No 4
Tiistaina Tammikuun 27 p — Tuesday January 27
3
EUREKA CALIF
Näyttää siltä kuin täällä Eurekas
sa nukuttaisiin koska niin aniharvoin
näkyy uutisia lehtiemme palstoilla
Niin ei kuitenkaan ole asianlaita Tääl
lä toimitaan ripeästi toisinaan on yh
tenä iltana jos jonkinlaisia kokouk
sia ja harjotuksia että ei parhaalla
tahdollakaan yksilo voi seurata kaik
kea Joulukin on mennyt juhlineen ja
iloineen Mekin täällä juhlittiin u
seampana päivänä ja onnistuivat ne
yleensä hyvin
Ompeluseuramme toiminta on tois
taiseksi lakkautettu koska olemme
tulleet huomaamaan että käsitöiden
teko ja niiden myönti vaatetavaran
näin kalliissa hinnassa ollen ei vas
taa tarkotustaan
Mutta minunhan piti kertoa mitä
akkaväki täällä nyt hommaa Meil
lä tulee olemaan oikein suuret ak
kain juhlat Niitä kovalla touhulla
hommataan helmik 14 päiväksi Esi
tetään näytöskappale "Sirpaleita'
Hilja Salon kirjottama Tätä ei ole
ennen vielä esitetty missään Siis
kappale on uutuus
Ja sitten 15 p helmik meillä on
myös illanvietto arvokkaalla ohjel
malla Usein olemme saaneet kuul
la että naiset ovat jälessä kehityk
sessä eikä he voi mitään todellista
aikaansaada yhteistoiminnassa mutta
me tahdomme näyttää että meillä on
tahtoa ja voimaa miestemme rinnal
la taistella tämän nykyisen järjestel
män kukistamiseksi joukkoina toi
mien ja luoden uusi yhteiskunta jo
ka takaa meille paremmat vapaam
mat elämisen mahdollisuudet Siis suo
malaiset naiset Eurekassa heittäkää
hetkeksi arkihuolenne ja tulkaa kans
samme juhlimaan Miehet myös o
vat tervetulleita
Täällä on ollut hyvin kaunista tal
vea päivisin aurinko paistaa lämpöi
sesti yöllä ollen pikku pakkanen
Innostusta ja taistelutarmoa köy
hälistön luokkataistelussa v 1 920
kaikille Toverittaren lukijoille toivoo
Anna W — Ia
BALTIMORE MD
Niin täällä sitä mennään aina hil
jaa eteenpäin Se suuri teräslakko
kin on siis päättynyt ja niin ollen
pääsevät työnnaluisemmatkin työhön
jota halua muutamilla näytti olevan
kovastikin että täytyi sotkea s s
osastokin siihen jupakkaan vaikka
osastolla ei minun mielestäni olisi pi
tänyt olla mitään tekemistä tämän
asian kanssa
Alueen tupa-agitaattori Kopila oli
meillä puhumassa kolmena iltana
Yleisö näytti hyvin pitävän puheesta
koska uneliaammatkin koettivat pi
tää silmiänsä raollaan Puheet oli
vat selvätajuiset ja hyvin tuotu kuu
luville S s -osaston rakennustoimikunta
toi esille työkokouksessa että osas-
— - t t ti t t i t I
TrnnTTrTTTTTTTr
+
SUOSITTELEMME AJURI-LIIKETTÄMME!
+
+
+
Olemme aina valmiit palve
lemaan teitä kaikenlaisella
ajurllilkkeen alaan kuuluvalla
työllä
SEABORG TRANSFER CO
Puhelin 466 Astorla Ore
+
+
+
i
+
+
+
4
+
B-1-M'1II11II1111I11MM'I"H"1-
JOS OLETTE KIPEÄ
Pyytäkää VAPAA £
LÄÄKEKIRJA — No O
Rlhifi on yli 25 minstcn ja naisten tuutia seli
tettynä Kuin myöskin täydellinen luettelo suo
malaisista feoti lääkkeistä Mistii jokainen voi
itst valita sopiva n litäkkeen taudilleen samaten
mytiäkin IiUIkkeittc-n hinnat y m
Liiiikkcet eiviit ole patenttiliUikkeitä vaan tosi
suomalaisia valmisteita jolta Suomessa on jo
fciiytetty monia kymmeniä vuosia
Tiimiin kirjan saatte vapaasti ja pitäisi sen
olla jokaisessa suomalaiBesKakodissa sillä ette
tiedä koska sitä tarvitsette varokaa bumbuukl
lääkkeitä" ja hiimbmiki-tohtoreita
— IJgneirin Apteekki on suuri n —
— Suom Apteekkiliike litlys valloissa—
P A LIGNELL CO Superlor Wis
tolia olisi saatavana hyvä haalikaup
pa jos vaan olisi riittävästi rahaa
sillä kauppasumma on $10000 sa
noo kymmenentuhatta dollaria! Niin
toverit siinä tarvitaan uhrautuvai
suutta Näinfc pienen osaston jäsenil
le se on raskas taakka
Uusia jäseniä on yhtynyt tänä
vuonna j Sippola Esther Ku ra n en
Mari ja Davi Lindgreen ja muutto
kortilla Senja ja John Pohto New
Castlen Pa osastosta ja Hilda ja
Kusti Salminen Sualt Ste Marien
Michf osastosta — T I
JERSEY CITY N J
Jospa katkasen tuon pitkän vaiti
olon täältä Jersey Citystä ja huudan
maailmalle estääkseni meidän rak
kaiden ukkojemme ja kilttien tyttö
jen tulemasta kovin mustasukkaisiksi
Salat julki I Asia on sillä tavalla
että teidän ei tarvitse ollenkaan olla
