No.
49
rOVTERI
HOQUIAM.
Kokouksessa vk. 22 p. keskus
teltiin seuraavista asioista: Oli
saapunut suuri joukko e n g L ja
ruotsinkielisiä tovereita kokouk
seen, tarkoituksella, että otettai
siin lopullisen keskustelun alai
seksi kysymys: otetaanko osaa
ensi syksynä pidettäviin kaupun
gin virkailijain vaaliin. Siitä o-
vat osastot jo ennemmin päättä
neet erikseen ottaa osaa. T ar
koituksena keskustelulla oli saa
da selville mitenkä saadaan omat
virkailijaehdokkaat
nimitettyä,
sillä aina ennen on niiden nimit
täminen tullut maksamaan yli
$200. Täällä nim. sellainen laki
voimassa, että jokaisen virkaili
jan nimittäminen tulee maksa
maan 1 prosentin hänen palk
kaansa vastaavasta summasta,
mutta nyt yhteisessä kokoukses
sa kumminkin tehtiin sellainen
päätös, että nimitetään omat eh
dokkaat kaikkiin virkoihin ja et
tä nämä kolme osastoa yhteisesti
maksavat niiden nimittämisestä
johtuvat kulut. Ruotsalainen o-
sasto pelkäsi ottaa vastatakseen
kolmatta osaa summasta, mutta
suomalainen ja englanninkielinen
osasto ottaa vastatakseen tuon
summan, ja ruotsalainen antaa
sitten sen kun voi, ja minkäpä
sille muuta sitten tekee.
Nämä kaupungin virkailijain
vaalit toimitetaan syksyllä m ar
raskuussa, mutta osastot ovat
siksi ottaneet näin aikaisin tuon
kysymyksen esille, että ehditään
enemmän tekemään asian hyväk
si työtä ja myöskin voimme pa
remmin toimia tuon rahan saa-
miseksi. jonka joudumme maksa
maan, kun ajoissa kaymtme toi
meen käsiksi.
Oli myöskin keskustelua siitä.
otetaanko osaa nyt keväällä pi
dettäviin vaaleihin. Silloin näet
tulee äänestettäväksi taasen siitä
kaupungin sähköjohdon laittami
sesta. Kokouksessa oltiin sitä
mieltä, että jos tuo sähkölaitok
sen laittaminen tulee esille sa
massa muodossa kuin se oli vii
me syksyn vaaleissa, nimittäin,
e^ a kaupunki laittaa vain omat
sähköjohdot, eikä ollenkaan säh-
kötehdasta,, niin silloin ei kan
nata äänestää sen puolesta. Mut
ta jos se tulee esille siinä muo
dossa, että laitetaan myöskin
sähkölaitos kaupungilla,
niin
silloin alamme tehdä sen hyväksi
työtä. Vaalitaistelukomitea o t
taa selvän siitä, missä muodossa
kysymys tulee esille ja sitten
koetamme saada se kaupungin
asukkaiden tietoon.
\ ähän selostusta tuohon viime
syksynä äänestyksellä olleeseen
asiaan, mikäli kaupungin omien
sähköjohtojen laittaminen on ky
symyksessä.
Jos kaupunki omistaisi sähkö
johdot, mutta ci sähkölaitosta,
missä sähköä kehitetään, niin sil
loin kaupungin pitäisi ostaa säh
kövoiman joltain sahamvllyltä.
tällöin nämä jonakin päivänä
voisivat alkaa kiskomaan säh
köstä enemmän kuin mitä se nyt
maksaa, vieläpä lakata tykkä
nään antamasta sähköä kaupun
gille. Koko tuuma näyttää sel
laiselta kuin se olisikin inyllypa-
roonien hommaa kokonaan. Mut
ta selostamme myöhemmin, tu
leeko kysymys entisellä tavalla
äänestettäväksi, vai muutetaan
ko se tarkoittamaan koko säh
kölaitosta.
