Tiistaina Kesäkuun 1 p — Tuesday June 1
No 22
jännityksessä koko illan Varsinkin
kolmas näytös teatterin lämpiössä
innostutti Kuinka hyvin siinä esi
tettiin venäläinen luonne niin herk
kä ja tunteellinen Esitys niin luon
nollinen että luulimme todellakin o
levammo kansallisteatterin lämpiössä
En voi arvostella näyttelemistä hen
kilökohtaisesti muuten kuin että jo
kainen oli paikallaan joten kiitos
teille toverit! Kappaleen kirjottajal
le onnittelumme punaisimmat kukat I
Äänestyspäivänä minäkin katselin
korttini ja kävelin äänestyspaikalle
jossa istui kolme naista Näytettyä
ni korttini kysyivät he josko olen
republikaani? Sanoin registeeranneV
ni soaialistitiketillä jonka kuultuaan
muijilta suut menivät jotenkin ival
liseen hymyyn Kaksi heistä sanoi
että sinä et saa äänestää koska so
sialisteilla ei ole ehdokkaita Selitin
en haluavanikaan äänestää virkaili-_
joita vaan sanoin että kunnallisää
'nestykseen luulen olevani oikeutettu
Se minulle myönnettiinkin — — — -Tuon
saman ivallisen suunrypistyksen
sain kolme vuotta sitte Court Houses
sa kun olin registeeraamassa Myös
kin siellä kysyi nuori tyttö: oletko
republikaani Vastattuani olevani so
sialisti sama ivahymy Tietysti ajat
televat että kas tuokin ulkomaalai
nen vielä tulee äänestämäänkin eikä
ole republikaanikaan!
Naiset! Ensimäinen ompeluseuran
kokous pidetään t k 26 p:n illalla
Mrs Mickelsonilla 823 Minnesota
Ave Tärkeitä asioita tulkaa kai
kin! "
Yksi asia vielä Naiset kaikkialla
hankkikaa tilauksia Toverittarelle ja
uudistakaa oma tilauksenne Kuten
tiedätte on lehdellemme tullut uusi
toimittaja Koettakaamme häntä ilah
duttaa kohottamalla Toverittaren ti
Iaajamäärä 1 0000 :een Emme mil
lään voi häntä niin paljon auttaa kuin
levittämällä lehteä jonka eteen hän
kaikkensa koittaa Se on ikäänkuin
tunnustus hänen työstään että olem
me tyytyväisiä häneen Toverittaren
asiamiehenä täällä on nykyään Mrs
Riipinen Kun hän tulee luoksenne
niin antakaa hänelle Toverittaren ti
laus se tekee hänetkin iloiseksi
Höpsis
SAN FRANCISCO CALIF
Keväinen tervehdys täältä! — Kos
ka tulin valituksi Toverittaren kir
jeenvaihtajaksi niin yritän sen nyt
tehdä
Täällä sitä touhutaan hikihatussa
valmistellen niitä valtion kesäjuhlia
jotka tulevat olemaan tämän kuun
29 30 ja 31 p:nä En vielä tiedä
mitä kaikkea siellä silloin on mutta
päivällinen se vaan tulee olemaan
hyvä! — 28 päivä tätä kuuta on lau
luseuran iltamat Aikovat kai lau
lulla saada innostuksen juhlien ajaksi
Toverit muistakaa että silloin täy
tätte haalin ääriään myöten
Nyt ne vaudevilleiltamatkin ovat
olleet ja menneet Ikävä vaan että
yleisö oli niin vähälukuinen Paina
kaapa mieleenne toverit että tästä
lähtien tulette isommalla joukolla
Taitaapa ne ilmat ruveta lämpiä
mään Kyllä sitä on täällä ollutkin
kylmää kylliksi asti — Toveruudella
T Lahti
THORHILD ALTA
Jotain kaasua on ilmassa joka on
pannut ihmisten mielet kuohuksiln
Älkää peljästykö se ei ole mitään
vaarallista Se on sitä marxilaisen
solidaarisuuden tulkitsemista joka
on nyt moninkertaisesti entistä voi
makkaampaa Oman torpan rakenta
misesta on kauan puhuttu ja nyt on
käyty tuumasta toimeen Osasto
valitsi viisihenkisen komitean imios
tuttamaan jäsenistön mieliä ja agi
teeraamaan saapumaan ensi kokouk
seen joka on 20 päivä kesäkuuta
T Voitin talolla Mielipide on että
myydään $1000 osakkeita Jos el ole
suoranaista rahaa saa luottoa nim
jos ei halua rahaa käyttää Toivon
että ymmärretään toisiamme oikein
ja tehdään parhaamme tämän asian
toteuttamiseksi Tämä riippuu meis
tä itsestämme
Vappujuhlaa vietettiin vaikka el
niillä tuloksilla kun oli toivottu
