SIVU KUUSI Torstaina lokak 18 p:nä 1917 No 42 rittaren palstoilla Eletään sitä tääl lä CarBonadossakin vaikka hiljaisuu dessa Tämän kesän aikana on osas ton hommakin ollut laimeaa siitä syystä kai että on paljon kansalaisia muuttanut pois paikkakunnalta 0 saston jäsenmääräkin on käynyt pie neksi mutta toivomme sen taas kas vavan talven tullen Onhan niitä jo joitakin yhtynytkin osastoon ja aina han niitä tulee uusia henkilöitä paik kakunnalle Kukka jä koriiltama oli meillä vii me kuun ensimäisen päivän iltana joka onnistui hyvin Ja entäs sitten ne suuret markkina tanssit joihin tulee Tacoman orkeste ri soittamaan Se tulee olemaan suu remmoinen tilaisuus eikä siellä pidä ilo ja nautinto puuttuman Ne tulee olemaan 6 p tätä kuuta (eikö tämä päivämäärä ole erehdys? Kirje saa pui tänne 8 p — Toim) Onhan sitä tapahtunut yhtä ja tois ta vaan onhan niistä jo lehdissä mai nittu Meimi Torkko on paranemaan päin Hiin on vielä Tacoman sairaalassa vaan hän pääseen sieltä kohta pois Mutta siitä miehestä joka sen julman raiskauksen teki ei ole sen kovemmin kuultu mitään Ei kai sitä ole vielä saatu kiinni ja taitavat jo unhottaa hakemisenkin niin pianhan se vanhe nee koko asia — E H vain ilkkuu meille ja irvistää meidän se työ tekevältä lopu sanoo vanha ]jllell oikeus heille mitään mer- puutteillemme sananparsi ci-n altlvräiviii Yhdistyksemme näytelmäseura par- Meeri Mäki lahjoitto Anssulle rls- ™ a Saksa n valtiopäivillä haillaan harjottelee kappaletta "Talon kin tytön ja myöskin Mrs Jungeli ei ole hallinto-oikeutta on huijausten uhrina" Kappale on koi- riskin miehenalun miehelleen Äidit vaan keskustelu- ja väittelvseura messa näytöksessä ja on katsomisen Ja tulokaat voivat hyvin Ehkäpä jo Keisari hallitsee kuinka se tvk- arvoinen joten olisi toivottavaa etta lyvemu huim muui iuioic iiaaau KaiKiu paiKKaKunnaiia asuvat ouai- j° -m ™ vi sivat sen huomioonsa ja tulisivat kat- painokoneen lsiavyyuena KANTOFARMARIN MUIJA somaann Saapas nähdä koska alkaa yhdis tyksemme lasten sunnuntaikoulu Toi vottavasti se tänäkin syksynä alkaa KUVIA sillä olisi kovin tärkeätä että lapset saisivat tutustua sosialismin aakko siin ja samalla he oppisivat esittä mään kunnollista ohjelmaa jo lapsina joka on hyvin tärkeää meille työläi sille ja erittäinkin lapsille LASTEN ÄITI KIRJAVASTA MÄSTÄ IHMISELÄ- (Jatkoa kolmannelta sivulta) Se joka on saanut kokea millaista on elämä autokraatti sen hallituksen alla kuten minä olen kokenut osaa antaa oikean arvon anglosaxsonilaisille laitok sille Kuinka voisimme sallia ne tallattavan taantumuksen rauta koron alle? tavanki joka oli vangittu rau- VIINIRYPÄLEEN nanaatteen agitaattorina — Sentähden että tämä maa on antanut minulle kaikki mitä MUSTA TERTTU RED LODGE MONT Tervehdys kaikille Toverittaren lu- minulla on ja vieläkin enemmän kijollle! Nyt kun kesä on taas men- g osoittanut minulle eron si nyt mailleen ja syksy on saapunut tilalle sekä talvi tulee nitkine Dimei- vistyksen la raakalaisutlden va- ne iltoineen niin siksi juuri tahdon Iillä Olen elänyt läpi 'kreikka- Wladimirin ratsastavan kenraalin muistuttaa teitä naiset raatajasiskot ]ais ia buuraarialaisvainoien aian hovia kohti hyvästijätölle Magdan l„:i:„M lVT~„t + 1 Ö J ? Irnnct llännt jiillnnn 1la- KUmuiua iiyuanaa uuiuuicu i itito krm m n Q ecn inllnin tn i-V L-iln t cof "ooo iinciuiiic naiivi joiiccu ruirc Kirj Klaudie Parkkonen (Jatkoa) Samoja teitä joita näemme kerran