Kokoukselle oli saapunut kirje
Berkelevn, Cal., osastolta, jossa
kirjeessä vaadittiin rahaa takai
sin. joka sieltä on kerätty O.
Jussilan hyväksi. Mutta osasto
katsoi, ettei se voi antaa kenelle
kään kerääniiäusä rahoja, sillä
tietysti vaatii kukin saman sum
man takaisin, minkä on lähettä
nytkin, jolloin osasto menettäi
si tuossa laskussa omasta pusis-
taan kaiken sen, mitä on Jussi
lan hyväksi jo kulutettu näistä
rahoista. Mutta meidän osas
tomme odottaa siksi kunnes
saamme vastauksen kaikilta o-
sastoilta ja mihin enemmistö sil
loin haluaa käyttää rahat, niin
siihen me kyllä ne luovutamme.
Tähän asti ovat useimmat osas
tot ehdottaneet rahoja annetta
vaksi Länsipiirin agitatsionikas-
saan. Ja niille osastoille, jotka
eivät ole vastanneet, päätettiin
lähettää kysymys osaston toi
mesta päästäksemme pikemmin
erilleen tuosta koko jupakasta.
A. Tiiainen erosi osaston kir
jeenvaihtajan toimesta siitä syys
tä, että hän menee joksikin ai
kaan farmille. Kirjeenvaihtajak
si valittiin A. Janhunen.
HO Q UI A M l ’b ILM O TUS-OSASTO
kaksi kertaa ja sitten ampui it
K IV IH IIL T Ä JA
sensä, Aberdeenissa vk. 26 p. a
M uuttaa sekä säi
R IK K IH IIL T Ä (Coke)
Tarvar Lockman, satamatyöläi
lyttä ä pianoja ja
huonekaluja.
nen ampui Miss Corline Burke’a,
HOQUIAM, WASH.
Massan hotellin pitäjää kaksi
kertaa. Lockman seurasi naista
hotelliin, jossa sitten suoritti
■ Tukko- ja vähittäiskauppa
tuon tekonsa ja lopuksi ampui
kuulan omaan päähänsä. Kuole
VOITA, MUNIA, JUUSTOA
ma seurasi heti miehelle itselle,
ja RUOKATAVARAA. PuhJU
mutta nainen on vielä hengissä.
Hänen pelastumisestaan on vä
:niiwmi»u i i i i i 8>iin»aiii i iii i i i >?i»ni!in i i i mmiiii iiiii iiini i n i n w
trttt
hän toivoa.
Miss Burke on
OREGON
GRAYPORT DENTAL PARLORS
kääntänyt selkänsä neljä kertaa
Lockmanin rakkauden tunnus
Dr. F. L. NAIL, Hammaslääkäri.
PORTLAND.
tuksille jo se sai miehen niin
“ CROWN JA BRIDGE” TYÖ T E R IK O IS A L A N A
Lunta ja taas lunta sataa mel
mielettömään tekoon.
T o im isto puhelin 225
A sunto puhelin 271-W
Hoquiam,
Wash.
Puhelim
en
soittoon
vaaU taan jo k * aika
kein
joka
hetki.
Siksipä
on
m
et-‘
Lockman oli lähtiessään kir
sämiesten
täytynyt
tulla
takaisin
joittanut kirjeen, joka löytyi hä
nen asunnostaan myöhemmin. kaupunkiin aikaansa kulutta
A missä,
East Ho<Juia-
Kirjeessä hän sanoo: “Teko, maan. Missä nuo metsämiehet G A TT
w AT
AH ÄX
yleisön
$50.00 hyvitystä.
jonka menen tänä iltana teke yleensä joutoaikansa viettävät? käytettävänä joka keskiviikko, Kenkiä, ¿attuta. aluaaaaöetta «ka
Muistatte kai sen jutun kun mään, on paras työ mailmassa. Melkein poikkeuksetta mitä li-
poliisi W. A. Beaver tunkeutui Minä menen tappamaan käär kaisimmissa pallo- ja korttipeli- perjantai ja lauantai iltapäivällä
kaikki«
eräässä vuokratalossa Morris meen. sillä sen on parempi olla huoneissa. Vain pieni prosent sekä sunnuntaina aamupäivällä.
