Tiistaina Huhtikuun 27 p — Tuesday April 27 No 17 l ) 1 ' Vappu tänä vuonna (Jatkoa enslm&lseftft Avulta) mistä silloin kun" taloudellisen 'kehityksen kulku on kerran uu sien aatteiden auringon säteillä ehtinyt vanhan järjestelmän jäät keväiseksi tulvaksi muuttamaan Niissäkin maissa missä uuden yhteiskuntamuodon syntyminen ei ole ainakaan vielä ottanut vä kivaltaisia muotoja joissa ennen tapahtunut kehitys on tehnyt mahdolliseksi uuden yhteiskun nan syntymisen rauhallisesti as teettäisin ainakin toistaiseksi kuten Englannissa me näemme saman liikehtimjsisen samaa pää määrää kohden olevan käynnissä Ja jokaisessa maassa kulkekoon pa työvänliike niissä rauhan tei tä kuten Englannissa tai kapi nan ja väkivallan enteitä kuten Saksassa ja Unkarissa kas vaa työväenjoukoissa varmuus asiansa voittamisesta Milloin kaan ei tuo varmuus tule sille olemaan suurempi kuin juuri Vappuna tänä vuosijuhlana jolloin kaikkiajla tehdään katsaus kuluneen vuoden taisteluihin tappioihin ja voittoihin Tällöin elpyy ja varmistuu voiton toi vo vanhan työväentaisteluissa uupuneen toverin rinnassa niin kuin senkin joka vielä on puolit tain välinpitämättömänä tätä taistelua syrjästä katsellut Amerikassa meillä vallitsee vielä synkkä taantumus Emme ole 'vielä Europan tasolla täällä Porvaristo hallitsee näennäisesti voimakkaampana kuin milloin kaan ennen Tuhansia toverei tamme on vielä vankiloissa sen luokkavallan uhreina Monet työ väen järjestöistä ovat pirstalei na Yksin vanhoillisuuden unes ta herääviä uniojärjestöjäkin ah distellaan siitä että ne yrittävät ainoastaan säilyttää sitä elinta soa mikä Amerikan ammatilli sesti järjestyneellä työväestöllä on ennen ollut Mutta juuri täs sä kapitalismin luulotellun voi man suuruudessa ja vallanlujuu dessa onkin sen oman tuhon al ku Sen valta on kasvanut niin suureksi ettei se voi sitä enää taidolla käyttää Se on riistänyt puhe- paino- ja kokoontumisva pauden Se sai oikeuden sen te kemiseen sen hätätilanteen pe rusteella mikä sodan kautta syn tyi mutta nyt se uhkaa pidättää nuo oikeudet jatkuvasti Se tah toisi vielä enemmänkin Se tah toisi riistää vielä viimeisenkin kansanvallan perustuksen parla nienttaarisen edustusoikeuden Se tahtoisi tukkia kaikki ne rau hallisen 'kehityksen tiet joilla ko ko nykyaikainen ivaltiorakenne lepää ja tehdä kansasta äänettö män ja oikeudettoman orjalau man kuten oli Venäjän työläis ja talonpoikaisväki kerran ennen Tämä olisi sille välttämätöntä kaiken sen saaliin säilyttämisek si mitä se edesmenneinä aikoi na on käsiinsä saanut ja mitä se yhäti tavattomalla riistämistai dollaan lisää Mutta juuri tällä se herättääkin nukkuvan" leijo nan Amerikan työväenluokan ei veriseen vallankunioustaisteluun mjutta kamppailuun ensiksi nii den oikeuksien palauttamiseksi mitkä kansalle perustuslain mu kaan kuuluisivat ja sitten niiden kautta taloudellisten etuisuuk sien ja sosialistisen yhteiskunnan luomiseen niiden periaatteiden mukaan joita sosialistipuolue tä~ näpäivänä edustaa Merkkejä tämän taistelun alkamisesta me näemme nyt jo kaikkialla