Image provided by: University of Oregon Libraries; Eugene, OR
About Toveritar. (Astoria, Or.) 19??-1930 | View Entire Issue (Sept. 6, 1921)
Tiistaina Syyskuun 6 p — Tucsday Sept 6th No 36 LEADVILLE COLO Siitä onkin kulunut jo pitkän ai- kaa kun on nähty Toverittaren pals- loilla kirjoituksia tältä naita En tiedä missä paikkakun e aika me nee vaan niin se mennä huristaa ettei perässä pysy No niin osastomme toiminta tä - tä nykyä on perin hiljaista kokouk sia on pidetty joka toinen sunnun- tai ja pikku iltamia aina silloin täi- loin Elokuun 6 päivänä oli osastol lamme vapaa ohjelma-iltama oh jelmaa oli keräytynyt tavallisesti Muun muassa esitettiin pieni näytös kappale "Punaisten jahti" y m Y- Ieisöä oli naalille saapunut vähän ei olisi liikaa vaikka kaikki suoma- laiset mitä niitä täällä nykyään on- kin tulisivat naalille aina silloin kun siella iltamiakin tapaa olla ja sinne jonkinmoista ohjelmaa saadaan hom- matuksi sillä voimien puutteessa il- tamia ei täällä tule olemaan kovin tiheään Työolot täällä ovat sangen lamaan- tuneet Kaivannot ovat enimmältä osaltaan seisauksissa olleet jo pitem män aikaa ainoastaan joitakin pik- ku liisareita on jotka koettavat teh- da toimeentulonsa munkkimalla maan alaisissa komeroissa Kannon otto ja kalastus ne tääl lä ovat nykyään olleet muun työn tilalla tärkeimpiä tehtäviä vaan ei hän sitäkään kaikki soisi toisilleen että tällaisena työttömänä aikana saisi edes tuoretta kalaa särpimek seen Niin nähkääs meidän suoma laistenkin keskuudessa on vielä sel laisiakin henkilöitä kaikin tavoin saada jotka koettavat sokaroiduksi vir- kakunnalle oman kansallisuutensa rrnttn Tättälf ää tnki tuollaiset hä- — — j -— - — peälliset työt tekemättä Ilmat täällä ovat nykyään olleet kokolailla sateiset vettä on satanut joka päivä jo viikko määriä Ja nyt lopetan tähän tällä kertaa kun ei ole enään mitään muistissa Siis ei muuta kuin parhain terveh dykseni kaikille Toverittaren lukijoil le Kirjeenvaihtaja EUREKA CALIF Lasten kesäkoulu onnistui koko lailla hyvin kaikesta vasta-agitatio nista huolimatta Lapset näyttivät1 kastutti ohjelmaa Martin Hendrikson kurssien lopettajaisissa mitä he olivat nin 2 -iltaiset luennot oppineet Suorittivat niin arvokasta Elämänsä työväenliikettä seuran ohjelmaa että eivät monet aikaiset- neen tienraivaajan filosoofisella var kaan sellaiseen pysty Kurssien lo- muudella elostelee hän asioita Innoa pettajaisiin ei tullut paljon yleisöä tunein tanssari unhoittaa että puheen mutta siitä ei auta masentua vaan loputtua on tanssia vaan tarkkaa vai -on edelleenkin tehtävä kaikki mitä sena kuuntelee tämän tinkimättömän voidaan lasten kasvatustyössä Oli luokkataistelijan suorasukaista asioi siinä tavallaan syy miksi juhlat epä- den selvittelyä onnistuivat Samaan aikaan oli kau- Juhlien kolmantena iltana esitettiin pungilla porvarien humpuuki teltta näytelmä "Ennakkoluuloja vastaan" jota kaikin mokomin täytyi käydä Jokainen myöntää että se oli mitä on katsomassa Työläiset ovat vielä sei- nistunein näytös-iltama Harjoitukset laisia ajattelemattomia raukkoja että oli johtanut J Roine ja esiintyi hän vaikka porvarien toimesta laitettai- kappaleen paä-osassa Erittäin