No 7 Tiistaina Helmikuun 14 p— Tuesday February 14 5 tään aina on samalla kerralla vaadit tu työväenluokan miehille sekä nai sille Saman kappaleen lopussa josta e dellinenkin lainaus on otettu sanoo Anna Leppänen vielä: "Työväenluok ka nykyajan edistysmielisempänä luokkana taistelee yleisen naisten ää nioikeuden puolesta koska sen tar koituksena on vapauttaa naispuolinen ihmiskunta moninkertaisesta orjuu destaan" (Tummennus minun — L G) Paksusti sanottu ja erheellisesti Onhan niillä Suomenkin naisilla ol lut äänioikeus ja hyvän matkaa tois takymmentä vuotta joten luulisi hei dän tähän mennessä sillä saavutta neen poispääsyn moninkertaisesta or juudestaan Sen sijaan ovat he san gen vähän äänioikeutensa ja parla mentarismin avulla saaneet lieven nystä orjuuteensa Syynä siihen on se että äänioikeuden ja parlamenta rismin avulla ei köyhälistö vapauttan sa saavuta ja kun ei sitä niillä kei noilla saa koko köyhälistö niin sitä ei saavuta köyhälistön nainenkaan Mutta Kolmannella Kansainvälisel lä olkoon viimeinen sana tässä asias sa Sen kolmannen kongressin tee seissä sanotaan: Naisasianajajain pääpyrkimys — saada naisille äänioikeus — porvarilli sen parlamentarismin alaisena el rat kaise todellista naisten tasa-arvoisuus kysymystä eritoten riistetyn luokan naisten Tämä on selvästi osotettu työläisnaisten kokemuksella niissä kapitalistisissa maibsii joissa porva risto on muodollisesti tunnustanut e ri sukupuolien yhdenvertaisuuden Äänioikeus el poista alkuperäistä syy tä naisen orjuuteen perheessä ja yh teiskunnassa Äiinioikeustaistelu on siis aikansa elänyt ja Joutunut sivuun joten työ väenluokan naisten on kiinnitettävä kaikki huomionsa nykypäivän kysy myksiin Anna Leppäsen kirjoituksen toiseen osaan ei kannata kosketella muttat sen sijaan joutuu ihmettelemään tuo ta jatkuvaa sairastelemista sen joh dosta että parhaillaan "istuvassa" Järjestön edustajakokouksessa ei ole yhtään naista Sitä kun itketään To verittaren numeroissa 5 ja 6 Eipä sillii etteikö siellä naisiakin olla sai si mutta mistä niilä nyt otetaan sel laisia naisia jotka siihen toimeen ky kenisivät? Eihän meillä sellaisia ole vielä Sillä jos niitä olisi niin totta pa niitä sinne niisi lähetetty samoin kuin miesedustujiakin Vai pitäisikö siellä naisia olla noin niin kuin "trim- minkinä"? Sen sijaan että tuota seikkaa nyt ruvetaan sairastamaan on parempi että entistä innokkaammin kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla kehi tämme luokkamme naisia marxilaisen sosialismin periaatteitten ymmärtämi seen ja käytännölliseen toimintaan Ja kun naiset itsepintaisesti harrastavat kehittymistään katoaa miehistäkin se ennakkoluulo naisten toimintaky kyä ja asiain ymmärtämistä kohtaan joka heidän keskuudessaan vielä jos sain määrin on vallalla — Lydi Grat chef Kirjeitä HINGHAM MASS Jos taas vähän kirjottaisi osaston hommista Meillä oli näytös- ja tanssi-iltama helmikuun 4 päivän il lalla joka onnistui yli toiveiden Ih misiäkin oli edellisiin iltamiin ver raten runsaammin Kappaleen suh teen en voi sanoa mitään kun olin itse mukana vaan olen kuullut että tykkäsivät siitä Mitäs muuta kuin enempi vaan sellaista Kaikki kun ollaaa toimessa niin varmasti jotain aikaan saamme jos ei tätä aikaa ja tällä vuosisadalla niin sitten ei milloinkaan Naiset enempi innos tusta vaan! Kyllä me kykenemme jos vaan tahdomme Kokous asioita Meillä oli myös kuukausikokous 5 p helmikuuta