MIESTEN TARPEITA
G. A. SJÖBLOM,
Lampmanin huoneeseen, jossa helvetissä. Jumala siunatkoon ti on heistä sellaisia, jotka ku
WASHINGTON
2419
Cherry
St., Hoquiam, Wash. HOQUIAM,
tämä vaimonsa kanssa makasi. s minun vaimoani ja lapsiani.”
luttavat aikaansa lukemalla tai
Tällöin syntyi tappelu poliisin
hyödylliseen
tapaan.
Lockman oli naimisissa oleva muuten
ja pariskunnan välillä. Lamp- ¡mies, mutta <*sui erillään vainios Minkälainen on ilmakin noissa
R UO KAA JA A SU N TO A
manit kumminkin vangittiin ja taan.
alakaupungin korttipeliluolissa! Ruokailijat huomatkaa!
saatavana
siitä he nostivat kaupunkia ja
Se on vallan terveydelle vaaral
poliisi Beaveria vastaan $20,000 Puhumaseura.
Gust. Mäkelän
Ruokatalossa
lista, sillä ne ovat täynnä oi Annalan ruokalassa saatte mauk-
522—
10
St.,
Hoquiam,
Wash.
-
korvausvaatimuksen.
Asia on
Ensi puhumaseuran k okouk- kein nenää kirveltävää tupakan
kaan
ja
puhtaasti
valm
istetun
ruuan.
nyt päätetty oikeudessa ja Lamp- sessa tulee jatkettavaksi viime savua, mikä toisinaan on niin
••••••••••••••••••e
manille
on tuomittu
ainoastaan kokouksessa alotettua väitöstä. sakeata, ettei näe toiselta puolen 1002 J St.,
Hoquiam, Wash.
_
.
„
.
f
$?0 ja hänen on itse sen I säksi Alustus oli: “Onko työläiselle huonetta toiselle. Ei ainakaan
maksettava kulunsa, jotka luon tarpeellista kuulua sosialistipuo- luulisi kenelläkään olevan terveel
C. W. BECKER
nollisesti moneen kertaan nouse lueeseen ja onko siitä vielä mi lisiä oleilla selkosessa katkussa.
vat tuohon summaan. Niinhän tään hyötyä hänelle?" Tämän Olisihan täällä vähän parempaa A uto m o biile ja ja a uto m o biilitarpeita.
PALLOHAALI
U rh e ilu ta rp e ita ja polkupyöriä.
siinä käy kun menee herrain velvoitti kokous kirjeenvaihtajan kin tekemistä kuin kämpläämi-
kanssa kalaan.
Olisipa vain ilmoittamaan, että kaikki saisi nen. Arion haalille kun esim. K a ik e lla is ta ko rja ustyö tä tehdään. 401— 9th S t
H O Q U IA M , W ASH.
Lampman mennyt yöllä tappe vat valmistaa itsensä, jotta voi menee, niin siellä on useampia 210 8 :s katu Puhelin 268
Hoquiam, Wash.
niiiiiiiuiuiiiiiiiiiiiiiiuiuisiiuiii
lemaan majurin, tai poliisin a- sivat asiasta väitellä.
sosialistisia sanomalehtiä ja vä
suntoon, niin ensimäiseksi hän
hän kirjallisuuttakin, ja ne, jot
olisi m enettänyt‘henkensä ja e- Iltamia tulossa.
Aberdeenin näytelmäseura tu ka eivät voi lukea kielisiä lehtiä,
H Y V IÄ K E N K IÄ KOKO
nempää eivät tietenkään olisi
u iiiiiiiiu iiiliiiiiiiiiis ia iu iis iiiiia a
lee nävttelemään
Iloquiamin tulkoot s. s. osaston talolle, niin
PER HEELLE
vaatineetkaan.