Van hat puolueet ovat hajallaan Työ väenpuolueita ja kaikellaisia uu distusliittoja syntyy Naisillekin tulee äänioikeus lyhyesti: uudet voimat alkavat tunkeutua Arne rikan poliittisella taisteluareenal Ie ja nämä voimat eivät pysähdy ennenkuin yhteiskunnallinen val lankumous on loppuun suori tettu Senpätähdcn vaikka meillä on vielä mustin pimeys edessämme mitä täkäläisiin oloihin tulee ei meilläkään ole syytä toivotto muuteen Tämä on kaikista huo limatta valoisin ja toivorikkain Vappu mitä maailman köyhälis tö on vielä milloinkaan ennen viettänyt Juhlikaamme siis sitä innostunein mielin ja senjälkeen käykäämme kaikin työhön suu ren liikkeemme vahvistamiseksi niin että vuoden kuluttua olisi entistäkin voimakkaampi ! Meidän kesävieraat CJarkoa kahdeksannelta sivulta) lentämään Se lensi hetkeksi pe sään ja kun poikase nälissään ta vaallisuuden mukaan aukoivat julmasti suutaan ja huusivat len si se samalla pois ja liiteli pesän lähettyvillä lakkaamatta Isä lintu sillä aikaa viserteli rypäle köynnöksissä Tällä tavalla näl kä' pakoitti poikasia ottamaanko pistä' vaaria Kerran toinen niis tä lensi ulos pesästä ja ihmeek seni lensi aivan yli pihan ja is tui ruusuköynnöksen latvalle Mutta toinen oli heikompi ja viipyi vielä pesässä kolme päi vää" Yöksi he kumpikin meni vät pesään ja vanhemmat varti oivat sitä Jos kissoja liikuskeli lähettyvillä niin vanhemmat nos tivat kovan äänen varoittaen pie niä pysymään pesässään Ker ran kello kahden aikana mieheni sai mennä katsomaan mikä on hä tänä ja näki kaksi kissaa vaani massa pesää ja vanhempia Sitten kerran lensi "beibi lin tu" niin kun lapset olivat sen nimittäneet myöskin ulos pesäs tä mutta putosi alas käytävälle ja menetti tajuntansa Minä pel jästyin ensin että se kuoli An noin appelsiinimehua sille ja se rupesi pian liikkumaan niutta pysyi heikkona koko päivän Kerran tämän -jälkeen menin pe sän luo se oli tyhjä eikä lintuja kuulunut eikä näkynyt Kului pari viikkoa ja kaikki neljä pa lasivat Hoidokkini olivat yhtä isoja kun vanhempansakin ja kaikki laulelivat meille onnensa lauluja Nyt on jälleen kevät saa näh dä jos lintuset taas tulevat luok semme Mutta jos 'he tulevatkin onnellisina tue emme ole enään katsomassa heidän onnea koko perheellä Kuolema julma on rikkonut meidän pesämme onnen ja ilon Orpona minun lapseni katselevat lintusten onnea He ovat tänä talvena haudanneet isänsä ja toivovat että lintuset laittaisivat pesänsä tänä kesänä heidän isänsä hiljaisen lepopai kan luo Klaudie täti Luokkansa puolesta (Jatkoa kahdeksannella sivulla) koulussa ja toisen puolen teh taassa työssä Tehtaan omistajat olivat huomlanneet hyötyvänsä siitä jonkunverran kun he ra kennuttivat koulun tehtaalaisten lapsia varten eli kouluuttivat työläisiä itselleen missä näiden lapsien piti saada muka vapaa opetus ja olihan se tavallaan vapaatakin sillä siellä ei kan nettu mitään nimellistä maksua lapsilta kirjoista eikä mistään kun ei tullut laskeneeksi las ten tvövoimaa mlaksuksi mitä käytettiin tuo puolipäivää teh taan hyödyksi Se pieni palkka