FORT BRAGG CAL Melkein kaikki ompeluseuran ko koukset ovat pidetty kesiinaikana perheissä mutta onpa oltu kaksi ker taa ulkona kaupungistakin joka on ollut virkistävää Näistä on muo dostunut oikein huvimatkoja Tämä kaupuuki-elämä onkin niin jokapäi väistä joten tekee mieli käymään katsomassa tovereita jolloinkin maa seudulla Sieltä kun tullaan taka sin niin ollaan kuin uusia ihmisiä Kaikki tuntevat toveruustunteen kes kenään Kiitos vain maaseudun to vereille Nuorisoliittilaiset toimivat huvimat kan sunnuntaina t k 15 p noin-neljä mailia täältä kaupungista meren rannalle Itse kukin sai mennä aa mulla sinne niin aikaisin kuin halu si ja ottaa eväät matkaansa Nuori liuliittolaiseU olivat hommanneet ai noastaan virvokkeita Ja jääkermäaa Se oli kaunis paikka ja kaunis oli meidän nuori seurueemmekln siel lä vanhakin nuortui Nuoret harjottelivat siellä voimis telua siellä leikittiiin uitiin ja kil pailtiin Toivon että edelleenkin tehtäi siin tällaisia huvimatkoja mutta vä hän lähempänä että tulisi enempi lapsia mukaan Na heinäkuun juhlatkin taasen lä henevät joten sitä on tässä touhua yhtä ja toista Heinäk 3 p (tors-tai-ilta) näytellään ''Punsnen lauk ku" neljännen päivän iltana on om peluseuran myyjäiset Siellä myy dään naisten käsitöitä huutokaupal la enemmän tarjooville Me tiedäm me entuudestaan miten suuressa ar vossa miehet pitävät naisten käsi töitä joten kilvottelu nostaa hinnat kohtuullisiksi Näistä saadut varat käytetään Toveri-klupin hyväksi Vii dentenä päivänä esittää näytelmä seura suuren työväen näytelmän "Punakaartilainen" Kappaleen ni mikin jo todistaa että se on mieltä kiinnittävä ja katsomisen arvoinen Bi suinkaan kukaan halua jäädä pois tuosta tilaisuudesta Kuudes päivä (sunnuntai) on suu ri päivä Toverituvan pihalla pide tään kenttäjuhlat ja arpajaiset sa massa yhteydessä Toverin os kerahan keräyskomitea panee toimem suuret kirjamyyjäi set tai kirja-arpajaiset Arpalippuja myydään jo etukäteen Lipun hinta on 25 senttiä Kirjallisuus joka tä ten arvotaan on erittäin arvokasta joten kukaan ei tule katumaan Sitten illalla on Nuorisoliitolla il tama monipuolisella ohjelmalla va rustettu Tästä nuorten iltamasta ei suinkaan kukaan halua jäädä pois Minä en oie saanut kuulla tarkem min mitä kaikkia siellä tulee ole maan mutta olon kuullut seu ver ran että se pitäisi olla parhain ja monipuolisin mitä heillä vielä tähän asti on ollut Itsemurhan teki täällä Oscar Her mansson ampumalla itsensä koto naan t k 17 p Hän oli vielä nuo ri noin 20 v vaiheilla Hän on ollut sairaaloinen ja sanovat että hän on ollut myöskin mielenhäiriössä - Hänkin oli ehkä yksi kapttalismin uhri — S K WARREN OHIO - Ompeluseuran myyjäiset pidettiin toukok 31 p Lämpimfistä ilmasta ' huolimatta oli yleisöä saapunut liani! ääriään myöten täyteen' Kilvau siel lä tavaroita ostettiin Kaikki meni hyvin kaupaksi sillä puhdas tulo oli $25721 Täkistäkin tuli $10500 jon ka sai numerolla 35 viiden vuotias tyttö Sylvia Kilponen Ompeluseuran toiminta on nyt laimeampaa kesän aikana mutta syk syllä naiset taasen ripeään toimin taan -Koetetaan -josko voimme saa d# $500 seuraavissa myyjäisissä Osastolla oli ensimäinen kenttä juhla sunnuntaina kesäk 8 p ja yliukko aikoi pilata meidän hommam- me kun rankan ukonilman laittoi mutta onneksi oli tov Helinin asun to niin lähellä että pääsimme sateen suojaan ennenkuin ehdimme ' kastua perinpohjaisesti „ Sitten illalla oli Miljoonan Markan Klubin iltamat Sinne oli hankittu hyvä ohjelma: mm puheita runoja lauluja ja kupletti Ilta sujuikin kaikin puolin hyvin ja aikaakin riitti kun kelloa siirret tiin tunti jälkeen (Meillä on ollut Colonial-alka mutta se muutettiin nyt Idän ajaksi) Jäseniä on jo klubissamme toista sataa Nyt seuraava kenttäjuhla on voi misteluseuralla ja tullaan se pitä mään kesäkuun loppupuolella Ja sitten ne