No 15 Tiistaina huhtik 15 p 1919 VVEIRTON W VA Koska täältä eivät etevämmät ky näilijät kirjota Toverittareen niin minä taas yritän vaikka en kykene kään käsittelemään mitään valtiolli sia ja yhteiskunnallisia asioita Kir jotan vain paikkakunnan uutisia Jo ku Itseänsä eteväksi luuleva antoi mi nua aikalailla rokkiin viime kerran että olin silitellyt joidenkin hänelle vastenmielisten henkilöiden päätä klrjotuksessanl Röyhkeili että sitä pitää hypätä aina toisten litkavar pallle se taihtoo sanoa karhoa tois ten varjopuolia Mutta koska kuu luu että niitä olisi jokaisella niin on paras olla niistä mainitsematta Kevät tekee täälläkin peltimyllyky lässä tuloaan Nurmi jo vihoittaa mäen kukkuloilla Yläluokalle tuo kesä on hyvinkin tervetullut joilla on tilaisuus vir kistää itseään menemällä raittiiseen meri-ilmaan pois kaupungista Toista on meidän työläisten jotka täydym me yhä vaan jäädä tehtaiden kome roihin tomuiseen ja raskaaseen il maan Tälläkin paikkakunnalla on hyvin raskas ilmanala korkeita kuk kuloita ympäri joten ei tuulikaan pääse raitistamaan ijmaa Sitten ei ole järviä ei merta ei mitään ui malaitosta likellä joten ne työläis ten mukavuudet supistuvat hyvin pie neen Lauantaina 29 pnä maalisk näyfel tiln osastomme haalilla kappale "Ko sijoin kujeet" joka onkin oikea nau rupilleri Se sai vakavammankin nau ramaan Luulenpa että jokainen kat soja oli tyytyväinen iltaansa Ylei söä vain oli vähänpuoleisesti Ikä vä kyllä tällaisina iltoina olisi jokai sen velvollisuus saapua naalille kan nattamaan näyttelijäimme työtä Osaston työkokouksessa valittiin uusi huvitoimfkunta jonka liuoleksi jäi toimia iltamia ja piknikkejä Siis toverit tehkäämme parastam me ettei osaston toiminta pääsisi kovin lamaantumaan kesänkään aika na On yleensä tavallista että toi minta kesän aikana lamaantuu ollen siihen monenlaiset syyt Surkean kohtalon alaiseksi joutui osastomme jäsenet Helmer Purjeen perhe Heidän ollessaan kokoukses sa maalisk 16 p:nä oli joku mies nimeltä Sorvari joka on asunut mai nitun perheen luona avannut kaasu putken tarkotuksella tehdä itsemur han ja kun Purjeet tulivat kotiin otti Mrs Purje tulen ja kaasua oli jo siinä määrin huoneessa että heti svntyl niin voimakas räjähdys että akkunat särkyivät ja koko perhe sai vaikeita palohaavoja Heidät kulo tettiin Steubenvilieen sairaalaan jos- sa Mrs Purje on kuollut saamistaan vammoista H Purje ja hänen 11 vuotta vanha poikansa sekä Sorvari ovat heikkoina sairaalassa Mainit tu Sorvari on ollut huonossa tervey dessä ja työtönnä jo pitemmän ajan joka aiheutti teon josta on näin ikävät seuraukset Paikkakuntamme nuoret ovat pe rustaneet omia koteja oikein kilval la näin kevään tullen Niinpä ovat astuneet yhteen purteen tämän elä män ulapalle Miss Elvi Rantanen ja Mr W Nelson ja Miss [Lempi Suomi ja Mr Frank Walli Tämän kirjot taja toivottaa heille pitkää ikää ja tosi yhteisymmärrystä alkavalla mo nimutkaisella taipaleella Sisareni Olga ja Mrs Hammar Quincyssä Mass Tiedän että luette Toveritarta ystävällinen tervehdys täältä Ja te siskot siellä lännellä miksi ette koskaan kirjota Toveritta reen? Kun nyt asutte siellä noin ihan naapurina toimitukselle ja kuu lutte puolueeseen niin kirjottakaa joskus oinaan lehteemme Siis Ida ja Signe antakaapas minun nähdä jo tain kuulumisistanne Toverittaren palstoilla Lämmin kevättervehdys kaikille Toverittaren lukijoille Mary Keskinen LAURI UM MICH Jospa taas piirtelen jonkun rivin muitten kansankirjeiden jatkoksi kos ka sitä karttuu aina jotain tiedotta mista Ehkä ensiksi juttelen kevätvaaleis ta Varsinaiset kevätvaaljt olivat pe räti laimeat ei mikään puolue "puus tannuf ehdokkaitaan sillä eihän niil lä todellisuudessa ollut mitään väliä kuka viran saapi kunhan vain por varien ehdokkaat pääsevät virkaan näin kai ajattelivat vallassaolijat Mutta sosialistien pitäisi muistaa vas taisen varalle ettei oltaisi näin sur kean leväperäisiä asiaimme kanssa Sosialisteilla oli ehdokkaat useihin Välittäkää rahanne Suomeen Toverin rahanvälitys-osaston kautta 'Maksamme päivän kor keimman kurssin I-l-I-l-l-l-I I M-1 HWWII 1 1 1 IMI KODIN ?h 1 1 1 1 1 1 m un n i i-Hi 1 1 n 1 Uikaa tffveydeksenne "Ruumiillinen vaiva ja tuska lap sen synnytyksessä voidaan kokonaan välttää tai ainakin suuresti huojentaa järjellisesti valmistautumalla tätä tär keää tehtävää varten Ja yli kaiken on uiminen juuri se voimistelu joka valmistaa naisen vartalon mahdolli sen äitiyden varalle Ja siihen val misteluun ei voida koskaan liian aika seen ryhtyä" Näin lausuu Mrs Gulick entisen New XorMn kansakoulujen fysiikan opetuksen tirehtöörin professori Gu lickin vaimo valtion virkoihin mutta missään sa nomalehdessä siitä ei julkisesti- mai nittu mitään Kyselin edeltäpäin sitä usealta toverilta vaan kukaan ei tien nyt mitään Jos edelleen tällaista leväperäiByyttä ' jatkuu niin emme me milloinkaan saa mitään huomiota eikä kannatusta Ellei kuivain ja märkäin välillä olisi käyty niin kii vasta ottelua el monikaan sosialisti olisi tullut käyneeksi koko vaalipai kalla ja niin muodoin olisi jäänyt se ainoakin vastalauseen teko nykyistä järjestelmää vastaan tekemättä jo hon meillä on laillinen oikeus Ihmisi nä ja sosialisteina Vaikka me tiedämme että me emme vielä tule voittamaan niin kuta use ampi antaa äänensä sosialistipuolu eelle sitä parempi mahdollisuus meil lä on voittaa Siis vastaisen varalle toverit älkää unhottako milloinkaan täkoa kun rauta on kuuma Siitä kuivain ja märkäin Välisestä taistelusta ei tätä kirjottaessa ole ai van varmoja tietoja se kun on koko valtiota käsittävä mutta tämä paik kakunta on äänestänyt kuivan suu rella enemmistöllä Kunnia kupari saaren äänestäjille! Kaksi muuta perustuslakimuutoseh dotusta oli myös äänestettävänä jois ta niistäkin olisi aikanaan ollut selos tettava työläisten näkökannalta vaan kun se jäi aikanaan niin nyt se on turhaa niistä puhua eikä niistä ole tuloksiakaan vielä julaistu tätä kir jottaissa Ehkä myös pakisen vähän osaston hommista Huhtikuun 5 p oli meillä onnistuneet kukkailtamat Tuloja oli vähän yli $8000 mutta kyllä sitä tu lee menojakin jos tässä ostetaan osas tolle oma talo kuten on aikomus ja se on ainoa toiminnan JatkamlBen ehto Kaupat onkin jo miltei varmat mutta voihan jotain estettä tulla vaik ka yhdennellätoista hetkellä Mutta paremmin luultavaa on että silloin kun tämä on luettavana ollaan jo osaston omain seinäin sisällä Osastostamme on jo mennyt muil le markkinoille työvoimaansa kaup paamaan seuraavat toverit: Uno W Lustig ja George Arola John Vesala ja Aug Näyhä Nämä ovat menneet pitempiaikaisille matkoille Sitte on vielä poistunut joukostamme useita henkilöitä lähikyliin Gayhin Mohaw kiin sekä muualle Työläiset ovat sellaisia potkupalloja että niitä vis kellään paikasta toiseen Mutta sa mahan se kunhan vain olemme sa man asian ympärillä menimmepä minne hyvänsä — Anni M INDEPENDENCE WASH Pois tieltä on sitä minullakin jo tain sanomista! Vappu on tulossa jota täällä ai jotaanktn viettää oikein eri tärinäl lä Koettakaa nyt muistaa että se vietetään Lincoln Creekillä Gust Ha kalan talolla toukokuun 4 päivä sun nuntaina joten kaikilla on tilaisuus päästä mukaan Siellä tulee olemaan useampaa lajia ohjelmaakin ja ruokaa ja juomaa tulee olemaan riittävästi Mrs Hakala