OSOTTEENI, jo k a on o llu t J601 W a
näyttämöllä kappaleen nimeltä sieltä voi
. . lainata useammankin
. .
S uuri varasto metsäm lesten ja
ter Ave., on n y t
1516 M ain Ave.,
Myllykaupungin hotelli palanut. “ Isäin pahatteot” ensi sunnuntai- Ja,s^a kirjallisuutta, millä voi ai
rihkama- ja sekatavara
— T ild a E rickson, Spokane, Wash.
TYÖKENKIÄ.
Earlisle'rj hotelli paloi aivan na, maalisk. 4 p. Kappale kuu kaansa kuluttaa. Ja sitten kärsi
kauppaamme
Me teemme ko rja ustyö tä rehel
(3) Eeiis Pelman, ole hyvä ja pala
tuhkaksi vk. 20 p. klo 4 jpp. Ho luu olevan hyvä, jutenka taasen piile lähtiessä voi ostaa kirjalli-
lis e s ti
kaa naapurin poikaa k irje e llä . K ir
suusasiamiehiltä
jonkun
kirjasen
telli oli kolmikerroksinen ja sii on jokaisen saavuttava silloin
jeet te rv e tu lle ita k a lk ilta , e rittä in k in
P uhelin 476
ja
uudistaa
sanomalehtitilauksen-
nä oli noin 50— huonetta. Ya- haalille, sillä eihän sitä muuten
tytöiltä , osotte ella:
E elis Kangas,
R. W. ORKNEY
E ight ä . I Streets,
(Jatk o a neljännellä sivulla)
hinko oli noin $7C00, mutta suu-' , tiedä
.---- vaikka joutuisi katumaan.
Box 255, C o llin s v ille , Conn. .
HO Q UIAM ,
W ASH.
rempi vahinko koitui siinä, että kun jää näkemättä livvä kappale, W H IT E S ID E U N D E R T A K IN G CO 8:sas katu,
Hoquiam,
Wash.
P
O
R
T
LA
N
D
IN
SUOM.
S
O
SIA
LIS
TI-
Mr. N ik o la i M annila, ko to isin K ar-
miehet jotka työskentelevät sa- Wartion ..£
OSASTON
H A U T A A N T O IM IT T A J A T
vialta, O. 1.; M r. Jack L ilja , ko to isin
hamyllyssa, menettivät asunto.,-
„„
sullri joukko ,,lko. St. Telefooni 136-364. — Hoquiamin
Jurvasta. Vaasan 1.; M r. A n tti Back
Jos haluatte ostaa huonekaluja ja
osoite: 420 K St. Telefooni 136.
sa.
(Pekkala), k o to is in K e llo n kylästä,
W ESTERN UNIO N L IF E
maalaisia
kesäkankaita,
joista
säästää rahaa, menkää
Aberdeenin osoite: 10A-111 E 2ne
0. 1.; Mr. A dolph Haaga, ko to isin
INSURANCE COMPANY
Käsi katkesi.
' valmistetaan pukuja naisille ja
U. S. FU R N IT U R E CO. K A U P P A A N
Haapavedeltä, O. 1. Jos y llä m a in itu t
Home O ffice, Spokane, Wash.
henkilöt huom aavat täm än ilm o itu k
V aihtakaa vanhat huonekalunne
Mrs. Jumiin toisellakymmenel- m.’chj llc- Uusimmat mallit ja so- O G O O O O O G O O O O G
JA
OTTO RIMP1LX, asiamies,
uusiin.
sen n iin pyydän e ttä lä h e ttä is iv ä t o-
lä vuodella oleva poika, nim eltä. pivaisuus siellä taataan, kuten G W IN LO C K PRODUCE CO.
506 N St.
Hoquiam.
sotteensa heti, tä rke ä n asian vuoksi
Hoquiam in kauppa, 509— 8th St.