jos sa oli paljon tärkeitä asioita käsitel tävänä Myös tilitettiin Karjalan ke räyslistoilla tulleet rahat Oli neljä listaa: A Nummen listalla $500 W Hendricksonin listalla $600 An na Nauhan listalla $375 ja Anna Ra silan listalla $2970 Yhteissumma oli $4445 Sievä summa nykyiseen aikaan verraten 3:s osa osaston jäseniltä Eivät ne sivulliset paljoa kaan luovuta ja avusta sellaisia jot ka kuuluvat järjestyneiden työläis ten riveihin He muka avustavat niitä jotka meitä avustavat se tar kottaa kapitalistit Herrat oikeisto laiset turvaavat ja luottavat heihin Luettiin avunpyyntiklrje joka kos ki Neuvosto-Karjalaa Päätettiin ot taa huomioon ja kerätä tavaraa To verit ja toverittaret hyvin tietävät että Karjalassa ollaan avun tarpees sa Pienikin apua on tervetullut kun hätä on suuri Myös otettiin huomioon Troin o saston hyväksi Norwoodin osaston lähettämällä keräyslistalla tulleet ra hat jolta oli $400 Keskusteltiin Eteenpäin lehden avustamisesta ja päätettiin lahjottaa $500 osaston kassasta Se el ole tosin suuri vaan ei ola osastossa suuria kassoja vaan kun jokainen osasto ottaa osaa pienelläkin summalla niin se auttaa paljon Kyllä ne nosket ovat aina vaan ryöstöhommissa Ei riitä mitä ovat tähän asti saaneet nyt veisivät oman lehtemme Se täytyy estää keinolla millä hyvänsä My'is keskusteltiin Worcesterin o saston oikeusjutun avustamisesta vaan jätettiin se tällä kertaa pöy dälle El vieläkään näytä työolot valoi sammilta Mikä tulee ihmisten tur vaksi el ainakaan jumala vaikka sitä kirkossa huudetaan ja siitä saar nataan Ilmat ovat olleet kuin keväällä Vettä sataa ja päivä paistaa aivan talvisydännä Nyt lopetan tällä ker taa Toiste taas jatkan — Kirjeen vaihtaja KINGSTON IDAHO Työläistoveri Isack Palo kuoli tam mikuun 31 päivänä veljensä John Hillin farmilla Hän on sairastanut maimirien keuhkotautia melkein vuo den aivan työhön kykenemättä Hä net haudattiin helmikuun 1 p:nä Kingtonin hautausmaahan suurilukui sen toveri- ja tuttavajoukon saatta mana Helmikuun 2 p kuoli Valen tin Koski samaan tautiin kuin edel linenkin sairastettuaan hänkin pi temmän aikaan suoverinsa Efram Pa losen farmilla Koski hautattiin tk 5 päivänä Mr ja Mrs Antersonin 9 vuotias poika Kaarlo loukkaantui mäkeä las kiessaan koulussa toisten poikain kanssa sillä seurauksella että reisi luu murtui poikki Hän on nyt Kelloggin hospitaalissa Toivottavas ti hän pian paranee Ihmeen kylmä ja luminen talvi nyt on kun aina vain pakkasta ja taas lunta No nyt kantofarmarikin nä kee maansa kannottomana kun lu mi on peittänyt kannot Täällä KIngstonissa on suomalaisia toistakymmentä perhettä mutta mi tään yhteispyrintiijä oi ole JärjoB tön lehtiä ei tule multa kuin To veri ja 6 Toveritarta I H TIMMINS O NT CANADA Koska täältä Timminsistä ei ole mi tään näkynyt pitkiin aikoihin Toverit taren palstoilla niin ehkä on palkal laan katkaista äänettömyys Muu maailma voi ehkä luulla että täällä kaikki naiset ovat jääneet lumen alle Tai ehkä että kirjoitusmuste on jää tynyt vaan niin ei asia kuitenkaan ole Lunta ja pakkasta täällä on ol lut etenkin lunta enemmän kun kos kaan muina talvina ja el tiedä kuin ka paljon vielä ehtii tulla ennenkuin on kevät Talvisista ilmoista huoli matta täällä on kuitenkin toimittu ehkä enemmän kun jossakin lämpi millä paikkakunnilla Koko talven on pidetty ompeluseuran kokouksia sään nöllisesti kerta viikossa Paljon on valmistettu käsitöitä joita on