suuret juhlat siellä Ashta ulassa Voimisteluseura parasta aikaa har jottelee ahkeraBti niitä kesäjuhlaliik keltä joita siellä tulee esittämään kaiketi neljän osaston voimisteluseu rat On pidetty jo kentälläkin har jotuksla että totuttaisiin epätasasel le kentälle Yksi joukostamme Tilda Lampi sairastui ja hän joutuu leikattavaksi" Toivomme että hän pian paraneisi Ikävä että hän ei voi olla kesäjuh lilla voimistelemassa sillä hän on yksi parhaimpia joukostamme Pojat ja muijat ovat lykänneet sarja-iltaman pidon syksyyn Yksi syy tähän tekoon oli se että poikia on muuttanut paljon pois paikkakun nalta liian lämpimät kesäiset ilmat niin suurelle hommalle ja kolmas seikka on että kesäjuhliin tarvitaan paljon rahaa siis ne lykättiin ensi syksyyn Niiden jotka ovat rahojaan siihen hommaan sijottaneet ei tarvitse olla niiden suhteen huolissaan sillä niitä varten on valittu komitea joka pi tää huolen että varoja ei voida vää rin käyttää Kylämme valkokaartilaiset _ pitivät Suomen itsenäisyysjuhlan kesäk 8 p ja luultavasti se rankka ukonilma olikin heidän syntiensä pois pese mistä varten laitettu Mistäpä sen tietää kuinka hyvissä väleissä he ovat ylituvan ukon kanssa Mutta liian aikaseen taisivat juhlia sillä on mahdollista että ajat muuttuvat Tervehtien Aliina S ROCKPORT MASS Osaston ompeluseuran toimesta on iltama 4 p heinäkuilta ja meinataan valmistaa oikein suuremmoista ni mittäin valmistetaan illalliset ia näy töskappale sitten myöhemmällä jo ten kaikki jotka eivät mene kesä juhliin voivat saapua osaston talolle nauttimaan siitä mitä siellä tarjo taan Syömään aletaan viideltä ja se toimitus suoritetaan ulkona tiket tien hinta on 35c annos ja 25c kap paleeseen perheeltä sama Osaston kokouksissa käyminen on tullut hyvin kuivaksi ehkä ovat kuu mat ilmatkin vaikuttamassa Ei saa tu ehdokkaita virkoihin työkokouk sessa kylliksi täytyi siirtää toiseen kokoukseen Uutisten kirjottaj Rai vaajaan ei saatu ainakaan ehdok kaista joten ei tarvitse lukea Rock portin uutisia Raivaajasta tällä ker taa Keskustelukysymykset lakkautet tiin ainakin sellaisenaan kuin ne ovat olleet käytännössä jonkun ai kaa Keskusteltiin puhumaseuran perustamisesta jos se tuottaisi enem pi tuloksia Nuorison välinpitämättömyydestä osaston toimintaan on ollut moit teita jo vuosikausia vaikka todelli suudessa ne ovat olleet lapsia näi hin asti ja eikä niitä voi vieläkään nuorisona ajatella seitsemästätoista alaspäin kaikki siis vielä lasten kir joissa Mutta jos katselee asiaa niin on vanhemmissa jäsenissä enem pi leväperäisyyttä kuin nuorissa jo ten tarvitsisi saada vanhemman jä senistön ensin hereille että he voi- sivat kasvattaa sosialistisen katsan tokannan" mutta kuinka me voimme asioita selvittää kun aniharva ottaa siihen osaa toiset eivät viitsi edes käydä kokouksissa kuulemassa mitä keskustellaan joten se lamaannut taa niitäkin jotka asioita esittävät Ja toinen paha vika jäsenistössä on se että el tulla ihanneliittolaisten toimeenpanemiin iltamiin vaan py sytellään pois joka on paha vaiku tus niiden innostumiselle jota pi täisi kalkkien jäsenten kunnioittaa läsnäolollaan Joten syytä on van hoissa jos on nuorissakin joille vie lä elämä on ihanaa — E K NORTHPORT VVA8HINGTON Tervehdys kaikille Toverittaren lu kijoille suurille sekä pienille Tääl tä ympäristöltä näkyy vain anihar voin klrjotuksia missään äänenkan nattajissa eikä myöskään Toveritta ressa Tänne kyllä' tulee lehtiä vä hän' joka1 lajista Minä tässä vähän pakisen paikkakunnan asioita parem pia kirjottajia odotellessa Palkka kuntamme työpaja sulimo ön taas käynnissä pienemmällä voimalla Se olt seisahduksissa ' kolmisen kuukaut ta siksi että siinä tehtiin korjaus töitä laitettiin sähkökoneet entisten höyrykoneiden tilalle Sitten alkoi sulimo käymään mutta 50 sentin pal kan alennuksella Mutta saman yh tiön