Toveritar. (Astoria, Or.) 19??-1930, December 14, 1920, Page 7, Image 7

Below is the OCR text representation for this newspapers page. It is also available as plain text as well as XML.

    No SO
Tiistaina Joulukuun 14 p — Tuesday December 14th
Orpo
Kirj HELMI M— N
Syyshallat levitti kuolemaa
lehdet kultasi vihreys puitui
pohjantaivaan pilvet toi taajempaan
valohohde hämäraks' muuttui
Syntyi lapsi näin syksyssä
äidin ainoa kullanmuru
ilo ylpeys toivo elämä
myös syvin sydänsuru
Oli äidillä yksi aatelma:
— miten kasvatan lapseni parhain
ettei kukkastan viettelis maailma
ja taittaisi vartta varhain
Hän hymyillen pilttiä pienoista
kuni rakasta ruusua kantaa
Eil ei saa lastani turmella
hän ennen kaikkensa antaa
Kasvoi lapsi kun lilja vain
mi laaksossa on päivänpuolla
mi auringon lämmössä leikkii ain
— varjomailma on kaukana tuolla
Lapsonen kauniiksi kas"oi niin
rusopunasta poskissa hohti
Kuni lintu häkissä suojeltiin
jota kukaan ci koskea tohdi
Vaan Ti iti lapsen pienoisen
kaatui haudan kylmään syliin
ja tuulen alle jäi kukkanen
joutui kukkuriks' kylmiin kyliin
Jo varjopuolet elämää
sai nähdä tuntea surun
Oli orpona lemmitty lapsi taa
ja tuttava tuskien turun
Kylmä talven viima puhalsi
vilu väristi kummasti selkää
kun tyttönen yksin kuljeksi
kuolen viluun — sitä pelkää
Laihtui poski jo kalpeni
on silmien välke syvä
varsi sorea kuihtuu hennoksi
ääni -suruisa — heikentyvä
Hän mailman tietä vaeltaa
kaikki kokee sen varjopuolet
epätoivovaksi pienen eydämen saa
ylimoi maiset surut ja huolet
Kerranpa niin mulle kerrottiin
valkeni kylmä talviaamu
Kylän tieltä turvaton löydettiin
tämän kulkurilapsen haamu
Tiepuoleen kun onneton istahti
ei jaksanut nousta siitä
— Tämä ainoa ei moni huudahti
oi paljon paljon niitä I
Ei ainoa ei! Yhä sortuvi
tuhat tuhatta kulkuri lasta
joista yhteiskunta ei huolehdi
eikä estä sortumasta
Niitä surun lapsia sadot tain
syysmyrskyissä syntyy lisää
jotka kulkevat varjojen mailla ain'
eivät konsaan näe äitiä isää
Heitä kulkee kerjäten pyytäen
yhä mailman tu rulla tuulla
tätä yhteiskuntaa syyttäen:
miksi ei paremmin lapsiaan huolla ?
