/
I
Sivu ncljl
TO VOTI
Yleisiä notisi«
Lainlaatijani
toimet
Mattoa ensimäiseltä sivutta.)
kous, jossa esiintyivät puhujina
Portlandin työnteettäjien liiton
ja* työväen unioitten edustajat,
Työnteettäjien puolesta puhu
va Mr. C. >W. Hodson, joka johti
työnteettäjien . puolta
asiassa
väitti, että oli kysvmys vain
työnteko-oikeuden takaamisesta
kaikille työmiehille, jotka halua
vat tehdä työtä, olkootpa mustia
taikka valkeita, union jäseniä
taikka
ei
silloinkin
vaik
ka toiset ovatkin työstä la
kanneet. Hän sanoi, että työn
teettäjien tarkoitus oli saada voi
maan laki, joka selvästi tulkitsi
si rikokselliseksi työhön halua
vien (rikkureitten) häiritsemisen
ilman, että ketään tarvittaisiin
kolhia veriin.
Willamette Iron & Steel* Co :n
presidentti B. C. Ball esiintyi
myöskin puhumaan ja hän väit
ti, että Willamette yhtiön laiva
telakalla ja konepajalla nykyään
Kun Ball väitti, että hänen
tehtaittensa edustalla olivat lak
kolaiset käyttäneet väkivaltaa
työhön menijöitä vastaan niin
kysyi muuan senaattori Balfilta
eikö hän ollut vaatinut poliisin-
suojelusta työläisilleen ja hänel
le Ball vastasi, ettei ollut. Näh
tävästi ei ollut pätevää syytä.
Työläisten puolesta puhui m.
m. A. L. Moulton, muuan Työ-
väenliiton edustajakokouksen c-
dustajista ja hän osoitti, että
työnteettäjien tarkoituksena oli
estää
työväen
järjestyminen
kieltämällä työläisiltä oikeuden
kokoontua, levittää lakkojulis-
tuksia, kantaa kadulla ilmoitus
■ m m iiiiiiiiiiim iin iim m
taulua, jossa ilmoitetaan lakosta
ja kieltää jokaiselta työläiseltä
oikeuden siivosti kehoittaa tois
ta* työläistä liittymään yhteen
HMHIIIIIIIIIIIISIIHIIHIUIIU»
tarkoituksella parantaa työpalk
MAA M YYTÄVÄNÄ!
Väkivallan har
15 eekkerin maa, tarpeellisine huoneu»- kaa ja työoloja.
toineen. S eekkeriä puhdasta; loppu helppo joittamisesta ennestään laki sää
puhdistaa.
Lähempiä tietoja hinnasta y.m.
saa joko suullisesti eli kirjeellä, osottcella: tää rangaistuksen ja oikeusistui
Arkipäivinä:
met ovat aina olleet valmiit
FRANK N IEM I.
28091/;, Colby Ave., Everett, Wash. käytämään niitä työläisiä
vas
Sunnuntaisin :
taan. Pitemmälle hän väitti, et
FRANK NIEM I,
Box 28-B, Clinton, Wash. tä työnteettäjien lakiehdotus oli
perustuslaillisia kansalaiskokouk
Maata myytävänä
sia loukkaava luokkalakiehdotus.
10 ta h i 20 e e k k e rin kappale, e n si
Oregonin State Federation oi
lu o k a n s a v im u lla n m aata. V esi fro n t-
t i ; lu o n n o n ih a n a lla p a ik a lla , rik k a a n Labor liiton kirjuri E. J. Stack
ka la ve d e n , S äm äm is-järven, ra n n a lla ; puheessaan
pääasiassa puolusti
p u o lito is ta m a ilia M onohosta Seatt-
työ
Jäi
s
te
n
poi
kott e r a u s-o i keu 11 t .
leen kä s in . K ä y k ä ä katsom assa. K y
Hän
väitti,
että
työläisillä oli
sykä ä e h to ja n i.