huolissanne sijtä vaikka meillä ny
kyään on ollut poikain kanssa salai
sia kokouksia Kokoontumisemme
tarkotuksena on viettää kanssanne
pari hupaista iltaa Näiksi illoiksi
olemme katsoneet sopiviksi helmik
5 ja 7 päivät
Kutsumme teidät sekä kaikki tu
tut ja tuntemattomat ystävät ja viha
miehet vieraaksemme Sehän on jo
vanhastaan tunnettu asia että kun
akat jotain hommaavat se on aina
reilua ja nyt kun on pojat vielä mu
kana niin uskallan lyödä vetoa van
hat tallukkani että siellä tulee ole
maan iloa ja riemua
Torstai-iltana 5 p on venetsialai
set puku- ja ryÖstötanssit jossa mus
talaisorkesteri huolehtii soitosta
Lauantai-iltana eli 7 p on ohjel
maa aivan riittämään asti lauluja
runoja kupletteja monoloogi puku
tanssia näytöskappale Kuitenkin on
sitäkin silmällä pidetty että varpail
lakin saa lattiaa tarpeeksi hivutella
Mutta yksi tärkeä seikka on pidettä
vä tarkasti mielessä että muistaa läh
teissänsä katsoa kuinka kovasti kuk
karon suu on sidottu parasta pistää
taskuun jo valmiiksi "tekeviä" sillä
niitä siellä varmasti tulette tarvitse
maan koska siellä tulee kauppiaita
kin olemaan aina marasin kauppiaas
ta asti Sitte kun vielä mainitsen et
tä ruumiillisestakin ravinnosta pidäm
me hyvän huolen parhaalla taidollam
me niin olenpa varma että ukot ja
tytöt unohtavat mustasukkaisuutensa
Sisäänpääsy on ainoastaan 35c tors
taina ja 50c lauantaina
Naapurikyläläisille teen ehdotuk
sen: Tehkääpä meille noina edellämai
nittuina iltoina vaikkapa automobiili
retki aivan kuin vanhassa maassa
rekiretki mutta suurella joukolla
Muistakaa haalin ospte on 131 Win
field Ave
Osastomme toiminta on ollut vil
kasta tänä talvena Joka lauantai
ilta esitetään isoja kappaleita Silloin
kun emme itse esitä vierailevat meil
lä new-yorkiIaiset tai brooklyniläiset
toverit
lhanncliittolaiset toimeenpanivat
joulujuhlan joulupäivänä meille ai
kuisille jossa lapset suorittivat kaiken
ohjelman joka todisti sen varman
totuuden että siellä on menty eteen
päin hiljaa mutta varmasti Siellä
lausuttiin runoja luettiin kertomuksia
laulettiin sooloja sekä esitettiin näy
töskappale "Jouluaattona" Monen
äidin silmässä kimmelsi kyynel seu
ratessaan lastensa esityksiä Siitä
olen aivan varma että- jokainen läh
ti tyytyväisenä kotiinsa Olen pa
hoillani etten voi nimellisesti maini
ta ohjelman suorittajia sillä en ot
tanut muistiini niin tarkasti koska
en ole mikään virallinen uutisten kir
jolta ja — odo tiu että ihanneliittoi
laiset olisivat itse jotain kirjottaneet
Sigrid
I il ' Um lii
1
Me emme ilmoita dollarihintoja joita emme maksa Me aina maksamme kansalaisillemme
kunakin päivänä Suomen Pankin virallisen myyntikurssin Niinmuodoin saatte dollareista
an ninnaa
Yllämainittua tapaa seuraten me maksoimme dollarista
Smk
$2730
Tammik 17 p
Smk
$2770
Tammik 19 p
Smk
$2710
Tammik 20 p
Lähetyskustannukset 25 senttiä postiteitse $350 sähköteitse
Lähettäessänne rahanne meidän kauttamme
AUTATTE SAMALLA KOTIMAATANNE
sillä dollarinne käytetään täällä ainoastaan Suomeen menevien tavaroitten ostoon
Liikkeemme on todellisesti suurin suomalainen pankkiliike Amerikassa Takeena
toimistamme on' paitsi pääomaamme ja vararahastoamme $65000
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta r I
ainoa asiamiehemme Suomessfr Sen omaisuus on
m 60 MILJOONAA MARKKAA
Keskuskunnan kannattajajoukko lähes puolet koko Suomen väkiluvusta ja niiden jou
kossa varmasti joku teidänkin omaisistanne kuluttaa Keskuskunnan hankkimia elintar
peita ja kulutustavaroita He saavat suoranaisen hyödyn niistä dollareista jotka lä
hetätte meidän kauttamme
Perusajatuksenamme on auttaa Suomesta tänne (ärtyneitä kansalaisiamme Ainoastaan
suoraan heiltä saamiamme rahasiirtoja välitämme summan suuruuteen katsomatta
Sattuneesta syystä ilmoitamme että emme ota välittääksemme rahasiirtoja mitä meil
le tarjoaa joko suoraan tahi välikäden kautta joku rahainvälitystä ammattina harjoit
tava liike
Vastaanotamme
myös
Rahoja Talletustilille
joille
myönnämme
Kunnioittaen
HELANDER & MEKTON
PRIVATE BANKERS
Woolworth Building Room 1104 233 Broadway New York City