nltaliaHarn riistftiäripstRlmiifl vastaan Hyökkäsivät maaliamme JNIain Hänen kulkunsa oli vaivaloista lalat Meidän naisten juuri meidän tulisi kuinka aviomiehet sidottiin paa- uupuivat yhä Hän oli kulkenut kau nousta tositoimintaan sosialistiseen luihin katsomaan oäältä kun van Ja monasti jo matkalla istahta- van Silloin hän ratsasti nyt käveli NORVVOOD MASS Ompeluseuran kokouksessa 27 p syysk keskusteltiin rahanhankinnasta aineitten ostamista varten seuraaval le työkaudelle Päätettiin pitää ilta ma mainittuun tarkotukseen marrask alussa Ohjelman suhteen ryhdyttiin io alkuvalmistuksiin Ja kaikkien toi vomus oli saada se mahdollisimman monipuoliseksi Siellä tulee esitettä väksi näytöskappale runo ilveily ku vaelma laulua y m Tanssia lopuksi Mielessä pidettävä tilaisuus! "Anna Liisa" jännittävä murhe näytelmä näytellään 27 p lokak Ty tön kova kohtalo varmaankin järkyt tää jokaisen mieltä Elon taiston myrskyävälle merelle kappale katso tan kuljettaa osottaen sen tekopyhyy den vaahtopäitä joitten uhasta ta jutonna purjehtija kaikkensa kadot taa — Keholttamattakln kai jokainen tahtoo nähdä tämän järkyttävän näy telmän Nautintorikas ohjelma-iltama oli v k 30 p Ohjelmaa oli paljon ja esi tys ansiokasta K Aaltonen lausui runon Mandoliinin soittoa esitti E Nuuttlneii Evi Lamminen lauloi Niilo Aitonen soitti huilua Vasta perus tettu miesköörl esiintyi kiitettäviksi harjotetuilla lauluillaan Yrjö Halo nen puhui toivotuista ilmoista työvä enluokassa "Pohja vanhan järjes tyksen horjuu" Työväestö nousee val vomaan oikeuksiansa Sosialistien ko koukset muodostuvat jättiläismäisik si mielenosotustilaisuuksiksi Sen rau haiivaatimuksen kannattajajoukko hämmästyttävästi kasvaa Se uhkaa kapitalistisen murhajärjestelmän pe rustuksia ja se murtaa ne Kapita lismi tällä hirmuisella elämän ja ai neellisuuden hävityksellä kaivaa omaa ha utaansn — Lopuksi oli viulun soittoa Branderilta ja Dorkkelilta A L yhteistyöhön Meidän pitää saada -n:!-:-! =„-:i„t :„i„„:„4 nut lapset ja kasvava nuoriso käsittä- f"''?' '"' 4'ivi Tasaisen kannon päälle hän istah mään ja ymmärtämään sosialismin lleluan vaimonsa ja tyttärensä ja tl taas tuossa jyrkän kallion rin merkitys ja työläisten yhteenliittymi- kiduttivat heidän lapsensa kuo- teessä jota myöten hänen uljas rat sen arvo Haaksi leikkomalla poikki jäseniä sunsa kantoi hantä silloin Hän S s-osaston toimesta pidettiin kuk- :„ Uanram-illa naiitnetin knrieesä huokasi' Monta hevosta oli halla kantamat viime kuun 24 p Butten lak- Ja ka"tamalla pajunetin Kärjessä ehtinyt vaihtua senjälkeen Ne olt kolaisten hyväksi Yhteistulo iltamis- — Mutta mitas yhteyttä talla vat kaikki hälle niin kuuliaiset Mut ta oli viisikymmentäkahdeksan dolla- on nykyisen sodan kanssa? ta se joka silloin häntä tässä kuljet ria ja kaksikymmentä senttiä Siitä — Mitä olen kuullut ja luke- 11 tuntul hänestä kaikista rakkaam- summasta osasto päätti luovuttaa vii- cnt-cnl-uVen mpnettelvravnia maIta' Missa han elam parka llenee- sikymmentä dollaria lakon avustami- "f saniaisten menettelytayois- Kenen hoitoon lie ioutunut? Mita seksi ja loppusumma pidätettiin ulos- ta tassa sodassa niin eivät ne ajatteleisl se nyt nähdessään hänet menoihin °le vähääkään parempia kuin niin suuresti muuttuneena? S s-osasto on alkanut taas toimia turkkilaiset — ia onhan heidän sittel1 kulkl hä"en hatuksensa innokkaasti ja tulee se taas ensi tai- hallitusmahtinsakin vhtäläinen