O sote:
oikeus kieltäytyä kannattamasta
O T T O JO H N S O N ,
sellaisia liikemiehiä, jotka kohte-
Box 125,
Issaquah, Wash.
levat työväestöä pahoin. Pitem
'
(30)
mälle hän osoitti, että työnteet
Vuokrataan eli myydään
täjien liitto oli muodostettu ko
23 H e e k k e rin ta id im a a -fa rm i n y t konaan työväen järjestymistä es
h e ti. M aa on puhdas v ilje ly k s e lle , tämään eikä siltä sen parempia
osa jo v ilje lty . — U u s i a s u in ra k e n lakiehdotuksia koskaan voida c-
nus (paino-vesi tu le e s is ä lle ) sekä
dottaa.
%
paana ja 4 lehm ää. — H y v ä t ehdot.
L ä h e llä k a u n ti-tie tä , 4 m a ilia k a u
Vielä puhui Willamette yhtiön
p u n k iin . — K o u lu u n m a ili.
lakkolaisten lakkovahti-komitean
A ntero N ikula,
puheenjohtaja Joseph Reed. Hän
P. O. Box 431.
Kelso, Wash.
selitti, että teräsvhtiön työläiset
V 6 L K O M U S -IL M O IT U S .
olivat lakkoutuneet saadakseen
H y v ä t to v e r it ; — M u is ta tte h a n kun paremman palkan ja hän julisti,
p id in ru o k a ta lo u tta B iesbee’k slb ^& ffa .,
ja lo p e tin 1907, kun la k k o ju lis te t että he tulevat pysymään lakossa
t iin , ja te jä itte m in u lle ru o k a v e lk a a kunnes voittavat vaatimuksensa
ja lu p a s itte m aksaa.
säädettäköön mitä lakeja tahan
On
k a tk e n n u t
ja lk a n i
kahdesta sa heitä vastaan.
k o h d in p o ik k i. O len ty ö tö n n ä m aan
Myöskin työläisten puolesta
n u t y li seitsem än k u u k a u tta ja k u in
ka kauan saanenkaan m aata, jo s hä- puhui Albert Streiff. tunnettu
nestä ja lk a a tu le e ta i ei. — Joka tie sosialistinen
lakimies Portlan-
tä ä m u u ta k in ve lka a olevan, te h kä ä dista.
h y v in ja lä h e ttä k ä ä — v iim e is tä ä n
Portlandin tvönteettäjät olivat
k u u ka u d e n k u lu ttu a s iitä päivästä,
erikoisjunalla, o-
k u in sanom alehdissä olen e n s ik e rra n kaupungissa
ilm o itta n u t, e lle tte Bitä tee, tu le n soittaen miten he kaikki pitävät
m u ih in to im iin ry h ty m ä ä n . T o v e ru u tätä
lakiehdotusta
tärkeänä.
d e lla
Heille
myöskin
lainlaatijoitten
J O H N K A IN U L A ,
puolelta osoitettiin niin paljon
Box 673,
T e llu rid e , Colo.
kohtelijaisuutta, etttä he saivat
ensin
puhua ja solvata työläisiä
ASIANAJAJA JA VI
mielensä mukaan ennenkuin työ
RALLINEN NOTARIO läisten puolelta kukaan sai ko
KA2IS KRAUCZUNAS
kouksessa sanoa mitään. Kun
A ja a rlkoa- ja siviiliasio ita kaikissa työläisten vuoro tuli puhua niin
ra itio n ja Yhdysvaltain oikeuksissa tvönteettäjät eivät odottaneet e
N euvottelu vapaasti. N euvoja postin nään mitään vaan lähtivät yli
kautta. 403 Lyon Bldg, Seattle, Wash
määräisellä junallaan takaisia
Portlandiin jättäen työväen joh
RUOKAA—ASUNTOA tomiehet
selittelemään lainlaati
S A A T A V A N A A T E R IO T T A IN JA
joille
työväestön
järjestäytymis
V IIK O T T A IN
Ida Leskelä.