kaivannot Idahossa eivät saa neet kylläksi työvoimaa noin alhai sella palkalla pitääkseen sulimoaan käynnissä niin sulimossa täydyttiin [IristinustionAiEiuporä ON NYT VALMIS Historiallinen tutkimus kirjottanut KARL KAUTSKY Saksasta suom J K Kari Kirjan hinta on $200 Ensimäinen painos tämän merkkiteoksen suomennoksesta ilmes tyi Suomessa jo kymmenen vuotta takaperin ja on se pitemmän aikaa ollut loppuun myytynä Siinä oli kuitenkin koko joukko häiritseviä jopa eksyttäviäkin paino- y m virheitä epäselvyyksiä ja kankeuksia jotka nykyistä uutta painosta valmistaessa on kor jailtu mahdollisimman vähiin Itse teos on Kautskyn — nykyään elävistä sosialismin teoreeti koista kieltämättä etevimmän — varsinainen lempiteos jonka alus taviin tutkimuksiin hän on uhrannut useamman kuin yhden vuosi kymmenen työn Niinpä se onkin ei ainoastaan perinpohjainen ja ratkaiseva selostus kristiuskon synnystä ja kehittymisestä oman alkuperäisen aatteensa täydelliseksi vastakohdaksi rikasten par haimmaksi riistovälineeksi vaan myös uutuutensa puolesta mitä uhkarohkein mutta samalla erinomaisesti onnistunut niinsanotun "materialistisen" historiankäsityksen sovelluttaminen roomalaisen mailmanvallan rappeutumishistoriaan Juuri tässä viimemainitussa suhteessa tämä "historiallinen tut kimus" on kuin nykypäivän tarvetta varten kirjotettu Nykyäänpä porvarilliset kirjottelijat täyttä kurkkua huutavat kuinka "bolshe vismi" uhkaa lakasta tieltään länsimaisen sivistyksen ihan samalla tavalla kuin kansainvaellus aikoinaan tuhosi roomalaisen yhteis kuntalaitoksen ja sivistyksen — senaikaisen orjayhteiskunnan ja rosvosivistyksen Ovat huomanneet rhmeellistä yhtäläisyyttä sijr loisissa ja nykyisissä taivaanmerkeissä ja tuo yhtäpitäväisyys se porvareita kauhistaa mutta meihin se tekee päinvastaisen vaiku tuksen Jokainen puoluetoveri joka tarkkaavasti lukee vasta ilmestyneen ''Voima -ja Aine" teoksen sekä sen jatkoksi tämän "Kristinuskon alkuperän" ehdottomasti myöntää että sellaiselta sosialistilta joka näissä harvinaisen arvokkaissa teoksissa selostettuja tosiasioita ei tunne on yhteiskunnallisen katsomuksen pohja vielä pahasti puhki Kirjaa on saatavana kaikilta kirjallisuusasiamiehiltämme tai suoraan tilaamalla kirjakaupastamme Ellette tapaa asiamiestä niin käyttäkää allaolevaa tilauslippua TOVERIN KIRJAKAUPPA Box 99 Astoria Ore Lähettäkää ailckirjottaneelle' kappaletta kirjaa KRISTINUSKON ALKUPERÄ josta maksuksi mukaan liitän $ ylentää palkat entiselleen joten a linpalkka on nyt $350 8 tunnin päi vältä Mutta orjat eivät voi silti kään olla tyytyväisiä sanovat nyt uusien koneiden tekevän paljo enem- pi mustaa kuivaa lyijytomua jota he saavat niellä keuhkoihinsa Se ön aivan sietämätöntä ilman kaasunaa- ' miota Täällä on ainoastaan joitain suomalaisia itse kaupungissa mutta ympäristöllä on' paljon suomalaisia maanviljelijöitä Heillä on naalikin ja sosialistiosasto ' He pitävät ilta mia ja tansseja tuhkatiheään Tä män kuun 21 p tulee pilrakkailtamat ja tanssit hyvän soiton kanssa sikä-1 Iäisellä Deep Creekln haalilla eosia listiosaston toimesta Maanviljelijät toivovat yleisesti hy vää heinäsatoa ja ovat parhaallaan tekemässä ensimäistä satoa Muuten on ollut paljon myrskyjä jotka ovat vieneet kevätkylvöistä ei siinä kaik- ki että mullan mutta vieläpä sieme netkin mukanaan Pakkanen on myöskin näpistellyt kasviksia Täällä tapahtui ikävä onnettomuus eräälle englantilaiselle perheelle 12 p tätä kuuta He olivat tulossa he vosellaan Columbian joen yli kulke vassa lautassa pienen lapsensa kans sa niin hevonen yhfäkkiä säikähti ja hyppäsi syrjään sillä seurauksella et tä istuin irtaantui kärryistä ja kaikki kolme putosivat jokeen mutta kaikki" saatiin hengissä ylös kovien ponnis tuksien perästä katsoen paljoon ve teen ja kovaan virtaan Kukaan el sentään pahemmin loukannut mutta