Kaksi veljestä
(Jatkoa)
Heillä oli jo monta vuotta ollut
tapana ostaa toisilleen 6 paria suk
kia joululahjaksi Se oli niin var
maa Sillä tavalla sai itse yhtä pal
jon kuin toisellekin moi ja kum
mankaan ei tarvinnut ostaa tukkia
sitten koko vuonna
Paluumatkalla hän huomasi mi
ten huonoilla varustuksilla hän oli
lähtenyt niin pitkälle matkalle Hän
piteli ohjaksia yhdellä kädellä ja
koetti toista pitää lämpöisenä takkin
sa taskussa vaan siitä huolimatta
hän tiesi että reumatismi panee hä
net tämän perästä vuoteen omaksi
Eikö hänellä muuten muka ollut kyl
lin vastuksia
Kaikki oli rauhallista kotona kun
hän aukasi keittiön oven Kalkkuna
lepäsi kauniisti laitettuna paistinpan
nussa huomenna paistamista varten
ja Pietari ' iloisena ja tyytyväisenä
laitteli illallista Vaikka Pietari näyt
ti niin nöyrältä Sammy kuitenkin
lakasi ' lumen huolellisessti saappais
taan ja siirtyi uunin luo käsiään läm
mittelemään — Samuel I sanoi Pietari vihdoin
Anna anteeksi aamullinen kahak
kamme — Syö savea I sanoi Samuel mel
kein itku kurkussa Varro vaan kun
tästä vähän ilmat lämpenevät ja mi
nun jäykät jäseneni vähän notkis
tuvat niin kyllä sinulle näytän mis
sä on paras mies näillä seuduilla
Hänen viimeinen toivon kipinänsä
sammui Kun Pietari joka sanaso
dassa aina oli sankari nyt raukka
maisesti pyytää anteeksi vaikka on
oikean tappelun voittanut Nyt on
kaikki hukassa) Rakkaus ja papit
olivat tuhonneet kaikki Hän var
maan menee vihille huomen aamuna
tuumi Sammy Ei siinä nyt enää
mikään auta Ja minä jään tänne
yksin! Antaa Martan tulla tänne
asumaan siitä ei ole puhettakaan
Sammy meni synkkänä huoneeseensa
ja oli siellä kunnes Pietari kutsui hä
net illalliselle joka syötiin ääneti
Koko illan he istuivat keittiössä en
tiseen tapaan vaan molemmat olivat
vaiti Ei ollut kummallakaan enää
mitään sanomista Sammy tupakoi
ja Pietari vaihtoi mälliä Heidän mo
nivuotinen tapansa oli paahtaa "paP"
kornia" jr pitää pienet kekkerit aa
ton kunniaksi Saiteri omenat ja
"toneksit" olivat heidän herkku jaan
vaan ei enää tänä vuonna
Sammy meni nukkumaan aika
semmin kuin tavallista mutta unta
vaan ei tullut
— Voi mailmaa pahennusten täh
den ja Marttaa jonka tähden pahen
nus tuli
Tulevaisuus häntä kammotti ja
niinkuin hän aavisti alkoi jäseniä hil
jaa kolottamaan joka vaan yhä yl
tyi Toisinaan " tuntui kun paholai
nen olisi pistellyt kuumia sukka var
taita hänen ruumiinsa läpi Ennen
aikaan kun häneen kipeästi koski
oli hänen tapanaan kutsua Pietari
luokseen vaan nyt hän sanoi :
— Vaikka tähän paikkaan kuolen
en pyydä apua kähisi hän itsekseen
Tuli aamu hän oli hiukan parem
pi mutta hänellä ei ollut voimaa
nousta ylös Hän kuuli Pietarin tou
huavan keittiössä aamiaisaskareissa
Pietari aina nousi ensin ylös Vih
doin kuului Pietarin ääni rappusilta
— Sammy! hän kutsui Mikä si
nun on? Etkö jo nouse ylös? Olet
ko kipeä?
Sammy ei vastaa Kuuluu aske
leita Pietari näyttäytyy ovella Niin
kuin laupias lammas joka tallin ta
kaa kurkistaa katselee Pietari ovelta
Hänellä on paperikäärö käsissään
— En minä ole kipeä tiuskaa
Sammy Äläkä vaivaa minua kysy
myksilläsi Mene tiehesi!
Pietari epäröi rykasee kerran ja
viimein astuu huoneeseen ja laskee
käärönsä sänkyyn
— Tämä on sinun lahjasi veli hy
vä hän sanoi hiljaa Minä menen
nyt syömään aamiaisen ja sitten läh
den Olemme päättäneet mennä vi
hille tänä aamuna ja pyydän sitten
Valterin tuomaan hevosen takaisin
— Hyvä on! Ehkä hän osaa he
volta ajaa mutta eipä hän paljon
muuta osaakaan Tuolla on sinun
lahjasi piirongin päällä ruskeassa kää
rössä Pietari otti käärön kääntyi pois
tuakseen mutta pysähtyi ovelle kai
paavan näköisenä
— - No hyvästi nyt Sammy pidä
hyvä huoli itsestäsi En minä tähän
taloon enää takaisin tule
— Onko sinua kukaan pyytänyt
senkin vanha saapas Sammy n kiuk
ku alkoi taas kiehua — Täynnä py
hää henkeä ja rakkautta olet nyky
ään yhä hauska toveri kuin kirjava
kana!