myyty kin huutokaupalla enimmän tarjooval le Tulot on luovutettu Karjalan käi sivien tovereiden hyväksi Tämmöi set myyjäiset on ompeluseura päättä nyt pitää Helmikuun puolivälissä jois ta pojut saatte hyviä paitoja sukkia ja kaikkia muita tarpeellisia esineitä Tulot näistäkin tulee Karjalan avus tamiseksi Maaliskuun alkupäivinä on naisem me päättäneet viettää suuret agitat-sioni-iltamat Naistenpäivä juhlat Sil loin kaikki Timminsin ja ympäristön naiset tulkaa mukaan Koetetaan yk sissä voimin saada oikeen tarkoitus taan vastaava illanvietto Ei miehet kään saa jäädä syrjään Tämä on kaikille vapaa En malta olla huomauttamatta näi tä Timminsin Witikaisen vinkujoita jotka olette sanomalehtiennekin pals toilla valmiit maalaamaan työläisten yhteispyrinnöitä Meillä on haalin o vet auki Tulkaa mukaan yhteistoi mintaan älkää nurkantakana napisko Jos meidän hommissa on virheitä niin koetetaan korjata ja tulla ennenkaik kea yhteisymmärrykseen Ei nurkka kokoukset vie mitään asioita eteen päin Kyläämme on tullut paljon nuoria tyttöjä Sudburyn ympäristöltä Sillä huonojen töiden ollessa on monikin äiti ehkä vasten mieltään joutunut lä hettämään näitä nuoria työn hakijoi ta pois omien silmiensä alta Täällä on vähän perhepaikkoja ja niissäkin on kurjan pienet palkat niin on näistä tulokkaista toiset joutuneet hakema:n sellaisia paikkoja jotka el ole ehkä joka suhteessa tarkoitustaan vastaa via Kuulkaapa nuoret tytöt tulkaa mukaan joukkotoimintaaii! Koete taan siten palvelijoinkin oloille pa rannusta saada Tanssi Klubia runnaa täällä eräs virolainen Pikemmin voial sitä sa noa mallassaunaksi Sinne koetetaan saada naisia vaikka millä keinoilla ja lupauksilla Sillä kun ei siellä ole Ee voja niin ei Aatujenkaan aika kulu Meidänkin suomalaisista naisista jot kut ovat ottaneet tämän puutteen huo mioon menemällä avustamaan niitä vi rolaisen ala-arvoisia mallassauna tans sia Naisena pyydän teitä kanssasiskot pysykää pois näistä huveista Ei niis sä valvota meidän asioita Aika vaa tii moiltä parempaa Käyttäkää se kin aika köyhälistön asian edistämi seksi lukemalla ja tutkimalla jotain hyödyllistä kirjallisuutta niin siitä on ennen pitkää jotakin hyötyä kun että olla noissa ala-arvoisissa tansseissa Aika on tärkeä Jokaisen on oltava mukana Koko maailman köyhälistö liikehtii Meidän naisten on nyt myöskin oltava mukana On valmis tauduttava että emme uuvu tielle vaan voimme seurata köyhäjistön tais telua loppuun asti Taistelu tarmoa kaikille Toverittaren lukijoille Toi voo: — Eräs TROCHU ALTA CAN Plirränpä vähän Toverittareen ottä paikkakuntamme tulisi siten laajeni masti tunnetuksi Täällä sitä vain o leskellaan hiljakseen joskaan ei niin kovin kehuttavasti eletä Toveritarta tänne tulee melkein jo kaiseen taloon ja ompa sitä hauska lueskellakin Hauska on nähdä kun naisetkin jo alkavat puolustaa itseään Siihenpä onkin pakko sillä eivät he ole tässä yhteiskunnassa sen helpom massa asemassa kuin miehetkään Täällä el ole meitä suomalaisia ko vinkaan paljon on vain kymmenkun ta farmari-kotia Puolet tästäkin jou kosta on ulkona osastosta Osa täällä on Suonten "valkasljoita" osasta vie lä niidenkin pesijöitä Tämä kireä ai ka alkaa heitäkin pakottaa ajattele maan Täytyy jo alkaa ajattelemaan "suolillaan" kun ei ole päähän ym märrystä sattunut sopimaan sitä ym märrystä että tietää mihin luokkaan kuuluu Nyt lopetan toverillisesti ter vehtien: — "Uikku boika" CLEVELAND