SIVU KUUSI Tiistaina lokak 9 p:nä 1917 No 41 yhden askeleen kahdesta kollectivis mia kohden Toinen askel olisi se että kaupunki ottaisi haltuunsa myös kin tuotantopuolen silloin meillä oli si täydellinen kollectivismi kalastus tuotannossa ja sen kautta individua lismi olisi kokonaan poistettu Sil loin olisi sosialistien unelma toteu tunut "Eikö ole kummallista se että em me kuule protesteja sitä vastaan että yksityisten etuja ja yksityisomaisuut ta tuhotaan? Ei pidetä joukkokoko uksia missä hyväksyttäisiin ponsia ajan sosialistisia virtauksia vastaan ja leimattaisiin ne epämoraalisiksi ja perustuslakivastaisiksi Kalakauppi aat mahdollisesti joiden etua on lou kattu tulevat jotain sanomaan mutta he eivät saa kuulijoita oman piirinsä ulkopuolelta "Tätä radikaalista askelta ei olisi voitu ottaa kolme vuotta sitten Ylei nen mielipide olisi ollut valtavasti si tä vastaan siliä se olisi pidetty vaa rallisena esimerkkinä Jos Portlandin kaupunki voi perustaa kalakauppoja niin miksikä ei myöskin yhtä hyvällä syyllä leipomoita ja sekatavarakaup poja ja maidonvälityslaitöksia ja liha kauppoja — ja kaikki ilman voit tojen kiskomista? Ja jos kaupunki voi myödä ruokatavaraa miksikä ei myöskin vaatetavaraa myöskin il man voittojen kiskomista? Vähittäis myynti olisi silloin pian rajoittunut ainoastaan muutamanlaisten ylelli syystavarat ja muutamien erikois tarpeiden alalle "Tietystikin syynä siihen että näin radikaalinen muutos on voinut tapah tua mielipiteissämme on sota-aika eikä se ole vähimmässäkään mää rässä loukannut satavuotisia käsittei tämme individualismista Meitä ke llotettiin — tai sanoisimmeko että meidän käskettiin — säästää lihaa syömällä lihan asemasta kalaa Ky syntä kalalle kasvoi ja tuo kaikkialla läsnäoleva tuotannon ja kysynnän laki astui esiin ja johdatti nostamaan tavaran hinnan Oikeuden peruskä sitteet alkoivat toimia ja niiden toi minta alkoi tuntua lähes ylitä pian kuin tuotannon ja kysynnän lain toi minta Yksityisoikeudet (jos otamme huomioon että kala-trustillakin on joitakin oikeuksia) täytyy uhrata ylei sen edun hyväksi "Olettakaamme että tämä kaupun gin lihakauppa tulee jatkuvasti toi mimaan ilman häiritsemistä kunnes se on oleutunut pysyväiseksi ja olet takaamme että joku toinen trusti sa maan tapaan kuin nykyajan trustit yleensä yrittää kohottaa hinnat niin korkealle kuin kestää Eikö silloin kansa täydellisesti hyväksy sitä että kaupungin hallitus ottaa haltuunsa näiden tarveaincitten myönnln jos se osottautuu käytännölliseksi samoin kuin yleisö nyt liyväksyy kaupungin 'kalakaupan? "Mutta ettemme menisi tosiasioi den ulkopuolelle mielikuvitusten mailinaan puhukaamme vaan kala kaupasta joka myy kalaa ilman voi ton kiskomista Tuleeko kansa tyyty mään siihen että ryhdytään jälleen yksityisten kaupoista ostamaan so dan ioputtua? Eikö ole luonnollinen asia että kun kansa on kerran luo nut yhteismonopoolin kaupassa että se tulee vaatimaan sen jatkamista -valui uiseiia laitoksena yhteiseksi hy väksi? Jos yliteismonopooli ruokata varan myynnissä on oikeutettua so dan aikana niin miksikä ei myöskin rauhan aikana?" Tämä toimituskirjoitus se oli joka sai minut niin innostumaan että heti lähdin etsimään tuon kaupungin kala myvmälän Löysin sen mutta mieleni kiivi viillän nyrpeiiksi siitä hajusta mikä siellä oli Kala mitä siellä myy tiin oli vanhaa jäistä sulatettua va rastoissa seisonutta Ja toinen seik ka joka pani minut