No 47 Tiistaina Joulukuun 2 p — Tuesday Dee 2 ii Porvariston kaikki ponnistukset o vat koskeneet valtion ottamista sen haltuun : tämän kerran väkivallan a- vulla tapahduttua on porvariston pyr kimysten ' määränä ollut keskittää tä hän valtioon joka on sen etujen eh doton ruumiillistuma kuikki mahdol linen voima ja määräämisvalta Kolme suurta mauta ovat toteutta neet kapitalistisen diktatuurin: Suur Britannia Ranska ja Saksa Olisi helppo osoittaa kuinka niin yhdessä kuin toisessakin näistä mais ta on käytetty valtiosääntöä ja ylei sen mielipiteen muokkausta yhdessä laajentamaan sen salaperäisen terro rin aluetta joka porvarilliselle Valtiol le o kehittyäkseen ollut tarpeeton Itse lähteneenä kunnioituksen puut teesta ja häikäilemättömästä kritiikis tä julistaa se lain kaikkivaltiaaksi majesteetiksi Porvarillinen moraali saa laissa paikan minkä uskonnolli nen moraali varasi jumaluudelle La ki on tullut yliluonnollisen kunnioituk sen esineeksi Hallinnolliselle vallalle keskitään kaikki porvarillisen tyrannian tehtä vät Porvarillisten ministerien käsky valtaan alistetaan näissä maissa kaik ki jotka tahtovat elää ja hengittää Sodan loputtua sai porvaristo käsiin sä suunnattoman määrän pakkovallan ylläpitämisvälineitä — tankkeja kuu laruiskuja kranaatteja syöksytulta myrkyllisiä kaasuja Minkä näytelmän todistajaksi siis joutuisimmekaaij kansannousun ensi mäisessä oireessa? Valtio koettaisi käyttää hyväkseen kaartejaan ja tur vautua myöskin sotaväkeen Mutta jo ensimäinen yhteentörmäys riittäisi sille osoittamaan' etteivät po liisijoukot enää ole varmoja ja että sen armeija on vallankumouksellisen propagandan turmelema Se opetus han on saatu tsaarietisen Venäjän ja imperialistisen Saksan romahduksista äskettäin lakkoilivat juuri Englannin poliisit ja Pariisissa käyttäytyi jalka väki tavalla sellaisella että lakkolai silla oli täysi syy osoittaa sille suosio-" taan Ensimäinen seuraus sodasta oli se ettei kapitalistinen diktatuuri enää voi luottaa vahvimpaan laillisen sortonsa välineeseen Mutta ei se mieli silti antautua Se etsii itselleen toisen a ntisen tilalle Mutta tämä toi nen ase on luonnostaan sellainen et tä se itsestään osoittaa porvarillisen valtion romahduksen nykyisessä muo- dosaan Yhtäkkiä näet huomatessaan itsen-' sä kykenemättömäksi tukahduttamaan vallankumouksen niillä voimilla jotka ovat olleet sille kylliksi niin pitkinä ajanjaksoina (käksi ja puoli vuosi sataa) ei porvarillinen valtio keksi muuta keinoa kuin nostattaa vastaki pinän ennen kapinaa ohjata vasta vallankumous vallankumouksen fielle Porvarillisen valtion puolustajat se litettyinä laillisiksi ryhtyvät toimeen panemaan tarkoituksellisia murhia turvautuvat' valkoiseen terroriin Porvarilliset sanomalehdet antavat meille tässä yhtenään todistuksia Niinpä tiesi Temps-lehti heinäk 3 1 pnä kertoa mieltäkiinnittäviä asioita Barcelonasta Tempsin mukaan oli syndikalistinen kiihoitus siellä kehittynyt sille asteel le että se alkoi vakavasti huolestut taa hallitusta Ammattijärjestöt oli vat muodostaneet yhteisen paikallista neuvostoa muistuttavan