OHIO Täällä "horioppl" maassa menee tuo aikakultakin niin pian ettei tah do juoksemallakaan ajan mukana py syä Vaittolo-ajallani on vuosiluku kin taas ehtinyt muuttua toiseksi Edistysyhdistys ja S S Osasto hil jattain piti vuosikokouksensa jolloin viksailtiin toimituskoneistoja vastais ta toimintaa varten ja luotiin yleis silmäys kuluneen vuoden toimintaan Noita kokouksia on kuitenkin turhaa Toverittaren palstoilla raportteerata sillä tämä meidän kiltti Toverittarem me on meille Hätäisille huono uutis lehti pitkiin matkan tähden Ohion alueen "käräjät" pidettiin täällä Clevelandissa noin kuukausi sitten Kyllä me naiset olemme alistu vaisesta ja tyytyväisestä aineksesta tehtyjä kun aina vain annamme noi den "ukkojen" asioita Betlata sillä el taaskaan ollut ainuttakaan naisedusta jaa Ohton alueen edustajakokoukses sa enempi kuin juuri pidetyssä järjestön edustajakokoukses sa k a p n Tämä tällainen leväperäi syys naisten taholta osottaa suurta välipitämättömyyttä yhteiskunnallis ten asioiden sekä kaikkien vakavam pien asioiden käsittelyyn ja antaa ai heita miehille edelleenkin paasata "ettei teistä naisista ole muuanne kun paistipannun ja pyykkltampun ää reen" Tehtyä erehdystä emme tietys ti voi enää korjata mutta toivotta vasti muistamme ottaa "ajasta vaari" vaslaisuudessa Toiminta E yhdistyksen naalilla a lettiin reilulla kurssilla uudelta vuo delta Vuodon jamassa ilmestyi haa lin peräseinälle sellainen eriskummal linen taulu Akka siinä löylytti uk koaan kaullnpulikalla ja poikamies si vustapäin katseli näytelmää hymy suin Tuo kuvako lienee ukot peläs tyttänyt mutta jokainen jätti noin kuukauden ajaksi akkansa poikamies ten huostaan Ja kyllä se aika oli su hinan ja tohinan aikaa Akat ja po jat pitivät naalilla "good tiiho" ja ty töt ja ukot puivat nyrkkiä takana päin että varttokaas tulee se mei dänkin vuoro "kuherrella" Luulivat näes akkojen ja poikien vain turhan päitten kurttiseeraavan mutta ho hämmästyttivätkln yleisön touhuil laan Tammik 2G 28 ja 29 p:nä Oli vat veitikat hummanneet komeat sar jailtamat jolloin kansaa kulki naalilla kuin helluntain opistolassa Yli 600 tikettiä myytiin 3:na iltana yhteensä joten tästä voi vieraskin huomata että "tuholaisia" on Kalakukko jon ka pisteli poskiinsa akat ja pojat nou si SO dollariin puhdas tulo noista juh lista on noin 300 dollaria joka on nät ti summa näin huonona aikana Nyt on akkain ja poikain välit kuitti mut ta tytöt ja ukot maksaa heille samalla mitalla Hyvät välit tyttöin ja ukko jen kesken alkoi virallisesti 1 p:nä Helmik ja loppuu 9 11 ja 12 p:nä Maaliskuuta suurilla juhlallisuuksilla Nyt ei vielä tästä tämän enempi Naistenpäivän vietto unohtui meiltä kuten monella muullakin paikkakun nalla viime vuotena Nyt se toki muis tettiin ja komitea toimii jo alkuval misteluja päiväkin on jo määrätty milloin juhlitaan Naiset tietysti kal kin ovat tämän homman takana ja silloin siitä saadaan yhtä onnistunut juhla kuin Karjalan hyväksi toimeen pannuista myyjäisistä jonka naiset myöskin hommasi Naistenpäivää vie tämme 4 p:nä maaliskuuta tiedotam me jo näin aika3een ottä kaikki osaa laittaa silloin pois esteet ja tulla juh limaan Ihanneliittolaiset on päättäneet toi mia Iltaman piakkoin Venäjän lasten hyväksi Kiitos ihanneliittolaisille kauuilsta päätöksestänne Sillä mi kään ei ole jalompaa ja kauniimpaa kuin toiminta kärsivien pikku tove reiden tuskien lievittämiseksi Onnis-