13624183
Veikko,
katkasi
kätensä
vk.
24
p
)lette
jo
nähneet.
Mooses.
a
Jacob
Yansen,
om
istaja.
Jos jo ku muu h e n kilö tie tä ä y llä m ai
Aberdeenin kauppa, 115— S. G. St.
a H einiä, v ilja a , perunoita, Jau
P- Kristillisten Nuorten Miesten
nittu je n o sotte ita, te k is i suuren p al
BRUSH
PRAIRIE.
a
hoja
ja
eläinten
rehuja,
k
ä
rry
talolla. Hän putosi ’ voimistelu-
veluksen jos lä h e ttä is i m in u lle osot
Voin tehdä kenkänne parem m iksi
G jä, m a a n vilje lyska lu ja ja ra
JUO KA A-
teella: — A nd re w L an g ila , Knappa,
kuin uudet
renkaista edellämainitulla seu
Eletään sitä tiiliäkin paikka G kennustarpeita.
Oregon.
(28)
rauksella.
W IN LO C K , W ASH.
kunnalla. \ aikkakaan täällä ei G
HO Q U IA M IN JA LK IN E K O R JA U S -
G
O
O
G
OOOGÖOGO
M AATA M YYTÄVÄNÄ.
PAJA
I
ne
mainittavan
paljon
suomalai-
SO eekkeriä R ainierissa, Ore. Maan paikka y h d is te tty n ä ju la lstaa n puo Kreikkalaiset tappelivat.
A.
Poukkula,
omistaja.
Carbonadolaiset ja B urne ttila ise t
Kreikkalaiset panivat toimeen siä. nnn sittenkin meitä on min
laatu m itä parha in ta, osa pohja- ja luetoverien haettavaksi. Hakem uksien
H uotari & Co. kaupassa.
huomatkaa!
osa ylänköm aata.
P ie n i p uro ju o k palkkava a tim uksien kanssa on oltava oikein roiman tappelun vk.. 23 p. j PaUon» cBä silloin tällöin kan-
401—8:s katu.
MYYDÄÄN
see maan läpi. M etsää noin 15 eek sisällä viim eistään 28 p. m aalisk. 1917. Klubi-talolla. J Streetillä. Yhden ' nattai*i toimistamme lehdissä ol-
GALE CREEK DAIRY
keriä ja 50 eekke riä m elkein puh
Toimeen v a litu lle on vapaa asunto, miehen naamahoito näkyy olevan ’a mainittua.
EKLUND & SONS
suomalainen m aitotalo paikka
dasta.
K a n to ja ei ole.
K a u n titie lämpö ja valo. Toim een on astuttava
Täkäläiset suomalaiset ovat ainoa
min
särjetty,
ettei
pääse
oikein
s
.
kunnalla.
M yy rik k a in ta ja ehdot-1
SEKATAVARAKAUPPA
kulkee maan läpi. H in ta 81,500. E h h e ti kutsun saatua.
selville mistä aineesta se alku-. iakautun€et n’in moneen rylimä- tom asti puhdasta maitoa.
dot: $500 käteen ja loppu 5 pros. ko
Huom .! S oittokunnan jo h ta ja n tä y
214-8th St. Hoquiam
SAATAVANA
OTTO SIVO, omistaja.
aati telitv. Kuuluvat käyttäneen kuntaan, . ettei niitten yhteispv-
rolla.
Carl Insel,
ty y soittaa ko rn ettia .
315—9th
St.,
Hoquiam,
Wash.
Box 14,
Svensen, Ore.
Oikeus! rinnö’sla tahdo tulla niin mi-
K A IK E L
P ortlan d in Suomat. Sos. Osaston haHcoja “työaseinaan”.