Pietari meni onnetonna alaker
taan ja Sammy seurasi askareita
kuunnellen Hän tiesi koska Pietari
lopetti syöntinsä kun hän helisteli
astioita niitä peatessään Kuuli kun
hän pani puita pesään viimeisen ker
ran ennen lähtöään ja kun hän lähti
hevosta valjastamaan
Hän nousi istua Ilen sa ja tunsi voi
vansa hyvin ja alkoi avata käärÖään
— Minkälaiset sukatkaan lienee
ostanut nyt kun on niin päästä pyö
rällä Vaan siinäkin hän taas ereh
tyi sukat olivat hyvät harmaat Vil
laset ja juuri samallaiset kuin hän
oli ostanut veljelleen Hän huokasi
ja käärö putosi hänen käsistään Sit
ten vasta hänen silmänsä suurenivat
vähältä hän oli" saada halvauksen
hämmästyksestä silla alimmaisina
käärössä olivat hirvennahkakintaat
taikinasta puhtaina ja pehmeäksi voi
deltuina Kalvosimista oli käännetty
nurin että villapuoli oli näkyvissä
Pyörryksissä otti hän ne käsiipsä ne
olivat Pietarin rakkaat kintaat — ja
niistäkin oli hän malttanut luopua
Samuelin kurttuinen sydän alkoi pai
sua pulleaksi hän hengitti syvään
liikutuksesta Ei kukaan koskaan
hänelle ollut niin uhrautuvainen sit
ten äitinsä kuoleman jälkeen Hän
oli ajanut Pietarin pois kotoa ja ai
van lähtiessään oli Pietari antanut
hänelle hänen kalliimman aarteensa
Sen eilinen tappelu todisti että kin
taat olivat hänelle melkein rakkaam
mat kuin oma itsensä
Sammy leppäsi akkunan luo ja
katseli talliin päin Pietari oli juuri
nousemassa rekeen Sammy kopisti
ruutuun ja kiskoi auki jäätynyttä ik
kunaa — Pete ! huusi hän Pietari hoi !
Oletko kuuro sinä vanha narri !
Pietari katsahtaa ylös Pakkanen
ehkä vaikutti että hänen tavallisesti
kirkkaat silmänsä olivat miltei kyy
nelissä niin "vetisiltä ne näyttivät
Sammy kumartui ulos paitasillaan
uhmaillen pakkasta
— Suuri siunaus! hän huusi Jos
sinä pidät minusta enempi kuin si
nun komeista kintaistasi niin ehkä
minäkin voin kestää hamehelmoja
ympärilläni Heti kun sinun hääsi
(tahi hautajaisesi voisin sanoa) ovat
ohi niin tuo Martta kotia joulupäi-välliselle
KOTOINEN KOIVUNI
Tervehdän sinua kotoinen koivuni
monien pitkien vuosien perästä Nyt
olen taas luonasi Kauan olimmekin
erossa Sinua kaipasin kun vanhaa
hyvää ystävää Miten hyvältä tuntuu
kaan istua taas vihantien lehtiesi var
jossa miten kotoiselta pitkien riippa
o k sieni hyväily Muistan vuosia taak
sepäin kun lähdin ulos avaraan maa
ilmaan Sinä sait viimeisen hyvästini
sinun runkoosi nojaten toivoin suu
rimmat ihanimmat toiveeni ja itkin
katkerimmat ikävän kyyneleeni Vie
lä vihreän latvasi näin kaukana aho
polkua kulkeissani Se näytti viitto
van ja varoittavan aivan kun olisi
tahtonut sanoa minä tunnen maail
man tunnen sen tylyyden sen viet
telykset tunnen köyhän osattomuu
ten onneen
- Kotoinen koivuni Nyt tunnen mi
näkin mllä tuntuu olla avarassa
maailmassa Mailmassa joka niin lu
paavalta näyttää sille joka ensi ker
ran kodin veräjän kiini p ainaa mut
ta siitä ulkopuolelle päästyään saa
kin jo tuntea sen kylmän kosketuk
sen Nyt tiedän miten paljon onnet
tomuutta siellä on miten paljon kär
simyksiä ja kyyneleitä kuinka kovaa
on taistelu olemassaolon puolesta Nyt
tiedän kuinka moni sortuu paheisiin
ponnistuksista huolimatta moni joka
on elämän alottanut hyvinkin valoi
sin toivein Miljoonat kärsivät ja vai
puvat ennenaikaiseen hautaan koo
tessaan harvoille ylellisen ja huolet
toman elämän
NUORISOLLE
Kirj Fanny Wlrtanen
Terve teille! nuoriso nouseva
Joiir sydän viel hehkuen sykkää
Terve teille! punalipun puoltajat
On aatteenne jaloa pyhää!