tuistelujärjes tön joka oli vallankumouksellisen hengen läpitunkema Vaaran torjumiseksi olivat poliisi voimat riittämättömät Kutsuttiin so taväkeä paikalle ja kaupunki julis tettiin piiritystilaan Kum flä oli kestänyt kaksi kiulautta selittivät lakkolaiset etteivät he lainkaan pel kää sotaväkeä ja ettei' se tottelisi pääl lystön käskyä Sotaväki on vallankumouksen tar tuttama Silloin kiinnitti porvarillinen valtio huomionsa somateneihin Nämä ovat samanlaisia valkokaarteja kuin suo jeluskunnat Suomessa Saksassa ja Itävallassa Ne ovat virallisesti tun nustettuja ja järjestettyjä ja kuuluu niihin yksistään Barselonassa -18000 miestä Hallitus asetti niiden johtoon ken raalin Jokaisella kadulla on oma somatenikorpraalinsaf jonka komen nettavana on 40 miestä Kadut ovat yhdistetyt korttelittain korttelit kau punginosittain Valtuusto uoritaa puolet somatenien menoista sekä va rustaa lisäksi 'patrullijoukot autoilla On olemassa täydellinen autoyhteys minkä tarkotuksena on saada nope asti siirretyksi joukkoja uhatuille pai koille jä taata kaupungin muonitus yleislakon aikana Kaupungin puhe linverkko on asetettu sen käytettä väksi Barselonan valkokaarti kerskuikin jo saaneensa suurlakon murskatuksi (mutta kuitenkin tietää Temps-lehti viime elok1 5 p:nä "kertoa ettei tilan ne siellä — - huolimatta piiritystilasta ja poikkeustoimenpiteistä taikka eh käpä juuri riippuen niistä lain kaan parantunut) Tämän järjestön saavuttaman me nestyksen johdosta on hallitus aika nut järjestää niitä myös muihin väes tökeskuksiin kuten Madridiin Sevil laan y m Ja etteivät somateinit ole olleet toimettomina sitä todistavat ammuttujen työläisten ruumiit joita on korjattu pitkin Catalonian teitä (Temps 58) Ne ovat muuten kiin nittäneet huomiota maan rajojen ul kopuolellakin: Sveitsistä ja Italiasta on käännytty erään catalonialaisen kan sanedustajan puoleen pyynnöllä saada valkokaartin järjestelyä koskevia oh jeita Mutta on ainakin yksi maa jonka porvariston ei ole tarvinnut pyytää ohjeita espanjalaisilta Tarkoitan Yh dysvaltoja - Taistellakseen I W W:tä vastaan ei porvarillisen valtion ole siellä tar vinnut turvautua poliisiin enempää kuin kansalliseen miliisiinkään sillä on suojanaan kumouksellisia työläisiä vastaan omat valkokaartinsa joiden nimenä 'on valvontakomiteat "Yhdysvaltain yhtyessä sotaan ja I W W:n äärimmäisen rauhan propagandan johdosta asetettiin ko miteat ja viskattiin ne ympäri Ameri kan kuin mitkä murhamiesjoukot kyl lästymättöminä verilöylyihin ja intohi monaan levittää terroria ympärillään Nämä joukkueet kävivät ajojahtia val lankumouksellisia vastaan ja lahtasi vat niitä kuin mitkä mielipuolet Val vontakomitean jäsenet kiduttivat van giksi saatuja työläisiä mitä raakalais maisimmalla julmuumella v Puolustuk sekseen sanoivat he: On totta' että me piemme Jynchanneet näitä ihmi siä mutta emme ole tehneet sitä en nenkuin he ovat (kidutettuina) tun nustaneet rikoksensa" 4 ~ "Vallankumoukselliset jotka huo masivat olevansa komiteoiden vainoa mia etsivät turvapaikkaa vankiloissa Itse poliisilaitoskin tahtoen kunnioit