mitä heille maksettiin ei suin kaan korvannut sitä mitä lap set siinä menettivät Niin juuri tätä välttääkseen olivat Laurin vanhemmat koon neet tuon pienen säästösumman Lauri kävi koulua kuten toi setkin samanikäiset lapset ja oli myös jonkunverran tarkkapäi nen ja vilkasluontoisena tove riensa suosima usein heillä koulutiellä oli toisten poikain kanssa väittelyjä siitä mitä ku kin tahtoisi olla ja mitä kukin asettuisi puolustamiaan jos niin kuin sota sattuisi tulemaan U scin oli Lauri varmuudella va kuuttanut että hän ainakin on oman luokkansa puolesta sillä äiti ja isä ovat kotona selittä neet hänelle mikä on luokka raja köyhien ja rikkaiden välillä ja että hän kuuluu työväen luokkaan jonka puolesta jokai sen työläisen on taisteltava sy dänvereensä asti niin kauan kunnes köyhätkin ovat saaneet täydellisen ihmisarvon ja oikeu den Tämä varmuus selityksi neen sai poikaset useinkin va kaviin keskusteluihin joita jo kainen parhaansa mukaan tah toi toteuttaa kerran suureksi tultuaan Syttyi sitten tuo tulinen ja verinen sota kaikkialla oli uk kosta ilmassa jokaiselle oil tou hua ja kiirettä toiset pakosalle ja toiset rintamalle ja niin edes päin Nyt tuli pojillekin tilai suus toteuttaa ne tehtävät mitä vasta suuriksi tultuaan aikoivat tehdä He tekivät suurella huo lella ja innolla tehtävänsä mit kä heille oli annettu ja siellä ' myös hääri Laurikin Hän tun si jonkunmoista ylpeyttä eli' miehekkyyttä rinnassaan - kun saa olla mukana täysikasvuisten miesten kanssa ja sitten vielä kun on kirkas kivääri olalla entisen kaari- tai nallipyssyn ti lalla Sehän jo vetää miehen arvoon sattuupas vaan viholli nen heidän näkyviinsä niin pian saa viimeisen lähdön Tuli siten päivä — tuo kau hujen päivä jolloin käydään taistelua kaupungin vallotukses ta Sieltäkään ei Lauri tahdo jäädä pois vaikka äiti kieltelee kin ja lepokin olisi tarpeen vaan Lauri on niin innostunut ettei tunne ensinkään väsymys tään vaan kiirein askelin rien tää sinne mistä kuuluu tykkien jyske Kun hän saapuu on tais telu mitä tulisimmassa käynnis sä ja aivan sattumalta on hän joutunut isänsä viereen joka hoitaa kuularuiskua Tuskin on Lauri ennättänyt muualle kat soakaankun jo vihollisen kuula sipaisee isän hengettömäksi ja vaarassa oli loukata Lauriakin Lauri huomattuaan isänsä kuolleeksi ja hänen tilansa tyh jänä kuularuiskun vieressä heti tarmolla tarttuu työhön ja täyt tää isänsä tehtävän Hän on saanut uutta voimaa joka kas vaa kostonhalusta niitä kohtaan joiden kuula on vienyt häneltä isän Hän huomäa lähettyvillä ahkerassa työssä tovereitaan ja ääntään korottaen hän käskeväs ti huutaa tovereilleen: taistel kaamme nyt luokkamme puo lesta! Tuskin hän muuta en nättikään kun tuli hänenkin vuo ronsa verissään vaipuu hän i sänsä ruumiin viereen hengetön nä saksalaisen kuulan lävistä mänä Siinä saivat ruumiiden korjaa jat nähdä että hän oli täyttänyt luapuksensa ja tehnyt tehtävän sä — luokkansa puolesta ! Tällä tavoin on kaatunut tu hannet isät ja pojat ja kaatuu vielä niin kauan kun kapitaalin riistojärjestelmä on