Sen aatteheu puolesta taistelkaa
Sen hyväksi työhön suorru m
Ja toivon tähtenä loistakaa
Etu joukoille — etteivät sorru!
Ole valveilla nuoriso nouseva
Etuvartlopaikallo riennä!
Missä oikeuden puolesta taistellaan
Apujoukkoja tarvitaan siellä
Te tiedätte — rikkaat valtaavat maai
Ja riistävät köyhiä meitä
Käy rohkeena sortoa vastustamaan
Xlä rukoile ylväitä heitä
Terve teille! nuoriso nouseva
Puna nuoriso sorron lapset
Teille onnen joulua toivottaa
Kaikki raatajat harmaahapset
SYKSYN SÄVELET
Kirj Annie Kuissalo
Syksytuulien tuivertaissa
sävelet vihurein vingahtaa
Huoliin verhouu _ köyhän rinta
syy s-sä velet kuullessaan
Luonnotar syksyn kauneutta soittaa-
e __
paveiei värjyen singaniau
uton vanhus narmajahapsi
tiepuolehen horjahtaa
Kerjuupussi olaitansa
sauva kädessä vanhus kaatuu
vaikertain
syysmyrskyjen mylviessä sävelien
singahtaissa
Kangistuu kielet kanteleessa
jäiseksi käy soittajan sormet
Talvi uneen syksyn luonnotarkin
hervahtaa ääreen soittimensa
Soios sävel kaunoinen köyhällekin
kerran
Ettei vilustais' syksyn viimat ei talven
pakkasetkaan '
Ettei olisi riistoa ei kerjureita
ettei tallattaisi köyhiä lokaan
vaan kaikki oisi yhdenvertaisia!
Silloin syksyn säveleetkin oisi kaunihia
kuulla
Kun oisi vaatetta viiuisine ja jeipaa i
nälkäisille
Rikas pohatta rouvinensa ajaa ylväänä
oriillansa
Nautinnoks' heille on syksyn soitto
Heillä lämpimät on vaattehensa
— Mitä ! Mikä tuossa ! Ori säikähtää
hypähtäin
— Ylös siitä I karjasee pohatta
kerjurille
Sä laiskuri! oot peloksi ihmisille
Turhaan karjuu pohatta moinen
ei liikahda kerjuri raukka
Kangistuneet on jäsenensä —
Hiille kuolonkelloja syksy soittaa
Kotini pihakoivu olen taas luonasi
lepäämässä kertomassa sinulle koke
muksiani Olen luonasi tuntemassa
kodin viihdyttävää lepoa Mutta vain
hetken saan luonasi olla sitten taaa
käy tieni ulos maailmaan sen vaa
roihin ja vastoinkäymisiin En lähde
sinne enää kokemattomana lapsena
pilvilinnoja rakennellen niin kuin vii
mein erotessamme Vaan kokeneena
tietoisena tehtävästäni tietoisena siitä
päämäärästä jonka eteen jokaisen
työläisen on kortensa kannettava
Ahopolkua kulkeissani kun taas
näen vihreän latvasi minulle tietä viit
tovan huudan sinulle vastaan Tieni
käy taisteluun ja se taistelu on päät
tyvä kärsivien ja osattomain onneen
Lasten Joulu jokaiseen
kotiin!