H. W arala. oikeuden pyhyyttä ja esittämään
todistuksia työnteettäjien kon
1115 Jefferson SL
nuudesta.
Saata myytävänä
’
vallitseva lakko on kokonaan py
synyt voimassa sillä, että lak
kolaisten sallitaan häiritä ja es
tää työnhaluisia pääsemästä teh
taalle työhön. Hän väitti, että
on tarpeen laki, joka antaisi po
liisiviranomaisille vallan estää
lakkolaiset kokoontumasta teh
taitten edustoille, sillä yksinäi
nen työmies ei uskalla mennä
300 ja ehkä suurempilukuisen
►vihamielisen miesjoukon läpi
työhön, vaikka häntä ei suora
naisesti lyötäisikään tällä pai
kalla.
Seattle,
I
W ash.
SUOMALAINEN RÄÄTÄLI
J . Y . M y lly .
Seattle, Wash.
4009 Arcade Bldg.
te ke e m ie ste n ja n a iste n p u k u ja sekä
u n ifo rm u ja .— K o rja u s -, p uhdistu s- ja
p rä s s ä y s ty ö t s u o rite ta a n m yös huo
le llis e s ti ja k o h tu u llis illa h in n o illa .
Washingtonin valtion lainlaatija-
kunnan toiminta.
Olympia. 24 p. tammik. — E-
dustajahuoneessa on
esitetty
muun muassa lakiehdotus avio
liittojen kieltämisestä eri-rotuis
ten henkilöitten välillä ja ennen
tehtyjen
“seka-avioliittojen"
ILMOTUS.
laittomaksi
julistamisesta.
Eh
Kaikki ne henkilöt, jotka tie dotuksen mukaan tulisi neeke
tav it olevansa velkaa allekirjoit
taneelle, niin suorittakoot tai il rien ja “valko-ihoisten" sekä
moittakoot itsensä helmikuun 1 "valko-ihoisten’’ ja kiinalaisten
japanilaisten väliset avio
päivään mennessä ja myös ne, taikka
liitot kielletyiksi.
.jotka ovat jättäneet tavaroitaan
Myöskin on ehdotettu Pierce
niin perikööt edellämainitun a-
kauntin
viraston valtuuttamista
jan sisällä, muuten menettelen
niiden kanssa kuten parhaaksi pakkoluovutuksella hankkimaan
inäen. Aberdeen, Wash., 12-26-16. maan sotilasharjoituskenttää var
ten America-järveti rannalta.
Mrs. Maggie Lund,
814 E. Wishkah St V ilmeisissä vaaleissa on jo kaun
tin asujamisto hyväksynyt 2
milj. bondilainan ottamisen pak
koluovutus-ostoa varten.
Senaatti on muodostellut eräs
tä lakiehdotusta, jonka tarkoi
Jos te illä on P inniä ja näppyjä, voivat
tuksena on myöntää kaupunkien
ihm iset luulla, että tp illä on joku paha
t a u t i. . . Lukekaa m itä eräs henkilö k ir omistamille, kunnallisille sähkö
jo itta a meille :
*
valo- ja vesilaitoksille luvan
Covin<t>'n, Mich. A rv. kansalainen: Olen mvödä sähköä ja muita ulkopuo
tilannut teiltä lääkkeen finnejä ja kasvojen puh
distusta varten ja oli se kerrassaan tahokas lelle kaupunginrajojen..
Mutta,
taalta...äep u isti myöskin kaikki rumat merkit
että suurten yksityisten korpo-
k as voit«. Kunnioittaen.
J ack K ktola .