MRS. LYDIA BRITTINEN. LA IS T A
Johtokunta.
näkvy tulevan ratkaisemaan ku taan. Olihan täällä tosin suo
719 Montana Ave., Portland, Ore.
Homesteadi tai farmi-
malainen
sosialistiosastokin,
ka on ollut parempi.
saatavana
PYSSY- JA LUKKO-
mutta
jo
kolmisen
vuotta sitten
maita
Näytöksiä.
sekin meni myttyyn kannatuksen
TYÖTÄ
K R E I K K A L A IS E S T A K A U P A S TA
»
Oregon & C a lifo rn ia ra u a tle yh tiö n 3
Aberdeenin näytelmäseura oli ja toimintahaluisten henkilöitten
T:R1 C. A, SOLBERG
lahjoitusm aita.
O m istusoikeus o te t
Hoquiam, Wash.
ynnä k a ike lla ista korja ustyö tä tekee 319— 10:a katu
näyttämässä kappaleen nimeltä puutteessa.
tu taka isin Y h d y sva lta in Congressin
A S E TTA A S ILM Ä L A S IA N U O R ILLE
•■Siilnn rillisi, '. I loqniamissa » ' F.lok. 4 p. v. 1912 tänne myös-
y ilE IH E C IlllIIIIIM S lS IIIIIIIIH IH IIII
JA V A N H O IL L E .
toimesta 9 p. kesäk., 1916.
K aksi-
L .L. NE A L.
K a ik k i työ taataan.
k. 25 p. Katsojia oli kokoontu- kin perustettiin cngl.-kielinen so
miljoonaa ko lm esataatuhatta eekkeriä
M oottoripyöriä, polkupyöriä ja u rh ei
asetetaan a su tta va ksi ja m yytäväksi.
M E IL L E S Y N T Y I
l u i t melkein haalin tävdeltä j a ! sialistiosasto ja siihen yhtyi pe Jos tunnette päänkipua, p y ö rry ttä m is
lutarpeita.
Hyvä asema. Metsä- ja m a anviljelys-
olikin tuo ruusu katsomisen ar rustavassa kokouksessa toista- tä. herm ostuneisuutta ja pakotusta
lukiessanne, n iin te ta rv its e tte silm ä
maita.
Sisältäen osan Y hd ysva ltain
Parhaim m an luokan M A IT O A , S
Puhelin 330
TERVE POIKA
voinenkin
Kaikkine huvilleen, kymmentä jäsentäkin, mutta sen lasit.
parhaim m ista jä le llä olevista maista. 16-2-1917, jo ta kutsumm e
KERMAA
ja
K IR N U P IIM Ä Ä ■
huvi- ja m
nurhe-kohtauksineen koommin ei se osasto kokoontu- SILMÄLASEJA $2.50 YLÖS- 710 I katu,
Suuri m a a n-jao tu skartta
(S ectional
E
Hoquiam, W a sh .; S m a rk k in o illa .
T Ä Y TÄ M M E T IL A U K S E T HU- "
Map) osoittam assa maan sekä laa
tekee kappale katsojaan hyvän nU( ja sen jälkeen innostus kato-
T :R I C. A. SOLBERG,
L E O . O LA V I.
D ream land-teatterin yläkerrassa.
dun. H in ta y k s i d o lla ri.
\aikutuksen ja näyttihän siitä
ja koko homma vajosi maan
* • • • • • • • • s V E IH iN .
H ilja ja K nu t Suhonen,
Aberdeen, Wash.
G rant Lands Loca tin g Co.
O m istajat, C arlton Bros.
yleisö tykkäävänkin, sen aina-• mustaan multaan kaikkien tois-
M ullan, Idaho.
• Putkiseppä
Kaasunasettaja * .»
K o n tto ri T : r i H olstin kanssa.
P.O. Box 610,
P ortland. Ore.
r
t
«
Telefooni 462.
•
W. F. FERGUSON
•
kin osoittivat ne monet suosion- tenkin kauniitten aikeitten keral-
•
Höyry- ja kuumanveden läm m l * ' lilllä lllC IZ IIIU llS I£ E llfE Z I2 Il!2 E S IiE in
osoitukset. Mitä kappaleen esi- ja Kaikki toimihenkilöitkin o-
• ty s la itte ita .