taa lakia ja tuomiten murhaajain me nettelyn vangitsi kaikki industrialistit joita se piti uhattuina Mutta komi tealaiset tunkeutuivat miesvoimin van kiloihin raahaten niistä ulos etsimän sä uhrit ja tappaen ja kiduttaen näi tä omalla julmalla tavallaan Tällai sen kohtalon sai osakseen m m to veri Little suurten kautsukkiUkkojeil veteraani ja Teollisuus-Unionin kes kuskomitean jäsen" Lainaus on tehty eräästä kuvauk sesta jonka muudan näiden vainojen uhri on kirjoittanut canadaluiseen La Bataille-lehten Valvontakomiteat Yhdysvalloissa somatenit Espanjassa valkokaartit Baijerissa Itävallasta ja Suomessa ne kaikki ovat yhden -ja saman poliitti sen tilanteen ilmiöitä — - sts epätoi von keino päästää uhatun porvaris ton diktatuurin varjossa irralleen vas tavallankumouksen voimat On luonnollista että nämä taiste lujärjestöt ovat kehittyneet ensimäi seksi maissa missä kapitalistinen dik tatuuri ei ole vielä loppuunsuoritta nut hallinnollista kehitystään (kuten Yhdysvalloissa ja Venäjällä) taikka missä se ei ole koskaan onnistunut sitä täysin toteuttamaan (kuten Es panjassa) taikka vihdoin maissa jois sa sotahäviö on tehnyt tyhjäksi tä män keskityksen vaikutukset (kuten Saksassa ja Itävallassa) Yhtä luonnollista on nimikään et teivät ne ole ehtineet juuttua maihin missä vallan diktaattorinen keskitys on jo aikoja sitten laskettu- lujalle pohjalle ja joissa sotavoitto lisäksi on sitä lujittanut kuten Ranskassa ja Englannissa Ja kuitenkin voimme me maissa' jotka ovat pikkuporvarillisen kapita lismin paratiiseja havaita samanluon toisia tunnusmerkkejä Liverpoolissa muodostettiin poliisila kon aikana aseellinen vapaaehtoisten kansalaisten järjestö joka ei arkail lut hyökätä väkijoukon kimppuun) Ja Pariisissa muodostetaan paraillaan Ententen komppaniapäälliköiden seu raa joka ilmeisesti tulee toimimaan Ranskan porvariston valkokaartina Siihen kuuluu jo useita tuhansia jä seniä ja toimii sen johtajana muuan sveitsiläinen palkkapäällikkö Seural la on varma yleisohjelma ja toimin tasuunnitelma eikä siltä tullene puut tumaan enempää aseistusta kuin mui takaan apukeinoja Voimme niinmuodoin vähin erin piirtää joitakin tulevan vallankumous taistelun hahmoviivoja Entisen kahakan sijasta johon toi selta puolen otti osaa kapinalliset toi selta puolen poliisijoukot jn ermeija tulemme me kaiken todennäköisyyden mukaan toteamaan luokkntastelun kahden eri ryhmän välillä Valtio menetettyään tavanmukai set laillisen kuristuksensa välineet tu lee näköjään vetäytymään taistelusta jättäen kadut alttiiksi eri ryhmäin väkivallalle siten kylmäverisesti syös ten maan sisäisen kouristuksensa raa deltavaksi Mutta me olemme nähneet luke mattomia levottomuuksia joiden rie huessa porvaristo on epätoivon vim malla tarrautunut järjestelmään jo ka takaa sille oikeuden mitään kam moamattomaanj riistoon Minkälainen Dante tarvittaisikaan tekemään Jcuolemattomaksi sen näy telmän näytelijät ja uhrit jonka sil minnäkijöiksi me ja meidän lapsem me joutuvat Kapitalistinen diktatuuri on tukeva valkokaartejaan kaikkine-voimineen ja kaikkine apukeinoineen