P in n i ja Kasvojen kaunistusvoide poistaa ’ ratsioiden edut tulisivat turva
aänyt ja kaikenlaiset paiseet kasvoista. tuksi on lakiehdotus värkätty
Tekee ihon kirkkaaksi, puhtaaksi ja
kauniiksi . . . . T ilatkaa “ F I N N I V O I sellaiseksi, että jokaiseen sellai
D E T T A .’ ’
Lähetetään posti vapaasti seen “myöntiin” on hankittava
$1.00 hinnasta.
valtion yleisten laitosten komis-
■ ■ L in e i 1’tn Aptevki on »nurin-------
sionereilta
lupa.
------- suona. Aptevki Yhdysvalloissa
P. A U cqc H Co. ..Supcrior, WI*.
Muuan ehdotus tarkoittaa vaa-
finniä
lilakien parantamista sellaiseksi,
että maan viljelysseutujen asuk
kaat saisivat äänestää ilman eri
koista yhä uudistettavaa regis-
teerausta. Maanviljelvspiireissä
asuvien äänestäjien yhden kerran
virallisesti tehty registeeraus
katsottaisiin lailliseksi niin kau-
van kuin ovat äänestäneet sään
nöllisesti kaikissa vaaleissa.
-------------- □--------------
SOTATOIMET.
(Jatkoa ensim äiseltä sivu lta)
ja 44 merisotilasta. Taistelussa
ammuttiin saksalaista torpeedo-
hävittäjää V-69 vastaan kolme
tykinlaukausta, joista yksi tuhosi
laivan komentosillan, toinen repi
riekaleiksi yhden savutorven ja
kolmas puhkasi reijän laivan
keulapäähän. Alus jäi merelle
uppoavaan tilaan.
Sen tykit
näyttivät jääneen toimintakykyi
siksi ja se esti englantilaiset pää
semästä lähelle.
Pimeä esti
englantilaiset musertamasta täy
dellisimmin saksalaista laivuetta,
joka pääsi pakoon.
Hollannista on myöhemmin
saatu tietää, että torpeedo-hävit-
täjä on hinattu Ymuidenin sa
tamaan laivalla ollen 20 surman
sa saanutta.
Taistelun arvellaan syntyneen
siten, että saksalainen torpeedo-
laivasto oli pakotettu jäitten
tähden lähtemään Zeebruggenin
satamasta Belgian rannikolta
päästäkseen Helgolandin saaren
linnoitusten turviin. Merelle eh-
dittvään joutuivat saksalaiset he
ti otteluun vartiopalveluksessa o-
levan englantilaisen
laivueen
kanssa, huolimatta, että saksalai
set olivat sumuisen sään vallites
sa päässeet pitkälle Zeebrugge-
nista.
A berdeenin ilm otus-osasto
vuonna on se yhtä välttämätön
tä, selitti Borden. Rintamassa
olevat sotilaat tuskin voisivat
äänestää, “varsinkaan suuren
taistelun riehuessa”( !), jatkoi
hän. Parlamentille tullaan taas
esittämään ehdotus vaalien lyk
käämisestä.
Bordellia erikoisesti miellytti
liberalipuolueen johtajan, Sir
\\ ilfred Laurierin, lausunto, että
liberalit suostuvat keskeyttä
mään parlamentin istunnot siksi
ajaksi kun pääministeri on yleis
valtakunnallisessa konferenssissa
Englahnissa, milloin sellainen
konferenssi kokoontuu.
Parlamentin tähän asti tunnet
tu lainlaadintaohjelma ei sisäällä
ainoatakaan esitystä kansakun
nan tilan parantamiseksi. Sota-
kysymykset, varojen hankinta
sodankäyntiä varten uusilla ve
rotuksilla ja kaikilla mahdollisil
la, suursaalistajia "asianmukai
sesti ’ säästävillä keinoilla on
sen "a ja o.” Tämän ohella tul
laan tietysti harkitsemaan val
lanpitäjien muitakin etuiluvaati-
muksia. Ile tanssivat ja'kansa
kustantaa musiikin.
THE SNUG
R A V IN T O L A J A P Ä IV Ä L L IS P Ö Y T Ä
(L u n c h C o u n te r) a te ria
saatavana jo k a a ika . — H a lp a ja
n y k y a ik a in e n .