huo fliin minkälaiset kissannaukujaiset masi että liikkeet ja roolit olivat jo niin sinne pitää välttämättä mennä kaiselle selvillä Muuten on "Ennak mutta ei niihin tilaisuuksiin joita koluuloja vastaan" miellyttävä viaton meikäläisten taholta toimeenpannaan huvinäytelmä joka kyllä sopii meikä Kaikenlaiset säärinäyttelyt viehättä- Iäisillä näyttämöillä esitettäväksi Ja vät tavattomasti ja niistä voidaan toivottavaa olisi että seuraavan toi työmaallakin puhua pitkin viikkoa mintakauden aikana saisimme usein mutta työläisten omista hommista ei näin onnistuneita näytös-iltoja Suo vain hiiskuta Sanotaanpa niinkin tavaa olisi myös että työväen näytel että yhtenä iltana näkee humpuuki miä joita näyttämöllämme voi esittää taltassa niin paljon että ei A ka- otettaisiin huomioon sillä niiden kaut dan haalissa kymmenessä vuodessa ta samalla voimme tehdä periaatteel Jospa työläistoverit tekisitte omaksi lista agitatsioonio Ja mitä nayttämÖ hyväksenne niin paljon agitationia voimiin osastossamme tulee voisiin kun te teette porvarien puolesta niin mepa esittää vaikka "Erikki Puken se olisi jotain ja uusia voimia kuuluu tulevan tultu- Mitä toveri Brusilan puheeseen tu- lee niin saanen sanoa että kyll- meillä hänestä on vielä kylliksi oppi- mistä vaikka ei hän olekaan niin lennokas puhuja kun joku muu van- hempi veteraani Niin että sen mi tä hän suorittaa luokkataistelu aree- nalla ei - suinkaan ole kovin vähäksi katsottava Hän on luokkataistelu opista kokolailla selvillä Syysk 4 p on keskustelukokous jos- pohditaan Eurekan osuusliikkeen toiminnasta kun meillä usealla suoma- laisella on tämän liikkeen toiminta epäselvillä Miljoona dollarin kysy mys on sotkenut asiat epäselviksi Meistä monikaan ei pysty seuraamaan toiskielisiä kokouksia kielen taita- mattomuuden vuoksi Siksipä tässä kokouksessa tulee liikkeen päähoi- taja tov Elonen selostamaan näistä asioista Siis tulkaa kaikki kuule- maan jotta ei tarvitse olla epätie- toisia asioista Ei kapitalistit meidän meidän leivästä huolehdi vaan otta- vat entisenkin pois vaikka ei meillä entistäkään paljon ole Syyskuun 10 p:nä meillä on haus- ka vaudeville iltama jota ei täällä Eurekassa useinkaan näe On kuu- lemma tulossa siihen tilaisuuteen näytöskappalekin Ähvä MONESSE PA Minäkin pistän pienen kirjoituksen Toverittaren palstoille En ole näh nyt pitkään aikaan kirjoitusta täältä Huono aika on täälläkin ollut tä tänykyä varsinkin kaksi kuukautta Nyt alkavat kuitenkin työt parantua mutta palkat lasketaan aivan mität- toman pieniksi Koulu alkaa syyskuun o p :na ja nuna menen luokkaan kouluun kuudenteen Ehkäpä nyt lopetan ja kirjoitan enempi toisella kertaa Helmi Sorsa QUINCY MASS Jospa tien ja mistä alkaisin vaikka niistä emän poikien 3 mi päiväisistä ilta Ne olivat 25 26 ja 27 p:nä viime kuuta Tuloihin nähden onnis tuivat ne mainiosti sillä jokaisena il tana oli avara salimme täynnä ylei söä Ja ohjelmakin oli onnistunutta lukuun ottamatta joitain vähempiar voisia numeroita Vaan sen sijaan ri- aan huomaamaan noskujemme lika set hommat sillä kukapa luokkatais telijan nimeä kantava työläinen viih tyisi seurassa jossa johtajat ilkeä mielisesti parjaavat ja pilkkaavat