Mutta on tuleva sellainenkin aika jolloin se al kaa peljätä palkkapäälliköirlensä vnl kokaartikenraaliensa vaikutusta On tuleva hetki jolloin valkokaartit tila päisten voittojensa huumaamana koet tavat syöstä vallasta diktatuurin jo ta niiden juuri tuli puolustaa Lyö tämän diktatuurin kieltämishclki Ja sinä hetkenä demokraattinen suur porvaristo kädet ristissä rukoillen pyytää punakaartin harvennettuja ri vejä avukseen Pariisin kommuunin taistelut Dreyfus-häväistysjutlu tai spartacus-murhenäytelmä tulevat tI män hirvittävän luokkasodan jälkeen näyttämään vain pienen pieniltH sivu kohtauksilta La Vie Cuvriere-Iehdessä Jean-Richard Bloch ) Tässä yhteydessä on muistetta va Englannin rautatielakon aikana hal lituksen kehoituksesta perustetut "kan salliskaartit" — Toim MUISTATHAN Muistathan syksyn kun lempemme syttyi vaikk' tuulet ja vihurit vinhasti soi jolloin sydänsäveleet sointuina yhtyi ja kuu niin kaameita vanjoja loi? Muistathan silloin kun syysöiden tuulet Niin tutusti nurkissa vinkuelce? Muistathan silloin kun syksyiset tuulet aaltoset rannoilla vaahtoelee? Tiedäthän varmaan mit' sielussani liikkuu — Siell' myrskyää myöskin — Oi muistathan? — Tyyntä mä kaipaan ja turvaa etsin ' Se lohtua tois jos muistaisit vaan Hilma Lander UKUNIEMEN P1EKSIJX-OPETTAJAN ASIA Kouluhallitus määrännyt toimitetta- -vaksi tutkimuksen Kun sanomalehdissä on - näkynyt kirjotuksia siitä että Uukuniemer kunnan Ristlahdon kansakoulun opet taja M Väkiparta olisi pahoinpidel lyt erästä ojpilasta sillä seurauksella että sanottu oppilas on kuollut on kouluhallitus kehottanut asianomaista kansakouluntarkastajaa viipymättä tut kimaan asiaa sekä ryhtymiiän sellai siin toimenpiteisiin kuin heinäk 30 pnä 19 18 annetun asetuksen 136 py kälässä säädetään ja sittemmin ilmot tarnaan mainitulle hallitukselle tutki muksen tuloksista Uudista tilauksesi a joissa ettei keskeytystä lehden lähettämisessä tapahdu Sosialistisia VA-POSTI- KORTTEJA Tilatkaa heti meiltä niin saatte ihan pos- tivapaasti 25 sentillä tusinan osote: TOVE Rl Box 99 AstoriaOre CANCER Ei veistä ja verenhukkaa EI LAASTAREITA JA TUSKIA TUNNITTA1N TAI PÄIVITTÄIN Kasvannaiset peräpukamat pukamat kupu kaulassa Naisten taudit iho vatsa suolisto Neljän vuoden tutkimukset Europassa Yli kolmikymmenvuotinen kokemus PORTLAND PHYS1CAL THERAPY LABORATORIES 4 I 2-4 I 7 Journal Bldg- Portland Ore JOS OLETTE KIPEÄ Pyytäkää VAPAA ( LäaKEKIRJA — No O Rlinil on yli 25 micston ja naisten tuulla golf tettvnli Kuin myöskin tiiyilHllnen IupUpIö huo iiialufriKta kotniikki'lt M ltii -Jokaln™ v itne villitä nupi vh n iiiukkeeil laialillwn suuinte myöskin liiäilikfitten Itlnnat y m Liliikkvt eiviit olo pntrnUniltikMfil Taan tutjiv Riioiuulalniu Taimistolta jolla Suomensa un jo käytetty monia kymnioiiiil vuonia Tiimiin kirjan nsiattt vn pännii Ja pifitist fp' nila jokaiscHHU Kiiomalutspmi kouluna hHIk tt' tieilii koski irii ta r vi tuetti' varokaa humlniuKli Jiiiikkeltil Jn ii u muiiuki-tohtoroi ta — Iignc 11'in Apteekki on n n n r I n— — Suom Apteekkiinko Vliuyt)valloiti&— P A LIGNELL CO Superior3 W-