lupasi laittaa oikein kuumaa mojaltkaa Tulkaa itse ar vostelemaan niifl näette että puhun totta- „ Paikkakunnallamme on vieraillut Yankton'ista Ore„ Mr ja Mrs Spe- har ja heidän pikku tyttönsä Frances Osastossamme on jo 23 jäsentä ja toisia tulee yhtä kyytiä Täällä on kin jo kaksi s osastoa Ruotsalai silla kuuluu olevan yli 60 jäsentä Tervehtien: Ellen H-l-H i I 1 1 I II I I H I 1 I 1 1 1 IH OSASTO 1 1 1 n 1 1 n i ! i n i n 1 1 1 1 1 i-i-i-i- "Siihen aikaan kun minun lapseni tulivat niailmaan'' sanoo Mrs Gu: lick "minä tuskin voin tuntea ras kauden tilani Ja se tavallinen tuska ja kipu synnytyksessä oli minun koh dallani niin lievää että minulla el ainoastaan ollut mitään pelkoa syn nytystapauBta odottaissa mutta voi mani säästyivät niin hyvin että muu taman päivän kuluttua voin nousta jo ryhtyä työhön ja muistoni tuosta hetkestä olivat mitä ihanimmat "Mutta niin merkilliset kuin koke mukseni slivatl'r 'istc-ni synnytyk sessä el se ollut mikään hämmästys minulle Olisin todellakin tuntenut suuren pettymyksen jos toisin olisi tapahtunut Olin valmistanut ruu miini äitiyden mahdollisuutta varten lapsuuteni ja nuoruuteni vuosina ja siis minulla oli syytä odottaa tyydyt täviä tuloksia äitiyden tilaan tultu ani "Tämä valmistelu oli osa jokapäi väisen elämäni tehtävistä miellyttä vä ruumiillinen toiminta suuressa va paassa ulkoilmassa missä tuulet au rinko sateet ja purojen vedet hyväi livät kasvojani ja ruumistani "Luonnollista sopivan huvia an tavaa terveyttä luovaa liikuntoa se oli mailina nauraen ja linnut laulaen kuorossa kanssani ihastus ja tyyty väisyys sisäisessä mielenä jousta vuus ja elinvoimaisuus vartalossa "Se on ainoa voimistelu joka todel la hyödyttää sellainen josta voim me nauttia joka ilahduttaa ja eläh dyttää jota voir"ne linjottaa laulu huulillamme ja sydämissämme jossa voimme vastaanottaa auringonpais teen ja hengittää sisäämme suurta virkistävää ulkoilmaa "Luonto on mailman paras voimis telusali ja siellä voimme ottaa vot mlsteluharjotuksemme leikin muodos sa eikä minään pakollisena tehtävä nä joka riistäisi siitä ei ainoastaan huvia mutta myöskin paljon sen etui suuksia "Se voimistelu joka minulle on teh nyt enimmän hyvää ilman epäilystä on uiminen Sen lisäksi että se on mainiota ruumiillista voimistelua voi nainen saada siitä enemmän hu via 'kuin mistään muusta voimistelus ta Se tekee mielen virkeäksi se vahvistaa elinvoimia se kehittää li haksia se voimistaa koko ruumiin ja kasvattaa säteilevää elinvoimais ta terveyttä jota mikään muu voi mistelu ei voi tehdä "Valkkaikin uiminen on reipasta ja ilahduttavaa voimistelua et se ole liian ankaraa väkivaltaista jos sitä taidolla harjotetaan eikä voimia lii aksi pinnistävää ''Kasvavalle tytölle ja kehittyvälle neitoselle sekä kypsyneelle naiselle ei ole mitään muuta voimistelua jo ka niin varmasti vaarattomasti ja tyydyttävästi kasvattaa lihakset ja her moston kuin se voimistelu mitä saa daan uidessa "Uimisen edulliset tulokset osaksi johtuvat siitä että se on hyvittävää voimistelua että se antaa ruumiille rauhoittavan mukavuuden tunteen Myöskin johtuu se siitä että vedes sä otettuna sen lisäksi että tällai nen volmlstelukylpy on lääkettä her mostolle se heti ja perinpohjaisesti puhdistaa ihoreljistä sen lian mitä ruumis heittää ulos itsestään tässä ruumiillisessa liikunnossa "Yksi pääasiallinen etu uimisessa on se että eroten kaikista muista voimistelumuodoista Be kehittää jo kaisen lihaksen ruumiissa tasapuoli sesti ilman liiallista ponnistusta toi sille lihaksille jättämällä toiset ke hittämättä "Se on ollut ja on ytyäkin yksi vl- ka klmnaasiharjotuksissa ja voimis