M c D e rm o tt Ä. E rickso n , o m ist.
304 S. F. S tre e t,
Aberdeen, W ash.
ABERDEENILÄISET
HUOM!
OLEN
Saksalaiset vuorostaan voitolla
Riigan tienoilla. Venäläiset
voitolla Tonavalla.
Berlin, 24 p. tammik. — Sak-
laiset ovat Aa-joella Riigan ete
läpuolella valloittaneet venäläi
siltä asemia ja ottaneet 1,500 ve
näläistä vangiksi.
Bulgarialai
set ovat olleet pakoitetutu pe
rääntymään Tulcean kohdalla
Tonavan suuhaaran pohjoispuo
lelta takaisin.
Pietari, 24 p. tammik. — \ i-|
rallisesti on ilmoitettu, että sak
salaiset ovat kiivailla hyökkäyk
sillä valloittaneet venäläisiltä
Riigan eteläpuolella Tirulin soit
ten jaAa-joen välisellä alueella
alaa noin 3 virstan mitalta. Yäi-
nälinnan lounaispuolella llluxtön
luona saksalaisten tekemä hyök
käys torjuttiin.
Bulgarialainen pataljoona, jo
ka oli tunkeutunut Tonavan suu-
haaran yli 'Puitehan kohdalla tu
hottiin kokonaan, paitse 332 so
tilasta ja 5 upseeria, jotka otet
tiin vangiksi.
CANADAN PÄÄMINISTERI
PUHUNUT SODASTA.
(J a tk o a
e n s im ä is e ltä
Tulevaisuus huolestuttava.
A V A N N U T RUOKATAVARA-
KAUPAN,
500 E. W is h k a h SL
P yyd ä n
su lke u tu a
SUOMALAISILLE
ASUKKAILLE
GRAYS HAR-
BORISSA
K un ta rv its e tte
Kenkiä, hattuja, paitoja, alusvaat
teita, pukuja, matka-arkkuja
ja laukkuja, ruokatavaraa
O tam m e tä te n tila is u u d e n p y y
tä ä te itä käym ään kaupassam
me. T u le tte huom aam aan, e ttä
varastossam m e pidäm m e p a r
ha im m a n la jin sekatavaraa ja
n a iste n v a lm iita v a a tte ita m ah
d o llis im m a n k o h tu u llis illa h in
n o illa .
N y t ta m m ik u u n a ja lla
m yym m e n a iste n k ä v e ly p u k u ja ,
ta k k e ja ja le n in k e jä p u o le lla
h in ta a , y.m . ta v a ro ita a le n n u k
sella.
H u o lim a tta s iitä , jo s o-
saatte
puhua
e n g la n n in k ie ltä
ta i ette, v o itte o lla v a k u u te ttu
s iitä , e ttä saatte re h e llis e n ja
suoran k o h te lu n .
sekä kaikkea yleistä kauppatavaraa, niin käykää tarkastamassa
meidän tavaroitamme ennenkuin ostatte muualta. Me pidäm
me hyvin lajitellut varaston ja myymme mahdollisimman
halvoilla hinnoilla.
Kunnioituksella:
H u otari & Co.
GEO. I. WOLFF’S
A b erdee nin
s u u rin ja
kauppa.
320 So. F st., ABEHDEEN;209 First St.,RAFHOND; 203 8lh Sf., HOQUIAM
Puhelin 56»
WASHINGTON
Puhelli 5251
parh a in
Pilettiä myydään Europaan ja Europasta tänne, ja rahan-
lähetyksiä toimitaan varmasti ja nopeaan.
LOOMIS & CO.
Itäosan kauppai
R U O K A -, S E K A T A V A R A - JA
KENKÄKAUPPA
C u rtis ja C la rk k a tu je n kulm assa.
P u helin 580.
S outh Aberdeen, W ash.