ynmeisee" kohtaukseen Magdati -- i illInlllsllldllLlIlbdKlll nittldllien kanssa PnVn knf mlpllBn snnnnm - ui nnvi-aimiiirmnnioHi tnton -ipion Alita hallitus käskee sita sota- sen ja rintamaan lähtö seurasivat si- vnrmflnn tiilen olemaan tvvtvväinen väen Oli tehtävä Sen iälkeen tä Arvon ylennys taistelut häviöt ja voitot Sotilaan kurja elämä kiusaukset ja halu päästä vihollises- (Jalkoa kahdeksannella sivulla) NAISTEN OSUUSKOTI 2185— 15th St SAN FRANCISCO CAL Telefooni: Market 3958 SAN FRANCISCO MILFORD N H Työväenyhdistyksemme hommaako ko itäpiiriä käsittävät myyjäiset pi dettäväksi ja kylläpä sillä toimikun nalla tuntuu olevan niistä paljon puu haa sillä ne tulevat suurenmoiset Ja entäs sitten ompeluseura! Se myös on touhussa kiittääkseen näihin myyjäisiin voittoja Ja johan niitä onkin aika kasa valmiina ja toisia on vielä tekeillä joten hyvin suuri osa voitoista tulee olemaan ompelu seuralta ettei kenenkään myyjäis lippuja ostaissaan tarvitse pelätä ett ei saa rahansa arvoista voittoa Nyt me vaan ahkerasti touhuamme ja sa malla jännityksellä odotamme että kuka sen ensimäisen voiton saapi — sen kymmenen dollaria Varmasti sen joku saapi Paikkakunnaltamme on -muuttanut pois useita suomalaisia perheitä pa remmille leipäinarkkinoille Kyllä tä mä järjestelmä on ankara meitä työ läisiä kohtaan sillä tuntuu ikäänkuin se paljastaisi pitkät mustat ham paansa ja irvistelisi ja ilkkuisi meille että vaikka me kuinka koetamme mennä sitä pakoon ja etsiä parempia elämän mahdollisuuksia niin aina se ja nauttimaan rahansa edestä jonka kun olen saanut nauttia sitä va- uhraa osaston toiminnalle Ensimai- pautta ja niitä oikeuksia mikä nen kappale näyttämöllämme tulee i- „„„„„ „„ i t t olemaan "Suurpäivän aattona" joka assa n?aassa °" koyhimpienkm on siksi kuuluisa kappale ja on saanut käytettävänä niin en itahtoisi tunnustuksen kaikialla missä ikinä sallia että sellainen valtamahti sitä on näytelty joten nyt tämän paik- kuin on Saksan ja Turkin pääsi- kakuntalaiaet saavat siihen tutustua m__im_ r„tt:„„i „ c i itsekohtaisesti kun tulevat katso- si maailman valtiaaksi Sekin maan seiKica etta turkki on Saksan — — Kaivostapaturmat ovat olleet ihan liittolainen on jo kylliksi innos- HANNAN fokL?" päiväjärjestyksessä Miehiä on kuol- tamaan jokaisen oikeudentuntoi- J-p-p- Huomi Kahvia saatavana joka ko- ltJl "iehen taisteluun Saksaa gg" lniseksi u=iein ioutuu Vastaan HOQUIAMIN S S O ompeluseuran ko- taiseKSl usein JOIUUU koukset pidetään osaston talolla Ahiolas- Sinulle Signe Johnson tahdon huo- — Alutta katso kuinka taman sa joka torstai kelio 2 jpp Osote: 315— mauttaa ettet kirjottaisi vääriä tie- maan kapitalistit rajoittavat työ- }0th St' Hol"'iam' Wa8h toja osaston toiminnasta Minun tie- ]äst vapauksia ja oikeuksia PORTLANDIN S S Osaston ompeluseuran taakseni ei osasto ole ollut kuolemai- „„„ 1 ' cu id kokoukset pidetMn osaston talolla joka sillaan vaan kesän aikana ainoastaan Lad"'1- _ toinen torstai-ilta kello 8 — Osote: 719 on toiminta ollut sammuksissa joka — Sen kyllä tiedän Itsekin Montana Ave paha vika näkyy olevan haittana muil- olen tähän maahan joutunut or- 53ssland b c Canada s s Osaston lakin paikkakunnilla joka kylläkin jakont-i-ahtnrien knlpthnnm Mi- 1ox 454 ompeluseura kokoontuu joka sietäisi tulla korjatuksi täälläkin JdlvJdiitonen luuettamana tui- kuukauden enslmäisc-nä ja kolmantena torstai- Vanhempaill tehtävä olisi katsoa las- m V}' tilli