No 28
Tiistaina Heinäkuun 12 p — Tuesday July 12th
7
maan mitä on tapahtunut Hän nä
kee sen kuitenkaan käsittämättä
Sitte pyytelee hän: "Käy nukku-'
maan Anni" Mutta Anni nauraa:
"Eipäs nukkumaanko kun on näin
lystiä? kerrankin pitkän odotuksen
perästä Empäs ole vaan niin tuh
ma näin kaunista ja rikasta kaikki
eikä yhtään nälkää silloinko nukku
maan? Nälkää pakenen uniin en
iloa — "
Silloin ponnistaa vanha kivenhak
kaaja viimeisetkin voimansa Hän
ravistelee ja puistelee nukkuvaa huu
taen: "Pekka Pekka lähe kotiin
lapsesi on vaarassa"
Vaivalla saa tämä järkivähänsä liik
keelle: ettäkö kotiin vaan miksi! hän
hän makaa niin mukavasti täällä au
ringonpaisteessa eikä hän Anniakaan
tahdo tuossahan se yhä laulelee: ei
päs mennä kotiiin eipäs mennä ko
tiin Pekasta näyttää kun horjah
telisi Anni — mutta niin paljo kyke
nee hän jo käsittämään että hän itso
se on jonka jalat eivät pidä paik
kaansa niin hänhän se tietysti on
hän itse Mutta mitä se tuo Anni
sitte höpisee ilosta sanoo että täslä
lähin sen kun nauretaan ja että opet
taja on oikeassa sillä tavalla kun hän
on elämän selittänyt ja mitäs se An
ni yhä ojentelee kädellään taivasta
ja huutelee: "Nelivaljakolla me sitte
tullaan isä sinä ja minä! Äiti vaan
yksin itkee! ?"
Pekan pää on liian raskas pari
askelta saa hän otetuksi kun jo kuin
pölkky moksahtaa maahan
Aurinko paahtaa Kellot kaikuvat
Linnut visertelevät Joen pinta väik
kyy Ja Anni nauraa — nauraa
Hän ei voi istua paikallaan täytyy
juoksennella täytyy kuin oravan hyp
pelehtiä Muutamalla hyppäyksellä
on hän portaalla joka vie joen yli
Keskellä kapeata lautaa hän istuu ja
lat riippuvat vapaasti mutta käsil
lään pitää hän itseään lujasti kiinni
Hän ei ymmärrä mitä se on hänen
täytyy vaan alati puhua yhä vaan pu
hua ja tässä keskellä jokea on hänel
lä ainakin kalat kuuntelijoinaan Niin
ja onhan siellä joessa myös Liisa
joka sinne hyppäsi kun ei elämä hä
nestä ollut kaunista Voi Liisan
kanssa hän haluaa jutella sille hän
tahtoo sanoa minkä keinon hän on
keksinyt
Pitemmälle eivät lapsen ajatukset
pääse Äiti muistuu hänen mieleensä
ja taaskin ääni huokaa: "Äiti äiti
rakas!"
Nopeasti vaihtelevat todellisuus ja
mielikuvat Annin aivoissa: "Setä kul
ta" riemuitsee hän "oletkos tiennyt
että köyhällä ihmisellä voi olla niin
hauskaa niin hirveän hirveän haus
kaa? Tulehan tänne ukko saat täällä
paljo nähdä! Näin vaan kun käyt
kumariisi joen yli näin kun minä
ja jätät jalat riipuksiin niin tanssi
vat puut ja pistävät latvansa yhteen
ja mitäs tuo on? Minähän näen
keijuja pieniä somia keijukaisia —
setä saanko mennä keijun luo?"
"Pekka Pekka Pekka!" jylisee ki
venhakkaajan ääni mutta paikaltaan
ei hän pääse hän on yhä kuin la
mautunut Huolettomin mielin osoit
taa Anni iloissaan syvyyteen: "Voi
minä näen! Iso kala tepastelee ihka
minua kohti Päivää herra Hauki!
Ukkoparka kun sinun aina vaan täy
tyy vettä ryypätä sanoppas terveisiä
keijukaisille minulta mutta muista
kin kuuletkos?"