Kestävä ja tyydyttävä on kaksi arvomittaa
• • • • • • • • • • • • • • • • • • •
M IE S T E N K E N K IÄ .................................................................... $3.50—35.50
N A IS T E N
K E N K IÄ
......................................... $2.75— $5.00, ain a $6.00
L A S T E N K E N K IÄ ........................................................................
50c— $3.50
5 S. S.SMITH HARD-*
•
WARE CO.
•
•
•
•
•
Tavallinen rautatavara- ja huonekalu- •
kauppa
S
420 West Curtis katu — Puhelin 180 •
ABERDEEN. WASH.
S
Walloch’s Buster Brown Shoe Store
«
S
• • • • • • • • • • e •••••••»
207
R U O K A A ON S A A T A V A N A
a te r io itta in , v iik o tta in , k u u k a u s itta in
ID A N IE M I,
100 So. E. St.
Aberdeen,
W a sh in g to n
MAITOA, KERMAA
P u helin
344,
V E L J E K S IL T Ä
A berdeen,
Phone 691.
W ash.
NUORET MIEHET!
— O le tte k o tu lle e t a ja te lle e k s i k u in k a
p a ljo n la a tik k o m a ke isia “ s o o ritte -
lussa” a u tta a ?
— Jos o s ta tte H E IK E L IN a p te e kista
m a a n k u u lu is ia W h ltm a n ’ in Kände-
jä , on o n n i yhä parem pi, s illä ne
paneva t suun v ä k is in k in n a u ru u n
ja ta iv u tta v a t p a h im m a n k in lu o n
teen.
— A in a k u n puhe ta r ttu u k u rk k u u n
ja sanan puute vaivaa, a n takaa laa
tik k o W H IT M A N ’IN K Ä N D E JÄ .
— W h im a n 'in K a n d it tu le v a t k a ik e n
ko ko isissa la a tik o is s a 5c— $2.75.
'
— A in o a m y y jä G rays H a rb o ris s a on
H E IK E L ’S DRUG STO R E
OSSI H E IK E L , o m ista ja ,
A B E R D E E N ja H O Q U IA M
TAI
302 So. F St.
T u n n e tu lta C o-operative
K e n k iä , Gordon ja
S tetson H a ttu ja .
ö ljy ta k k e ja , S aappaita ja k a ik k ia ta a tu s ti k e s tä v iä ja veden p itä v iä
v a a tte ita , y.m . ta rp e ita .
K U N T A R V IT S E T T E S IL M Ä
L A S E JA , ta va tk a a
Dr. H. W. Schoebel
TU LETTE
S ilm ä lä ä k ä ri ja silm ä la s ie n s o v itta ja .
B ijo u te a tte rin rakennuksessa.
P u h e lin W 6
Aberdeen, W ash.
HUOMAAMAAN, ETTÄ
M E IL L Ä
ON
»
suurin
Kello
varasto
Harborissa
M a F io n ltS e ry .
M e illä on m onen e rila is ia sekä n a is te n
d o llis im m a n a lh a is illa h ih n o illa .
So Aberdeenissä, myy kaiken
laista ruokatavaraa, makeisia, tu
pakkaa y. m. Tavara taataan.
Myös hinnat kohtuulliset.
Boston Dentists,
Aberdeen,
W ash.
JALKINEIDEN
KORJAUSLIIKE
Räätälit
ABERDEEN,
•••••••••••••e •
W ASH.
ESPEDAHL’S STUDIO
M IE S T E N J A N A IS T E N
V A A TE TTA JA
E r ity is e s ti lu o te tta v a .
P itä n y t liik e ttä vuodesta 1896
Stetson hattuja
Florsheim kenkiä
Stein Bloch pukuja
(o v e r
;
O
O
Viime vuonna jatkettiin parla
mentin ikää. kun vaalien toimit
taminen sodan aikana ei näyttä
nyt käytännölliseltä, ja tänä
Tunn
T
u n n it: 10— 11, 2— 4, 7— 8
W H IT E S ID E U N D E R T A K IN G CO.