K a ik k i tarpeet ja • •
tvkseen
tulee,
min oli se
.
..
, koko-
,
i vat täältä muuttaneet toisille
• työ taataan.
UNION HARDWARE CO
lailla hy\ a. J--ausUinnie kiitokset; paj}ii<a|-unnjjje ja
ja vjjme
viime vaalien
•
K o n tto rip u h e lin 474
.
aberdeeniläisille
käynnistään I äänestyksessä täältä sosialisti- Palovakuutusten, kiinteän omai- j ♦ Asuntopuhelin 96—J
.
H O Q U IA M , W ASH.
507 I katu, Hoquiam, Wash.
• M eillä on täydellinen varasto meka-
täällä.
■ puolue sai kaiken kaikkiaan nel-
! n iiko n ty ö v ä lin e itä — ra ke n ta ja in rau-
Saadaksemme kirjan ulos ja kaikkien luettavaksi, mjynime
suuden ja lainan välittäjä
' jä ääntä. Tämä oli tälle paik-
tatavaraa — kanaverkkoja — tasku-
Mustasukkaisuuden
tuhotöitä
sen tuotantokustannuksilla.
v e its i* — p arta ve itsiä ja sakseja.
Rakastunut mies ampui naista i kakunna^.e tosiaankin köyhänto- Room 4, F irs t N ational Bank B u ii^
= ; distus, eikä sellaista ole täällä ing,
A siam iehet
HO Q UIAM . W ASH.
Sherwln W illia m s m aaleille
,
koskaan
ennemmin
tapahtunut-
SUO M ALAISESSA ASUTUKSESSA.
20—25 eekkeriä maata, 6-huoneinen kaan.
Neljä vuotta sitten esim.
•••••••••
713 I Street.
Puhelin 63
talo, pieni navetta, kanahuone, puu- annettiin tässä vaalipiirissä kaik- •
•
Lääkäri Suomesta
RUO KAA JA ASUNTO A
•
i huone, k e lla ri, puhelin:
noin 2% I kiaan 40 ääntä ja kaksi vuotta •
•
saatavana
O
'e e k k e riä puhdistettua maata, l ^ m ^
29 mutta nvt oli laihana
•
AMERICAN BAKERY •
»
•
•
Chas. Hausser, om istaja
•
missä Black Diamond E le c tric saha- P aa. .’ -l,k)k>cnannnc kokonaista
®
Mrs. Junnin Ruokatalossa
•
611
I.
St.,
Hoquiam,
Wash.
•
'la ito s sijaitsee. 30 nuorta hedelm ä-! n e ]jä vaatimatonta ääntä.
Suu- •
•
• First Nat. Bank Bldg.
puuta, pieni puro virtaa pitkin pi- resti on olosuhteitten täytynyt e 421- -11th St. Hoquiam, Wash. •
• Varustaa le ivoksia p ito ih in , seu-
• • • • • • • • • • •
i tuudeltaan paikan läpi, 10 eekkeriä tämän
neljän vuoden aikana
• ro ille ja e riko ise sti v ih k im ä til*!- •
• suuksiin.
•
,dOijia
muuttua! Mutta eihän ole lhrne-
Hoquiam,
Wash.
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
a
Paul Ruff,
kään, että täältä sellaisia tulok-
Englanninkielisestä teoksesta on otettu ja
Veness, W a s h .) siä saa. sillä leastadiolaisillahan
VVÄTSONIN LEIPOMO
on
täällä
kaikissa
sananvalta
Tukku
ja v ä h ittä is lllk e
J-a
myyty jo useampia painoksia. Kirja on erit
Leipom o ja makeiskauppa.