Kauan kurottaa hän kahipäänsä ve
den yli Kätensä on hän päästänyt
irti portaasta Naurahdellen jatkaa
hän puheluaan Pitääpäs kerrankin
etsiä Liisa sieltä ei sitä ole täällä
eikä sitä näy tuoliakaan Joka suun
nalle kääntelee Anni etsien päätään
"Vaan näenpäs jotain paljo kau
niimpaa kuin Liisan '— syvällä ve
dessä loistaa pelkkiä kukkia suurella
niityllä ja keijut ovat ottaneet toisi
aan kädestä ja tanssivat ja kas nyt
viittaavat ne minulle voi sentään ih
ka minulle ne viittaavat Ah kuin
ka hienon kauneilta ne kaikki näyt
tävät ja katetulla pöydällä höyryää
keitot ja paistit Mitäs ne sitte oi
kein tahtovat nuo keijut? Kaunista
seppeltänikö?
Tästähän sen saatte kas vain noin
Kiireesti tempoo lapsi kukat pääla
eltaan ja viskaa syvyyteen '
Mutta syvyys haluaa enemmän kuin
vain lapsen kukat
Kysyvin hätäisin ilmein katsoo An
ni alas veteen Hiljaa kuiskailee hän:
"Ihanko totta että tahdotte minua
sinne keijut?" ja äkluä huudahtaa
hän päättävin äänin: "Isän luo minun
ei tee mieli äidin luo en saata men
nä keijut — tanssivat — minäkin
tulen teidän kanssanne tanssimaan"
Jonkun sekunnin ajan heilahtelee
tyhjä porras Veden pinnalla kiiri
vät putoamisen synnyttämät renkaat
Ilman halki kajahtaa pian lakaten:
Anni Anni!
Muutaman hetken perästä kaikuu
jälleen säännöllinen kalkutus läpi hil
jaisuuden Kivenhakkaajan tifytyy
tehdä työtä jos tahtoo palan suuhun
sa pistää Köyhillä ihmisillä ei olo
aikaa suremiseen — Vähän väliä
vilkasee vanha kivenhakkaaja An
nin tyhjään paikkaan Mutta hän
näkee tänään huonosti kiven tomu
on saanut hänen silmänsä vuotamaan
vettä Niin kiventomu se sen var
masti vaikuttaa sillä itkeä — mitä
varten hän itkisi? Hän kyllä tuntee
tottuvansa tuskaa tuntemattomana e
lämään vaan ei se vaan taidakkaan
olla niin helppoa kuin hän aina oli
Annille vakuutellut Mutta — ehkä
kuiskaamalla hän sen sanoo — onkin
Annikki siten onnensa saavuttanut
— niin siten"
Väsyneesti hakata kalkuttelee hän
edelleen joka isku ikäänkuin kumah
taisi: ihmisparkoja ihmisparkoja!
Kärpäset surisevat Aurinko paah
taa Linnut visertelevät Joen pin
ta väikkyy Ja yksinään ui rantaa
kohden lemmenkukkasista solmittu
seppel
James Whitcomb Riley
ja Debs
James Whitcomb Riley ja Eugene
Debs olivat läheiset ystävät lähes nel
jäkymmentä vuotta Heidän ystä
vyytensä alkoi "kaukana uudispäivi
nä" ja kesti läpi Riieyn elin päivät
Useat tämän hoosieri ( runoilijan
parhaimmat tuotteet ovat syntyneet
ystävänsä Debsin antamasta innos
tuksesta Kerran kun Riley oli sai
raana vei Debs hänelle ruusuja jois
ta Riley paljon piti Tästä ystävyy
den osoituksesta runoilija heltyi kyy
neliin ja sittemmin" kirjoitti runonsa:
Ne kukat"
Siitä kuinka näiden kahden suur
miehen ystävyys ensiksi alkoi ja mi
ten Debs joutui runoilijan asiaa edis-
) Hoosieri on Indianan valtiossa
syntyneille annettu nimitys
tämään Terre Hautes&a kertoo Debs
itse seuraavaa:
" 70 luvun loppupuolella kiintyi
huomioni erääseen kuvaukseen maa
laiselämästä joka oli julkaistuna e
raässä paikkakuntamme lehdessä Kir
joittaja näytti kastaneen kynänsä ai