Tulva oli niin voimakas että esti
monen ottamasti Juhliin osaa Joten
jätän niiden perusteellisemman sel
vittelyn Juhannusjuhlat tulevat tämän kor
vaarnaan moninkerroin 12-henkinen
toimikunta huolehtii että siellä tu
lee olemaan paljon kaikenlaista hy
vää Paikka jossa juhlat pidetään
on J Luoman ostamalla farmilla en
tisellä M Hillin talolla
Eiköhän nyt tule vVorspolntln osas
ton Jäsenet näyttämään niitä kappa
leita jotka jäivät Vappuna pois
Siis älkää kukaan poissa olollanne
kunnioittako näitä juhlia vaan saa
pukaa sankoin Joukoin kantamaan
kortenne yhteisen hyväksi
Taas yksi tekopyhyyden uhri Kan
salaisemme E Lammisen vaimo Mrs
Lamminen on viety heikkomielisten
sairaalaan
Tälle hermosairautta kärsivälle
naiselle käytiin jakamassa sielun
ruokaa koko talvi eikä ajateltu että
muuta hoitoa häh paremmin tarvit
seisi raskauden aikana Eipä siis
ollut kumma jos olikin tällaiset seu
raukset kolme päivää jälkeen synny
tyksen Aletaanpa' nyt työläisäidit opette
lemaan se läksy että otamme las
temme hoidon ja opetuksen enempi _
sydämen asiaksi On jo aika luo
pua ijänikuisesta uskonnon pimitylt
sestä Tämänkin hulluttelun seu
raukset saavat lapsemme kärsiä He
lapset nimittäin eivät suinkaan ole
syylliset he -eivät ole vaatineet elä
mää se on annettu Vaan ei ole an
nettu opetusta eikä hoitoa joka
olisi elämänantajan velvollisuus Se
meidän tulisi tehdä sikäli kun s?
nykyisissä olosuhteissa on mahdol
lista Nyt kun on saatu toimittaja leh
dellemme toivon hänelle kestävyyttä
siinä hermostoa kysyvässä toimessa
Ja mitä on huomauttamista leh
teemme nähden tehkäämme se To
verittaressa eikä Vapaudessa kuten
muutamat naiset ovat ottaneet teh-
däkseen — Puoluetervehdyksellä:
Tilda Voitti
SALMON ARIW B C CANADA
Keväinen tervehdys kaikille Tove
rittaren lukijoille! Mistäpä tässä
muusta alkaisi puhumaan kun kau
niista kevätilmasta joka on ollut
nyt erittäin ihanaa verrattuna viime
kevääseen Niinpä nyt farmarit kyl
vävät siementä peltoihinsa hyvillä
toiveilla Näyttää kuin luonto olisi
nyt leppynyt Sen vihan maljasta
saimmekin maistaa viime vuoden a
jalla täysin siemauksin Se paleltui
mikä kuivuudelta säästyi Se kai
osaksi teki että perunain hintakin
on niin kallis että niitä ei vähäva
raiset kohta voi lunastaakaan
Osaston toiminta näyttää olevan
vähän virkistymään päin Vappujuh
laa vietimme Sainion Armin s s
naalilla 8 päivä toukok Esitettiin
näytelmä "Kuhnijat" Esitys sujut
kohtalaisen hyvin ainakin yleisö
näytti olevan tyytyväinen kappaleen
esitykseen Sitten oli sunnuntaina
9 p:nä kenttäjuhlat entisellä juhla-
paikalla nim Santapointissa Ylei
söä oli sinne saapunut kokolailla 1a
kaikilla näytti olevan hilpeä keväi
nen mieli
Juhannusjuhlaa olemme päättäneet
viettää taas oikeen isosti Viimo o
saston kokouksessa valittiin komitea
hommaamaan kappaleita juhannus
juhliin Tämä vain siksi että e
täämpiinäkin asuvat tietävät laittaa
juhlatamineet kuntoon Silloin so
pii ohjata kenkänsä kärjet Sainion
Armiin Näin aikaiseen jo voin va
kuuttaa että silloin siellä tulee ole
maan jotain suurta Ne keskikesän
juhlat tullaan viettämään 26 ja 27
p:nä kesäkuuta
Tämä meidän pieni farmlkylä Gle
nedin näyttää kasvavan ja vahvistu
van hengessä koskapa kuuluvat jo
alkavan viettämään kirkollisia mo
noja Tänite on viimeaikoina muut
tanut asumaan useampia englanti
laisia perheitä jotka näyttävät vie
lä olevan epävarmoja taivasosuudes
taan kun musta-takin pitää olla ai
nakin pari kertaa kuussa vakuutta
massa että kyllä sitä sinne pääsee
kun vain muistaa olla vihainen kai-
kille työläisten vapausliikkeille —
ja myötätuntoinen kaikelle riistolle!