kotimaassani tOlS- iltana kello 7:30 Kansanhaalissa jossa s s tensa kirjeet yli ennekuin he 'lähettä- ten samallaisten orjien kanssa ZuT kello" 3kTpkp °Va' '" '" vät ne toimitukselle niin tulisi raon- yhtiölle joka kuletti meidät West — — ta väärää tietoa ja veirhettä korja- Virrrirnan rairtatJptvnliön c:01ln ASTORIAN S S O ompeluseuran kokouk- tuksi irglllldn rautatietyolioil Mella set pidetään osaston talolla joka torstai- s" 's-osaston kokoukset ovat joka nleidät pahoitettiin työhön ilman ilta kello 8 Osote: 262 Taylor Ave tomen sunnuntai-ilta suomalaisella palkkaa ja vartijoitnn ettei kti- mullan s S o ompeluseuran kokoukset oopperaliaalilla Saapukaa kaikin ko kouksiin keskustelemaan puolueasi oista ja ottamaan osaa toimintaan Ja uudet jäsenet ovat tervetulleita En simäinen kokous on tämän kuun 14 p EI-YirjALLINEN kaan pääsisi pakenemaan täkaikki onnistuin paeta kolmen toisen toverini kanssa nyt olen tassa vi oidetaan joka torstai Suomt-naalUla keno 111 S S O viralliset VVAUKEGANIN kokoukset oidetään ioka kuukauden enst- NaUtill kaikkia niitä oi- mäisenä ja kolmantena sunnuntaina alkaen KC1IO & Ip vsiisiun uuiijciuncuiim ivu- KetlkSia llllta tama maa tarjoaa koukset ovat joka kuukauden toisena torstai- minulla on oikeus ottaa äänioi- na' (alkae" ke"° 2 i'p-p- Kahvia kokouksea loputtua keudeii kautta maan hallinnolh- 5™ckett'in s s o ompeluseuran ko- siinkin asioihin OSaa Näitä mall- _ koukset pidetään joka torstai-ilta kello 7 Saapukaa kaikin BALISADE MINN Jaha! Jospa taas kirjottaisi Tove rittareen jonkun sanan täältä Bali- sadesta kun näkee täältä niin har- dollisuuksia ei minulle olisi kos voiii paikkakuntakirjotuksia ja uutisia kaan kotimaassani tullut Tä puoluelehdissa Osastolla oli iltama 22 p syyk jos- "la" maan työväestöllä on oi sa esitettiin näytelmäkappaie "Hyöky- keuksia sillä on valtaa jos se jen murtamat" vaan tahtoo ja osaa valtansa ja Nyt se kesä taas livahti käsistä oikeutensa käyttää Sitä ei ole kuten ennenkin — liian nopeaan ' Tämän ilmapiirin kesä on niin lyhvt mmlm kotimaassani eika ole ettei siinä juuri muuta ole kuin alku Saksassa Synnyin maani työ- ja loppu Vielä on se vanha vika väestö on niin köyhää ettei ole oa solitetty sekä tiiydollinon luottelo suoma ettei se läinnösuhdekaan ole oikein „Aac s sjs laisist_ luukkoistaTiLahottiikäii taudin nimi mloinf:: ™il„li„„„ „„-„„: t l aa VUUd on liian kuuma ja keskitalvi taas ylen td-U- heida" s™la maalattial- kylmii Oikeen pelottaa talvelle läh- ta Ei ole siellä tilaisuutta työ- teä kun sitä kylmää taas seitsemän väestöllä kohota itseopiskelun kuukautta joksi aikaa lehmät saa kautta kuten täällä Saksassa kytkeä seimen sisälle joka tuo palion „ lisätyötä meille farmarien emännille ei ° e työväestöllä nnn paljoa aa- On työtä lapsista on käsitöitä ja vie- nioikeutta kuin on tämän maan la navetassa on ankarin työ Eikä työväestöllä Eikä sekään Jos olette kiipeä Pyytäkätf VAPA LA A KE KIRJA N 8 Josaa yli 25 erilaista miesten ja naisten taatt Vaali eli taudin oireet ja me esi tiira m o teille mikä luiko olisi tilattava liiiikkeeu hinnan y m (Lääkkeet eivät ole natenttiläiikkeitä vaaa tosi suomalaisia luäkkoitU) va- (Tiimiin kirjan saatte vapaasti Ia pitäisi olla iokasen snomalisen kodissa sillä ettn tied oska tarvitsette sitä Varokaa humbuukj lääkkeitä ja huiubuuki tohtoria LigneUMn Apteski on suurin— — — — — suom Apteeki Yhdysvalloissa— — P A L1GNELL CO Supcrlor VVls