H A U T A A N T O IM IT T A J A T
St. Telefooni 136-364. — H oqulam lr !
Phone 1592— J
)aoite: 420 K 8t. Telefooni 136
Aberdeenin osoita: 109-111 E ^no HU8KIIUL
Dream
th e a tre )
S
ja
Hume
203-205 So. G St.
Aberdeen,
W ash.
g K U H lim »
H e ro n
St.
W ash.
m yös
n im e llä
katujen
kulmassa
P U H E L IN 461.
E H D O T O N PUHTAUS?
—Suutari—
PETER HOTTA
T een k a ik k e a s u u ta rin a la lle
k u u lu v a a ty ö tä .
C osm opolis,
W a s hington .
Käykää kauppaa
kotikaupungissa.
H in n a t o v a t a lh a is e t — T a v a ra n
a rv o k o rk e a — T y y d y ttä v ä is y y s
ta a ttu
FIELDS
5,10 ja 15c kauppa
Puhelin 455
105 E. Aeron St.
\ astapäätä Sähkörakeunusta.
A berdeen,
W ash.
K o to in e n kauppa
SAUNA
A. W. B A R K L E Y
!
I
I
auuimuimaiuiiiauflMl
H
i
S u on ai. L ä ä k ä r i
;
E.
ABERDEEN STEAM'
LAUNDRY
A m m a ttiin tä y s in p e re h ty n e in ä
takaam m e ty ö n k u n n o llis u u d e n
ja ty y d y ty k s e n . — P u k u ja s ili
tetään, k o rja ta a n ja p u h d is te
taan.
A. i BARKLEY
312/a E. H E R O N ST.
822
A berdeen,
H IN N A T
P u h elin 551, 211 ’A G St.
A b erd een , W ash.
uunuiiiiiuiaBiuiiiiiaiiiiiiiiiiuui
a
»
AVANNUT
Aug. Johnson
RÄÄTÄLIT
Miehille ja Naisille!
K O H T U U L L IS E T
k y lt t i.
y le is ö n k ä y te ttä v ä k s i ja to iv o n
s ie llä k a ik k i ta p a a v a n i.
K u n n io itta e n
T u n n e ta a n
“ Texas” .
Snellman & Nurmi
i Dr. Osten Holst! E
m ah
PALLOHAALIN
•••••••••••••e
304 So.— F St. Aberdeen, W ash.
Yleisvaaleja aijotaan vielä lykätä
OLEN
koettaa tyydyttää teitä par
haimmalla tavalla mitä ra
halla voi saada. Phone 3513
•
BINDER & LIESE
6
109 West Heron St. (p)
V
Aberdeen Wash.
(V alo k u v au s-atelieri)
s
k e llo ja
r*
THE GERMAN BAKERY.
M ATTSON*
o tta v a t vastaan k a ik k ia a m m a ttiin s a
ku u lu va a työ tä .
207 So. F. St.
m ie s te n
BURNETT BROS.
»
M e teemme p a
ra s ta ty ö tä koh
tu u llisella h in
nalla ja annam
me
kirjallisen
takauksen.
e ttä
Jo h ta v a tim a n tti- ja ja lo k iv ik a u p p ia s
318 East H eron St.,
Suuren x a tu k e llo n
ED.EKLUND
K . E . S a lo
O
Q
ABERDEEN W ASH.
P ukuja,
P a itoja,
A lu s v a a tte ita .
Kun silmänne tarvitse
vat hoitoa
Hayes & Hayes
Pankkia
217 So F St., Aberdeen, W ash.
O Q O O O O O
W ash.
UUSI SYKSYVARASTO MIEHILLE.