van samoissa kokemuksissa kuin mitä
minäkin olin kokenut hoosieri nuoru
kaisena ja se kuvaus jonka hän an
toi kun omasta lapsuudestani veti mi
nut puoleensa vastustamattomalla vie
hätyksellä ja muistiin palaavilla mieli
kuvilla Palavalla mielellä etsin kir
joittajan nimeä Hänen kuolematon
maineensa oli jo silloin syntynyt aina
kin mitä minuun tuli
"Pian sainkin tietää että James
Whitcomb Riley ei ollut kukaan muu
kuin "Ben F Johnson Boonesta" jon
ka kielimurteelle kirjoitetut runot joi
ta siihen aikaan julaistiin Indianapolis
Journalissa olivat hyvin haluttuja ja
laajalti luettuja ja joiden johdosta
hänellä oli jo paikallinen maine "hoo
sier runoilijan" nimellä Näiden sillain
julkaistujen runojen joukossa oli sit
temmin niin tunnetuiksi ja kuuluisik
si tulleet runonsa "The Frost is on
the Pumpkin" ""The Old Swimming
Hole" y m y m
"Pahoin halusta saada nähdä tämä
kotivaltioni nero jonka runollinen
ymmärrys myötätuntoinen kotoisen
murteemme tulkinta oli niin syvästi
minua liikuttanut ja siksi matkustin
Indianapolisiin vaan se oli minulle
suuri pettymys sillä sain tietää että
Mr Riley ei ollut kaupungissa Mutta
tapasin kumminkin George Hittin
Morning Journalissa joka oli Riieyn
kustantaja ja hänen kauttaan tein so
pimuksen laittaa tälle nousevalle ru
noilijalle ja humoristille vastaanotto
tilaisuus Terre Hautessa
"Hc osieri runoilijan ensimäinen e
siintyminen Terre Hautessa ei suin
kaan onnistunut loistavasti vaikkakin
runoilija antoi erinomaisen näytteen
taidostaan kansanomaisen ruonouden
runollisessa tulkinnassa esittäissään
runoelmiensa henkilöitä Tämä huvi
tilaisuus pidettiin vanhassa Dowlingin
naalissa ja kuulijakunta oli kovin pie
ni" "Päätin mielessäni että ei koskaan
pitäisi enään tämän lahjakkaan hoosi
eri neron nöyryyttää itseänsä esiin
tymään niin pienelle kuulijakunnalle
Terre Hautessa Varmaankin kun
hän seuraavalla kerralla täällä vierai
lee tervehtää häntä täysi haali voi
makkailla suosionosoituksilla
"Mutta voi pettymystä! toinen kuu
lijakunta oli vieläkin vähäisempi en
simäistä Hämmästykseni ja harmi
ni oli ääretön Mutta nyt vielä lu
jemmin päätin että Terre Hauten täy
tyy nähdä James Whitcomb Riley ja
tulla käsittämään että tämä runoili
ja on kohonnut heidän omasta maas
ta omasta keskuudesta kotoinen luon
non kasvattama kukka omalta niityltä
jonka maine kerran tulee leviämään
ylt koko maan ja yli merien kaukai
simmillekin rannoille
"Mutta kolmas yritys oli vieläkin
täydellisemmin epäonnistunut kuin e
delliset" Mutta tietysti myöhemmin kun New
Yorkin kirjallisuusmaailma oli terveh
tinyt Riley tä nerona ja kruunannut
hänet kuolemattomalla maineella he
räsi Terre Hautenkin yleisö ylpeile
mäan hänestä "Ja kun hän tuli nel
jännen kerran Terre Hauteen oli suu
ri auditoriumi ahdinkoon asti täynnä
yleisöä jokainen tuuma seisomatilas
takin oli otettu ja satoja täytyi kään
tää ovelta takaisin"
Riley ei kumminkaan koskaan un
hoittanut sitä miestä joka häntä ra
kasti ja tahtoi auttaa silloin kun muut
olivat välinpitämättömiä
Hän oli saanut kokea köyhyyttä sy
dänsuruja pettymyksiä ja taistelua ja