I kukaan muu kuin heidän lahko-
P A R H A IT A
täin mieltäkiinnittävä ja tosiseikkoihin pe
Jääkermaa, so kerikakku ja , ja hie
| laisensa ei tänne tahdo jalan si
JOHTAVIMMAT
noja leivoksia e rity is iä tila isu u ksia
jaakaan saada. Kääntyipä täällä
rustuva. Saatavana asiamiehiltämnre ja
varten tehdään tilattaessa.
LÄMMITYS- ja—
eräs entinen soittokunnan johta
Puhelin 55
TOVERIN K IR J A K A U
314 8 :s katu
Hoquiam Wash.
jakin tähän halleluja sakkiin,
KEITTO-
!
vaikka
en
tosin
viitsi
hänen
tri-
PASTA ...............................
i meaan mainita.
Kaikkea mitä kodin kalustami
j Tekisi mieleni hiukan rnoitis-
seen tarvitaan.
! keila tämän paikkakunnan suo
Uusi Hiuslääke
O V A T JU U R I S AA P U N E E T
M ie h ille ja N aisille
konttoristasuoraan tilattuna.
malaisia siitä, että ne eivät su
I.
O.
O.
F.
rakennuksessa,
Estilii h iiiite u L b d ö n , ta p p a a k rh n än . p o istaa v a i t s e
jo
is ta valm istan pukuja m ie h il
tulla puhujia kuuntelc-
<yyhyu päänah.i«i'o ja l.a-'. a ita a uud(-t h iu k set.
1
le ja naisille.
Uudempi m a lli
j
‘u*
h
iu
sju
u
re
t
i
..■ivatie tuulle. u — Tamii lääke maan,
vaan . itsepäisesti
sulkeutu-
TOVER», .
i
1 e., Box 99.
, ,
.
ja sopivaisuus taataan. Vanhat
1 ui» juokseva-« f ei . salv aa.), hyvin h _ te u o b aju ista ;
i jtkA sisiiilu r«svua.
svaa.
vat kammioiiimsa
kammioihinsa ja ottamatta
L äh ettäkää a lle k irjo itta n e e lle h e t i .................. kpl. k irja a SO TA—
vaatteet puhdistetaan ja präs
h a lv im m illa h innoilta saatte
Ei sisällä vahingollisia aineksia — siksi iasten
t n n - n H i B v n t t--,;t-
• ka 4ii päähän d c i »n m - il istu
jilM O lS ttl S t 1 \ *i<l tUOHI 1 t> C \tl t k d lk ~
sätään huolellisesti.
m eiltä
: t V oivat käytti«» y h tä hyvin m iehet kulu naiset- k j syntiseksi ja maailmalliseksi.
H uom .!
Union työtä.
M IN K Ä T Ä H D E N ? M ukana seuraa $......................
Ih « s‘nttHTa hluslaiike, tek ee tukan k iiltäv äk j Konstikos on sellaisia
ihmistä
, si. uebinouksi ja hyvällä tu o k su v ak si.
,
,
,
• •-
, , ,
1
huiputtaa
kun
ne
eivät
tahdokaan
N im i ...............................................i .......................................................................
¡ HALUTAAN TIETOJA I
CITY TRANSFER CO.
Farmers Produce Market
Î1
ijpgbhim
fll
1
I
.B
John A. Backman
Kokeilkaa meidän
CY-DAN SHOE STORE
14
Taloudenhoitajan
Fairmont Kahvia
Ruokaa ja asuntoa
Ruokatavaraa
■ -------------------- a
5 SY N T Y N Y T |
..1
1 S Carlton Meijeri C o.|
Samuel Ibbitson
SUURI ALENNUS!
SOTA
b ri E. R.
M in k ä -
tähden?
S
Jokaisen tulisi nyt lukea tämä kirja
Jacka-Johnson
huoneiden kalustajat
Hinta $ 1.00
N y t ainoastaan 50 senttiä
AINO BALSAMI
Hoquiam,
Osote
................................................................................................
Wash.
RP
UUNEJA
Uudet kevtttkankiiat
3H
Y