Vastapäätä
Mutta kaiken tämän kehumi
sen keskeltä kuului jonkunlaisia
tä ta rp e is ta h a lv a lla .
huolenhuokauksia maan vastai L u H ja U O ty ö M . h ! y v M is yyn
sen kohtalon suhteen. Borden K O H T U H IN N A L L A , H s Y illä V IÄ se K on E N s K iv IÄ u
tuntui tietävän, ettei sotavälinei to im i ty ö n i rin n a lla .
den valmistaminen ja kansan va
rojen sotatarkotuksiin käyttämi 202 So. F St. Aberdeen
nen ole paras hyvinvoinnin ta
kaus. 'Sodan jälkeen seuraavas- UUSI SUOMALAINEN
sa taloudellisen elämän uudelleen
LEIPURI-LIIKE
järjestämisessä voidaan joutua
O len a va n n u t le ip u riliik k e e n . jossa
lujille. Canadan noin 400,000 tu lla a n va lm ista m a a n ru o ka a ja kah-
miehen takaisin kuljettaminen v ile iv o k s e t sekä h ä ä k e e k i-tila u k s e t
Europasta ottaa, jos heitä tuo v o itte jä ttä ä ainoaan p a ik k a k u n n a n
daan tuhat päivässä, yhden vuo suom alaiseen liikkeeseen .
den. Ja mitä voidaan tehdä hei E irk o is -a la n a k a n s a llis tiv a t.
dän toimeentulonsa takaamiseksi
FINNISH BAKERY
sen jälkeen, kun he ovat palan
K a lle L in d , o m ist.
neet näille rannikoille? Talou Phone 397.
110 N o rth B St.
dellinen elämä on halvaantunut
Aberdeen, W ash.
pahoin, eikä sitä suinkaan voida
N A IS E T H U O M A T K A A !
käden käänteessä vilkastuttaa. Ja
tuhansissa tapauksissa ovat nai S u u ri a le n n u s m y y n ti h a tu ille y.m.
v a ro ille täm än v iik o n aikana. Olen
set astuneet miesten tilalle teh ta
p a k o te ttu täm än tekem ään huone it-
taisiin, vieläpä muihinkin työ ten k o rja u s te n ta kia .
paikkoihin. Tämän tilanteen va
M rs. A lf. A bram s,
ralta on hallitus jo pitemmän ai-» 216 So. H St.
Aberdeen, W ash.
kaa pohtinut kysymystä sotilai 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
den saattamisesta maanviljeli
HUOM ATKAA
O
jöiksi. mutta suunnitelma ei näy O
O
O
tä helpolta toteuttaa. Näistä a- O K e vä t- ja ke sä ka n ka a t o va t O
sioista pääministeri tietenkin pu O saapuneeL T u lk a a kysym ään O
hui vain huolellisesti verhotuin O h in to ja n i e n n e n ku in m enette O
viittauksin, patriootin lailla ym O m u u a lle .— E n s ilu o k a n työ. So- O
0 p 'va isu u s
n ä y ttä ä
itsensä.— O
märtäen, että varomaton keskus O
V anhat k o rja ta a n ja s ilite tä ä n O
telu saattaisi lietsoa tyytymättö O
O
myyttä.
O
H E N R Y L IU K K O ,
O
Aberdeen,
O SC AR P E R Ä L Ä .
Nyman-Veljekset
ja k irn u p iim ä ä saatavana jo k a päivä
K A R JA LA N
East H eron St.
S uom alaisia palvelee
RUOKATALO-
suosioonne.
HISKI SAVONEN.
s iv u lta .)
nusti kauppavaihdon nouseva/:
tilivuoden loppuun (maalisk. 31
pA mennessä kahteen biljoonan
dollariin. Tämän “edistyksen"
kuvailussa ei Borden säästänyt
sanoja.
No. 21
Y L E IS Ö N K Ä Y T E T T Ä - •
VÄNÄ
•
•
keskiviikkona,
perjan tain a
ja •
lauantaina
•
kello 2 j.p.p.
•
H ilja
W irtan en . •
1127 F r o n t S t. A berdee n, W ash. •