hallitsevana luokkana yhä enemmän ja e nemmän olisi meidän velvolli suus lietsoa tiedon tulta ja vai kuttaa jokainen parhaamme mu kaan niidenkin työläistoverien mieliin jotka vielä uinailevat tietämättömyyden unessa että hekin voisivat täyttää tuon tär keän tehtävän työläisen riveis sä ja taistella hekin oman luok kansa poulesta niin silloin me riemurinnoin voimine odottaa uuden aamun sarastusta A K ROCK ISLAND ILL "Kosk'ei laula muut lihavam mat laulan minä laiha poika!" Onkin jo ehkä puoli vuotta ku lunut siitä kun Rock Island'ista on ollut kirjoitusta Toverittares sa Ei se kyllä sentähden ole et tei täällä löytyisi kirjoitustaitoi sia henkilöitä mutta syynä on ehkä huolimattomuus Ja osaksi myös että peljätään arvostelua Sillä täällä näet osataan 'kyllä arvostella toisten kirjoituksia mutta kukaan ei viitsi itse kir joittaa Tav A Hyrske kävi täällä luennoimassa t k 5 6 7 ja 8 päivä Hän toikin ikäänkuin tuulahduksen mukanaan meille vilkkaammilta suomalaisseuduil-" ta Me kun täällä osaston pie nuuden ja myös kokoushuoneen puutteen tähden emme voi muu ta toimia kuin viralliset työko koukset "istua" niin siksi tun tuikin virkistävältä kuunnella hä nen selväpiirteisiä esityksiään En rupea tässä tekemään selvää hänen puheidensa sisällöstä mai nitsen vaan että me kaikki olim me häneen tyytyväisiä Hyrskeen innostamina perus timme tänne n s puhumaseuran johon heti yhtyi 9 jäsentä En simäinen harjotuskokous on 28 p t k Ompeluseuramme myös vii meisteli käsitöitään kevätmyyjäi siä 'varten Tietysti silloin kaik ki saapuu ostamaan naistemme valmistamia arvokkaita ja käy tännöllisiä käsitöitä Nyt en vie lä voi varmuudella sanoa teille sitä koska myyjäiset pidetään Mutta 'kyHä se ajoissa 'Irtiote taan että' kaikki tiedämme tulla Vaikka kaikkihan me olemmekin olleet mukana nykyään Ja se onkin oikein että käytämmefcai ken energiamme yhteistä vihol listamme kapitalismia vastaan ja heitämme syrjään itsekkäät pikkumaisuudet Sillä kapitalis min puristuksesta me kaikki kui tenkin enimmin kärsimme Toisten lisää sitten jos tämä läpäsee Vaikka sanoihan se ha meella haarniskoitu mies-toimit-taja ettei sensuria ole oHen kaän ! Näkemiin siis ? l-I I I I M l"l !' l 'I""M""M"M"1"1"I H ! NAISTEN OSUUSKOTI SAN FRANCISCO CAL 3627— 16th St Telefooni: Market 3958 SAN FRANCISCO I I I I 111 I M-l-M-H-H-H 1 H IM I JOS OLETTE KIPEÄ Pyytäkää VAPAA g LÄÄKEKIRJA — No O Rlinll on yli 25 miesten ja naisten tautia selL tetlynii Kuin myöskin täydellinen luettelo suo malaisista kotilMäkkoistii Mistif jokainen voi Itse valita soi il van liliikkeen taudilleen Bamnten myöskin lääkkeitten hinnat y m Lääkkeet eivät ole patentttliiiikkeitä vaan tosi- Huoma laisia valmisteita joita Suomessa on jo käytetty monia kymmeniä vuosia Tiimiin kirjan saatte vapaasti Ja pitsiisi sen rlla jokaisessa sunnia laisessa kodissa sillit ette tiedä koska Itii tarvitsette varokaa humbuukl liiäkkeitil Ja Immhuuki-tnlitoreita — Iisni'11'in Apteekki on Bimri n— —Suom Apteekki liike Yhdysvalloissa— - P A LIGNELL CO Superlor Wl -s n w I I i ' ? ff