epäilemään koko homman "sosialiKtisuutta" oli se että tuota kalamyymälää runnaa ei kau punki vaan n k ilmottajain klubi Katselin hinnat menin sitten pitkin Yanihill katua katsellen kalojen hin toja monessa siistissä kalamyymäläs sä missä myydään tuoretta kalaa niinkin tuoretta että kalat vielä suu taan aukovat kaupan tiskillä Näin että hinnat olivat jokseenkin samat kuin "kaupungin myymälässäkin" Kä vin kierroksen useamman kerran ja vertailin hintoja Ja kun olin asian ympäri ajatellut tulin siihen käsi tykseen että tuo homma on humpuu kia Ei se puoli ole humpuukia että sosialistisia periaatteita käytäntöön pannaan mutta se seikka tässä on humpuukia että yleisän sosialistisia mielipiteitä käytetään keppihevosena — herra ties millin tarkotukseen Ko keileeko ilmottajain klubi tällä keino ja miten yleisöä voi parhaiten nenäs tä vetää? Kaupunki ei kuulu voivan ottaa ka lakauppaa kokonaan huostaansa en nenkuin se säätää sellaisen lain jon ka nojalla se voi tämän askeleen ot taa Miksikäs ei yleisö tämän kau pungin väestö voisi nyt ruveta vaati maan että tuosta kaupasta tehtäisiin oikein todellinen kunnan kalakauppa jossa todella myytäisiin tuoretta ka laa kustannushinnoilla Yleinen mie lipide on siihen valmis kunhan olisi vaan asianajajia ja käytäntöön pani joita "Sommen taistelua" näytellään liik kuvissa kuvissa Kävin tuota minä kin katsomassa Vaikkakin näytteillä on vaan parhaimmat kuvat mitä so dasta voidaan näyttää suosiollisem man mielialan aikaan saamiseksi niin sittenkin kuvaa se nykyajan sodan kauheuden siksi että se osottaa miten suuremmoisesti sitä käydään miten täydelliset kuinka satumaisen voimalliset ovat nykyajan murha aseet ja keinot Jo pitäisi sen panna jokaisen ajattelevan ihmisen toivo maan ja toimimaan siten että tämä sota olisi viimeinen sota mailmassa sillä jos vielä tätä taitoa edelleen kehitetään niin seuraavalla kertaa kun sodan tuli irti pääsisi hävittäisi se jo tykkänään koko mailman Mut ta niinhän sitä jo sanovat hallitsijat ja kapitalistitkin että tästä sodasta syntyy sosialistinen aikakausi että tämä sota on sen synnyttäjä ja kun kerran se on syntynyt niin silloin ovat sodat kuolleet ainaiseksi AKKA Monien esteiden takia en ole joutanut sitä ennemmin tekemään Ensiksi saan mainita että matkani onnistui paremmin kuin olin toivo nutkaan kun kerran pääsin matkani alkuun Nyt olen jo paljon perempi terveyteni puolesta niin kun en olisi ollutkaan niin sairas kuten siellä to dellisuudessa olin Voin jo hiljalleen tehdä talous-askareeni Olen lääkä rin hoidon alia ja toivon tulevani taas sellaiseksi reippaaksi elämän halui seksi ja toimintakykyiseksi edelleen kin taistelemaan köyhälistön riveissä että viimein voisimme voittaa itsel lemme aseman joka poistaisi sellai senkin olotilan jossa minäkin olin viimeiset kuukaudet Suurimmat kiitokseni saan lausua niille henkilöille jotka tietämättäni yllättivät minut lähtöpäiväni edelli senä iltana tuoden mukanaan kaiken laiset leivokset ja juomiset Myöa kiitokset ja hyvästit monivuotisille seuratovereilleni MARY HILL 123 Adams ave E Detroit Mich TUPAKAN POLTTA JILLE PIIPPUUN PANTAVAA OE KALB 1LL Onpa kulunut jo kauan aikaa kun on näkynyt paikkakuntamme uutisia Toverittaren palstoilla ja onhan sii hen omat syynsäkin sillä täältä ei ole paljon kirjoittamista sillä omepelu seurakin ou nukkunut jo pian vuoden ajan sikeää unta sillä meidän naiset ovat ruvenneet laakereille lepäämään