siis voi hän tuntea todellisen ystävän
silloin kun sellaisen kohtasi Hänen
rakkautensa Gene Debsiin jota hän
sanoi jumalan taideteokseksi oli mel
kein jumaloimista Hän sanoi ker
ran: "Jumala oli tavattoman hyvällä
tuulella silloin kun hän loi Gene Deb
sin eikä hän tehnytkään mitään muu
ta sinä päivänä'
Riley lahjoitti ystävällensä useita
omakätjsellä muistokirjoituksella va
rustettua runoteostaan jotka kallii
na muistona säilytetään Debsin kirjas
tossa Debs antaa seuraavan läheisen
ja luonteenomaisen kuvan hoosieri
runoilijasta: "Hänen useilla vierai
luilla luonamme saimme nähdä kuin
ka kaikki ihmiset ja erittäinkin lap
set rakastivat häntä Jo kauan en
nenkuin hän heräsi aamulla olivat
lapset kerääntyneet saliimme häntä
odottamaan Yksi viisivuotias pikku
neiti kyynelÖiden kertoi kuinka hä
nen isänsä oli turhaan yrittänyt saat
te a häntä näkemään Rileytä opera
huoneella edellisenä iltana (tämä oli
Riieyn ensimäisen loistoillan jälkeen
Terre Hautessa) kun vakitungos oli
niin suuri Ja siksi hän oli ensimäise
rä meillä seuraavana aamuna ja kun
vakuutimme hänelle että varmaan
saisi nähdä runoilijansa tanssivat hä
nen silmänsä ilosta Vuhun myöhem
min oli hänen kuppinsa kukkural
laan Hän oli kiertänyt kätensä ihail
tunsa kaululle ja peitti hänen kasvon
sa suudelmilla vakuuttaissaan kuin
ka paljon rakasti häntä
"Toinen ihastunut tyttönen musta
silmäinen ja kaunis vakuutti ettei hän
koskaan voisi lakata rakastamasta las
ten runoilijaa Hänellä oli sydän ko
risteella varustettu kaulanauha ja kun
runoilija ihaili sitä kuinka kaunis se
oli ja lisäsi: "tuollaista minäkin kan
noin kun olin pikkutyttö" katsoi tyt
tö häntä ~ ensin ihmetellen ja sitten
purskahti raikkaaseen nauruun"
- Riley ja Debs rakastivat lapsia yhtä
paljon kumpainenkin Debs sanoo :
"Suloisimmat hellimmät syvimmät
sanat mitä Galilean proletaari koskaan
lausui olivat: "Sallikaa lasten tulla mi
nun tyköni ja alkaa t kieltäkö heitä
sillä heidän kaltaistensa on taivaan
valtakuntat Lapsuus I Mikä pyhä ni
mi I Kukkasia he ovat kukkasia joil
la on sielu ja jos ihmisellä tässä maa
ilmassa on jokin pyhä kutsumus py
hä velvollisuus niin se on näitä ih
miskunnan hentoja nuppuja ja kuk
kasia kohtaan"
Ja Riley on runoelmissaan tulkin
nut samaa kuin Debs kirjoituksissaan
jo teoissaan Tuuditettuna suuren
ja -epäsuositun asian kehdossa (hä
nen isänsä oli neekeriorjuutta vas
taan silloin kun oli kovin vaarallista
tila sitä) oli Riieyn helppo ymmärtää
ystävänsä Debsin leimuava sydän Ja
hänen runonsa John Brownista on
kuin selityksenä siihen toiseen mart
tyyri kertomukseen jonka sankari on
Gene Debs : Riley my öa kerran sa
noi :
"The meanest ma n I ever saw
Allus kep' inside o law
And ten times better fellers I've
knoved
The bleme garn — jyry 's sent over
the road"
Jos hän eläisi tänä päivänä näke
mässä rakkaan ystävänsä Eugene Deb
tin kuudenkymmenen neljän vuoden
vanhana palvelemassa kymmenvuo
tista vankeus rangaistusta hallituksen
vankilassa (sentähden että tämä piti
puheen sotaa vastaan) niin mitä sa
noisikaan hän nytt