teluopetuksessa erittäin tytöille Yksi osa lihaksista tavallisesti kehi tetään Ulaksi jotavastoin toiset yh tä tärkeät ja naisille tärkeämmät li hakset jäävät miltei kokonaan ke hittämättä - "Minä uskon että uiminen on erin omainen voimistelu maha ja kirveli haksien voimistamiseksi ja kehittä miseksi sekä lanne että sisäistä eli miä kannattavien lihaksien kehittä miseksi "Uiminen tekee lihakset taipuva! siksi Joustaviksi ja peräanantaviksl joka on suurin Ja tärkein tehtävä valmistaessa ruumista äitiyden va ralle "On olemassa voimisteluharjotuksia jotka tekevät nämä tärkeät lihakset koviksi ja peräänantamattomiksi ja taipumattomiksi asiantila joka niin monessa tapauksessa on johtanut tur miollisiin seurauksiin synnytyksessä joko lapselle tai äidille ja usein mo lemmille "Tosiasiaan että vaikea lapsensyn nytys Johtuu makalihakslen liiallises ta eli väärästä kehittämisestä joka on tehnyt ne koviksi Tämä asian tila useimmissa tapauksissa on kehi tys lapsuusajoilta ja sieltä säilynyt myöhäsempiin vuosiin" Mrs Gulick on sitä mieltä että näiden lihaksien liiallinen eli kovik si kehittäminen ei voi tapahtua ui dessa syystä että uiminen on niin tasapainoista voimistelua että siinä sormi ja varvasllhaksetkin saavat yh tä perinpohjaisen harjottelun kuin jo kainen lihas koko ruumiissa ihon pinnasta alkaen Bisimpiln elimiin as ti Jatketaan Lapsen leikkikalut Lapsella on taipumus viedä kaikki esineet suuhunsa joten leikkikaluja ostaessa tulisi muistaa että kaikki esineet joilla pieni lapsi leikkii tulee olla sellaisia etteivät ne vahingoita lasta Leikkikalujen tulisi olla li man teräviä kulmia ja helposti puh distettavia eikä niisBä saisi olla mi tään helposti irtaantuvia osia Joita lapsi voisi Irrottaa ja niellä Pienen Japsen leikkikalut eivät myöskään sai si olla maalattuja tai karvasia Yli kahden vuoden vanhan lapsen leikkikaluilla tulisi olla muukin mer kitys kuin pelkkä lapsen huvittami nen Sen Ikäinen lapsi alkaa jo teh dä havaintoja ja ottaa huomioon tar koin mitä hänen ympärillään tapah tuu Siksi pitäisi hänen leikkikalu jensakln auttaa häntä oppimaan hu vituksen ohella Siksipä pallot Junat veturit nuket astiat pienet eläimet helmitaulut numeroilla tai kirjaimil la varustetut puupalaset ja kuvakir jat ovat heille sopivia leikkikaluja Leikkikalujen avulla voidaan lasten- mielikuvitusta laajentaa ja ri kastuttaa opettaa heitä järjestykseen ja säännöllisyyteen sekä keskittämään huomiokykyänsä Lapsen leikkika luilla pitäisi olla oma varma paik kansa jossa ne pidetään hyvässä jär jestyksessä ja lapsen tulee opettaa jo pienestä asti asettamaan leikki ikalunsa kunkin omaan palkkaansa Täten lapsessa kehittyy jo pienestä asti tapa hyvään Järjestykseen Lap sen pitäisi leikkiä vain yhdellä leik kikalulla kerrallaan eikä kalkilla sa malla kertaa Täten voidaan Jo pie nestä asti kehittää hänet keskittä mään huomionsa yhteen asiaan ker rallaan Kyky keskittää huomio tä ten auttaa lasta myöhemmin koulu ijäilään sekä aikuisena Lapsi siis oppii leikkiessään jos hänen leikkiän sä johdetaan häntä opettavalla ta valla Rusina- Ja lesekakkuja Yksi kup vehnäjauhoja 2 kup vehnän leseitä (bran) 2 teelusik Ieivinpulveria 2 ruokiilusik siirap pia 2 ruokalusik maissiöljyä tai su latettua voita hiukan suolaa 1% kup maitoa Ja puoli kup hakattuja rusi noita Jauhot leseet leivinpulveri Ja suola sekotetaan yhteen Ja yhteen sekotetut kosteat aineet sekotetaan sekaan taikinaksi rusinat sekotetaan viimeksi Pienet katekupannut voi dellaan ja paistetaan lesekakut niis sä 20 min ajan kuumassa uunissa Rusinain asemasta voi käyttää ha kattuja väskynöitä taateleita tai viikunoita