff on pui.
‘elidessä
423 Commercial St.
Puheltu 45 S. A»toria
_
_
Täm
ä
lape.tnatolääka
on
tn
lln
t
tunnetuin.
kään
laittom
uuksiin,
m
utta
hä­
ja joen välisellä kaistaleella.
(listautunut syytöksestä.
joka
m aksi ja suositum m aksi kuin m ikään muu
S uom alaisten myymä ja v alm istam a lapam ato-
häntä vastaan oli nostettu. Te- nen yrityksensä ei onnistunut.
UNION PACIFIC SYSTEM
Kun New Yorkin lehdet ju l­ lääke Am erikassa- _______________ _
resthenko myönsi, että hän ;a
PARHAITA OVAT
Yhdistää lännen ja idän teräskäytävällään.
LIGNELL-IN a lv e satsi
Nekrasoff olivat syytösten ilmi­ kaisivat asian, sai Miss Rankin
sin k e rtain e n v o im a )-----L ää k e voidaan
G. W. ROBERTS, D. F. & P. A.
tultua m inisteristön n eu v o ttelu s­ presidentti W ilsonin yksityissih­ n (k a ak
u tti* lääkkeen m aku» tu n te m a n a . L *h«e-
551 Commercial katu,
Puhelin 85
sa ehdottaneet että Tshernotf teeri T um ulty Itä kirjeen, jossa tään postim aksuilleen 51*.00 liin n al.a tstjdelnaet
o hjeet m ukana.
häntä
kehotettiin
käymään
yleis-
H
Astoria,
Oregon.
eroaisi väliaikaisesti. Tshernoff
_____L i<nelt’in A pteeki on su u rin --------
____ suom. A pteeki Yhdysvalloissa— —
Graham-, Kokonaisia- ja Ruisjauhoja.
pvvsikin eroa. m utta sitä seu- svvttäjä Gregoryn ja työminis-
P. A. L1UNELL CO.. S uoertor. Wi*.
teri
\
\
ilsonin
puheilla.
Rankin
rasivat kaikki sosialistit vaati-
PARANTAKAA ITSENNE!
Hotel Fremont
i
A S T O R IA
T h e F ir s t N a t i o n a l B a n k
V
lio t t i
|l»
'V
II il*
aa
H
i l u
,
I l I IV
« s .
x .*
................................................. ...
T ärkeä
Huomautus!
Western Machine it
Welding Works
Ar. GAMS E
T:ri Toivo Forsström
T:ri Werner Lagus
Todellisia syitä
lohtori H. Hartman
Union Pacific System:
, u
«
_8
Jalkaa Lapamatoja
Yleisiä uutisia
ASTORIA PA TEN T JAUHOT
___ .