työ väen valtaa ja vallankumousta Tul kaa mukaamme jokainen vaan siihen armeijaan joka kerran on tuhoava tämän nurinkurisen järjestelmän ja si jaan luova uutta jossa muun muassa sana "työttömyys" on tuntematon jonka tähden nykyäänkin niin moni työläinen tuskaisin mielin ajattelee saapuvaa talvea Keholta n jokaista 5 S Klubin nais ta tilaamaan itselleen Toveritar sillä muun periaatteellisen lukemisen ohel la on siinä mitä valituinta romaani lukemista jos on hyvää tahtoa ei se hintakaan ole niin suuri joskin dol larit ovat kalliita nykyisen työttömyy den aikoina S L CLEVELAND OHIO Kesä on taas vaihtunut syksyyn aivanpa liian pian Suuret huvipai kat meren rannikoilla purkavat asuk kaitaan takaisin kaupunkeihin tal veksi sillä koulut alkavat pian jo ten lapset on tuotava kouluun On nelliset ihmiset ja onnelliset lapset kuin olette saaneet kesänne viettää meren rannikoilla kaukana kaupun kien tomusta ja hälinästä Mutta onko tuo huvittelu ollut kaikkien saa vutettavissa Ei! Ainoastaan heidän jotka elävät toisten työn kustannuk silla heillä ainoastaan on ollut tilai suus mutta he jotka kaiken tekevät ja kaiken tuottavat he ovat olleet pakoitettuja viettämään kesänsä pö lyisessä kaupungissa ja heidän lapsen sa ovat saaneet vilpoisen meren ran nikon asemasta leikkiä kaupungin kaduilla jossa ovat joka hetki vaa rassa tulla yli ajetuksi ja moni lap si Clevelandissakin on saanut leikkin sä maksaa hengellään Palvelustytöt ovat ihmeissään - kuin ne "hyvät" rouvat on alkaneet kenk kuilemaan ja pudottamaan palkkoja alas oikein "Porvoon mitalla" Mi käli olen saanut tietooni on rouvat huomanneet yhteenliittymisen tärkey den ennemmin kuin tytöt ja he osaa vatkin käyttää edukseen nykyistä pu lakautta Noin pari kolme vuotta ta kaperin olisi tytöilläkin ollut otolli nen aika järjestäytymiseen ja nyt oli simme vähän voimakkaampia taiste lemaan oikeuksiemme puolesta mutta jos joku oli silloin hiukan kaukonä köisempi ja otti puheeksi järjestäyty misen tarpeellisuuden perhepalveli joiden keskuudessa niin hänen pu heensa otettiin vastaan jollei aivan ivalla niin ainakin leikillä eikä kat sottu tarpeelliseksi rykiyä moisiin puuhiin sillä saatiinhan hyvää palk kaa oli "hyvä" paikka ja "hyvä" rouva ja jollei kaikilla ollut kaikkia yllämainittuja "hyvyyksiä" niin ha- kekoon niitä itselleen näin sitä jär keiltiin Mutta nyt kuulostaa että tyttöjen mielet on muuttunut "hy vien" paikkojen suhteen eikä enää puheissa olekaan samaa ylimielistä sävyä Perhepalvelijoita yleensä pide tään hitaimpina (ja ehkä ovatkin) tulemaan mukaan luokkataistelujär jestöihin mutta näyttää siltä että yhä useampi heistäkin alkaa aukoa sil miään Italialaisilla oli hiljattain jokin kir kollinen juhla jolloin he ampuivat ilmaan useampia tuhansia dollareita Kuinka paljon parempaan tarpeeseen ja tarkoitukseen olisi voinut tuonkin summan käyttää kun olisi jakanut niiden kerjäläisten kesken jotka näl käisin vatsoin kulkevat ovelta ovel le kuin käyttäen turhanpäiväiseen ilotulituksiin Paljon on vielä työtä sosialistisen valistustyön tekijöillä täs säkin suhteessa On aivan kuin teh täisi nälkäisten työläisten kustannuk sella iroonista ivaa ensin kerätään heiltä