Mutta nyt jo syksyn kylmä tuuli on herätellyt ne ylös unestaan koskapa ovat päättäneet ruveta miesten kans sa kilpailemaan iltamien pidossa To sin miehet ovat jo pitäneet iltamat poikamiehet ja ukkomiehet mutta nyt ovat päättäneet pitää naiset oikein suuret ja hauskat iltamat Ne tulee olemaan 27 ja 28 päivä tätä kuuta Lauantai-illalla 27 on hauskat ohjelma- ja tanssi-iltamat ja sunnuntaina 2S päivä näytellään kappale nimeltä "Uhri" kolmessa näytöksessä Kum panakin iltana alkaen kello 8 s s-o-saston kaalilla ja kaikki naisten toi mesta Eikö se jo riitä kerraksi Ja olemme kuulleet kuiskeita että kun saadaan nämä iltamat pidettyä niin herätetään sitten se kuollut om peluseurakin minä ainakin puolestani toivon että riittäisi innostusta mei dän naisten keskuudessa ettei se taas jäisi siilien Mutta nyt teille miehet sanon että se on teidän vika jos ette muista saa pua haalille silloin kun on naisten iltamat ja auttaa tulojen puolesta niitä iltamia niin naiset jo kyllääntyy siihen etteivät herätä ompeluseuraa Saapukaa siis joukolla niinä iltoina haalille Varmasti tulette viihtymään siellä sillä se on tiettyä että kun naiset ou ohjaksissa niin siitä jotakin tulee Paikkakunnalle on saapunut keski piirin 9: non aluejärjestön tupa-agitaattori Lauri Brusila Hiin on pu hunut haulilla jo kahtena iltana lau antaina ja sunnuntaina ja tulee viipy mään vielä keskuudessamme 7 päi vään saakka Toivon vaan että hä nen työnsä tuottaisi hedelmää Avioliitto-lupakirjan ovat 0'taneet Miss Saimi Vellanio ja Mike Wär gren Toivotamme onnea ja taistelu tarmoa yhteistä vihollistamme kapi talismia vastaan Piirsi toveruudella IDA Matkakertomukseni Grays-Harborilai-sille Lähdettyäni Itotiulamistn YVhsh syysk 10 V- matkani päämäärä ollen lietroit Mieli lupasin tovereille ja toverittarilleni kyhätä pienen palasen "Toverittareen" kun saavun perille "The Tobacco Leaf" niminen julkaisu viime syysk 20 p nu merossaan julkasee seuraavan luettelon hintojen kohoamisesta: "Mitä lähemmin tarkastaa ta pahtumien kulkua vähittäismyyn tiliikkeissä muissakin kuin tupak kakaupoissa niin sitä selvemmin tulee näkyviin se seikka että tupakan hinnan kohottaminen ei pitäisi olla vaikea tehtävä "Kaikkien yleisesti käytettyjen tarpeiden hinnat kohoavat ja korkeammat hinnat yleensä mak setaan miltei ilman nurisematta "Ivory saippuaa joka ennen sotaa maksoi 5 senttiä pala mak saa nyt 7 senttiä pala "Arrow kaulukset jotka ennen maksoivat 25 senttiä kaksi kap paletta maksavat nyt 20 senttiä kappale Samoin Lion kauluk set "Red Seal batterit jotka ennen maksoivat 25 senttiä maksavat nyt 35 senttiä "Katso mille suunnalle hyvän sä tutki mikä kauppa-ala tahan sa ja saat nähdä että hinnat ovat kaikkialla kohonneet mel kein poikkeuksetta "Tärkeä kohta tässä on se et tä hintojen kohoaminen ei ole nähtävästi häirinnyt kuluttajien maltillisuutta "Yhdeksän kuukautta sitten Arrovv kauluksien hinta koho tettiin 15 sentillä Yleisö maksoi korkeamman hinnan mukisemat ta Joku viikko sitten kohotet tiin näiden kauluksien hintaa taaskin että ne nyt maksavat 20 senttiä kappale Ja taaskin ovat kaulusten käyttäjät mak saneet hinnan niskoittelematta "Joku päivä sen jälkeen koho tettiin Lion kaulusten 'hinta myöskin 20 senttiin kappaleelta Niiniä hintojen korottamiset oli vat yleiset Jokainen vähittäis myyjä vaatii korotetun hinnan kauluksista ja jokainen ostaja sen maksaa "Ja ennenkuin Arrovy kauluk sien hinta