Suomalainen kansanaines näyttää
yhä vaeltavan sitä leveää tietä tie
tenkin luottaen siihen että suorin
tie on paras
Sairautta ja loukkaantumisia on
ollut kansalaisten keskuudessa viime
talvena että tuskin on yhtään per
hettä ollut joka olisi jäänyt ilman
minkäänlaista kipua — Gabriel ja
iLiisa Katajamäen poika joutui me
nemään Winnipeglin asti lääkärin
apua saamaan Kuuluu toki hänen
parantumisestaan olevan hyvät toi
veet Suotavaa olisi nuorelle mie
henalulle että hän saisi terveytensä
takaisin
HUOMI Asiamiehiä halutaan
halulliset kysykää ehtojamme
Rahanlähettäjille!
Kansalaisillemme maksamme dollareista Suomen Pankin virallisen
myyntikurssin Kurssin muuttuessa Suomessa se meille ilmoitetaan
sähkösanomalla Näin saatte dollareistanne
KORKEIMMAN HINNAN
Yllämainittua tapaa seuraten me maksoimme dollarista
1 935
Toukok 20 p
Lähetyskustannukset 25 senttiä postiteitse $3SO sähköteitse
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta r L
ainoa asiamiehemme Suomessa vastaa kauttamme läheteyistä rahoista
HELANDER
PRIVATE
Woolwoith BIdg Room 1104
Toivotan nyt vain kaikille työläi
sille hauskaa kesää!
Toveruudella: Mary Mäki
MIINARÄJÄHDYS HANGON EDUS
TALLA Kuten olemme jo kertoneet rä
jähti Russarön luona Hangon edustal
la sunnuntaina 18 p huhtik muuan
miina surmaten kaksi sotilasta Hbl:n
tietämän mukaan oli onrietoniuuden
aiheuttanut miina laadultaan eräs vaa
rallisimpia Se oli jo aikasemmin ol
lut rannassa mutta laineet olivat sen
hiljattain muuttaneet toiseen paik
kaan jossa se sitten räjähti Miten
onnettomuus tapahtui ei tiedetä Mo
lemmat onnettomuuden uhreiksi jou
tuneet miehet sotilas Johan Nurmi
sekä alikersantti Väinö Suominen
kuuluivat saaren linnoitusmiehistöön
ja ' olivat molemmat kotoisin Villnä
sistä -
Räjähdys oli sangen voimakas Suu
ri kivimöhkäle jonka päällä miinä
oli hajosi atoomeiksi ja kallionkap
pale siirtyi kymmenien metrien pää
hän Onneksi oli räjähdyspaikka kal
lioiden välissä joten suuremmat tu- '
hot estyivät
NAISET HEI! HEIJ
Karkausvuosi on käsissä koristakaa it
seine niin että te "miehelle kelpaatte"
CALIFORNIAN RUUSUHELMET ovat iha
nimmat koristeet mitä nainen voi saada
Ne ovat valmistettu kuivatuista Californian
ruusuista ja tuoksuvat mainion hyvältä
Milloin ette niitä käytä kaulassanne säilyt
täkää ne vaatteittenne seassa ja ne antavat
hienon ruusujen tuoksun vaatteisiinne Mo
net yläluokan naiset ovat maksaneet satoja
dollareita saadakseen Californian ruusuhel
met mutta" me emme vaadi teiltä niin pal
joa ainoastaan $200 Eikä teidän tarvitse
lähettää rahaa heti tilauksenne mukana
vain 6c postimerkit tämän ilmoituksen mu
kana ja me lähetämme nämä hienot arvok
kaat helmet nähtäväksenne Jos ne teitä
miellyttävät lähetätte niistä meille ainoas
taan $200 elleivät tyydytä palautatte ne
heti takaisin Helmet lähetetään sievässä
laatikossa ja ovat ne mitä sopivimmat jo
ko vihkiäis- syntymäpäivä- koulunpäättä-jais-
tai miksi lahjaksi hyvänsä Joka "hei
lun miehen" olisi annettava tytöllensä Ca
lifornian ruusuhelmet "rakkauden siteeksi"
silloin saatte hänestä ikuisen ystävän Me
emme puhu helmistä tämän enempää ne
puhuvat itse puolestaan kuin ne teille saa
puvat Sen vaan sanomme että naiset il
man Californian ruusuhelmiä puuttuu jo
tain perin kaunista ja arvokasia Kaikki
rehelliset ihmiset kiiruhtakaa tilauksenne
heti Epärehelliset älkää vaivatko itseänne
teille voi koitua ikäviä seurauksia Ilmoit
takaa minkäväriset helmet haluatte tai use
ampia värejä varalta
RELIABLE SALES COMPANY
BOX 2143 TAMPAr FLORIDA
naisille mainio sivuansio Asiamiehiksi
Smk
Toukok 21 p
& NEKTON
BANKERS
233 Broadway New York City
-5 i
f 1
f
''
I
s)
t1—