viimeiset sentit ja sitten ne pol tetaan muutamassa minuutissa muka kirkonmenoja täyttääkseen Yhteistoiminta on mennyt kesän kuumuudesta huolimatta hyvästi e teenpäin Kuten viime kirjeessä mai nitsin on s s osaston ja I W W hranchcin haalitoiminta yhdistetty Useita onnistuneita huvitilaisuuksia on jo yhteisesti toimittu huolimatta sii tä vaikka haalitoiminnassa onkin vallinnut tavanmukainen "kesäloma" Nyt varsinaisen toimintakauden alet tua jatkukoon sama innostus ja yh- teisymmärrys sillä solidarisuus työ läisten kesken on voimaa 1 Ompeluseura lopetti kesäloman E lokuun 25 p:nä kokoontuivat joukko ompeluseuran naisia toveritar Pyöt siän kotona jossa päätettiin lopettaa kesäloma sekä pistää neulat lentä mään Vaikka kesänaikana ei ole kaan pidetty kokouksia ei silti ole oltu toimettomana Töitä on tehty kotona ja onkin useita arvokkaita töitä valmiina Muistakaapa tulla ompeluseuran kokouksiin runsaslu kuisina joukkoina suunnittelemaan myyjäisistä sekä ottamaan vielä jo ku työ tehtäväksenne että saadaan myyjäisistä suurenmoiset Näin au tamme pyrinnöillämme aineellisesti sillä agitatsionityö vaatii myöskin ai neellista apua Tappoi lapsensa ennemmin kuin näki hänen kärsivän nälkää Mrs Ma ry Stoltis kuristi vuoden vanhan lap sensa muutama päivä sitten Vangit taessa selitti mrs S poliiseille että hän ei voinut nähdä lapsensa kärsi vän nälkää ja siksi hän sen tappoi Mrs Stoltis on ollut työttömänä pitem män aikaa ja nyt useamman viikon työn etsinnässä toisilla paikkakunnil la Mrs Stoltis asetettiin syytteeseen murhasta Sehän se on kapitalistisen yhteiskunnan tapa rangaista seurauk sista mutta syyt jätetään tutkimatta Perheessä on vielä kaksi lasta jotka äitiä vangittaessa itkivät leipää Alde HANNAN t S O ompsluMur kokoukael pidetään jokaisen viikon torstaina kello I Jpp Huora! Kaavia taataTana jok s ke kouksea loputta ABERDEENIN S S CLUBIN ompeluseuri kokoontuu joka torstai klo 2 in 713 E lst St — Tervetuloa HOQUIAftfIN i S O ampclusturu ko koukset ptdetiia osastoa talolla Ahtolas sa joka torstai kello 2 Jp OsoUi 315— lOth St Hoqoism Wuh PORTLANDIN S S OSASTON OM peluseuran kokoukset pidetään joka kuun ensimäinen ja kolmas torstai osaston talolla klo 8 Osote 7 1 9 Montana Ave WAUKEGANIN III SS O viralliset kokoukset pidetään joka kuukau den ensimäisenä ja kolmantena tors taina alkaen kello 6 illalla — Osas ton ompeluseuran kokoukut ovat jo ka toinen tortai alkaen klo 2 j p p Kahvia kokoukien loputtua JOS OLETTE KIPEÄ Pyytäkää VAPAA £ LÄAKEKIRJA — NO D Piinll on yli 25 miesten Ja unisten tautia seit tettvnä Kuin myöskin täydellinen luettelo suo malaisista kotilääkkeistii Mistä jokainen voi Ue valita sopivan lääkkeen taudilleen samaten jiyöskin lääkkeitten hinnat y m Lääkkeet eivät ole patcnttiläiikkcltä vaan tosl iraoma luisia valmisteita joita Suomela on jo käytetty monin kymmeniä vuosta Tiimiin kirjan saatte va[iasti Ja pitUIsl Ben olla jokaisessa suomalaisessa kodissa silla ette tiedä koska sität tarvitsette varokaa humbuuki laäkkeitä ja Iiumbuuki-totitoreita — Ifgneirin Apteekki on suuri n— — Suom Apteekkiliike Yhdysvalloissa — P A LIGNELL CO Superior VV is r 1 Il 1 ' i ' ( t 1 J ? 1 5 i 1 I ) I 1 4