nostettiin maksoi vä hittäiskauppias niistä $110 tusi nasta ja myi niitä 25 sentillä kak si kappaletta saaden voittoa kol me senttiä jokaisesta kaulukses ta "Sitten kun hintaa nostettiin 15 sentillä maksoi vähittäiskattp pias kauluksista $120 tusinasta saaden voittoa viisi senttiä jo kaisesta kauluksesta "Ja kun hintaa taas nostettiin 20 senttiin kappaleesta maksoi vähittäismyyjä niistä $130 sent tiä tusinasta ja sai voittoa yh deksän senttiä jokaisesta kauluk sesta "On siis päivän selvä asia että tukkukauppa ja tuotantohintojen kohoaminen ei suinkaan ole ollut vahingoksi vähittäismyyjille vaan suureksi hyödyksi heille "Siten ovat hinnat kohonneet miesten rihkamatavara kaupois sa ja lähes kaikilla muilla kauppa-aloilla paitsi tupakkakaupas sa Ennen sotaa sai vähittäis myyjä kolme senttiä voittoa kau luksesta Nyt hän saa yhdeksän senttiä voittoa kauluksesta ja yli sata prosenttia voittoa jokai sesta muusta kaupattavasta" Ja niin edelleen tämä tupakka kauppiasten julkaisu agiteeraa että koska miesten rihkamatava rakaupat saavat nostaa hintoja yli sata prosenttia ja yleisö mak saa hinnat mukisematta niin yh tähyvin voitaisiin ja tullaan nos tamaan myöskin tupakan vähit täismyyntihintaa Te tupakan nauttijat "pankaa pas tämä piippuunne ja poltta kaa" kuten amerikalainen sanoo Vanha suomalainen saualasku sa noo että "leikki tuli kun leipä loppui mutta tuska tuli kun tu pakka loppui" Saamme nähdä käypikö samoin kun tupakan hin ta kohoaa: alkavatko ne mukise maan jotka ieivän hinnan ko hoamisen vastaan ottivat mukise matta? NAISTEN OSUUSKOTI 2185— 15th St SAN FRANCISCO CAL Telefooni: Market 3958 SAN FRANCISCO HANNAN S S O ompeluseuran kokoukset pidetään jokaisen viikon torstaina kello 8 jpp Hnom ! Kahvia saatavana joka ko ko ukeji_Joputtua r HOQUIAMIN S S O ompeluseuran ko koukset pidetään osaston talolla Ahjolas sa joka torstai kello 2 jpp Osote: 315— lOth St Hoquiam Wash PORTLANDIN S S Osaston ompeluseuran kokoukset pidetään osaston talolla joka toinen torstai-ilta kello 8 — Osote: 719 Montana Ave ROSSLAND B C Canada S S Osaston (Box 454) ompeluseura kokoontuu joka kuukauden ensimäisenä ja kolmantena torstai iltana kello 7:30 Kansanhaalissa jossa s s OKiston kokouksetkin ovat joka toinen sun nuntai kello 3 jpp ASTORIAN S S O ompeluseuran kokouk set pidetään osaston talolla joka torstai ilta kello 8 Osote: 262 Taylor Ave MULLAN S S O ompeluseuran kokoukset pidetään joka torstai Suomi-haalilla kello 8 jpp Kaikki tervetulleita WAUKEGANIN 111 S S O viralliset kokoukset pidetään joka kuukauden ensi mäisenä ja kolmantena sunnuntaina alkaen kello 2 ip — Osaston ompeluseuran ko koukset ovat joka kuukauden toisena torstai na alkaen kello 2 jpp Kahvia kokouksen loputtua STOCKETTIN S S O ompeluseuran ko koukset pidetään joka torstai-ilta kello 7 Saapukaa kaikin _ Jos olette Aipcä Pyytäkää VAPA LAAKE KIRJA Nm g Jossa yli 25 erilaista miesten ja naisten tautf on selitetty sekä täydellinen luettelo suoma laisista lääkkeistä li Lähettäkää taudin nimi eli taudin oireet ja me esitämme teille mikä luuko olisi tilattava lääkkeen hinnan y m (Lääkkeet eivät ole patenttilääkkeitä vaaa tosi suomalaisia lääkkeitä) (Tiiman kirjan saatte vapaasti ja pitäisioH jokasen suomalisen kodissa sillä ette tiedä koska tarvitsette sitä Varokaa humbauki lääkkeitä ja humbuuki tohtoria -Lineirin Aptfeki on suurin——— suom Aptoeki Yhdysvalloissa— P A LIONELL CO Superlor Wl